Lue keskustelun säännöt.
En rakasta lapsiani
28.06.2026 |
Minulla on kaksi lasta, 19 v ja 15v. Kumpaakaan en halunnut. Elin silloin uskonyhteisössä jossa ei tullut kuuloonkaan olla hankkimatta lapsia. Olen kyllä aina hoitanut heidät hyvin ja päältäpäin näytän varmaan upealta äidiltä, mutta mitään tunnesidettä ei ole. Kivoja nuoria mutta siinäpä se. Vanhin asuu omillaan, nuorempi muuttaa vuoden päästä toiseen kaupunkiin lukioon.
Onneksi olin nuori kun nuorinkin syntyi niin elämä ei ole kokonaan mennyt ohi.
Lasken päiviä että nuorin muuttaa jonka jälkeen elämäni voi vihdoin alkaa.
En käsitä miten jotkut käyvät vuosia lapsettomuushoitoja, eivätkä ymmärrä että lapseton elämä on parasta. N38
Kommentit (123)
Entä jos tuntee rakkautta lemmikkiä kohtaan? Vaikka ei lastaan? Voiko olla psykopaatti silloin? Tähänkin olen törmännyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kunnioitan suuresti äitiä joka hoitaa lapsensa huolella ilman tunnesidettä. Eikö se ole puhdasta rakkautta joka ei saa mitään takaisin. Ap olet tehnyt oikean ja hyvän työn ja arvostan sinua.
Uskon että tuo on lapsille parempi kuin äiti jolla on vahvat tunteet mutta hoitaa lapsensa huonosti jostain syystä
On myös aivan normaalia että pientä vauvaa kohtaan tunneside muodostuu hitaasti. Esimerkiksi vaikean synnytyksen tai synnytyksen jälkeisen masennukseen kanssa varmaan enemmän sääntö kuin poikkeus. Ei ole psykopaatti vaan normaali ihminen
Ihmisiä vaan pelottaa se ajatus että äidin rakkaus ei ole satujen yliluonnollinen voima vaan paljon siinä on hormoneja ja muuta biologista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset poikivat lisää ja lisää vaikka valmiiksi ylikansoitetulle saastuneelle pallolle kuolemaan, ja miehet tekevät tarpeensa emättimeen ilman kortsua vaikkeivat lapsia halua.
Pelkkiä vaistojemme orjuuttamia elukoita me olemme kaikki tyynni.
Tässäkö se totuus todella tiivistyi🤔
Valitettavasti
Äidinrakkaus on laajennettua itsekkyyttä, minäminän sijaan munlapset, munlapset ja heidän etu kaikkien muiden edelle! Se on loukkaavaa.
Ainakaan siihen ei ap ole syyllistynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kunnioitan suuresti äitiä joka hoitaa lapsensa huolella ilman tunnesidettä. Eikö se ole puhdasta rakkautta joka ei saa mitään takaisin. Ap olet tehnyt oikean ja hyvän työn ja arvostan sinua.
Koira huomaa, jos luu viskataan sille koska se nyt on vaan vahingossa otettu saman kanton alle elätettäväksi. Kaltoin ja kylmästi kohdeltu kissa lähtee oitis paremmille metsästysmaille.
Eikös sinun lapset rakasta sinua? Minulla on ainakin niin päin, että olen saanut toistuvasti pettyä kaikenlaisissa ihmissuhteissani, jatkuvaa petosta, eikä elämä ole ollut ollenkaan Hohdokasta, kuten se meille markkinoidaan, silloin kun nuoria ollaan. Tosi asiassa se on tällaisille vastuuntuntoisille ihmisille enemmän tai vähemmän narsististen ja muuten vain typerien ihmisten likapyykin pesua ja heidän ansojensa välttelyä ja haavojen nuolemista.
Mutta minun lapset on ihania. Niitä saa halata, ne yrittävät auttaa parhaansa mukaan, niitä kiinnostaa minunkin hyvinvointini. Niiden kanssa saa viettää aikaa ja tehdä jotain kivaa. On niissä paljon työtäkin, mutta enemmän ne antaa ja uskon, kun olen vanha, niin ovat kullanarvoisia. Myös tälle maalle hyväksi, että kasvatan muutaman suoraselkäisen kansalaisen. Vaikka ovatkin liian hyviä tähän elämään, mutta kuitenkin.
Eikö sinulla ole mitään tällaista kokemusta? Mitä jos hölläät vähän pipoa sillä tavalla, että ei sinun tarvitse näyttää ja vaikuttaa upealta äidiltä. Mitä jaksat vielä tuossa iässä miettiä muiden mielipiteitä? Jospa lopetat odottamisen ja yrität nauttia elämästä tässä ja nyt lasten kanssa. Sillä tavalla, että itse voit olla niin tyytyväinen kuin mahdollista on, miettimättä sitä yhteisöä ympärilläsi, ja mitä he haluavat. Isoin ongelmasi saattaa olla se yhteisö, minkä keskellä elät, eivätkä lapsesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnioitan suuresti äitiä joka hoitaa lapsensa huolella ilman tunnesidettä. Eikö se ole puhdasta rakkautta joka ei saa mitään takaisin. Ap olet tehnyt oikean ja hyvän työn ja arvostan sinua.
Koira huomaa, jos luu viskataan sille koska se nyt on vaan vahingossa otettu saman kanton alle elätettäväksi. Kaltoin ja kylmästi kohdeltu kissa lähtee oitis paremmille metsästysmaille.
Mielenkiintoisia huomioita jotka eivät liity mitenkään hyvin hoidettuihin lapsiin
Vierailija kirjoitti:
Eikös sinun lapset rakasta sinua? Minulla on ainakin niin päin, että olen saanut toistuvasti pettyä kaikenlaisissa ihmissuhteissani, jatkuvaa petosta, eikä elämä ole ollut ollenkaan Hohdokasta, kuten se meille markkinoidaan, silloin kun nuoria ollaan. Tosi asiassa se on tällaisille vastuuntuntoisille ihmisille enemmän tai vähemmän narsististen ja muuten vain typerien ihmisten likapyykin pesua ja heidän ansojensa välttelyä ja haavojen nuolemista.
Mutta minun lapset on ihania. Niitä saa halata, ne yrittävät auttaa parhaansa mukaan, niitä kiinnostaa minunkin hyvinvointini. Niiden kanssa saa viettää aikaa ja tehdä jotain kivaa. On niissä paljon työtäkin, mutta enemmän ne antaa ja uskon, kun olen vanha, niin ovat kullanarvoisia. Myös tälle maalle hyväksi, että kasvatan muutaman suoraselkäisen kansalaisen. Vaikka ovatkin liian hyviä tähän elämään, mutta kuitenkin.
Eikö sinulla ole mitään tällaista kokemusta? Mitä jos hölläät vähän pipoa sillä tavalla, että ei sinun tarvitse näyttää ja vaikuttaa upealta äidiltä. Mitä jaksat vielä tuossa iässä miettiä muiden mielipiteitä? Jospa lopetat odottamisen ja yrität nauttia elämästä tässä ja nyt lasten kanssa. Sillä tavalla, että itse voit olla niin tyytyväinen kuin mahdollista on, miettimättä sitä yhteisöä ympärilläsi, ja mitä he haluavat. Isoin ongelmasi saattaa olla se yhteisö, minkä keskellä elät, eivätkä lapsesi.
En ole ap, mutta sinulle joka kirjoitit yhteisön odotuksista pyysit hölläämään ihanteista. Minulla ei ole mitään taustaa uskonnollisessa yhteisössä, eikä kiiltokuva ihanteita äitiydestä ja siltä koen kuin ap. Olen hyvin eläinrakas, ihmiset on vain eri juttu. Olen tehnyt jo pitkän työuran enkä ole käsittääkseni autisminkirjollakaan. En inhoa lasta, hän on mahtava tyyppi oikeasti ja tiedän sen, mutta en vain tunne häntä kohtaan mitään. Onneksi isänsä on eri maata, kuin minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnioitan suuresti äitiä joka hoitaa lapsensa huolella ilman tunnesidettä. Eikö se ole puhdasta rakkautta joka ei saa mitään takaisin. Ap olet tehnyt oikean ja hyvän työn ja arvostan sinua.
Koira huomaa, jos luu viskataan sille koska se nyt on vaan vahingossa otettu saman kanton alle elätettäväksi. Kaltoin ja kylmästi kohdeltu kissa lähtee oitis paremmille metsästysmaille.
Mielenkiintoisia huomioita jotka eivät liity mitenkään hyvin hoidettuihin lapsiin
Lapsi huomaa kyllä ettei häntä rakasteta ja normaali lapsi alkaa oirehtimaan, häiriintyy. Romanian lastenkodeissa säilytetyistä lapsista on näytetty dokumentteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnioitan suuresti äitiä joka hoitaa lapsensa huolella ilman tunnesidettä. Eikö se ole puhdasta rakkautta joka ei saa mitään takaisin. Ap olet tehnyt oikean ja hyvän työn ja arvostan sinua.
Koira huomaa, jos luu viskataan sille koska se nyt on vaan vahingossa otettu saman kanton alle elätettäväksi. Kaltoin ja kylmästi kohdeltu kissa lähtee oitis paremmille metsästysmaille.
Mielenkiintoisia huomioita jotka eivät liity mitenkään hyvin hoidettuihin lapsiin
Lapsi huomaa kyllä ettei häntä rakasteta ja normaali lapsi alkaa oirehtimaan, häiriintyy. Romanian lastenkodeissa säilytetyistä lapsista on näytetty dokumentteja.
Höpöhöpö. Romanian lastenkodin lapset tuskin kuuluvat kategoriaan jossa on hyvin hoidettu lapset. Jos lapsella on perustarpeet täytetty, positiivista huomiota, rajat ja muut asiat kunnossa niin hänellä on asiat hyvin. Tunnesiteen puutos vaikuttaa eniten siihen vanhempaan jolle kaikki on sitten hieman rankempaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös sinun lapset rakasta sinua? Minulla on ainakin niin päin, että olen saanut toistuvasti pettyä kaikenlaisissa ihmissuhteissani, jatkuvaa petosta, eikä elämä ole ollut ollenkaan Hohdokasta, kuten se meille markkinoidaan, silloin kun nuoria ollaan. Tosi asiassa se on tällaisille vastuuntuntoisille ihmisille enemmän tai vähemmän narsististen ja muuten vain typerien ihmisten likapyykin pesua ja heidän ansojensa välttelyä ja haavojen nuolemista.
Mutta minun lapset on ihania. Niitä saa halata, ne yrittävät auttaa parhaansa mukaan, niitä kiinnostaa minunkin hyvinvointini. Niiden kanssa saa viettää aikaa ja tehdä jotain kivaa. On niissä paljon työtäkin, mutta enemmän ne antaa ja uskon, kun olen vanha, niin ovat kullanarvoisia. Myös tälle maalle hyväksi, että kasvatan muutaman suoraselkäisen kansalaisen. Vaikka ovatkin liian hyviä tähän elämään, mutta kuitenkin.
Eikö sinulla ole mitään tällaista kokemusta? Mitä jos hölläät vähän pipoa sillä tavalla, että ei sinun tarvitse näyttää ja vaikuttaa upealta äidiltä. Mitä jaksat vielä tuossa iässä miettiä muiden mielipiteitä? Jospa lopetat odottamisen ja yrität nauttia elämästä tässä ja nyt lasten kanssa. Sillä tavalla, että itse voit olla niin tyytyväinen kuin mahdollista on, miettimättä sitä yhteisöä ympärilläsi, ja mitä he haluavat. Isoin ongelmasi saattaa olla se yhteisö, minkä keskellä elät, eivätkä lapsesi.
En ole ap, mutta sinulle joka kirjoitit yhteisön odotuksista pyysit hölläämään ihanteista. Minulla ei ole mitään taustaa uskonnollisessa yhteisössä, eikä kiiltokuva ihanteita äitiydestä ja siltä koen kuin ap. Olen hyvin eläinrakas, ihmiset on vain eri juttu. Olen tehnyt jo pitkän työuran enkä ole käsittääkseni autisminkirjollakaan. En inhoa lasta, hän on mahtava tyyppi oikeasti ja tiedän sen, mutta en vain tunne häntä kohtaan mitään. Onneksi isänsä on eri maata, kuin minä.
Minun mielestäni kyse on usein liiallisista odotuksista. Ei Äitiys ole mitään tunteiden jatkuvaa ylitsevuotavaa ilotulitusta. Se on ihan tavallista arkea. Luuletko, etten minä päivittäin ärsyynny niin, että tekisi mieli heittää joka iikka ovesta ulos? Tunteet on siitä hassuja, että ne tulee ja menee. Kohta ne tekee jotain ihanaa tai sitten mennään ulos, ja meillä on hauskaa, ja kuinka ollakaan, koen tosi positiivisia tunteita. Minunkin oli vaikea rakentaa tunneside varsinkin siihen ensimmäiseen lapseen, koska se näytti silloisen mieheni äidiltä, ja se äiti oli jostain syvältä. Samoin silloinen mieheni oli syvältä siihen aikaan. Tämä kaikki on elämää. Mutta lopulta luotin siihen, että minä osaan kasvattaa hyvän lapsen ja me ollaan yksikkö. Veri on vettä sakeampaa, kukaan ei sinua rakasta niin kuin lapsesi, jos jaksat kasvattaa. Näin se on. Lapset haluavat rakastaa vanhempiaan, vaikka nämä vanhemmat olisivat kaukana täydellisestä. Muut ihmiset tulee ja menee. Minun kokemus on tämä.
Sääli, että tunneside jää toisilla mudostumatta. Biologinen edellytys tunnesiteelle on, ja sitä ei muodostu, uskon, että jokin ulkopuolinen tekijä on sitä häirinnyt. Se taas on suurin häviö sille äidille ja niille lapsille, ei niinkään sille häiritsevälle tekijälle.
Kamalaa että olet joutunut lapset hankkimaan uskonnollisen yhteisön painostuksesta. Onneksi pääset heistä eroon parin vuoden sisällä! Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma äitini ei rakastanut minua ja kertoikin sen usein. Omia lapsiani olen rakastanut paljon ja elämäni olisi tyhjää ilman heitä. Kaikki miessuhteeni ovat kylläkin kariutuneet, ehkä en osaa rakastaa miehiä, koska minua ei rakastettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös sinun lapset rakasta sinua? Minulla on ainakin niin päin, että olen saanut toistuvasti pettyä kaikenlaisissa ihmissuhteissani, jatkuvaa petosta, eikä elämä ole ollut ollenkaan Hohdokasta, kuten se meille markkinoidaan, silloin kun nuoria ollaan. Tosi asiassa se on tällaisille vastuuntuntoisille ihmisille enemmän tai vähemmän narsististen ja muuten vain typerien ihmisten likapyykin pesua ja heidän ansojensa välttelyä ja haavojen nuolemista.
Mutta minun lapset on ihania. Niitä saa halata, ne yrittävät auttaa parhaansa mukaan, niitä kiinnostaa minunkin hyvinvointini. Niiden kanssa saa viettää aikaa ja tehdä jotain kivaa. On niissä paljon työtäkin, mutta enemmän ne antaa ja uskon, kun olen vanha, niin ovat kullanarvoisia. Myös tälle maalle hyväksi, että kasvatan muutaman suoraselkäisen kansalaisen. Vaikka ovatkin liian hyviä tähän elämään, mutta kuitenkin.
Eikö sinulla ole mitään tällaista kokemusta? Mitä jos hölläät vähän pipoa sillä tavalla, että ei sinun tarvitse näyttää ja vaikuttaa upealta äidiltä. Mitä jaksat vielä tuossa iässä miettiä muiden mielipiteitä? Jospa lopetat odottamisen ja yrität nauttia elämästä tässä ja nyt lasten kanssa. Sillä tavalla, että itse voit olla niin tyytyväinen kuin mahdollista on, miettimättä sitä yhteisöä ympärilläsi, ja mitä he haluavat. Isoin ongelmasi saattaa olla se yhteisö, minkä keskellä elät, eivätkä lapsesi.
En ole ap, mutta sinulle joka kirjoitit yhteisön odotuksista pyysit hölläämään ihanteista. Minulla ei ole mitään taustaa uskonnollisessa yhteisössä, eikä kiiltokuva ihanteita äitiydestä ja siltä koen kuin ap. Olen hyvin eläinrakas, ihmiset on vain eri juttu. Olen tehnyt jo pitkän työuran enkä ole käsittääkseni autisminkirjollakaan. En inhoa lasta, hän on mahtava tyyppi oikeasti ja tiedän sen, mutta en vain tunne häntä kohtaan mitään. Onneksi isänsä on eri maata, kuin minä.
Minun mielestäni kyse on usein liiallisista odotuksista. Ei Äitiys ole mitään tunteiden jatkuvaa ylitsevuotavaa ilotulitusta. Se on ihan tavallista arkea. Luuletko, etten minä päivittäin ärsyynny niin, että tekisi mieli heittää joka iikka ovesta ulos? Tunteet on siitä hassuja, että ne tulee ja menee. Kohta ne tekee jotain ihanaa tai sitten mennään ulos, ja meillä on hauskaa, ja kuinka ollakaan, koen tosi positiivisia tunteita. Minunkin oli vaikea rakentaa tunneside varsinkin siihen ensimmäiseen lapseen, koska se näytti silloisen mieheni äidiltä, ja se äiti oli jostain syvältä. Samoin silloinen mieheni oli syvältä siihen aikaan. Tämä kaikki on elämää. Mutta lopulta luotin siihen, että minä osaan kasvattaa hyvän lapsen ja me ollaan yksikkö. Veri on vettä sakeampaa, kukaan ei sinua rakasta niin kuin lapsesi, jos jaksat kasvattaa. Näin se on. Lapset haluavat rakastaa vanhempiaan, vaikka nämä vanhemmat olisivat kaukana täydellisestä. Muut ihmiset tulee ja menee. Minun kokemus on tämä.
Sääli, että tunneside jää toisilla mudostumatta. Biologinen edellytys tunnesiteelle on, ja sitä ei muodostu, uskon, että jokin ulkopuolinen tekijä on sitä häirinnyt. Se taas on suurin häviö sille äidille ja niille lapsille, ei niinkään sille häiritsevälle tekijälle.
Minun kohdalla kyse on siitä, etten vain tunne mitään lasta kohtaan. Olen hänestä ylpeä ja hän on mahtava tyyppi. En koe paineita ihanneäitiydestä. Arkiset tunteet tulee ja menee. Se syvä rakkaus tai edes rakkaus vain puuttuu. Vika ei ole lapsessa vaan minussa. Ikinä en lapselle itselleen sanoisi edes suuttuessani. Enkä ole sanonutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Entä jos tuntee rakkautta lemmikkiä kohtaan? Vaikka ei lastaan? Voiko olla psykopaatti silloin? Tähänkin olen törmännyt.
Ei varmaan, mutta jokin tunne-elämän häiriö kysessä. Aika paha sille lapselle kun huomaa, että lemmikikin on häntä rakastetumpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös sinun lapset rakasta sinua? Minulla on ainakin niin päin, että olen saanut toistuvasti pettyä kaikenlaisissa ihmissuhteissani, jatkuvaa petosta, eikä elämä ole ollut ollenkaan Hohdokasta, kuten se meille markkinoidaan, silloin kun nuoria ollaan. Tosi asiassa se on tällaisille vastuuntuntoisille ihmisille enemmän tai vähemmän narsististen ja muuten vain typerien ihmisten likapyykin pesua ja heidän ansojensa välttelyä ja haavojen nuolemista.
Mutta minun lapset on ihania. Niitä saa halata, ne yrittävät auttaa parhaansa mukaan, niitä kiinnostaa minunkin hyvinvointini. Niiden kanssa saa viettää aikaa ja tehdä jotain kivaa. On niissä paljon työtäkin, mutta enemmän ne antaa ja uskon, kun olen vanha, niin ovat kullanarvoisia. Myös tälle maalle hyväksi, että kasvatan muutaman suoraselkäisen kansalaisen. Vaikka ovatkin liian hyviä tähän elämään, mutta kuitenkin.
Eikö sinulla ole mitään tällaista kokemusta? Mitä jos hölläät vähän pipoa sillä tavalla, että ei sinun tarvitse näyttää ja vaikuttaa upealta äidiltä. Mitä jaksat vielä tuossa iässä miettiä muiden mielipiteitä? Jospa lopetat odottamisen ja yrität nauttia elämästä tässä ja nyt lasten kanssa. Sillä tavalla, että itse voit olla niin tyytyväinen kuin mahdollista on, miettimättä sitä yhteisöä ympärilläsi, ja mitä he haluavat. Isoin ongelmasi saattaa olla se yhteisö, minkä keskellä elät, eivätkä lapsesi.
En ole ap, mutta sinulle joka kirjoitit yhteisön odotuksista pyysit hölläämään ihanteista. Minulla ei ole mitään taustaa uskonnollisessa yhteisössä, eikä kiiltokuva ihanteita äitiydestä ja siltä koen kuin ap. Olen hyvin eläinrakas, ihmiset on vain eri juttu. Olen tehnyt jo pitkän työuran enkä ole käsittääkseni autisminkirjollakaan. En inhoa lasta, hän on mahtava tyyppi oikeasti ja tiedän sen, mutta en vain tunne häntä kohtaan mitään. Onneksi isänsä on eri maata, kuin minä.
Minun mielestäni kyse on usein liiallisista odotuksista. Ei Äitiys ole mitään tunteiden jatkuvaa ylitsevuotavaa ilotulitusta. Se on ihan tavallista arkea. Luuletko, etten minä päivittäin ärsyynny niin, että tekisi mieli heittää joka iikka ovesta ulos? Tunteet on siitä hassuja, että ne tulee ja menee. Kohta ne tekee jotain ihanaa tai sitten mennään ulos, ja meillä on hauskaa, ja kuinka ollakaan, koen tosi positiivisia tunteita. Minunkin oli vaikea rakentaa tunneside varsinkin siihen ensimmäiseen lapseen, koska se näytti silloisen mieheni äidiltä, ja se äiti oli jostain syvältä. Samoin silloinen mieheni oli syvältä siihen aikaan. Tämä kaikki on elämää. Mutta lopulta luotin siihen, että minä osaan kasvattaa hyvän lapsen ja me ollaan yksikkö. Veri on vettä sakeampaa, kukaan ei sinua rakasta niin kuin lapsesi, jos jaksat kasvattaa. Näin se on. Lapset haluavat rakastaa vanhempiaan, vaikka nämä vanhemmat olisivat kaukana täydellisestä. Muut ihmiset tulee ja menee. Minun kokemus on tämä.
Sääli, että tunneside jää toisilla mudostumatta. Biologinen edellytys tunnesiteelle on, ja sitä ei muodostu, uskon, että jokin ulkopuolinen tekijä on sitä häirinnyt. Se taas on suurin häviö sille äidille ja niille lapsille, ei niinkään sille häiritsevälle tekijälle.
Minun kohdalla kyse on siitä, etten vain tunne mitään lasta kohtaan. Olen hänestä ylpeä ja hän on mahtava tyyppi. En koe paineita ihanneäitiydestä. Arkiset tunteet tulee ja menee. Se syvä rakkaus tai edes rakkaus vain puuttuu. Vika ei ole lapsessa vaan minussa. Ikinä en lapselle itselleen sanoisi edes suuttuessani. Enkä ole sanonutkaan.
No jos hän on mahtava tyyppi ja olet hänestä ylpeä, niin kyllä sinä jotain tunnet.
Olisiko yhdentekevää, jos hän kuolisi huomenna?
Minun äitini ei rakasta minua mutta väittää rakastavansa. Näen sen hänen elämänsä prioriteeteista ja siitä ettei auta edes suurimmassa hädässä. Jos hän tietoisesti pririsoisi minut niin tuskin huomaisin mitään
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini ei rakastanut minua ja kertoikin sen usein. Omia lapsiani olen rakastanut paljon ja elämäni olisi tyhjää ilman heitä. Kaikki miessuhteeni ovat kylläkin kariutuneet, ehkä en osaa rakastaa miehiä, koska minua ei rakastettu.
Oliko kiva lapsuus elää ilman rakkautta?
En minä ole tuntenut mitään suurta rakkautta vastasyntynyttä kohtaan, välillä jopa katunut miksi tuommoisen huutavan käärön tein, siinä sumuisen väsymyksen keskellä