Lue keskustelun säännöt.
Kannatatko aborttia downin syndrooman takia?
10.06.2026 |
Minusta abortti 12 viikon jälkeen pitäisi sallia vain siinä tilanteessa, että lapsi on niin vaikeasti sairas että kärsisi kovista kivuista ja kuolisi pian syntymän jälkeen. En ymmärrä tätä että saat abortin vaikka 20 viikolla, vain siksi että sikiö on vammainen. Jotkut lapset saattaa paljastua vaikeasti vammaiseksi vasta taaperona, eikä sillekään mitään voi. Aina raskaaksi tullessa on ymmärrettävä se mahdollisuus, että voi saada vammaisen lapsen. Sitten miettiä, onko valmis ottamaan sen riskin.
Kommentit (487)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu varmasti on lähtenyt liikkeelle sekä amerikkalaisen pariskunnan päätöksestä tehdä abortti sen jälkeen, kun saivat selville, että vauvalla olisi mahdollisesti tämä diagnoosi.
Mielestäni on hyvä itse kunkin pohtia raskautta suunnitellessa, että miten suhtautuu näihin asioihin, sillä asia voi tulla eteen. En ole halunnut antaa kyseiselle pariskunnalle tuloja klikkaamalla itse videota asiaan nähden, joten en voi varmalta tietää, perustuiko heidän tekemänsä abortti 100-sesti varmaan tietoon ds- diagnoosista, vai vain suureen mahdollisuuteen, että näin on. Tällä on oleellinen ero, sillä jos ollaan täysin varmoja asiasta, niin monen kanta on varmasti eri kuin tilanteessa, jossa on suuri mahdollisuus, ettei näin olekaan, sillä aiheesta keskusteluja seuranneena on nähty monia kokemuksia, joissa vastaavia prosentteja saaneet ovat synnyttäneet terveen lapsen. On siis täysin mahdollista, että pariskunta murhasi täysin terveen ihmisen alun.
Olen kolme kertaa käynyt läpi raskauden ja siihen liittyvät testit. En tunne henkilökohtaisesti ihmisiä, joilla on down, joten minulla ei ole todellista kuvaa sen mukanaan tuomista haasteista. En itse asiassa tiedä, mitä olisimme mieheni kanssa tehneet, jos olisimme saaneet vastaavan uutisen. Olen vahvasti ollut sitä mieltä, etten pystyisi tekemään aborttia, koska raskaaksi tuleminen ei ollut helppoa. Silti kannatan abortin valinnan oikeutta ja turvallisia abortteja. Vaikka olen alkuraskauden aborttien kannalla, en kannata asiaa kaikissa tilanteissa, sillä aborttia ei pidä käyttää ehkäisykeinona tai rangaistuksena esim. pettävälle puolisolle. Mutta abortti on tärkeä asia, kun äidin henki on vaarassa tai raskaus on alkanut raiskauksen jälkeen.
On kuitenkin todella tärkeää pohtia myös, että onko tuokin pariskunta abortoimassa kaikki alkiot, jotka eivät täytä heidän toiveitaan? Ds-lapsi ei ollut tervetullut, mitkä muut diagnoosit eivät ole ok? Mitäs jos vauvalla todetaan jo kohdussa sydän sairaus tai syöpä? "Väärä" sukupuoli? Jatkavatko he valintaa, kunnes vaikuttaa siltä, että alkio täyttää kriteerit? Mitä sitten tehdään, jos vauva vammautuukin synnytyksessä, testit olivat väärässä tai pian synnytyksen jälkeen löytyykin vakavia sairauksia?
Näitäkin asioita on hyvä pohtia.
Jos jo kohdussa todetaan sydänvika, niin yleensä lääkäri pystyy arvioimaan melko luotettavasti meneekö raskaus kesken (=onko sikiö elinkelpoinen) vai voidaanko vastasyntynyt leikata heti syntymän jälkeen vai jääkö elinikä lyhyeksi. Samoin syöpä joko aiheuttaa keskenmenon (vastasyntyneiden syövät on äärimmäisen harvinaisia) tai sitten ei, ja jälleen voidaan arvioida kuinka paljon elinikää tulee olemaan jos syöpää ei saada hoidettua. Tuo kehitysvamma diagnoosi taas on sellainen, että vamma on jonkin tasoinen koko lapsen eliniän, tai pienellä osalla tuli väärä positiivinen ja he syntyvät terveitä. Siinä on kuitenkin vissi ero elääkö lapsi vamman kanssa, vai syntyykö hän hoidettavan sairauden tai oireen kanssa ja voi siitä parantua.
Vammaisellakin on oikeus elämään.
Totta kai on, siinä vaiheessa kun hänet on tähän maailmaan saatu. Siinähän on jo monta päätöstä tehty nykypäivän lääketieteen antamin mahdollisuuksin. Seulonnoissa sen sijaan vammaisella ei ole sen suurempaa oikeutta kuin muillakaan sikiöillä, joiden kohtalo on vielä auki. Äidillä on oikeus päättää haluaako hän jatkaa raskauttaan. Vammaisen lapsen kohdalla korostuu muihin abortteihin verrattuna poikkeuksellisella tavalla se, että lapsi tulee olla toivottu kaikin puolin jotta raskautta jatketaan.
Kyllä se on niin, että raskaus jatkuu, ellei äiti erikseen pyydä sen keskeyttämistä. Ei tässä maassa mitään pakkoabortteja tehdä.
Ei tietenkään tehdä pakkoabortteja, vaan nimenomaan tarkoitin että poikkeuksellisella tavalla korostuu vanhempien toive jatkaa raskautta sen sijaan, että he haluaisivat abortin. Kyllä vanhemmille kerrotaan, jos lapsella on kromosomipoikkeavuus tai muu havaittu. Heidän tulee saada tehdä päätös tietoon perustuen. Taitaa suurin osa tuossa vaiheessa päätyä aborttiin, enkä heitä siitä syyllistä.
Monethan eivät halua osallistua seulontoihin juuri siitä syystä, etteivät joudu kuuntelemaan aborttipuheita.
No voi että. Jos on noin gerkkää niin ei varmaan kannatq muitqkaan aikuisten asioita harrastaq kuten seksiä 😂😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syvästi kehitysvammaisen lapsen kanssa seuraa usein pitkät vuodet.
Vierailija kirjoitti:
Naisen keho, naisen päätös
t. murhaaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä ne vammaiset lapset, joita ei missään seulonnoissa havaita, tai synnytyksessä vammautuneet? Suurinta osaa kehitysvammoista ei pystytä havaitsemaan raskausaikana, vaan ne saattavat tulla esiin vasta lapsen ollessa jo 4-5 vuotias.
No, heistä pidetään asianmukaisesti huolta. Tietenkin.
Tietenkin? Olet reaalimaailmasta täysin irrallaan.
Tietenkin siinä mielessä, että kun perheeseen syntyy vammainen lapsi, niin kyllä hän yleensä on rakas vanhemmilleen joka tapauksessa ja hänet hoidetaan. Eihän siinä ole edes vaihtoehtoja. Ja se on ihan reaalimaailmaa. Vanhemmat tietysti käyvät läpi hyvin monenlaisia tunteita ja alkuun tunne voi olla se, että tämä on maailmanloppu. Pikkuhiljaa elämä ja tunteet tasaantuvat ja elämästä vammaisen lapsen kanssa tulee sen perheen normaali.
Vauva-aika on aika usein (tietysti vamman laadusta riippuen) ihan samanlaista kuin muissakin vauvaperheissä. Rankemmaksi se muuttuu vasta lapsen kasvaessa ja erojen suurentuessa. Siinä vaiheessa myös terapiat ja terapeutit, vammaispalvelu, apuvälineet, tukihakemukset, lääkärinlausunnot, avustajat yms yms alkavat täyttää perheen arkea. Ja nämä ovat asioita, joista on aikaisemminkin pitänyt taistella ja nykyään ilmeisesti vielä enemmän, kun joka paikassa säästetään. Joten, jos tarkoitit tätä tuolla kommentillasi, niin se pitää paikkansa.
Sinulla on todella realiteetit hukassa. Kuinka monessa perheessä vauva aika vietetään erilaisissa leikkauksissa ja asutaan lastensairaalassa? Veljeni leikattiin kolmesti ennen vuoden ikää ja niitä leikkauksia, tutkimuksia, osastojaksoja jne. On ollut lukuisia myös tuon jälkeen ihan aikuisiälle asti. Toki sydän ongelmat isoimpina hoidettiin jo sen ensimmäisen elinvuoden aikana, kun muuten ei elinkelpoinen olisi ollut. Myös esim. oikaisuleikkaukauksia toiseen alaraajaan on ollut useita, ihan ensi vuodesta asti. Ilman ei olisi kävelystä tullut koskaan mitään, vasti lukuisia leikkauksia ja kuukausien kuntoutusjaksoja. Vanhempani lähes asuivat ensimäisen kymmenen vuotta sairaalassa. Olin kahdeksan kun pikkuveljeni syntyi ja muistan silti kuinka raskasta aikaa alituisesti sairaalassa ramppaaminen oli minullekin, puhumattakaan siitä kun en juuri vanhempiani muualla nähnyt. Koen edelleen lapsuuteni olleen pelkkää sairaalaa, kuntoutusta, erilaisia terapioita, vanhempien väsymystä, aivosumua, ulkopuolelle jäämistä, itkua ja veljeni kärsimystä joka purkautui minuunkin väkivaltana. Puhumattakaan siitä kuinka rankkaa se on vanhemmilleni ollut. Niin rakas kun hän minulle onkaan, myönnän että olen lukuisia kertoja toivonut ettei hän olisi koskaan syntynyt. Koen että olisin saanut ilman häntä kokea lapsuuden ja vanhempani olisivat saaneet elää suht tavallista elämää, ja hän itse olisi säästynyt niiltä valtavilta kivuilta joita lukuisat leikkaukset on aiheuttaneet.
- Sen yhden downin sisko
Minä sanoinkin, että vammasta riippuen. Oma kokemukseni vaikeasti monivammaisen lapsen äitinä oli tuo. Sairaalassa kävimme ensimmäisen vuoden aikana vain pari kertaa. Nekin taisivat olla polikliinisia tutkimuskäyntejä. Myöhemmin epilepsian puhjetessa ja toistuvien keuhkokuumeiden alkaessa käyntejä olikin sitten sitä enemmän. Joten älä luule, että sinun kokemuksesi on ainoa totuus vammaisuudesta.
Äläkä sinä mitätöi toisen kokemusta.
En mitätöi. En myöskään yritä sanella toisille, miten heidän pitäisi toimia tai ajatella.
Olen koko ajan kertonut vaan omia kokemuksiani kehitysvammaisen lapsen äitinä. Ne ovat ihan yhtä todellisia kuin jonkun muunkin kokemukset.
Oletko muuten maksanut palkkatuloillasi lapsesi elämän? Täysin ilman tukia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hítler kannatti myös abortteja down syndroomaisille. Jotain yhteistä natsísmissa ja feminismissäkin on.
Feministi katsoo vammaisen abortointia sikiön mahdollisen tulevan elämänlaadun ja perheen jaksamisen kannalta, nämäkö olivat Hitlerin näkökulmat mielestäsi? Kerro lisää!
Varmasti myös tätä näkökulmaa. Uuden uljaan saksalaisnaisen voima varat eivät olisi enää riittäneet puolueen pojille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Abortti on MURHA
Ei ole ja vaikka olisikin, se ei kuulu sulle
Miks tuo alkup kommentti on poistettu?
Kai mielipiteensä saa vapaasti kertoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hítler kannatti myös abortteja down syndroomaisille. Jotain yhteistä natsísmissa ja feminismissäkin on.
Feministi katsoo vammaisen abortointia sikiön mahdollisen tulevan elämänlaadun ja perheen jaksamisen kannalta, nämäkö olivat Hitlerin näkökulmat mielestäsi? Kerro lisää!
Joo, Hítlerillä oli myös samat ajatukset. Hän halusi pienentää kärsimystä, ja siksi halusi eliminoida esimerkiksi vammaisia. Hän yritti luoda ihmisiä joilla oli mahdollisimman vähän sairauksia ja jotka oli "täydellisiä".
Toisen maailmansodan aloittaminen oli osa tätä Hitlerin "kärsimyksen vähennystavoitetta"? Mitä vähemmän ihmisiä elossa, sitä vähemmän tuskaa ja sairauksia!
Toisen maailmasodan alusta on käyty peruskoulussa seiska/kasiluokalla läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kannata. Näen downit hyvänä asiana ja ihmisyyden monimuotoisuutena kuten adhd ja autismi. Sydäntäni särkee, että heitä syrjitään näin voimakkaasti tappaen heitä eri säännöin kuin terveitä. Raja pitäisi olla siellä 12 viikossa ja sen ylittäneillä vain jos olisi välitöntä vaaraa. Down ei kuitenkaan ole.
Itse en näe ongelmaa down lapsessa sinänsä vaan siinä että 99% heistä tulee olemaan yhteiskunnan holhottavana. Eri asia jos omalla rahalla ja ajalla hoidetaan
Höpöphöpö. Olisin enemmän huolissani sinun lasten tuen tarpeesta tolla asenteella kasvatettuina.
Kehitysvammaisen tuettu asuminen maksaa yhteiskunnalle 25 000 - 70 000 euroa vuodessa. Jos elää 80 vuotiaaksi asuen 60 vuotta tuetusti, kulut voivat olla siis yli 4 miljoonaa yhtä kehitysvammaista kohdeb.
Aika harva kehitysvammainen elää 80-vuotiaaksi, kun keskiverto terveenä syntynyt mieskään ei siihen pysty.
Vaikka kulut olisi 1 se on yhteiskunnalta pois
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hítler kannatti myös abortteja down syndroomaisille. Jotain yhteistä natsísmissa ja feminismissäkin on.
Kerro toki millaiset seulonnat oli käytössä yli 80 vuotta sitten.
Seulontamenetelmä oli pärstäkerroin. Jos "ali-ihmiseksi" luokiteltu nainen tuli raskaaksi niin hänen piti tehdä abortti.
Ja seulontaa ja keskeytyksiä toki jatkettiin myös syntymän jälkeen. Natseilla oli vammaisia lapsia varten "lastenklinikoita" joissa toimenpiteet tehtiin.
Eiköhän ne "abortit" tehty myrkkyruiskeilla ja liikkuvilla kaasukammioilla.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aktion_T4
Toki tätä tehtiin ympäri maailmaa myös
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pystyisi elämään tuollaisen (murhan) kanssa.
Tulkoon, mitä tulee.
Amen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ehdottomasti aborttimyönteinen mutta myös down-syndrooma-myönteinen, mielestäni downeilla on hyvin tärkeä tehtävä opettaessaan suvaitsevaisuutta ihmisille : )
Tuo kuulostaa oudolta kehitysvamman välineellistämiseltä ja ajatukselta, että kaikella on tarkoitus. Olen itse sitä mieltä että abortoisin, jos saisin tietää kantavani down-lasta, mutta kyse ei ole suvaitsevaisuudesta vaan omien voimavarojeni ja riskien tiedostamisesta.
Pöh, olen kuullut kuinka ylpeitä kehitysvammaiset ovat, kun tietävät että heidän sisaruksensa eivät ainakaan ilkeile tai ole suvaitsemattomia kehitysvammaisia kohtaan.
Sinusta olisi parempi jos yhtäkään kehitysvammaista ei olisi olemassa, eikö vain? Tuo on pahempi ajatusmaailma.
Vau. Vai että ovat ylpeitä. Ja suvaitsevia! Nyt kyllä kannattaa maksaa muutama miljoona tästä! Parempi kuin kultamunat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikää, miltä tämmöinen tuntuu Down-henkilöistä. Miltä tuntuisi itsestäsi, jos muut ajattelisivat, ettet ansaitse elää?
Heidän älykkyytensä ei ole sellaisella tasolla että olisi relevanttia arvioida heidän kykyä arrvioida omaa olemassa oloaan.
Et tiedä mistä puhut. Olen niin väärässä kuin olla voi.
Sulla on varmaan jotain faktaa argumentoida miksi olen väärässä?😂
Downinsyndrooman vaikeusasteet voi vaihdella paljon. Osa pystyy puhumaan melko ymmärrettävästi, saattaa pystyä jonkinlaisiin älyllisiin suorituksiin esim. laskemaan yksinkertaisia laskuja. Mutta sitten osa ei puhu lainkaan ymmärrettävästi ja ovat melko paljon avustettavia toimissaan. ToimittajaPeltsin poika on erittäin positiivinen down- esimerkki.
Downinsyndroomaiset ovat usein hyvin omapäisiä, heillä erittäin vahva oma tahto ja saattavat olla vähän aggerssiivisiakin. Mikäli downille antaa periksi, vetää kuin pässiä narussa.
Downit kuitenkin helpompia kuin monet muut kehitysvammat. Minusta abortti pitää sallia ja jokaisen oma päätös tuo on. Tietoa pitäisi jakaa vanhemmille riittävästi niin hyvässä kuin pahassakin. Perhe tarvitsee paljon tukea, jos perheeseen tulee kehitysvammainen lapsi. Oikeanlaisella kommunikaatiolla voittaa varmasti paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En pystyisi elämään tuollaisen (murhan) kanssa.
Tulkoon, mitä tulee.
Amen.
Miksi luulevaisen mielipiteellä olisi merkitystä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä ne vammaiset lapset, joita ei missään seulonnoissa havaita, tai synnytyksessä vammautuneet? Suurinta osaa kehitysvammoista ei pystytä havaitsemaan raskausaikana, vaan ne saattavat tulla esiin vasta lapsen ollessa jo 4-5 vuotias.
No, heistä pidetään asianmukaisesti huolta. Tietenkin.
Tietenkin? Olet reaalimaailmasta täysin irrallaan.
Tietenkin siinä mielessä, että kun perheeseen syntyy vammainen lapsi, niin kyllä hän yleensä on rakas vanhemmilleen joka tapauksessa ja hänet hoidetaan. Eihän siinä ole edes vaihtoehtoja. Ja se on ihan reaalimaailmaa. Vanhemmat tietysti käyvät läpi hyvin monenlaisia tunteita ja alkuun tunne voi olla se, että tämä on maailmanloppu. Pikkuhiljaa elämä ja tunteet tasaantuvat ja elämästä vammaisen lapsen kanssa tulee sen perheen normaali.
Vauva-aika on aika usein (tietysti vamman laadusta riippuen) ihan samanlaista kuin muissakin vauvaperheissä. Rankemmaksi se muuttuu vasta lapsen kasvaessa ja erojen suurentuessa. Siinä vaiheessa myös terapiat ja terapeutit, vammaispalvelu, apuvälineet, tukihakemukset, lääkärinlausunnot, avustajat yms yms alkavat täyttää perheen arkea. Ja nämä ovat asioita, joista on aikaisemminkin pitänyt taistella ja nykyään ilmeisesti vielä enemmän, kun joka paikassa säästetään. Joten, jos tarkoitit tätä tuolla kommentillasi, niin se pitää paikkansa.
Sinulla on todella realiteetit hukassa. Kuinka monessa perheessä vauva aika vietetään erilaisissa leikkauksissa ja asutaan lastensairaalassa? Veljeni leikattiin kolmesti ennen vuoden ikää ja niitä leikkauksia, tutkimuksia, osastojaksoja jne. On ollut lukuisia myös tuon jälkeen ihan aikuisiälle asti. Toki sydän ongelmat isoimpina hoidettiin jo sen ensimmäisen elinvuoden aikana, kun muuten ei elinkelpoinen olisi ollut. Myös esim. oikaisuleikkaukauksia toiseen alaraajaan on ollut useita, ihan ensi vuodesta asti. Ilman ei olisi kävelystä tullut koskaan mitään, vasti lukuisia leikkauksia ja kuukausien kuntoutusjaksoja. Vanhempani lähes asuivat ensimäisen kymmenen vuotta sairaalassa. Olin kahdeksan kun pikkuveljeni syntyi ja muistan silti kuinka raskasta aikaa alituisesti sairaalassa ramppaaminen oli minullekin, puhumattakaan siitä kun en juuri vanhempiani muualla nähnyt. Koen edelleen lapsuuteni olleen pelkkää sairaalaa, kuntoutusta, erilaisia terapioita, vanhempien väsymystä, aivosumua, ulkopuolelle jäämistä, itkua ja veljeni kärsimystä joka purkautui minuunkin väkivaltana. Puhumattakaan siitä kuinka rankkaa se on vanhemmilleni ollut. Niin rakas kun hän minulle onkaan, myönnän että olen lukuisia kertoja toivonut ettei hän olisi koskaan syntynyt. Koen että olisin saanut ilman häntä kokea lapsuuden ja vanhempani olisivat saaneet elää suht tavallista elämää, ja hän itse olisi säästynyt niiltä valtavilta kivuilta joita lukuisat leikkaukset on aiheuttaneet.
- Sen yhden downin sisko
Minä sanoinkin, että vammasta riippuen. Oma kokemukseni vaikeasti monivammaisen lapsen äitinä oli tuo. Sairaalassa kävimme ensimmäisen vuoden aikana vain pari kertaa. Nekin taisivat olla polikliinisia tutkimuskäyntejä. Myöhemmin epilepsian puhjetessa ja toistuvien keuhkokuumeiden alkaessa käyntejä olikin sitten sitä enemmän. Joten älä luule, että sinun kokemuksesi on ainoa totuus vammaisuudesta.
Äläkä sinä mitätöi toisen kokemusta.
En mitätöi. En myöskään yritä sanella toisille, miten heidän pitäisi toimia tai ajatella.
Olen koko ajan kertonut vaan omia kokemuksiani kehitysvammaisen lapsen äitinä. Ne ovat ihan yhtä todellisia kuin jonkun muunkin kokemukset.
Oletko muuten maksanut palkkatuloillasi lapsesi elämän? Täysin ilman tukia?
Jos viittaat siihen, että olisin vapaaehtoisesti synnyttänyt vammaisen lapsen, niin erehdyt. Minun vammainen lapseni syntyi täysin yllättäin, hänen vammansa ei näkynyt missään raskausajan tutkimuksissa. Ja olen kertonut senkin, että seuraavissa raskauksissa olisin tehnyt abortin, jos olisi selvinnyt esim 21-trisomia. En silti kannata mitään pakkoabortointeja tai tukien epäämistä tapauksissa, joissa vanhemmat päättävät synnyttää lapsen vammasta huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä ne vammaiset lapset, joita ei missään seulonnoissa havaita, tai synnytyksessä vammautuneet? Suurinta osaa kehitysvammoista ei pystytä havaitsemaan raskausaikana, vaan ne saattavat tulla esiin vasta lapsen ollessa jo 4-5 vuotias.
No, heistä pidetään asianmukaisesti huolta. Tietenkin.
Tietenkin? Olet reaalimaailmasta täysin irrallaan.
Tietenkin siinä mielessä, että kun perheeseen syntyy vammainen lapsi, niin kyllä hän yleensä on rakas vanhemmilleen joka tapauksessa ja hänet hoidetaan. Eihän siinä ole edes vaihtoehtoja. Ja se on ihan reaalimaailmaa. Vanhemmat tietysti käyvät läpi hyvin monenlaisia tunteita ja alkuun tunne voi olla se, että tämä on maailmanloppu. Pikkuhiljaa elämä ja tunteet tasaantuvat ja elämästä vammaisen lapsen kanssa tulee sen perheen normaali.
Vauva-aika on aika usein (tietysti vamman laadusta riippuen) ihan samanlaista kuin muissakin vauvaperheissä. Rankemmaksi se muuttuu vasta lapsen kasvaessa ja erojen suurentuessa. Siinä vaiheessa myös terapiat ja terapeutit, vammaispalvelu, apuvälineet, tukihakemukset, lääkärinlausunnot, avustajat yms yms alkavat täyttää perheen arkea. Ja nämä ovat asioita, joista on aikaisemminkin pitänyt taistella ja nykyään ilmeisesti vielä enemmän, kun joka paikassa säästetään. Joten, jos tarkoitit tätä tuolla kommentillasi, niin se pitää paikkansa.
Sinulla on todella realiteetit hukassa. Kuinka monessa perheessä vauva aika vietetään erilaisissa leikkauksissa ja asutaan lastensairaalassa? Veljeni leikattiin kolmesti ennen vuoden ikää ja niitä leikkauksia, tutkimuksia, osastojaksoja jne. On ollut lukuisia myös tuon jälkeen ihan aikuisiälle asti. Toki sydän ongelmat isoimpina hoidettiin jo sen ensimmäisen elinvuoden aikana, kun muuten ei elinkelpoinen olisi ollut. Myös esim. oikaisuleikkaukauksia toiseen alaraajaan on ollut useita, ihan ensi vuodesta asti. Ilman ei olisi kävelystä tullut koskaan mitään, vasti lukuisia leikkauksia ja kuukausien kuntoutusjaksoja. Vanhempani lähes asuivat ensimäisen kymmenen vuotta sairaalassa. Olin kahdeksan kun pikkuveljeni syntyi ja muistan silti kuinka raskasta aikaa alituisesti sairaalassa ramppaaminen oli minullekin, puhumattakaan siitä kun en juuri vanhempiani muualla nähnyt. Koen edelleen lapsuuteni olleen pelkkää sairaalaa, kuntoutusta, erilaisia terapioita, vanhempien väsymystä, aivosumua, ulkopuolelle jäämistä, itkua ja veljeni kärsimystä joka purkautui minuunkin väkivaltana. Puhumattakaan siitä kuinka rankkaa se on vanhemmilleni ollut. Niin rakas kun hän minulle onkaan, myönnän että olen lukuisia kertoja toivonut ettei hän olisi koskaan syntynyt. Koen että olisin saanut ilman häntä kokea lapsuuden ja vanhempani olisivat saaneet elää suht tavallista elämää, ja hän itse olisi säästynyt niiltä valtavilta kivuilta joita lukuisat leikkaukset on aiheuttaneet.
- Sen yhden downin sisko
Minä sanoinkin, että vammasta riippuen. Oma kokemukseni vaikeasti monivammaisen lapsen äitinä oli tuo. Sairaalassa kävimme ensimmäisen vuoden aikana vain pari kertaa. Nekin taisivat olla polikliinisia tutkimuskäyntejä. Myöhemmin epilepsian puhjetessa ja toistuvien keuhkokuumeiden alkaessa käyntejä olikin sitten sitä enemmän. Joten älä luule, että sinun kokemuksesi on ainoa totuus vammaisuudesta.
Äläkä sinä mitätöi toisen kokemusta.
En mitätöi. En myöskään yritä sanella toisille, miten heidän pitäisi toimia tai ajatella.
Olen koko ajan kertonut vaan omia kokemuksiani kehitysvammaisen lapsen äitinä. Ne ovat ihan yhtä todellisia kuin jonkun muunkin kokemukset.
Oletko muuten maksanut palkkatuloillasi lapsesi elämän? Täysin ilman tukia?
Jos viittaat siihen, että olisin vapaaehtoisesti synnyttänyt vammaisen lapsen, niin erehdyt. Minun vammainen lapseni syntyi täysin yllättäin, hänen vammansa ei näkynyt missään raskausajan tutkimuksissa. Ja olen kertonut senkin, että seuraavissa raskauksissa olisin tehnyt abortin, jos olisi selvinnyt esim 21-trisomia. En silti kannata mitään pakkoabortointeja tai tukien epäämistä tapauksissa, joissa vanhemmat päättävät synnyttää lapsen vammasta huolimatta.
En vaan että jos tieten tahtoen lapsi halutaan vaikka vammaisuus tiedetään. Ei kukaan pakko aborttia kannata, mutta kukin olkoon vastuussa päätöksestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ehdottomasti aborttimyönteinen mutta myös down-syndrooma-myönteinen, mielestäni downeilla on hyvin tärkeä tehtävä opettaessaan suvaitsevaisuutta ihmisille : )
Tällä kommentilla en siis tarkoittanut, etteikö down-ihmisiä saisi abortoida, tiedän että ihmisten jaksaminen on rajallista. Mutta down-ihmiset ovat yhtä arvokkaita ihmisiä kun kaikki muutkin.
Yhteiskunnan resurssien kulutuksen näkökulmasta ovat arvokkaampia kuin terveet. Koskee kaikkia vammaisia. Ehkä tämä on sitä rikkautta, joista moni jankuttaa?
Vierailija kirjoitti:
On ihan täyttä rodunjalostusta nostaa yksi kehitysvamma (DS) seulonnan kohteeksi.
Abortti on aina lapsen surmaamista, en koskaan tekisi niin.
Hyväksyn abortin vain siinä tapauksessa, että valittavana on kumpi jää henkiin, äiti vai vauva.
Aihe on herkkä, mutta en vertaisi tätä kuitenkaan eugeniikkaan! On aivan eri asia jos sikiön tiedetään olevan sairas, mutatoitunut tai mitä vaan joka vaikuttaa sen selviytymiseen, eikä mahdollinen lapsi selviäisi elämästä ikinä itsenäisesti ja etenkin jos on syntymästään asti sairas, vaivoja, kipuja, kyvyttömyyttä moniin asioihin, niin fyysiset kuin neurologiset sairaudet. Niin ei sekään mitään elämän arvoista elämää ole ihan.
On eri asia jalostaa vaikka vaan sinisilmäisiä tai pitkiä ihmisiä jne. Nämä seikat eivät vaikuta selviytymiseen ja itsenäiseen elämiseen terveenä täällä maailmassa. Lähtökohtaisesti ajattelisin että lapsella on edes mahdollisuus vähintäänkin normaaliin elämään, ja jos jo alusta asti tiedetään että ns. kurja elämä olisi tiedossa, niin kuka sitä omalle lapselleenkaan toivoo?
Ja vaikka kaikista elämistä sielutasolla varmasti jotain saisi irti, en haluaisi tai toivoisi kenellekään että on kuin kehonsa vanki. Kuvittele jos itse olet se henkilö siinä kehossa ja et pysty esim. edes kommunikoimaan tai ymmärtämään perusasioita, etkä huolehtimaan edes itsestäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu varmasti on lähtenyt liikkeelle sekä amerikkalaisen pariskunnan päätöksestä tehdä abortti sen jälkeen, kun saivat selville, että vauvalla olisi mahdollisesti tämä diagnoosi.
Mielestäni on hyvä itse kunkin pohtia raskautta suunnitellessa, että miten suhtautuu näihin asioihin, sillä asia voi tulla eteen. En ole halunnut antaa kyseiselle pariskunnalle tuloja klikkaamalla itse videota asiaan nähden, joten en voi varmalta tietää, perustuiko heidän tekemänsä abortti 100-sesti varmaan tietoon ds- diagnoosista, vai vain suureen mahdollisuuteen, että näin on. Tällä on oleellinen ero, sillä jos ollaan täysin varmoja asiasta, niin monen kanta on varmasti eri kuin tilanteessa, jossa on suuri mahdollisuus, ettei näin olekaan, sillä aiheesta keskusteluja seuranneena on nähty monia kokemuksia, joissa vastaavia prosentteja saaneet ovat synnyttäneet terveen lapsen. On siis täysin mahdollista, että pariskunta murhasi täysin terveen ihmisen alun.
Olen kolme kertaa käynyt läpi raskauden ja siihen liittyvät testit. En tunne henkilökohtaisesti ihmisiä, joilla on down, joten minulla ei ole todellista kuvaa sen mukanaan tuomista haasteista. En itse asiassa tiedä, mitä olisimme mieheni kanssa tehneet, jos olisimme saaneet vastaavan uutisen. Olen vahvasti ollut sitä mieltä, etten pystyisi tekemään aborttia, koska raskaaksi tuleminen ei ollut helppoa. Silti kannatan abortin valinnan oikeutta ja turvallisia abortteja. Vaikka olen alkuraskauden aborttien kannalla, en kannata asiaa kaikissa tilanteissa, sillä aborttia ei pidä käyttää ehkäisykeinona tai rangaistuksena esim. pettävälle puolisolle. Mutta abortti on tärkeä asia, kun äidin henki on vaarassa tai raskaus on alkanut raiskauksen jälkeen.
On kuitenkin todella tärkeää pohtia myös, että onko tuokin pariskunta abortoimassa kaikki alkiot, jotka eivät täytä heidän toiveitaan? Ds-lapsi ei ollut tervetullut, mitkä muut diagnoosit eivät ole ok? Mitäs jos vauvalla todetaan jo kohdussa sydän sairaus tai syöpä? "Väärä" sukupuoli? Jatkavatko he valintaa, kunnes vaikuttaa siltä, että alkio täyttää kriteerit? Mitä sitten tehdään, jos vauva vammautuukin synnytyksessä, testit olivat väärässä tai pian synnytyksen jälkeen löytyykin vakavia sairauksia?
Näitäkin asioita on hyvä pohtia.
Jos jo kohdussa todetaan sydänvika, niin yleensä lääkäri pystyy arvioimaan melko luotettavasti meneekö raskaus kesken (=onko sikiö elinkelpoinen) vai voidaanko vastasyntynyt leikata heti syntymän jälkeen vai jääkö elinikä lyhyeksi. Samoin syöpä joko aiheuttaa keskenmenon (vastasyntyneiden syövät on äärimmäisen harvinaisia) tai sitten ei, ja jälleen voidaan arvioida kuinka paljon elinikää tulee olemaan jos syöpää ei saada hoidettua. Tuo kehitysvamma diagnoosi taas on sellainen, että vamma on jonkin tasoinen koko lapsen eliniän, tai pienellä osalla tuli väärä positiivinen ja he syntyvät terveitä. Siinä on kuitenkin vissi ero elääkö lapsi vamman kanssa, vai syntyykö hän hoidettavan sairauden tai oireen kanssa ja voi siitä parantua.
Vammaisellakin on oikeus elämään.
Totta kai on, siinä vaiheessa kun hänet on tähän maailmaan saatu. Siinähän on jo monta päätöstä tehty nykypäivän lääketieteen antamin mahdollisuuksin. Seulonnoissa sen sijaan vammaisella ei ole sen suurempaa oikeutta kuin muillakaan sikiöillä, joiden kohtalo on vielä auki. Äidillä on oikeus päättää haluaako hän jatkaa raskauttaan. Vammaisen lapsen kohdalla korostuu muihin abortteihin verrattuna poikkeuksellisella tavalla se, että lapsi tulee olla toivottu kaikin puolin jotta raskautta jatketaan.
Kyllä se on niin, että raskaus jatkuu, ellei äiti erikseen pyydä sen keskeyttämistä. Ei tässä maassa mitään pakkoabortteja tehdä.
Ei tietenkään tehdä pakkoabortteja, vaan nimenomaan tarkoitin että poikkeuksellisella tavalla korostuu vanhempien toive jatkaa raskautta sen sijaan, että he haluaisivat abortin. Kyllä vanhemmille kerrotaan, jos lapsella on kromosomipoikkeavuus tai muu havaittu. Heidän tulee saada tehdä päätös tietoon perustuen. Taitaa suurin osa tuossa vaiheessa päätyä aborttiin, enkä heitä siitä syyllistä.
Monethan eivät halua osallistua seulontoihin juuri siitä syystä, etteivät joudu kuuntelemaan aborttipuheita.
No voi että. Jos on noin gerkkää niin ei varmaan kannatq muitqkaan aikuisten asioita harrastaq kuten seksiä 😂😂
Harjoittelepa vielä empatiataitoja ja tarkista oikeinkirjoitus...
Tätä itsekin mietin, kun näitä kommentteja luen. Ihminen on siinä mielessä hyvin poikkeuksellinen olento, että luonnonvalinta ei korjaa heikoimpia vaan heitä pidetään hengissä voimia ja resursseja säästämättä. Ylipäätään ihmislajilla ei ole enää "survival of the fittest", koska kelpoisimmat eivät lisäänny. Eettisesti ja moraalisesti on tietysti perusteltavissa auttaa ja tukea heikommassa asemassa olevia, mutta missään muussa lajissa ja populaatioissa heikommat eivät yleensä selviä edes lisääntymisikään saati että saisivat omia jälkeläisiä. Ihminen joutuu tätä kuitenkin miettimään, kun käy selväksi että resurssit on rajalliset. Resursseilla tässä tarkoitan rahan lisäksi myös aikaa, läheisten jaksamista ja mahdollisuuksia palveluihin.