Alemmasta keskiluokasta ylempään keskiluokkaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä siirryin porvariperheestä duunariperheeseen avioliiton kautta ja lapseni syntyivät duunariperheeseen. Nyt keski-iässä huomaan että lapsuuden arvot ovat voimakkaammat kuin arvasinkaan ja kärsin siitä että puolisoni ei jaa kanssani lapsille opettamaani omavarauden, koulutuksen ja terveiden elämäntapojen merkitystä. Ihan niin alkeellisissa asioissa kuin vaikka hammaslangan käyttö mikä tuntuu olevan puolisoni suvussa aivan käsittämätön ja tarpeeton arkiväline, onneksi puolisoni on vaihdellen koulutustaustastaan huolimatta melko vastaanottavainen ja oppivainen ja osaa monta käytännön asiaa minua paremmin. Kuitenkin perhepiirissään korostuu epäterveelliset elämäntavat elintarvikkeissa ja tupakointi, halpaa alkoholia kuluu ja syödään liikaa ja kaikkea minun silmissäni ala-arvoista kuraa. En juurikaan halua olla tekemisissä ihmispiireissä missä kaljapullot kilisee, savukkeilla sotketaan ympäristö, hampaita ei edes pestä ja kaupasta haetaan metuggaa ja maggaraa kun tarvitaan ”perusruokaa”. Miehet kasvattaa kaljamahojaan eivätkä todellakaan tarjoa naisilleen minkäänlaista elintasoa käytännössä, naiset paiskii duunarihommia ja miehet makaa nostaen jotain sosiaalikorvauksia, kärjistäen näin eikä aina edes kärjistäenkään. Siellä mistä minä tulen on/oli yrityskulttuuria ja pienyrittäjiä runsaasti ja parhaiden johtajien rouvat kotirouvia ja itse päätin kasarilla että minusta ei kotinyhjäkettä tule. Sitten kävi toisin ja saan tehdä töitä ainakin puolet, itse asiassa enemmän perheen tuloista. Kaipaan miestä joka niinsanotusti tarjoaisi illan. 

Niin. Onko tuossa jotain erikoista? Jaan täysin mielipiteesi ja näkemyksesi, mutta olen duunari-isän ja kotiäidin lapsi. Pitää olla jollain tapaa älyllisesti todella laiska, jos kopioi elämäntapansa omilta vanhemmiltaan. Moni on, sitä en kiellä. Ehkä se juontuu siitä, että joukosta erottautumista yleisesti pelätään kuin ruttoa. Vaatii sisäistä voimaa olla oman tiensä kulkija.

Ei ole mitään erikoista mutta toki minulle on erikoista vastakkaiset tavat ja elämäntyylit mihin olen itse lapsuudessani ja nuoruudessani tottunut. Kuten sanoin keski-iässä kulttuurierilaisuus, saman suomalaisuuden sisällä kuitenkin, jotenkin korostuu kirkkaammin kuin nuorena aikuisena. Yritin tiivistäen kuvailla miksi kannattaisin tänä päivänä perhekulttuurista puhdasrotuisuutta sekarotuisuuden sijaan vaikka joskus luulin että avoin maailma tarjoaa parastaan. 

Jos tapaisit omat vanhempani ja minut erikseen. Et kykenisi päättelemään, että olemme sukulaisia.

En tiedä voiko tätä yleistää, mutta muistan lapsuudesta, että oma kotini oli äänekäs. Televisiossa oli ääntä, toisessa huoneessa radio oli päällä, vanhemmat huutelivat toisilleen huoneesta toiseen, keittiössä kolisteltiin, koirien kanssa leikittiin sisällä ja niitä haukutettiin, ja ovet lyötiin kulkiessa kiinni. Kun kävin kylässä kavereiden luona, joiden koti näin jälkikäteen ajateltuna oli varmaan sitä parempaa luokkaa, niin siellä oli niin hiljaista, että luulin ettei ketään muita ole kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen noussut vuokralla asuneesta pienituloisten ja kouluttamattomien duunarivanhempien lapsesta nyt yrityksen johtotehtävissä 120 000 euroa (bruttona) vuodessa tienaavaksi diplomi-insinööriksi.

Miten luokkanousu näkyy käytöksessäni?

Ehkä siten, että en mielelläni halua kenenkään kanssa, varsinkaan uusien tuttavuuksien kanssa, puhua taustoistani tai työstä ylipäätään.

Jos juttelen duunarien, esim entisten lapsuuden kaverien kanssa, niin en halua puhua työstä koska jostain syystä vähän häpeän kertoa esim mitä teen tai tehtävänimikettäni. Jos tällainen kaveri tulisi meille kylään, minua vähän nolottaa ja mietin mitä hän ajattelee minusta kun hän tulee kahden tonnin autolla ja minulla on 80 000 euron työsuhde-Mersu siinä pihassa.

Olen tutustunut työni kautta paljon uusiin ihmisiin, jotka ovat korkeakoulutetusta suvusta ja minusta tuntuu, että he ikään kuin luulevat, että se on ihan normaalia, ja että kaikki muutkin heidän ympärillään ovat sellaisia. Kun he joskus harvoin kertovat vanhempiensa työpaikoista, jotka järjestäen ovat olleet jotain arvostettuja tehtäviä (tyyliin kirurgi, juristi) niin en osallistu tällaiseen keskusteluun ollenkaan, vaan olen hiljaa, ja toivon, että kukaan ei kysy minun vanhemmistani mitään. Koskaan 20 vuoden aikana kukaan ei ole kysynyt, enkä minä ole kertonut. Tosin, jos kysyisi niin kertoisin ihan avoimesti ja ylpeydellä. 

Samoin, jos keskustelu sivuaa asuinaluetta missä on asunut, tai lukiota minkä on käynyt, en osallistu keskusteluun, koska paljastuisi että tulen pienituloisesta lähiöstä.

Jos joudun jostakin syystä kertomaan, että en esim pääse johonkin kemuihin mukaan, koska olen työmatkalla, niin toivon, että kukaan ei kysy, minne matkustan, koska en tosiaan matkusta Lappeenrantaan tai Jyväskylään, vaan business-luokassa esim Aasiaan. Jos joudun asiasta kysyttäessä kertomaan, toivon, että minulta ei kysytä "meetkö business-luokassa" koska kyllä menen ja jostain syystä vähän häpeän kertoa sitä sellaiselle ihmiselle, joka elää täysin erilaista esim. duunarin elämää.

Jokaisen on syytä ymmärtää, että me emme ole isiämme tai äitejämme, ja olemme täysin syyttömiä ja osattomia siihen, mitä he ovat elämässään saavuttaneet. Olemme jokainen yksilöitä.

Posiitivisena asiana käytöksessäni näkyy yritysjohdon työssäni se, että tulen ylempien toimihenkilöiden ja muiden johtajien lisäksi myös erittäin hyvin duunarien kanssa toimeen, osaan keskustella heidän kanssaan samalla kielellä ja olen heidän tahollaan pidetty ja maanläheinen johtaja, joka ymmärtää heidän elämäänsä ja heidän ongelmiansa ja esim ammattiliittojen merkitystä heille. Näkisin, että taustastani on ollut työssäni paljon hyötyä, koska henkilöstöstä ja myös loppukuluttaja-asiakkaista kuitenkin valtaosa on ns. tuulipukukansaa ja duunareita, niin on erittäin hyvä jos yritysjohto ymmärtää heidän mielenmaisemaa.

Kun on itse asunut perheessä, jossa hajonneet silmälasinsangat teipattiin, niin on saanut niin syvällisen osaamisen siitä kansankerroksesta, että en usko, että samaa tuntemusta pystyy rikkaan perheen lapsi oppimaan ainakaan syvällisesti. Koen, että minulle sen sijaan ns. yläluokan tavat ja keskustelun aiheet on ollut helpompaa oppia.

En ymmärrä tällaista nöyristelyä tai häpeää omista lähtökohdista. Miksi häpeillä, kun voi olla iloinen niistä positiivisista asioista, joita tausta antaa ja olla erilainen. 

Ehkä tämä korostuu Suomessa, jossa on niin pienet piirit. Maailmalla kakki ovat vähän mistä tahansa lähtöisin pois lukien joku Iso-Britannia, jossa tiukalla jaolla sukutaulun mukaan on pitkät perinteet. Ja siellä ultrarikkaiden arabien jä venäläisten oligarkkien lasten ei edes tarvitse menestyä liike-elämäsdä, he eivät tee töitä tai harrastavat perheyrityksessä. 

Muakin harmittaa alkuperäisen kirjoittajan häpeä taustastaan, mutta ymmärrän sen että on helpompi hiljetä kuin lähteä haastamaan muiden maailmankuvaa ja ottaa se riski, että sinut aletaan nähdä jotenkin erilaisessa valossa kuin aiemmin. Vaikka kyse ei olisi negatiivisesta valosta, niin erilaisesta kuitenkin. 

Vierailija kirjoitti:

En tiedä voiko tätä yleistää, mutta muistan lapsuudesta, että oma kotini oli äänekäs. Televisiossa oli ääntä, toisessa huoneessa radio oli päällä, vanhemmat huutelivat toisilleen huoneesta toiseen, keittiössä kolisteltiin, koirien kanssa leikittiin sisällä ja niitä haukutettiin, ja ovet lyötiin kulkiessa kiinni. Kun kävin kylässä kavereiden luona, joiden koti näin jälkikäteen ajateltuna oli varmaan sitä parempaa luokkaa, niin siellä oli niin hiljaista, että luulin ettei ketään muita ole kotona.

Joo totta! Olen se joka oon keski-ikäisenä tässä epäillyt duunarielämävalintani järkevyyttä. Anopillani on aina tv päällä äänillä ja radio lisäksi enkä voi käsittää kumpaa hän kuuntelee vai itse asiassa kuunteleeko kumpaakaan. Appiukkoni tunnistan oven paukahduksesta silloin harvoin kun hän tulee meille, sekä saapuessa että lähtiessä. Samat äänipiirteet toistuvat puolisoni suvussa, tuntuu että kaikilla käsittämätön tarve pitää valtavaa äänikakofoniaa yllä koko ajan ja just toi huoneesta toiseen huutelu mikä on mielestäni aivan käsittämätöntä, yritän edelleen pitää lasteni kanssa kiinni siitä että toiselle ihmiselle puhutaan kasvokkain ja silmiin katsotaan kun puhutaan. Mallia ottavat kuitenkin molemmilta vanhemmiltaan joten huoneesta toiseen huuteluun törmää satunnaisesti myös meillä.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menet prismaan helly hansen takki päällä ostamaan ökyleikkeitä.

Tuo näkyvien merkkien ja brändien avulla erottautuminen on alemman keskiluokan tunnuspiirre. Toki sitä jotkut varakkaat duunaritkin tekevät. 

Tuo on muuten totta. Eräs ystäväni on hyvätuloinen duunari (bruttotulot 4000€) ja hänen itseisarvoaan on juurikin erittäin näkyvät merkit. Vaikka vaate ei olisi laadukas, mutta merkki näkyy isolla, niin hän ostaa sen. Kieltämättä hän välillä näyttää kävelevältä mainokselta.

Kun taas firman, jossa työskentelen, miljonääriomistaja pukeutuu todella laadukkaan näköisiin hyvin istuviin vaatteisiin joista ei näy yhtäkään logoa. Toki hänen sosiaalisessa piirissään ihmiset tunnistavat nuo, mutta itse en tunnista, koska elämme niin erilaisissa todellisuuksissa. Minun talvitakkini maksaa sata euroa, hänen laadukkaan näköinen talvitakkinsa todennäköisesti tuhat euroa.

Marimekko on myös tuollainen selkeä brändi, etenkin kuosilliset vaatteet. Ja yleinen tuolla porukalla.

Persuista kermapersekokkareihin ja Tesla sekä brunssi

Vierailija kirjoitti:

En tiedä voiko tätä yleistää, mutta muistan lapsuudesta, että oma kotini oli äänekäs. Televisiossa oli ääntä, toisessa huoneessa radio oli päällä, vanhemmat huutelivat toisilleen huoneesta toiseen, keittiössä kolisteltiin, koirien kanssa leikittiin sisällä ja niitä haukutettiin, ja ovet lyötiin kulkiessa kiinni. Kun kävin kylässä kavereiden luona, joiden koti näin jälkikäteen ajateltuna oli varmaan sitä parempaa luokkaa, niin siellä oli niin hiljaista, että luulin ettei ketään muita ole kotona.

Mulla taas toisinpäin, eli toisen vanhemman suku on varmaankin nk. keskiluokkaista ja toisen vanhemman suvussa taas "vanhaa rahaa" ja eri tyyppistä sivistystä, ja nimenomaan nämä jälkimmäiset olivat äänekkäämpiä, vapaampia ja paljon boheemimpia. Ensimmäiset taas jäykempiä, hiljaisempia ja todella kiinni sellaisessa mentaliteetissa, että mitä muut ajattelee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä voiko tätä yleistää, mutta muistan lapsuudesta, että oma kotini oli äänekäs. Televisiossa oli ääntä, toisessa huoneessa radio oli päällä, vanhemmat huutelivat toisilleen huoneesta toiseen, keittiössä kolisteltiin, koirien kanssa leikittiin sisällä ja niitä haukutettiin, ja ovet lyötiin kulkiessa kiinni. Kun kävin kylässä kavereiden luona, joiden koti näin jälkikäteen ajateltuna oli varmaan sitä parempaa luokkaa, niin siellä oli niin hiljaista, että luulin ettei ketään muita ole kotona.

 

Mulla taas toisinpäin, eli toisen vanhemman suku on varmaankin nk. keskiluokkaista ja toisen vanhemman suvussa taas "vanhaa rahaa" ja eri tyyppistä sivistystä, ja nimenomaan nämä jälkimmäiset olivat äänekkäämpiä, vapaampia ja paljon boheemimpia. Ensimmäiset taas jäykempiä, hiljaisempia ja todella kiinni sellaisessa mentaliteetissa, että mitä muut ajattelee. 

Lisäys: mutta ei ikinä mitään tv:tä tai radiota muuten vaan pauhaamassa. Ihmiset itsessään vain äänekkäämpiä, eläväisempiä ja keskustelevampia.

Miellän että ylempi keskiluokka saattaa jutella vaikka jotain että "Grön sai nyt toisen Michelin -tähden, pitäis jossain vaiheessa viimein käydä kokeilemassa". "Joko ootte käynyt prinsessa Ruusunen -baletissa?" Toki on ihan ok tuon luokan edustajana myös sanoa että Michelin-ravintolat tai baletti ei oo oma juttu, mutta nuo alkaa olla siinä luokassa  niin yleisiä harrastuksia että hyvinkin voi saada ihan randomin ylempikeskiluokkaisen kanssa lounaspöytäkeskustelun aikaiseksi niistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menet prismaan helly hansen takki päällä ostamaan ökyleikkeitä.

Tuo näkyvien merkkien ja brändien avulla erottautuminen on alemman keskiluokan tunnuspiirre. Toki sitä jotkut varakkaat duunaritkin tekevät. 

Tuo on muuten totta. Eräs ystäväni on hyvätuloinen duunari (bruttotulot 4000€) ja hänen itseisarvoaan on juurikin erittäin näkyvät merkit. Vaikka vaate ei olisi laadukas, mutta merkki näkyy isolla, niin hän ostaa sen. Kieltämättä hän välillä näyttää kävelevältä mainokselta.

Kun taas firman, jossa työskentelen, miljonääriomistaja pukeutuu todella laadukkaan näköisiin hyvin istuviin vaatteisiin joista ei näy yhtäkään logoa. Toki hänen sosiaalisessa piirissään ihmiset tunnistavat nuo, mutta itse en tunnista, koska elämme niin erilaisissa todellisuuksissa. Minun talvitakkini maksaa sata euroa, hänen laadukkaan näköinen talvitakkinsa todennäköisesti tuhat euroa.

 

 

Marimekko on myös tuollainen selkeä brändi, etenkin kuosilliset vaatteet. Ja yleinen tuolla porukalla.

Marimekko on yleissuomalainen brändi. Alemmilla luokilla marimekkoa näkee yleensä sellaisena parempana vaatteena, juhlissa. Keskiluokka käyttää Marimekkoa usein ihan työvaatteena. Ylempi keskiluokkakin kyllä käyttää marimekkoa, mutta ei aivan niitä tunnistettavimpia kuoseja, vaan usein jotain harvinaisempia, tai kotona voi olla marimekon astioita. Ulkosuomalaiset haluavat usein kotiinsa vähän jotain sinivalkoista unikkoa tai kivet-kuosia, eli sellaista Finnair-tyyliä, joka lääkitsee koti-ikävää. 

Vierailija kirjoitti:

Miellän että ylempi keskiluokka saattaa jutella vaikka jotain että "Grön sai nyt toisen Michelin -tähden, pitäis jossain vaiheessa viimein käydä kokeilemassa". "Joko ootte käynyt prinsessa Ruusunen -baletissa?" Toki on ihan ok tuon luokan edustajana myös sanoa että Michelin-ravintolat tai baletti ei oo oma juttu, mutta nuo alkaa olla siinä luokassa  niin yleisiä harrastuksia että hyvinkin voi saada ihan randomin ylempikeskiluokkaisen kanssa lounaspöytäkeskustelun aikaiseksi niistä. 

Nämä on taas näitä mielikuvia. Ravintoloiden testaaminen ja baletissa käyminen ei ole mitenkään erikoinen ajanviete kaupunkilaiselle, vaikkei ylempää keskiluokkaa olisikaan. Minäkin teen tuollaisia asioita ja puhun niistä luontevasti kavereiden kanssa jos tulee puheeksi. En todellakaan ole ylempää keskiluokkaa, vaan päinvastoin lähinnä joku luokkalaskuri. 

Ketjussa on muutenkin aika huvittavia viestejä, yhdessä pitkässä viestissä oli kuvailtu lähinnä tavallisia ruotsinkielisten asioita ikään kuin ne olisivat ylempää keskiluokkaa itsessään? Tai aatelisista puhuminen, kuin he olisivat kovinkin erilaisia ihmisiä. Huvittavin oli ehkä se tupakoinnin välttelyn ja älykellojen pitämisen kuvittelu. Juuri tänä viikonloppuna seisoin saaristossa ringissä puhumassa tupakoinnista, joukossa aatelisia eikä kellään älykelloa ranteessa. 

Onko sulla aina noita siirtymiä, kun olet tehnyt tai  suorittanut jotain? Miksi käytät elämäsi moiseen? Mitä sinulle on tapahtunut, jos et ole  tyytyväinen  tämän  hetken itseesi ja elämääsi? Kuinka moni  ihminen näkee  ulkoisesti  mihin  luokkaan kuulut? Mitä se antaa sinulle, että mietit omaa luokkajakoasi?  Minusta tuo on rasittava elämäntapa, että pitää miettiä omaa "arvoa" ja että tietääkö muut??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menet prismaan helly hansen takki päällä ostamaan ökyleikkeitä.

Tuo näkyvien merkkien ja brändien avulla erottautuminen on alemman keskiluokan tunnuspiirre. Toki sitä jotkut varakkaat duunaritkin tekevät. 

Tuo on muuten totta. Eräs ystäväni on hyvätuloinen duunari (bruttotulot 4000€) ja hänen itseisarvoaan on juurikin erittäin näkyvät merkit. Vaikka vaate ei olisi laadukas, mutta merkki näkyy isolla, niin hän ostaa sen. Kieltämättä hän välillä näyttää kävelevältä mainokselta.

Kun taas firman, jossa työskentelen, miljonääriomistaja pukeutuu todella laadukkaan näköisiin hyvin istuviin vaatteisiin joista ei näy yhtäkään logoa. Toki hänen sosiaalisessa piirissään ihmiset tunnistavat nuo, mutta itse en tunnista, koska elämme niin erilaisissa todellisuuksissa. Minun talvitakkini maksaa sata euroa, hänen laadukkaan näköinen talvitakkinsa todennäköisesti tuhat euroa.

Ei välttämättä ylempi keskiluokka tunnista niitä logottomien vaatteiden merkkejä. Ei ne ole tärkeitä. Mutta moni tunnistaa laadun, kun sellaisen näkee. Kuten totesit niin vaatteet ovat hyvin istuvia ja laadukkaan näköisiä. Ne voivat olla esimerkiksi räätälin valmistamia mittatilausvaatteita.

Vierailija kirjoitti:

Onko sulla aina noita siirtymiä, kun olet tehnyt tai  suorittanut jotain? Miksi käytät elämäsi moiseen? Mitä sinulle on tapahtunut, jos et ole  tyytyväinen  tämän  hetken itseesi ja elämääsi? Kuinka moni  ihminen näkee  ulkoisesti  mihin  luokkaan kuulut? Mitä se antaa sinulle, että mietit omaa luokkajakoasi?  Minusta tuo on rasittava elämäntapa, että pitää miettiä omaa "arvoa" ja että tietääkö muut??

Olen ymmärtänyt, että jos ihminen ponnistaa vaatimattomimmista oloista selkeästi lapsuuden olojaan parempaan elintasoon ja sivistyspiireihin, jonkinlainen epämääräisyyden tunne seuraa mukana? Ja henkilö on eri tavalla tietoinen kaikesta tästä. 

Tässä siis voisi antaa areenan niille joita se koskee, eikä vähätellä ja mitätöidä kokemusta.

Vierailija kirjoitti:

Minä siirryin porvariperheestä duunariperheeseen avioliiton kautta ja lapseni syntyivät duunariperheeseen. Nyt keski-iässä huomaan että lapsuuden arvot ovat voimakkaammat kuin arvasinkaan ja kärsin siitä että puolisoni ei jaa kanssani lapsille opettamaani omavarauden, koulutuksen ja terveiden elämäntapojen merkitystä. Ihan niin alkeellisissa asioissa kuin vaikka hammaslangan käyttö mikä tuntuu olevan puolisoni suvussa aivan käsittämätön ja tarpeeton arkiväline, onneksi puolisoni on vaihdellen koulutustaustastaan huolimatta melko vastaanottavainen ja oppivainen ja osaa monta käytännön asiaa minua paremmin. Kuitenkin perhepiirissään korostuu epäterveelliset elämäntavat elintarvikkeissa ja tupakointi, halpaa alkoholia kuluu ja syödään liikaa ja kaikkea minun silmissäni ala-arvoista kuraa. En juurikaan halua olla tekemisissä ihmispiireissä missä kaljapullot kilisee, savukkeilla sotketaan ympäristö, hampaita ei edes pestä ja kaupasta haetaan metuggaa ja maggaraa kun tarvitaan ”perusruokaa”. Miehet kasvattaa kaljamahojaan eivätkä todellakaan tarjoa naisilleen minkäänlaista elintasoa käytännössä, naiset paiskii duunarihommia ja miehet makaa nostaen jotain sosiaalikorvauksia, kärjistäen näin eikä aina edes kärjistäenkään. Siellä mistä minä tulen on/oli yrityskulttuuria ja pienyrittäjiä runsaasti ja parhaiden johtajien rouvat kotirouvia ja itse päätin kasarilla että minusta ei kotinyhjäkettä tule. Sitten kävi toisin ja saan tehdä töitä ainakin puolet, itse asiassa enemmän perheen tuloista. Kaipaan miestä joka niinsanotusti tarjoaisi illan. 

"halpaa alkoholia". Miten se joku kalliimpi alkoholi esim shampanja tekee juomisesta yhtään vähemmän pahan asian? Samaa alkoholia se on. Tämä minua aina naurattaa. Täälä ketjussa oli aiemminkin jo mainuttu, että jollain juodaan viiniä eikä olutta. Viini ei ole sen parempaa tai huonompaa kuin olut.

Enpä ole koskaan ajatellut, että Suomi on luokkayhteiskunta. Siis käytännön tasolla. Noin ylipäätään, mitä merkitystä sillä on, jos ihminen sijoittuu mihinkin yhteiskuntaluokkaan? Mun mielestäni kaikki on duunareita jos palkkakuitissa lukee työnantajana joku muu kuin oma nimi. Olet sitten siinä Oy Firma Ab:ssä lähetti, asiantuntija, siivooja, keittäjä, ylempi toimihenkilö. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylempään keskiluokkaan kuuluu opiskelu sivistyksen vuoksi. Esimerkiksi juristina taidehistoriaa tai lääkärinä tähtitiedettä. Lisäksi ylemmältä keskiluokalta odotetaan jonkinlaista kulttuurillista sivistyneisyyttä. Ei tarvitse omistaa oopperan kausikorttia, mutta jos edellinen teatterikokemus oli lukioajoilta koulun pakottamana, niin asialle olisi hyvä tehdä jotain.

Tätä olen aina ihmetellyt. Miten teatteri on jotenkin sivistyksen mittari? Ihan samanlaista viihdettä kulutukseen kuin vaikka elokuvat tai pelit.

Teatteri on sosiaalinen toiminto. Sinne ostetaan liput, pukeudutaan vähän paremmin ja lähdetään paikan päälle siinä toiveessa, että ehkäpä törmää johonkin tuttuun, jota ei ole aikoihin nähnyt. Harva käy yksin teatterissa, joten mukana on yleensä ainakin oma puoliso ellei muuta perhettä. Pelaaminen on säälittävää incel toimintoa, joka tehdään yksin ja jossain sohvannurkassa. 

Entäs elokuvateatteri. Sinnekin ostetaan liput ja lähdetään paikanpäälle. Yleensä porukalla. Ihan yhtä paljon tai yhtä vähän korkeakulttuuria kuin teatterissa käyminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miellän että ylempi keskiluokka saattaa jutella vaikka jotain että "Grön sai nyt toisen Michelin -tähden, pitäis jossain vaiheessa viimein käydä kokeilemassa". "Joko ootte käynyt prinsessa Ruusunen -baletissa?" Toki on ihan ok tuon luokan edustajana myös sanoa että Michelin-ravintolat tai baletti ei oo oma juttu, mutta nuo alkaa olla siinä luokassa  niin yleisiä harrastuksia että hyvinkin voi saada ihan randomin ylempikeskiluokkaisen kanssa lounaspöytäkeskustelun aikaiseksi niistä. 

 

 

Nämä on taas näitä mielikuvia. Ravintoloiden testaaminen ja baletissa käyminen ei ole mitenkään erikoinen ajanviete kaupunkilaiselle, vaikkei ylempää keskiluokkaa olisikaan. Minäkin teen tuollaisia asioita ja puhun niistä luontevasti kavereiden kanssa jos tulee puheeksi. En todellakaan ole ylempää keskiluokkaa, vaan päinvastoin lähinnä joku luokkalaskuri. 

Ketjussa on muutenkin aika huvittavia viestejä, yhdessä pitkässä viestissä oli kuvailtu lähinnä tavallisia ruotsinkielisten asioita ikään kuin ne olisivat ylempää keskiluokkaa itsessään? Tai aatelisista puhuminen, kuin he olisivat kovinkin erilaisia ihmisiä. Huvittavin oli ehkä se tupakoinnin välttelyn ja älykellojen pitämisen kuvittelu. Juuri tänä viikonloppuna seisoin saaristossa ringissä puhumassa tupakoinnista, joukossa aatelisia eikä kellään älykelloa ranteessa. 

Kannattaa ymmärtää, että eliitti on eri asia kuin keskiluokka. Eliittiä ei kiinnosta elintoimintojen kontrollointi samalla tavalla kuin keskiluokkaa ja ylempää keskiluokkaa. Mutta suomalaisten suuret sosio-ekonomiset erot elintavoissa ja terveydessä perustuvat kyllä ihan tutkimustietoon. 

Aloituksessa ap kyseli eroja nimenomaan keskiluokan sisällä. Usein keskiluokan eri tasoilla on paljon yhteisiäkin piirteitä, mutta on myös eroja. Yleensä keskiluokan voi jakaa kahteen tai kolmeen, riippuen tutkijasta ja teoriasta. Mutta siis joko ylempi keskiluokka - alempi keskiluokka, tai ylempi keskiluokka - keskiluokka - alempi keskiluokka. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylempään keskiluokkaan kuuluu opiskelu sivistyksen vuoksi. Esimerkiksi juristina taidehistoriaa tai lääkärinä tähtitiedettä. Lisäksi ylemmältä keskiluokalta odotetaan jonkinlaista kulttuurillista sivistyneisyyttä. Ei tarvitse omistaa oopperan kausikorttia, mutta jos edellinen teatterikokemus oli lukioajoilta koulun pakottamana, niin asialle olisi hyvä tehdä jotain.

Tätä olen aina ihmetellyt. Miten teatteri on jotenkin sivistyksen mittari? Ihan samanlaista viihdettä kulutukseen kuin vaikka elokuvat tai pelit.

Teatteri on sosiaalinen toiminto. Sinne ostetaan liput, pukeudutaan vähän paremmin ja lähdetään paikan päälle siinä toiveessa, että ehkäpä törmää johonkin tuttuun, jota ei ole aikoihin nähnyt. Harva käy yksin teatterissa, joten mukana on yleensä ainakin oma puoliso ellei muuta perhettä. Pelaaminen on säälittävää incel toimintoa, joka tehdään yksin ja jossain sohvannurkassa. 

Entäs elokuvateatteri. Sinnekin ostetaan liput ja lähdetään paikanpäälle. Yleensä porukalla. Ihan yhtä paljon tai yhtä vähän korkeakulttuuria kuin teatterissa käyminen.

Ei se aivan sama asia ole. Elokuva voi olla kyllä taidettakin, eli korkeakulttuuria, mutta useimmiten elokuvien tarjonta on viihdettä, populaarikultuuria. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylempään keskiluokkaan kuuluu opiskelu sivistyksen vuoksi. Esimerkiksi juristina taidehistoriaa tai lääkärinä tähtitiedettä. Lisäksi ylemmältä keskiluokalta odotetaan jonkinlaista kulttuurillista sivistyneisyyttä. Ei tarvitse omistaa oopperan kausikorttia, mutta jos edellinen teatterikokemus oli lukioajoilta koulun pakottamana, niin asialle olisi hyvä tehdä jotain.

Tätä olen aina ihmetellyt. Miten teatteri on jotenkin sivistyksen mittari? Ihan samanlaista viihdettä kulutukseen kuin vaikka elokuvat tai pelit.

Teatteri on sosiaalinen toiminto. Sinne ostetaan liput, pukeudutaan vähän paremmin ja lähdetään paikan päälle siinä toiveessa, että ehkäpä törmää johonkin tuttuun, jota ei ole aikoihin nähnyt. Harva käy yksin teatterissa, joten mukana on yleensä ainakin oma puoliso ellei muuta perhettä. Pelaaminen on säälittävää incel toimintoa, joka tehdään yksin ja jossain sohvannurkassa. 

Entäs elokuvateatteri. Sinnekin ostetaan liput ja lähdetään paikanpäälle. Yleensä porukalla. Ihan yhtä paljon tai yhtä vähän korkeakulttuuria kuin teatterissa käyminen.

Mä olen käynyt yksin sekä teatterissa, että elokuvateatterissa. Miksi en menisi yksin, jos haluan mennä katsomaan jonkun näytöksen, enkä jaksa jäädä odottelemaan, että joku joskus lähtisi seuraksi? Voihan siitä keskustella sitten jonkun kanssa muutenkin, sillä joka tapauksessa jotkut tutut ovat yleensä nähneet sen. 

Säännöllisestihän sitä keskustellaan porukalla jostain kulttuurielämyksestä ilman, että ollaan oltu siellä yhdessä.