Minkälaista olisi asua asuntoautossa?
Siis sellaisessa oikeasti kivassa, ei missään käpyisessä van-life -pakussa.
Olen vajaa 50v leski ja teen enimmäkseen etätöitä, ainoa lapseni opiskelee.
Toimistolla käyn silloin tällöin ja nekin varmasti olisi sovittavissa. Viihdyn sekä maalla että kaupungissa, olen enimmäkseen terve, rintasyöpä on ollut remissiossa 10v ja minulla on nyt puhtaat paperit siitä. Harrastan luontoilua, juoksemista, patikoimista, taidenäyttelyitä ja teatteria. Miesystävä minulla on, mutta asumme erillämme ja molemmat tarvimme paljon omaa aikaa. Hän etätöissä myös, joten voisi lähteä reissuun mukaan halutessaan, mutta enemmän tämä olisi minua varten.
Minulla on kesämökki ja kaupunkiasunto joista on velkaa olematon määrä jäljellä. Olen ihan huvikseni miettinyt, että nyt aika rankkojen vuosien jälkeen voisi olla hyvä aika tehdä joku muutos ja myydä molemmat, saisin niistä oikein hyvän summan rahaa jonka voisi laittaa tuottamaan ylimääräistä ja silti ostaa todella mukavan asuntoauton.
Käytännössä voisin lopettaa työnteon, mutta pidän töistäni ja niitä mielelläni vaikka 4pv viikossa tekisin.
Mitä isoja haittapuolia siinä olisi? Pyykkäämisen keksin isoimpana.
En varmaan ympäri Eurooppaa ajelisi, Suomessa enimmäkseen ja varmaankin aika pitkiä aikoja samassa paikassa kerrallaan...
Säästäisin aivan hurjan summan rahaa vuodessa, ja voisin vaihtaa maisemaa kun huvittaa vaikkapa parhaiden sienestyspaikkojen perässä.
Ihan ajatusleikin tasolla tämä vielä...Mutta kyllä tämä jotenkin kutkuttaa. Ja kun olen nyt hyvässä kunnossa, taloudellinen tilanne ja työtilanne sen sallisi niin melkein tuntuisi synniltä olla kokeilematta.
Kommentit (159)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaiset "mukavat, isot" maksavat muuten satojatuhansia... että aika harvalla on varaa...
Jos asunnon ja mökin myy, niin luulisi yhden asuntoauton saavan... Tai vaikka kolme....
Asuntoja ja mökkejä on aika eri hintaisia, tiedoksesi vain.
Vierailija kirjoitti:
Vajaa 50v leski? Kuinka vajaa? Ja mihis ihmeeseen puoliso kuoli, kerroppas!
Mitä sillä tiedolla teet?
Vierailija kirjoitti:
Vuokraa viikoksi sopiva auto. Sittenpähän näet.
Ap tässä taas.
Minä luulen, että minulle varmaan olisi järkevää lähteä kokeilemaan vaikkapa 3kk ensin. Siinä ajassa yleensä alkaa isoin uutuudenviehätys karisemaan omalla kohdallani. Pitkät reissut ovat tuttuja minulle muuten, ja olen hyvin sopeutuva. Varmaan tuossa ajassa jo hyvin tarkkaan oppisi, että mitä asioita arvostan ja mitkä ovat tarpeettomia. Ajoakin varmasti ehtisi tulla ihan kiitettävä määrä.
Vuokraaminen on kyllä todella hyvä ajatus, tunnen itseni hieman hölmöksi kun en sitä osannut ajatella! 😁

Tuolta nettikaravaani-sivulta löytää näköjään myös vuokrattavia. hakuehdoissa voi asettaa rajaksi sen 3500-kiloa, samoin myytävissä autoissa.
Aika suolaiset vuokrahinnat ainakin, jos yksin vuokraa: 500 viikko ja siitä ylöspäin.

Kiitos, pitää tutkia. Ehkä, jos pidemmäksi aikaa vuokraa niin hinnasta voisi hieman neuvotellakin...

Suviseurojen jälkeen on runsaasti valinnanvaraa vuokra-autoista.
Mukavaa! Tokikaan ei kaikille sovi, mutta itse haluaisin myös muuttaa pysyvästi autoon.
Meillä on retkeilyauto, jossa ollaan asuttu puoli vuotta. Nykyään reissataan autolla noin 3 kk vuodesta ja mies asuu siinä puolet viikosta.
Kun tavaroilla on omat paikkansa, asuminen autossa on todella helppoa. Ja etenkin luonnossa liikkujalle mukavaa, kohteesta toiseen!
Pyykit pestään reissussakin aina itsepalvelupesulassa. Tunnin päästä saa puhtaat, kuivat pyykit viikata kaappiin.
Ystäväni on asunut autossa jo viisi vuotta. Hän ajaa talveksi lämpimään, kesät on Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Yhdistä hyvään 24h punttisaliin että on saunaa, suihkua ja vessaa ympäri vuorokauden niin menee aika hyvin.
Autossa on suihku ja vessa.
Vierailija kirjoitti:
Käpyisestä van-life -pakusta totean, että se asuntoautokin on silti auto ja huolletaan kuin auto. Eli autoista on tiedettävä jotain jos meinaat sen pitävät arvonsa. Pyykit pestään leirintäalueilla (myös ohikulkiessa), matkaparkeissa, itsepalvelupesuloissa jos viettää aikaa ihmisten ilmoilla. Terkut Norjasta.
Lisäksi on hyvä miettiä, millainen kuski on. Ja onko ylipäätään "rohkeutta" ajaa "isolla" autolla
En sano tätä pahalla, itse ajan ammatikseni raskasta liikennettä, mutta tiedän (useimmiten naisia) jotka kokevat jo paku vaikeaksi ajaa. Myös henkilöautolla ajelevat veljeni jännitti matkailuauton ajamista.
Tätä on siis hyvä miettiä. Lisäksi tuollainen 100 000e auto on todellakin auto, huoltoineen ja vikoineen ja myös sen hintainen kampe, että harmittaa todella jos vaikka jonkun nurkan kolhii johonkin
Kannattaa siis ottaa vaikka vuokralle ensin asuntoauto, ja kokeilla, pitääkö siitä ylipäätään.
Aloituksesta vaikutti, ettei AP.lla ole kokemusta asuntoautomatkailusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me vietetään varmaan puolet ajasta uudehkossa, tilavassa asuntoautossa. Ei maksanut satoja tuhansia 😄 auton käyttö on ympärivuotista, ei kyllä tule talvellakaan kylmä. Autoihin saa myös ilmastointilaitteita jäähdytykseen/lämmitykseen jos niille tarve, autossa yleensä olevan lisäksi. Meillä se on asennettu yhden kattoikkunan tilalle.
Voisin kuvitella asuvani yksin ympärivuotisestikin. Saunaan/suihkuun pääsee monella kämppärialueella tai vaikka uimahalleissa. On matkailuautossakin suihku, mutta se on kyllä aika ahdas joten se käytössä vain kunnes ole muuta mahista.
Monella alueella on myös pesukoneita ja jopa kuivausrumpuja. Tietty matkassa voisi olla pikku pulsaattorin tyyppinen kone mutta ei olla tarvittu, joissain kauppakeskuksissakin on itsepalvelupesuloita.
Tavaran määrä on rajallinen mutta sehän ei ole mitenkään huono asia. Takasäilytystilaa (lämmittämätöntä) on paljon ja sinne mahtuukin ne kamat joita ei koko ajan tarvita. Käyttövaatteet ja kaikki muut tarvikkeet saa mainiosti mahtumaan auton sisätiloihin ilman mitään haastetta. Eikä mikään kyllä lentele ympäriinsä kun ne laittaa paikoilleen, ei ainakaan meillä.
Mitäköhän haasteita? No jääkaappi on aika pieni, mutta meillä on takasäilytystilassa kylmälaatikko johon mahtuu kivasti ruokaa tai muuta viileässä säilytettävää. Varsinkin pidempikestoisella sadesäällä sisätiloissa voi olla kostean tuntuista. Roskaa tulee ulkoa kengissä sisälle joten päivittäinen mattojen ravistelu on tarpeen, mitta se nyt ei ole raskasta.
Meitä kiehtoo juuri tuo eri paikkojen tutkiminen ja uuden kokeminen. Voisit ehkä vuokrata aluksi auton vaikka kuukauden ajaksi ja kokeilla miltä tuntuu?
Kiitos monipuolisesta vastauksesta! Vuokraaminen voisikin olla hyvä juttu, vaikkapa ensi syksyksi. Miten pitkäksi aikaa ne vesitankit keskimäärin riittää yhdelle henkilölle? Kauanko akut kestää ja kauanko niiden lataaminen kestää? Vai tuleeko niiden kanssa yleensä edes mitään isompaa härdelliä, kai kaikissa nykyään on aurinkopaneeli katolla? Ja kaasuliesi varmaankin on järkevä?
Kiitos!
Ei taida aurinkopaneelit talvella auttaa.
Ota tosiaan vuokralle se auto, sulla ei näy olevaan mitään kokemusta tai käsitystä asiasta, vain haave. Vuokrata ensin vikkko-pari ja mietit sitten lisää.
Sateella mitä sä siellä autossa teet? Kotona on kuitenkin tekemistä enemmän, tai itse ainakin hoidan viherkasveja, leivon, ompelen jne. Sellaista ei voi autossa tehdä
Vierailija kirjoitti:
Tarviiko c-kortin?
Riippuu autosta, jos alle 3500kg auton kokonaismassa, niin B-kortilla voi huristella.
Kuvittele asuvasi hotellihuoneessa. Tilaa on vielä vähemmän, mutta aktiviteettia saman verran. Eli mieti myös sitä, alkaako seinät ahdistaa ja miten sen oleskeluajan saa kulumaan. -etenkin syksyllä ja talvella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me vietetään varmaan puolet ajasta uudehkossa, tilavassa asuntoautossa. Ei maksanut satoja tuhansia 😄 auton käyttö on ympärivuotista, ei kyllä tule talvellakaan kylmä. Autoihin saa myös ilmastointilaitteita jäähdytykseen/lämmitykseen jos niille tarve, autossa yleensä olevan lisäksi. Meillä se on asennettu yhden kattoikkunan tilalle.
Voisin kuvitella asuvani yksin ympärivuotisestikin. Saunaan/suihkuun pääsee monella kämppärialueella tai vaikka uimahalleissa. On matkailuautossakin suihku, mutta se on kyllä aika ahdas joten se käytössä vain kunnes ole muuta mahista.
Monella alueella on myös pesukoneita ja jopa kuivausrumpuja. Tietty matkassa voisi olla pikku pulsaattorin tyyppinen kone mutta ei olla tarvittu, joissain kauppakeskuksissakin on itsepalvelupesuloita.
Tavaran määrä on rajallinen mutta sehän ei ole mitenkään huono asia. Takasäilytystilaa (lämmittämätöntä) on paljon ja sinne mahtuukin ne kamat joita ei koko ajan tarvita. Käyttövaatteet ja kaikki muut tarvikkeet saa mainiosti mahtumaan auton sisätiloihin ilman mitään haastetta. Eikä mikään kyllä lentele ympäriinsä kun ne laittaa paikoilleen, ei ainakaan meillä.
Mitäköhän haasteita? No jääkaappi on aika pieni, mutta meillä on takasäilytystilassa kylmälaatikko johon mahtuu kivasti ruokaa tai muuta viileässä säilytettävää. Varsinkin pidempikestoisella sadesäällä sisätiloissa voi olla kostean tuntuista. Roskaa tulee ulkoa kengissä sisälle joten päivittäinen mattojen ravistelu on tarpeen, mitta se nyt ei ole raskasta.
Meitä kiehtoo juuri tuo eri paikkojen tutkiminen ja uuden kokeminen. Voisit ehkä vuokrata aluksi auton vaikka kuukauden ajaksi ja kokeilla miltä tuntuu?
Kiitos monipuolisesta vastauksesta! Vuokraaminen voisikin olla hyvä juttu, vaikkapa ensi syksyksi. Miten pitkäksi aikaa ne vesitankit keskimäärin riittää yhdelle henkilölle? Kauanko akut kestää ja kauanko niiden lataaminen kestää? Vai tuleeko niiden kanssa yleensä edes mitään isompaa härdelliä, kai kaikissa nykyään on aurinkopaneeli katolla? Ja kaasuliesi varmaankin on järkevä?
Kiitos!
Ei taida aurinkopaneelit talvella auttaa.
Ota tosiaan vuokralle se auto, sulla ei näy olevaan mitään kokemusta tai käsitystä asiasta, vain haave. Vuokrata ensin vikkko-pari ja mietit sitten lisää.
Sateella mitä sä siellä autossa teet? Kotona on kuitenkin tekemistä enemmän, tai itse ainakin hoidan viherkasveja, leivon, ompelen jne. Sellaista ei voi autossa tehdä
Autoelämä on erilaista kuin kotona olo, tietenkin.
Mä luen sateella, neulon ja kuuntelen äänikirjaa/radiota. Tai jos olen jossain kohteessa saatan käydä museossa, leffassa tms.
Miksi ei autossa voisi ommella? Hyvin voisi mielestäni, ompelukone mahtuu mainiosti pöydälle tarvittaessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuokraa viikoksi sopiva auto. Sittenpähän näet.
Ap tässä taas.
Minä luulen, että minulle varmaan olisi järkevää lähteä kokeilemaan vaikkapa 3kk ensin. Siinä ajassa yleensä alkaa isoin uutuudenviehätys karisemaan omalla kohdallani. Pitkät reissut ovat tuttuja minulle muuten, ja olen hyvin sopeutuva. Varmaan tuossa ajassa jo hyvin tarkkaan oppisi, että mitä asioita arvostan ja mitkä ovat tarpeettomia. Ajoakin varmasti ehtisi tulla ihan kiitettävä määrä.
Vuokraaminen on kyllä todella hyvä ajatus, tunnen itseni hieman hölmöksi kun en sitä osannut ajatella! 😁
Tuolta nettikaravaani-sivulta löytää näköjään myös vuokrattavia. hakuehdoissa voi asettaa rajaksi sen 3500-kiloa, samoin myytävissä autoissa.
Aika suolaiset vuokrahinnat ainakin, jos yksin vuokraa: 500 viikko ja siitä ylöspäin.
Kiitos, pitää tutkia. Ehkä, jos pidemmäksi aikaa vuokraa niin hinnasta voisi hieman neuvotellakin...
Liikkeistäkin löytyy vuokrattavia autoja. Syksyisin vuokrahinnat on alhaisempia ja uskoisin että pidempi vuokra-aika vaikuttaa hintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuokraa viikoksi sopiva auto. Sittenpähän näet.
Ap tässä taas.
Minä luulen, että minulle varmaan olisi järkevää lähteä kokeilemaan vaikkapa 3kk ensin. Siinä ajassa yleensä alkaa isoin uutuudenviehätys karisemaan omalla kohdallani. Pitkät reissut ovat tuttuja minulle muuten, ja olen hyvin sopeutuva. Varmaan tuossa ajassa jo hyvin tarkkaan oppisi, että mitä asioita arvostan ja mitkä ovat tarpeettomia. Ajoakin varmasti ehtisi tulla ihan kiitettävä määrä.
Vuokraaminen on kyllä todella hyvä ajatus, tunnen itseni hieman hölmöksi kun en sitä osannut ajatella! 😁
Juuri näin! On hyvä kokeilla ensin, matkailuauton hankinta kun on kuitenkin iso satsaus. Me hurahdettiin ihan täysin ja nyt onkin sitten oma (käytetty) auto.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan tulisi ahdasta. Se on vain muutaman neliön. Tavaraa pitäisi olla vähän eikä oikein mitään välineitä vaativaa voisi harrastaa.
Suurin Suomessa myytävä asuntoauto on 27,5 m2. Eli isompi kuin monet itsemurhayksiöt. Ja isompia asuntoautojakin löytyy maailmalta.
Vierailija kirjoitti:
Ap taas.
Kiitoksia taas kauhean hyvistä vastauksista. Eli maksimipaino pitää olla alle 3500 siis. Äkkiähän sen c-kortinkin kyllä ajaisi mutta olisi mukava jos muutkin voisivat sitä autoa ajella, eli varmaan parasta pysyttäytyä tuon alapuolella. Tilaa kuitenkin haluan mahdollisimman paljon mitä järkevästi pystyy saamaan, eli ei aivan mitään pakua minulle, sellainen olisi mukava väliaikaisena, mutta jos yhtään pidempään autossa oleskelee, niin kyllä se hieman enemmän tilaa vaatii jotta olisi minun makuuni miellyttävä. Ja keittiön ja yksityisen wc:n.
Minulle ei ole ongelma jättää autoa jonnekin hieman keskustan ulkopuolelle ja kulkea julkisilla tai taksilla, eli se tilavuus on kuitenkin varmaankin tärkeämpää kuin optimaalinen kaupunkiketteryys.
Löytyyköhän tuon kokoisia aivan vain kahdelle ihmiselle suunniteltuina? Ihan äkkiseltään ei vastaan ole tullut. Ylimääräistä sänkytilaa en tarvisi, enkä kahdenpuoleista sohvaakaan. Toitä varten pöytätilaa jonkin verran toki. Taas se tilavuus mielessä. 😊
Eikös noissa yleensä ole makuupaikat vähintään kahdelle-kolmelle hlölle? Niitä siis ainakin löytyy, meillä 3:n hengen makuupaikat mutta reissataan kahdestaan.
Mitä itse olen katsellut niin 3500kg massan ylitys ei kuitenkaan hirveitä muutoksia tuo ”sisustukseen”, ellei sitten mennä jo huomattavan paljon isompaan.
Facebookissa taitaa olla sellanen ryhmä kuin Karavaanarinaiset, sieltä voisit saada hyviä neuvoja vastauksia?