Miksi se on niin tärkeää, että lapsella on ohjattu harrastus ja että lapsi kyyditetään sinne autolla vaikka matka olisi lyhytkin?

Vierailija kirjoitti:

Lasten harrastukset on tärkeä keskiluokkainen statussymboli. 

Kuten se omakotitalo, volvo / mersu, koira ja kesämökki. Kaikilla samat. Ehanaa.

Oman kokemukseni mukaan nämä eivät ole vaihtoehtoisia, ohjattu harrastus vs itsenäisesti leikkiminen ja harrastaminen, vaan ohjatuissa harrastuksissa käyvät leikkivät ja harrastavat omatoimisesti vähintään yhtä paljon. Lapset on energisiä, sosiaalisia ja idearikkaita useimmiten. Koulun jälkeen ehtii hyvin käyttää pari tuntia ohjattuun harrastukseen ja pari tuntia muuhun mukavaan. 

Autolla kuskaaminen taas usein johtuu perheen tiiviistä aikatauluista, harrastavassa perheessä kaikki harrastaa, ei vaan se yksi lapsi, jota juuri sillä hetkellä kuljetetaan. Asun Helsingin kantakaupungin alueella, niin täällä toki näkee paljon alakouluikäisiä liikkumassa itsenäisesti, vanhempia ja lapsia kävelemässä ja pyöräilemässä, talvella pulkan kanssa, ja tietysti paljon julkisen liikenteen käyttäjiä, mutta kun etäisyys kasvaa useampaan kilometriin ja julkiset eivät kuljeta yhdellä välineellä kätevästi, niin arjessa on pakko hakea myös helppoutta, että aikataulujen palapeli saadaan kasaan. 

Lapseni haluaa harrastaa lajiansa, ja minä haluan mahdollistaa sen hänelle. Niin yksinkertaista se on. 

Itse en ymmärrä miksi toisten lasten harrastaminen kaivelee joitain niin paljon, että siitä pitää säännöllisin väliajoin avautua täällä palstalla. Oletteko kateellisia ja katkeria vai miksi teitä edes kiinnostaa miten muut perheet elää elämäänsä?

Omasta lapsuudenperheessä kolmesta lapsesta kaksi halusi harrastaa ohjatusti ja yksi ei. Kahta kuskattiin harrastuksiin ja yhdelle ostettiin kotiin harrastusvälineet, eli kirjat ja taidetarvikkeet. Jokainen meistä sai toteuttaa itseään haluamallaan tavalla. Oli onnellinen lapsuus. Miksi joillekin on kauhean vaikea tajuta, että yleensä se harrastaminen lähtee ihan vaan lasten tarpeista ja haluista?

Mitä enemmän lapsi kulkee itse niin sitä vähemmän hän on riippuvainen muun perheen aikatauluista.

Vierailija kirjoitti:

Lapseni haluaa harrastaa lajiansa, ja minä haluan mahdollistaa sen hänelle. Niin yksinkertaista se on. 

Suurimmalle osalle siinä ei ole mitään tämän kummallisempaa, vaikka palstalle pesiytynyt kateellinen kansanosa haluaa kuvitella sen olevan jotain muuta.

Jos lapsi haluaa jotain niin onko se aina vanhemman tehtävä mahdollistaa se hänelle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin? Monille lapsille tekisi hyvää se, että saavat onnistumisen tunteita ja kehuja muiltakin kuin vanhemmiltaan.

Koulu on ihan riittävä tuota varten. Ei lapsi tarvitse enää mitään "iltakoulua".

Onnistumisentunne tulisi saada monesta eri lähteestä. Jos koulunkäynti alkaakin sakkaamaan niin on se harrastus, jossa sitä saa. Niille kympin tytöillekkin tekee hyvää tehdä välillä muutakin kuin istua nenä kirjassa.

Huonoksi on mennyt jos tekeminen ja onnistuminen ei koskaan voi lähteä itsestä vaan siihen tarvitaan aina joko koulun opettaja tai harrastuksen opettaja.

Itsestähän se onnistuminen lähtee, mutta aikuinen on siinä tukemassa suoritusta ja kannustamassa. Harva lapsi on niin itseohjautuva, että osaisi asettaa itselleen tarpeeksi vaativia tavoitteita ja päästä niihin. Voihan sitä höntsäfutista pelata vaikka kymmenen vuotta, mutta kyllä se jossain vaiheessa alkaa kismittämään kun muut pelaajat ovat paljon parempia kuin itse. 

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi haluaa jotain niin onko se aina vanhemman tehtävä mahdollistaa se hänelle?

Ei tietenkään aina. Sen sijaan jos hän tarvitsee jotain, silloin on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin? Monille lapsille tekisi hyvää se, että saavat onnistumisen tunteita ja kehuja muiltakin kuin vanhemmiltaan.

Koulu on ihan riittävä tuota varten. Ei lapsi tarvitse enää mitään "iltakoulua".

Höpö höpö. Harrastukset ovat ykkönen, koulu on sivuseikka. Hoidettava sivuseikka, mutta sivuseikka.

Meidän Vilho-Kyllikki on tuleva jalkapalloammattilainen joten hän ei tarvitse koulua.

Harrastavat lapset saavat stipendejä koulusta. Sisälukutaito!

Sain koulussa lähes joka vuosi stipendin. Opettajilla ei ollut hajuakaan, mitä harrastin vai olin harrastamatta😂

Alakoululaistenkin harrastukset ovat kovin myöhään unentarpeeseen suhteutettuna. Kyyditsemällä sain lapselle juuri ja juuri sopivat yöunet. Jos unet olisivat liian lyhyet, lapsi kärsisi siitä ja takuulla tulisi paheksuntaakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi viette lapsenne autolla vaikka hän pääsisi harrastuspaikkaan julkisilla? Pelkäättekö te vai pelkääkö lapsenne jotain vai onko lapsenne laiska? 

Usein kulkee itse, mutta joskus treenit ovat myöhään ja lapsi olisi sitä myöden kotona todella myöhään. Jos seuraavana aamuna on koulua ja aikainen aamu, niin inhimillisempää se on hakea kotiin treeneistä.

Toisekseen meillä ainakin teinin kanssa yhteinen aika on melko vähäistä, koska teini nyt ei hirveästi muuten meidän kanssa enää vietä aikaa. Treeni- ja kisamatkoilla taas juttelee yllättävän paljon omia juttujaan, mikä on minusta kiva. 

Tämä. Lastensuojelussa työskentelevät tietävät, että auto on monesti kaikkein paras paikka saada hankalakin teini juttelemaan. Silloin katsotaan kumpikin eteenpäin ja maisema vaihtuu. Aikuinenkin on tilanteessa läsnä, eikä ala tehdä muuta.

Ja juu ei taas tarkoita, että paska olet jos ei autoa ja ajokorttia vaikka ole. Silloin pitää vain olla fiksu ja keksiä muuta. Minä yksinkertaisena ihmisenä hyödynnän nimenomaan automatkoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosiaan, ennen jos halusi harrastaa jalkapalloa, niin sai mennä ulos potkimaan Super Teleä kunnes kyllästyi. Jos oli tylsää, niin saattoi soittaa jos joku kaveri tulisi käymään. Ei puhettakaan että vanhemmat olisi alkaneet autolla töiden jälkeen kuskaamaan mihinkään, saati maksaneet että saa potkia palloa! Niin ne ajat muuttuu. 

Millon tämä ennen oli?

T. Ysärillä tavoitteellisesti ja ohjatusti kilpaurheillut ja niin urheili monet muutkin.

Tai mun puoliso, ohjatut futistreenit 4xviikossa, pelit tuohon päälle.. tämä 80-luvulla. Samaan aikaan pelasi vielä lätkääkin suht tavoitteellisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten harrastukset on tärkeä keskiluokkainen statussymboli. 

Se että kuskaa lastaan viisi kertaa viikossa futistreeneihin on myös oiva humble bragin lähde esim. työpaikkojen kahvipöydässä. "Voi voi kun se on rankkaa, mutta kun Onni-Neea on valmentajien mielestä niiiin poikkeuksellisen lahjakas niin ei auta muu kuin jaksaa"

Joo ja ne talkoovuorot, voi että! Johon seuraava kertoo, että siksi meidän Onni-Neea harrastaa kunnon seurassa. Kyllä ei jaksaisi mitään mokkapalashowta vielä tässä. Ovat valmentajatkin kunnon ammattilaisia, eivätkä mitään random-iskiä.

Erikoinen työpaikka sulla. Meillä ei kukaan keuli kotiasioilla, ei uudella autolla tms. 

Puheenaiheena on paljon urheilu ja sitten on sellaista yleistä keskustelua. 

Olenkin miesvaltaisella alalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi viette lapsenne autolla vaikka hän pääsisi harrastuspaikkaan julkisilla? Pelkäättekö te vai pelkääkö lapsenne jotain vai onko lapsenne laiska? 

Usein kulkee itse, mutta joskus treenit ovat myöhään ja lapsi olisi sitä myöden kotona todella myöhään. Jos seuraavana aamuna on koulua ja aikainen aamu, niin inhimillisempää se on hakea kotiin treeneistä.

Toisekseen meillä ainakin teinin kanssa yhteinen aika on melko vähäistä, koska teini nyt ei hirveästi muuten meidän kanssa enää vietä aikaa. Treeni- ja kisamatkoilla taas juttelee yllättävän paljon omia juttujaan, mikä on minusta kiva. 

Tämä. Lastensuojelussa työskentelevät tietävät, että auto on monesti kaikkein paras paikka saada hankalakin teini juttelemaan. Silloin katsotaan kumpikin eteenpäin ja maisema vaihtuu. Aikuinenkin on tilanteessa läsnä, eikä ala tehdä muuta.

Ja juu ei taas tarkoita, että paska olet jos ei autoa ja ajokorttia vaikka ole. Silloin pitää vain olla fiksu ja keksiä muuta. Minä yksinkertaisena ihmisenä hyödynnän nimenomaan automatkoja.

Tämä on muuten totta.. kun meillä isä valmensi lapsia ja minä kuskasin, mä olin paljon paremmin kartalla heidän elämästään kuin isä, joka oli kyllä minuuttimääräisesti moninkertaisesti niiden lasten kanssa enemmän kuin minä, muta mulla ne lapset oli siinä autossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten harrastukset on tärkeä keskiluokkainen statussymboli. 

Kuten se omakotitalo, volvo / mersu, koira ja kesämökki. Kaikilla samat. Ehanaa.

Tulojen puolesta ollaan miehen kanssa ylempää keskiluokkaa. Ei ole mersua eikä volvoa, eikä kesämökkiä. Ja tuskin tuleekaan, en oo koskaan tykänny kummankaan auton ajettavuudesta ja mökkielämää vihaan. Koira on, perheen pahin sohvaperuna, ja mäkin oon siinä hommassa aika hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin? Monille lapsille tekisi hyvää se, että saavat onnistumisen tunteita ja kehuja muiltakin kuin vanhemmiltaan.

Koulu on ihan riittävä tuota varten. Ei lapsi tarvitse enää mitään "iltakoulua".

Onnistumisentunne tulisi saada monesta eri lähteestä. Jos koulunkäynti alkaakin sakkaamaan niin on se harrastus, jossa sitä saa. Niille kympin tytöillekkin tekee hyvää tehdä välillä muutakin kuin istua nenä kirjassa.

Huonoksi on mennyt jos tekeminen ja onnistuminen ei koskaan voi lähteä itsestä vaan siihen tarvitaan aina joko koulun opettaja tai harrastuksen opettaja.

Itsestähän se onnistuminen lähtee, mutta aikuinen on siinä tukemassa suoritusta ja kannustamassa. Harva lapsi on niin itseohjautuva, että osaisi asettaa itselleen tarpeeksi vaativia tavoitteita ja päästä niihin. Voihan sitä höntsäfutista pelata vaikka kymmenen vuotta, mutta kyllä se jossain vaiheessa alkaa kismittämään kun muut pelaajat ovat paljon parempia kuin itse. 

Just näin ,voi höntsäillä ja sitähän kannattaa myös harrastavien tehdä, mutta jos haluaa olla varma, että on kenttä käytössä, on riittävästi porukkaa futiksen harjoitteluun ja pelaamiseen ja vielä tekeminen sellaista, että tarkoitus on kehittyä, niin futisjoukkue on siihen paras vaihtoehto. Yleensä ihmiset ja varsinkin lapset tykkää tehdä sellaista missä on hyvä tai ainakin kehittyy. 

Vierailija kirjoitti:

Tosiaan, ennen jos halusi harrastaa jalkapalloa, niin sai mennä ulos potkimaan Super Teleä kunnes kyllästyi. Jos oli tylsää, niin saattoi soittaa jos joku kaveri tulisi käymään. Ei puhettakaan että vanhemmat olisi alkaneet autolla töiden jälkeen kuskaamaan mihinkään, saati maksaneet että saa potkia palloa! Niin ne ajat muuttuu. 

Minun parhaat muistot joukkuepeleistä kuten jalkapallosta, jääkiekosta ja sählystä ovat täysin seuratoiminnan ulkopuolelta. Jalkapallon pelaamiseen riitti että mentiin kaveriporukalla potkimaan pallon koulun lähellä olevalle hiekkakentälle. Talvella se sama hiekkakenttä oli jäädytetty luistinradaksi tai jääkiekkokaukaloksi. Pelasimme jääkiekkoa minimivarustein eli hokkarit, maila ja kiekko. Joukkueet kasattiin yleensä omista kavereista ja muista samaa aikaan paikalla olevista pelaajista. Ottelut olivat ihan kovavauhtisia, mutta niissä sovellettiin tiettyjä herrasmiessääntöjä jotta kukaan ei saanut tarpeettomia kolhuja. Lukiossa pelasimme samalla luokalla olevien kavereitten kanssa viikottaisia sählyotteluja koulun liikuntasalissa mutta kouluajan ulkopuolella. 

Olin mielestäni varsin hyvä pallopeleissä, mutta en todellakaan suunnitellut mitään huippu-urheilijan uraa vaan koulunkäynti ja opiskelut olivat tärkeämpiä. Hiukan yli parikymppisenä aloin harrastamaan säännöllisesti kestävyysjuoksua, sillä siinä pystyi toimimaan itsenäisesti oman aikataulun eikä tarvinnut pohtia muiden pelaajien värväämistä.

Omat vanhempani olivat opettajia enkä todellakaan kaivannut mitään ohjattuja ja maksettuja harratuksia, sillä vapaa-aikaa oli mukavinta viettää oman taloyhtiön tai samalla luokalla olevien suunnilleen samanikäisten kavereitten kanssa. Omassa nuoruudessani en muista että lapsia ja nuoria olisi pitänyt erityisesti kuskata paikasta toiseen autolla vaan harrastuspiiriksi riittivät omat kaverit. Kaikki kolme koulua missä kävin peruskoulun ala-asteen, yläasteen ja lukion olivat myös saman kaupunginosan alueelle, joten kävelin aina koulumatkat. 

Taas pitäisi lasten pyöräillä treeneihin kesät talvet :D

Siksi koska lapsestani ei tule öisillä kujilla maleksivaa lapasta.

Lapsella on tavoitteet ja taito joita voi hyödyntää aikuisena. Kuskaan lapseni joka päivä kouluun, koulun portti menee kiinni ja lapsi pääsee koulusta kun opettaja luovuttaa lapsen minulle.

Lapsi näkee minut kun hän ratsastaa, tai voimistelee tai luistelee. Hän tietää että vanhemmat ovat tukemassa häntä. Häntä kannustetaan.

Minä löysin aikanaan itse itselleni ilmaiskerhot jonne itseni kuskasin. Kuskasin itseni kouluun ekoilta luokilta lähtien. Minulla ei ollut tavoitteita, järjestystä eikä rutiineita. Lintsasin maksimin koulusta sain vitosia,paljon. Lähdin siskoni kanssa itsenäisti aamulla kouluun ja tulin tyhjään kotiin. 

Minusta tuli luuseri. En saavuttanut mitään enkä pysty pitämään päätäni kasassa. Löysin viime hetkillä itselleni miehen, joka maksaa lapseni ja minun elämän. Onko elämäni helppoa, ei. Koska sellainen mies ei tule yksin.

Harmittaako, kyllä. Uskon,  että  jos edes yksi ihminen olisi välittänyt ja tukenut minua olisin voinut olla mitä vain. Mutta sellaisia ihmeitä on vain hollywood leffoissa.