Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita keski-ikäisiä, jotka huomanneet että puolison kanssa ei oikeastaan olekaan mitään yhteistä
En ihmettele että tässä kohtaa tulee monille ero. Kun lapset lähtee omilleen, huomaa että eihän tässä ole enää mitään mikä yhdistäisi. Ei yhteisiä harrastuksia, ei yhteisiä mielenkiinnonkohteita.
Kommentit (338)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi olla? Jos ette riitele ja yhteiselo sujuu joten kuten niin ole tyytyväinen. On joku jolle ehkä jakaa päivän tapahtumat ja jutella. Ei siitä sen suurempaa numeroa tarvitse tehdä.
Onpa upeaa elää yhdessä kun on "joku jolle jutella"
Minusta se on hienoa, oikeasti. Olen 51 v nainen. En kaipaa parisuhteelta mitään ihmeellistä, en kipinää, en yhteistä tekemistä muuta kuin nyt arkea. Mulle riittää että on ihan hyvää seksiä silloin tällöin, ja juttuseuraa arjen jakamiseen. Eikä me niin kauhean paljoa edes jutella, molemmat introverttejä. Mutta mukavampi minusta silti kaksin kuin yksin. Ymmärrän, ettei kaikille luonteille tällainen riitä, mutta mulle se on ihanteellista, melkein kuin olisi yksin, mutta ei kuitenkaan ihan - täysin yksin voisi tuntua yksinäiseltä ja jossain määrin turvattomalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ihan ymmärrä, miksi sen yhteisen on oltava nimenomaan yhteistä tekemistä? Olen ollut naimisissa vuosikymmeniä miehen kanssa, joka on paljon sosiaalisempi kuin minä. Hän lähtee mielellään kaiken maailman kissanristiäisiin, ja minä saan jäädä kotiin, jos haluan... no problem. Yhteistä löytyy tavasta tulkita elämää ympärillämme. Vaihdamme ajatuksia, keskustelemme silloin kuin satumme olemaan samassa paikassa. ;) Näin oli ennen lapsia, ja näin on jatkunut lasten aikuistuttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on aina ollut hyvin vähän yhteistä mieheni kanssa. Mutta halusin oman perheen, ja aika oli loppumassa, joten otin sen miehen jonka pysyin silloin saamaan.
Tulemme eroamaan satavarmasti jossain vaiheessa, kysymys on enää että milloin.
Kuulostaa vähän surulliselta. Koetko että valintasi oli oikea? Onko perhe täyttänyt toiveesi? Miltä se tuntuu, että lapsissasi on miestä, joka ei ollut varsinaisesti valintasi? Miten yhteinen elämä on sujunut tuolta pohjalta? Varmasti moni nainen miettii tietyssä iässä saman valinnan tekemistä.
Luulenpa että tuollaiset "tyytymissuhteet" on aika yleisiä jos on ollut jo ikää ja on halunnut perheen. Niin minullekin kävi. Ei sitä ruuhkavuosina niin mieti mutta kun on taas vapaa-aikaa niin huomaa että paremmin viihtyy omien kavereiden kanssa kuin sen puolison.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi olla? Jos ette riitele ja yhteiselo sujuu joten kuten niin ole tyytyväinen. On joku jolle ehkä jakaa päivän tapahtumat ja jutella. Ei siitä sen suurempaa numeroa tarvitse tehdä.
Koska moni ihminen kaipaa sielunkumppanuutta eikä vaan sitä, että kerrotaan päivän tapahtumat. Pelkkä raportointi on pikemminkin rasittavaa koska siitä puuttuu syvempi yhteys ja se ei rakenna läheisyyttä, vaan pikemminkin lisää etäisyyttä, koska toinen on fyysisesti siinä, mutta henkisesti kaukana ja tällaisessa suhteessa tuntee itsensä pikemmin enemmän yksinäiseksi.
Vierailija kirjoitti:
En ihan ymmärrä, miksi sen yhteisen on oltava nimenomaan yhteistä tekemistä? Olen ollut naimisissa vuosikymmeniä miehen kanssa, joka on paljon sosiaalisempi kuin minä. Hän lähtee mielellään kaiken maailman kissanristiäisiin, ja minä saan jäädä kotiin, jos haluan... no problem. Yhteistä löytyy tavasta tulkita elämää ympärillämme. Vaihdamme ajatuksia, keskustelemme silloin kuin satumme olemaan samassa paikassa. ;) Näin oli ennen lapsia, ja näin on jatkunut lasten aikuistuttua.
No ehkä te ette tarvitse toisianne muuhun, sinä viihdyt kotona ja miehellä on muuta seuraa rientoihin. Minä kaipaan puolisosta muutakin kuin sen että on aamiaispöydässä joku seurana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä olikin aivan kun minun suusta. Yritä siinä kun kokoajan yksin ehdottaa jotain kun toinen ei yhtään innostu.
Tässä kohtaa pitää uudelleen etsiä se kipinä ja halu olla yhdessä.
Meilläkään ei ole yhteisiä harrastuksia ja tykätään aikalailla eri asioista, mutta koska rakastetaan toisiamme ja halutaan olla yhdessä, tehdään kompromisseja. Mies lähtee mun kanssa patikoimaan viikonloppuna ja mä sitten hänen seuraksi autotapahtumaan seuraavalla. Tähän tyyliin.
kun teillä rakkaus loppuu niin suhteenne loppuu seinään. Jos ei ole mitään yhteisiä harrastuksia eikä kiinnostuksen kohteita niin jos suhteeseen tulee ryppyjä niin suhde ei ole vakaalla pohjalla ja päättyy. Sitä ei edes pysty elvyttämään helposti. Kun taas jos on suhteessa jossa on samat intohimoiset harrastukset ja mielenkiinnonkohteet niin vaikka olisi rakkausryppyjä niin näillä pystyy elvyttämään rakkautta.
Teiltä puuttuu henkinen yhteys ja läheisyys. Se on eri asia kuin yhteinen tekeminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
suomi on täynnä miehiinsä kyllästyneitä yh-mammoja.
deittisovelluksissa ei juuri muuta olekaan kuin hoitoalalla olevia yh-mammoja, joilla on kissoja, koiria tai hevosia
Vierailija kirjoitti:
Teiltä puuttuu henkinen yhteys ja läheisyys. Se on eri asia kuin yhteinen tekeminen.
No minä odotan elämältä muutakin kuin sitä että täytetään tiskikonetta yhdessä jonkun kanssa. Sitä että kumppani olisi kuin hyvä ystävä jonka kanssa voisi vaikka joskus matkustaa tai mökkeillä tai käydä edes leffassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sit nuoremmille sanotaan "vähentäkää vaatimuksia, laskekaa rimaa", mut sitten edessä olisi just tällainen tulevaisuus jos tyytyy johonkuhun, kuten te. Ei kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on aina ollut hyvin vähän yhteistä mieheni kanssa. Mutta halusin oman perheen, ja aika oli loppumassa, joten otin sen miehen jonka pysyin silloin saamaan.
Tulemme eroamaan satavarmasti jossain vaiheessa, kysymys on enää että milloin.
Life in a nutshell
My job here is done
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä olikin aivan kun minun suusta. Yritä siinä kun kokoajan yksin ehdottaa jotain kun toinen ei yhtään innostu.
Tässä kohtaa pitää uudelleen etsiä se kipinä ja halu olla yhdessä.
Meilläkään ei ole yhteisiä harrastuksia ja tykätään aikalailla eri asioista, mutta koska rakastetaan toisiamme ja halutaan olla yhdessä, tehdään kompromisseja. Mies lähtee mun kanssa patikoimaan viikonloppuna ja mä sitten hänen seuraksi autotapahtumaan seuraavalla. Tähän tyyliin.
Minä tykkäisin mennä patikoimaan tai edes kiertää muutaman tunnin luontoreitin mutta miestä ei kiinnosta vähääkään. Mitä iloa olisi raahata mies mukaan jos tietää että on siellä vastentahtoisesti. On aivan erilaista harrastaa asioita sellaisen kanssa joka tykkää itsekin.
Menetkö sitten yksin patikoimaan vai jäätkö kotiin?
Sillä on aika iso merkitys. Jos haluat patikoimaan, mutta miehesi ei ja lähdet silti, niin silloin ohjaat itse omaa elämääsi ja niinhän aikuisen ihmisen pitääkin. Et voi muuttaa miestäsi. Jos et lähde patikoimaan, niin miehesi päättää sinun puolestasi. SItäkö haluat?
No ei se nyt ollut pointti, tietenkin voin mennä patikoimaan yksin tai matkustaa ulkomaille yksin, mennä elokuviin jne. Olisi kuitenkin paljon kivempaa tehdä nämä asiat jonkun kanssa, sellaisen joka viihtyisi itsekin näiden asioiden parissa.
Kysymys on nyt siitä että mikä parisuhteen tarkoitus edes on. Sitäkö että jaetaan arjen kulut ja nurmikonleikkuuvuorot jonkun kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä olikin aivan kun minun suusta. Yritä siinä kun kokoajan yksin ehdottaa jotain kun toinen ei yhtään innostu.
Meillä on tämä sama. Puoliso on nykyään yrittäjä. Vain työ kiinnostaa. Yritin varata pientä hotellilomaa, mutta eihän hän osaa sanoa milloin onnistuu. Mielestäni ei ole monimutkainen asia kaivaa kalenteri käteen ja sopia joku pitkä vkl hyvissä ajoin. On kuulemma liian vaikeaa. Kuitenkin miesten kesken mökkireissu onnistuu 3x vuodessa. Ei meillä ollut tällaista ongelmaa ennen yrittäjyyttä mikä tuntuu itsestäni pahalta. Kaikki muu menee meidän suhteen edelle.
Sama mulla mutta yrittäjyys on uusi harrastus miehellä. Se menee perheen edelle. Mitään yhteistä ei voi suunnitella mihinkään.
Ei mitään yhteyttä koska yritys sitä ja tätä. Ei puheyhteyttä, ei yhdessäoloa, ei mitään muuta kuin, että piika ja p.llu oli itsestään selvä asia silloin kuin mies ylipäätään tuli kotiin töistä. Vuosia toivoin muutosta nuoremman lapsen vuoksi mutta niin ei jaksa elää loputtomiin. Pakkasin tarvittavat ja lähdin lapsen kanssa. Ja ei, en ollut rahan vuoksi vaan ansaitsin enemmän ja jopa rahoitin yritystä sen alkuvuosina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan ymmärrä, miksi sen yhteisen on oltava nimenomaan yhteistä tekemistä? Olen ollut naimisissa vuosikymmeniä miehen kanssa, joka on paljon sosiaalisempi kuin minä. Hän lähtee mielellään kaiken maailman kissanristiäisiin, ja minä saan jäädä kotiin, jos haluan... no problem. Yhteistä löytyy tavasta tulkita elämää ympärillämme. Vaihdamme ajatuksia, keskustelemme silloin kuin satumme olemaan samassa paikassa. ;) Näin oli ennen lapsia, ja näin on jatkunut lasten aikuistuttua.
No ehkä te ette tarvitse toisianne muuhun, sinä viihdyt kotona ja miehellä on muuta seuraa rientoihin. Minä kaipaan puolisosta muutakin kuin sen että on aamiaispöydässä joku seurana.
Jep, ihmiset ja sitä myötä parisuhteet ovat erilaisia. Meillä se yhteinen löytyy enemmän ajatusten, maailmankatsomusten tasolta. Toisaalta, kun on kyse jonkinlaisesta henkisestä yhteisymmärryksestä, se ei kovin helposti katkea, vaikka elämäntilanteet ovat muuttuneet monta kertaa. Olemme olleet naimisissa liki 50 vuotta.
Jännä, että moni kauhistelee, kun yhteistä on vain lapset. Paljon on edelleen niitä perheitä, joissa mies ei käytännössä koskaan kiinnostu lapsista saati että laittaisi näiden edun oman edun edelle. Äiti hoitaa kaiken ellei nyt yksittäistä selkeästi rajattua asiaa isä tee. Jos on vuosia oikeasti yhdessä mietitty ja tehty lasten parasta, kyllä siinä hitsautuu hyvin yhteen ja voi keksiä sitten uutta yhteistä.
Kertokaa mulle, miksi olette yhä yhdessä jos mitään haluamaanne yhteistä ei ole? Nykyään
Kun sosiaalinen painekaan ei naimisissa vaadi loppuelämää olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin käy usein ,kun keskitytään juuri lapsiin ja arjen pyörittämiseen.Romantiikkaa pitää vaalia.Sitä pitää haluta tehdä töitä toisen naaman eteen, ettei se ala kyllästyttää.Nyky maailmassa varsinkin, kun kaikki on vaihdettavissa silmänräpäyksessä ja ärsykkeitä on joka puolella.
Nyky polvi ei ole juuri lainkaan enää sitoutunut parisuhteeseen vaan vaihdetaan ,kun alkaa kyllästyttää,kuin tavara.
Ystävyys ja toveruus se liiton liima on, ei romantiikka (parittelu).
Jumala loi miehen ja naisen. Tämä on originelli malli. Kaikenlainen perversointi ja "isojen poikien" sekä kamujen ihailu on asia mitä naisten ei pidä sietää. Jos mies kohtelee vaimoaan alentavasti ja priorisoi mieskaverinsa, niin päästä homo vapaaksi. Kunnioita edes itse itseäsi. Lapset voit jättää myös miehelle nykylainsäädännön puitteissa.
Ystäviähän on vaikka kuinka paljon, miksi parisuhteen pitäisi olla samanlainen? Voin siten asua kenen vaan ystäväni kanssa ja naisen kanssa se olis mukavampaakin :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan ymmärrä, miksi sen yhteisen on oltava nimenomaan yhteistä tekemistä? Olen ollut naimisissa vuosikymmeniä miehen kanssa, joka on paljon sosiaalisempi kuin minä. Hän lähtee mielellään kaiken maailman kissanristiäisiin, ja minä saan jäädä kotiin, jos haluan... no problem. Yhteistä löytyy tavasta tulkita elämää ympärillämme. Vaihdamme ajatuksia, keskustelemme silloin kuin satumme olemaan samassa paikassa. ;) Näin oli ennen lapsia, ja näin on jatkunut lasten aikuistuttua.
No ehkä te ette tarvitse toisianne muuhun, sinä viihdyt kotona ja miehellä on muuta seuraa rientoihin. Minä kaipaan puolisosta muutakin kuin sen että on aamiaispöydässä joku seurana.
Jep, ihmiset ja sitä myötä parisuhteet ovat erilaisia. Meillä se yhteinen löytyy enemmän ajatusten, maailmankatsomusten tasolta. Toisaalta, kun on kyse jonkinlaisesta henkisestä yhteisymmärryksestä, se ei kovin helposti katkea, vaikka elämäntilanteet ovat muuttuneet monta kertaa. Olemme olleet naimisissa liki 50 vuotta.
En nyt tiedä teistä tarkemmin mutta jos mietin omia vanhempiani jotka olleet samoin n. 50 vuotta naimisissa niin heillä se koko parisuhteen konsepti on jotenkin aivan erilainen kuin nuoremmilla. En usko että heillä on koskaan ollut mitään varsinaisia yhteisiä harrastuksia mutta heillä on niin perinteiset sukupuoliroolit että he tarvitsevat toisensa ihan tavalliseen arjen pyörittämiseen. Itseäni en pysty kuvittelemaan tuollaiseen mutta he ovat kasvaneet siihen hyvin nuoresta.
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa mulle, miksi olette yhä yhdessä jos mitään haluamaanne yhteistä ei ole? Nykyään
Kun sosiaalinen painekaan ei naimisissa vaadi loppuelämää olemaan.
Yhteinen okt 😉
Jos ei ole hengen ja sielun yhteyttä sekä toveruutta niin ihan turha yrittää jyystää toisen sukuelimiä.