Milloin olet käynyt viimeksi metsässä?

Puolituntia sitten, kun vein koiran karvat metsän eläimille pesätarvikkeiksi. Metsä alkaa tuosta tontin rajasta. Metsän nimeä en tiedä, mutta Asolassa(kin) Vantaalla sijaitsee.

En ole vuosiin käynyt metsässä.

Talo on metsän keskellä, niin ei tule niin pantua merkille, milloin ollaan oikeasti metsässä ja milloin pihan reunalla. Muutama päivä sitten kävin vähän kauempana.

Taas tänään tein lenkin lähimetsässä.

Vierailija kirjoitti:

Puolituntia sitten, kun vein koiran karvat metsän eläimille pesätarvikkeiksi. Metsä alkaa tuosta tontin rajasta. Metsän nimeä en tiedä, mutta Asolassa(kin) Vantaalla sijaitsee.

Eikös tuo ole todettu luonnolle vaaralliseksi?

 https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011918230.html

Mielenkiintoista tietää, että linnunpoikasia kuolee, vaikka metsiä ei hakattaisi.

Raivaussahaa ulkoilutin aamulla klo 5, siihen aikaan ei ole lintuharrastajia paikalla kyselemässä, olenko kartoittanut pesät. Samalla kaadoi muutaman isomman puun esteeksi polulle, turhan moni maastopyöräilijä on löytänyt hyvän reitin, mutta maanomistajana minulle ei ole velvollisuutta sitä ylläpitää. Toivottavasti heillä on pyörissään hyvät jarrut.

Se oli vuonna seitketkuus marraskuussa kun ladan eturengas otti jääpolanteeseen ja sitten kävin metsässä. Siinä jossain ennen Heinolaa.

Joka päivä. Lenkitän koiraa lähimetsässä.

En tosin oikeastaan ajattele metsää metsänä. Ne ovat vain paikkoja, missä kasvaa puita. Ei "metsä" ole mikään sielunmaisema (ja metsää on niin erilaista, että niitä on vaikea niputtaa edes yhteen). 

Tietysti jos asuisi kennostossa sellaisessa osassa kaupunkia, missä ei lähistöllä pääsisi kulkemaan muilla kuin kaduilla, eikä olisi sen vertaa puita ympärillä, että talot peittyisivät, niin olisihan se aika apeaa.

Vierailija kirjoitti:

Viime viikolla Pohjois-Karjalassa, siellä kesäasunto.  Naapureihin  puoli km, luonnon rauhaa.  Siellä ymmärtää aina, miksi  metsä on ollut meille suomalaisille suorastaan pyhä paikka. 

Metsä on pyhä vain nykysuomalaisille, ja meillekin vain tietyssä tilanteessa ja kontekstissa (ja vain osalle meistä). 

Isoisäni oli jo niin vanhaa ikäpolvea, että hän ei ymmärtänyt esimerkiksi puiden istuttamista pihaan vain koristeiksi (kuusiaitakin oli perusteltua istuttaa vain suojaksi). Hänelle metsällä oli aina vain käyttöarvoa: puiden arvo, metsästettävien eläinten arvo, marjojen ja sienien arvo. Ja jos metsä oli sellaista, että siihen saattoi raivata peltoa, hänestä niin olisi pitänyt poikkeuksetta tehdä, koska viljelysmaa oli hänestä aina arvokkaampaa kuin metsä. Joutomaa, kuten suo, oli hänestä kaikkein arvottominta, ja siksi ruminta. Hänen arvoasteikossaan viljelysmaat olivat ykkösenä, järvi kakkosena, (talous)metsä kolmantena, suot ja muut joutomaat (kuten esimerkiksi itsestäni kauniit kallioalueet) pahnan pohjimmaisena.

Tämä "talonpoikainen" metsäkäsitys taitaa nykyäänkin olla totta yllättävän monelle suomalaiselle, kunhan vain pintaa vähän raaputtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viime viikolla Pohjois-Karjalassa, siellä kesäasunto.  Naapureihin  puoli km, luonnon rauhaa.  Siellä ymmärtää aina, miksi  metsä on ollut meille suomalaisille suorastaan pyhä paikka. 

Metsä on pyhä vain nykysuomalaisille, ja meillekin vain tietyssä tilanteessa ja kontekstissa (ja vain osalle meistä). 

Isoisäni oli jo niin vanhaa ikäpolvea, että hän ei ymmärtänyt esimerkiksi puiden istuttamista pihaan vain koristeiksi (kuusiaitakin oli perusteltua istuttaa vain suojaksi). Hänelle metsällä oli aina vain käyttöarvoa: puiden arvo, metsästettävien eläinten arvo, marjojen ja sienien arvo. Ja jos metsä oli sellaista, että siihen saattoi raivata peltoa, hänestä niin olisi pitänyt poikkeuksetta tehdä, koska viljelysmaa oli hänestä aina arvokkaampaa kuin metsä. Joutomaa, kuten suo, oli hänestä kaikkein arvottominta, ja siksi ruminta. Hänen arvoasteikossaan viljelysmaat olivat ykkösenä, järvi kakkosena, (talous)metsä kolmantena, suot ja muut joutomaat (kuten esimerkiksi itsestäni kauniit kallioalueet) pahnan pohjimmaisena.

Tämä "talonpoikainen" metsäkäsitys taitaa nykyäänkin olla totta yllättävän monelle suomalaiselle, kunhan vain pintaa vähän raaputtaa.

Toisaalta se on täysin looginen metsäkäsitys, koska metsän tehtävänä on ollut olla turva. Sinne on päässyt piiloon vainolaista, sieltä on saanut kotiinsa lämmön ja seinät. Nykysuomalaiselle metsä on maisema, jonka täytyy pysyä aina samanlaisena, mutta luonto ei oikein viitsi museoida itseään. 

Kaupunki on kaunis ilman metsiä, on betonia, lasia, tiiltä, asvalttia ja ihminen on siellä onnellinen, koska ei tarvitse luontoa eikä ole sen armoilla. Siksi metsää voi tarkastella esteettisenä ja kulttuurisena kohteena, mutta jos meiltä viedään sähköt ja netti, niin metsä tarjoaisi taas turvan - jos siis olisi riittävästi eri-ikäistä metsää eikä ainoastaan lahoja ikimetsiä. Ja se halveksimasi pelto tarjoaisi ruuan, jonka nyt ilman vaivannäköä wolttaat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolituntia sitten, kun vein koiran karvat metsän eläimille pesätarvikkeiksi. Metsä alkaa tuosta tontin rajasta. Metsän nimeä en tiedä, mutta Asolassa(kin) Vantaalla sijaitsee.

Eikös tuo ole todettu luonnolle vaaralliseksi?

 https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011918230.html

Mielenkiintoista tietää, että linnunpoikasia kuolee, vaikka metsiä ei hakattaisi.

Et sitten lukenut tuota artikkelia? Ensimmäiset lauseet: "Saako koirankarvat jättää linnuille pesätarpeiksi?

Lintuasiantuntija Vesa Hyyryläisen mukaan vastaus on yksinkertainen – kyllä saa.

– Minun mielestäni ilman muuta voi jättää.

– Linnut varmasti yrittää ottaa sinne mahdollisimman sopivaa ainesta. Ei meidän pitäisi puuttua siihen, miten ne rakentavat pesän."

Eilen viimeksi kävin kurkkaamassa olisko jo kanttarellien alkuja näkyvissä. Ei ollut. Kanta-Hämeessä asun nyt, ja aiemmin oli perintömetsää Uudellamaalla, myin pois ja aloitin helpon elämän. 

Tänä aamuna kävelyllä lähimetsissä niin kuin olen käynyt lähes joka päivä viimeiset 10 vuotta. 

tärkein asumiskriteerini on metsä vieressä. ulkoilen siellä päivittäin useamman kerran.