Pienten lasten äidit uupuvat nyt entistä enemmän. Syynä muuttunut isovanhemmuus.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä. 

Kuka haluaa olla rajaton anoppi? Kun niistä on valitettu niin hirveästi. Tekevät kaiken väärin ja ovat narsisteja. 
Onneksi itsellä ei ole lapsia eikä lapsenlapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista se pikkulapsiarki on, on ollut siitä asti kun ihmiskunta on ollut olemassa. Isovanhemmuudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Ennenvanhaan isovanhemmat olivat jo kuolleet tai niin huonossa kunnossa ettei heistä ollut apua. 
Kun lisätään tähän pikkulapsiarkeen se, että omat vanhemmat tarvitsevat dementian tai huonon kunnon takia apua, niin ollaan jo astetta syvemmällä uupumuksessa.

Ennen vanhaan isovanhemmat oli hyvissä voimissa koska lisäännyttiin nuorena. Nelikymppisellä oli ennen jo lapsenlapsia, nykyään ne tekee ite ekan lapsen.. 

Totta. Harvat kävivät koulua ja silti töitä sai helposti. Nykyään ei noin vain lisäännytä, jos haluaa vastuullinen vanhempi olla ja tarjota lapselle elämisen arvoisen elämän. Korkeakouluissa ja yliopistoissa vierähtää helposti 5 vuotta ja mitään takeita töistä ei ole sittenkään. Varsinkin nuoret naiset saavat lähinnä epämääräisiä pätkätöitä monesti. 

Vierailija kirjoitti:

Biologisesti ottaen isoäidin tehtävä on hoitaa lapsenlapsia. Todennäköisesti siksi ihmisnaaraalla on menopaussi, jotta pitkäikäinen eläin ei enää itse lisäänny, mutta mahdollistaa omien jälkeläistensä menestyksen. Ihminen on tässä suuri poikkeus, lähes kaikki muut nisäkäsnaaraat pysyvät sukukypsinä loppuun saakka

Isoäidin?! Eikö isoisän?!

Vierailija kirjoitti:

Olen reilu viisikymppinen isoäiti. Teen vaativaa työtä, ja olen viikonloppuisin ihan väsynyt, en ole enää ihan nuori. Kotona on kaksi teiniä, joiden menoja saa vahtia yökaudet. Vanhat vanhempani ja appivanhemmat pyytävät apua tämän tästä. Sitten pitäisi rientää 150 km päähän hoitamaan lapsenlasta, koska nuoret eivät jaksa ajaa pitkää matkaa edestakaisin tuomaan lasta meille. En minä jaksa. Anteeksi itsekkyyteni. 

Tiedätkö että uuvuin pelkästä tämän lukemisesta enkä v.ttuile. En yhtään ihmettele ettet jaksa. Itsekin kohta kuuskymppinen ja täytyy sanoa että kyllä ikä alkaa jo tuntua.

Ei lasten kanssa ollut raskasta vaan anopin. Alkava muistisairaus eikä toki itse ymmärtänyt asiaa. Ei häntä voinut jättää hetkeksikään yksin pienten lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Olin lapsi 70-luvulla. Asuttiin pk-seudun lähiössä. Mummola oli satojen km päässä. Niin kaikilla koulukaveteilla oli siihen aikaan. Mummola oli maalla. 

Ei kaikilla, vaan kaikilla junan tuomilla.

Mitä nyt olen omaa sukuani haastatellut niin vaariani (synt. 1924) hoiti paljon hänen isoäitinsä ja kesäisin vietti paljon aikaa äitinsä puolen isovanhempien kanssa useamman sadan kilometrin päässä kotoa. Eli siis sata vuotta sitten isovanhemmat hoitivat lapsenlapsia aktiivisesti. Omatkin isovanhempani hoitivat minua paljon ja samaa tekee omat vanhempani nyt kun minulla on lapsi. Meillä on asiat näin hyvin, mutta tiedän perheitä, joissa isovanhemmat eivät juurikaan osallistu lastenlasten hoitoon. Mieheni isovanhemmat eivät koskaan hoitaneet lapsenlapsiaan eikä hänenkään äiti osallistu juurikaan meidän lapsen hoitoon.

Pienten lasten äitien uupumuksen syynä on sosiaalinen media. Kun pitää koko ajan pysyä kuulolla ja tuottaa ihanaa sisältöä, poseerata ja pyllistellä, ei voimat riitä elämiseen.

Hasuua, kun täällä tätä koko ajan toitotetaan. Tunnen useita perheitä, joissa pieniä lapsia. Ja heitä, joilla ei ihan vielä lapsia. Kukaan ei tuota sos.mediaan yhtään mitään. Kaikkein aktiivisimmat tuottajat ovat isoäitejä. Tai sen ikäisiä. Tämä tietty vain omassa tuttavapiirissä, mutta tämä nuorempi sukupolvi on todella kriittinen sen suhteen, mitä sinne internettiin syötetään. Ja siis lähinnä eivät syötä mitään.

Sama. Laajassa tuttavapiirissäni ei ole yhtään ainutta nuorta äitiä, joka tuottaa sisältöä someen. Yleensä vanhempia naisia ovat minunkin tuttavapiirissä, jotka somea tekee harrastuksena ja joiden lapset jo isoja. 

Kun omat lapseni olivat pieniä, isovanhemmat asuivat 500 km päässä. Ei siinä tavatta montaakaan kertaa vuodessa. Nyt itse isovanhempi, lapset asuvat lähellä. Autan niin paljon kuin mahdollista pikkulapsiarjessa.

Vierailija kirjoitti:

Vaikea uskoa ettei suurin osa isovanhemmista hoida. Mun hlökohtaisen kokemuksen mukaan suurin osa hoitaa ja osallistuu lastenlasten elämään. Mutta mitä odotetaan? Että joka viikko hoidetaan päivä tai kaksi? Vai joka kuukausi vklp?

Mä näen tän asian myös niin, että kun lapset hankitaan yhä myöhemmin ja yhä myöhemmin ne isovanhemmatkin pääsevät eläkkeelle, niin välttämättä se isovanhempi ei enää jaksa sekä hoitaa lapsenlapsiaan että käydä töissä. Kaikilla ikääntyvillä ei tietenkään ole mitään terveyttä haittaavia sairauksia, mutta monilla kyllä alkaa iän myötä tulla jos jonkinlaista kremppaa. Varsinkin, jos on koko työuransa tehnyt fyysisesti raskasta työtä. Vielä muutama vuosikymmen sitten pääsi suht helposti työkyvyttömyyseläkkeelle tuki- ja liikuntaelinsairauksien vuoksi. Joo, pystyi hoitamaan arkiset asiat ja vaikka lastenlasten hoitamiset silloin tällöin, mutta ei enää fyysisesti raskasta työtä 8 tuntia päivässä. Nykyisin tuntuu, että työkyvyttömyyseläkkeelle pääsee vain, jos nk latva lahoaa. Jos polvet, lonkat tai olkanivelet lahoaa, niin ei pääse. 

Mutta...eikö ihmisillä ole nykyisin enää mitääön muita tukiverkostoja kuin ne omat vanhemmat? Missä on sisarukset, ystävät ja kaverit? Mun esikoisen kummisetä oli lapseton sinkkumies - ja on sitä edelleenkin 67-vuotiaana - mutta hän tuli kyllä aina ihan mielellään lapsenvahdiksi kummitytölleen. Monesti soittikin mulle, että leffateatteriin oli tullut uusi Disney-leffa, mutta ei kehdannut aikuisena miehenä mennä sitä yksin katsomaan. Otti siis kummityttönsä mukaan. Myös monesti halusi käydä ihan vaan lumisina talvina pulkkamäessä, mutta olisihan ollut aika outo näky yli kolmekymppinen mies yksin pulkkamäessä. Eli mun tytär mukaan. Paljon muutakin teki kummityttönsä kanssa. Kävi melomassa jne. Ei mun vanhemmat olisi lähteneet leffaan, pulkkamäkeen tai melomaan mun esikoiseni kanssa, mutta kummisetä lähti. Ja ihan itse soitti ja kysyi, että sopiiko. 

Vierailija kirjoitti:

ei voi kun sanoa, että kyllä on heikkoa tämä nykyajan väestö. te ette pärjää elämässä mitenkään. jos muuten menee edes välttävästi, niin ainakin mieli pahoittuu jostain somekohusta tai jonkun sanomisista. kaikille pitääsi antaa pataan niin kauan, että saadaan edes hieman kovuutta teihin itkupilleihin. 

No sitä "pataan" annettiin koko historian. Nyt pitäis olla ihan kaikessa pärjääviä ihmisiä (enkä sano, ettei pärjättäis). Onko väsymys siis osoitus siitä, että jokin on mennyt vikaan? Olisko niin, etteivät enemmistö lapsista ole kuitenkaan heitteillä ja ihmiset hoitavat työnsä, he keillä sellainen on? Väsymisestä huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

En lukenut koko ketjua, mutta onhan maailma muuttunut. Nykyisin tuntuu, että lapsia kykenee hoitamaan ainoastaan lapsen omat vanhemmat, koulutetut ammattilaiset ja lapsen isovanhemmat. Muilla ei ole "osaamista", vaikka olisi omiakin lapsia. Mun lapset ovat syntyneet 1986 ja 1991. Ehdin jo ennen omia lapsiani olla lukuisia kertoja lapsenvahtina ystävieni ja joskus jopa naapureidenkin lapsille. Siksi tiesinkin, että no vauvat nyt heräilee öisin ja jotkut vauvat valvottaa hoitajaansa suunnilleen koko yön. Tiesin myös, että taaperon kanssa pitää olla suunnilleen silmät selässäkin samaan aikaan, kun laitat ruokaa, tiskaat tms. Ei siis tullut yllätyksenä, että lapsen kanssa elämä on aivan erilaista kuin ilman lapsia. 

Esikoiseni syntyi 2 kk rairaanhoitajaksi valmistumiseni jälkeen, joten en ehtinyt olla töissä niin pitkään, että äitiyspäiväraha olisi maksettu tulojen mukaan. Sain minimiäitiyspäivärahan, mutta koska sitä ei maksettu kuin arkipäiviltä, viikonlopuisin ja arkipyhinä saattoi tehdä sairaalassa keikkaa. Mun vanhemmat kyllä otti esikoistani jo ihan pienenä vauvanakin hoitoon, jotta mä pääsin töihin tienaamaan lisää rahaa. Mutta ei ne työvuorot kirurgisella vuodeosastolla mitään lepoa olleet. Helpompaa pienen lapsen kanssa kotona oli kuin sairaalassa hoitamassa vuodeosastollista kirurgisia potilaita. Sitten, jos halusin päästä juhlimaan tms, niin kaverit tai siskoni otti lapseni hoitoon. Vastavuoroisesti mä sitten hoidin heidän lapsiaan, kun halusivat päästä jonnekin rentoutumaan. Naapuriapukin siihen aikaan otimi melko hyvin. Jos vaikka itsellä oli hammaslääkäriaika,. niin lapsen sai siksi aikaa naapuriin ja vastavuoroisesti otti napaurin lapåsia hoitoon silloin, kun heidän vanhemmillaan oli jokin meno. 

Mutta se on kyllä sanottava, että siihen aikaan elämä ei ollut niin aikataulutettua kuin nykyisin. Ei ollut jokaiselle päivälle joko itsellä tai lapsilla jotain kodin ulkopuolisia harrastuksia, joihin olisi pitänyt kuskata. Neuvolassakin siihen aikaan kehotettiin menemään kotitöissä sieltä, missä aita on matalin. Muistan neuvoplan terveydenhoitajan sanat, että villakoirat sängyn alla ei pure. Ja myös kehotettiin ihan suoraan ostamaan eineksiä ja lapsille Piltti-purkeissa soseita. Äidinmaidonkorvikkeetkaan eivät siihen aikaan olleet mitään "myrkkyä". Ja sekin oli erilaista, että ei tarvinnut olla muiden ihmisten tavoitettavissa 24/7. Jos et ollut kotona tai olit vaikka saunassa, niin eipä sitä tiennyt, että joku oli sillä aikaa  lankapuhelimeen soittanut. Eikä etanapostilla tulleeseen kirjeeseenkään tarvinnut vastata heti. Työelämäkin oli erilaista. Töitä oli otki tehtävä silloinkin, mutta ei tarvinnut hoitaa viittä eri asiaa samaan aikaan. Sai tehdä yhden homman ensin valmiiksi ja sitten siirtyä seuraavaan hommaan. Ei ollut jatkuvia keskeytyksiä, kuten nykyisin monissa töissä on. Mietin vielä sitäkin, että kun aiemmin lapset tehtiin nuorempina, niin hyvin monella ne lapsen isovanhemmat eivät olleet edes eläkkeellä vielä. Harvalla isovanhemmalla oli mahdollisuus esimerkiksi lähteä kesken työpäivän hakemaan sairastunut lapsenlapsi pois päiväkodista. 

En tiedä, kuinka paljon vanhemmuuteen kohdistuvista vaatimuksista on ihan todellisia  ja kuinka moni vain vanhemman omassa päässään kehittelemiä. Jos on pölyt pyyhkimättä, ikkunat pesemättä, leluja lattialla,  ruoka Saarioisten makaronilaatikko ketsupin kanssa ja lapsen paidassa tahra, joka ei lähde pesussa pois, niin oikeastiko joku tekee silloin lasun? Ja jos, niin kuka sen tekee? Mä pääsin omien lasteni kanssa helpolla, koska siihen aikaan vanhemmuus ei ollut jatkuvaa suorittamista. 

Meillä on adoptiolapset eli olimme lasten tultua ns seurannassa vielä vuoden kummallakin kerralla. Ammattilainen, sosiaalityöntekijä, löysi vanhemmuudessamme huomauttamista mm. siinä, että meillä oli valkoinen sohva ja että pieni nypittävää rotua oleva koiramme näytti hänestä epäsiistiltä. Ko rotu nypitään 2-3 kertaa vuodessa ja ennen sitä nyppimistä pitää odottaa, että karva alkaa irrota - siinä vaiheessa se turkki tosiaan on pidempi ja epäsiistimpi.

 

Että jos mietitään, miten niitä paineita ihan uskomattomista asioista syntyy niin esimerkiksi tuon tason nipottamisesta, kyllä. 

 

Ja se yksikin Helsingin kaupungin sosiaaliviraston työntekijä kertoi ajelevansa ratikalla tarkistelemassa, onko vanhempi kännykällä siellä lapsen läsnäollessa.

 

Tällaiseksi se on nykyään mennyt, mikään ei ikinä riitä.

Nyt rupesi kiinnostamaan; keiden lapsia tuo kyylä, anteeksi sosiaalityöntekijä siellä ratikoissa kyttäsi?

Teitäkö, että ette ole kännykällä vai randomisti muitakin? Olisiko tuosta tullut huostakoneistoon lisää asiakkaita ja lapsia?

Rupeaa kuulostamaan samalta, mitä minulle vrolainen ex-kollega kertoi lapsuudestaan Tallinnassa 1980-luvulla. Hänenkin opettajansa kierteli joulunpyhät kaupungin kirkoissa, ettei vain hänen oppilaitaan näy siellä kirkon penkissä! Kirkot eivät olleet kokonaan suljettuja ja siellä oli jotakin toimintaakin, mutta siellä saivat käydä vain vanhukset. Ilmeisesti kuolemaa odottaville annettiin pieniä myönnytyksiä. Jos esim. isovanhempi olisi sen virheen tehnyt, että olisi vienyt lapsenlapsen kanssaan jouluaaton hartauteen, olisi tuo lapsi ja hänen vanhempansa päätyneet suuriin vaikeuksiin.

Tuota on sosialismi-kommunismi.

”Ei voi vaan antaa lasten juosta pihalla omillaan aamusta iltaan.”

Sinulla on kertomus siitä, että paha paha täti tulee heti hakemaan ne lapset jos et suorita 24/7 jotain täydellistä vanhemmuutta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimavarat kasvaisivat, jos puoliso osallistuisi enemmän! Lapsi pian 10 kk vanha. Meidän äitien vastuulle jää hyvin pitkälti organisointi, syötöt, ruokien miettiminen, vaippojen vaihto, kotityöt, valvomiset ym. Asia on jo otettu puheeksi, mutta eipä ole vaikutusta. Puoliso kuvittelee, että kotiäitinä katselen vain päivät pitkät netflixiä. Kohta nostan kytkintä ja vietän viikonlopun hotellissa ihan yksin.  

Minä olin kotona 9kk ja sen jälkeen mies oli kotona lähes kaksi  vuotta ja siksi aina kysynkin onko miehesi saanut mahdollisuuden? Meillä isyys alkoi jo synnytyslaitokselta. Annoin isällle ja lapselle tilaa heti ensiparkaisusta, enkä ominut sitä lasta itselleni. 

No ei kai se isä mikään tahdoton lapsi ole, joka on isä vain, jos äiti antaa sille luvan (tai tilaa)? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

En lukenut koko ketjua, mutta onhan maailma muuttunut. Nykyisin tuntuu, että lapsia kykenee hoitamaan ainoastaan lapsen omat vanhemmat, koulutetut ammattilaiset ja lapsen isovanhemmat. Muilla ei ole "osaamista", vaikka olisi omiakin lapsia. Mun lapset ovat syntyneet 1986 ja 1991. Ehdin jo ennen omia lapsiani olla lukuisia kertoja lapsenvahtina ystävieni ja joskus jopa naapureidenkin lapsille. Siksi tiesinkin, että no vauvat nyt heräilee öisin ja jotkut vauvat valvottaa hoitajaansa suunnilleen koko yön. Tiesin myös, että taaperon kanssa pitää olla suunnilleen silmät selässäkin samaan aikaan, kun laitat ruokaa, tiskaat tms. Ei siis tullut yllätyksenä, että lapsen kanssa elämä on aivan erilaista kuin ilman lapsia. 

Esikoiseni syntyi 2 kk rairaanhoitajaksi valmistumiseni jälkeen, joten en ehtinyt olla töissä niin pitkään, että äitiyspäiväraha olisi maksettu tulojen mukaan. Sain minimiäitiyspäivärahan, mutta koska sitä ei maksettu kuin arkipäiviltä, viikonlopuisin ja arkipyhinä saattoi tehdä sairaalassa keikkaa. Mun vanhemmat kyllä otti esikoistani jo ihan pienenä vauvanakin hoitoon, jotta mä pääsin töihin tienaamaan lisää rahaa. Mutta ei ne työvuorot kirurgisella vuodeosastolla mitään lepoa olleet. Helpompaa pienen lapsen kanssa kotona oli kuin sairaalassa hoitamassa vuodeosastollista kirurgisia potilaita. Sitten, jos halusin päästä juhlimaan tms, niin kaverit tai siskoni otti lapseni hoitoon. Vastavuoroisesti mä sitten hoidin heidän lapsiaan, kun halusivat päästä jonnekin rentoutumaan. Naapuriapukin siihen aikaan otimi melko hyvin. Jos vaikka itsellä oli hammaslääkäriaika,. niin lapsen sai siksi aikaa naapuriin ja vastavuoroisesti otti napaurin lapåsia hoitoon silloin, kun heidän vanhemmillaan oli jokin meno. 

Mutta se on kyllä sanottava, että siihen aikaan elämä ei ollut niin aikataulutettua kuin nykyisin. Ei ollut jokaiselle päivälle joko itsellä tai lapsilla jotain kodin ulkopuolisia harrastuksia, joihin olisi pitänyt kuskata. Neuvolassakin siihen aikaan kehotettiin menemään kotitöissä sieltä, missä aita on matalin. Muistan neuvoplan terveydenhoitajan sanat, että villakoirat sängyn alla ei pure. Ja myös kehotettiin ihan suoraan ostamaan eineksiä ja lapsille Piltti-purkeissa soseita. Äidinmaidonkorvikkeetkaan eivät siihen aikaan olleet mitään "myrkkyä". Ja sekin oli erilaista, että ei tarvinnut olla muiden ihmisten tavoitettavissa 24/7. Jos et ollut kotona tai olit vaikka saunassa, niin eipä sitä tiennyt, että joku oli sillä aikaa  lankapuhelimeen soittanut. Eikä etanapostilla tulleeseen kirjeeseenkään tarvinnut vastata heti. Työelämäkin oli erilaista. Töitä oli otki tehtävä silloinkin, mutta ei tarvinnut hoitaa viittä eri asiaa samaan aikaan. Sai tehdä yhden homman ensin valmiiksi ja sitten siirtyä seuraavaan hommaan. Ei ollut jatkuvia keskeytyksiä, kuten nykyisin monissa töissä on. Mietin vielä sitäkin, että kun aiemmin lapset tehtiin nuorempina, niin hyvin monella ne lapsen isovanhemmat eivät olleet edes eläkkeellä vielä. Harvalla isovanhemmalla oli mahdollisuus esimerkiksi lähteä kesken työpäivän hakemaan sairastunut lapsenlapsi pois päiväkodista. 

En tiedä, kuinka paljon vanhemmuuteen kohdistuvista vaatimuksista on ihan todellisia  ja kuinka moni vain vanhemman omassa päässään kehittelemiä. Jos on pölyt pyyhkimättä, ikkunat pesemättä, leluja lattialla,  ruoka Saarioisten makaronilaatikko ketsupin kanssa ja lapsen paidassa tahra, joka ei lähde pesussa pois, niin oikeastiko joku tekee silloin lasun? Ja jos, niin kuka sen tekee? Mä pääsin omien lasteni kanssa helpolla, koska siihen aikaan vanhemmuus ei ollut jatkuvaa suorittamista. 

Meillä on adoptiolapset eli olimme lasten tultua ns seurannassa vielä vuoden kummallakin kerralla. Ammattilainen, sosiaalityöntekijä, löysi vanhemmuudessamme huomauttamista mm. siinä, että meillä oli valkoinen sohva ja että pieni nypittävää rotua oleva koiramme näytti hänestä epäsiistiltä. Ko rotu nypitään 2-3 kertaa vuodessa ja ennen sitä nyppimistä pitää odottaa, että karva alkaa irrota - siinä vaiheessa se turkki tosiaan on pidempi ja epäsiistimpi.

 

Että jos mietitään, miten niitä paineita ihan uskomattomista asioista syntyy niin esimerkiksi tuon tason nipottamisesta, kyllä. 

 

Ja se yksikin Helsingin kaupungin sosiaaliviraston työntekijä kertoi ajelevansa ratikalla tarkistelemassa, onko vanhempi kännykällä siellä lapsen läsnäollessa.

 

Tällaiseksi se on nykyään mennyt, mikään ei ikinä riitä.

Nyt rupesi kiinnostamaan; keiden lapsia tuo kyylä, anteeksi sosiaalityöntekijä siellä ratikoissa kyttäsi?

Teitäkö, että ette ole kännykällä vai randomisti muitakin? Olisiko tuosta tullut huostakoneistoon lisää asiakkaita ja lapsia?

Rupeaa kuulostamaan samalta, mitä minulle vrolainen ex-kollega kertoi lapsuudestaan Tallinnassa 1980-luvulla. Hänenkin opettajansa kierteli joulunpyhät kaupungin kirkoissa, ettei vain hänen oppilaitaan näy siellä kirkon penkissä! Kirkot eivät olleet kokonaan suljettuja ja siellä oli jotakin toimintaakin, mutta siellä saivat käydä vain vanhukset. Ilmeisesti kuolemaa odottaville annettiin pieniä myönnytyksiä. Jos esim. isovanhempi olisi sen virheen tehnyt, että olisi vienyt lapsenlapsen kanssaan jouluaaton hartauteen, olisi tuo lapsi ja hänen vanhempansa päätyneet suuriin vaikeuksiin.

Tuota on sosialismi-kommunismi.

Randomisti kaikkia.

Väärin! Ei ole isovanhempien tehtävä huolehtia toisten jälkikasvusta. Isovanhemmat ovat oman työnsä jo tehneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista se pikkulapsiarki on, on ollut siitä asti kun ihmiskunta on ollut olemassa. Isovanhemmuudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Ennenvanhaan isovanhemmat olivat jo kuolleet tai niin huonossa kunnossa ettei heistä ollut apua. 
Kun lisätään tähän pikkulapsiarkeen se, että omat vanhemmat tarvitsevat dementian tai huonon kunnon takia apua, niin ollaan jo astetta syvemmällä uupumuksessa.

Ennen vanhaan isovanhemmat oli hyvissä voimissa koska lisäännyttiin nuorena. Nelikymppisellä oli ennen jo lapsenlapsia, nykyään ne tekee ite ekan lapsen.. 

Totta. Harvat kävivät koulua ja silti töitä sai helposti. Nykyään ei noin vain lisäännytä, jos haluaa vastuullinen vanhempi olla ja tarjota lapselle elämisen arvoisen elämän. Korkeakouluissa ja yliopistoissa vierähtää helposti 5 vuotta ja mitään takeita töistä ei ole sittenkään. Varsinkin nuoret naiset saavat lähinnä epämääräisiä pätkätöitä monesti. 

Miksi näissä aina muistellaan jotain 1850-lukua ikään kuin se olisi ollut onni ja autuus. Meillä on jo yli sadan vuoden ajan käyty koulua, asui missä tahansa, naisia on ollut yliopistossa lähes 150 vuoden ajan ja silti palstalla ihannoidaan aikaa, jolloin harva kävi koulua ja sai töitä helposti. Kyllä sai, piikana tai apulaisena tai pyykinpesijänä tai karjakkona eikä niillä tileillä lapsia elätetty!

Miksi nuoret perheet ei huolehdi isovanhemmista, kuten ennen tehtiin. Ei ollut köyhäintaloja eikä hoivakoteja, mummo ja vaari hoidettiin kotona. 

Vierailija kirjoitti:

Olen isovanhempi, ja osallistun lapsenlapsen hoitoon, kuten äidinpuoleisessa suvussani on sukupolvien ajan tehty. 

Meillä se oli kaksijakoista. Toisen puolen isovanhemmat olivat läsnä, toisen lähetti muutaman setelin joskus. Sama jatkuu vanhetessa. Toisen isovanhemmilla käydään, ollaan yhdessä, autetaan ja eletään normaalisti. Toisen isovanhemmat elivät omissa melko laajoissa ympyröissään, elävät omissa ympyröissään jotka iän myötä pienenevät kuolinilmoitusten tahdissa. Näin se tulee myös jatkumaan. Välit eivät ole poikki ja hautajaisiin varmaan mennään (ehkä), mutta siinä se sitten on.

Vierailija kirjoitti:

Miksi nuoret perheet ei huolehdi isovanhemmista, kuten ennen tehtiin. Ei ollut köyhäintaloja eikä hoivakoteja, mummo ja vaari hoidettiin kotona. 

Löysit varmasti perusteen asialle jo? Niin makaa kuin petaa.