Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita keski-ikäisiä, jotka huomanneet että puolison kanssa ei oikeastaan olekaan mitään yhteistä
En ihmettele että tässä kohtaa tulee monille ero. Kun lapset lähtee omilleen, huomaa että eihän tässä ole enää mitään mikä yhdistäisi. Ei yhteisiä harrastuksia, ei yhteisiä mielenkiinnonkohteita.
Kommentit (338)
Vierailija kirjoitti:
Yksi ongelma on se, että pidetään ero-ovea raollaan.
Jos kumpikin ajattelee että me ei erota, on enemmän motia tehdä töitä liiton eteen. Harmi että niin monet eivät jaksa nähdä vaivaa.
30 + vuotta yhdessä
Minä olin 24 vuotta miehen kanssa ajatellut että ero ei ole vaihtoehto, ja olen ollut käsityksessä että hän ajatteli sanoin. Eikä muuten todellakaan tehnyt töitä suhteen eteen. Nyt viimeiset pari vuotta olen ajatellut että en voi olla ikuisesti tällaisessa suhteessa, joko tämän on muututtava tai sitten ero on jossain kohtaa vääjäämätön. Olen kertonut miehelle toiveistani ja tarpeistani, ehdottanut konkreettisia asioita, kysynyt hänen ajatuksiaan, saamatta mihinkään näistä vastakaikua. Vasta kun aloin puhua talousasioiden eriyttämisestä tulevaa eroa ajatellen mies havahtui. Hän sanoi että NYT hän ymmärtää että mulle on oikeasti tärkeitä ne asiat joiden olen vuosien ajan yrittänut kertoa olevan tärkeitä (kuten yhdessä vietetty aika). Nyt hän vähän yrittääkin, mutta mä en pysty (vielä ainakaan) luottamaan että se kestäisi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sä et löydä sellaista miestä (paitsi jos on homo) joka innostuu lähtemään kanssasi vaateostoksille tuunieksi ja päivystää innostuneesti sovituskopin ääressä. Toisaalta vaikea löytää naista (jos ei ole lesbo) joka innostuu rassaamaan koneita rasvarätti kourassa tuntikausia tai katsomaan viikkokausia jalkapalloa.
Miksi ei vain hyväksytä sitä että miehillä ja naisilla on eri mielenkiinnon kohteet? Kaikkea ei tarvitse tehdä yhdessä.
Ei kaikkea mutta jotain. Mä toivoisin olevani yksi mieheni mielenkiinnon kohteista. Yhdessä voisi esim. katsoa elokuvaa, laittaa ruokaa, pelata sulkapalloa tai korttia... nämä onnistunee genitaaleista riippumatta?
Vierailija kirjoitti:
Mä ihmettelen lähinnä sitä, miksi ihmiset elävät pystyynkuolleissa seksittömissä liitoissa. Ketä varten te niitä kulisseja pidätte pystyssä? Lapsia, vanhempia, sukulaisia, naapureita varten? Miksi? Että nämä mainitut voivat mainita että "nuo ovat vielä naimisissa". Ok. Niin makaat kuin petaat, mutta elämä on kyllä omasi ja ihan omaa elämäänne hukkaatte.
Käsitit aivan väärin. Se että tekee töitä liiton eteen EI johda pystyynkuolleeseen liittoon, vaan päinvastoin, kantaa hedelmää.
Kulissiliitto on just sellainen, että mitään hyvää ei tehdä toisen tai suhteen eteen, vaan tärkeintä on näyttää hyvältä muiden silmissä. Säälittävää ja surullista.
Seksi kuuluu olennaisesti hyvään avioliittoon, ja jos se ei suju, työstetään syitä, miksi ei. Paljon voidaan tehdä jos halua on =)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi ongelma on se, että pidetään ero-ovea raollaan.
Jos kumpikin ajattelee että me ei erota, on enemmän motia tehdä töitä liiton eteen. Harmi että niin monet eivät jaksa nähdä vaivaa.
30 + vuotta yhdessä
Minä olin 24 vuotta miehen kanssa ajatellut että ero ei ole vaihtoehto, ja olen ollut käsityksessä että hän ajatteli sanoin. Eikä muuten todellakaan tehnyt töitä suhteen eteen. Nyt viimeiset pari vuotta olen ajatellut että en voi olla ikuisesti tällaisessa suhteessa, joko tämän on muututtava tai sitten ero on jossain kohtaa vääjäämätön. Olen kertonut miehelle toiveistani ja tarpeistani, ehdottanut konkreettisia asioita, kysynyt hänen ajatuksiaan, saamatta mihinkään näistä vastakaikua. Vasta kun aloin puhua talousasioiden eriyttämisestä tulevaa eroa ajatellen mies havahtui. Hän sanoi että NYT hän ymmärtää että mulle on oikeasti tärkeitä ne asiat joiden olen vuosien ajan yrittänut kertoa olevan tärkeitä (kuten yhdessä vietetty aika). Nyt hän vähän yrittääkin, mutta mä en pysty (vielä ainakaan) luottamaan että se kestäisi...
Tsemppiä teille <3 Varmasti ottaa sinulta aikaa luottaa häneen, ja toivottavasti mies jaksaa kasvaa paremmaksi mieheksi niin pitkäjänteisesti, että sinäkin saat kasvusta iloita!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä olikin aivan kun minun suusta. Yritä siinä kun kokoajan yksin ehdottaa jotain kun toinen ei yhtään innostu.
Meillä on tämä sama. Puoliso on nykyään yrittäjä. Vain työ kiinnostaa. Yritin varata pientä hotellilomaa, mutta eihän hän osaa sanoa milloin onnistuu. Mielestäni ei ole monimutkainen asia kaivaa kalenteri käteen ja sopia joku pitkä vkl hyvissä ajoin. On kuulemma liian vaikeaa. Kuitenkin miesten kesken mökkireissu onnistuu 3x vuodessa. Ei meillä ollut tällaista ongelmaa ennen yrittäjyyttä mikä tuntuu itsestäni pahalta. Kaikki muu menee meidän suhteen edelle.
Eikö ole hyvä, että miehellä on myös kodin ulkopuolisia kavereita?
#gaslighting
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastan, edelleen, puolisossani niitä asioita, jotka ovat meissä erilaisia. Yhteisiäkin kiinnostuksia on, mutta jostain syystä niiden merkitys on vähentynyt, enemmän mennyt siihen suuntaan miten voimme tukea toistemme uusia kiinnostuksia vaikka ne eivät olisi samoja kuin omamme. Olemme hyvä tiimi, täydennämme toisiamme, huumorissa perusta. Ihana vapaus valita kuinka paljon nojata toisen vahvuuksiin ja/tai kuinka paljon haluaa omaksua niitä.
+35 v. yhdessä, isovanhempia nykyään
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi olla? Jos ette riitele ja yhteiselo sujuu joten kuten niin ole tyytyväinen. On joku jolle ehkä jakaa päivän tapahtumat ja jutella. Ei siitä sen suurempaa numeroa tarvitse tehdä.
Ja voihan sitä yhteistä taas löytyä kun rauhassa katselee.
Itsellä ei kyllä ole kokemusta, tuntuu että olemme lähentyneet päivä päivältä enemmän viimeiset 20 vuotta. Mieheni on kiinnostavin ihminen jonka tunnen ja kaikinpuolin ihana ja hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi ongelma on se, että pidetään ero-ovea raollaan.
Jos kumpikin ajattelee että me ei erota, on enemmän motia tehdä töitä liiton eteen. Harmi että niin monet eivät jaksa nähdä vaivaa.
30 + vuotta yhdessä
Minä olin 24 vuotta miehen kanssa ajatellut että ero ei ole vaihtoehto, ja olen ollut käsityksessä että hän ajatteli sanoin. Eikä muuten todellakaan tehnyt töitä suhteen eteen. Nyt viimeiset pari vuotta olen ajatellut että en voi olla ikuisesti tällaisessa suhteessa, joko tämän on muututtava tai sitten ero on jossain kohtaa vääjäämätön. Olen kertonut miehelle toiveistani ja tarpeistani, ehdottanut konkreettisia asioita, kysynyt hänen ajatuksiaan, saamatta mihinkään näistä vastakaikua. Vasta kun aloin puhua talousasioiden eriyttämisestä tulevaa eroa ajatellen mies havahtui. Hän sanoi että NYT hän ymmärtää että mulle on oikeasti tärkeitä ne asiat joiden olen vuosien ajan yrittänut kertoa olevan tärkeitä (kuten yhdessä vietetty aika). Nyt hän vähän yrittääkin, mutta mä en pysty (vielä ainakaan) luottamaan että se kestäisi...
Kannattiko ensin neljännesvuosisata totuttaa siihen sua voi kohdella miten vain?
Tämä ei nyt ratkaise ap:n tilannetta, mutta muille vinkiksi:
Jos mahdollista, selvittäkää etukäteen millainen ihminen se toinen on pohjimmiltaan, mikä häntä aidosti kiinnostaa ja motivoi ja millainen liittonne tulisi hänen mielestään olemaan. Älkää valitko sellaista, jonka kanssa on pelkästään fyysistä vetovoimaa. Tai sellaistakaan, jonka kanssa ei ole vetoa yhtään vaikka muuten olisi mukava tyyppi. Pitää olla balanssissa tunteet ja järki, yhteinen huumorintaju, yhteiset tavoitteet elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monille se on liian vaikeaa, omaisuus ja muut hommat. Siksi yhdessä vaikka kuin v....taa koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi olla? Jos ette riitele ja yhteiselo sujuu joten kuten niin ole tyytyväinen. On joku jolle ehkä jakaa päivän tapahtumat ja jutella. Ei siitä sen suurempaa numeroa tarvitse tehdä.
Onpa upeaa elää yhdessä kun on "joku jolle jutella"
Ymmärrät sen sitten myöhemmin, että yhteiselo ei ole aina upeaa, eikä sen tarvitse sitä ollakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"En paljon tylsempää tekemistä ja rahan tuhlausta keksi kuin hotelliloma."
Varmaan jos sen oman puolison naama alkaa kyllästyttää viiden minuutin jälkeen ilman mitään ulkopuolista aktivitettia niin sitten. Itse en näin miehenä muista paljon parempia irtiottoja lapsiperhearjesta kuin hotelliviikonloput vaimon kanssa jossa ei tarvinnut paljon muuta tehdä kuin olla vain kerrankin rauhassa yhdessä.
Näin naisena tuntisin itseni likaiseksi jos pitäisi mennä viikonlopuksi hotelliin n*ssimaan, jos kotona ei kuitenkaan saa. Hotelli on nukkumista varten silloin jos on niin kaukana ettei pääse yöksi kotiin.
Mun moraali ei anna periksi jättää puolisoa raihnaisuuden takia (ei uskalla koskea kun kaikki sattuu ja ollaan sitten viikko kipeänä). En myöskään näe, miten uusi suhde onnistuisi jonkun muun kanssa yhtään sen paremmin, en itsekään ole mikään sporttimartti. Erikoislapsi on josta ei vielä tiedä pärjääkö se itsenäisesti elämässä vai ei. Eli pysytäänpä näissä kunnes kuolema korjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erosin pari vuotta sitten 31 yhteisen vuoden jälkeen kumppanista, johon tutustuin 20-vuotiaana. Viimeiset viisi vuotta suhteessa olivat huonoja-kamalia ja lopulta ero oli suunnaton helpotus. Se kuuluisa erilleen kasvaminen ja yhteisen puuttuminen lasten muutettua kotoa ei vielä olisi ollut mitään, mutta yhdistettynä alkoholismiin ja psykoottisiin mt-oireisiin, sai minut lähes romahtamaan henkisesti.
Eron jälkeen ihastuin lähes kaikkiin tutustuminen normaaleihin naisiin ja surkuttelin alkuun sitä, miten olen tuhlannut parhaat vuoteni sellaiseen suhteeseen. No kyllä niistä normaaleistakin naisista paljastui erilaisia traumoja ja komplekseja, joista eivät olleet päässeet omien erojensa jälkeen yli, mutta olivat kuitenkin vielä siedettäviä tapauksia. Kaikilta lyhytaikaisiltakin kumppaneilta ja kumppaniehdokkailta oppi kuitenkin jotain uutta ihmisistä.
Suosittelen käymään suomalaisen eroseminaarin, mikäli harkitsette eroa tai olette eronneet pitkästä suhteesta. Siinä oppii paljon itsestä, kumppanista sekä saa korvaamattoman arvokasta vertaistukea muilta kurssilaisilta.
M53
Minulla on ystävättäriä jotka jatkavat suhteissaan vaikka ovat tulleet petetyiksi. Eikä vaan kerran. Naisilla itsetunto nollilla ja etsivät vikaa itsestään.
Yhteinen omaisuus pitää yhdessä. Odotan vaan että näitten miehet lähtee muitten naisten mukaan.
Nyt on vielä ollut helpompaa jäädä tuttuun karsinaan röhisemään.
Me erottiin pari vuotta sitten, nippanappa 5-kymppisinä juuri ap:n kuvailemasta syystä. Meille oli tärkeää ettei aleta vihata toisiamme, siispä erosimme sovussa. Lapset on ok asian suhteen ja ollaan exän kanssa säännöllisesti tekemisissä ja autetaan toisiamme jos on tarvetta. Eroaminen on surullista, kyllä, koska täytyy surra se pettymyksen tunne mikä kaihertaa sydämessä. Mutta kaikki voi mennä erittäin hyvin loppujen lopuksi ja ero voi olla paras ratkaisu molemmille osapuolille. YOLO
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä olikin aivan kun minun suusta. Yritä siinä kun kokoajan yksin ehdottaa jotain kun toinen ei yhtään innostu.
Meillä on tämä sama. Puoliso on nykyään yrittäjä. Vain työ kiinnostaa. Yritin varata pientä hotellilomaa, mutta eihän hän osaa sanoa milloin onnistuu. Mielestäni ei ole monimutkainen asia kaivaa kalenteri käteen ja sopia joku pitkä vkl hyvissä ajoin. On kuulemma liian vaikeaa. Kuitenkin miesten kesken mökkireissu onnistuu 3x vuodessa. Ei meillä ollut tällaista ongelmaa ennen yrittäjyyttä mikä tuntuu itsestäni pahalta. Kaikki muu menee meidän suhteen edelle.
Näitä yrittäjyysleskiä taitaakin olla useampia. Eksäni oli ihan samanlainen. Yhteinen aika oli aina jotain firman hommiin liittyvää. Mistään muusta ei keksinyt puhuttavaa. Kerroin usein kyllä näistä suhteen ongelmista mutta kun lopulta ilmoitin lähteväni, hän oli aivan puulla päähän lyöty.
Etäisyys on kasvanut pikku hiljaa vuosien mittaan. Ensin mies vetäytyi omiin oloihinsa ja halusi olla rauhassa. Ei ole koskaan ollutkaan sosiaalinen kuin pakosta, ei siis ystäviä eikä juurikaan kanssakäymistä sukulaisten eikä naapureiden kanssa. Sitten keskusteluyhteys alkoi takkuilla, kun kaikki yritykseni jopa tärkeistä asioista tyrmättiin sanomalla: se siitä sitten tai poistuu paikalta. Mies karttaa kosketuksiakin, eli suhde kylmennyt. Luonne muuttunut entistä itsekkäämmäksi, ja välttelee yhteisiä töitäkin. Joudun tekemään talous- ja korjaustyöt yksin. Itsekin olen tietysti ottanut mahdollisimman paljon etäisyyttä viime aikoina, kun tällainen yhteiselo ei tunnu enää hyvältä eikä mieskään samalta pitkiin aikoihin. Ollaan kuin kaukaiset sukulaiset saman katon alla.
Joo, mutta minua se ei haittaa. Minulle riittää että meillä on yhteinen koti ja arki. Ja että perusasiat rullaavat tasaisen turvallisesti. Välit ovat kunnioittavat ja lämpimät. Harrastukset, ystävät ja vapaa-aika ovat kummallakin omansa, mikä on todella ok. Onpahan aina toinen hoitamassa kodin ja eläimet, ja tarvittaessa lapsenlapsetkin, kun toinen on vaikka reissussa viettämässä omannäköistä lomaa.
Veikkaanpa, että niissä suhteissa joissa mies on tyytynyt naiseen, se nainen on ollut se aktiivinen osapuoli suhteen alkamisen osalta. Eli tuskin se mies joka tyytyy, juurikaan tekee mitään hurmaamista suhteen alkaessa.