Lue keskustelun säännöt.
En rakasta lapsiani
28.06.2026 |
Minulla on kaksi lasta, 19 v ja 15v. Kumpaakaan en halunnut. Elin silloin uskonyhteisössä jossa ei tullut kuuloonkaan olla hankkimatta lapsia. Olen kyllä aina hoitanut heidät hyvin ja päältäpäin näytän varmaan upealta äidiltä, mutta mitään tunnesidettä ei ole. Kivoja nuoria mutta siinäpä se. Vanhin asuu omillaan, nuorempi muuttaa vuoden päästä toiseen kaupunkiin lukioon.
Onneksi olin nuori kun nuorinkin syntyi niin elämä ei ole kokonaan mennyt ohi.
Lasken päiviä että nuorin muuttaa jonka jälkeen elämäni voi vihdoin alkaa.
En käsitä miten jotkut käyvät vuosia lapsettomuushoitoja, eivätkä ymmärrä että lapseton elämä on parasta. N38
Kommentit (142)
”Veri on vettä sakeampaa”? Entä jos kyseessä on adoptiolapsi tai pitkäaikaisessa sijoituksessa oleva lapsi. Onko normaalia, että silloin ei rakasta lasta vaikka hoitaa ja huolehtii? Aito kysymys siis ei ivaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kunnioitan suuresti äitiä joka hoitaa lapsensa huolella ilman tunnesidettä. Eikö se ole puhdasta rakkautta joka ei saa mitään takaisin. Ap olet tehnyt oikean ja hyvän työn ja arvostan sinua.
Komppaan tätä. Aika moni samassa tilanteessa rakentaisi kivan kulissin ja syyllistäisi lapsia jos nämä valittaisivat. Ap on nöyrästi tehnyt sen mitä tuossa tilanteessa voi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa vanhemmista on itsekkäitä kakkapäitä, jotka ovat tehneet lapset trofeeksi. Keräävät vain itselleen hyväksyntää ja kunniaa lapsillaan.
Suurin osa??? Tuskin.
Ihan ymmärrettäviä tunteita ja kurja juttu että jouduit elämään elämää jota et toivonut.
Mutta loppukaneettisi oli vähän turha ja ärsyttävä. Vaikka sinä et pidä lapsiperhe-elämästä niin ei se tarkoita että kenenkään muunkaan ei pitäisi siitä pitää. Ihmisiä on erilaisia.
toivon ettei tämä ole tottakaan...olisipa provo vain...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni sanoi minulle kerran ettei pidä minusta ihmisenä mutta rakastaa minua, koska olen hänen lapsensa. Öh, olisikohan se pitänyt ottaa kohteliaisuutena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella surullista lapsen kannalta että vanhempi kylmä, etäinen ja usein itsekäs... Vanhemmasta en välitä pätkääkään mut lapsia käy sääliksi koska tuollainen vanhempi on paholainen...
Tämä. minä minä ja unohdinko sanoa minä. Yrittäkää saada yhteys tunteisiinne. Ehkä vähän epämiellyttävää, mutta siitä kiittää ympäristö.
terv. rakastan lapsiani, ei ollut minunkaan lapsuus helppo.
Säkin voisit harjoitella toisten saappaisiin asettumista ja vähentää tota minä minä aspektia ajattelussasi... Se että sinulle lapsiperhe-elämä on mieluista ei tarkoita sitä että se on joku yleinen totuus ja muut ovat väärässä jos eivät ole samanlaisia sinun kanssasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isäni sanoi minulle kerran ettei pidä minusta ihmisenä mutta rakastaa minua, koska olen hänen lapsensa. Öh, olisikohan se pitänyt ottaa kohteliaisuutena.
Niin, kumpi sitten on pahempi/parempi? Pitää ihmisenä, mutta ei rakasta vai rakastaa, mutta ei pidä ihmisenä?
"Kunpa ette olisi syntyneet" ja "Älkää vaan ikinä hankkiko lapsia", emä sanoi ysärillä päiväkoti-ikäisille lapsilleen. Toinen noista on kyllä toteutunut 😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todella surullista lapsen kannalta että vanhempi kylmä, etäinen ja usein itsekäs... Vanhemmasta en välitä pätkääkään mut lapsia käy sääliksi koska tuollainen vanhempi on paholainen...
Aika moni isä.
Minun äitini teki selväksi ettei rakastanut minua. Hänkin halusi päästä minusta eroon. Ja pääsi. Nyt hän valittaa kun en pidä yhteyttä.
Minä taas rakastan kahta lastani yli kaiken mutta en sittenkään tarpeeksi, koska toinen heistä teki itsemurhan.
Osaatteko arvata surenko sitä kuten kenen tahansa sukulaisen kuolemaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni sanoi minulle kerran ettei pidä minusta ihmisenä mutta rakastaa minua, koska olen hänen lapsensa. Öh, olisikohan se pitänyt ottaa kohteliaisuutena.
Niin, kumpi sitten on pahempi/parempi? Pitää ihmisenä, mutta ei rakasta vai rakastaa, mutta ei pidä ihmisenä?
Typerä isä jos kummassakaan tapauksessa sanoo asian ääneen.
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini teki selväksi ettei rakastanut minua. Hänkin halusi päästä minusta eroon. Ja pääsi. Nyt hän valittaa kun en pidä yhteyttä.
Minä taas rakastan kahta lastani yli kaiken mutta en sittenkään tarpeeksi, koska toinen heistä teki itsemurhan.
Osaatteko arvata surenko sitä kuten kenen tahansa sukulaisen kuolemaa?
Otan osaa. Tuskin oli sinun rakkaudestasi kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini ei rakasta minua mutta väittää rakastavansa. Näen sen hänen elämänsä prioriteeteista ja siitä ettei auta edes suurimmassa hädässä. Jos hän tietoisesti pririsoisi minut niin tuskin huomaisin mitään
Teot puhuvat sanoja tai edes tunteita lujempaa.
Vierailija kirjoitti:
"Kunpa ette olisi syntyneet" ja "Älkää vaan ikinä hankkiko lapsia", emä sanoi ysärillä päiväkoti-ikäisille lapsilleen. Toinen noista on kyllä toteutunut 😊
Onneksi nykyään on näitä keskustelupalstoja johon emät voivat purkaa tuntojaan viattomien sijasta.
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini teki selväksi ettei rakastanut minua. Hänkin halusi päästä minusta eroon. Ja pääsi. Nyt hän valittaa kun en pidä yhteyttä.
Minä taas rakastan kahta lastani yli kaiken mutta en sittenkään tarpeeksi, koska toinen heistä teki itsemurhan.
Osaatteko arvata surenko sitä kuten kenen tahansa sukulaisen kuolemaa?
Olen pahoillani ja olen pahoillani, että löysit ja luit tämän keskustelun. Ihmiset on erilaisia eikä kukaan tiedä miltä mikäkin asia tuntuu ennen, kun se kokee. Sinulla on lahja, että pystyt rakastamaan, kaikilla sitä ei ole. Toivon kaikkea hyvää elämääsi tästä eteenpäin ja voimia sinulle.
Jokaisella on traumansa.
Voi olla ap ettei se elämä muutukaan täydelliseksi kun lapset ovat lähteneet. Saattaa vaatia vähän muitakin muutoksia.
Onpa hyvä, että joku uskaltaa nostaa näin raskaan aiheen esiin. Ap tuskin ainoa, joka kokee samalla tavalla. Ei ole automaattista, että lapsiaan rakastaa. Kyllä hyvää huolta voi pitää, mutta silti emotionaalisesti ei pysty tuntemaan lastaan kohtaan rakkautta. Toivottavasti näillä Ap:n lapsilla on kuitenkin joku lähiaikuinen, joka on katsonut heitä rakastavalla ja hyväksyllä katseella. Koska muuten viattomat lapset ovat sisältä rikki. Lapsi tarvitsee rakkautta ja hyväksyntää, vaikka oma äiti ei sitä pystyisi välittämään.
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini teki selväksi ettei rakastanut minua. Hänkin halusi päästä minusta eroon. Ja pääsi. Nyt hän valittaa kun en pidä yhteyttä.
Minä taas rakastan kahta lastani yli kaiken mutta en sittenkään tarpeeksi, koska toinen heistä teki itsemurhan.
Osaatteko arvata surenko sitä kuten kenen tahansa sukulaisen kuolemaa?
Älä syytä itseäsi. Ylisukupolviset traumat periytyvät geeneissä. Myöskään äitini äiti ei rakastanut äitiäni. Mutta äitini (ja myös isäni) rakastaa minua ja on sanonut sitä mulle paljon. Silti olen kärsinyt mielenterveys- ja päihdeongelmista teini-iästä lähtien. Diagnooseina mm. masennus, epävakaa ph ja autismi.
Yhtenä syynä ongelmiini pidän äitini lapsuutta, ja tietysti siellä kauempana vanhempieni sukujen historiassa voi olla vaikka ja mitä taakkaa.
Mitä aiot tehdä empatiakyvyn puutteellesi?