LK: vanhempien mielestä 1-2 vuotta on sopiva ikä aloittaa varhaiskasvatus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni 3-vuotiaana. Ja mielellään perhepäivähoitajalla. 

Perhepäivähoitajilta puuttuu varhaiskasvatustieteen koulutus. Sama kuin laittaisi lapsen kouluun jossa opetuksesta huolehtii koulunkäyntiavustaja.

Meillä kokemusta kolmesta perhepäivähoitajasta, joista yksi oli sijainen. Lisäksi käytiin katsomassa yhtä paikkaa.

Yhteenvetona yksi oli herttainen, ei virikkeitä, tosi hyvät ruoat, lähinnä vauvaikäisille sopiva. Yhdellä oli paljon virikkeitä mutta oli raivohullu. Yksi ei pitänyt sylissä ja oli jäyhäluonteinen, mutta jutteli eikä raivonnut ja oli tosi kivat tekemiset ja ihana ympäristö sekä hyvä kuri, isommalle sopiva. Yhdessä oli muuten kiva, mutta purkukuntoinen talo, joka haisi. Lapsi meni myöhemmin päiväkotiin, jossa osa ryhmistä oli hyvin toimivia ja osa ei. Opettajat keskimäärin mielestäni hyviä ja välittivät lapsista. Hänen ryhmänsä oli ehkä paras ikinä opettajien ja ohjelman puolesta. Sisätilat ahtaat, piha tilava mutta ei paljon mitään leikkitelineitä tm. Päiväkodissa tuli turpaan lähes päivittäin, jos ei omassa ryhmässä niin viimeistään iltapäivällä pihalla. Sanallista kiusaamista oli myös paljon eikä siihen puututtu tehokkaasti.

Täydellistä paikkaa ei ole, mutta olen iloinen ettei lapsi mennyt tuohon päiväkotiin parivuotiaana vaan perhepäivähoitajalle. Hän kuitenkin viihtyi sitten tosi hyvin päiväkodissa kaverien ja kivojen hoitajien takia, vaikka jatkuva väkivalta ja kiusaaminen riipi minua. Ehkä joku ryhmis olisi ollut hyvä kompromissi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun tein sijaisuuksia päiväkoteihin pk-seudulla, 1 vuoden ikäisiä lapsia oli joka tarhassa. He osasivat kaikki kävellä ainakin jotenkin, mikä helpotti työtä. Pärjäsivät hyvin, ei ollut vierastamista tai paniikki-itkua, kun vanhempi lähti tarhalta töihin.

2-vuotiaiden kanssa vanhempi tuli ensin tutustumaan muutamaksi päiväksi ryhmään, parin päivän jälkeen vanhempi poistui aamupäivän ulkoilun, lounaan ja päiväunien ajaksi. Tosi hienosti lapset pärjää, huoltajan täytyy vain uskaltaa poistua paikalta vaikka lapsi alkaisi itkemään kun on sanottu heipat.

Jos lapsi jää itkemään, hän kokee itsensä hylätyksi. 

Tämä on mielenkiintoinen ilmiö Suomessa, kun suomalaiset lapset pelkäävät muita vieraita ihmisiä, eivät edes  hymyile, puhu ja vauvatkin vierastavat ja saattavat pällähtää itkuun, kun näkevät  vain  vieraat kasvat. 

 

Tämä ilmiö on vain Suomessa, eikä muualla maailmassa, siellä lapset juttelevat muillekin, vaikka olisi vieras. 

On osittain synnynnäistä temperamenttia, osittain sitä että muilla ympärillä myös sama temperamentti ja osittain sitä, että vietetään paljon aikaa ihmisten seassa esim. suvun kanssa ja ihmisjoukoissa. On myös helppo viettää aikaa vieraiden kanssa, kun lapsi on luonteeltaan sosiaalisesti suuntautunut. Minun lapseni ei ole synnynnäisesti ujo, asuimme kaupungin keskustassa ja vietimme paljon aikaa sukulaisten ja tuttujen kanssa. Seurauksena hänen on helppo puhua vieralle.

Eli ujouden puute on osittainen geeneissä, osittain siedätyksessä ja oppimisessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun tein sijaisuuksia päiväkoteihin pk-seudulla, 1 vuoden ikäisiä lapsia oli joka tarhassa. He osasivat kaikki kävellä ainakin jotenkin, mikä helpotti työtä. Pärjäsivät hyvin, ei ollut vierastamista tai paniikki-itkua, kun vanhempi lähti tarhalta töihin.

2-vuotiaiden kanssa vanhempi tuli ensin tutustumaan muutamaksi päiväksi ryhmään, parin päivän jälkeen vanhempi poistui aamupäivän ulkoilun, lounaan ja päiväunien ajaksi. Tosi hienosti lapset pärjää, huoltajan täytyy vain uskaltaa poistua paikalta vaikka lapsi alkaisi itkemään kun on sanottu heipat.

Minä olen töissä varhaiskasvatuksessa ja 99,99% ne vuoden ja kahden vuoden ikäisetkin jäävät itkemään ennemmin tai myöhemmin päivän aikana ikävää. Myös ne vilkkaimmat rymyroopet.

Tiedetään kyllä. Silti nainen ei voi hylätä omaa toimeentuloaan ja heittäytyä ojaan paapomaan lasta, joka on mahdollisesti häneen jopa epäeettisesti laitettu.

Hoitakaa naisille asianmukainen taloudellinen ja sosiaalinen turva niin katsotaan sitten äitiyttä uudestaan.

Itse olen varhaiskasvatuksessa myös töissä eikä ole mitenkään epätavallista nähdä 5- vuotias itsemässä äidin perään. Kyllä lapsella on oikeus ikävöidä eikä se ole mikään tunne, jolta tulisi suojella. Ei niitä tunteita sitten myöhemminkään osata käsitellä. Olen nähnyt paljon 1- vuotiaita, jotka jaksavat ja viihtyvät oikein hyvin. Olen myös nähnyt vanhempia lapsia, jotka eivät pärjää sosiaalisesti ollenkaan ja siksi päiväkodissa olo on kuormittavaa. Paljon riippuu sius tempperamentista, luonteesta ja toki päiväkodista. Pienet ryhmät ja pienemmät päiväkodit.

Pienet ryhmät ja pienet kunnalliset päiväkodit olisivat lasten etu.

Vierailija kirjoitti:

Kun tein sijaisuuksia päiväkoteihin pk-seudulla, 1 vuoden ikäisiä lapsia oli joka tarhassa. He osasivat kaikki kävellä ainakin jotenkin, mikä helpotti työtä. Pärjäsivät hyvin, ei ollut vierastamista tai paniikki-itkua, kun vanhempi lähti tarhalta töihin.

2-vuotiaiden kanssa vanhempi tuli ensin tutustumaan muutamaksi päiväksi ryhmään, parin päivän jälkeen vanhempi poistui aamupäivän ulkoilun, lounaan ja päiväunien ajaksi. Tosi hienosti lapset pärjää, huoltajan täytyy vain uskaltaa poistua paikalta vaikka lapsi alkaisi itkemään kun on sanottu heipat.

MIKSI SE LAPSI ALKAA ITKEÄ?

MITÄ PIENI LAPSI ITKEMÄLLÄ VIESTITTÄÄ?

ONKO TEILLÄ AIKUISILLA TIEDOSSA MITÄÄN MUITA MAHDOLLISUUKSIA VASTATA LAPSEN ITKULLAAN OSOITTAMAAN HÄTÄÄN, SURUUN JA PELKOON KUIN OLLA PIITTAAMATTA JA VAAN HÄIPYÄ?

TOISTUVA HYLKÄÄMISKOKEMUS JÄTTÄÄ PYSYVÄT JÄLJET, JOTKA NÄKYVÄT EMOTIONAALISENA VAMMAUTUMISENA JA PERUSTURVALLISUUDEN TUNTEEN RIKKOUTUMISENA IHMISEN LOPPUELÄMÄN AJAN, ERI IKÄVAIHEISSA ERI TAVOIN.

Siinä voi sitten vuonna 2050 miettiä, että joo, tehtiin kuitenkin, mitä orpopurran hallitus näki ksnsalaisille hyväksi tehdä, rikkaat sentään valitsi jostain syystä toisin...

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni netissä käyty keskustelu päiväkodeista ei puolestaan vastaa lainkaan omaa käsitystäni todellisuudesta. Olen pienen lapsen äiti 31v maisteri Helsingistä ja siis tasan 100% tuntemistani saman taustan vamhemmista laittaa lapsensa alle 2-vuotiaana päiväkotiin ja kaikkien lapset ovat pärjänneet ja viihtyneet päiväkodissa hyvin. Mietin voiko tässä olla jotain hajontaa kaupungit vs maaseutu tai koulutus tai mikä, sillä itse en tunne ketään kuka suhtautuisi näin kielteisesti päiväkotiin kuin mitä tällä palstalla ja lisäksi kokemukset päiväkodista ovat olleet hyviä.

En tiedä minkä alan maisteri olet tai sanot olevasi, mutta harva oikeasti maisterin tutkinnon läpäissyt väittäisi julkisesti, että oma mielipide asiasta X on relevantti argumentti kumoamaan vertaisarvioidut tutkimukset, ns. yleisen käsityksen laajassa empiirisessä aineistossa tai kasvatusalan ammattilaisasiantuntijoiden huolen perusteet.

Alle 3 v. lapset päiväkodissa on vain ja ainoastaan poliittinen päätös. Yksikään kasvatustieteen, kehityspsykologian tai sosiaalipsykologian tutkimustulos ei tue väitettä, että päiväkodista olisi mitään hyötyä tai iloa noin pienille lapsille. Päinvastaisia tutkimustuloksia kyllä on saatu.

Kuntien päiväkodinjohtajat ja muu virkahenkilöstö saattavat vaikuttaa suhtautuvan myönteisesti 0-2 v. lasten päiväkotiin viemiseen. Se johtuu siitä, että he ovat virassa ja velvollisia tottelemaan poliittisia päätöksiä.

Päiväkotien hoito- ja kasvatusvastuullinen henkilöstö sekä yliopistojen kasvatustieteellinen opetus- ja opiskelijaväki eivät todellakaan edusta poliittista näkemystä, että 0, 1 tai 2 vuotiaat hyötyisivät päiväkodista. He tietävät, että asia on lapsen hyvinvoinnin näkökulmasta juuri päinvastoin.

Ei todellakaan ole. Ihan hirveää huutoa ja tarpeet ei kyllä noin pienellä tyydyty varhaiskasvatuksessa mitenkään.

Minä en ymmärrä, että miten niin moni halveksii meitä jotka työskentelemme alalla ja vähättelee työtämme, samalla kun monet myöskin toteaa etteivät ikinä jaksaisi olla omien lastensa kanssa koko päivää kun se on niin rankkaa? Siis ei jaksa oman yhden yksivuotiaan kanssa olla, mutta samalla sitten on täysin kohtuuttomia vaatimuksia heille joilla on 4 lähes samanikäistä lasta/aikuinen ja heidän pitää sekä jaksaa sitä lasta, että tehdä kaikenmaailman sirkustemppuja heidän kanssaan? Mikä logiikka tässä oikeasti on?

Ja kun niitä lapsia on 12 ja yksi on yhden kanssa pesemässä kakkoja, tai on pois ryhmästä, niin todellisuudessa niitä alle kolmevuotiaita ei edes ole 4/aikuinen, vaan niitä onkin 5-6/aikuinen. Se on jännä että Suomessa nämä toimii paskasti, kun monessa muussa maassa "ratio" on minimi josta ei poiketa edes vessassakäynnin ajaksi, vaan LÄSNÄ LASTEN KANSSA on oltava se vähimmäismäärä aikuisia, koko sen hoitopäivän ajan.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai he niin sanovat ja koittavat uskotella että se olisi lapselle hyväksi kun dumppaavat vauvoja toisten hoitoon. Talot ja materia menee lapsien edelle. Toisilla olisi vara jäädä kotiin muutamaksi vuodeksi mutta eih, hirveä kiire päästä töihin ja tekemään uraa. Ei osata olla omien lapsien kanssa.

Ei ne jaksa oikeasti olla lastensa kanssa. Itse ainakin sain kuulla vanhempien vinkumista kesälomalla, että on niin rankkaa kun pitää koko ajan olla niiden omien lasten kanssa, että ihan hirveää ja onneksi pääsee töihin "lomalle" niistä lapsista sitten kesän jälkeen.

En tajua miksi ihmiset edes lisääntyy, onko niin paljon ihmisiä joilla ei vain ole realistisia käsityksiä siitä miten vaativia pienet lapset on?

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni netissä käyty keskustelu päiväkodeista ei puolestaan vastaa lainkaan omaa käsitystäni todellisuudesta. Olen pienen lapsen äiti 31v maisteri Helsingistä ja siis tasan 100% tuntemistani saman taustan vamhemmista laittaa lapsensa alle 2-vuotiaana päiväkotiin ja kaikkien lapset ovat pärjänneet ja viihtyneet päiväkodissa hyvin. Mietin voiko tässä olla jotain hajontaa kaupungit vs maaseutu tai koulutus tai mikä, sillä itse en tunne ketään kuka suhtautuisi näin kielteisesti päiväkotiin kuin mitä tällä palstalla ja lisäksi kokemukset päiväkodista ovat olleet hyviä.

Paljonko ne vanhemmat sitä päiväkotia näkee? Tuovat lapsen niin lähtevät minuutissa, hakevat lapsen usein pihalta. Siinä välissä on kuitenkin 8-10 tuntia aikaa kun vanhempi ei ole paikalla. Vaikka lapset selviääkin päiväkoti päivästä jne. niin ei se silti todellakaan mitään herkkua lapsille ole, varsinkaan niille pienille. Paljonko se lapsi vaatii huomiotasi kun olet kotona? Tajuatko, että hän saa päiväkodissa vain murto-osan siitä huomiosta? Jotku pienet kyllä protestoi aika kovastikkin aluksi, jopa vanhemmat lasta jättäessä kuulevat sen protestin, joskus jopa ihan paniikinomaisen huutamisen ja vanhempaan tarrautumisen. Mutta kyllähän ne lapset sitten alistuu kohtaloonsa lopulta ja lopettavat sen vastustelun.

Se että vastustelu ja taistelu loppuu, ei silti tarkoita että "kaikki olisi hyvin". Jos olet kotona lapsesi kanssa ja hän tykkää käpertyä kainaloosi, olla paljon sylissä, kärttää huomiota ja läheisyyttä, niin hän ei sitä siellä päiväkodissa saa, ei millään samaa määrää kuin kotona. Jos lapsi on näennäisen tyytyväinen hän saa sitä huomiota vieläkin vähemmän, kun ne kovaäänisimmät kärttäjät vie kaiken aikuisten huomion.

Tuossa on joku jännä psykologinen ilmiö vanhemmilla, että koetaan että päiväkotiin lapsen laittaminen on pakko, niin sitten kuvitellaan että tiedetään asioita mitä ei todellisuudessa tiedetä.

Ja meidän työntekijöiden tehtävä on, että ei me kerrota todellista määrää kauanko se lapsi siellä hoidossa itkee: Harva vanhempi tätä uskaltaa suoraan kysyä niin, että meidän olis pakko kertoa. Hakiessa kerrotaan pääasiassa positiivisia asioita ja jätetään kertomatta se, miten lapsi kyhjötti ulkona jossain hiekkalaatikon nurkassa hiljaa 40 minuuttia, kun aika ei vaan riittänyt häntä sieltä hakemaan (ja varsinkin kun hän oli siellä passiivisena eikä mitenkään häiriöksi kenelekkään). Vanhemmilla on tästä hommasta TODELLA paljon ruusuisempi kuva kuin mitä se todellisuus on. Vanhemmat jotka työskentelevät itse varhaiskasvatuksessa tekevät kaikkensa että omaa lasta ei tarvisi kovin pienenä hoitoon viedä: Tämä mielestäni kertoo jo aika paljon siitä todellisuudesta. Toki heidänkin on sitten pakko kun taloudellinen tilanne pakottaa, mutta ihan varmasti keskimääräistä pidempään pitävät omat lapset kotona ja pois päiväkodeista ja kun vievät vihdoin sinne hoitoon, niin pahaltahan se varmasti tuntuu, kun tietää realiteetit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miks viedä 1 vuotias vieraan kasvatettavaksi.

Harva tavallinen vanhempi pystyy tarjoamaan lapselle sen saman mitä kasvatustieteen kandidaatti tai maisteri kykenee varhaiskasvatusyksikössä.

Kerrotko esimerkein mitä kyseiset ammattilaiset tekevät päivittäin työssään huomattavasti paremmin kuin mitä vanhempi pystyy tekemään? Ihan aidosti kiinnostaa minkälaista kasvatustyötä tehdään päiväkodeissa, miten se eroaa kotioloista, en ole alaa opiskellut. Minulla on yksi lapsi 90-luvulla syntynyt ja hän oli vain lyhyitä pätkiä päiväkodissa.

Toisten, samanikäisten lasten seura ja ryhmässä oleskelu. On ihan eri asia lapsen askarrella, kun vanhempi ohjaa vierestä, kun lapsen tekisi 10 lapsen ryhmässä. Siinä oppii myös ryhmätyöskentelyn lisäksi sosiaaliataitoja,  joita tarvitaan myöhemmin koulussa, opiskelussa ja työelämässä. 

No mitä se koulutuksen saanut ammattilainen tekee käytännössä konkreettisesti jos lasten oleskelu ikäistensä seurassa riittää oppimaan sosiaalisia taitoja? Miksi omat sisarukset eivät riitä tai naapuruston lapset tai kerhot? Mikä on sen ammattikasvattajan panos?

Olen eri, mutta vastailen nyt mitä olen oman lapseni päiväkodista oppinut. Ensinnäkin tuo askartelu, en olisi ikinä keksinyt niitä kaikkia tapoja askerra ja tutustua eri materiaaleihin, mitä he käyttivät. Pienryhmätoiminnassa oli vapaata ja ohjattua leikkiä. Pienten ryhmässä keskityttiin myös puheen kehityksen tukemiseen. Ylipäätään lapsi oppi paljon ryhmässä muilta ja myös siitä, että sai itse yrittää eri tavalla kuin kotona. Oma päiväkotiryhmä takasi, että lapset ja hoitajat olivat tuttuja eivätkä vaihtuneet koko ajan. Ja itse asiassa omassa kaupungissa ei ole edes tarjolla kerhoja 1-2 vuotiaille, ainoastaan erilaisia perhekahviloita joissa saattaa olla ohjattua toimintaa tai sitten ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun tein sijaisuuksia päiväkoteihin pk-seudulla, 1 vuoden ikäisiä lapsia oli joka tarhassa. He osasivat kaikki kävellä ainakin jotenkin, mikä helpotti työtä. Pärjäsivät hyvin, ei ollut vierastamista tai paniikki-itkua, kun vanhempi lähti tarhalta töihin.

2-vuotiaiden kanssa vanhempi tuli ensin tutustumaan muutamaksi päiväksi ryhmään, parin päivän jälkeen vanhempi poistui aamupäivän ulkoilun, lounaan ja päiväunien ajaksi. Tosi hienosti lapset pärjää, huoltajan täytyy vain uskaltaa poistua paikalta vaikka lapsi alkaisi itkemään kun on sanottu heipat.

Jos lapsi jää itkemään, hän kokee itsensä hylätyksi. 

Tuon ikäinen lapsi itkee, jos saa väärän väriset sukat jalkaan. 

Ja myös silloin kun saa oikean väriset sukat jalkaan.