Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten terapia toimii?
21.06.2026 |
Netissä lukee, että se on järjestelmällistä keskustelemista, jonka tarkoituksena on auttaa asiakasta ja työstää vääristyneitä ajatuskuvioita.
Mutta mitä se sitten käytännössä tarkoittaa? Jos jollain on vaikka jokin elämää haittaava fobia, niin miten siitä siellä terapiassa keskustellaan, ja mitä sellaista terapeutti sanoo mitä ei joku läheinen osaisi sanoa?
Tai jos joku on patologinen valehtelija, niin miten se edes siellä terapiassa ilmenee? Sillä eihän asiakas ongelmaa välttämättä edes tiedosta tai ei kerro siitä? Hoitaako terapia myös sellaisia ongelmia, joiden olemassaolosta terapeutti ei edes tiedä?
Kommentit (89)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naispuolinen kaverini, koulutukseltaan tekniikan tohtori ja naimisissa DI:n kanssa löysi kivan, suunnilleen ikäisensä naisterapeutin. Kaverin elämä oli päällisin puolin enemmän kuin hyvässä järjestyksessä.
Pari vuotta tuota ja hän alkoi sarjapettää miestään, alkoholisoitui, muutti Etu-Töölöstä Kallioon, josta edelleen Myllypuroon. Käytti säännöllisesti kodeiinia, ei syönyt mitään, joutui vuoden mittaiselle sairauslomalle, psykiatriseen hoitoon, työttömäksi ja lopulta kuoli, 40-vuotiaana.
Paljon olen miettinyt sitä, mikä oli terapian osuus kaikkeen tähän. Se, mitä kaveri kertoi terapeuttista, antoi minulle sellaisen vaikutelman, että terapeutti kadehti ystäväni täydellistä elämään ja tuhosi sen.Tabu on, että alalle hakeutuu luonnehäiriöisiä.
Ja muuten epätasapainoisia. Tiedotin läheiseni terapeutille, että kotona on alkanut ilmetä väkivaltaa, niin terapeutti tuli kirkuen lankoja pitkin, että en saa häiritä häntä ja asia ei kuulu minulle.
No jos ei kerran minulle kuulu, niin totesin, että otan etäisyyttä niin paljon, ettei kuulu terapeutin huuto eikä läheiseni tekemiset.
Sain terapeutista hyvin epävakaan ja hysteerisen kuvan.
Hämmentävää, ettei ilmeisesti terapeuttien narsistisuus, epävakaus, tunnekylmyys, epäkypsyys tms. tule ilmi heidän omassa koulutuspsykoterapiassakaan? Vai onko ne kouluttajatkin samanlaisia ja siksi pitävät normaalina?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naispuolinen kaverini, koulutukseltaan tekniikan tohtori ja naimisissa DI:n kanssa löysi kivan, suunnilleen ikäisensä naisterapeutin. Kaverin elämä oli päällisin puolin enemmän kuin hyvässä järjestyksessä.
Pari vuotta tuota ja hän alkoi sarjapettää miestään, alkoholisoitui, muutti Etu-Töölöstä Kallioon, josta edelleen Myllypuroon. Käytti säännöllisesti kodeiinia, ei syönyt mitään, joutui vuoden mittaiselle sairauslomalle, psykiatriseen hoitoon, työttömäksi ja lopulta kuoli, 40-vuotiaana.
Paljon olen miettinyt sitä, mikä oli terapian osuus kaikkeen tähän. Se, mitä kaveri kertoi terapeuttista, antoi minulle sellaisen vaikutelman, että terapeutti kadehti ystäväni täydellistä elämään ja tuhosi sen.Terapeutilla on suuri valta.
Paljon valtaa, vähän vastuuta. Huono yhdistelmä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä on kysytty ennenkin. Ja tämä on sellainen mysteeri, johon kukaan ei osaa vastata. Eivät terapeutit, eivät asiakkaat, eivät ketkään muutkaan.
Alan taipua sille kannalle, että terapia on käytännössä maksettua seuraa. Ja tätä valtio tukee.
Minä osaan vastata.
Terapia toimii jos asiakas uskoo siihen. Jos asiakas ei usko terapiaan, niin terapiaan on turha mennä. Eikä ihmiset pääsääntoisesti tällöin menekään.
Plasebovaikutus?
Halvempaa olisi, kun annettaisi pilleri, ja vakuutettaisi, että se parantaa. Tästä saisi ison säästön, eikä hoito huononisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naispuolinen kaverini, koulutukseltaan tekniikan tohtori ja naimisissa DI:n kanssa löysi kivan, suunnilleen ikäisensä naisterapeutin. Kaverin elämä oli päällisin puolin enemmän kuin hyvässä järjestyksessä.
Pari vuotta tuota ja hän alkoi sarjapettää miestään, alkoholisoitui, muutti Etu-Töölöstä Kallioon, josta edelleen Myllypuroon. Käytti säännöllisesti kodeiinia, ei syönyt mitään, joutui vuoden mittaiselle sairauslomalle, psykiatriseen hoitoon, työttömäksi ja lopulta kuoli, 40-vuotiaana.
Paljon olen miettinyt sitä, mikä oli terapian osuus kaikkeen tähän. Se, mitä kaveri kertoi terapeuttista, antoi minulle sellaisen vaikutelman, että terapeutti kadehti ystäväni täydellistä elämään ja tuhosi sen.Tabu on, että alalle hakeutuu luonnehäiriöisiä.
Ja muuten epätasapainoisia. Tiedotin läheiseni terapeutille, että kotona on alkanut ilmetä väkivaltaa, niin terapeutti tuli kirkuen lankoja pitkin, että en saa häiritä häntä ja asia ei kuulu minulle.
No jos ei kerran minulle kuulu, niin totesin, että otan etäisyyttä niin paljon, ettei kuulu terapeutin huuto eikä läheiseni tekemiset.
Sain terapeutista hyvin epävakaan ja hysteerisen kuvan.
Hämmentävää, ettei ilmeisesti terapeuttien narsistisuus, epävakaus, tunnekylmyys, epäkypsyys tms. tule ilmi heidän omassa koulutuspsykoterapiassakaan? Vai onko ne kouluttajatkin samanlaisia ja siksi pitävät normaalina?
Ehkä sitä epävakautta ei silloin vielä ollut. Kun tekee tuollaista työtä vuosikymmenet, niin ei kai se mikään ihme ole, että maailmankuva vääristyy ja omat ajatukset sen mukana. On jäänyt mieleen, kun työterveyspsykologi sanoi, että eihän kukaan ihminen ole onnellinen. No enpä ihan uskonut häntä, vaan mietin mielessäni, että on siinäkin ihmisellä maailmankuva vääristynyt, kun kohtaa töissään pelkkiä ongelmatapauksia. Ettei enää edes näe, että onhan niitä muunlaisiakin ihmisiä maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naispuolinen kaverini, koulutukseltaan tekniikan tohtori ja naimisissa DI:n kanssa löysi kivan, suunnilleen ikäisensä naisterapeutin. Kaverin elämä oli päällisin puolin enemmän kuin hyvässä järjestyksessä.
Pari vuotta tuota ja hän alkoi sarjapettää miestään, alkoholisoitui, muutti Etu-Töölöstä Kallioon, josta edelleen Myllypuroon. Käytti säännöllisesti kodeiinia, ei syönyt mitään, joutui vuoden mittaiselle sairauslomalle, psykiatriseen hoitoon, työttömäksi ja lopulta kuoli, 40-vuotiaana.
Paljon olen miettinyt sitä, mikä oli terapian osuus kaikkeen tähän. Se, mitä kaveri kertoi terapeuttista, antoi minulle sellaisen vaikutelman, että terapeutti kadehti ystäväni täydellistä elämään ja tuhosi sen.Terapeutilla on suuri valta.
Paljon valtaa, vähän vastuuta. Huono yhdistelmä!
Niin, en ole koskaan kuullut, että terapeutti joutuisi vastuuseen mistään. Valviraan kyllä tehdään valituksia, mutta niistä ei mikään taida koskaan johtaa mihinkään.
Ellei sitten tapa vaimoaan ja kääri sitä mattoon. Mutta sekään ei tainnut olla työhön liittyvä juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naispuolinen kaverini, koulutukseltaan tekniikan tohtori ja naimisissa DI:n kanssa löysi kivan, suunnilleen ikäisensä naisterapeutin. Kaverin elämä oli päällisin puolin enemmän kuin hyvässä järjestyksessä.
Pari vuotta tuota ja hän alkoi sarjapettää miestään, alkoholisoitui, muutti Etu-Töölöstä Kallioon, josta edelleen Myllypuroon. Käytti säännöllisesti kodeiinia, ei syönyt mitään, joutui vuoden mittaiselle sairauslomalle, psykiatriseen hoitoon, työttömäksi ja lopulta kuoli, 40-vuotiaana.
Paljon olen miettinyt sitä, mikä oli terapian osuus kaikkeen tähän. Se, mitä kaveri kertoi terapeuttista, antoi minulle sellaisen vaikutelman, että terapeutti kadehti ystäväni täydellistä elämään ja tuhosi sen.Tabu on, että alalle hakeutuu luonnehäiriöisiä.
Ja muuten epätasapainoisia. Tiedotin läheiseni terapeutille, että kotona on alkanut ilmetä väkivaltaa, niin terapeutti tuli kirkuen lankoja pitkin, että en saa häiritä häntä ja asia ei kuulu minulle.
No jos ei kerran minulle kuulu, niin totesin, että otan etäisyyttä niin paljon, ettei kuulu terapeutin huuto eikä läheiseni tekemiset.
Sain terapeutista hyvin epävakaan ja hysteerisen kuvan.
Hämmentävää, ettei ilmeisesti terapeuttien narsistisuus, epävakaus, tunnekylmyys, epäkypsyys tms. tule ilmi heidän omassa koulutuspsykoterapiassakaan? Vai onko ne kouluttajatkin samanlaisia ja siksi pitävät normaalina?
Ehkä sitä epävakautta ei silloin vielä ollut. Kun tekee tuollaista työtä vuosikymmenet, niin ei kai se mikään ihme ole, että maailmankuva vääristyy ja omat ajatukset sen mukana. On jäänyt mieleen, kun työterveyspsykologi sanoi, että eihän kukaan ihminen ole onnellinen. No enpä ihan uskonut häntä, vaan mietin mielessäni, että on siinäkin ihmisellä maailmankuva vääristynyt, kun kohtaa töissään pelkkiä ongelmatapauksia. Ettei enää edes näe, että onhan niitä muunlaisiakin ihmisiä maailmassa.
Olisiko hän sijaistraumatisoitunut? Työnohjaajan kyllä pitäisi huomata se ja puuttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naispuolinen kaverini, koulutukseltaan tekniikan tohtori ja naimisissa DI:n kanssa löysi kivan, suunnilleen ikäisensä naisterapeutin. Kaverin elämä oli päällisin puolin enemmän kuin hyvässä järjestyksessä.
Pari vuotta tuota ja hän alkoi sarjapettää miestään, alkoholisoitui, muutti Etu-Töölöstä Kallioon, josta edelleen Myllypuroon. Käytti säännöllisesti kodeiinia, ei syönyt mitään, joutui vuoden mittaiselle sairauslomalle, psykiatriseen hoitoon, työttömäksi ja lopulta kuoli, 40-vuotiaana.
Paljon olen miettinyt sitä, mikä oli terapian osuus kaikkeen tähän. Se, mitä kaveri kertoi terapeuttista, antoi minulle sellaisen vaikutelman, että terapeutti kadehti ystäväni täydellistä elämään ja tuhosi sen.Tabu on, että alalle hakeutuu luonnehäiriöisiä.
Ja muuten epätasapainoisia. Tiedotin läheiseni terapeutille, että kotona on alkanut ilmetä väkivaltaa, niin terapeutti tuli kirkuen lankoja pitkin, että en saa häiritä häntä ja asia ei kuulu minulle.
No jos ei kerran minulle kuulu, niin totesin, että otan etäisyyttä niin paljon, ettei kuulu terapeutin huuto eikä läheiseni tekemiset.
Sain terapeutista hyvin epävakaan ja hysteerisen kuvan.
Hämmentävää, ettei ilmeisesti terapeuttien narsistisuus, epävakaus, tunnekylmyys, epäkypsyys tms. tule ilmi heidän omassa koulutuspsykoterapiassakaan? Vai onko ne kouluttajatkin samanlaisia ja siksi pitävät normaalina?
Ehkä sitä epävakautta ei silloin vielä ollut. Kun tekee tuollaista työtä vuosikymmenet, niin ei kai se mikään ihme ole, että maailmankuva vääristyy ja omat ajatukset sen mukana. On jäänyt mieleen, kun työterveyspsykologi sanoi, että eihän kukaan ihminen ole onnellinen. No enpä ihan uskonut häntä, vaan mietin mielessäni, että on siinäkin ihmisellä maailmankuva vääristynyt, kun kohtaa töissään pelkkiä ongelmatapauksia. Ettei enää edes näe, että onhan niitä muunlaisiakin ihmisiä maailmassa.
Olisiko hän sijaistraumatisoitunut? Työnohjaajan kyllä pitäisi huomata se ja puuttua.
Niinpä. Kyllä ammattilaisen pitäisi itsekin huomata tuollainen ajatusvääristymä. Joten ei anna kovin hyvää kuvaa ammattitaidosta, kun tuollaista ilmenee.
Ja sitten tuo, että työnohjauksen pitäisi tuo hoitaa, mutta eipä ole hoitunut. Eli selvästikään ne työn kuormitukset ja ongelmat tai vaikka epäeettisyydet eivät kulkeudu edes työnohjaukseen saati Valviraan asti vaan pysyvät siellä vastaanoton seinien sisällä ilman, että kukaan tietää. Tuota voisi sanoa kyseenalaiseksi kuvioksi koko alalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naispuolinen kaverini, koulutukseltaan tekniikan tohtori ja naimisissa DI:n kanssa löysi kivan, suunnilleen ikäisensä naisterapeutin. Kaverin elämä oli päällisin puolin enemmän kuin hyvässä järjestyksessä.
Pari vuotta tuota ja hän alkoi sarjapettää miestään, alkoholisoitui, muutti Etu-Töölöstä Kallioon, josta edelleen Myllypuroon. Käytti säännöllisesti kodeiinia, ei syönyt mitään, joutui vuoden mittaiselle sairauslomalle, psykiatriseen hoitoon, työttömäksi ja lopulta kuoli, 40-vuotiaana.
Paljon olen miettinyt sitä, mikä oli terapian osuus kaikkeen tähän. Se, mitä kaveri kertoi terapeuttista, antoi minulle sellaisen vaikutelman, että terapeutti kadehti ystäväni täydellistä elämään ja tuhosi sen.Tabu on, että alalle hakeutuu luonnehäiriöisiä.
Ja muuten epätasapainoisia. Tiedotin läheiseni terapeutille, että kotona on alkanut ilmetä väkivaltaa, niin terapeutti tuli kirkuen lankoja pitkin, että en saa häiritä häntä ja asia ei kuulu minulle.
No jos ei kerran minulle kuulu, niin totesin, että otan etäisyyttä niin paljon, ettei kuulu terapeutin huuto eikä läheiseni tekemiset.
Sain terapeutista hyvin epävakaan ja hysteerisen kuvan.
Hämmentävää, ettei ilmeisesti terapeuttien narsistisuus, epävakaus, tunnekylmyys, epäkypsyys tms. tule ilmi heidän omassa koulutuspsykoterapiassakaan? Vai onko ne kouluttajatkin samanlaisia ja siksi pitävät normaalina?
Ehkä sitä epävakautta ei silloin vielä ollut. Kun tekee tuollaista työtä vuosikymmenet, niin ei kai se mikään ihme ole, että maailmankuva vääristyy ja omat ajatukset sen mukana. On jäänyt mieleen, kun työterveyspsykologi sanoi, että eihän kukaan ihminen ole onnellinen. No enpä ihan uskonut häntä, vaan mietin mielessäni, että on siinäkin ihmisellä maailmankuva vääristynyt, kun kohtaa töissään pelkkiä ongelmatapauksia. Ettei enää edes näe, että onhan niitä muunlaisiakin ihmisiä maailmassa.
Olisiko hän sijaistraumatisoitunut? Työnohjaajan kyllä pitäisi huomata se ja puuttua.
Niinpä. Kyllä ammattilaisen pitäisi itsekin huomata tuollainen ajatusvääristymä. Joten ei anna kovin hyvää kuvaa ammattitaidosta, kun tuollaista ilmenee.
Ja sitten tuo, että työnohjauksen pitäisi tuo hoitaa, mutta eipä ole hoitunut. Eli selvästikään ne työn kuormitukset ja ongelmat tai vaikka epäeettisyydet eivät kulkeudu edes työnohjaukseen saati Valviraan asti vaan pysyvät siellä vastaanoton seinien sisällä ilman, että kukaan tietää. Tuota voisi sanoa kyseenalaiseksi kuvioksi koko alalla.
Työnohjauksetkin tehdään halvimman mukaan, ainakin julkisella puolella. Ryhmässä ei ehkä kaikkea kehtaa tai uskalla tai ehdi sanoa.
Alue: Aihe vapaa
Terapeutilla on suuri valta.