Lue keskustelun säännöt.
Oikeastiko te muut sinkut/ yksinäiset käytte yksin matkoilla, kahvilassa jne?
23.06.2026 |
Itse en käy koskaan, koska mieli pahoittuu vielä enemmän kuin näen lapsiperheitä, onnellisia pariskuntia ja kaveriporukoita. Ja en pysty muuttamaan itseäni, tällaiselta minusta tuntuu.
Kommentit (116)
Vierailija kirjoitti:
Kysy itseltäsi mihin ihmeeseen tarvitset noita asioita, vai ovatko ne vain heikoille ihmisille tarkoitettuja huveja joilla kokevat olevansa tärkeämpiä kuin muut.
Keskity mielummin korjaamaan turhanpäiväisten ihmisten jälkiä (ilmastonmuutos ja vaikka roskat) kuin ole osa sitä maapallon hävitystä.
Ei ap, mutta kyllä mä ainakin kaipaisin ihan vaan jotain vaihtelua elämään välillä, eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa että tuntisi itsensä jotenkin muita tärkeämmäksi. En mieti siinä yhteydessä muita ollenkaan. Vaan ihan, että olisi kiva nähdä maailmaa, kokea talvella auringon lämpö, kokea tiettyjä ruokaelämyksiä jne. Eikä aina vaan istua kaksiossaan, ja mennä vain kaikki päivät rataa työpaikka-koti-Prisma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset on ihan kivoja. Mutta ei niitä tartte kotiinsa ja sänkyynsä raahata. Hyvin harva on riittävän kiva siihen.
En edes halua ketään matkoilleni mukaan. Yksin kun matkustaa löytää aina mitä mielenkiintoisinta seuraa ja uusia kavereita, hotelleista ja kävelykierroksilta.
Vierailija kirjoitti:
En edes halua ketään matkoilleni mukaan. Yksin kun matkustaa löytää aina mitä mielenkiintoisinta seuraa ja uusia kavereita, hotelleista ja kävelykierroksilta.
*hostelleista
Käyn yksin, lähiöbaarissa, Hesessä, vieraimpiin paikkoihin en halua mennä yksin, enkä hienostoravintoloihin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teen kaikkia niitä asioita sinkkuna, joita olen tehnyt myös parisuhtteessa, eli harrastan liikuntaa, retkeilen ja matkustelen, nytkin yksinäni 2kkn autolomalla Euroopassa. No, ulkona syömässä ja kahviloissa tulee yksin harvemmin käytyä, mutta joskus sitäkin Leffassa, teatterissa ja museoissa käyn jonkun kaverin tai sukulaisen kanssaa.
En anna sinkkuuden rajoittaa tai määritellä tekemisiäni.
Vierailija kirjoitti:
Jos kököttää yksin neljän seinän sisällä kuten ap, ei koskaan tule tapaamaan ketään. Se on vissi niin. Ei myöskään osaa vuorovaikutusta vaan muuttuu oudoksi, menee epärytmiin muiden ihmisten kanssa ja tilanteista tulee kummallisia ja vieraannuttavia.
Näin tämä menee. Itse matkustan ja liikun yksin, mutta hyvin paljon silti tapaan ihmisiä. Koska itse en etsi seuraa enkä introverttina kaipaa jonnin joutavaa höpinää, kohtaamiset ovat lyhyitä. Olen huomannut, että luonnonkohteissa ihmiset ovat hyvinkin puheliaita. Varsinkin nuotiopaikoilla ja näköalapaikoilla saa melkein pakoilla juttuseuraa. Toinen on uima-altaat ja kylpylät, joissa ihmiset pysähtyvät ja alkavat ihmetellä jotain asiaa vieressä olevalle. Sitten on kaikki nimetyt paikat,.kuten lentokone, konsertit, elokuvat. Usein niissä viereinen aloittaa keskustelun ja itse en pääse edes karkuun 😄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teen kaikkia niitä asioita sinkkuna, joita olen tehnyt myös parisuhtteessa, eli harrastan liikuntaa, retkeilen ja matkustelen, nytkin yksinäni 2kkn autolomalla Euroopassa. No, ulkona syömässä ja kahviloissa tulee yksin harvemmin käytyä, mutta joskus sitäkin Leffassa, teatterissa ja museoissa käyn jonkun kaverin tai sukulaisen kanssaa.
En anna sinkkuuden rajoittaa tai määritellä tekemisiäni.
Siis autolomalla Euroopassa asuntoautolla, joten aika omatoiminen tässä saa olla 😄
-sama
Älkää jääkö kotiin möllöttämään yksinään. Joudutte vaan isoihin ongelmiin, vieraannutte ihmisistä ja ahdistutte, ettekä kohta uskalla lähteä yhtään mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyviä juttuja ei ole kukaan jakamassa. Kiva siinä sitte kattoa jotain eiffel-tornia, että tosa se pytinki ny on… mitä sit, lähenkö kotio. Ongelmat on myös yksin ratkottava.
Nämä on niin totta ja tuttuja faktoja itsellekin. Tuo "tosa se ny on, mitä sit, lähenkö kotio" on oikein tuttua ajattelua, kun yksin on jossain.
Mutta kannattaa siltikin joskus vielä lähteä. Koskaan ei voi tietää, milloin se kiinnostava ihminen, josta tulee ehkä ystäväkin, pumpsahtaa myös samaan paikkaan.
Vierailija kirjoitti:
Älkää jääkö kotiin möllöttämään yksinään. Joudutte vaan isoihin ongelmiin, vieraannutte ihmisistä ja ahdistutte, ettekä kohta uskalla lähteä yhtään mihinkään.
Tämä on tosi. Hirveää katsoa, kun osa nuoristakin on tällaisia, jotka eivät uskalla olla toisten ihmisten kanssa. Elämä pilalla jo kouluikäisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä käyn ihan yksin harrastuksissani kolme kertaa viikossa. Ne harrastuskaverit on mun ystäviä, joiden kanssa voin mennä vaikka syömään tai kahville. Ja pari kumppaniehdokastakin olen sieltä löytänyt viimeisten vuosien aikana.
Mulla ei ole ikinä ollut niin hyvä olo kuin eroni jälkeen. Olin parisuhteissa lähes yhtäjaksoisesti 34 vuotta ja vasta siitä vapauduttuani tajusin, miten paljon enemmän se mua söi kuin mulle antoi.
Olen sellainen hyvin yksikseni viihtyvä, muiden seurasta nauttiva mutta myös rasittuva ihminen. Mun juttu on latautua omassa rauhassa itsekseni ja muiden seuraan menen sitten kun haluan.
Olisin voinut kirjoittaa tämän! Tosin olin parisuhteessa 27 vuotta, siitä varmaan 20 onneton, mutta lasten vuoksi vedin läpi (ts en edes jaksanut ajatella eroa, mutta mös se vaikutti etä exä oli käytännössä arkipäivät kotoa poissa työnsä takia). Erosin 8 vuotta sitten ja ainoa, mitä olen katunut on se, etten eronnut aiemmin. Eron jälkeen rakensin pala kerrallaan itseni näköisen, aktiivisen elämän ja sen jälkeen olen ollut onnellisempi kuin koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi että. Tottakai matkustan yksin ja menen yksin kahviloihin. Matkoilla olen tutustunut mitä erilaisimpiin ja mielenkiintoisiin ihmisiin, useista jäänyt kivoja tuttuja ja joistakin ihan ystäviä. Pitää olla avoin ja jutella muiden kanssa esim. jos menee taidenäyttelyihin, museoihin. Kahviloissa ja ruokapaikoissa taas saattaa joku tulla samaan pöytään istumaan (ainakin ulkomailla tapahtuu usein). En pelkää ihmisiä. Katutaiteilijoiden kanssa menen heti juttusille. Kirppareilla ulkomailla vasta kivaa on (Ranska, Italia). Juttu on tietty se, että osaa kieltäkin, ainakin jonkun verran, itselläni hyvät saksa ja italia, ranska tyydyttävä. Enkä etsi koskaan mitään seuraa, kunhan puhun ja juttelen ihmisten kanssa oli sitten nuori, iäkäs jne. Olen leski (N) ja siksi yksinasuva, kumppania en edes etsi enkä ole etsinyt.
Noin se varmaan on kivaakin. Itselläni on sosiaalisten tilanteiden fobia, ja esim. matka yksin aiheuttaa ihan kauheita pelkoja: vieras kulttuuri, vieras kieli, voi joutua puhumaan jollekin noilla parametreilla, eksyneenä turistina. Ei, en pysty.
Suomessako ei ole mitään bussiretkiä esim. Hesasta jonnekin vaikka Tampereelle tai Ouluun tai mihin vaan. Siinähän tutustuu hyvin muihin ihmisiin ja vieruskaverin kanssa voi jutella sitä ja tätä. Muistan kun itse kävin vielä Suomessa asuessani hyötykasviyhdistyksen kanssa Virossa. Bussilla kierrettiin pitkin Viroa ja puutarhoissa käytiin kasveja katselemassa ja ostamassa. Itse en kuulunut yhdistykseen mutta heillä bussissa oli paikkoja. Käytiin Virossa monessa erityisessä paikassa ihan Peipsijärvelle asti luostariin. Sellaisia yrttimummoja tavattiin ja ostettiin hänen tekemiään sekoituksia jotka olivatkin sitten erinomaisia. Pienissä kylissä majoituttiin vaatimattomissa oloissa... tää oli joskus 90 luvun loppupuolella. Mutta oli kyllä niin hieno ja vaiherikas matka ja kivoja ihmisiä joiden kanssa olin vuosia kontaktissa. Ulkomailla olen tehnyt myös tuollaisia yksinkertaisia bussimatkoja enkä ole pettynyt kertaakaan. Viininkorjuuseenkin menin kerran Ranskaan ja se vasta oli elämys. Pääsispä vieläkin mutta vanhentuneet luut ja nivelet ei semmoisesta enää tykkää yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyviä juttuja ei ole kukaan jakamassa. Kiva siinä sitte kattoa jotain eiffel-tornia, että tosa se pytinki ny on… mitä sit, lähenkö kotio. Ongelmat on myös yksin ratkottava.
Nämä on niin totta ja tuttuja faktoja itsellekin. Tuo "tosa se ny on, mitä sit, lähenkö kotio" on oikein tuttua ajattelua, kun yksin on jossain.
Mutta kannattaa siltikin joskus vielä lähteä. Koskaan ei voi tietää, milloin se kiinnostava ihminen, josta tulee ehkä ystäväkin, pumpsahtaa myös samaan paikkaan.
Öö, miksei voisi nauttia nähtävyyksistä yksinkin?
Minä saan esim. taidenäyttelyistä ja matkoista eniten irti silloin, kun koen ne yksin. Keskittymiskykyni on silloin paljon parempi, koen asiat intensiivisesri vain yksin. Seurassakin ihan kiva, mutta ylivoimaisesti paras on oma seura.
Missä teillä tulee vieraita ihmisiä istumaan samaan pöytään kahvilassa? Ja oikeinko juttelette ja ystävystytte heidän kanssaan? Ehkä jossain typerässä Hallmarkin elokuvassa tällaista tapahtuu. Kun minä menen yksin jonnekin, niin samaan pöytään tulee enintään joku 85+mummo tai sitten joku umpirakastunut nuoripari, jonka naispuolinen osapuoli katselee vi.ttuntuneena, että lähtisi tämäkin täti vetämään.
Olen ikäni ollut sinkku. Vaikka en ole mahdollisuutta saanut olla ja elää parisuhteessa, niin olen yrittänyt elää ja toimia niin, ettei yksin elämiseni muuttuisibja johtaisi elämiseen yksinäisenä.
Tästä huolimatta tai ehkä juuri siksi olen opetellut osin tietoisestikin löytämään ja saamaan elämääni paikkoja joihin olen voinut mennä ja tai joissa olla toisinaan tietäen, että saatan mahd. olla paikalla ainoa sinkku.
En tarvitse siis yleisöä ympärilleni tai rinnalla kulkijaa. Mutta niin erakko en ole, että haluaisin olla aina yksin, enkä toisaalta myöskään koe, että vaikka olisin saanut mahdollisuuden olla ja elää parisuhteessa, että silloin pitäisi kaiken olla yhteistä. Yhtälailla silloinkin on tärkeää, että voi olla omia puuhia ja kiinnostuksen kohteita. Ja kun muista ei koskaan voi varmuudella tietää niin on mielestäni positiivista, jos kykenee ja pystyy löytämään iloa ja nautintoa silloinkin kun on yksin, eikä rinnalta tai läheltä löydy aiina ketään, jonka kanssa voisi moninkertaitaa ilon ja onnen hetket tai yhtälailla särkeä ja murentaa yhdessä ne ikävämmät ja kurjemmat, joita itse kukin kohtaamme ja koemme täysiin riippimatta siitä elämmekö yksin vai jonkun tsi joidenkin kanssa.
Ikisinlkku mies 40
Vierailija kirjoitti:
Minä saan esim. taidenäyttelyistä ja matkoista eniten irti silloin, kun koen ne yksin. Keskittymiskykyni on silloin paljon parempi, koen asiat intensiivisesri vain yksin. Seurassakin ihan kiva, mutta ylivoimaisesti paras on oma seura.
Sama täällä.
Vierailija kirjoitti:
Missä teillä tulee vieraita ihmisiä istumaan samaan pöytään kahvilassa? Ja oikeinko juttelette ja ystävystytte heidän kanssaan? Ehkä jossain typerässä Hallmarkin elokuvassa tällaista tapahtuu. Kun minä menen yksin jonnekin, niin samaan pöytään tulee enintään joku 85+mummo tai sitten joku umpirakastunut nuoripari, jonka naispuolinen osapuoli katselee vi.ttuntuneena, että lähtisi tämäkin täti vetämään.
Mikä estää aloittamasta keskustelua mummon tai nuorenparin kanssa?
Mä käyn ihan yksin harrastuksissani kolme kertaa viikossa. Ne harrastuskaverit on mun ystäviä, joiden kanssa voin mennä vaikka syömään tai kahville. Ja pari kumppaniehdokastakin olen sieltä löytänyt viimeisten vuosien aikana.
Mulla ei ole ikinä ollut niin hyvä olo kuin eroni jälkeen. Olin parisuhteissa lähes yhtäjaksoisesti 34 vuotta ja vasta siitä vapauduttuani tajusin, miten paljon enemmän se mua söi kuin mulle antoi.
Olen sellainen hyvin yksikseni viihtyvä, muiden seurasta nauttiva mutta myös rasittuva ihminen. Mun juttu on latautua omassa rauhassa itsekseni ja muiden seuraan menen sitten kun haluan.