LK: vanhempien mielestä 1-2 vuotta on sopiva ikä aloittaa varhaiskasvatus
Suurin osa vanhemmista suhtautuu pienten lasten varhaiskasvatukseen myönteisesti. Kelan ja THL:n julkaiseman tutkimuksen mukaan vanhempien mielestä 1–2-vuotias on sopivan ikäinen aloittamaan päiväkodin varhaiskasvatuksessa.
https://www.lapinkansa.fi/lapsi-ei-tarvitse-paivakodin-varhaiskasvatust…
Mikäs tämä tutkimus on, sillä en tiedä AINUTTAKAAN vanhempaa, jonka mielestä 1v on sopiva ikä aloittaa päiväkoti?? Oma otanta toki on pieni, mutta edes somen palstoilla ei ole tullut vastaavaa eteen.
Kommentit (97)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näitä valitettavasti on. Porukka tuntuu uskovan, että 1 vee tarvitsee "laadukasta varhaiskasvatusta" pärjätäkseen eikä tajua, että kotona voit antaa aivan yhtä laadukasta hoitoa lapselle.
Harvemmin nyt kukaan kuitenkaan ajattelee, että se 1v TARVITSEE varhaiskasvatusta. Paremminkin ajatus menee niin, että se päivähoito ei ole lapselle pahasta ja on hyvä että molemmat vanhemmat voivat jatkaa työelämässä. Että naisilla on oikeus ja mahdollisuus rakentaa omaa uraa ja vaurastua ja pitää myös muita asioita merkityksellisinä kuin perhettä. Ja että se ei vahingoita lasta, vaan on ihan ok.
Vierailija kirjoitti:
Onko kyseessä kampanja kotihoidon tuen lakkauttamiseksi? Yritetään kaikki ettei vaan syntyvyys nousisi.
Jaah... Itselleni ei kyllä kth ole vaikuttanut mitenkään. Se on niin olematon summa, ettei sillä oikein mitään voi tehdä. Pidempi vanhempainvapaa, jolloin isäkin voisi olla pidempään kotona olisi parempi monelle. Toki on aina näitä "perinteisiä", jotka ajattelee lastenhoidon kuuluvan vain naisille, mutta moni on jo herännyt nykypäivään... Ainakin koulutetuissa piireissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miks viedä 1 vuotias vieraan kasvatettavaksi.
Harva tavallinen vanhempi pystyy tarjoamaan lapselle sen saman mitä kasvatustieteen kandidaatti tai maisteri kykenee varhaiskasvatusyksikössä.
Heh heh, et ole tosissas.
Jokaikinen vanhempi, aivan muutamaa poikkeusta.
Jokaikinen vanhempi pystyy tarjoamaan aamupalan, leikin, ulkoilun, lounaan, päikkärit, leikin, välipalan jne.
Vanhempi rakastaa lastaan ja antaa lämpöä ja läheisyyttä, syliä ja silitystä.
Päivähoidossa se on liukuhihnatyötä.
Äitinä/isänä sä pystyt antamaan PALJON enempi.
Joku umpiouto henkilö,jopa itse lapseton ja täysin lapsista muutoin kuin kirjoista, tietämätön antaa mielestäs parempaa kuin vanhemmat.
Mitä tekee lapsen kehitykselle kaksi kasvattajaa : ammattilainen ja oma perhe? Antaisitko kasvatusvastuun järjestelmälle? En!
Kaikki tuntemani ihmiset ovat laittaneet 1-vuotiaan päiväkotiin. Itsekin pidän sopivana ikänä, mutta ihannetilanteessa alkuun vaikka kolme lyhyttä päivää viikossa. Kaikki on mennyt hyvin, lapsi odottaa päiväkotia jne. En ymmärrä paniikkia? Enemmän ihmetyttää se, jos on vuosia kotona, ilmeisesti ei ole rahasta puutetta tai äiti on hyvin uhrautuvainen luonne.
Esimerkiksi minä en olisi voinut edes harkita lasta ilman päivähoitomahdollisuutta. Urani olisi käytännössä katkennut siihen ja olisin ollut loppuelämäni muiden hyväntahtoisuuden varassa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tuntemani ihmiset ovat laittaneet 1-vuotiaan päiväkotiin. Itsekin pidän sopivana ikänä, mutta ihannetilanteessa alkuun vaikka kolme lyhyttä päivää viikossa. Kaikki on mennyt hyvin, lapsi odottaa päiväkotia jne. En ymmärrä paniikkia? Enemmän ihmetyttää se, jos on vuosia kotona, ilmeisesti ei ole rahasta puutetta tai äiti on hyvin uhrautuvainen luonne.
Ne jotka on pitkään kotona asuu yleensä jossain maaseudulla, missä eläminen on halpaa ja ei muutenkaan suuria tavoitteita työelämän suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Moni nainen ajattelee että minä kun persettä annan niin minun ei tarvi koskaan itse maksaa elämääni eikä lapseni elämää kun se on miesten ja yhteiskunnan velvollisuus maksaa
Ja Suomessako ei ole naisvihaa?
Ihan yleissivityksenä. Suomessa kotiin maksettava kotihoidontuki on reilut 300 €/kk, kun vastaavasti subjektiivinen varhaiskasvatus päiväkodissa alle 3v maksaa verinmaksajille 1300-2200 €/kk.
Ja toisekseen, naisten työllisyysaste on korkeampi kuin miesten, kun moni mies on työtön ja moniongelmainen.
Meillä minä en olisi missään nimessä voinut jäädä kotiin, koska olin juuri valmistunut ja tilanteessa jossa oli nopeasti napattava oman alan työ tai jää kelkasta pois. Mies sen sijaan olisi helposti voinut jäädä kotiin ja se olisi ollut taloudellisesti mahdollista, mutta hän ei halunnut koska olisi ollut "tylsää". Aika usein on tilanne jossa nainen on nuorempi ja hänen uransa rakennus on kriittisemmässä vaiheessa.

Niin. Tuollaisia mulkkumiehiä on paljon iseissä, mutta eipä heiltä kysellä, että "miksi teit lapsia, kun niiden kanssa et halua olla" :) aina kritiikki ja arvostelu osuu äiteihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miks viedä 1 vuotias vieraan kasvatettavaksi.
Harva tavallinen vanhempi pystyy tarjoamaan lapselle sen saman mitä kasvatustieteen kandidaatti tai maisteri kykenee varhaiskasvatusyksikössä.
Olet oikeassa, harvassa perheessä lapselle pystytään tarjoamaan lapsen ikäisensä seuraa, joka lapsen kehityksen, sosiaalisen taitojen, ryhmätyöskentelyn ja kanssakäymisen kanssa on elintärkeitä. Niitä 5-10 lapsisia perheitä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen huomannut, että päiväkotia kritisoivat eniten äidit keiden työ on tasoa Tokmannin kassa tai sairaanhoitaja. Siis ne keiden työ on todella hektistä, raskasta ja kuormittavaa ja/tai tylsää, toistavaa ja huonosti palkattua. Heille perhevapaalla oleminen on ainut tauko elämässä työelämästä. Uskon, että aidosti oikeasti viihtyvät kotona lastensa kanssa, mutta alitajuntaisesti taustalla on varmasti myös haluttomuutta palata töihin mistä kumpuaa tarve vouhottaa niille äideille ketkä palaavat jo aiemmin tyytyväisinä työelämään.
Sairaanhoitajaa en kyllä allekirjoita, mutta sellaiset äidit, joilla ei ole koulutusta tai edes sitä työpaikkaa. On kai se helppo jättäytyä kotiin lasten varjolla, kun ei tarvitse stressata työnhakua tai sitä matalapalkka-alaa. Ja monesti on myös runsas tukiverkko, joka hoitaa lapsia viikonloppuisin.
Se on kyllä totta, että näillä äideillä on usein aivan poikkeuksellinen turvaverkko (hoitoapu, rahallinen tuki), ja sitten paasaavat yleensä äänekkäimmin siitä miten he valitsivat lapsen hyvinvoinnin rahan sijasta ja hoitivat lapsensa itse. Tunnen näitä useampia.
Eikö kaikilla kaksinhuoltajilla ole aika hyvä turvaverkko? Periaatteessa toinen on poissa kahdeksan tuntia ja työmatkat, muun ajan toinen voi hoitaa lasta ja toinen tehdä muuta.
Minulle kerran perhepäivähoitajan mies alkoi vinoilla, kun lapseni oli hoidossa parina päivänä viikossa muutaman tunnin. Että siinä äidillä on vapaata. Itse parhaillaan siivosi varastoa, sitten meni asioille kaupungille ja kaikki hänen kolme lastaan olivat kaikkien hommien ajan äidillä hoidossa. Minulla oli lapsi mukana pankissa, lääkärissä, pihatöissä, auton huollossa jne. Ei siinä mitään, mutta veihän se tehoja toiminnasta, kun piti katsoa että lapsi säilyy hengissä myös. Hänestä ihan turhaa vapaata oli minulla. Olisi nyt siivonnut varastonsa ja vaihtanut renkaat niiden kolmen lapsensa kanssa, vai oliko vain mukava tehdä lapsia eikä hoitaa.
Vähän sama varmaan nämä sinun tukiverkkojuttusi. Anna toisten saada tukea, ei se ole sinulta pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näitä valitettavasti on. Porukka tuntuu uskovan, että 1 vee tarvitsee "laadukasta varhaiskasvatusta" pärjätäkseen eikä tajua, että kotona voit antaa aivan yhtä laadukasta hoitoa lapselle.
Harvemmin nyt kukaan kuitenkaan ajattelee, että se 1v TARVITSEE varhaiskasvatusta. Paremminkin ajatus menee niin, että se päivähoito ei ole lapselle pahasta ja on hyvä että molemmat vanhemmat voivat jatkaa työelämässä. Että naisilla on oikeus ja mahdollisuus rakentaa omaa uraa ja vaurastua ja pitää myös muita asioita merkityksellisinä kuin perhettä. Ja että se ei vahingoita lasta, vaan on ihan ok.
Meidän perheessä myös varhaiskasvatukseen suhtaudutaan ennen kaikkea paikkana missä lapsi viettää aikansa meidän vanhempien ollessa töissä. Lasta ei varsinaisesti viedä varhaiskasvatettavaksi, vaan päiväkotiin missä hän saa ruokaa ja hänelle tarjotaan miellyttävää puuhaa ja ikäistensä seuraa. N31
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen huomannut, että päiväkotia kritisoivat eniten äidit keiden työ on tasoa Tokmannin kassa tai sairaanhoitaja. Siis ne keiden työ on todella hektistä, raskasta ja kuormittavaa ja/tai tylsää, toistavaa ja huonosti palkattua. Heille perhevapaalla oleminen on ainut tauko elämässä työelämästä. Uskon, että aidosti oikeasti viihtyvät kotona lastensa kanssa, mutta alitajuntaisesti taustalla on varmasti myös haluttomuutta palata töihin mistä kumpuaa tarve vouhottaa niille äideille ketkä palaavat jo aiemmin tyytyväisinä työelämään.
Sairaanhoitajaa en kyllä allekirjoita, mutta sellaiset äidit, joilla ei ole koulutusta tai edes sitä työpaikkaa. On kai se helppo jättäytyä kotiin lasten varjolla, kun ei tarvitse stressata työnhakua tai sitä matalapalkka-alaa. Ja monesti on myös runsas tukiverkko, joka hoitaa lapsia viikonloppuisin.
Se on kyllä totta, että näillä äideillä on usein aivan poikkeuksellinen turvaverkko (hoitoapu, rahallinen tuki), ja sitten paasaavat yleensä äänekkäimmin siitä miten he valitsivat lapsen hyvinvoinnin rahan sijasta ja hoitivat lapsensa itse. Tunnen näitä useampia.
Eikö kaikilla kaksinhuoltajilla ole aika hyvä turvaverkko? Periaatteessa toinen on poissa kahdeksan tuntia ja työmatkat, muun ajan toinen voi hoitaa lasta ja toinen tehdä muuta.
Minulle kerran perhepäivähoitajan mies alkoi vinoilla, kun lapseni oli hoidossa parina päivänä viikossa muutaman tunnin. Että siinä äidillä on vapaata. Itse parhaillaan siivosi varastoa, sitten meni asioille kaupungille ja kaikki hänen kolme lastaan olivat kaikkien hommien ajan äidillä hoidossa. Minulla oli lapsi mukana pankissa, lääkärissä, pihatöissä, auton huollossa jne. Ei siinä mitään, mutta veihän se tehoja toiminnasta, kun piti katsoa että lapsi säilyy hengissä myös. Hänestä ihan turhaa vapaata oli minulla. Olisi nyt siivonnut varastonsa ja vaihtanut renkaat niiden kolmen lapsensa kanssa, vai oliko vain mukava tehdä lapsia eikä hoitaa.
Vähän sama varmaan nämä sinun tukiverkkojuttusi. Anna toisten saada tukea, ei se ole sinulta pois.
Harva tulee yhdellä palkalla toimeen eikä omistusasujana saa lapsilisän ja kotihoidontuen lisäksi muita tukia.
Vierailija kirjoitti:
Sehän vasta suuri vahinko olisi.
Tämä oli kommentti siihen, että "vaarana on, ettei lapsi täytä varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteita" tms, jos lapsi aloittaa varhaiskasvatuksessa liian myöhään.
Aika mielenkiintoista, miten isoa hajontaa on siinä, mitä vanhemmat katsovat 9kk - 3 vuotiaan eniten tarvitsevan. Oman vanhemman, siis koko ajan samana pysyvän aikuisen (jonka kanssa lapsella on se kuuluisa ensisijainen kiintymyssuhde) hoivaa vai virikkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Kun tein sijaisuuksia päiväkoteihin pk-seudulla, 1 vuoden ikäisiä lapsia oli joka tarhassa. He osasivat kaikki kävellä ainakin jotenkin, mikä helpotti työtä. Pärjäsivät hyvin, ei ollut vierastamista tai paniikki-itkua, kun vanhempi lähti tarhalta töihin.
2-vuotiaiden kanssa vanhempi tuli ensin tutustumaan muutamaksi päiväksi ryhmään, parin päivän jälkeen vanhempi poistui aamupäivän ulkoilun, lounaan ja päiväunien ajaksi. Tosi hienosti lapset pärjää, huoltajan täytyy vain uskaltaa poistua paikalta vaikka lapsi alkaisi itkemään kun on sanottu heipat.
Jos lapsi jää itkemään, hän kokee itsensä hylätyksi.
Ystäväni sisko on sairaanhoitaja ja puoliso posteljooni.
Läpsyvaihtoja teki ja lapset olivat kotona 3 vuotiaaksi.
Mun ystävä sai yh na lapsen. Muutti vanhempiensa luo ja kolmisin arki meni niin, että lapsi meni myös 3 vuotiaana päiväkotiin.
Meillä lapset menivät n 2 vuotiaana. Mun serkun tyttö muutti meille au pairiksi. Vei aamulla lapset päiväkotiin ja haki ip pois. Jos joku lapsista oli kipeä, jäi lapsen kanssa kotiin ja miehen kanssa hoidettiin muiden päiväkodin kuljetukset. Tää serkun tyttö kävi iltalukion, kun kotipaikkakunnalla ei ollut lukiota ja perään amk n.
Asui meillä 7 v ja etenkin kummankin TA t tykkäs, kun ei tullut juurikaan poissaoloja lasten sairastumisista
Ja toinen ei mm ottanut opintolainaakaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tein sijaisuuksia päiväkoteihin pk-seudulla, 1 vuoden ikäisiä lapsia oli joka tarhassa. He osasivat kaikki kävellä ainakin jotenkin, mikä helpotti työtä. Pärjäsivät hyvin, ei ollut vierastamista tai paniikki-itkua, kun vanhempi lähti tarhalta töihin.
2-vuotiaiden kanssa vanhempi tuli ensin tutustumaan muutamaksi päiväksi ryhmään, parin päivän jälkeen vanhempi poistui aamupäivän ulkoilun, lounaan ja päiväunien ajaksi. Tosi hienosti lapset pärjää, huoltajan täytyy vain uskaltaa poistua paikalta vaikka lapsi alkaisi itkemään kun on sanottu heipat.
Jos lapsi jää itkemään, hän kokee itsensä hylätyksi.
Tuon ikäinen lapsi itkee, jos saa väärän väriset sukat jalkaan.
Suomessa lapsia on hoidettu yhteiskunnan tuella viimeiset 35v ja nyt siitä on saatu laajaa tutkimustietoa.
https://yle.fi/a/74-20006854