Oikeastiko te muut sinkut/ yksinäiset käytte yksin matkoilla, kahvilassa jne?

Vierailija kirjoitti:

En ole yksinäinen, parisuhteessa olen ja teemme paljon yhdessä asioita. Mutta tykkään tehdä myös yksin asioita eikä puolisoani innosta kaikki samat asiat mistä itse olen kiinnostunut. Minulle on ihan normaalia mennä yksin konserttiin, teatteriin, muihin tapahtumiin, shoppailemaan, ravintolaan, kahvilaan jne. Voisin joo mennä kavereidenkin kanssa, mutta tykkään mennä yksin. Voisin matkustaakin yksin; ainut on etten pysty nukkumaan hotelleissa, pitäisi olla jokin muu majoitus. Mielestäni on mukava olla yksin liikenteessä, voit olla juuri niinkuin haluat eikä tarvitse ottaa ketään muuta huomioon. Tämä ei tarkoita, että puoliso tai kaverit rajoittaisivat olemistani, kun olemme yhdessä, vaan yksin ollessa on tietty vapaus. 

 

Tapahtumissa, teattereissa ja konserteissa ihan poikkeuksetta löydän seuraa muista, jos haluan. Kiva törmätä uusiin tuttavuuksiin. Ja kiva sitten kotona kertoa kuulumisia siitä, millainen tapahtuma oli ja ketä tapasin. Puolisoni tekee samoin omista menoistaan. 

Tossa taustalla on kuitenkin sulla se ihana varmuus että kaikkea ei tarvitse tehdä yksin ja että kotona on se tuki ja turva. Se on tosi arvokasta :)

Vierailija kirjoitti:

En ole yksinäinen, parisuhteessa olen ja teemme paljon yhdessä asioita. Mutta tykkään tehdä myös yksin asioita eikä puolisoani innosta kaikki samat asiat mistä itse olen kiinnostunut. Minulle on ihan normaalia mennä yksin konserttiin, teatteriin, muihin tapahtumiin, shoppailemaan, ravintolaan, kahvilaan jne. Voisin joo mennä kavereidenkin kanssa, mutta tykkään mennä yksin. Voisin matkustaakin yksin; ainut on etten pysty nukkumaan hotelleissa, pitäisi olla jokin muu majoitus. Mielestäni on mukava olla yksin liikenteessä, voit olla juuri niinkuin haluat eikä tarvitse ottaa ketään muuta huomioon. Tämä ei tarkoita, että puoliso tai kaverit rajoittaisivat olemistani, kun olemme yhdessä, vaan yksin ollessa on tietty vapaus. 

 

Tapahtumissa, teattereissa ja konserteissa ihan poikkeuksetta löydän seuraa muista, jos haluan. Kiva törmätä uusiin tuttavuuksiin. Ja kiva sitten kotona kertoa kuulumisia siitä, millainen tapahtuma oli ja ketä tapasin. Puolisoni tekee samoin omista menoistaan. 

Ap taitaa olla aika nuori, joten pitää lisätä tähän että lapsena ja nuorena olin tosi ujo, enkä juuri uskaltanut suutani avata tuntemattomien seurassa. Nyt viisikymppisenä puhun paljon kaikkien kanssa :) Rohkeasti vaan yksin liikenteeseen.

Olen matkustanut yksin, vaikka olen avioliitossa.

Käyn muutenkin yksin eri paikoissa ilman puolison seuraa.

Ei kun kavereiden kanssa. Meillä on kavereita. Eikö sulla ole?

Etkö sä uskalla ovesta ulos ilman seksipartneria?

Jos ei ole seuraa, eikä mene koskaan yksin, niin sitten on aina tosi yksin. Jokainen sitten valitsee, mitä haluaa.

Itse olen vain muutaman kerran satunnaisesti eli tosi harvoin lähtenyt yksin. Kyllähän niistä menemisistä yksinkin aika hyvin nauttii, paitsi sen puolesta, ettei ole ketään, jonka kanssa jutella ja naureskella siinä ohessa. Ja juuri se puute tekee yksin menemisestä minun mielestäni tylsää, ettei voi jakaa ajatuksiaan ja kokemuksia toisen kanssa. Täytyy vain mielessään sitten ihastella ym. 😂

Joskus onneksi pääsen sukulaisten kanssa ulkoruokailuun. Koska syöminen yksin on pahimpia ja tylsimpiä asioita, mitä ihmisten ilmoilla yksinäinen joutuu tekemään, jos haluaa ruokailla ulkona.

Tarttetko myös pissakummin? Uskallatko yksin vessaan ap

Yksin matkustaminen on kivempaan kuin yksin kotona kyhjöttäminen.

Jos kököttää yksin neljän seinän sisällä kuten ap, ei koskaan tule tapaamaan ketään. Se on vissi niin. Ei myöskään osaa vuorovaikutusta vaan muuttuu oudoksi, menee epärytmiin muiden ihmisten kanssa ja tilanteista tulee kummallisia ja vieraannuttavia.

Jännä juttu, kun aamulla kävin taas ostamassa korjaussarjan (ostin kyllä ruokaakin) ja mietin tuota samaa mitä ap.

Joskus nuorena käytiin kavereitten kanssa kahvilla/kahvilassa. Ikää meillä +20v. Oltiin kyllä työttömiä, sitten, lopulta kaikki päästiin töihin. Kävin sitten myöhemmin yksinäni, muttei siellä ollut enää ketään juttukaveria, niin se jäi.

Ei oikein enää kiinnostaisi kännäily, niin mietin, ettei ottaisinko sen "tavan"  taas takaisin? No, miettimisen aihetta. Kahvi vaan on niin kallista, kahviloissa ja baareissa - 2 tai 3 mukillisella saa paketin kaupasta, melkeinpä.

Toisaalta, esim. kaljatuoppi maksaa 7-8e, sillä hinnalla saa .... melko paljon kahvia.

Vierailija kirjoitti:

Olen yrittänyt tehdä asioita yksin ja reissata yksin. Ihan vitullisen perseestä, sanoo kuka mitä vain. Hyviä juttuja ei ole kukaan jakamassa. Kiva siinä sitte kattoa jotain eiffel-tornia, että tosa se pytinki ny on… mitä sit, lähenkö kotio.

Ongelmat on myös yksin ratkottava. Aivan persiistä, en lähe enää. 

Siellä Eiffelin tornin juurella on yleensä muita matkustajia. Mikä estää kysymästä jotain? Jos juttu luistaa, sitten vaikka kahville/syömään pikku purtavaa. Hotellissa Pariisissa oli ikäiseni tyttö respassa. Sovittiin illaksi kahville meno hänen kavereitten kanssa. Hänkin yksin Pariisissa, Atlantin rannikkokaupungista. 

Olen ollut sinkku lähes koko ikäni, nyt ikää 50.  Eikä kavereita tai ystäviäkään ole. Olen mä noita tehnyt kaikkia yksin, mutta kieltämättä esim. a la carte -ravintolassa syöminen tai matkat on vähän semmoisia, että harvemmin tulee yksin tehtyä. En vaan oikein nauti niistä yksin. 

Ravintolassa tulee vaan tylsää, kun odottelee ensin menua, sitten ruokalajeja, sitten laskua. Puhelinta voi toki selata, mutta sitten tulee mieleen, että kotona mukavalla sohvalla senkin tekisi mieluummin. Siksi useimmiten tulee Woltattua ravintolaruoka kotiin.

Matkoilla kyrsii mun jännittämistaipumus. Ikään kuin kaipaisin toista henkiseksi tueksi. Olen matkustellut yksin jonkin verran, mutta se on ollut sitä kauheaa hätäilyä koko ajan: mitä jos en löydä lentoasemalla oikealle portille, mitä jos eksyn jossain vieraassa kaupungissa maailmalla, mitä jos mut ryöstetään tai mua huijataan. Sellainen vaarassa oleva olo vähän koko ajan. Eikä se kyllä tee matkasta kovin mukavaa. Joten pidempi aika on jo, kun en ole Suomen ulkopuolella matkustellut. Mökin otan kyllä joka kesä, en mistään korvesta vaan esim. lomakylästä ihmisten ilmoilta, ja siellä vietän viikon. 

Vierailija kirjoitti:

Jännä juttu, kun aamulla kävin taas ostamassa korjaussarjan (ostin kyllä ruokaakin) ja mietin tuota samaa mitä ap.

Joskus nuorena käytiin kavereitten kanssa kahvilla/kahvilassa. Ikää meillä +20v. Oltiin kyllä työttömiä, sitten, lopulta kaikki päästiin töihin. Kävin sitten myöhemmin yksinäni, muttei siellä ollut enää ketään juttukaveria, niin se jäi.

Ei oikein enää kiinnostaisi kännäily, niin mietin, ettei ottaisinko sen "tavan"  taas takaisin? No, miettimisen aihetta. Kahvi vaan on niin kallista, kahviloissa ja baareissa - 2 tai 3 mukillisella saa paketin kaupasta, melkeinpä.

Toisaalta, esim. kaljatuoppi maksaa 7-8e, sillä hinnalla saa .... melko paljon kahvia.

Et ole ajatellut hankkiutua koulutukseen, jossa sekä tapaisit ihmisiä, saisit maksuttoman ruuan ja ammatin, johon ehkä työllistyisit?

Ymmärrän toki jos sulla jo on opintotuella hankittu tutkinto. Toiseen ei taida persunperkeleiden takia enää opintotukea ja -lainaa saadakaan.

Kysy itseltäsi mihin ihmeeseen tarvitset noita asioita, vai ovatko ne vain heikoille ihmisille tarkoitettuja huveja joilla kokevat olevansa tärkeämpiä kuin muut.

Keskity mielummin korjaamaan turhanpäiväisten ihmisten jälkiä (ilmastonmuutos ja vaikka roskat) kuin ole osa sitä maapallon hävitystä.

Totta kai. Olen ollut sinkku 20 vuotta ja lapsuudenperhe asuu toisella puolella Suomea, joten olisi tullut ankea elämä olla vaan kotona. En ole huomannut, että ketään kiinnostaisi minun yksin hiihtelemiseni kotimaassa tai ulkomailla.

MIesten tyyppiratkaisu on alkaa juopoksi ja ryypätä yksin kotonaan ja röllätä vauva.fihin siitä, miten nirsoja ja rumia naiset on eikä anna edes pllua kotona yksin ryyppäävälle tolvanalle.

Tämähän se tosiaan lähentää muihin ihmisiin ja auttaa löytämään kumppanin, eikö.

Vierailija kirjoitti:

Voi että. Tottakai matkustan yksin ja menen yksin kahviloihin. Matkoilla olen tutustunut mitä erilaisimpiin ja mielenkiintoisiin ihmisiin, useista jäänyt kivoja tuttuja ja joistakin ihan ystäviä. Pitää olla avoin ja jutella muiden kanssa esim. jos menee taidenäyttelyihin, museoihin. Kahviloissa ja ruokapaikoissa taas saattaa joku tulla samaan pöytään istumaan (ainakin ulkomailla tapahtuu usein). En pelkää ihmisiä. Katutaiteilijoiden kanssa menen heti juttusille. Kirppareilla ulkomailla vasta kivaa on (Ranska, Italia). Juttu on tietty se, että osaa kieltäkin, ainakin jonkun verran, itselläni hyvät saksa ja italia, ranska tyydyttävä. Enkä etsi koskaan mitään seuraa, kunhan puhun ja juttelen ihmisten kanssa oli sitten nuori, iäkäs jne. Olen leski (N) ja siksi yksinasuva, kumppania en edes etsi enkä ole etsinyt. 

Noin se varmaan on kivaakin. Itselläni on sosiaalisten tilanteiden fobia, ja esim. matka yksin aiheuttaa ihan kauheita pelkoja: vieras kulttuuri, vieras kieli, voi joutua puhumaan jollekin noilla parametreilla, eksyneenä turistina. Ei, en pysty.

Vierailija kirjoitti:

Jos kököttää yksin neljän seinän sisällä kuten ap, ei koskaan tule tapaamaan ketään. Se on vissi niin. Ei myöskään osaa vuorovaikutusta vaan muuttuu oudoksi, menee epärytmiin muiden ihmisten kanssa ja tilanteista tulee kummallisia ja vieraannuttavia.

No ei Suomessa juuri muuta tekemistä ole, jos baareissa käyminen ei kiinnosta. Kahvilat kalliita, rahan tuhlausta mennä yksin hörppimään erikoiskahveja niihin. Ja luonnossa liikkuessakin moni nainen törmäisi ennemmän karhuun kuin persuun.

Joo, just oon menos yksin huvipuistoon 🎢🎡🎠😄

Vierailija kirjoitti:

Olen yrittänyt tehdä asioita yksin ja reissata yksin. Ihan vitullisen perseestä, sanoo kuka mitä vain. Hyviä juttuja ei ole kukaan jakamassa. Kiva siinä sitte kattoa jotain eiffel-tornia, että tosa se pytinki ny on… mitä sit, lähenkö kotio.

Ongelmat on myös yksin ratkottava. Aivan persiistä, en lähe enää. 

No voi hyvänen aika. Pariisia tuntematta sanoisin, että mene käymään Eiffel-tornissa kierroksella, jos kaukaa katselu ei tuota tyydytystä. Itse varmaan haluaisin kirjoittaa vaikka jossain puistossa Eiffel-tornin lähellä kirjettä kaverille, tai aloittaa jotain novellia / runoa. Vaan eiväthän nykyihmiset näin tee, selaavat vain kännykkäänsä.

Jos ei voi mennä minnekään yksin, tulee aina olemaan yksin. Ihmissuhteet (niin ystävyys- kuin parisuhteetkin) syntyvät kun lähtee ihmisten ilmoille. 

Aika moni niitä netin kauttakin saa nykymaailmassa. Vaikka totta on, että jotain tarvii kuitenkin itsekin tehdä, niitä ihmisiä tavatakseen, jos aikoo ihmisiä joskus tavata. Lähestyä ihmisiä joko netissä tai elävässä elämässä.

Mutta itsellä on kokemusta siitäkin, että tönötin yli 10 vuotta porukassa, josta ei satunnaista juttuseuraa kummempaa koskaan saanut, olinpa sitten kuinka ystävällinen tai puhelias itse heille. Lopulta jäin pois, kun ei hengenheimolaista vain tullut vastaan.