Lue keskustelun säännöt.
Pienten lasten äidit uupuvat nyt entistä enemmän. Syynä muuttunut isovanhemmuus.
Nyt on taas äidit uhrautumassa. Miten se muka voi isovanhempien syy olla, jos ei äidit omia lapsiaan jaksa hoitaa. Eläköön isovanhemmat sellaista elämää kuin elävät ja matkustelkoon niin paljon kuin sielu sietää.
Itsekin äitinä olen sitä mieltä, että jokaisen pitäisi tehdä tasan sen verran lapsia kuin itse jaksaa/pystyy hoitamaan. Ilman muiden apua. Sen takia meilläkin lapsimäärä on tasan 2.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/86266614-d828-47d8-bd40-781392fd654a
Kommentit (2284)
Tähän saakka mainittua ketjussa:
* 70-luvun maatalouskoneet
* mummolan lehmät
* ilmaisten kotiavustajien kaiholla muistelu
Voitaisiinko palata itse asiaan vihdoin? Eli siihen että vaaditaan ihmisiltä ilmaistyötä lastenhoitoon.
Jos on pakko höpötellä muuta niin perustakaa itsellenne uusi viestiketju esim. "boomerit muistelee wanhoja kowia hywiä aikoja". Älkää pilatko tätä ketjua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tähän saakka mainittua ketjussa:
* 70-luvun maatalouskoneet
* mummolan lehmät
* ilmaisten kotiavustajien kaiholla muistelu
Voitaisiinko palata itse asiaan vihdoin? Eli siihen että vaaditaan ihmisiltä ilmaistyötä lastenhoitoon.
Jos on pakko höpötellä muuta niin perustakaa itsellenne uusi viestiketju esim. "boomerit muistelee wanhoja kowia hywiä aikoja". Älkää pilatko tätä ketjua.
Eihän sellaista ole vaadittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa on unohtunut eräs tärkeä seikka. Nyt lapset tehdään vanhana 30-40 vuotiaina, joten vanhemmat ovat jo ikääntyneet. Itse olin 50v, kun sain ensimmäisen lapsenlapseni. Vaikka olin töissä ja olin yksin koiran kanssa. löysin aikaa monelle lapsenlastelle. Minun tehtäväni oli saada heihin läheinen kontakti. Nyt he pitävät yhteyttä ja pitävät minusta huolta. Nyt enää en jaksa pieniä hoitaa kun lähestyn 80 ikävuotta. Parasta on ollut seikkailut heidän kanssa ja kehityskeskustelut. Olkaa armollisia toisillenne täällä palstalla. Haukkuminen ei johda kuin sotaan.
Erittäin hyvä huomio. Omat vanhempani olivat 21 ja 27 kun minä synnyin. Nopeasti mietittynä myös kaikki tätini ja setäni olivat alle kolmekymppisiä kun saivat lapsensa. Ihminen on fyysisesti parhaimmassa kunnossa alle kolmekymppisenä. Sen jälkeen alkaa hidas mutta vääjäämätön "rapistuminen". Esimerkiksi nelikymppisellä ei yksinkertaisesti ole enää samalla tavalla energiaa kuin nuorempana eikä hän myöskään ole muutenkaan fyysisesti enää parhaassa terässä. Täytän tänä vuonna 45 ja on hurjaa ajatella, että minulla olisi vielä vaikkapa 5-vuotias lapsi. Vaikka pidänkin itsestäni huolta niin en yksinkertaisesti enää jaksaisi telmiä hänen kanssaan samalla tavalla kuin nuorena. En mitenkään.
Omat lapseni ovat jo aikuisia ja toivonkin, että he tekevät lapsensa pian, jos tekeävät, jotta minä jaksaisin kunnolla touhuta olla heidän lastensa kanssa. Kyllä minä vielä yhden viikonlopun varmasti pystyn helposti leikkimään pienenkin lapsen kanssa, mutta pitempi aika alkaisi jo takuulla tuntumaan jossain.
Ei minulla ollut mitään ongelmia vaikka sain kaksi lasta nelikymppisenä, eikä edelleenkään ole mitään jaksamisongelmaa minkään suhteen. Kyllä tuo on pään sisässä oleva ongelma, eikä niinkään todellinen.
Ihan kannattaa tutustua ihmisen biologiaa. Ihmisen parasta ennen päiväys on neljänkympin tienoilla.
Edelleen teen asiantuntijatyötä, opiskelen yliopistossa ja teen ihan samoja asioita kuin nuorena. Iso talo, iso piha, koira, jopa oma sivutoiminen firma. Miten tässä nyt nökyy se rapistuminen?
Katsopa peiliin, ei siellä sama naama vastaan irvistele kuin kaksikymppisenä. Solut tekee kuolemaa naamassa ja ihan samalla tavalla ne tekee kuolemaa ympäri kehoa, myös lihaksissa, hermoissa ja aivoissa. Näin vain on.
Vierailija kirjoitti:
Tähän saakka mainittua ketjussa:
* 70-luvun maatalouskoneet
* mummolan lehmät
* ilmaisten kotiavustajien kaiholla muistelu
Voitaisiinko palata itse asiaan vihdoin? Eli siihen että vaaditaan ihmisiltä ilmaistyötä lastenhoitoon.
Jos on pakko höpötellä muuta niin perustakaa itsellenne uusi viestiketju esim. "boomerit muistelee wanhoja kowia hywiä aikoja". Älkää pilatko tätä ketjua.
Eli kunnollinen ja toimiva kotiapu lapsiperheille ei ole toivottavaa? No sitähän ei enää ole, siinä on sitten tehty oikeat poliittiset päätökset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa on unohtunut eräs tärkeä seikka. Nyt lapset tehdään vanhana 30-40 vuotiaina, joten vanhemmat ovat jo ikääntyneet. Itse olin 50v, kun sain ensimmäisen lapsenlapseni. Vaikka olin töissä ja olin yksin koiran kanssa. löysin aikaa monelle lapsenlastelle. Minun tehtäväni oli saada heihin läheinen kontakti. Nyt he pitävät yhteyttä ja pitävät minusta huolta. Nyt enää en jaksa pieniä hoitaa kun lähestyn 80 ikävuotta. Parasta on ollut seikkailut heidän kanssa ja kehityskeskustelut. Olkaa armollisia toisillenne täällä palstalla. Haukkuminen ei johda kuin sotaan.
Erittäin hyvä huomio. Omat vanhempani olivat 21 ja 27 kun minä synnyin. Nopeasti mietittynä myös kaikki tätini ja setäni olivat alle kolmekymppisiä kun saivat lapsensa. Ihminen on fyysisesti parhaimmassa kunnossa alle kolmekymppisenä. Sen jälkeen alkaa hidas mutta vääjäämätön "rapistuminen". Esimerkiksi nelikymppisellä ei yksinkertaisesti ole enää samalla tavalla energiaa kuin nuorempana eikä hän myöskään ole muutenkaan fyysisesti enää parhaassa terässä. Täytän tänä vuonna 45 ja on hurjaa ajatella, että minulla olisi vielä vaikkapa 5-vuotias lapsi. Vaikka pidänkin itsestäni huolta niin en yksinkertaisesti enää jaksaisi telmiä hänen kanssaan samalla tavalla kuin nuorena. En mitenkään.
Omat lapseni ovat jo aikuisia ja toivonkin, että he tekevät lapsensa pian, jos tekeävät, jotta minä jaksaisin kunnolla touhuta olla heidän lastensa kanssa. Kyllä minä vielä yhden viikonlopun varmasti pystyn helposti leikkimään pienenkin lapsen kanssa, mutta pitempi aika alkaisi jo takuulla tuntumaan jossain.
Ei minulla ollut mitään ongelmia vaikka sain kaksi lasta nelikymppisenä, eikä edelleenkään ole mitään jaksamisongelmaa minkään suhteen. Kyllä tuo on pään sisässä oleva ongelma, eikä niinkään todellinen.
Ihan kannattaa tutustua ihmisen biologiaa. Ihmisen parasta ennen päiväys on neljänkympin tienoilla.
Edelleen teen asiantuntijatyötä, opiskelen yliopistossa ja teen ihan samoja asioita kuin nuorena. Iso talo, iso piha, koira, jopa oma sivutoiminen firma. Miten tässä nyt nökyy se rapistuminen?
Katsopa peiliin, ei siellä sama naama vastaan irvistele kuin kaksikymppisenä. Solut tekee kuolemaa naamassa ja ihan samalla tavalla ne tekee kuolemaa ympäri kehoa, myös lihaksissa, hermoissa ja aivoissa. Näin vain on.
Teen ihan samoja asioita kuin nuorena. Jörkyttävää lukea miten joku nelikymppinen on rappeutunut tuollaiseksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa on unohtunut eräs tärkeä seikka. Nyt lapset tehdään vanhana 30-40 vuotiaina, joten vanhemmat ovat jo ikääntyneet. Itse olin 50v, kun sain ensimmäisen lapsenlapseni. Vaikka olin töissä ja olin yksin koiran kanssa. löysin aikaa monelle lapsenlastelle. Minun tehtäväni oli saada heihin läheinen kontakti. Nyt he pitävät yhteyttä ja pitävät minusta huolta. Nyt enää en jaksa pieniä hoitaa kun lähestyn 80 ikävuotta. Parasta on ollut seikkailut heidän kanssa ja kehityskeskustelut. Olkaa armollisia toisillenne täällä palstalla. Haukkuminen ei johda kuin sotaan.
Erittäin hyvä huomio. Omat vanhempani olivat 21 ja 27 kun minä synnyin. Nopeasti mietittynä myös kaikki tätini ja setäni olivat alle kolmekymppisiä kun saivat lapsensa. Ihminen on fyysisesti parhaimmassa kunnossa alle kolmekymppisenä. Sen jälkeen alkaa hidas mutta vääjäämätön "rapistuminen". Esimerkiksi nelikymppisellä ei yksinkertaisesti ole enää samalla tavalla energiaa kuin nuorempana eikä hän myöskään ole muutenkaan fyysisesti enää parhaassa terässä. Täytän tänä vuonna 45 ja on hurjaa ajatella, että minulla olisi vielä vaikkapa 5-vuotias lapsi. Vaikka pidänkin itsestäni huolta niin en yksinkertaisesti enää jaksaisi telmiä hänen kanssaan samalla tavalla kuin nuorena. En mitenkään.
Omat lapseni ovat jo aikuisia ja toivonkin, että he tekevät lapsensa pian, jos tekeävät, jotta minä jaksaisin kunnolla touhuta olla heidän lastensa kanssa. Kyllä minä vielä yhden viikonlopun varmasti pystyn helposti leikkimään pienenkin lapsen kanssa, mutta pitempi aika alkaisi jo takuulla tuntumaan jossain.
Ei minulla ollut mitään ongelmia vaikka sain kaksi lasta nelikymppisenä, eikä edelleenkään ole mitään jaksamisongelmaa minkään suhteen. Kyllä tuo on pään sisässä oleva ongelma, eikä niinkään todellinen.
Nyt olet kuitenkin kuusikymppisenä ihan yksin provoamassa vauvalla juhannuksena.👍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa on unohtunut eräs tärkeä seikka. Nyt lapset tehdään vanhana 30-40 vuotiaina, joten vanhemmat ovat jo ikääntyneet. Itse olin 50v, kun sain ensimmäisen lapsenlapseni. Vaikka olin töissä ja olin yksin koiran kanssa. löysin aikaa monelle lapsenlastelle. Minun tehtäväni oli saada heihin läheinen kontakti. Nyt he pitävät yhteyttä ja pitävät minusta huolta. Nyt enää en jaksa pieniä hoitaa kun lähestyn 80 ikävuotta. Parasta on ollut seikkailut heidän kanssa ja kehityskeskustelut. Olkaa armollisia toisillenne täällä palstalla. Haukkuminen ei johda kuin sotaan.
Erittäin hyvä huomio. Omat vanhempani olivat 21 ja 27 kun minä synnyin. Nopeasti mietittynä myös kaikki tätini ja setäni olivat alle kolmekymppisiä kun saivat lapsensa. Ihminen on fyysisesti parhaimmassa kunnossa alle kolmekymppisenä. Sen jälkeen alkaa hidas mutta vääjäämätön "rapistuminen". Esimerkiksi nelikymppisellä ei yksinkertaisesti ole enää samalla tavalla energiaa kuin nuorempana eikä hän myöskään ole muutenkaan fyysisesti enää parhaassa terässä. Täytän tänä vuonna 45 ja on hurjaa ajatella, että minulla olisi vielä vaikkapa 5-vuotias lapsi. Vaikka pidänkin itsestäni huolta niin en yksinkertaisesti enää jaksaisi telmiä hänen kanssaan samalla tavalla kuin nuorena. En mitenkään.
Omat lapseni ovat jo aikuisia ja toivonkin, että he tekevät lapsensa pian, jos tekeävät, jotta minä jaksaisin kunnolla touhuta olla heidän lastensa kanssa. Kyllä minä vielä yhden viikonlopun varmasti pystyn helposti leikkimään pienenkin lapsen kanssa, mutta pitempi aika alkaisi jo takuulla tuntumaan jossain.
Ei minulla ollut mitään ongelmia vaikka sain kaksi lasta nelikymppisenä, eikä edelleenkään ole mitään jaksamisongelmaa minkään suhteen. Kyllä tuo on pään sisässä oleva ongelma, eikä niinkään todellinen.
Ihan kannattaa tutustua ihmisen biologiaa. Ihmisen parasta ennen päiväys on neljänkympin tienoilla.
Edelleen teen asiantuntijatyötä, opiskelen yliopistossa ja teen ihan samoja asioita kuin nuorena. Iso talo, iso piha, koira, jopa oma sivutoiminen firma. Miten tässä nyt nökyy se rapistuminen?
Katsopa peiliin, ei siellä sama naama vastaan irvistele kuin kaksikymppisenä. Solut tekee kuolemaa naamassa ja ihan samalla tavalla ne tekee kuolemaa ympäri kehoa, myös lihaksissa, hermoissa ja aivoissa. Näin vain on.
Teen ihan samoja asioita kuin nuorena. Jörkyttävää lukea miten joku nelikymppinen on rappeutunut tuollaiseksi!
Sinulla on onnea sitten ollut, jos olet nelikymppisenä noin energinen.
Minua rasittivat kissan ja vauvan yöheräilyt jo kolmevitosena. Kouluvuosina ja parikymppisenä kissan herätykset öisin eivät tuntuneet juuri missään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen vanhaan työläisperheissä naisetkin kävi raskaissa töissä.
Päivät olivat pitkiä. Kotona odotti lapset ruokaa ja mahdollinen vauva haettu hoidosta. Jos oli yhteishuusholli isovanhemman ( leski) kanssa, mummo ? hoiti vauvaa päivällä.
Lapset olivat pakosta itsenäisempiä ja osallistuivat tarpeen mukaan kotitöihin.
Puitten kantamiseen liiteriin ja liiteristä.
Kaivolta vesiämpäreiden kiikuttamiseen keittiöön jne.
Kasvimaalla kitkemiseen. Oli velvoitteita ruokapalkalla.
Kohta jo olikin ilta...
Nyt on jo uusi sukupolvi oppinut paremmalle, mutta kello kulkee samaan tahtiin. Aivot vaan on kovemmilla kuin ennen.
Henkinen väsymys väsyttää ruumistakin.
Kuka auttaisi uupuvia?
Jos tulisi vielä sota, miten paremmalle oppineitten sitten kävisi?
Hyvä on, että moni asia on helpottunut koneellistumisen myötä, mutta ihminen tarvitsee nollaantumista säännöllisesti.
Ennen ei ollut rahaa huvituksiin kovinkaan usein, vaan oltiin kotona tai käytiin naapurissa visiitillä.
Iloittiin kun selvittiin kuukaudesta toiseen.
Nyt pitää kokea koko ajan jotain uutta ja lennellä vaikka mihin.
Ei sitten aivot jaksa pysyä perässä ja palautua.
Isovanhemmilla on omat haasteensa myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa on unohtunut eräs tärkeä seikka. Nyt lapset tehdään vanhana 30-40 vuotiaina, joten vanhemmat ovat jo ikääntyneet. Itse olin 50v, kun sain ensimmäisen lapsenlapseni. Vaikka olin töissä ja olin yksin koiran kanssa. löysin aikaa monelle lapsenlastelle. Minun tehtäväni oli saada heihin läheinen kontakti. Nyt he pitävät yhteyttä ja pitävät minusta huolta. Nyt enää en jaksa pieniä hoitaa kun lähestyn 80 ikävuotta. Parasta on ollut seikkailut heidän kanssa ja kehityskeskustelut. Olkaa armollisia toisillenne täällä palstalla. Haukkuminen ei johda kuin sotaan.
Erittäin hyvä huomio. Omat vanhempani olivat 21 ja 27 kun minä synnyin. Nopeasti mietittynä myös kaikki tätini ja setäni olivat alle kolmekymppisiä kun saivat lapsensa. Ihminen on fyysisesti parhaimmassa kunnossa alle kolmekymppisenä. Sen jälkeen alkaa hidas mutta vääjäämätön "rapistuminen". Esimerkiksi nelikymppisellä ei yksinkertaisesti ole enää samalla tavalla energiaa kuin nuorempana eikä hän myöskään ole muutenkaan fyysisesti enää parhaassa terässä. Täytän tänä vuonna 45 ja on hurjaa ajatella, että minulla olisi vielä vaikkapa 5-vuotias lapsi. Vaikka pidänkin itsestäni huolta niin en yksinkertaisesti enää jaksaisi telmiä hänen kanssaan samalla tavalla kuin nuorena. En mitenkään.
Omat lapseni ovat jo aikuisia ja toivonkin, että he tekevät lapsensa pian, jos tekeävät, jotta minä jaksaisin kunnolla touhuta olla heidän lastensa kanssa. Kyllä minä vielä yhden viikonlopun varmasti pystyn helposti leikkimään pienenkin lapsen kanssa, mutta pitempi aika alkaisi jo takuulla tuntumaan jossain.
Ei minulla ollut mitään ongelmia vaikka sain kaksi lasta nelikymppisenä, eikä edelleenkään ole mitään jaksamisongelmaa minkään suhteen. Kyllä tuo on pään sisässä oleva ongelma, eikä niinkään todellinen.
Nyt olet kuitenkin kuusikymppisenä ihan yksin provoamassa vauvalla juhannuksena.👍
En tajunnut että täällä on rapoeutuneita… epätervettä seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laiskoja ne, jotka ei jaksa lapsiaan hoitaa.
Ennen, muuta vuosikymmen taaksepäin naiset hoiti ison lapsi lauman ja kaiken mitä kotona tehtiin, oli kanto vesi puilla sytytettiin hella, että sai ruokaa tehtyä.
Naiset eivät valittaneet, vaan tyytyivät vähään.
Nyky ajan naiset ovat liian mukavuuden haluisia, laiskoja, löhöilisivät vaan.
Ja miten se menikään... ??Puutetta ja köyhyyttä, lapsia ehkä nosteltu ja tönitty pois edestä ja 6- vuotias pikkusisko hakenut pienemmän kuuman lieden läheltä, ja isoveli eli antanut remmiä tai raisk**nnut pellolla ja lapsi näännyttänyt itsensä elävältä...??? Osa hukkunut ja osa tippunut katolta...Mahtanut olla mukavaa elämää. Näitähän voi lukea ihan ajankuvauksen kirjallisuudesta.
Mun isoäiti, leski ja 11 lapsen äiti ei noin toiminut. Ei elämä helppoa ollut siihen mutta ei uupuminen ollut normaali olotila kuten nykyään.
Minä olen ihmetellyt, miten kaikki kertovat isovanhemmillaan entisaikaan olleen noin paljon lapsia, kun omalla isoäidilläni, joka syntyi vuoden 1910 tienoilla, oli vain kolme sisarusta, ja hänen miehellään vain yksi, koska toinen isoisäni sisaruksista oli kuollut pikkulapsena. Kun he perustivat perheen, he saivat kaksi lasta, ja vaarin isosiskon avioliitto oli kokonaan lapseton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa on unohtunut eräs tärkeä seikka. Nyt lapset tehdään vanhana 30-40 vuotiaina, joten vanhemmat ovat jo ikääntyneet. Itse olin 50v, kun sain ensimmäisen lapsenlapseni. Vaikka olin töissä ja olin yksin koiran kanssa. löysin aikaa monelle lapsenlastelle. Minun tehtäväni oli saada heihin läheinen kontakti. Nyt he pitävät yhteyttä ja pitävät minusta huolta. Nyt enää en jaksa pieniä hoitaa kun lähestyn 80 ikävuotta. Parasta on ollut seikkailut heidän kanssa ja kehityskeskustelut. Olkaa armollisia toisillenne täällä palstalla. Haukkuminen ei johda kuin sotaan.
Erittäin hyvä huomio. Omat vanhempani olivat 21 ja 27 kun minä synnyin. Nopeasti mietittynä myös kaikki tätini ja setäni olivat alle kolmekymppisiä kun saivat lapsensa. Ihminen on fyysisesti parhaimmassa kunnossa alle kolmekymppisenä. Sen jälkeen alkaa hidas mutta vääjäämätön "rapistuminen". Esimerkiksi nelikymppisellä ei yksinkertaisesti ole enää samalla tavalla energiaa kuin nuorempana eikä hän myöskään ole muutenkaan fyysisesti enää parhaassa terässä. Täytän tänä vuonna 45 ja on hurjaa ajatella, että minulla olisi vielä vaikkapa 5-vuotias lapsi. Vaikka pidänkin itsestäni huolta niin en yksinkertaisesti enää jaksaisi telmiä hänen kanssaan samalla tavalla kuin nuorena. En mitenkään.
Omat lapseni ovat jo aikuisia ja toivonkin, että he tekevät lapsensa pian, jos tekeävät, jotta minä jaksaisin kunnolla touhuta olla heidän lastensa kanssa. Kyllä minä vielä yhden viikonlopun varmasti pystyn helposti leikkimään pienenkin lapsen kanssa, mutta pitempi aika alkaisi jo takuulla tuntumaan jossain.
Ei minulla ollut mitään ongelmia vaikka sain kaksi lasta nelikymppisenä, eikä edelleenkään ole mitään jaksamisongelmaa minkään suhteen. Kyllä tuo on pään sisässä oleva ongelma, eikä niinkään todellinen.
Ihan kannattaa tutustua ihmisen biologiaa. Ihmisen parasta ennen päiväys on neljänkympin tienoilla.
Edelleen teen asiantuntijatyötä, opiskelen yliopistossa ja teen ihan samoja asioita kuin nuorena. Iso talo, iso piha, koira, jopa oma sivutoiminen firma. Miten tässä nyt nökyy se rapistuminen?
On ihan tieteellisiä tosiasioita, että ihmisen fyysinen suoritukyky on parhaimmillaan 20 - 30-vuotiaana. Siis lihasvoima ja kestävyys. Älylliset kyvyt ovat parhaimmillaan nelikymppisenä. Iässä noin 44-v. tulee ensimmäinen suurempi hyppyri vanhenemiseen. Toinen tulee vähän päälle kuusikymppisenä. Lihaskunto heikkenee merkittävästi viisikymppisenä vaikka treenaaisit kuinka. Naisilla alkaa vaihdevuodet, jolloin hormonitasot muuttuvat ihan kokonaan. Kuusikymppisenä ei voi enää vanhenemiselle mitään, vaikka kuinka yrittää. Kahdeksankymppisenä kaikki motoriset taidot väistämättä heikkenevät aivoja myöten, samoin stressistä palautuminen. Tämä ei siis ole kuvio, ettet sairastu tai vanhene jos et halua, vanhenet ja sairastut silti.
Tässä yksi linkki aiheeseen: https://www.terveysverkko.fi/tietopankki/terveysliikunta/ikaantymisen-v…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa on unohtunut eräs tärkeä seikka. Nyt lapset tehdään vanhana 30-40 vuotiaina, joten vanhemmat ovat jo ikääntyneet. Itse olin 50v, kun sain ensimmäisen lapsenlapseni. Vaikka olin töissä ja olin yksin koiran kanssa. löysin aikaa monelle lapsenlastelle. Minun tehtäväni oli saada heihin läheinen kontakti. Nyt he pitävät yhteyttä ja pitävät minusta huolta. Nyt enää en jaksa pieniä hoitaa kun lähestyn 80 ikävuotta. Parasta on ollut seikkailut heidän kanssa ja kehityskeskustelut. Olkaa armollisia toisillenne täällä palstalla. Haukkuminen ei johda kuin sotaan.
Erittäin hyvä huomio. Omat vanhempani olivat 21 ja 27 kun minä synnyin. Nopeasti mietittynä myös kaikki tätini ja setäni olivat alle kolmekymppisiä kun saivat lapsensa. Ihminen on fyysisesti parhaimmassa kunnossa alle kolmekymppisenä. Sen jälkeen alkaa hidas mutta vääjäämätön "rapistuminen". Esimerkiksi nelikymppisellä ei yksinkertaisesti ole enää samalla tavalla energiaa kuin nuorempana eikä hän myöskään ole muutenkaan fyysisesti enää parhaassa terässä. Täytän tänä vuonna 45 ja on hurjaa ajatella, että minulla olisi vielä vaikkapa 5-vuotias lapsi. Vaikka pidänkin itsestäni huolta niin en yksinkertaisesti enää jaksaisi telmiä hänen kanssaan samalla tavalla kuin nuorena. En mitenkään.
Omat lapseni ovat jo aikuisia ja toivonkin, että he tekevät lapsensa pian, jos tekeävät, jotta minä jaksaisin kunnolla touhuta olla heidän lastensa kanssa. Kyllä minä vielä yhden viikonlopun varmasti pystyn helposti leikkimään pienenkin lapsen kanssa, mutta pitempi aika alkaisi jo takuulla tuntumaan jossain.
Ei minulla ollut mitään ongelmia vaikka sain kaksi lasta nelikymppisenä, eikä edelleenkään ole mitään jaksamisongelmaa minkään suhteen. Kyllä tuo on pään sisässä oleva ongelma, eikä niinkään todellinen.
Ihan kannattaa tutustua ihmisen biologiaa. Ihmisen parasta ennen päiväys on neljänkympin tienoilla.
Edelleen teen asiantuntijatyötä, opiskelen yliopistossa ja teen ihan samoja asioita kuin nuorena. Iso talo, iso piha, koira, jopa oma sivutoiminen firma. Miten tässä nyt nökyy se rapistuminen?
On ihan tieteellisiä tosiasioita, että ihmisen fyysinen suoritukyky on parhaimmillaan 20 - 30-vuotiaana. Siis lihasvoima ja kestävyys. Älylliset kyvyt ovat parhaimmillaan nelikymppisenä. Iässä noin 44-v. tulee ensimmäinen suurempi hyppyri vanhenemiseen. Toinen tulee vähän päälle kuusikymppisenä. Lihaskunto heikkenee merkittävästi viisikymppisenä vaikka treenaaisit kuinka. Naisilla alkaa vaihdevuodet, jolloin hormonitasot muuttuvat ihan kokonaan. Kuusikymppisenä ei voi enää vanhenemiselle mitään, vaikka kuinka yrittää. Kahdeksankymppisenä kaikki motoriset taidot väistämättä heikkenevät aivoja myöten, samoin stressistä palautuminen. Tämä ei siis ole kuvio, ettet sairastu tai vanhene jos et halua, vanhenet ja sairastut silti.
Tässä yksi linkki aiheeseen: https://www.terveysverkko.fi/tietopankki/terveysliikunta/ikaantymisen-v…
Eli missä se minulla näkyy se rapistuminen? Kun väitettiin etten voi tehdä samoja asioita kuin nuorena. Teen ihan samoja asioita kuin nuorena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laiskoja ne, jotka ei jaksa lapsiaan hoitaa.
Ennen, muuta vuosikymmen taaksepäin naiset hoiti ison lapsi lauman ja kaiken mitä kotona tehtiin, oli kanto vesi puilla sytytettiin hella, että sai ruokaa tehtyä.
Naiset eivät valittaneet, vaan tyytyivät vähään.
Nyky ajan naiset ovat liian mukavuuden haluisia, laiskoja, löhöilisivät vaan.
Ja miten se menikään... ??Puutetta ja köyhyyttä, lapsia ehkä nosteltu ja tönitty pois edestä ja 6- vuotias pikkusisko hakenut pienemmän kuuman lieden läheltä, ja isoveli eli antanut remmiä tai raisk**nnut pellolla ja lapsi näännyttänyt itsensä elävältä...??? Osa hukkunut ja osa tippunut katolta...Mahtanut olla mukavaa elämää. Näitähän voi lukea ihan ajankuvauksen kirjallisuudesta.
Mun isoäiti, leski ja 11 lapsen äiti ei noin toiminut. Ei elämä helppoa ollut siihen mutta ei uupuminen ollut normaali olotila kuten nykyään.
Minä olen ihmetellyt, miten kaikki kertovat isovanhemmillaan entisaikaan olleen noin paljon lapsia, kun omalla isoäidilläni, joka syntyi vuoden 1910 tienoilla, oli vain kolme sisarusta, ja hänen miehellään vain yksi, koska toinen isoisäni sisaruksista oli kuollut pikkulapsena. Kun he perustivat perheen, he saivat kaksi lasta, ja vaarin isosiskon avioliitto oli kokonaan lapseton.
Tuo on ollut poikkeuksellista. Isällä oli 12 sisarusta ja äidillä 9. Nämä olivat syntyneet n. 1915 - 1935.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei nuoret aikuiset lue enää kirjoja. Historian tunnilla koulussa ei ole keskitytty, siellä vaatimustasoja laskettu tälläkin saralla.
Eivät he tiedä, eivätkä he ymmärrä historiasta yhtään mitään. On vain minä minä ja minun tarpeeni ja tämä aika on raskainta kaikista sönkötystä.
Toivottavasti elämä opettaa ja saavat perspektiiviä jossakin vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa on unohtunut eräs tärkeä seikka. Nyt lapset tehdään vanhana 30-40 vuotiaina, joten vanhemmat ovat jo ikääntyneet. Itse olin 50v, kun sain ensimmäisen lapsenlapseni. Vaikka olin töissä ja olin yksin koiran kanssa. löysin aikaa monelle lapsenlastelle. Minun tehtäväni oli saada heihin läheinen kontakti. Nyt he pitävät yhteyttä ja pitävät minusta huolta. Nyt enää en jaksa pieniä hoitaa kun lähestyn 80 ikävuotta. Parasta on ollut seikkailut heidän kanssa ja kehityskeskustelut. Olkaa armollisia toisillenne täällä palstalla. Haukkuminen ei johda kuin sotaan.
Erittäin hyvä huomio. Omat vanhempani olivat 21 ja 27 kun minä synnyin. Nopeasti mietittynä myös kaikki tätini ja setäni olivat alle kolmekymppisiä kun saivat lapsensa. Ihminen on fyysisesti parhaimmassa kunnossa alle kolmekymppisenä. Sen jälkeen alkaa hidas mutta vääjäämätön "rapistuminen". Esimerkiksi nelikymppisellä ei yksinkertaisesti ole enää samalla tavalla energiaa kuin nuorempana eikä hän myöskään ole muutenkaan fyysisesti enää parhaassa terässä. Täytän tänä vuonna 45 ja on hurjaa ajatella, että minulla olisi vielä vaikkapa 5-vuotias lapsi. Vaikka pidänkin itsestäni huolta niin en yksinkertaisesti enää jaksaisi telmiä hänen kanssaan samalla tavalla kuin nuorena. En mitenkään.
Omat lapseni ovat jo aikuisia ja toivonkin, että he tekevät lapsensa pian, jos tekeävät, jotta minä jaksaisin kunnolla touhuta olla heidän lastensa kanssa. Kyllä minä vielä yhden viikonlopun varmasti pystyn helposti leikkimään pienenkin lapsen kanssa, mutta pitempi aika alkaisi jo takuulla tuntumaan jossain.
Ei minulla ollut mitään ongelmia vaikka sain kaksi lasta nelikymppisenä, eikä edelleenkään ole mitään jaksamisongelmaa minkään suhteen. Kyllä tuo on pään sisässä oleva ongelma, eikä niinkään todellinen.
Ihan kannattaa tutustua ihmisen biologiaa. Ihmisen parasta ennen päiväys on neljänkympin tienoilla.
Edelleen teen asiantuntijatyötä, opiskelen yliopistossa ja teen ihan samoja asioita kuin nuorena. Iso talo, iso piha, koira, jopa oma sivutoiminen firma. Miten tässä nyt nökyy se rapistuminen?
On ihan tieteellisiä tosiasioita, että ihmisen fyysinen suoritukyky on parhaimmillaan 20 - 30-vuotiaana. Siis lihasvoima ja kestävyys. Älylliset kyvyt ovat parhaimmillaan nelikymppisenä. Iässä noin 44-v. tulee ensimmäinen suurempi hyppyri vanhenemiseen. Toinen tulee vähän päälle kuusikymppisenä. Lihaskunto heikkenee merkittävästi viisikymppisenä vaikka treenaaisit kuinka. Naisilla alkaa vaihdevuodet, jolloin hormonitasot muuttuvat ihan kokonaan. Kuusikymppisenä ei voi enää vanhenemiselle mitään, vaikka kuinka yrittää. Kahdeksankymppisenä kaikki motoriset taidot väistämättä heikkenevät aivoja myöten, samoin stressistä palautuminen. Tämä ei siis ole kuvio, ettet sairastu tai vanhene jos et halua, vanhenet ja sairastut silti.
Tässä yksi linkki aiheeseen: https://www.terveysverkko.fi/tietopankki/terveysliikunta/ikaantymisen-v…
Eli missä se minulla näkyy se rapistuminen? Kun väitettiin etten voi tehdä samoja asioita kuin nuorena. Teen ihan samoja asioita kuin nuorena.
Et tee, et voi tehdä. Se ei yksinkertaisesti ole mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa on unohtunut eräs tärkeä seikka. Nyt lapset tehdään vanhana 30-40 vuotiaina, joten vanhemmat ovat jo ikääntyneet. Itse olin 50v, kun sain ensimmäisen lapsenlapseni. Vaikka olin töissä ja olin yksin koiran kanssa. löysin aikaa monelle lapsenlastelle. Minun tehtäväni oli saada heihin läheinen kontakti. Nyt he pitävät yhteyttä ja pitävät minusta huolta. Nyt enää en jaksa pieniä hoitaa kun lähestyn 80 ikävuotta. Parasta on ollut seikkailut heidän kanssa ja kehityskeskustelut. Olkaa armollisia toisillenne täällä palstalla. Haukkuminen ei johda kuin sotaan.
Erittäin hyvä huomio. Omat vanhempani olivat 21 ja 27 kun minä synnyin. Nopeasti mietittynä myös kaikki tätini ja setäni olivat alle kolmekymppisiä kun saivat lapsensa. Ihminen on fyysisesti parhaimmassa kunnossa alle kolmekymppisenä. Sen jälkeen alkaa hidas mutta vääjäämätön "rapistuminen". Esimerkiksi nelikymppisellä ei yksinkertaisesti ole enää samalla tavalla energiaa kuin nuorempana eikä hän myöskään ole muutenkaan fyysisesti enää parhaassa terässä. Täytän tänä vuonna 45 ja on hurjaa ajatella, että minulla olisi vielä vaikkapa 5-vuotias lapsi. Vaikka pidänkin itsestäni huolta niin en yksinkertaisesti enää jaksaisi telmiä hänen kanssaan samalla tavalla kuin nuorena. En mitenkään.
Omat lapseni ovat jo aikuisia ja toivonkin, että he tekevät lapsensa pian, jos tekeävät, jotta minä jaksaisin kunnolla touhuta olla heidän lastensa kanssa. Kyllä minä vielä yhden viikonlopun varmasti pystyn helposti leikkimään pienenkin lapsen kanssa, mutta pitempi aika alkaisi jo takuulla tuntumaan jossain.
Ei minulla ollut mitään ongelmia vaikka sain kaksi lasta nelikymppisenä, eikä edelleenkään ole mitään jaksamisongelmaa minkään suhteen. Kyllä tuo on pään sisässä oleva ongelma, eikä niinkään todellinen.
Ihan kannattaa tutustua ihmisen biologiaa. Ihmisen parasta ennen päiväys on neljänkympin tienoilla.
Edelleen teen asiantuntijatyötä, opiskelen yliopistossa ja teen ihan samoja asioita kuin nuorena. Iso talo, iso piha, koira, jopa oma sivutoiminen firma. Miten tässä nyt nökyy se rapistuminen?
On ihan tieteellisiä tosiasioita, että ihmisen fyysinen suoritukyky on parhaimmillaan 20 - 30-vuotiaana. Siis lihasvoima ja kestävyys. Älylliset kyvyt ovat parhaimmillaan nelikymppisenä. Iässä noin 44-v. tulee ensimmäinen suurempi hyppyri vanhenemiseen. Toinen tulee vähän päälle kuusikymppisenä. Lihaskunto heikkenee merkittävästi viisikymppisenä vaikka treenaaisit kuinka. Naisilla alkaa vaihdevuodet, jolloin hormonitasot muuttuvat ihan kokonaan. Kuusikymppisenä ei voi enää vanhenemiselle mitään, vaikka kuinka yrittää. Kahdeksankymppisenä kaikki motoriset taidot väistämättä heikkenevät aivoja myöten, samoin stressistä palautuminen. Tämä ei siis ole kuvio, ettet sairastu tai vanhene jos et halua, vanhenet ja sairastut silti.
Tässä yksi linkki aiheeseen: https://www.terveysverkko.fi/tietopankki/terveysliikunta/ikaantymisen-v…
Eli missä se minulla näkyy se rapistuminen? Kun väitettiin etten voi tehdä samoja asioita kuin nuorena. Teen ihan samoja asioita kuin nuorena.
Et tee, et voi tehdä. Se ei yksinkertaisesti ole mahdollista.
Kyllä teen. Kokopäivätyötä, opintoja yliopistossa, lisäksi sivutoiminen firma. Asun kyllä isommin eli huushollissa on paljon enemmän tekemistä. Ja nuorena ei ollut koiraa.
Ei mun 41 luokkakaveristakaan eläkkeellä ole kuin yksi ainoa.
Luulevat tosissaan, että valtio palkkaisi jotain ilmaisia kotipiikoja heidän nurkkiaan siivoamaan. Niinkuin sellaista työtä kukaan haluaisi tehdä. 🤯
Vierailija kirjoitti:
Ei nuoret aikuiset lue enää kirjoja. Historian tunnilla koulussa ei ole keskitytty, siellä vaatimustasoja laskettu tälläkin saralla.
Eivät he tiedä, eivätkä he ymmärrä historiasta yhtään mitään. On vain minä minä ja minun tarpeeni ja tämä aika on raskainta kaikista sönkötystä.
Toivottavasti elämä opettaa ja saavat perspektiiviä jossakin vaiheessa.
Miksiköhän suuret ikäluokat sitten historiassa tunnetaan nimenomaan ITSEKKÄÄNÄ sukupolvena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa on unohtunut eräs tärkeä seikka. Nyt lapset tehdään vanhana 30-40 vuotiaina, joten vanhemmat ovat jo ikääntyneet. Itse olin 50v, kun sain ensimmäisen lapsenlapseni. Vaikka olin töissä ja olin yksin koiran kanssa. löysin aikaa monelle lapsenlastelle. Minun tehtäväni oli saada heihin läheinen kontakti. Nyt he pitävät yhteyttä ja pitävät minusta huolta. Nyt enää en jaksa pieniä hoitaa kun lähestyn 80 ikävuotta. Parasta on ollut seikkailut heidän kanssa ja kehityskeskustelut. Olkaa armollisia toisillenne täällä palstalla. Haukkuminen ei johda kuin sotaan.
Erittäin hyvä huomio. Omat vanhempani olivat 21 ja 27 kun minä synnyin. Nopeasti mietittynä myös kaikki tätini ja setäni olivat alle kolmekymppisiä kun saivat lapsensa. Ihminen on fyysisesti parhaimmassa kunnossa alle kolmekymppisenä. Sen jälkeen alkaa hidas mutta vääjäämätön "rapistuminen". Esimerkiksi nelikymppisellä ei yksinkertaisesti ole enää samalla tavalla energiaa kuin nuorempana eikä hän myöskään ole muutenkaan fyysisesti enää parhaassa terässä. Täytän tänä vuonna 45 ja on hurjaa ajatella, että minulla olisi vielä vaikkapa 5-vuotias lapsi. Vaikka pidänkin itsestäni huolta niin en yksinkertaisesti enää jaksaisi telmiä hänen kanssaan samalla tavalla kuin nuorena. En mitenkään.
Omat lapseni ovat jo aikuisia ja toivonkin, että he tekevät lapsensa pian, jos tekeävät, jotta minä jaksaisin kunnolla touhuta olla heidän lastensa kanssa. Kyllä minä vielä yhden viikonlopun varmasti pystyn helposti leikkimään pienenkin lapsen kanssa, mutta pitempi aika alkaisi jo takuulla tuntumaan jossain.
Ei minulla ollut mitään ongelmia vaikka sain kaksi lasta nelikymppisenä, eikä edelleenkään ole mitään jaksamisongelmaa minkään suhteen. Kyllä tuo on pään sisässä oleva ongelma, eikä niinkään todellinen.
Ihan kannattaa tutustua ihmisen biologiaa. Ihmisen parasta ennen päiväys on neljänkympin tienoilla.
Edelleen teen asiantuntijatyötä, opiskelen yliopistossa ja teen ihan samoja asioita kuin nuorena. Iso talo, iso piha, koira, jopa oma sivutoiminen firma. Miten tässä nyt nökyy se rapistuminen?
On ihan tieteellisiä tosiasioita, että ihmisen fyysinen suoritukyky on parhaimmillaan 20 - 30-vuotiaana. Siis lihasvoima ja kestävyys. Älylliset kyvyt ovat parhaimmillaan nelikymppisenä. Iässä noin 44-v. tulee ensimmäinen suurempi hyppyri vanhenemiseen. Toinen tulee vähän päälle kuusikymppisenä. Lihaskunto heikkenee merkittävästi viisikymppisenä vaikka treenaaisit kuinka. Naisilla alkaa vaihdevuodet, jolloin hormonitasot muuttuvat ihan kokonaan. Kuusikymppisenä ei voi enää vanhenemiselle mitään, vaikka kuinka yrittää. Kahdeksankymppisenä kaikki motoriset taidot väistämättä heikkenevät aivoja myöten, samoin stressistä palautuminen. Tämä ei siis ole kuvio, ettet sairastu tai vanhene jos et halua, vanhenet ja sairastut silti.
Tässä yksi linkki aiheeseen: https://www.terveysverkko.fi/tietopankki/terveysliikunta/ikaantymisen-v…
Tuolla pohjalla nykyajan vaatimukset isovanhempia kohtaan tuntuvat todella kovilta.
Äitini hoiti kyllä meidät ihan ilman apuja aikoinaan. Mutta kaikki käytännöt imetystä myöten olivat muuttuneet ihan päälaelleen äidin ajoista. Silloin äidille syltettiin lääkkeitä ettei maito nouse, minä tietenkin imetin ihan hulluna.