Lue keskustelun säännöt.
En rakasta lapsiani
28.06.2026 |
Minulla on kaksi lasta, 19 v ja 15v. Kumpaakaan en halunnut. Elin silloin uskonyhteisössä jossa ei tullut kuuloonkaan olla hankkimatta lapsia. Olen kyllä aina hoitanut heidät hyvin ja päältäpäin näytän varmaan upealta äidiltä, mutta mitään tunnesidettä ei ole. Kivoja nuoria mutta siinäpä se. Vanhin asuu omillaan, nuorempi muuttaa vuoden päästä toiseen kaupunkiin lukioon.
Onneksi olin nuori kun nuorinkin syntyi niin elämä ei ole kokonaan mennyt ohi.
Lasken päiviä että nuorin muuttaa jonka jälkeen elämäni voi vihdoin alkaa.
En käsitä miten jotkut käyvät vuosia lapsettomuushoitoja, eivätkä ymmärrä että lapseton elämä on parasta. N38
Kommentit (142)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on mulkku. Oli taustasi mikä hyvänsä, tuo omien lasten halveksunta on pelkkää pahuutta. He eivät pyytäneet saada syntyä ja silti he ovat sinulle vain roskaa. Surullista, mikäli olet elänyt sairaassa yhteisössä lastentekoon pakotettuna, mutta se ei ole lastesi syytä.
Toivottavasti kuolemasi on pitkä, kivulias ja yksinäinen. Olet ihan yhtä lailla roisto kuin ne yhteisösi johtohahmot.
Aika värittynyttä tulkintaa.
Ap kirjoitti, ettei rakasta lapsiaan mutta että on kuitenkin pitänyt heistä huolta parhaansa mukaan. Tuo ei tarkoita että ap halveksuisi lapsiaan tai että he olisivat roskaa ap:n mielestä.
Kai ymmärrät, että se että ei rakasta jotakuta, ei tarkoita sitä että vihaisi tai halveksuisi heitä?
Millainen ihminen edes pystyy kirjoittamaan ap:n tapaan😵💫
No ap kirjoitti ap:n tapaan. Lue avaus uudestaan, jos et ensi lukemalla ymmärtänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aihe on ilmiselvästi niin tabu, että hirveä hyökkäys käynnissä etteikö asiasta saisi edes puhua. Tämä on totta varmasti useammalle, mutta asiasta ei puhuta. Kiitos AP ulostulosta. En siis ole yksin asian kanssa.
Miksi sitten poi'itte lisää, vaikka ihmisiä on liikaa?
Etkö ole oppinut tältä palstalta että suomalaiset on kuolemassa sukupuuttoon? Sitäkö sä haluat?
Jos suomalaisia ihmisiä olisi yhtä paljon kuin suomalaisia susia, eli 300, myönnettäisiin jo metsästyslupia kannan pienentämiseksi.
Suomessa ei ole ikinä ennen ollut näin paljon ihmisiä, mutta vielä kuitenkin riittää muita eläimiä ja kasveja ihmisten materiaaliksi, eikä se ole kovin kallista kunhan ei syö liikaa. Esimerkiksi vauvan sisäfilettä saa 49,95€ /kg.
https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuote/familia-vasikan-sisafilee-n1kg-reunaton-2371268200005
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini teki selväksi ettei rakastanut minua. Hänkin halusi päästä minusta eroon. Ja pääsi. Nyt hän valittaa kun en pidä yhteyttä.
Minä taas rakastan kahta lastani yli kaiken mutta en sittenkään tarpeeksi, koska toinen heistä teki itsemurhan.
Osaatteko arvata surenko sitä kuten kenen tahansa sukulaisen kuolemaa?
Ei ole sinun vikasi että lapsesi teki itsemurhan, rakkaudella ei ole mitään sen kanssa tekemistä. Tiedän koska itse yritin samaa ja minua rakastettiin ja paljon. Itseasiassa se rakkaus tuntui pahemmalta kun olin masentunut, olisin halunnut vaan olla rauhassa. Masennus on sairaus johon liittyy kuoleman halu että tuska päättyisi, muiden teoilla ei välttämättä ole isompaa arvoa kun sairastaa, silloin on vain siinä sairaudessa eikä näe ympärilleen.
Eli älä syyllistä itseäsi ja voit ehkä miettiä ettei lapsesi koe tuskaa enää.
Vierailija kirjoitti:
En usko sanaakaan, ap meni paskajuttusi harakoille.
Niin, jotenkin teoreettiselta tuntuu. Yleensä väkisinkin jonkinlainen tunneside syntyy äidin ja lapsen välille. Teksti on joko tekoälyn tai lapsettoman lahkojen vihaajatytön pride-aktivismia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko sanaakaan, ap meni paskajuttusi harakoille.
Niin, jotenkin teoreettiselta tuntuu. Yleensä väkisinkin jonkinlainen tunneside syntyy äidin ja lapsen välille. Teksti on joko tekoälyn tai lapsettoman lahkojen vihaajatytön pride-aktivismia.
Kyllä ap varmaan välittää lapsistaan, ei välttämättä rakasta ja se on ok. Tabuhan aihe on ettei rakasta lapsiaan jollain maagisella tavalla ja siksi ap toteaa ettei heitä rakasta, ei ehkä ymmärrä että myös välimuotoja on. Minulle äitini sanoi taannoin jos olisi saanut valita toisin ei olisi tehnyt lapsia, ei siinä, naurettiin asialle että tehty mikä tehty. Sanoi minua myös fiksuksi kun en itse lapsia halunnut ja kävin laittamassa piuhat poikki
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini teki selväksi ettei rakastanut minua. Hänkin halusi päästä minusta eroon. Ja pääsi. Nyt hän valittaa kun en pidä yhteyttä.
Minä taas rakastan kahta lastani yli kaiken mutta en sittenkään tarpeeksi, koska toinen heistä teki itsemurhan.
Osaatteko arvata surenko sitä kuten kenen tahansa sukulaisen kuolemaa?
Ei ole sinun vikasi että lapsesi teki itsemurhan, rakkaudella ei ole mitään sen kanssa tekemistä. Tiedän koska itse yritin samaa ja minua rakastettiin ja paljon. Itseasiassa se rakkaus tuntui pahemmalta kun olin masentunut, olisin halunnut vaan olla rauhassa. Masennus on sairaus johon liittyy kuoleman halu että tuska päättyisi, muiden teoilla ei välttämättä ole isompaa arvoa kun sairastaa, silloin on vain siinä sairaudessa eikä näe ympärilleen.
Eli älä syyllistä itseäsi ja voit ehkä miettiä ettei lapsesi koe tuskaa enää.
En yritä sanoa että aiemman kommentoijan tilanteessa asia olisi näin, mutta kyllä aika monella masennus liittyy juuri rakkaudettomuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini teki selväksi ettei rakastanut minua. Hänkin halusi päästä minusta eroon. Ja pääsi. Nyt hän valittaa kun en pidä yhteyttä.
Minä taas rakastan kahta lastani yli kaiken mutta en sittenkään tarpeeksi, koska toinen heistä teki itsemurhan.
Osaatteko arvata surenko sitä kuten kenen tahansa sukulaisen kuolemaa?
Ei ole sinun vikasi että lapsesi teki itsemurhan, rakkaudella ei ole mitään sen kanssa tekemistä. Tiedän koska itse yritin samaa ja minua rakastettiin ja paljon. Itseasiassa se rakkaus tuntui pahemmalta kun olin masentunut, olisin halunnut vaan olla rauhassa. Masennus on sairaus johon liittyy kuoleman halu että tuska päättyisi, muiden teoilla ei välttämättä ole isompaa arvoa kun sairastaa, silloin on vain siinä sairaudessa eikä näe ympärilleen.
Eli älä syyllistä itseäsi ja voit ehkä miettiä ettei lapsesi koe tuskaa enää.
En yritä sanoa että aiemman kommentoijan tilanteessa asia olisi näin, mutta kyllä aika monella masennus liittyy juuri rakkaudettomuuteen.
Masennusta voi olla myös sisäsyntyistä eli aivot sekaisin, siinä ei auta mitkään rakkaudet muiden taholta. Vain lääkitys joka korjaa aivotoiminnan. Ystäväni on rakastettu ja kärsi koko elämänsä mutta löytyi oikea lääkitys sekä sähköhoito.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen, ja vaikka lapsi oli haluttu ja toivottu, niin en pystynyt tuntemaan häntä kohtaan rakkautta. Olen tuntenut asiasta paljon syyllisyyttä. Välitän kyllä lapsestani, enkä ole koskaan näyttänyt hänelle rakkaudettomuuttani - toivottavasti. Hän on jo parikymppinen ja muuttaa syksyllä toiselle paikkakunnalle. Tietyllä tavalla olen helpottunut. Ja totta, tästä puhuminen on edelleen tabu.
Mitä aiot tehdä sitten kun nuorempi muuttaa pois ja ”elämä alkaa”? Miten alat elää ja miten se eroaa nykyisestä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä aiot tehdä sitten kun nuorempi muuttaa pois ja ”elämä alkaa”? Miten alat elää ja miten se eroaa nykyisestä?
Ainakin voi LEVÄTÄ, eikä tarvitse huomioida toista ihmistä koko ajan, sekin on jo iso asia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini teki selväksi ettei rakastanut minua. Hänkin halusi päästä minusta eroon. Ja pääsi. Nyt hän valittaa kun en pidä yhteyttä.
Minä taas rakastan kahta lastani yli kaiken mutta en sittenkään tarpeeksi, koska toinen heistä teki itsemurhan.
Osaatteko arvata surenko sitä kuten kenen tahansa sukulaisen kuolemaa?
Ei ole sinun vikasi että lapsesi teki itsemurhan, rakkaudella ei ole mitään sen kanssa tekemistä. Tiedän koska itse yritin samaa ja minua rakastettiin ja paljon. Itseasiassa se rakkaus tuntui pahemmalta kun olin masentunut, olisin halunnut vaan olla rauhassa. Masennus on sairaus johon liittyy kuoleman halu että tuska päättyisi, muiden teoilla ei välttämättä ole isompaa arvoa kun sairastaa, silloin on vain siinä sairaudessa eikä näe ympärilleen.
Eli älä syyllistä itseäsi ja voit ehkä miettiä ettei lapsesi koe tuskaa enää.
En yritä sanoa että aiemman kommentoijan tilanteessa asia olisi näin, mutta kyllä aika monella masennus liittyy juuri rakkaudettomuuteen.
Masennus liittyy rakkaudettomuuteen sillä tavalla, että kliinisesti masentunut ei välttämättä itse pysty tuntemaan rakkautta (vaikka oikeasti rakastaisikin muita) ja kokee, ettei häntä rakasteta, ja ettei hän ole rakkauden arvoinen. Tämä ei kuitenkaan ole mikään totuus, vaan hänellä voi olla vaikka kuinka paljon rakastavia lähimmäisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini teki selväksi ettei rakastanut minua. Hänkin halusi päästä minusta eroon. Ja pääsi. Nyt hän valittaa kun en pidä yhteyttä.
Minä taas rakastan kahta lastani yli kaiken mutta en sittenkään tarpeeksi, koska toinen heistä teki itsemurhan.
Osaatteko arvata surenko sitä kuten kenen tahansa sukulaisen kuolemaa?
Ei ole sinun vikasi että lapsesi teki itsemurhan, rakkaudella ei ole mitään sen kanssa tekemistä. Tiedän koska itse yritin samaa ja minua rakastettiin ja paljon. Itseasiassa se rakkaus tuntui pahemmalta kun olin masentunut, olisin halunnut vaan olla rauhassa. Masennus on sairaus johon liittyy kuoleman halu että tuska päättyisi, muiden teoilla ei välttämättä ole isompaa arvoa kun sairastaa, silloin on vain siinä sairaudessa eikä näe ympärilleen.
Eli älä syyllistä itseäsi ja voit ehkä miettiä ettei lapsesi koe tuskaa enää.
En yritä sanoa että aiemman kommentoijan tilanteessa asia olisi näin, mutta kyllä aika monella masennus liittyy juuri rakkaudettomuuteen.
Masennus liittyy rakkaudettomuuteen sillä tavalla, että kliinisesti masentunut ei välttämättä itse pysty tuntemaan rakkautta (vaikka oikeasti rakastaisikin muita) ja kokee, ettei häntä rakasteta, ja ettei hän ole rakkauden arvoinen. Tämä ei kuitenkaan ole mikään totuus, vaan hänellä voi olla vaikka kuinka paljon rakastavia lähimmäisiä.
Tarkoitan sitä, että niitä rakastavia läheisiä ei ihan oikeasti objektiivisesti katsottunakaan ole.
Enkä missään vaiheessa väittänyt, että kaikilla masentuneilla olisi niin (joku aiempi kommentoija tulkitsi niin tahallaan tai vahingossa tai ymmärtämättömyyttään).
Ystäväni teki itsemurhan. Jätti kirjeen jossa kertoi ettei hänellä ollut ketään koko maailmassa. Niin, näin hän koki. Viimeiset vuodet teki systemaattisesti asioita joilla sai pois ihmiset jotka hänestä välitti. Mm. estot laittoi kaikille ystävilleen, myös perheelleen. Vaihtoi puhelinnumeroa ei kertonut missä asui. Vanhemmat sai sitten tietää missä asui ja lähettivät paljon kirjeitä missä kertoivat kuinka hän on rakas heille ja sanoivat pidä itsestäsi huolta. Olisivat halunneet käydä ystäväni luona, kielsi.
Hänellä oli paljon ystäviä ja minä olin se pisimpään ollut ystävä joka myöskin "savustettiin" pois hänen elämästään. Luulen että teki tämän kaiken siitä syystä että oli helpompi lähteä kun on saanut meidät kaikki pois elämästään. Sain selville hänen uuden sosiaalisen median tilinsä jossa päivitti suht usein. En kommentoinut mitään koska en halunnut estoille (tein sitä aiemmin ja poisti tilit yms).
Masennus on kuolemaan johtava sairaus ja läheisillä ei ole välttämättä paljon tehtävissä. Vanhempien viimeinen kirje oli hänelle kolme päivää ennen kuolemaa jossa kertoivat kuinka tärkeä hän heille on. Suurinta osaa kirjeistä ei oltu avattu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole olemassa epäitsekästä syytä lisääntyä.
Lisääntymällä takaamme yhteiskunnan jatkuvuuden. Jos kaikki jättäisimme ”epäitsekkäästi” lisääntymättä ihmiskunnan päivät olisi luetut. Olemassa olevista ihmisistä ne jotka eivät omaa painoaan kanna jäisivät ilman tukiverkkoja koska verotulot ja vähäinenkin tulonsiirto lakkaisi.
Väitän, että valtaosa vapaaehtoisesti lapsettomista jättää lapset tekemättä puhtaasti itsekkäistä syistä. Omaa aikaa on riittämiin ja kaikki rahat ja resurssit saa käyttää itsensään.
Lapsen, saati useamman saaminen on valtava taloudellinen, fyysinen ja henkinen panostus. Omastaan pitää jakaa niin materiaa ja aikaa toiselle vähintään 18 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
harva rakastaa lapsiaan ainakaan vuokralähiöissä. siellä lapsia tehtaillaan, että saisi tukia.
Voi apua joidenkin ihmisten yksinkertaisuutta ja mielenköyhyyttä.
Terv. vuokralla-asuja, jonka kaikki 3 lasta ovat rakkaita ja tärkeitä, mikään raha maailmassa ei heitä korvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini teki selväksi ettei rakastanut minua. Hänkin halusi päästä minusta eroon. Ja pääsi. Nyt hän valittaa kun en pidä yhteyttä.
Minä taas rakastan kahta lastani yli kaiken mutta en sittenkään tarpeeksi, koska toinen heistä teki itsemurhan.
Osaatteko arvata surenko sitä kuten kenen tahansa sukulaisen kuolemaa?
Ei kiinnosta.
Kiinnosti näköjään sen verran että vaivauduit kommentoimaan, mutta älä hätäile, et sinäkään kiinnosta ketään.
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni teki itsemurhan. Jätti kirjeen jossa kertoi ettei hänellä ollut ketään koko maailmassa. Niin, näin hän koki. Viimeiset vuodet teki systemaattisesti asioita joilla sai pois ihmiset jotka hänestä välitti. Mm. estot laittoi kaikille ystävilleen, myös perheelleen. Vaihtoi puhelinnumeroa ei kertonut missä asui. Vanhemmat sai sitten tietää missä asui ja lähettivät paljon kirjeitä missä kertoivat kuinka hän on rakas heille ja sanoivat pidä itsestäsi huolta. Olisivat halunneet käydä ystäväni luona, kielsi.
Hänellä oli paljon ystäviä ja minä olin se pisimpään ollut ystävä joka myöskin "savustettiin" pois hänen elämästään. Luulen että teki tämän kaiken siitä syystä että oli helpompi lähteä kun on saanut meidät kaikki pois elämästään. Sain selville hänen uuden sosiaalisen median tilinsä jossa päivitti suht usein. En kommentoinut mitään koska en halunnut estoille (tein sitä aiemmin ja poisti tilit yms).
Masennus on kuolemaan johtava sairaus ja läheisillä ei ole välttämättä paljon tehtävissä. Vanhempien viimeinen kirje oli hänelle kolme päivää ennen kuolemaa jossa kertoivat kuinka tärkeä hän heille on. Suurinta osaa kirjeistä ei oltu avattu.
Kaikki tämä tekeekin itsemurhasurustamme niin kompleksisen. Kun rakkaus ei riitä eikä mikään riitä.
Voi vain kuvitella mitä sitten ap:n kaltaisen, lapsiaan rakastamattoman äidin lapset ajattelevat. Ap kuvittelee pystyvänsä larppaamaan hyvää äitiä, mutta kyllä lapset vaistoavat teeskentelyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä aiot tehdä sitten kun nuorempi muuttaa pois ja ”elämä alkaa”? Miten alat elää ja miten se eroaa nykyisestä?
Ainakin voi LEVÄTÄ, eikä tarvitse huomioida toista ihmistä koko ajan, sekin on jo iso asia
Hoivakodit ovat täynnä yksinäisiä vanhuksia joista kukaan ei välitä. He saavat levätä ja joiden ei tarvitse huomioida toista ihmistä koko ajan.
Ap ei ole ymmärtänyt vanhemmuuden perusasetuksia, mutta ennen pitkää hänkin saa olla rauhassa lapsiltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini teki selväksi ettei rakastanut minua. Hänkin halusi päästä minusta eroon. Ja pääsi. Nyt hän valittaa kun en pidä yhteyttä.
Minä taas rakastan kahta lastani yli kaiken mutta en sittenkään tarpeeksi, koska toinen heistä teki itsemurhan.
Osaatteko arvata surenko sitä kuten kenen tahansa sukulaisen kuolemaa?
Ei ole sinun vikasi että lapsesi teki itsemurhan, rakkaudella ei ole mitään sen kanssa tekemistä. Tiedän koska itse yritin samaa ja minua rakastettiin ja paljon. Itseasiassa se rakkaus tuntui pahemmalta kun olin masentunut, olisin halunnut vaan olla rauhassa. Masennus on sairaus johon liittyy kuoleman halu että tuska päättyisi, muiden teoilla ei välttämättä ole isompaa arvoa kun sairastaa, silloin on vain siinä sairaudessa eikä näe ympärilleen.
Eli älä syyllistä itseäsi ja voit ehkä miettiä ettei lapsesi koe tuskaa enää.
Totta kai vanhempien on syyllistettävä itseään lapsensa itsemurhasta. Se on sisäänrakennettu mekanismi ja moraalikoodi. Ei sinulla ole mandaattia antaa siitä synninpäästöä etkä anteeksiantoa. Kukaan ei voi pestä käsiään, koska kaikki ovat syyllisiä. Ymmärrät sen kyllä jos yhtään tarkemmin ajattelet. Jos sinä olisit onnistunut itsemurhassasi, vanhempasi kokisivat varmasti syyllisyyttä, tai ainakin heidän tulisi kokea, paitsi jos he menevät johonkin sururyhmään tai sielunhoitoon, missä heidät vapautetaan vastuusta.
Tämä on nyt varsinaisen keskustelun sivujuoni, eikä ap:tä voida pakottaa rakastamaan lapsiaan, mutta hänhän ei ole vielä menettänyt heitä, joten hänellä on varaa olla ylimielinen. Väitän kuitenkin että jokin on mennyt biologiassa vikaan silloin kun äiti ei pysty kiintymään lapsiinsa.
Ei kiinnosta.