Lue keskustelun säännöt.
Mikä on traagisinta mitä elämässäsi on tapahtunut?
Kommentit (101)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhden isovanhemman tapaturmainen kuolema kun olin nuori.
Tämäkö on jonkun elämän traagisin asia? Molemmat vanhempani lapsuudessa menettäneenä olen kokenut ihan eri luokan juttuja. Kyllä sen huomaa kuka on kokenut oikeasti vaikeita asioita kja kuka ei.
Niin mitä juttuja oikeastaan olet kokenut? Toki alaikäisenä orvoksi jääneet lapset saattavat joutua huostaanotetuksi, tai päätyä sosiaalitoimessa sijoitetuksi avohuollon tukitoimena, mutta yleensä sosiasliviranomaiset pyrkivät sijoittamaan tällaiset lapset sukulaisille. Varmaan toki eri asia sitten, mikäli sijoituksessa ilmenee jotain ongelmia.
Surua on kokenut jokainen joka on menettänyt jonkun läheisen ja tärkeän ihmisen, oli se sitten vanhempi, isovanhempi tai vaikka ystävä. Ihmettelen, että miksi kirjoitat niin kuin sinulla olisi ollut jotenkin ehdottomasti rankempia kuin toisilla. Viestistäsi ei selviä selään, että minkälaista elämäsi on oikeastaan ollut ennen vanhempien menettämistä, tai sen jälkeen uusien huoltajien kanssa. Loppujenlopuksihan tuo, vanhempien menettäminen, on yksittäinen asia lapsuudestasi eikä kerro mitään siitä todellisuudesta missä olet elänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jouduin asumaan vuosia kerrostalossa
Vierailija kirjoitti:
Olin 15v ja kaverin kanssa soramontulla mopoilemassa. Yhden pajupuskan takaa näkyi ihmisen jalat. Ajattelin eka että joku juoppo sinne sammunut.
Mentiin katsomaan, niin mies oli tehnyt itsekin. Ampunut itseään päähän.
Kyllä tuli siinä vaiheessa pojille kiire kotiin ilmoittamaan.
Ei sitä näkyä unohda koskaan.
Tapahtui -92.
Oli pakahtunut onneensa maailman onnellisimmassa paskakuopassa
Elämäni rakkaus on perheellinen. Olen elänyt yksin koska ei tule hänen laistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet jäänyt lapsena orvoksi, mutta mitä se sitten oikeasti oli? Millaista oli ennen vanhempiesi kuolemaa ja uuden huoltajan kanssa. Oliko kotiin turvallista mennä ja olla siellä? Huolehdittiinko sinusta? Olet todennäköisesti päätynyt lastensuojelun ja sosiaalitoimen asiakkaaksi, minkä kautta sinulle on turvattu huolto ja toimeentulo. Ehkä olet myös saanut apua ja tukea esimerkiksi terapian tai vertaistuen kautta?
Mitä tahansa, vastoinköymiaten vertailu on ihan turhaa ja typerää.
Vierailija kirjoitti:
Elämäni rakkaus on perheellinen. Olen elänyt yksin koska ei tule hänen laistaan.
Rakkaus ei ole todellista. RAHA on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksin jääminen, syrjäytyminen, ilman rakkautta jääminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No kyllähän se että joku on menettänyt molemmat vanhempansa alaikäisenä on suurempia tragedia kun se kun joku kertoo menettäneensä isovanhempansa. Ekalla kommentoijalla on prioriteetit kohdallaan ja kokemusta elämästä, toinenn valittaa turhaan siitä mikä tapahtuu kaikille ja on normaalia eikä traagista.
Et voi tietää tilannetta. Minut kasvatti tätini. Todellakin tärkeämpi ihminen kuin vanhempani. Samoin voi olla tai olla olematta tuossa isovanhempitapauksessa.
Sisaruksen alkoholismi ja yksin jääminen kun sairastuin masennukseen. Rikkinäinen sairas perhetausta muutenkin. En muista aikaa jolloin olisin tuntenut itseni levolliseksi. Olen parantunut kuitenkin monista asioista jo ja tiedän, että itseeni, omaan tukeeni voin luottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhden isovanhemman tapaturmainen kuolema kun olin nuori.
Tämäkö on jonkun elämän traagisin asia? Molemmat vanhempani lapsuudessa menettäneenä olen kokenut ihan eri luokan juttuja. Kyllä sen huomaa kuka on kokenut oikeasti vaikeita asioita kja kuka ei.
Niin mitä juttuja oikeastaan olet kokenut? Toki alaikäisenä orvoksi jääneet lapset saattavat joutua huostaanotetuksi, tai päätyä sosiaalitoimessa sijoitetuksi avohuollon tukitoimena, mutta yleensä sosiasliviranomaiset pyrkivät sijoittamaan tällaiset lapset sukulaisille. Varmaan toki eri asia sitten, mikäli sijoituksessa ilmenee jotain ongelmia.
Surua on kokenut jokainen joka on menettänyt jonkun läheisen ja tärkeän ihmisen, oli se sitten vanhempi, isovanhempi tai vaikka ystävä. Ihmettelen, että miksi kirjoitat niin kuin sinulla olisi ollut jotenkin ehdottomasti rankempia kuin toisilla. Viestistäsi ei selviä selään, että minkälaista elämäsi on oikeastaan ollut ennen vanhempien menettämistä, tai sen jälkeen uusien huoltajien kanssa. Loppujenlopuksihan tuo, vanhempien menettäminen, on yksittäinen asia lapsuudestasi eikä kerro mitään siitä todellisuudesta missä olet elänyt.
Esim sen vanhempien kuoleman. Ei sitä voi ymmärtää ei millään jos ei itse ole kokenut. Jouduin heidän hautajaisiin. Näköjään täällä ihmisillä ei ole mitään käsitystä elämän rankimmista kokemuksista. Arvaa miltä tuntui koulussa kun muut puhuivat joulun vietosta ja isänpäivästä ja äitienpäivästä. Etkö ymmärrä miltä se tuntuu? Oli kamalaa kuunnella vaan vieressä. Tädin luona asuminen oli kauheaa koska he elivät elämäänsä kuin ei mitään, hänen omat lapset pystyi iloitsemaan joulusta ja kesästä, koska heillä oli omat vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuoruudenaikainen paras ystäväni kuoli onnettomuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan sitten se että toinen vanhemmista ja kaksi pientä sisarusta kuolivat Kaakkois-Aasian tsunamissa.
En usko. Seurasin tsunamin aikaa uutisointia ja missään nimilistoilla ei ollut tuollaista perhettä.
Ok, ei sitten. Onneksi tiedät paremmin.
Tragediaa on elämässä piisannut vauva-ajoista näihin päiviin eikä syynä ole vähiten olleet alkoholiongelmaiset läheiset jotka olisin kyllä mieluusti lähettänyt jonnekin Siperiaan enkä olisi perään enää kysellyt. Alkoholistien hoitoihin on uhrattu mittaamaton määrä rahaa ilman mainittavaa hyötyä ja enemmän hyötyä noista rahoista olisi ollut jos ne olisi käytetty siihen, että päihderiippuvaisten läheisten elämä kohentuisi ja heillä olisi paremmat mahdollisuudet päästä eroon kiviriipoistaan.
Syntymästä saakka piinannut köyhyys...pahinta mitä voi omalle kohdalle osua..jatkunut vuosikymmeniä,eikä muutosta ole näköpiirissä..elämä menee täysin hukkaan..
Paras ystäväni veti itsensä kiikkuun, mikä vaikutti suuresti elämääni.
Olin 15v ja kaverin kanssa soramontulla mopoilemassa. Yhden pajupuskan takaa näkyi ihmisen jalat. Ajattelin eka että joku juoppo sinne sammunut.
Mentiin katsomaan, niin mies oli tehnyt itsekin. Ampunut itseään päähän.
Kyllä tuli siinä vaiheessa pojille kiire kotiin ilmoittamaan.
Ei sitä näkyä unohda koskaan.
Tapahtui -92.