Lue keskustelun säännöt.
Kuinka paljon lähes 70-vuotiaan pitäisi jaksaa?
11.06.2026 |
En tiedä, olenko huonossa kunnossa, mutta en jaksa tehdä kuin pari asiaa päivässä. Esim. kaupassakäynti pyörällä & illemmalla kävelylenkki. Siivousta kotona & tunti pyöräilyä. Auton pesu pihalla & imurointi sisällä. Muuta fyysistä aktiviteettia päivään ei mahdu. En jaksa (vai viitsi, olen vetämätön) kokata ruokaa, en siivota, en hoitaa kasveja/eläimiä (siksi niitä ei ole). Toisaalta myös henkinen aktiivisuus vie hirveästi energiaa; esim. ennen matkalle lähtöä pakattavan tavaran miettiminen ja valikointi on todella uuvuttavaa. Kun menen mökille, en tulopäivänä jaksa muuta kuin purkaa tavarat.
Onko tämä normaalia?
En käytä päihteitä eikä ole liikakiloja, nukkuminen on huonoa, mutta minkäs teet. Ei ole kumppania tai ketään, jonka kanssa jakaa arkea.
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
onko peräti normaalia, ettei tämän ikäisenä vaan jaksa?
Eikö sinulla ole ollut koskaan iäkkäitä vanhempia, sukulaisia tai muita tuttavia, joista olisit saanut vähän käsitystä, millaista on olla 7-kymppinen?
No, ei niistä kannata mallia ottaa. Ennenvanhaan ihmiset sai keinutuolin ja kävelykepin 50-vuotislahjaksi.
Ja käkikellon.
Heh, toi käkikello oli hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
onko peräti normaalia, ettei tämän ikäisenä vaan jaksa?
Eikö sinulla ole ollut koskaan iäkkäitä vanhempia, sukulaisia tai muita tuttavia, joista olisit saanut vähän käsitystä, millaista on olla 7-kymppinen?
No, ei niistä kannata mallia ottaa. Ennenvanhaan ihmiset sai keinutuolin ja kävelykepin 50-vuotislahjaksi.
Ja käkikellon.
Samaa mieltä. Itse olen 75 v ja en kyllä koe olevani vielä vanha.
Tapaan paljon ihmisiä, käyn ryhmissä, tehdään retkiä ja matkoja.
Kiitän kyllä joka ilta luojaani, että olen saanut olla terve.
Hoidan myös vielä lastenlapsiani useamman kerran viikossa, nautin heidän seurastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vanhana vitsa väännettävä.
Olen suorittanut eläkkeelle päästyäni pari ammattitutkintoa ja muutaman kymmenen opintopistettä avoimessa amk:ssa ja avoimessa yliopistossa sekä käynyt jokusen kansalaisopiston kurssin ja etäluentosarjan. Nyt kesälomalla riippumatossa ja syksyllä taas jatkuu...
t. 70v keskikoulu-drop-outti
Hienoa tuollainen opiskelun aloittaminen. Minäkin suunnittelen aloittavani italian opiskelun, sen aika ei vain ole vielä tullut :D.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vähän alle 70 enkä enää jaksa matkustaa, laittaa ruokaa enkä käydä elokuvissa tai taidenäyttelyiden avajaisissa. Siivoan laiskasti. Teen vain sitä mikä on kivaa: nukun päiväunet, kävelen joka päivä hautausmaalla, luen ja kirjoitan. Ajattelen. (Teen vielä tämän vuoden töitä freelancerina ja sitten lopetan ne hommat.)
Sairastan parantumatonta syöpää ja palliatiivinen lääkitykseni väsyttää, ja siksikin annan itselleni luvan olla jaksamatta suorittaa tämän enempää.
Toivotan mahdollisimman hyvää vointia. :)
Kiitos! Ei meidän tarvitse jaksaa yhtään enempää kuin jaksamme. Jaksamisen eufemismi on tietenkin viitsiminen, mutta viitsiminen johtuu useimmiten siitä ettei yksinkertaisesti vain enää huvita eikä kiinnosta, koska ei jaksa, ja sen pitäisi riittää itselle ja muille.
Saa olla hidas ja väsynyt.
Vanheminen merkitsee luopumista ja luovuttamista, ja kaiken tämän tiedostamista sanotaan gerotranssendenssiksi.
Onkohan mun ongelma siis se, että en osaa vanheta? Miten voisinkaan osata, sehän on täysin uusi asia elämässä, kun mikään vakava sairaus ei ole pysäyttänyt aiemmin.
Onko jossain oppaita, miten voi sopeutua vanhenemiseen ja siihen liittyviin tuntemuksiin? On eri asia olla sairas siten, että sairaus itsessään tai lääkkeet vievät tekemättömäksi. Mutta kun on terve ja haluaisi elää kuin ennenkin - mutta ei vaan jaksa!
Miten ihmeessä eläkeikääkin ollaan nostamassa?! Miten ihmeessä joku jaksaa vielä lähteä joka aamu töihin 70-vuotiaana?! 😳
Ap
Kyllä ikääntyneelläkin voi olla sisältöä elämässä. Senioreille on monenlaisia ryhmiä ja yhteisöjä, jotka vievät ajatukset välillä pois itsestä.
Paljon riippuu siitä, miten itse lähdet mukaan. Usein se, että on niitä virikkeitä ja kohtaamisia, antaa taas energiaa.
Tuossa on vaan se, että mua ei kiinnosta ne vanhusten jutut ja tekemiset. Olen käynyt tsekkaamassa jotain senioreille suunnattuja juttuja, eikä napannut yhtään.
Vain kroppani on vanha, henkisesti en ole seniori.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta sinä ap kuulostat oikein jaksavaiselta, paljon jaksavaisemmalta kuin minä 69-vuotias. Mulla ei onneksi olekaan pihaa tai mökkiä hoidettavana, vain kerrostaloyksiö. En jaksaisi tehdä pitkiä pyörälenkkejä enkä pitkiä kävelylenkkejäkään, mutta onneksi ruokakauppa on ihan vieressä. Toisaalta mun jaksaminen on muualla; kiinnostava tietokoneella tehtävä etätyö tarjoaa sisältöä yksinäisen pitkiin päiviin ja pitää kiinni elämässä.
Suomen ilmanalassa ei ole kovin terveellistä asua yksiössä koska suurimman osan vuodesta varsin rajalliset mahdollisuudet oleilla ulkosalla.
Todella vähän on sellaisia päiviä Suomessa, ettei ulkoilla voi. Se on pelkästään pukeutumiskysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin juuri ikätoverillani kylässä, hänellä oli tytär poikansa kanssa pesemässä ikkunoita. Minä olen tänään pessyt itse kodin ikkunat ja nostellut yksin huonekalut edestä pois. Imuroinut sohvan taustat ja muut piilossa olevat koloset. Nyt menen lämmittämään saunan ja loppuillan löhöilen. Monella ikäiselläni käy siivooja. N77
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vähän alle 70 enkä enää jaksa matkustaa, laittaa ruokaa enkä käydä elokuvissa tai taidenäyttelyiden avajaisissa. Siivoan laiskasti. Teen vain sitä mikä on kivaa: nukun päiväunet, kävelen joka päivä hautausmaalla, luen ja kirjoitan. Ajattelen. (Teen vielä tämän vuoden töitä freelancerina ja sitten lopetan ne hommat.)
Sairastan parantumatonta syöpää ja palliatiivinen lääkitykseni väsyttää, ja siksikin annan itselleni luvan olla jaksamatta suorittaa tämän enempää.
Toivotan mahdollisimman hyvää vointia. :)
Kiitos! Ei meidän tarvitse jaksaa yhtään enempää kuin jaksamme. Jaksamisen eufemismi on tietenkin viitsiminen, mutta viitsiminen johtuu useimmiten siitä ettei yksinkertaisesti vain enää huvita eikä kiinnosta, koska ei jaksa, ja sen pitäisi riittää itselle ja muille.
Saa olla hidas ja väsynyt.
Vanheminen merkitsee luopumista ja luovuttamista, ja kaiken tämän tiedostamista sanotaan gerotranssendenssiksi.
Onkohan mun ongelma siis se, että en osaa vanheta? Miten voisinkaan osata, sehän on täysin uusi asia elämässä, kun mikään vakava sairaus ei ole pysäyttänyt aiemmin.
Onko jossain oppaita, miten voi sopeutua vanhenemiseen ja siihen liittyviin tuntemuksiin? On eri asia olla sairas siten, että sairaus itsessään tai lääkkeet vievät tekemättömäksi. Mutta kun on terve ja haluaisi elää kuin ennenkin - mutta ei vaan jaksa!
Miten ihmeessä eläkeikääkin ollaan nostamassa?! Miten ihmeessä joku jaksaa vielä lähteä joka aamu töihin 70-vuotiaana?! 😳
Ap
Kyllä ikääntyneelläkin voi olla sisältöä elämässä. Senioreille on monenlaisia ryhmiä ja yhteisöjä, jotka vievät ajatukset välillä pois itsestä.
Paljon riippuu siitä, miten itse lähdet mukaan. Usein se, että on niitä virikkeitä ja kohtaamisia, antaa taas energiaa.
Tuossa on vaan se, että mua ei kiinnosta ne vanhusten jutut ja tekemiset. Olen käynyt tsekkaamassa jotain senioreille suunnattuja juttuja, eikä napannut yhtään.
Vain kroppani on vanha, henkisesti en ole seniori.
Ap
Senioriryhmissä on kyllä monenlaisia ihmisiä ja monenlaista toimintaa.
Riippuu tietysti siitä, millaisella paikkakunnalla asut?
Mitähän mahdat tarkoittaa sillä, että et ole henkisesti seniori?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
onko peräti normaalia, ettei tämän ikäisenä vaan jaksa?
Eikö sinulla ole ollut koskaan iäkkäitä vanhempia, sukulaisia tai muita tuttavia, joista olisit saanut vähän käsitystä, millaista on olla 7-kymppinen?
No, ei niistä kannata mallia ottaa. Ennenvanhaan ihmiset sai keinutuolin ja kävelykepin 50-vuotislahjaksi.
Ja käkikellon.
Ei nyt puhuta mistään ennenvanhasta, vaan esim. 20 vuotta sitten kun ap on ollut 50, niin eikö hän tosiaan tuntenut ketään itseään vanhempaa?
Omat vanhemmat lähinnä. He olivat hyvin aktiivisia loppuun asti. Äiti kuoli ns. saappaat jalassa aivoinfarktiin 94-vuotiaana.
Ja huomautan, että minun on aina ollut vaikea samaistua ikätovereihini. Vaikka kehoni on vanha, mieleni ei ole suuntautunut asioihin ja tekemisiin, mitä vanhoille pidetään tyypillisinä.
Tykkään esim. maastoratsastuksesta. Nyt en ole löytänyt hevosystävllistä paikkaa tästä lähiseudultani, missä voisin harrastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vähän alle 70 enkä enää jaksa matkustaa, laittaa ruokaa enkä käydä elokuvissa tai taidenäyttelyiden avajaisissa. Siivoan laiskasti. Teen vain sitä mikä on kivaa: nukun päiväunet, kävelen joka päivä hautausmaalla, luen ja kirjoitan. Ajattelen. (Teen vielä tämän vuoden töitä freelancerina ja sitten lopetan ne hommat.)
Sairastan parantumatonta syöpää ja palliatiivinen lääkitykseni väsyttää, ja siksikin annan itselleni luvan olla jaksamatta suorittaa tämän enempää.
Toivotan mahdollisimman hyvää vointia. :)
Kiitos! Ei meidän tarvitse jaksaa yhtään enempää kuin jaksamme. Jaksamisen eufemismi on tietenkin viitsiminen, mutta viitsiminen johtuu useimmiten siitä ettei yksinkertaisesti vain enää huvita eikä kiinnosta, koska ei jaksa, ja sen pitäisi riittää itselle ja muille.
Saa olla hidas ja väsynyt.
Vanheminen merkitsee luopumista ja luovuttamista, ja kaiken tämän tiedostamista sanotaan gerotranssendenssiksi.
Onkohan mun ongelma siis se, että en osaa vanheta? Miten voisinkaan osata, sehän on täysin uusi asia elämässä, kun mikään vakava sairaus ei ole pysäyttänyt aiemmin.
Onko jossain oppaita, miten voi sopeutua vanhenemiseen ja siihen liittyviin tuntemuksiin? On eri asia olla sairas siten, että sairaus itsessään tai lääkkeet vievät tekemättömäksi. Mutta kun on terve ja haluaisi elää kuin ennenkin - mutta ei vaan jaksa!
Miten ihmeessä eläkeikääkin ollaan nostamassa?! Miten ihmeessä joku jaksaa vielä lähteä joka aamu töihin 70-vuotiaana?! 😳
Ap
Kyllä ikääntyneelläkin voi olla sisältöä elämässä. Senioreille on monenlaisia ryhmiä ja yhteisöjä, jotka vievät ajatukset välillä pois itsestä.
Paljon riippuu siitä, miten itse lähdet mukaan. Usein se, että on niitä virikkeitä ja kohtaamisia, antaa taas energiaa.
Tuossa on vaan se, että mua ei kiinnosta ne vanhusten jutut ja tekemiset. Olen käynyt tsekkaamassa jotain senioreille suunnattuja juttuja, eikä napannut yhtään.
Vain kroppani on vanha, henkisesti en ole seniori.
Ap
Pitäiskö sinun mennä sitten Tinderiin?
Otat sieltä pari-kolme seuralaista ja rupeat järjestelemään treffejä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
onko peräti normaalia, ettei tämän ikäisenä vaan jaksa?
Eikö sinulla ole ollut koskaan iäkkäitä vanhempia, sukulaisia tai muita tuttavia, joista olisit saanut vähän käsitystä, millaista on olla 7-kymppinen?
No, ei niistä kannata mallia ottaa. Ennenvanhaan ihmiset sai keinutuolin ja kävelykepin 50-vuotislahjaksi.
Ja käkikellon.
Ei nyt puhuta mistään ennenvanhasta, vaan esim. 20 vuotta sitten kun ap on ollut 50, niin eikö hän tosiaan tuntenut ketään itseään vanhempaa?
Omat vanhemmat lähinnä. He olivat hyvin aktiivisia loppuun asti. Äiti kuoli ns. saappaat jalassa aivoinfarktiin 94-vuotiaana.
Ja huomautan, että minun on aina ollut vaikea samaistua ikätovereihini. Vaikka kehoni on vanha, mieleni ei ole suuntautunut asioihin ja tekemisiin, mitä vanhoille pidetään tyypillisinä.
Tykkään esim. maastoratsastuksesta. Nyt en ole löytänyt hevosystävllistä paikkaa tästä lähiseudultani, missä voisin harrastaa.
Oletko siis ap? Aloituksessa kirjoitat näin: "Esim. kaupassakäynti pyörällä & illemmalla kävelylenkki. Siivousta kotona & tunti pyöräilyä. Auton pesu pihalla & imurointi sisällä."
Uskotko, että nuoremmat kuvailevat elämäänsä noin? Toistaiseksi et ole kertonut mitään sellaista, joka saisi ajattelemaan, että olet selvästi ikäistäsi nuorempi henkisesti. Puhut vaan siivoamisesta ja kaupassakäynnistä, ja vain fyysisestä kunnostasi, et mistään kiinnostavista asioista.
Lisään vielä, että tunnut fiksoittuneen vain fyysiseen kuntoon ja olet selvästi jo kauan halveksinut itseäsi vanhempia asenteella "olen erilainen nuori enkä yhtä tylsä kuin muut ihmiset".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vähän alle 70 enkä enää jaksa matkustaa, laittaa ruokaa enkä käydä elokuvissa tai taidenäyttelyiden avajaisissa. Siivoan laiskasti. Teen vain sitä mikä on kivaa: nukun päiväunet, kävelen joka päivä hautausmaalla, luen ja kirjoitan. Ajattelen. (Teen vielä tämän vuoden töitä freelancerina ja sitten lopetan ne hommat.)
Sairastan parantumatonta syöpää ja palliatiivinen lääkitykseni väsyttää, ja siksikin annan itselleni luvan olla jaksamatta suorittaa tämän enempää.
Toivotan mahdollisimman hyvää vointia. :)
Kiitos! Ei meidän tarvitse jaksaa yhtään enempää kuin jaksamme. Jaksamisen eufemismi on tietenkin viitsiminen, mutta viitsiminen johtuu useimmiten siitä ettei yksinkertaisesti vain enää huvita eikä kiinnosta, koska ei jaksa, ja sen pitäisi riittää itselle ja muille.
Saa olla hidas ja väsynyt.
Vanheminen merkitsee luopumista ja luovuttamista, ja kaiken tämän tiedostamista sanotaan gerotranssendenssiksi.
Onkohan mun ongelma siis se, että en osaa vanheta? Miten voisinkaan osata, sehän on täysin uusi asia elämässä, kun mikään vakava sairaus ei ole pysäyttänyt aiemmin.
Onko jossain oppaita, miten voi sopeutua vanhenemiseen ja siihen liittyviin tuntemuksiin? On eri asia olla sairas siten, että sairaus itsessään tai lääkkeet vievät tekemättömäksi. Mutta kun on terve ja haluaisi elää kuin ennenkin - mutta ei vaan jaksa!
Miten ihmeessä eläkeikääkin ollaan nostamassa?! Miten ihmeessä joku jaksaa vielä lähteä joka aamu töihin 70-vuotiaana?! 😳
Ap
Kyllä ikääntyneelläkin voi olla sisältöä elämässä. Senioreille on monenlaisia ryhmiä ja yhteisöjä, jotka vievät ajatukset välillä pois itsestä.
Paljon riippuu siitä, miten itse lähdet mukaan. Usein se, että on niitä virikkeitä ja kohtaamisia, antaa taas energiaa.
Tuossa on vaan se, että mua ei kiinnosta ne vanhusten jutut ja tekemiset. Olen käynyt tsekkaamassa jotain senioreille suunnattuja juttuja, eikä napannut yhtään.
Vain kroppani on vanha, henkisesti en ole seniori.
Ap
Senioriryhmissä on kyllä monenlaisia ihmisiä ja monenlaista toimintaa.
Riippuu tietysti siitä, millaisella paikkakunnalla asut?
Mitähän mahdat tarkoittaa sillä, että et ole henkisesti seniori?
En koe yhteenkuuluvuutta ikäisteni kanssa. En tykkää asioista, mitä ikäiseni tyypillisesti tekevät huvikseen. Olen käynyt erilaisissa senioritapahtumissa ja kokeillut ryhmiä, mutta en koe niitä mielenkiintoisina, ne eivät virkistä tai ole antoisia. Puheenaiheet eivät kiinnosta minua.
Jossain liikuntaryhmisssä käyn, niiden osanottajat ovat hyvin eri-ikäisiä, mutta liikuntatunti ei ole sosiaalinen tapahtuma sinänsä, vaan sinne mennään liikkumaan.
Olen neuroepätyypillinen, joten tämä varmaan ensisijaisesti erottaa kokemukseni valtaväestöstä.
Minun äitini kävi seitsemänkymppisenä eläkeläistansseissa ja matkusteli eläkeläisesporukoitten kanssa milloin missäkin. Kun minun ensimmäinen lapsenlapseni syntyi, äiti oli jossain Afrikassa.
Mutta sitten tuli stoppi n. 80 -vuotiaana, kun kaatui lonkkansa päälle ja siitä alkoi alamäki. Eli pitkään, mutta ei tehnyt mitään.
Itse olen tässä seitsemänkymppisenä nyt olla ihan vetämätön, ihmettelen miten äiti tässä iässä vielä jaksoi kaikkea. Minä en jaksaisi mitään, en edes nousta ylös aamulla. Koska äiti eli niin vanhaksi, piti häntä käydä paljon auttamassa, mutta nyt kun häntä ei enää ole, en viitsisi mitään. Joskus menee aamupäivä ikkunasta ulos katsellessa.
Olen ollut hirveän menevä ennen. Minulla on ollut paljon kaikenlaisia luottamustehtäviä ja vapaaehtoishommia ja sen sellaisia, nyt ne kaikki on jääneet.
En minä itseäni masentuneeksikaan tunne, joten ehkä tämä on vain väsymystä kaikkeen. Aina sai olla menossa ja aina on ollut pää täynnä ajatuksia ja suunnitelmia sun muuta. Nyt tuntuu, että mitä se ränttää, vähemmälläkin olisi päässyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
onko peräti normaalia, ettei tämän ikäisenä vaan jaksa?
Eikö sinulla ole ollut koskaan iäkkäitä vanhempia, sukulaisia tai muita tuttavia, joista olisit saanut vähän käsitystä, millaista on olla 7-kymppinen?
No, ei niistä kannata mallia ottaa. Ennenvanhaan ihmiset sai keinutuolin ja kävelykepin 50-vuotislahjaksi.
Ja käkikellon.
Ei nyt puhuta mistään ennenvanhasta, vaan esim. 20 vuotta sitten kun ap on ollut 50, niin eikö hän tosiaan tuntenut ketään itseään vanhempaa?
Omat vanhemmat lähinnä. He olivat hyvin aktiivisia loppuun asti. Äiti kuoli ns. saappaat jalassa aivoinfarktiin 94-vuotiaana.
Ja huomautan, että minun on aina ollut vaikea samaistua ikätovereihini. Vaikka kehoni on vanha, mieleni ei ole suuntautunut asioihin ja tekemisiin, mitä vanhoille pidetään tyypillisinä.
Tykkään esim. maastoratsastuksesta. Nyt en ole löytänyt hevosystävllistä paikkaa tästä lähiseudultani, missä voisin harrastaa.
Oletko siis ap? Aloituksessa kirjoitat näin: "Esim. kaupassakäynti pyörällä & illemmalla kävelylenkki. Siivousta kotona & tunti pyöräilyä. Auton pesu pihalla & imurointi sisällä."
Uskotko, että nuoremmat kuvailevat elämäänsä noin? Toistaiseksi et ole kertonut mitään sellaista, joka saisi ajattelemaan, että olet selvästi ikäistäsi nuorempi henkisesti. Puhut vaan siivoamisesta ja kaupassakäynnistä, ja vain fyysisestä kunnostasi, et mistään kiinnostavista asioista.
No en viitsi tänne kertoa niitä kiinnostuksenkohteitani! 😄 Aloitus on fyysisen aktiivisuuden romahduksesta.
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini kävi seitsemänkymppisenä eläkeläistansseissa ja matkusteli eläkeläisesporukoitten kanssa milloin missäkin. Kun minun ensimmäinen lapsenlapseni syntyi, äiti oli jossain Afrikassa.
Mutta sitten tuli stoppi n. 80 -vuotiaana, kun kaatui lonkkansa päälle ja siitä alkoi alamäki. Eli pitkään, mutta ei tehnyt mitään.
Itse olen tässä seitsemänkymppisenä nyt olla ihan vetämätön, ihmettelen miten äiti tässä iässä vielä jaksoi kaikkea. Minä en jaksaisi mitään, en edes nousta ylös aamulla. Koska äiti eli niin vanhaksi, piti häntä käydä paljon auttamassa, mutta nyt kun häntä ei enää ole, en viitsisi mitään. Joskus menee aamupäivä ikkunasta ulos katsellessa.
Olen ollut hirveän menevä ennen. Minulla on ollut paljon kaikenlaisia luottamustehtäviä ja vapaaehtoishommia ja sen sellaisia, nyt ne kaikki on jääneet.
En minä itseäni masentuneeksikaan tunne, joten ehkä tämä on vain väsymystä kaikkeen. Aina sai olla menossa ja aina on ollut pää täynnä ajatuksia ja suunnitelmia sun muuta. Nyt tuntuu, että mitä se ränttää, vähemmälläkin olisi päässyt.
Kiitos kommentistasi! 🌻
Elinvoiman hiipuminen, motivaation puute, kaikki on jo nähty ja koettu. Miksi enää vaivautua. Luulen, että tuo vaikuttaa jaksamiseen. Tavallaan haluaisi edelleen mennä ja tehdä, mutta kun on vetämätön. Voihan tuo olla masennustakin, mikä on vanhoilla ihmisillä aika yleistä. Se masennus on eri asia kuin nuorempana. Masentaa, kun ei jaksa. Ja ei jaksa, kun masentaa. 🤔
Ei vanhuus tule yksin. Kyllä se vaatii veronsa. Olen 74 vuotta ja pitää joka päivä miettiä minkä kotityön jaksaisi tehdä. Imuroinnin vai lakanoiden vaihdon. Tai jos käy kaupassa, ei jaksa muuta. Minulla on näkövamma joka hidastaa kaikkea työtä. Lattiat pitää pestä konttaamalla kun ei näe muuten. En saa mistään apua, kun ei ole varaa maksaa siivousfirmoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vähän alle 70 enkä enää jaksa matkustaa, laittaa ruokaa enkä käydä elokuvissa tai taidenäyttelyiden avajaisissa. Siivoan laiskasti. Teen vain sitä mikä on kivaa: nukun päiväunet, kävelen joka päivä hautausmaalla, luen ja kirjoitan. Ajattelen. (Teen vielä tämän vuoden töitä freelancerina ja sitten lopetan ne hommat.)
Sairastan parantumatonta syöpää ja palliatiivinen lääkitykseni väsyttää, ja siksikin annan itselleni luvan olla jaksamatta suorittaa tämän enempää.
Toivotan mahdollisimman hyvää vointia. :)
Kiitos! Ei meidän tarvitse jaksaa yhtään enempää kuin jaksamme. Jaksamisen eufemismi on tietenkin viitsiminen, mutta viitsiminen johtuu useimmiten siitä ettei yksinkertaisesti vain enää huvita eikä kiinnosta, koska ei jaksa, ja sen pitäisi riittää itselle ja muille.
Saa olla hidas ja väsynyt.
Vanheminen merkitsee luopumista ja luovuttamista, ja kaiken tämän tiedostamista sanotaan gerotranssendenssiksi.
Onkohan mun ongelma siis se, että en osaa vanheta? Miten voisinkaan osata, sehän on täysin uusi asia elämässä, kun mikään vakava sairaus ei ole pysäyttänyt aiemmin.
Onko jossain oppaita, miten voi sopeutua vanhenemiseen ja siihen liittyviin tuntemuksiin? On eri asia olla sairas siten, että sairaus itsessään tai lääkkeet vievät tekemättömäksi. Mutta kun on terve ja haluaisi elää kuin ennenkin - mutta ei vaan jaksa!
Miten ihmeessä eläkeikääkin ollaan nostamassa?! Miten ihmeessä joku jaksaa vielä lähteä joka aamu töihin 70-vuotiaana?! 😳
Ap
Kyllä ikääntyneelläkin voi olla sisältöä elämässä. Senioreille on monenlaisia ryhmiä ja yhteisöjä, jotka vievät ajatukset välillä pois itsestä.
Paljon riippuu siitä, miten itse lähdet mukaan. Usein se, että on niitä virikkeitä ja kohtaamisia, antaa taas energiaa.
Tuossa on vaan se, että mua ei kiinnosta ne vanhusten jutut ja tekemiset. Olen käynyt tsekkaamassa jotain senioreille suunnattuja juttuja, eikä napannut yhtään.
Vain kroppani on vanha, henkisesti en ole seniori.
Ap
Onko ap sinulla lapsia?
Olen nimittäin huomannut sellaisen, että kun itsellä on lapsia, niin se ikääntymisen hyväksyminen käy luonnostaan.
Ensin näet omien lastesi aikuistuvan ja astuvan työelämään ja perustavan perheitä. Jotenkin se oman ikääntymisen huomaaminen käy kuin itsestään.
Lastenlasten syntyminen tekee sinut mummoksi tai vaariksi jne.
Samassa vaiheessa olevat tuttavat vielä vahvistavat sitä, että ollaan ikääntyneitä ja mummoja ja vaareja.
Olisiko ap tästä kysymys? Olet painanut täysillä työelämän ja yhtäkkiä sinun pitäisi nyt liittyä meidän senioreiden ryhmään?
Vierailija kirjoitti:
Anteeks ny vaa ku tuun sanomaa pari sanaa!
Nykyajan "vanhukset" o nii raihnasii, että ottaa niin päähän!
Sairaudet o asia erikseen!
Mutta, isoäitini lopetti navetan pidon vajaa 70 vuotiaana. Yli 80 vuotiaaksi haki itte polttopuut liiteristä. Ei valittanut.
Ni, nykyään vajaa 65 ikäset valittaa ku o nii rankkaa! Mun anoppiki sano (vajaa 70 vee) et hän on niin vanha, ettei jaksa ees lapsenlastaan hoitaa ja koko aikuis ikänsä asunu kerros- tai rivitalos.
Että ollaan sitten heikkoja me nykysukupolvet!
Mun mummoni piti navettaa vielä 82vuotiaana.
Olen 71v ja vasta jäin eläkkeelle, kun sain pienen aivoinfarktin. Siitä on neljä kk ja pitäisi kai jaksaa enempi mitä jaksan.
Kaksi kertaa viikossa käyn kuntosalilla, muina päivinä teen puolen tunnin lenkin. En jaksa tehdä ruokaa vaan syön valmisruokia. Mikrossa teen kaurapuuroa.
En jaksa mennä mihinkään harrastuksiin vaikka niitä oli ennen useita. En vieraile missään. Pääasiassa kai vaan olen ja tämä on sangen tylsää elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
onko peräti normaalia, ettei tämän ikäisenä vaan jaksa?
Eikö sinulla ole ollut koskaan iäkkäitä vanhempia, sukulaisia tai muita tuttavia, joista olisit saanut vähän käsitystä, millaista on olla 7-kymppinen?
No, ei niistä kannata mallia ottaa. Ennenvanhaan ihmiset sai keinutuolin ja kävelykepin 50-vuotislahjaksi.
Ja käkikellon.
Ei nyt puhuta mistään ennenvanhasta, vaan esim. 20 vuotta sitten kun ap on ollut 50, niin eikö hän tosiaan tuntenut ketään itseään vanhempaa?
Omat vanhemmat lähinnä. He olivat hyvin aktiivisia loppuun asti. Äiti kuoli ns. saappaat jalassa aivoinfarktiin 94-vuotiaana.
Ja huomautan, että minun on aina ollut vaikea samaistua ikätovereihini. Vaikka kehoni on vanha, mieleni ei ole suuntautunut asioihin ja tekemisiin, mitä vanhoille pidetään tyypillisinä.
Tykkään esim. maastoratsastuksesta. Nyt en ole löytänyt hevosystävllistä paikkaa tästä lähiseudultani, missä voisin harrastaa.
Oletko siis ap? Aloituksessa kirjoitat näin: "Esim. kaupassakäynti pyörällä & illemmalla kävelylenkki. Siivousta kotona & tunti pyöräilyä. Auton pesu pihalla & imurointi sisällä."
Uskotko, että nuoremmat kuvailevat elämäänsä noin? Toistaiseksi et ole kertonut mitään sellaista, joka saisi ajattelemaan, että olet selvästi ikäistäsi nuorempi henkisesti. Puhut vaan siivoamisesta ja kaupassakäynnistä, ja vain fyysisestä kunnostasi, et mistään kiinnostavista asioista.
No en viitsi tänne kertoa niitä kiinnostuksenkohteitani! 😄 Aloitus on fyysisen aktiivisuuden romahduksesta.
Fyysinen ja psyykkinen kyllä kulkevat käsikädessä.
Ei nyt puhuta mistään ennenvanhasta, vaan esim. 20 vuotta sitten kun ap on ollut 50, niin eikö hän tosiaan tuntenut ketään itseään vanhempaa?