Lue keskustelun säännöt.
Miksi se on niin tärkeää, että lapsella on ohjattu harrastus ja että lapsi kyyditetään sinne autolla vaikka matka olisi lyhytkin?
11.06.2026 |
Vanhemmat tekevät isoja uhrauksia jotta olisi varaa maksaa siitä, että lapsi voi harrastaa seuratoiminnan puitteissa. Omatoiminen harrastaminen ei käy, vaan harrastukseksi lasketaan vain sellainen toiminta missä on valmentaja tai opettaja mukana.
Melkein aina lapset myös kyyditetään harrastuspaikalle autolla, vaikka matka olisi niin lyhyt että lapsi voisi itse pyöräillä sinne tai mennä joukkoliikenteellä. Vanhemmat uhraavat usein merkittävän osan omasta vapaa-ajastaan näihin kyydityksiin. Joihinkin perheisiin jopa hankitaan toinen auto vain jotta kyyditykset saataisiin onnistumaan.
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten harrastukset on tärkeä keskiluokkainen statussymboli.
Kuten se omakotitalo, volvo / mersu, koira ja kesämökki. Kaikilla samat. Ehanaa.
Tulojen puolesta ollaan miehen kanssa ylempää keskiluokkaa. Ei ole mersua eikä volvoa, eikä kesämökkiä. Ja tuskin tuleekaan, en oo koskaan tykänny kummankaan auton ajettavuudesta ja mökkielämää vihaan. Koira on, perheen pahin sohvaperuna, ja mäkin oon siinä hommassa aika hyvä.
Laatikko volvo on surkea mutkissa ja mersu on hyvä vasta E mallista ylöspäin.
Olen käynyt kymmeniä autoja läpi halvoista tosi kalleihin ja vanha laatikko volvo v70 sytytti minussa rakkauden. Vieläkin muistelen kaiholla <3
Ja näin keskiluokkaisena ajelisin sillä enemmin kuin monella muulla autolla.
Mutta kaavamaisuus on tietylle ihmisryhmälle. Siksi 80% prosenttia on toisensa kopioita ankkahuulineen ja tatskoineen. Ne on ihmisiä jotka haluaa sitä samaa mitä naapurin perallakin on. Siinä ei ajatella miksi kuskaan lastani treeneihin ja vielä volvolla, vaan lapsi kuskataan koska naapurikin tekee niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan, ennen jos halusi harrastaa jalkapalloa, niin sai mennä ulos potkimaan Super Teleä kunnes kyllästyi. Jos oli tylsää, niin saattoi soittaa jos joku kaveri tulisi käymään. Ei puhettakaan että vanhemmat olisi alkaneet autolla töiden jälkeen kuskaamaan mihinkään, saati maksaneet että saa potkia palloa! Niin ne ajat muuttuu.
Minun parhaat muistot joukkuepeleistä kuten jalkapallosta, jääkiekosta ja sählystä ovat täysin seuratoiminnan ulkopuolelta. Jalkapallon pelaamiseen riitti että mentiin kaveriporukalla potkimaan pallon koulun lähellä olevalle hiekkakentälle. Talvella se sama hiekkakenttä oli jäädytetty luistinradaksi tai jääkiekkokaukaloksi. Pelasimme jääkiekkoa minimivarustein eli hokkarit, maila ja kiekko. Joukkueet kasattiin yleensä omista kavereista ja muista samaa aikaan paikalla olevista pelaajista. Ottelut olivat ihan kovavauhtisia, mutta niissä sovellettiin tiettyjä herrasmiessääntöjä jotta kukaan ei saanut tarpeettomia kolhuja. Lukiossa pelasimme samalla luokalla olevien kavereitten kanssa viikottaisia sählyotteluja koulun liikuntasalissa mutta kouluajan ulkopuolella.
Olin mielestäni varsin hyvä pallopeleissä, mutta en todellakaan suunnitellut mitään huippu-urheilijan uraa vaan koulunkäynti ja opiskelut olivat tärkeämpiä. Hiukan yli parikymppisenä aloin harrastamaan säännöllisesti kestävyysjuoksua, sillä siinä pystyi toimimaan itsenäisesti oman aikataulun eikä tarvinnut pohtia muiden pelaajien värväämistä.
Omat vanhempani olivat opettajia enkä todellakaan kaivannut mitään ohjattuja ja maksettuja harratuksia, sillä vapaa-aikaa oli mukavinta viettää oman taloyhtiön tai samalla luokalla olevien suunnilleen samanikäisten kavereitten kanssa. Omassa nuoruudessani en muista että lapsia ja nuoria olisi pitänyt erityisesti kuskata paikasta toiseen autolla vaan harrastuspiiriksi riittivät omat kaverit. Kaikki kolme koulua missä kävin peruskoulun ala-asteen, yläasteen ja lukion olivat myös saman kaupunginosan alueelle, joten kävelin aina koulumatkat.
Tuohan on ihannetilanne, jos löytyy noin paljon pelaajia omatoimisiin peleihin! Meilläpäin noin ei valitettavasti ollut. Varsinkin lätkässä oli tilanne, että harrastajat olivat joukkueissa ja muut eivät sitten pelanneet missään olosuhteissa ikinä. Joukkuepelaajat asuivat niin erillään, että tällaista omaa harrastetoimintaa ei syntynyt siihen rinnalle.
Samaa ihmettelin, kun eräs ihminen, joka asui muutaman sadan metrin päässä, tuli aina taksilla NS työpaikkaan. Pystyi kyllä hyvin kävelemään pitkiäkin matkoja. Ei ollut mikään läski ja laiska. Noin lyhyistä matkoista pitäisi joutua maksamaan enemmän. Jos on niin laiska, ettei mukamas jaksa kävellä....ja joku voi hyvin lähteä saattajaksi, jos se siitä nyt oli kiinni, ettei yksin voi lähetä. Mutta taksi matka..........ja nykynuoret ovat niin laiskoja kävelläkseen, pyöräilläkseen yms lyhyitäkin matkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No meillä ei ainakaan joukkoliikenne kulje urheilikentälle tai hevostallille.
Jos kulkee vaikka kilometrin päähän, niin lapsi voisi kävellä loppumatkan.
Näin tehtiin vielä ysärillä., lapset oppivat omatoimisiksi. Nykyään vanhemmat on lähinnä palvelijoita, pentuja kyyditään joka paikkaan ja hyysätään 24/7. Ja sitten ihmetellään kun nuoriso ei pärjää eikä edes perusasiat onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Hei, ap. Oli omasta mielestäsi niin naseva oivallus, että piti ihan toisesta ketjusta kopioida omaksi aloitukseksi?
Jospa se oli ap:n oivallus ja halusi tehdä siitä avauksen. Miksi keskustelupalstalla keskustellaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi viette lapsenne autolla vaikka hän pääsisi harrastuspaikkaan julkisilla? Pelkäättekö te vai pelkääkö lapsenne jotain vai onko lapsenne laiska?
Usein kulkee itse, mutta joskus treenit ovat myöhään ja lapsi olisi sitä myöden kotona todella myöhään. Jos seuraavana aamuna on koulua ja aikainen aamu, niin inhimillisempää se on hakea kotiin treeneistä.
Toisekseen meillä ainakin teinin kanssa yhteinen aika on melko vähäistä, koska teini nyt ei hirveästi muuten meidän kanssa enää vietä aikaa. Treeni- ja kisamatkoilla taas juttelee yllättävän paljon omia juttujaan, mikä on minusta kiva.
Tämä. Lastensuojelussa työskentelevät tietävät, että auto on monesti kaikkein paras paikka saada hankalakin teini juttelemaan. Silloin katsotaan kumpikin eteenpäin ja maisema vaihtuu. Aikuinenkin on tilanteessa läsnä, eikä ala tehdä muuta.
Ja juu ei taas tarkoita, että paska olet jos ei autoa ja ajokorttia vaikka ole. Silloin pitää vain olla fiksu ja keksiä muuta. Minä yksinkertaisena ihmisenä hyödynnän nimenomaan automatkoja.
Meillä ainakin toistaiseksi teini lähtee mukaan koiran kanssa lenkille, jos houkuttelee, että käydään samalla ostamassa kaupasta jätskit tms. Silloin jutellaan paljon. Noiden autokyytien lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No meillä ei ainakaan joukkoliikenne kulje urheilikentälle tai hevostallille.
Jos kulkee vaikka kilometrin päähän, niin lapsi voisi kävellä loppumatkan.
Näin tehtiin vielä ysärillä., lapset oppivat omatoimisiksi. Nykyään vanhemmat on lähinnä palvelijoita, pentuja kyyditään joka paikkaan ja hyysätään 24/7. Ja sitten ihmetellään kun nuoriso ei pärjää eikä edes perusasiat onnistu.
Elin lapsuuteni ysärillä. Vanhemmat kuskasi ihan joka paikkaan. Oma teini taas kulkee hyvin itsenäisesti ja haetaan vaan, jos treenit on myöhään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No meillä ei ainakaan joukkoliikenne kulje urheilikentälle tai hevostallille.
Jos kulkee vaikka kilometrin päähän, niin lapsi voisi kävellä loppumatkan.
Näin tehtiin vielä ysärillä., lapset oppivat omatoimisiksi. Nykyään vanhemmat on lähinnä palvelijoita, pentuja kyyditään joka paikkaan ja hyysätään 24/7. Ja sitten ihmetellään kun nuoriso ei pärjää eikä edes perusasiat onnistu.
Kaikki ei ollut paremmin perunapellolla. Nämä on ne vanhemmat jotka kyysää lapsiaan, yrittää ja tekee. Koska jäivät itse kuin nallit kalliolle.
Aina on ollut lapsia joita on kyysätty.. ne oli ne paremmat perheet. Niiden perheiden vekarat tahkoo miljoonia maailmalla ja niillä on nannyt kyyditsemassä vekaroitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan, ennen jos halusi harrastaa jalkapalloa, niin sai mennä ulos potkimaan Super Teleä kunnes kyllästyi. Jos oli tylsää, niin saattoi soittaa jos joku kaveri tulisi käymään. Ei puhettakaan että vanhemmat olisi alkaneet autolla töiden jälkeen kuskaamaan mihinkään, saati maksaneet että saa potkia palloa! Niin ne ajat muuttuu.
Minun parhaat muistot joukkuepeleistä kuten jalkapallosta, jääkiekosta ja sählystä ovat täysin seuratoiminnan ulkopuolelta. Jalkapallon pelaamiseen riitti että mentiin kaveriporukalla potkimaan pallon koulun lähellä olevalle hiekkakentälle. Talvella se sama hiekkakenttä oli jäädytetty luistinradaksi tai jääkiekkokaukaloksi. Pelasimme jääkiekkoa minimivarustein eli hokkarit, maila ja kiekko. Joukkueet kasattiin yleensä omista kavereista ja muista samaa aikaan paikalla olevista pelaajista. Ottelut olivat ihan kovavauhtisia, mutta niissä sovellettiin tiettyjä herrasmiessääntöjä jotta kukaan ei saanut tarpeettomia kolhuja. Lukiossa pelasimme samalla luokalla olevien kavereitten kanssa viikottaisia sählyotteluja koulun liikuntasalissa mutta kouluajan ulkopuolella.
Olin mielestäni varsin hyvä pallopeleissä, mutta en todellakaan suunnitellut mitään huippu-urheilijan uraa vaan koulunkäynti ja opiskelut olivat tärkeämpiä. Hiukan yli parikymppisenä aloin harrastamaan säännöllisesti kestävyysjuoksua, sillä siinä pystyi toimimaan itsenäisesti oman aikataulun eikä tarvinnut pohtia muiden pelaajien värväämistä.
Omat vanhempani olivat opettajia enkä todellakaan kaivannut mitään ohjattuja ja maksettuja harratuksia, sillä vapaa-aikaa oli mukavinta viettää oman taloyhtiön tai samalla luokalla olevien suunnilleen samanikäisten kavereitten kanssa. Omassa nuoruudessani en muista että lapsia ja nuoria olisi pitänyt erityisesti kuskata paikasta toiseen autolla vaan harrastuspiiriksi riittivät omat kaverit. Kaikki kolme koulua missä kävin peruskoulun ala-asteen, yläasteen ja lukion olivat myös saman kaupunginosan alueelle, joten kävelin aina koulumatkat.
Aika lailla samaa lapsuutta ja nuoruutta tuli itsekin elettyä. Tosin itseä jäi hieman kaivelemaan se, että vanhempani työntäneet minua aktiivisemmin kilpaurheiluun, koska päädyin sinne kuitenkin sitten nuorena aikuisena, jolloin isommat menestysmahdollisuudet olivat jo menneet.
On iso harmi, että kuvaamasi toimintamalli on kaukana menneisyydessä, eikä helpolla tule takaisin. Lapset eivät enää osaa muodostaa joukkoja, jotka alkaisivat tekemään jotain yhdessä. He eivät vaan osaa - porukassa on aina niitä, jotka kieltäytyvät syystä tai toisesta ja pelit jäävät pelaamatta, tai ne pelataan niin pienellä porukalla ettei se ole hauskaa. Kieltäytyminen on aina oikeus ja vanhemmat myös rohkaisevat sitä - mitään ei tarvitse tehdä jos ei halua. Samalla vanhemmat tulee ilmaisseensa, että ikinä ei tarvitse tehdä muiden ihmisten takia mitään eikä varsinkaan mennä epämukavuusalueelle. Tämä näkyy sitten lapsissa - tulos on puhelinta tuijottavia zombieita ilman oikeastaan minkäänlaisia taitoja mihinkään.
Jos ihan aiheesta sanoisi jotain, niin meille harrastaminen on itsestäänselvyys. Poika pelaa jalkapalloa - ei jalkapallon itsensä takia, vaan siksi, että on selkeä areena, jossa säännöllisesti yritetään tehdä parhaansa. Tulos on mikä on, mutta sen kanssa opetellaan elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä. 70-80 luvun lapsensa mentiin ovesta ulos ja alettiin säätä. Lapsia kertyi niin paljon että aina saatiin pesispeli tai vastaava kasaan. Kukaan ei ollut lihava kun oltiin ulkona ja liikkeessä kaikki illat. Vanhemmat sai levätä töiden jälkeen. Helppoa ja turvallista ja kaikista tuli kunnon kansalaisia.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. 70-80 luvun lapsensa mentiin ovesta ulos ja alettiin säätä. Lapsia kertyi niin paljon että aina saatiin pesispeli tai vastaava kasaan. Kukaan ei ollut lihava kun oltiin ulkona ja liikkeessä kaikki illat. Vanhemmat sai levätä töiden jälkeen. Helppoa ja turvallista ja kaikista tuli kunnon kansalaisia.
Alettiin säätää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No meillä ei ainakaan joukkoliikenne kulje urheilikentälle tai hevostallille.
Vähän sama homma täällä, julkiset kulkee kyllä mutta matka-aika on kolminkertainen siihen verrattuna, että mennään autolla. Ja ikävä olisi laittaa 10v ikäistä tuonne metroon klo 21 illalla kun treenit loppuu.
Klo 21 what??
Missä vaiheessa 10-vuotias rentoutuu ja leikkii pihapiirissä tai kotona? Osallistuu tavallisiin kodin puuhiin, juttelee vanhempien kanssa, lukee, piirtelee, nikkaroi tms?
Iltapesut ja iltapala. Nukkumaan. Yöunta tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. 70-80 luvun lapsensa mentiin ovesta ulos ja alettiin säätä. Lapsia kertyi niin paljon että aina saatiin pesispeli tai vastaava kasaan. Kukaan ei ollut lihava kun oltiin ulkona ja liikkeessä kaikki illat. Vanhemmat sai levätä töiden jälkeen. Helppoa ja turvallista ja kaikista tuli kunnon kansalaisia.
Nykyään lapsia ei saa jättää edes koulupäivän jälkeen yksin pariksi tunniksi. Elämä on erilaista nykyaikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat osti mökin 35 v sitten pienestä pitäjästä.
Bussi kulki 2 x päivässä, koulupäivinä, aamulla ja ip.
Kun koulut kesällä loppuu ja elokuussa alkaa, välillä ei kulje yhtään bussia.
Hankala siellä on kulkea kenenkään minnekään ilman autoa
3-4 kilometrin matka on vielä aivan täysin pyöräiltävissä.
Jääkiekko-/ringettelaukun kanssa?
Kyseessä lienee joku status eli koetaan olevan parempaa väkeä kun lapsella on ohjattua toimintaa (kysymättä edes lapselta) ja kyyditään paikalle. Lopulta lapsi itsekkin alkaa uskomaan hän on parempi näin, vaikka välttämättä ei ole.
Osa kyyditsee joo, mutta samat ihmiset menee sen alle kilometrinkin matkan kauppaan tai muuallekin aina autolla ja se auto ajetaan ihan sisäänkäynnin ,toisilla on ylivoimaista kävellä parkkipaikalta. Itsellä lapsi aloitti harrastuksen lähikentällä, mutta treenit siirtyi 15 kilsan päähän niin sitten oli pakko pientä kuskata. Nyt kesäksi treenit siirtyi 2 kilsan päähän. Menee kaverin kanssa pyörällä tai sitten mennään yhdessä pyörällä.
Lapsi sai harrastaa mitä halusi jos pystyi kulkemaan sinne itse.
En ymmärrä, miksi lasten olisi pakko leikkiä pihapiirissä - tai mennä harrastuksiin. Jotkut pelaavat ystävien kanssa ulkona, jotkut harjoittelevat ohjatusti ja näkevät samaan aikaan kavereita. Molemmat ovat mielestäni ihan hyvä vaihtoehto. Ja jokainen menee sillä kulkuvälineellä, minkä parhaaksi näkee. Ei tarvise puuttua toisten elämään niin paljon.
Sitä paitsi ei niitä harrastuksia joka päivä ole. Niitä ennen ja vapaapäivinä voi sitten viettää muuta aikaa.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi lasten olisi pakko leikkiä pihapiirissä - tai mennä harrastuksiin. Jotkut pelaavat ystävien kanssa ulkona, jotkut harjoittelevat ohjatusti ja näkevät samaan aikaan kavereita. Molemmat ovat mielestäni ihan hyvä vaihtoehto. Ja jokainen menee sillä kulkuvälineellä, minkä parhaaksi näkee. Ei tarvise puuttua toisten elämään niin paljon.
Sitä paitsi ei niitä harrastuksia joka päivä ole. Niitä ennen ja vapaapäivinä voi sitten viettää muuta aikaa.
Ongelma tässä ajatusmaailmassa on se, että vain kolmannes lapsista ja nuorista saa tarpeellisen määrän liiketta nykyisin. Ja tämä näkyy - huomattava osa lapsista on lihavia jos päiväkoti-iässä puhumattakaan kouluiästä. Ilmiö on käsittämätön. En voi itse käsittää miksi vanhemmat antavat lapsen syödä niin paljon yli tarpeen ja liikkua niin vähän.
Mutta, sellaista se nykyisin on. Vanhemmat uskovat että lapsi tietää itse parhaiten mitä haluaa ja tarvitsee, vaikka tällainen uskomus on järjetön.
Olishan se aika ihanaa omistaa nuo. Nyt ei ole mitään noista. Lapsella sentään harrastus.