Lue keskustelun säännöt.
Mies on vihainen, kun en suostu muuttamaan hänen töittensä perässä
04.06.2026 |
Asutaan pienehkössä keskisuomalaisessa kaupungissa. Mies sai kovan luokan työtarjouksen Espoosta. Meillä on 7,9 ja 11v lapset. Ihana koulu, upeat kaverit ja kiva 5h asunto uudessa kerrostalossa. En suostu muuttamaan. Lasten takia. En halua repiä lapsia juuriltaan.
Mies on vihainen ja murjottaa toista viikkoa, koska olen muka este hänen menestykselleen. Yksin mies ei suostu muuttamaan.
Mitä tästä suhteesta voi enää tulla?
Kommentit (154)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on ihan oikeassa. Teidän elämänlaatu nousisi. Lapset kyllä tottuvat. Jotkut muuttavat lasten kanssa ulkomaillekin.
Miten elämänlaatu nousisi, kun heillä on jo nyt kaikki hyvin?
Ja pääkaupunkiseudulla on kallista asuntojen suhteen. Hyvin voi laskeakin elintaso, vaikka tulit kasvaisivat paljon.
Allekirjoitan. Sen jälkeen kun itselläni tie vei pois Helsingistä uuden työn vuoksi, ei ole koko pk-seudulle tehnyt enää mieli palata. Syynä ihan vain sen kalleus, mikä hahmottui kunnolla siinä vaiheessa kun on jonkun aikaa asunut muualla. Stadissa on kiva käydä, mutta vasta nyt tajuan miten paljon rahaa vei asua siellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta jos mies ei halua muttaa naisen perässä niin se onkin sitten todella väärin. Te naiset olette sairaita sikoja!
Ihan jokainen saa päättää siitä missä asuu. Jos ei halua muuttaa, ei muuta. Erota ei tarvitse, etäsuhde voi toimia ihan hyvin. Muutama sata kilometriä ei ole liian pitkä etäisyys, se on muutaman tunnin ajomatka.
Ihan jokainen saa myös päättää siitä, haluaako etäsuhteeseen vai ei.
Saa päättää haluaako, mutta toteutumiseen vaaditaan molemmat. Koko tässä keississä on älyttömintä se, ettei mies tunnu joustavan lainkaan vaan ap:n ja lasten pitäisi hypätä kun mies käskee.
Minullakin jää fiilis, että mies ei nyt näe kuin oman elämänsä eikä lainkaan vaimon ja lukemattomien lapsien elämät. Ne kun on irrallaan siitä miehen elämästä, tai ainakin tervettä olisi, että olisivat irrallaan. Mies ei nyt jotenkin tunnu näkevän asiaa kuitenkaan näin. Mökömököpuusta viskoo käpyjä.
Jännä ettei ap puolestaan tunnu yhtään ajattelevan että miehensä asenteessa olisi mitään väärää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on asiantuntija, yksi harvoista. Tekee kyllä vaan laskelmia tietokoneella. Voisi tehdä etänä, mutta työhön sisältyy paljon moraaliseettistä pohdintaa, joka käydään työryhmän kanssa aina kasvotusten.
Joku täällä jo arvasi, että keskisuomessa ollaan. Kaikki lapset hevosurheilijoita, yhdellä taitaa jääkiekko viedä voiton.
Miehen ongelma on siinä, että hän ei halua etäsuhdetta. Se ei tue häntä. Työnsä on vaativaa ja tarvitsee tukevan ja varman tukiverkon, eli perheen.
En ole kysynyt lapsilta, mutta vähän veikkaan, että vastaus on kaikilla EI MUUTETA.
Mutta mies ei anna ikinä anteeksi, epäilen.
ap.
Eli koska hän ei halua olla etänä vaan perheen on roikuttava mukana, kun hän ei kestä olla muuten, on koko perheen nyt vain kiltisti seurattava perässä omista elämistään riippumatta. Muuten ei ukko anna anteeksi.
Ihan suoraan sanottuna tuollainen äijä kuulostaa kyllä todella itsekkäältä ja ärsyttävältä hyypiöltä. On oma asiasi, mitä sinä tuollaisessa mulkerossa näet, mutta itse en jaksaisi tuollaista omahyväistä nilkkiä kauaa katsella.
Miehen kannattaisi varmaan soveltaa sitä moraalis-eettistä pohdintaa omaan toimintaansa myös...
Jos aikuinen mies ei selviä työstään ilman että perhe silittää koko ajan päätä, se on yksinkertaisesti astunut liian isoihin saappaisiin. Ei oikeasti kompetenssi riitä siihen työhön.
Kun se työ pitää kyetä hoitamaan silloinkin kun omat vanhemmat kuolee ja vaimolla on rintasyöpä ja pitäisi kyetä itse tukemaan muita. Jos tarvitsee koko ajan tukea työnsä takia silloinkin kun kaikki on hyvin - hyyiiii mikä vellihousu miehen irvikuva.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut samassa tilanteessa aikanaan. Asuimme Keski-Suomessa ja mies sai unelmatyön espoosta. Minulla oli lupaava tutkijanura, eikä mitään tietoa työpaikasta Espoossa. Halusin tukea miestäni ja muutimme Espooseen, pieneen kaksioon slummialueelle. Mutta eipä siinä mitään, jonkin ajan kuluttua työllistyin ja totesin työmahdollisuudet paljon aiempaa monipuolisemmiksi. Nyt olemme asuneet Espoossa jo yli 20 vuotta, molemmat olemme hyvissä töissä, lapsi on aikuinen ja asuu perheineen Espoossa. Joten kyllä muuttamisesta voi seurata hyvääkin.
Ei seuraa, jos ei tahdo asua pk-seudulla. Osa meistä arvostaa sellaisia kummallisia asioita kuin erämaata samottavaksi ja kalavesiä.
Työ kun ei ole koko elämä, edes silloin kun on ura eikä vaan työpaikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, oletko kotirouva?
Tämö. Jos mies on ainut tienaaja on hänellä myös päätösvalta.
Jos joku miettii, kannattaako jäädä kotiäidiksi, niin tämä kommentti kertoo, miksi ei kannata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinulla ap itselläsi töitä? Jos on, silloin ei todellakaan kannata muuttaa. Ja Espoo on nykyään todella huonossa maineessa, varsinkin koulut. Älä vie lapsia sinne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta jos mies ei halua muttaa naisen perässä niin se onkin sitten todella väärin. Te naiset olette sairaita sikoja!
Missä näin on väitetty? Jokaisella on oikeus päättää elämästään. Sinä yrität mitätöidä ap:n oikeuden väittämällä, että miehen aina vaaditaan muuttavan naisen perässä, vaikka tosielämässä nainen joustaa näissä asioissa tutkitusti miestä useammin.
Minä tunnen vain kaksi naisen perässä muuttanutta miestä, molemmissa tapauksissa mies muutti naisen kotimaahan pysyvästi suhteen alussa.
Kaikissa muissa tapauksissa nainen on aina muuttanut miehen paikkakunnalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies on ihan oikeassa. Teidän elämänlaatu nousisi. Lapset kyllä tottuvat. Jotkut muuttavat lasten kanssa ulkomaillekin.
Lapset ei välttämättä totu. Itse lapsena jouduin muuttamaan ja vaihtamaan koulua, uudessa koulussa kaikki oli tunteneet toisensa eskarista asti ja en oikein ikinä kuulunut joukkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä mitä eroa siinä on, että asuu maaseudulla kerrostalossa tai Espoossa kerrostalossa.
Espoossahan löytyy myös kansainvälisiä kouluja, jonne lapset laittamalla heillä on myöhemmin mahdollisuus kansainväliseen uraan.
Mutta aika paljon riippuu siitä, millainen työ sinulla on ja löydätkö Espoosta vastaavan työn.
Molemmat vaihtoehdot kokeneena voin sanoa, että ero on kuin yöllä ja päivällä. Toisessa paikassa voi elää, toisessa säilyä hengissä - jos hyvin sattuu.
Samoin minä olen kokenut molemmat vaihtoehdot ja valitsisin (ja valitsin) pääkaupunkiseudun mahdollisuuksineen silmääni räpäyttämättä.
Karseinta oli lapsuus ja nuoruus maalla hevommpersstiissä, jossa ainoa tapa päästä jonnekin ihmisten ilmoille, kuten kirjastoon, oli autokyyti tai mopokortti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä ei mene yksin? Minäkin käyn pk-seudulla töissä, perhe asuu satojen kilometrien päässä.
N48
”Miksi ihmeessä ei mene yksin? Minäkin käyn pk-seudulla töissä, perhe asuu satojen kilometrien päässä.”
Ei menisi kahta kuukautta, kun perheestään erossa asuvalla miehellä olisi sivusuhde ja eläisi railakasta sinkkuelämää. Tässä kannattaa muistaa, että miehet ei sillä tavalla koskaan aikuistu kuin naiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä mitä eroa siinä on, että asuu maaseudulla kerrostalossa tai Espoossa kerrostalossa.
Espoossahan löytyy myös kansainvälisiä kouluja, jonne lapset laittamalla heillä on myöhemmin mahdollisuus kansainväliseen uraan.
Mutta aika paljon riippuu siitä, millainen työ sinulla on ja löydätkö Espoosta vastaavan työn.
Molemmat vaihtoehdot kokeneena voin sanoa, että ero on kuin yöllä ja päivällä. Toisessa paikassa voi elää, toisessa säilyä hengissä - jos hyvin sattuu.
Samoin minä olen kokenut molemmat vaihtoehdot ja valitsisin (ja valitsin) pääkaupunkiseudun mahdollisuuksineen silmääni räpäyttämättä.
Karseinta oli lapsuus ja nuoruus maalla hevommpersstiissä, jossa ainoa tapa päästä jonnekin ihmisten ilmoille, kuten kirjastoon, oli autokyyti tai mopokortti.
Sama. Pahinta mitä pystyn kuvittelemaan lapsilleni, on samanlainen tylsä juorujen sävyttämä elämä pikkukaupungissa kuin oma lapsuuteni ja nuoruuteni oli. Mitään muuta tekemistä ei ollut kuin vetää pussikaljaa jossain autiotalossa. Kaupungeissa lapset harrastaa terveempiä harrastuksia.
Ja sinne jos jää, työmahdollisuudet on myöhemminkin aina melko kurjat ja asunto jonka ostaa, vain menettää arvoaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä on niitä asioita, mistä kannattaisi keskustella heti parisuhteen alussa. Miten paljon on valmis muuttamaan minkäkin syyn takia. Minä tein miehelleni heti suhteen alussa selväksi, että olen pikkukaupunkilainen ja sellaisena pysyn, en missään nimessä suostu muuttamaan isoon kaupunkiin. Opiskelin Tampereella ja sekin on minulle liian iso.
Mies on sitten sopeutunut ja ajanut välillä 30 km suuntaansa töihin ja saman 30 km toiseen suuntaan treeneihin. Minä olen pääsääntöisesti valkannut työpaikkani kävelyetäisyydeltä.
Mitä ap:n tilanteeseen tulee, on sulaa hulluutta paskoa koko perheen elämä iskän urakehityksen tähden. Varsinkin kun pk-seudulla eläminen on niin paljon kalliimpaa, ettei edes elintaso nousisi, ja lasten harrastukset kärsisi.
Muutenkin miehen asenne kuulostaa tosi oudolta. Yleensähän nämä urakehitysjutut hoidetaan etänä, ettei perhettä tarvitse koko ajan muuttaa. Tiedän eräänkin daamin, joka halusi saada cv:n merkinnän ylilääkärinä toimimisesta, joten se otti vastaan paikan ja kävi vajaan vuoden 200 km päässä ylilääkärinä -joka päivä. Kyllä, ei edes ottanut vuokrakämppää siltä pikkupaikkakunnalta jonka tk:ssa oli ylilääkärinä, vaan ajoi 400 km päivässä. Motaria kyllä suurin osa, mutta silti. Samantapaisia kuvioita tiedän paljon, Turusta käydään Tampereella ja sekä Tampereelta että Turusta Helsingissä, jopa päivittäin, jos puolisolla on työpaikka siinä kotikaupungissa ja lapsilla koulut jne.
Ap: n mies ei vaan taida oikeasti olla riittävän kyvykäs hommiinsa, jos kokee tuollaisen liian raskaaksi. Kun normaalit uraihmiset tekee tuollaista koko ajan. Aika monet itse asiassa vielä nykyaikanakin matkusteleekin, yhden tunnen joka hyppää jatkuvasti Shanghain ja Rio de Janeiron välillä. Jatkuva jet lag miesparalla, mutta sellaista se on kun on iso herra kansainvälisessä yrityksessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä mitä eroa siinä on, että asuu maaseudulla kerrostalossa tai Espoossa kerrostalossa.
Espoossahan löytyy myös kansainvälisiä kouluja, jonne lapset laittamalla heillä on myöhemmin mahdollisuus kansainväliseen uraan.
Mutta aika paljon riippuu siitä, millainen työ sinulla on ja löydätkö Espoosta vastaavan työn.
Molemmat vaihtoehdot kokeneena voin sanoa, että ero on kuin yöllä ja päivällä. Toisessa paikassa voi elää, toisessa säilyä hengissä - jos hyvin sattuu.
Samoin minä olen kokenut molemmat vaihtoehdot ja valitsisin (ja valitsin) pääkaupunkiseudun mahdollisuuksineen silmääni räpäyttämättä.
Karseinta oli lapsuus ja nuoruus maalla hevommpersstiissä, jossa ainoa tapa päästä jonnekin ihmisten ilmoille, kuten kirjastoon, oli autokyyti tai mopokortti.
Sama. Pahinta mitä pystyn kuvittelemaan lapsilleni, on samanlainen tylsä juorujen sävyttämä elämä pikkukaupungissa kuin oma lapsuuteni ja nuoruuteni oli. Mitään muuta tekemistä ei ollut kuin vetää pussikaljaa jossain autiotalossa. Kaupungeissa lapset harrastaa terveempiä harrastuksia.
Ja sinne jos jää, työmahdollisuudet on myöhemminkin aina melko kurjat ja asunto jonka ostaa, vain menettää arvoaan.
Ap:n lapset harrastaa hevosia, laskettelua ja jääkiekkoa. Kerro ihmeessä, miten nämä ovat kauhean epäterveitä harrastuksia, ja miten paljon parempia harrastuksia löytyisi pk-seudulta?
Se, että sinä et keksinyt muuta tekemistä kuin kaljoittelun, ei tarkoita, etteikö harrastuksia olisi ollut tarjolla.
Pienehköistä keski-Suomen kaupungeista on tiedätkö päädytty oopperan balettikouluun kun harrastus on pikkukaupungin tanssikoulussa aloitettu ja siihen malliin.
Itsekin olen pikkukaupungista. 15-vuotiaana harrastin jazztanssia, ratsastusta ja aerobicia (se oli sitä aikaa), aikaisemmin myös steppausta. Olisin tahtonut karateenkin, sekin olisi ollut mahdollista, mutta äidin mielestä se ei sopinut tytöille. Veljeni ui kilpaa ja pelasi sählyä. Kun olin jo muuttanut pois, paikkakunnalle tuli kiipeilyhalli ja hiihtoputki. Jäähalli oli missä pelattiin lätkää ja ringetteä ja jalkapalloa tietysti ja koripalloa pelasi monet.
Musiikkiopisto siellä oli myös, ilmeisesti ihan tasokas, päätellen että parista entisestä luokkakaverista tuli ammattimuusikkoja.
Niin, ja merenrantakaupunki, ja pikkukaupungeissa venepaikat on sen verran edullisia että persaukisemmatkin voivat pitää venettä. Siellä oli purjehdusseura paremmalle väellä ja työväen moottoriveneseura työväelle. Oli sekä rotary että lions club aikuisille ja tietysti loputtomasti kansalaisopiston kielikursseja tantoille. Äiti kävi niissä, iskä pelasi lentopalloa ja uppopalloa ja suunnisti.
Ja toisin kuin pk-seudulla, kaikki tämä nimenomaan pyöräilymatkan päässä (poislukien ratsastustallini, sellainen tuli kyllä lähelle jossain vaiheessa mutta se talli missä minä kävin oli kauempana)! Vanhempien ei tarvitse kyytiä koko ajan.
Ei välttämättä. Minun siskoni joutui teininä huonoon seuraan eikä äiti viihtynyt työssään, joten perheemme muutti 200 km päähän kun olin 11 v.
Siskoni sillä pelastettiin, minun nuoruuteni tuhottiin. Vanhassa koulussa pärjäsin hyvin, uudessa päädyin heti kiusatuksi, en sopeutunut lainkaan.
Nyt 35 vuotta myöhemmin olen lopulta löytänyt paikan mihin sopeudun ja missä minut hyväksytään. Kiusaamiskierteessä oli tähän saakka.
On aikalailla tuurinkauppaa, miten lapset sopeutuvat mihinkin.
Sitäpaitsi jos ap ei tahdo muuttaa, se on aivan validi syy olla muuttamatta. Ei sitä sen enempää tarvitse perustella. Kaikkien meidän pitäisi oppia sanomaan jämerästi "en tahdo", perustelematta. Silloin kukaan ei voi vängätä vastaan.