Mikä se sellainen hyvinvointimaa on, jossa joka viides elää köyhyydessä?
No se on oikeistolainen Suomi. Vahva ja välittävä, jossa jokaisella on vapaus menestyä.
Kommentit (297)
En ole koskaan nähnyr sitä suomalaista joka voi hyvin, kaikilla kokoajan paha olla. Mikä se sellainen hyvinvointivaltio on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin nähdä täällä "liian hyvistä sosiaalituista" valittavien elävän edes kuukauden mainitulla peruspäivärahalla eli nykyisellä yleistuella. Voisi hieman mieli muuttua!!!
Arvelisin että ko. ihmiset sairasruisivat melko pian krooniseen masennukseen kun ei olisi matkoja, huvituksia eikä harrastuksia!
Paljon puhuttuihin päihteisiin ei tietystikään rahat riittäisi, siis todellisuus on juurikin päinvastaista kuin mitä yleisesti väitetään.
Itse olin parikymppisenä alkoholisti ja tein hanttihommia, ennen kuin aloin tanssijaksi. Join päivässä noin 8-18 annosta alkoholia töiden jälkeen. Jos pääsin töistä klo 20, join vähemmän. Sen 8 annosta. Aamulla heräsin ja join ennen hommia. Töissä en juonut juurikaan kuin vettä. Olin syömättä, että viina käy paremmin verenkiertoon.
Lopun kuusta piti juoda omatekoista kiljua, koska ne palkat ei edes riittäneet alkoholiin.
Et voi juoda Suomessa edes henkeäsi itseltäsi omilla rahoillas. Palkkataso oli juuri 9-12e tunti. Kaksi viikkoa elit kohtuullisesti pirkkaa tai cooppia juoden ja siihen väkevää päälle kyytipojaksi. Siinä missä normaali hyvätuloinen voi ostaa oikeaa viiniä tai hienoja sherryjä alkosta, niin työlläisellä ei ole varaa edes pienpanimo-oluisiin varaa. Vaan se on kuraa tyyliin bulkkilaageria naaman ja loppuviikon juot itse tekemää kiljua saatana. Ei kauheesti innosta tehdä duunia kun ei päihteitäkään saa sillä rahala. Puet mekon päälle ja otat suihin tai tanssit, niin saat päivässä sen mitä saisit parissa viikossa raatamalla aamusta iltaan.
Sellanen satu hullulta.
No sehän on tietysti sellainen hiilinegatiivisuutta maailman edelläkävijänä haluava hyvinvointivaltio. Neljä viidestä köyhyyteen, niin unelmien hiilinegatiivisuus on viimein saavutettu.
"Haluaisin nähdä täällä "liian hyvistä sosiaalituista" valittavien elävän edes kuukauden mainitulla peruspäivärahalla eli nykyisellä yleistuella. Voisi hieman mieli muuttua!!!"
been there done that. Ne on ihan riittävät. Pitää osata käyttää sitä rahaa.
Ai meistä ei muka välitetä? Nehän tuo kaljatkin nykyään jo ihan makuuhuoneeseen asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin nähdä täällä "liian hyvistä sosiaalituista" valittavien elävän edes kuukauden mainitulla peruspäivärahalla eli nykyisellä yleistuella. Voisi hieman mieli muuttua!!!
Arvelisin että ko. ihmiset sairasruisivat melko pian krooniseen masennukseen kun ei olisi matkoja, huvituksia eikä harrastuksia!
Paljon puhuttuihin päihteisiin ei tietystikään rahat riittäisi, siis todellisuus on juurikin päinvastaista kuin mitä yleisesti väitetään.
Todellisuus päihdemaailmassa on itseasiassa se että nostetaan ttt/ työttömyyspäiväraha/ nykyinen yleistuki, se käytetään päihteisiin, eikä se riitä, joten hankitaan rikoksilla lisää rahaa (yleisimmin näpistelyt, omaisuusvarkaudet, ryöstöt, petokset ja huumeidenmyynti)
Terv. Mt- ja päihdehoitaja
Mutta kuitenkaan enemmistö ei tukien saajista tee niin, vielä.
Onko tässä jonkinlainen ihimiskokeilu koe-eläinpuistossa, että jalostetaan porukkaa sietämään orjuutta tai avovankeutta ja ne jotka ei kestä lauantaita virikkeettömässä kopissa 24t kuolee myrkkyihin, myrkkyihin jotka piti olla laittomia ja ei saatavissa, mutta jos niitä kuitenkin saa käsiinsä, nin rangaistaan sitä, jota alunperin piti suojella. :D Tehdään niin ja annetaan signaali ettei henkilö myöskään ole vapaa, vaan omistuksessa ja yksinlönvapaudet on vain sanahelinää puolueen sivustolla.
Sitä en tiedä kuinka moni tukien saajista on päihdeongelmaisia, mutta sen tiedän että suurin osa päihdeongelmaisista on tukien saajia.
Poislukien sitten nää ranta-aho, narkkinacci, ym loiset jotka elättää itsensä toisten riippuvuuksilla.
Terv, Mt- ja päihdehoitaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisella työläisellä ei ole varaa edes autoa ylläpitää ja maksaa parkkipaikkaa työnsä tuloksilla, mutta brasilialaisella on varaa autoon ja polttoaineeseen. Ostovoima on parempi ja elämä paljon rikkaampi. Braziliassa on hyvä olla myös koditon. Suomessa on talvella kuolema.
Köyhät brasilialaiset ovat joko kodittomia tai asuvat slummissa, siis ihan oikeassa slummissa. He kerjäävät teiden varsilla, keräävät roskia joita myyvät eteenpäin tai tienaavat elantonsa tileillä neuvomalla ihmisiä minne kannattaa parkkeerata auto. Näiden ihmisten lapsilla ei oikeasti ole parempaa tulevaisuutta ellei tapahdu ihmettä.
Keskiluokkainen brasilialainen saattaa asua omistamassaan asunnossa mutta joutuu ilman stipendiä kustantamaan itse esimerkiksi lastensa koulunkäynnin ellei laita lastaan julkiseen kouluun (josta ei välttämättä lapset itse pääse enää keskiluokkaan). Lopuilla rahoilla joudutaan ostamaan esimerkiksi ruoka ja moni joutuu tässäkin kohtaa laskemaan jokaisen pennin ja entistä enemmän jos haluaa saada siltä kuukaudelta esimerkiksi 20 euroa säästöön. Julkinen terveydenhuolto toimii joissain osavaltioissa yllättävän hyvin, joissain ei. Autojen hinnat Brasiliassa eivät paljoa pienemmät kuin Suomessa, keskipalkka sen sijaan on Suomen vastaavasta murto-osa, tässäkin riippuu siitä missä päin maata asut. Ja ei, valtavalla osalla keskiluokkaisista brasilialaisista ei ole omaa autoa. Ja ei, Sao Paulon tai Rion keskustassa 16. kerroksessa asuva ei yleensä ole keskiluokkainen brasilialainen. Joten kyllä, sanoisin ehdottomasti että elämä pienituloisena suomalaisena on helpompaa kuin keskituloisena brasilialaisena.
Ja tähän vielä lisäyksenä, ostovoima ei todellakaan missään nimessä ole parempi Brasiliassa kuin Suomessa. Ja Suomessa yksikään ihminen ei ole samalla tasolla koditon kuin moni brasilialainen koditon joita on iso määrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisella työläisellä ei ole varaa edes autoa ylläpitää ja maksaa parkkipaikkaa työnsä tuloksilla, mutta brasilialaisella on varaa autoon ja polttoaineeseen. Ostovoima on parempi ja elämä paljon rikkaampi. Braziliassa on hyvä olla myös koditon. Suomessa on talvella kuolema.
Nyt puhut täyttä paskaa pölvästi.
et ole vissiin työelämässä koskaan ollutkaan.
kyllä minä asun maksetussa omakotitalossa ja autot tossa pihalla ja vene parin kilsanpäässä rannassa.
Siksi sinä saatanan urpo töissä käytkin, kun se sua kannattelee. Älä jumalauta, älä jhumalauta odota, että ne menisi joita se ei kannata!
Täällä on joukko järkkymättömästi vastatuuleen seisovia ihmismassoja jotka ei töihin mene edes aseella osoitettuna, koska se ei yksinkertaisesti kannata heitä. Joten mene ja käy töissä. Asento! Lepoooooo! ASENTO! LEPOOO!
Nauti köyhyydestä kela pelle kun työ ei kannata.
onneksi tukia on leikattu ja hinnat nousee.
Minä olen juuri oikea henkilö tuolle toivotukselle. Nautin ja olen tehnyt köyhyydestä taidetta. Nautin ja minulle on ihan sama nouseeko hinnat. Käyn kalassa ja telttailen kesät ja syksyt. Ostoskeskuksen takana metsikössä on wifi ja kännyn saa ladattua lähistöllä missä vain.
Minähän nautin elämästäni. Siitä iloa minulta ei voi viedä kuin kuolema.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisella työläisellä ei ole varaa edes autoa ylläpitää ja maksaa parkkipaikkaa työnsä tuloksilla, mutta brasilialaisella on varaa autoon ja polttoaineeseen. Ostovoima on parempi ja elämä paljon rikkaampi. Braziliassa on hyvä olla myös koditon. Suomessa on talvella kuolema.
Köyhät brasilialaiset ovat joko kodittomia tai asuvat slummissa, siis ihan oikeassa slummissa. He kerjäävät teiden varsilla, keräävät roskia joita myyvät eteenpäin tai tienaavat elantonsa tileillä neuvomalla ihmisiä minne kannattaa parkkeerata auto. Näiden ihmisten lapsilla ei oikeasti ole parempaa tulevaisuutta ellei tapahdu ihmettä.
Keskiluokkainen brasilialainen saattaa asua omistamassaan asunnossa mutta joutuu ilman stipendiä kustantamaan itse esimerkiksi lastensa koulunkäynnin ellei laita lastaan julkiseen kouluun (josta ei välttämättä lapset itse pääse enää keskiluokkaan). Lopuilla rahoilla joudutaan ostamaan esimerkiksi ruoka ja moni joutuu tässäkin kohtaa laskemaan jokaisen pennin ja entistä enemmän jos haluaa saada siltä kuukaudelta esimerkiksi 20 euroa säästöön. Julkinen terveydenhuolto toimii joissain osavaltioissa yllättävän hyvin, joissain ei. Autojen hinnat Brasiliassa eivät paljoa pienemmät kuin Suomessa, keskipalkka sen sijaan on Suomen vastaavasta murto-osa, tässäkin riippuu siitä missä päin maata asut. Ja ei, valtavalla osalla keskiluokkaisista brasilialaisista ei ole omaa autoa. Ja ei, Sao Paulon tai Rion keskustassa 16. kerroksessa asuva ei yleensä ole keskiluokkainen brasilialainen. Joten kyllä, sanoisin ehdottomasti että elämä pienituloisena suomalaisena on helpompaa kuin keskituloisena brasilialaisena.Ja tähän vielä lisäyksenä, ostovoima ei todellakaan missään nimessä ole parempi Brasiliassa kuin Suomessa. Ja Suomessa yksikään ihminen ei ole samalla tasolla koditon kuin moni brasilialainen koditon joita on iso määrä.
Minä olen asunut Brasiliassakin. Olen ollut laivan kokkina. ET tiedä paskaakaan Brasiliasta.
Mulla on ollut nainen sielä ja lapsia, joita en todellakaan elätä. Minä olen tämän keskustelu mies. Joten lopeta jankkaus asiasta, kun et tunnu tietävän yhtään mitään asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin nähdä täällä "liian hyvistä sosiaalituista" valittavien elävän edes kuukauden mainitulla peruspäivärahalla eli nykyisellä yleistuella. Voisi hieman mieli muuttua!!!
Arvelisin että ko. ihmiset sairasruisivat melko pian krooniseen masennukseen kun ei olisi matkoja, huvituksia eikä harrastuksia!
Paljon puhuttuihin päihteisiin ei tietystikään rahat riittäisi, siis todellisuus on juurikin päinvastaista kuin mitä yleisesti väitetään.
Todellisuus päihdemaailmassa on itseasiassa se että nostetaan ttt/ työttömyyspäiväraha/ nykyinen yleistuki, se käytetään päihteisiin, eikä se riitä, joten hankitaan rikoksilla lisää rahaa (yleisimmin näpistelyt, omaisuusvarkaudet, ryöstöt, petokset ja huumeidenmyynti)
Terv. Mt- ja päihdehoitaja
Mutta kuitenkaan enemmistö ei tukien saajista tee niin, vielä.
Onko tässä jonkinlainen ihimiskokeilu koe-eläinpuistossa, että jalostetaan porukkaa sietämään orjuutta tai avovankeutta ja ne jotka ei kestä lauantaita virikkeettömässä kopissa 24t kuolee myrkkyihin, myrkkyihin jotka piti olla laittomia ja ei saatavissa, mutta jos niitä kuitenkin saa käsiinsä, nin rangaistaan sitä, jota alunperin piti suojella. :D Tehdään niin ja annetaan signaali ettei henkilö myöskään ole vapaa, vaan omistuksessa ja yksinlönvapaudet on vain sanahelinää puolueen sivustolla.
Sitä en tiedä kuinka moni tukien saajista on päihdeongelmaisia, mutta sen tiedän että suurin osa päihdeongelmaisista on tukien saajia.
Poislukien sitten nää ranta-aho, narkkinacci, ym loiset jotka elättää itsensä toisten riippuvuuksilla.
Terv, Mt- ja päihdehoitaja
Päihdeongelma on sidoksissa tulotasoon selvästi. Päihdeonelmat voitaisi poistaa paremmalla ostovoimalla ja palkkatasolla, jos haluttaisi.
Lääkäreiden palkkatasolla päihdeongelmia on huomattavasti vähemmän. Käy ihan järkeenkin, kukapa haluaisi pistää elämänsä risaiseksi, kun on työt turvattu eläkeikään asti ja eläkkeet on hyvällä tasolla. Köyhiä ajetaan huumeongelmaisiksi.

Alkaa ärsyttää tämä ikuinen lääkäreihin vertaaminen. Kaikki eivät voi tietenkään olla lääkäreitä mutta lähes kuka tahansa normaalilla järjellä varustettu pystyy kyllä halutessaan opiskelemaan lääkäriksi. Töitä sen eteen pitää tietenkin tehdä, kuten kaiken muunkin eteen tässä elämässä
Vierailija kirjoitti:
"Haluaisin nähdä täällä "liian hyvistä sosiaalituista" valittavien elävän edes kuukauden mainitulla peruspäivärahalla eli nykyisellä yleistuella. Voisi hieman mieli muuttua!!!"
been there done that. Ne on ihan riittävät. Pitää osata käyttää sitä rahaa.
Just ei pidä käyttää rahaa ollenkaan. Kaverille koko tukipotti ja otat vain leivän ja nurkan huoneistosta.
Lyöttäytyy jonkun kanssa yhteen, joka hakee sun puolesta tuet ja saat asustella sen nurkissa ja syödä ruisleipää. Tyydyt mahdollsimman vähään, koska se on itseasiassa enemmän mitä saisit yksin tai työssäkäydessä. Sun ei tarvi kuin syödä leipää toisen nurkissa. Vessapaperiakaan ei tarvitse, kun on pyllypuhelin. Puhelinta et tarvi, vaan lainaat kaverilta ja luonnollisesti se saa ne tuet itselleen, kun hakee ne sun puolesta. Maksat palkat hänelle tukien hakemisesta ja saat joka päivä leipää ja nurkan nukkumiselle.
Kiljut porisee mukavasti taustalla. Sokerin hintaa pitää saada alemmas. Pihlajanmarjojen valmistumista pitää aikaistaa lainsäädännöllisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä tilannetta kutsutaankin kaksitahtiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi järjestelmäksi, joka toimii erinomaisesti työssäkäyvälle ja terveelle enemmistölle, mutta jättää marginaalisen vähemmistön pysyvään taloudelliseen epävarmuuteen.
Nyt jo yli miljoona suomalaista ja lisää tulee kovalla vauhdilla kiitos sysipaskan perskokkare hallituksen marginaalinen ryhmä just joo.
Luulisi vassarin olevan enemmän kuin tyytyväinen, kun lisää "suomalaisia" on tullut yhteistä kakkua jakamaan. Eivät nämäkään pyhällä hengellä elä.
-KELA vastasi myös IS:n tietopyyntöön siitä, kuinka paljon euromääräisesti toimeentulotukea on maksettu.Suomessa vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista on noin 30 prosenttia. Euroissa se tarkoittaa yli 300:a miljoonaa euroa.
Kokonaisuudessaan toimeentulotukea maksettiin viime vuonna koko maassa noin 825 miljoonaa euroa. Tästä 519 miljoonaa euroa maksettiin suomea, ruotsia tai saamea puhuville.Espoossa ja Vantaalla kummassakin yli 44 prosenttia maksetuista toimeentulotuista meni vieraskielisille. Helsingissä 38,7 prosenttia toimeentulotuista maksettiin vuonna 2024 vieraskielisille.- IL 2025
Nyt ei okeistolainen tollo tajunnut että puhuin ihan suomalaisista köyhistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin nähdä täällä "liian hyvistä sosiaalituista" valittavien elävän edes kuukauden mainitulla peruspäivärahalla eli nykyisellä yleistuella. Voisi hieman mieli muuttua!!!
Arvelisin että ko. ihmiset sairasruisivat melko pian krooniseen masennukseen kun ei olisi matkoja, huvituksia eikä harrastuksia!
Paljon puhuttuihin päihteisiin ei tietystikään rahat riittäisi, siis todellisuus on juurikin päinvastaista kuin mitä yleisesti väitetään.
Todellisuus päihdemaailmassa on itseasiassa se että nostetaan ttt/ työttömyyspäiväraha/ nykyinen yleistuki, se käytetään päihteisiin, eikä se riitä, joten hankitaan rikoksilla lisää rahaa (yleisimmin näpistelyt, omaisuusvarkaudet, ryöstöt, petokset ja huumeidenmyynti)
Terv. Mt- ja päihdehoitaja
Mutta kuitenkaan enemmistö ei tukien saajista tee niin, vielä.
Onko tässä jonkinlainen ihimiskokeilu koe-eläinpuistossa, että jalostetaan porukkaa sietämään orjuutta tai avovankeutta ja ne jotka ei kestä lauantaita virikkeettömässä kopissa 24t kuolee myrkkyihin, myrkkyihin jotka piti olla laittomia ja ei saatavissa, mutta jos niitä kuitenkin saa käsiinsä, nin rangaistaan sitä, jota alunperin piti suojella. :D Tehdään niin ja annetaan signaali ettei henkilö myöskään ole vapaa, vaan omistuksessa ja yksinlönvapaudet on vain sanahelinää puolueen sivustolla.
Sitä en tiedä kuinka moni tukien saajista on päihdeongelmaisia, mutta sen tiedän että suurin osa päihdeongelmaisista on tukien saajia.
Poislukien sitten nää ranta-aho, narkkinacci, ym loiset jotka elättää itsensä toisten riippuvuuksilla.
Terv, Mt- ja päihdehoitaja
Päihdeongelma on sidoksissa tulotasoon selvästi. Päihdeonelmat voitaisi poistaa paremmalla ostovoimalla ja palkkatasolla, jos haluttaisi.
Lääkäreiden palkkatasolla päihdeongelmia on huomattavasti vähemmän. Käy ihan järkeenkin, kukapa haluaisi pistää elämänsä risaiseksi, kun on työt turvattu eläkeikään asti ja eläkkeet on hyvällä tasolla. Köyhiä ajetaan huumeongelmaisiksi.
Alkaa ärsyttää tämä ikuinen lääkäreihin vertaaminen. Kaikki eivät voi tietenkään olla lääkäreitä mutta lähes kuka tahansa normaalilla järjellä varustettu pystyy kyllä halutessaan opiskelemaan lääkäriksi. Töitä sen eteen pitää tietenkin tehdä, kuten kaiken muunkin eteen tässä elämässä
Ensikertaa luin tuosta. Laitetaan lääkärin tilalle di-insinööri, niin kelpaa sulle paremmin.
Se on kyllä tosi että jos tulevaisuus on turvattu, niin ei tule tehtyä hätiköityjä valintoja elämässään. Luin että kodittomat joutuu yleensä päihdekierteeseen, koska eivät saa unta ulkosalla ilman että vetävät tajun kankaalle.
Vierailija kirjoitti:
Ton takia persut ja kokoomus hakee muualta työntekijöitä, koska ei ole varaa maksaa tessin palkkoja ja suomalaiset ei niiihin alistu.
Kyllä on varaa maksaa mutta kysymys on suomalaisen kapitalistin pohjattomasta ahneudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin nähdä täällä "liian hyvistä sosiaalituista" valittavien elävän edes kuukauden mainitulla peruspäivärahalla eli nykyisellä yleistuella. Voisi hieman mieli muuttua!!!
Arvelisin että ko. ihmiset sairasruisivat melko pian krooniseen masennukseen kun ei olisi matkoja, huvituksia eikä harrastuksia!
Paljon puhuttuihin päihteisiin ei tietystikään rahat riittäisi, siis todellisuus on juurikin päinvastaista kuin mitä yleisesti väitetään.
Todellisuus päihdemaailmassa on itseasiassa se että nostetaan ttt/ työttömyyspäiväraha/ nykyinen yleistuki, se käytetään päihteisiin, eikä se riitä, joten hankitaan rikoksilla lisää rahaa (yleisimmin näpistelyt, omaisuusvarkaudet, ryöstöt, petokset ja huumeidenmyynti)
Terv. Mt- ja päihdehoitaja
Mutta kuitenkaan enemmistö ei tukien saajista tee niin, vielä.
Onko tässä jonkinlainen ihimiskokeilu koe-eläinpuistossa, että jalostetaan porukkaa sietämään orjuutta tai avovankeutta ja ne jotka ei kestä lauantaita virikkeettömässä kopissa 24t kuolee myrkkyihin, myrkkyihin jotka piti olla laittomia ja ei saatavissa, mutta jos niitä kuitenkin saa käsiinsä, nin rangaistaan sitä, jota alunperin piti suojella. :D Tehdään niin ja annetaan signaali ettei henkilö myöskään ole vapaa, vaan omistuksessa ja yksinlönvapaudet on vain sanahelinää puolueen sivustolla.
Sitä en tiedä kuinka moni tukien saajista on päihdeongelmaisia, mutta sen tiedän että suurin osa päihdeongelmaisista on tukien saajia.
Poislukien sitten nää ranta-aho, narkkinacci, ym loiset jotka elättää itsensä toisten riippuvuuksilla.
Terv, Mt- ja päihdehoitaja
Päihdeongelma on sidoksissa tulotasoon selvästi. Päihdeonelmat voitaisi poistaa paremmalla ostovoimalla ja palkkatasolla, jos haluttaisi.
Lääkäreiden palkkatasolla päihdeongelmia on huomattavasti vähemmän. Käy ihan järkeenkin, kukapa haluaisi pistää elämänsä risaiseksi, kun on työt turvattu eläkeikään asti ja eläkkeet on hyvällä tasolla. Köyhiä ajetaan huumeongelmaisiksi.
Alkaa ärsyttää tämä ikuinen lääkäreihin vertaaminen. Kaikki eivät voi tietenkään olla lääkäreitä mutta lähes kuka tahansa normaalilla järjellä varustettu pystyy kyllä halutessaan opiskelemaan lääkäriksi. Töitä sen eteen pitää tietenkin tehdä, kuten kaiken muunkin eteen tässä elämässä
Tieteellisen tutkimustiedon valossa väite siitä, että kuka tahansa normaalilla (keskiverrolla) älykkyydellä varustettu voisi lukea itsensä lääkäriksi, on myytti ja pelkkää spekulaatiota.
Kognitiivista psykologiaa ja koulutusvalintoja koskevissa kansainvälisissä tutkimuksissa on toistuvasti osoitettu, että lääketieteellisen tutkinnon vaatimasta valtavasta tietomäärästä ja monimutkaisesta ongelmanratkaisusta selviytyminen vaatii tilastollisesti selvästi keskitasoa korkeampaa älykkyyttä.
Se on Hölmölandia Pohjolan perukolla.
YK on oikein tehnyt matkailumainoksen tästä maasta Saudi-Arabian rahoituksella. Ja se on toiminut niin hyvin. Että jo 700000 pers'aukista ulko maalaista on löytänyt Suomeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin nähdä täällä "liian hyvistä sosiaalituista" valittavien elävän edes kuukauden mainitulla peruspäivärahalla eli nykyisellä yleistuella. Voisi hieman mieli muuttua!!!
Arvelisin että ko. ihmiset sairasruisivat melko pian krooniseen masennukseen kun ei olisi matkoja, huvituksia eikä harrastuksia!
Paljon puhuttuihin päihteisiin ei tietystikään rahat riittäisi, siis todellisuus on juurikin päinvastaista kuin mitä yleisesti väitetään.
Itse olin parikymppisenä alkoholisti ja tein hanttihommia, ennen kuin aloin tanssijaksi. Join päivässä noin 8-18 annosta alkoholia töiden jälkeen. Jos pääsin töistä klo 20, join vähemmän. Sen 8 annosta. Aamulla heräsin ja join ennen hommia. Töissä en juonut juurikaan kuin vettä. Olin syömättä, että viina käy paremmin verenkiertoon.
Lopun kuusta piti juoda omatekoista kiljua, koska ne palkat ei edes riittäneet alkoholiin.
Et voi juoda Suomessa edes henkeäsi itseltäsi omilla rahoillas. Palkkataso oli juuri 9-12e tunti. Kaksi viikkoa elit kohtuullisesti pirkkaa tai cooppia juoden ja siihen väkevää päälle kyytipojaksi. Siinä missä normaali hyvätuloinen voi ostaa oikeaa viiniä tai hienoja sherryjä alkosta, niin työlläisellä ei ole varaa edes pienpanimo-oluisiin varaa. Vaan se on kuraa tyyliin bulkkilaageria naaman ja loppuviikon juot itse tekemää kiljua saatana. Ei kauheesti innosta tehdä duunia kun ei päihteitäkään saa sillä rahala. Puet mekon päälle ja otat suihin tai tanssit, niin saat päivässä sen mitä saisit parissa viikossa raatamalla aamusta iltaan.
Sellanen satu hullulta.
Onhan se hullua käydä töissä jos ei kannata.
Suomalaisen köyhän elintaso on hyvää keskitasoa keskiaikaisen Suomen tai nykyisen Nigerin mittapuulla.