Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita keski-ikäisiä, jotka huomanneet että puolison kanssa ei oikeastaan olekaan mitään yhteistä
En ihmettele että tässä kohtaa tulee monille ero. Kun lapset lähtee omilleen, huomaa että eihän tässä ole enää mitään mikä yhdistäisi. Ei yhteisiä harrastuksia, ei yhteisiä mielenkiinnonkohteita.
Kommentit (333)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä olikin aivan kun minun suusta. Yritä siinä kun kokoajan yksin ehdottaa jotain kun toinen ei yhtään innostu.
Tässä kohtaa pitää uudelleen etsiä se kipinä ja halu olla yhdessä.
Meilläkään ei ole yhteisiä harrastuksia ja tykätään aikalailla eri asioista, mutta koska rakastetaan toisiamme ja halutaan olla yhdessä, tehdään kompromisseja. Mies lähtee mun kanssa patikoimaan viikonloppuna ja mä sitten hänen seuraksi autotapahtumaan seuraavalla. Tähän tyyliin.
Minä tykkäisin mennä patikoimaan tai edes kiertää muutaman tunnin luontoreitin mutta miestä ei kiinnosta vähääkään. Mitä iloa olisi raahata mies mukaan jos tietää että on siellä vastentahtoisesti. On aivan erilaista harrastaa asioita sellaisen kanssa joka tykkää itsekin.
Menetkö sitten yksin patikoimaan vai jäätkö kotiin?
Sillä on aika iso merkitys. Jos haluat patikoimaan, mutta miehesi ei ja lähdet silti, niin silloin ohjaat itse omaa elämääsi ja niinhän aikuisen ihmisen pitääkin. Et voi muuttaa miestäsi. Jos et lähde patikoimaan, niin miehesi päättää sinun puolestasi. SItäkö haluat?
No ei se nyt ollut pointti, tietenkin voin mennä patikoimaan yksin tai matkustaa ulkomaille yksin, mennä elokuviin jne. Olisi kuitenkin paljon kivempaa tehdä nämä asiat jonkun kanssa, sellaisen joka viihtyisi itsekin näiden asioiden parissa.
Kysymys on nyt siitä että mikä parisuhteen tarkoitus edes on. Sitäkö että jaetaan arjen kulut ja nurmikonleikkuuvuorot jonkun kanssa?
Parisuhteesi ehkä on aiemmin täyttänyt tietyt tarpeet. Lapsen saannit yms. Nyt ei enää. Mene ja hanki uusi kumppani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi olla? Jos ette riitele ja yhteiselo sujuu joten kuten niin ole tyytyväinen. On joku jolle ehkä jakaa päivän tapahtumat ja jutella. Ei siitä sen suurempaa numeroa tarvitse tehdä.
Onpa upeaa elää yhdessä kun on "joku jolle jutella"
Minusta se on hienoa, oikeasti. Olen 51 v nainen. En kaipaa parisuhteelta mitään ihmeellistä, en kipinää, en yhteistä tekemistä muuta kuin nyt arkea. Mulle riittää että on ihan hyvää seksiä silloin tällöin, ja juttuseuraa arjen jakamiseen. Eikä me niin kauhean paljoa edes jutella, molemmat introverttejä. Mutta mukavampi minusta silti kaksin kuin yksin. Ymmärrän, ettei kaikille luonteille tällainen riitä, mutta mulle se on ihanteellista, melkein kuin olisi yksin, mutta ei kuitenkaan ihan - täysin yksin voisi tuntua yksinäiseltä ja jossain määrin turvattomalta.
Hyvin sanoitit tuon ajatukseni, jossa aiemmin kirjoitin mitä itse kaipaan nyt. Olen samaa ikää kuin sinäkin. Sinkku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on aina ollut hyvin vähän yhteistä mieheni kanssa. Mutta halusin oman perheen, ja aika oli loppumassa, joten otin sen miehen jonka pysyin silloin saamaan.
Tulemme eroamaan satavarmasti jossain vaiheessa, kysymys on enää että milloin.
Kuulostaa vähän surulliselta. Koetko että valintasi oli oikea? Onko perhe täyttänyt toiveesi? Miltä se tuntuu, että lapsissasi on miestä, joka ei ollut varsinaisesti valintasi? Miten yhteinen elämä on sujunut tuolta pohjalta? Varmasti moni nainen miettii tietyssä iässä saman valinnan tekemistä.
Luulenpa että tuollaiset "tyytymissuhteet" on aika yleisiä jos on ollut jo ikää ja on halunnut perheen. Niin minullekin kävi. Ei sitä ruuhkavuosina niin mieti mutta kun on taas vapaa-aikaa niin huomaa että paremmin viihtyy omien kavereiden kanssa kuin sen puolison.
Tämä on minusta jo selvä merkki, että se suhde on tiensä päässä. Jos haluaa toveri/kaverisuhteen, niin mikset viihdy ko. ihmisen kanssa???
Vierailija kirjoitti:
Niin. Nyt on oivallinen aika keksiä niitä yhteisiä harrastuksia ja alkaa huomioida myös sitä puolisoa 😊
Mutta kun ei nimenomaan ole mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita niin vähän vaikea väkisin keksiä uusia harrastuksiakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi olla? Jos ette riitele ja yhteiselo sujuu joten kuten niin ole tyytyväinen. On joku jolle ehkä jakaa päivän tapahtumat ja jutella. Ei siitä sen suurempaa numeroa tarvitse tehdä.
Koska moni ihminen kaipaa sielunkumppanuutta eikä vaan sitä, että kerrotaan päivän tapahtumat. Pelkkä raportointi on pikemminkin rasittavaa koska siitä puuttuu syvempi yhteys ja se ei rakenna läheisyyttä, vaan pikemminkin lisää etäisyyttä, koska toinen on fyysisesti siinä, mutta henkisesti kaukana ja tällaisessa suhteessa tuntee itsensä pikemmin enemmän yksinäiseksi.
Toisaalta on raskasta raportoida päivän kuulumisia. Itse erosin ja nautin ettei tartte raportoida kellekään missä meen ja oon. Vapauttavaa. Juttukavereita mulla on onneks ilman puolisoakin :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin. Nyt on oivallinen aika keksiä niitä yhteisiä harrastuksia ja alkaa huomioida myös sitä puolisoa 😊
Tätä on vain hyvin vaikea toteuttaa yksin. Kun toinen ei halua mitään yhteistä tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Jännä, että moni kauhistelee, kun yhteistä on vain lapset. Paljon on edelleen niitä perheitä, joissa mies ei käytännössä koskaan kiinnostu lapsista saati että laittaisi näiden edun oman edun edelle. Äiti hoitaa kaiken ellei nyt yksittäistä selkeästi rajattua asiaa isä tee. Jos on vuosia oikeasti yhdessä mietitty ja tehty lasten parasta, kyllä siinä hitsautuu hyvin yhteen ja voi keksiä sitten uutta yhteistä.
Usein suhteelta halutaan yhteisten lasten lisäksi, että on yhteistä myös
arvomaailma
huumorintaju
kiinnostuksen kohteet
henkinen ja emotionaalinen yhteys
mielenkiintoisia keskusteluja
tyydyttävä seksielämä
jaettu näkemys tulevaisuudesta
toisen tukeminen arjessa ja tämän tavoitteissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa mulle, miksi olette yhä yhdessä jos mitään haluamaanne yhteistä ei ole? Nykyään
Kun sosiaalinen painekaan ei naimisissa vaadi loppuelämää olemaan.
Yhteinen okt 😉
Tämä. Tätä olen tässä kuunnellut. Haluaisi erota mutta raha, talo, mökki. Nämä naisten suusta. Taloudellisesti "en pärjää" johtuu siitä et totuttu että palkat on useita tuhansia kahdella, jopa 10000 netto
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä olikin aivan kun minun suusta. Yritä siinä kun kokoajan yksin ehdottaa jotain kun toinen ei yhtään innostu.
Tässä kohtaa pitää uudelleen etsiä se kipinä ja halu olla yhdessä.
Meilläkään ei ole yhteisiä harrastuksia ja tykätään aikalailla eri asioista, mutta koska rakastetaan toisiamme ja halutaan olla yhdessä, tehdään kompromisseja. Mies lähtee mun kanssa patikoimaan viikonloppuna ja mä sitten hänen seuraksi autotapahtumaan seuraavalla. Tähän tyyliin.
Minä tykkäisin mennä patikoimaan tai edes kiertää muutaman tunnin luontoreitin mutta miestä ei kiinnosta vähääkään. Mitä iloa olisi raahata mies mukaan jos tietää että on siellä vastentahtoisesti. On aivan erilaista harrastaa asioita sellaisen kanssa joka tykkää itsekin.
Menetkö sitten yksin patikoimaan vai jäätkö kotiin?
Sillä on aika iso merkitys. Jos haluat patikoimaan, mutta miehesi ei ja lähdet silti, niin silloin ohjaat itse omaa elämääsi ja niinhän aikuisen ihmisen pitääkin. Et voi muuttaa miestäsi. Jos et lähde patikoimaan, niin miehesi päättää sinun puolestasi. SItäkö haluat?
No ei se nyt ollut pointti, tietenkin voin mennä patikoimaan yksin tai matkustaa ulkomaille yksin, mennä elokuviin jne. Olisi kuitenkin paljon kivempaa tehdä nämä asiat jonkun kanssa, sellaisen joka viihtyisi itsekin näiden asioiden parissa.
Kysymys on nyt siitä että mikä parisuhteen tarkoitus edes on. Sitäkö että jaetaan arjen kulut ja nurmikonleikkuuvuorot jonkun kanssa?
No ehkä joku sun ystävistä tai vaikka lapsista tykkää patikoida sun kanssa?
Sun miehelläsi on varmasti joku oma harrastus. Eihän sitä parikymppisenä voi tietää, mitä toinen haluaa harrastaa keski-ikäisenä. Oikeasti et voi odottaa, että puolison kanssa teillä on täysin samat harrastuksen ja mielenkiinnon kohteet. Jos henkinen yhteys puuttuu ja jos ette osaa keskustella, niin eipä se yhteinen suorittaminen teitä lähennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin käy usein ,kun keskitytään juuri lapsiin ja arjen pyörittämiseen.Romantiikkaa pitää vaalia.Sitä pitää haluta tehdä töitä toisen naaman eteen, ettei se ala kyllästyttää.Nyky maailmassa varsinkin, kun kaikki on vaihdettavissa silmänräpäyksessä ja ärsykkeitä on joka puolella.
Nyky polvi ei ole juuri lainkaan enää sitoutunut parisuhteeseen vaan vaihdetaan ,kun alkaa kyllästyttää,kuin tavara.
Tekonivel
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan ymmärrä, miksi sen yhteisen on oltava nimenomaan yhteistä tekemistä? Olen ollut naimisissa vuosikymmeniä miehen kanssa, joka on paljon sosiaalisempi kuin minä. Hän lähtee mielellään kaiken maailman kissanristiäisiin, ja minä saan jäädä kotiin, jos haluan... no problem. Yhteistä löytyy tavasta tulkita elämää ympärillämme. Vaihdamme ajatuksia, keskustelemme silloin kuin satumme olemaan samassa paikassa. ;) Näin oli ennen lapsia, ja näin on jatkunut lasten aikuistuttua.
No ehkä te ette tarvitse toisianne muuhun, sinä viihdyt kotona ja miehellä on muuta seuraa rientoihin. Minä kaipaan puolisosta muutakin kuin sen että on aamiaispöydässä joku seurana.
Jep, ihmiset ja sitä myötä parisuhteet ovat erilaisia. Meillä se yhteinen löytyy enemmän ajatusten, maailmankatsomusten tasolta. Toisaalta, kun on kyse jonkinlaisesta henkisestä yhteisymmärryksestä, se ei kovin helposti katkea, vaikka elämäntilanteet ovat muuttuneet monta kertaa. Olemme olleet naimisissa liki 50 vuotta.
En nyt tiedä teistä tarkemmin mutta jos mietin omia vanhempiani jotka olleet samoin n. 50 vuotta naimisissa niin heillä se koko parisuhteen konsepti on jotenkin aivan erilainen kuin nuoremmilla. En usko että heillä on koskaan ollut mitään varsinaisia yhteisiä harrastuksia mutta heillä on niin perinteiset sukupuoliroolit että he tarvitsevat toisensa ihan tavalliseen arjen pyörittämiseen. Itseäni en pysty kuvittelemaan tuollaiseen mutta he ovat kasvaneet siihen hyvin nuoresta.
Me kumpikin selvittäisiin kyllä arjen pyörittämisestä ihan omin nokkinemmekin. En muista, että olisin avioliittomme aikana koskaan esimerkiksi leiponut mitään (mieheni on joskus). En ole todellakaan mikään kotitalousihminen! Kyllä se taitaa olla vaan niin, että meillä on jonkinlainen keskinäinen henkinen side, joka pitää meitä yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö sitten ole ihan luontevaa erota? Itse en näe eroamista tänä päivänä epäonnistumisena, vaan enemmäkin itsekunnioittamisena. Joskus vaan kasvetaan erilleen ilman sen suurempaa draamaa.
Kunhan ette kaada pettymyksiänne lastenne niskaan, ei edes aikuisten sellaisten. Äitini jankkasi isääs en koskaan rakastanut jankkausta ihan loppuun asti. Oli raskasta seuraa ja jankkaus etäännytti tehokkaasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa mulle, miksi olette yhä yhdessä jos mitään haluamaanne yhteistä ei ole? Nykyään
Kun sosiaalinen painekaan ei naimisissa vaadi loppuelämää olemaan.
Yhteinen okt 😉
Tämä. Tätä olen tässä kuunnellut. Haluaisi erota mutta raha, talo, mökki. Nämä naisten suusta. Taloudellisesti "en pärjää" johtuu siitä et totuttu että palkat on useita tuhansia kahdella, jopa 10000 netto
Ei se niinkään mistään pärjäämisestä ole kiinni vaan ennemmin siitä että on kiintynyt siihen taloon, pihaan, naapurustoon... Ja onhan se usein lapsillekin tärkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harva eroaa, vaikka mies pettäisi puolet nuoremman kanssa. Kai se on statusasiakin että on siinä nuoruuden avioliitossa edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan ymmärrä, miksi sen yhteisen on oltava nimenomaan yhteistä tekemistä? Olen ollut naimisissa vuosikymmeniä miehen kanssa, joka on paljon sosiaalisempi kuin minä. Hän lähtee mielellään kaiken maailman kissanristiäisiin, ja minä saan jäädä kotiin, jos haluan... no problem. Yhteistä löytyy tavasta tulkita elämää ympärillämme. Vaihdamme ajatuksia, keskustelemme silloin kuin satumme olemaan samassa paikassa. ;) Näin oli ennen lapsia, ja näin on jatkunut lasten aikuistuttua.
No ehkä te ette tarvitse toisianne muuhun, sinä viihdyt kotona ja miehellä on muuta seuraa rientoihin. Minä kaipaan puolisosta muutakin kuin sen että on aamiaispöydässä joku seurana.
Jep, ihmiset ja sitä myötä parisuhteet ovat erilaisia. Meillä se yhteinen löytyy enemmän ajatusten, maailmankatsomusten tasolta. Toisaalta, kun on kyse jonkinlaisesta henkisestä yhteisymmärryksestä, se ei kovin helposti katkea, vaikka elämäntilanteet ovat muuttuneet monta kertaa. Olemme olleet naimisissa liki 50 vuotta.
En nyt tiedä teistä tarkemmin mutta jos mietin omia vanhempiani jotka olleet samoin n. 50 vuotta naimisissa niin heillä se koko parisuhteen konsepti on jotenkin aivan erilainen kuin nuoremmilla. En usko että heillä on koskaan ollut mitään varsinaisia yhteisiä harrastuksia mutta heillä on niin perinteiset sukupuoliroolit että he tarvitsevat toisensa ihan tavalliseen arjen pyörittämiseen. Itseäni en pysty kuvittelemaan tuollaiseen mutta he ovat kasvaneet siihen hyvin nuoresta.
Me kumpikin selvittäisiin kyllä arjen pyörittämisestä ihan omin nokkinemmekin. En muista, että olisin avioliittomme aikana koskaan esimerkiksi leiponut mitään (mieheni on joskus). En ole todellakaan mikään kotitalousihminen! Kyllä se taitaa olla vaan niin, että meillä on jonkinlainen keskinäinen henkinen side, joka pitää meitä yhdessä.
Niinhän sinä kerroit mutta et avaa asiaa tarkemmin. Onko teillä pitkiä keskusteluja yhdessä vai mitä?
En ottaisi enää uutta miestä, jos tulisi ero.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä olikin aivan kun minun suusta. Yritä siinä kun kokoajan yksin ehdottaa jotain kun toinen ei yhtään innostu.
Tässä kohtaa pitää uudelleen etsiä se kipinä ja halu olla yhdessä.
Meilläkään ei ole yhteisiä harrastuksia ja tykätään aikalailla eri asioista, mutta koska rakastetaan toisiamme ja halutaan olla yhdessä, tehdään kompromisseja. Mies lähtee mun kanssa patikoimaan viikonloppuna ja mä sitten hänen seuraksi autotapahtumaan seuraavalla. Tähän tyyliin.
Minä tykkäisin mennä patikoimaan tai edes kiertää muutaman tunnin luontoreitin mutta miestä ei kiinnosta vähääkään. Mitä iloa olisi raahata mies mukaan jos tietää että on siellä vastentahtoisesti. On aivan erilaista harrastaa asioita sellaisen kanssa joka tykkää itsekin.
Menetkö sitten yksin patikoimaan vai jäätkö kotiin?
Sillä on aika iso merkitys. Jos haluat patikoimaan, mutta miehesi ei ja lähdet silti, niin silloin ohjaat itse omaa elämääsi ja niinhän aikuisen ihmisen pitääkin. Et voi muuttaa miestäsi. Jos et lähde patikoimaan, niin miehesi päättää sinun puolestasi. SItäkö haluat?
No ei se nyt ollut pointti, tietenkin voin mennä patikoimaan yksin tai matkustaa ulkomaille yksin, mennä elokuviin jne. Olisi kuitenkin paljon kivempaa tehdä nämä asiat jonkun kanssa, sellaisen joka viihtyisi itsekin näiden asioiden parissa.
Kysymys on nyt siitä että mikä parisuhteen tarkoitus edes on. Sitäkö että jaetaan arjen kulut ja nurmikonleikkuuvuorot jonkun kanssa?
No ehkä joku sun ystävistä tai vaikka lapsista tykkää patikoida sun kanssa?
Sun miehelläsi on varmasti joku oma harrastus. Eihän sitä parikymppisenä voi tietää, mitä toinen haluaa harrastaa keski-ikäisenä. Oikeasti et voi odottaa, että puolison kanssa teillä on täysin samat harrastuksen ja mielenkiinnon kohteet. Jos henkinen yhteys puuttuu ja jos ette osaa keskustella, niin eipä se yhteinen suorittaminen teitä lähennä.
No mikä tämä "mystinen" henkinen yhteys nyt on? Vähän vaikea luoda sitä ihmisen kanssa jolla ei ole yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Minä haluan myös viihtyä kumppanin kanssa. Ei minua kiinnosta kämppis jonka kanssa jaetaan kotityöt ja ehkä puhutaan vähän päivän uutisista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä olikin aivan kun minun suusta. Yritä siinä kun kokoajan yksin ehdottaa jotain kun toinen ei yhtään innostu.
Tässä kohtaa pitää uudelleen etsiä se kipinä ja halu olla yhdessä.
Meilläkään ei ole yhteisiä harrastuksia ja tykätään aikalailla eri asioista, mutta koska rakastetaan toisiamme ja halutaan olla yhdessä, tehdään kompromisseja. Mies lähtee mun kanssa patikoimaan viikonloppuna ja mä sitten hänen seuraksi autotapahtumaan seuraavalla. Tähän tyyliin.
Minä tykkäisin mennä patikoimaan tai edes kiertää muutaman tunnin luontoreitin mutta miestä ei kiinnosta vähääkään. Mitä iloa olisi raahata mies mukaan jos tietää että on siellä vastentahtoisesti. On aivan erilaista harrastaa asioita sellaisen kanssa joka tykkää itsekin.
Menetkö sitten yksin patikoimaan vai jäätkö kotiin?
Sillä on aika iso merkitys. Jos haluat patikoimaan, mutta miehesi ei ja lähdet silti, niin silloin ohjaat itse omaa elämääsi ja niinhän aikuisen ihmisen pitääkin. Et voi muuttaa miestäsi. Jos et lähde patikoimaan, niin miehesi päättää sinun puolestasi. SItäkö haluat?
No ei se nyt ollut pointti, tietenkin voin mennä patikoimaan yksin tai matkustaa ulkomaille yksin, mennä elokuviin jne. Olisi kuitenkin paljon kivempaa tehdä nämä asiat jonkun kanssa, sellaisen joka viihtyisi itsekin näiden asioiden parissa.
Kysymys on nyt siitä että mikä parisuhteen tarkoitus edes on. Sitäkö että jaetaan arjen kulut ja nurmikonleikkuuvuorot jonkun kanssa?
No ehkä joku sun ystävistä tai vaikka lapsista tykkää patikoida sun kanssa?
Sun miehelläsi on varmasti joku oma harrastus. Eihän sitä parikymppisenä voi tietää, mitä toinen haluaa harrastaa keski-ikäisenä. Oikeasti et voi odottaa, että puolison kanssa teillä on täysin samat harrastuksen ja mielenkiinnon kohteet. Jos henkinen yhteys puuttuu ja jos ette osaa keskustella, niin eipä se yhteinen suorittaminen teitä lähennä.
Suorittaminen? Jos nyt edes olisi joitain asioita joista kumpikin on jollain tapaa kiinnostunut, olkoon vaikka avaruuden mustat aukot tai vaikka orkideoiden kasvatus mutta kun ei ole mitään. En näe erityisen hedelmällisenä parisuhdetta jossa yhteisiä kiinnostuksen kohteita ei ole. Ei sellainen mitään anna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan ymmärrä, miksi sen yhteisen on oltava nimenomaan yhteistä tekemistä? Olen ollut naimisissa vuosikymmeniä miehen kanssa, joka on paljon sosiaalisempi kuin minä. Hän lähtee mielellään kaiken maailman kissanristiäisiin, ja minä saan jäädä kotiin, jos haluan... no problem. Yhteistä löytyy tavasta tulkita elämää ympärillämme. Vaihdamme ajatuksia, keskustelemme silloin kuin satumme olemaan samassa paikassa. ;) Näin oli ennen lapsia, ja näin on jatkunut lasten aikuistuttua.
No ehkä te ette tarvitse toisianne muuhun, sinä viihdyt kotona ja miehellä on muuta seuraa rientoihin. Minä kaipaan puolisosta muutakin kuin sen että on aamiaispöydässä joku seurana.
Jep, ihmiset ja sitä myötä parisuhteet ovat erilaisia. Meillä se yhteinen löytyy enemmän ajatusten, maailmankatsomusten tasolta. Toisaalta, kun on kyse jonkinlaisesta henkisestä yhteisymmärryksestä, se ei kovin helposti katkea, vaikka elämäntilanteet ovat muuttuneet monta kertaa. Olemme olleet naimisissa liki 50 vuotta.
En nyt tiedä teistä tarkemmin mutta jos mietin omia vanhempiani jotka olleet samoin n. 50 vuotta naimisissa niin heillä se koko parisuhteen konsepti on jotenkin aivan erilainen kuin nuoremmilla. En usko että heillä on koskaan ollut mitään varsinaisia yhteisiä harrastuksia mutta heillä on niin perinteiset sukupuoliroolit että he tarvitsevat toisensa ihan tavalliseen arjen pyörittämiseen. Itseäni en pysty kuvittelemaan tuollaiseen mutta he ovat kasvaneet siihen hyvin nuoresta.
Me kumpikin selvittäisiin kyllä arjen pyörittämisestä ihan omin nokkinemmekin. En muista, että olisin avioliittomme aikana koskaan esimerkiksi leiponut mitään (mieheni on joskus). En ole todellakaan mikään kotitalousihminen! Kyllä se taitaa olla vaan niin, että meillä on jonkinlainen keskinäinen henkinen side, joka pitää meitä yhdessä.
Niinhän sinä kerroit mutta et avaa asiaa tarkemmin. Onko teillä pitkiä keskusteluja yhdessä vai mitä?
No eikö tuo henkinen side sitten ole riittävä? Ellei ole ole joku sairas läheisriippuvuus.
Niin. Nyt on oivallinen aika keksiä niitä yhteisiä harrastuksia ja alkaa huomioida myös sitä puolisoa 😊