G: Millä huvittavilla asioilla tuttavanne " kerskailevat" ?
Tai pitävät hienoina ja itse olet asiasta eri mieltä tai sinulle se on yhdentekevää
Yhden tuttuni mielestä on hienoa nukkua viileässä tai jopa ikkuna auki, ja myös se on hienoa, ettei kotona katso televisiota, vaikka sellainen onkin olemassa (paitsi sen yhden sarjan viikossa).
Kommentit (124)
eli ovat siis kerran tavanneet jossain bileissä...
ja ostaa vain primaa ja kovin kallista.
Yksi kerskuu isolla kaasugrillillä
Toinen sillä, ettei ole pikkurahan puutetta
Kolmas sillä että asuu metsän keskellä
mutta eipä löydy " kerskailevia" tuttuja meiltä... no, yksi kaveri on innokas kierrättäjä ja luonnonmukaisen elämäntyylin ja lapsenhoidon kannattaja, mutta eipä hänkään varsinaisesti ylpeile sillä...
Yksi tuttavaperhe tulee mieleen, perheen äiti on kovin ylpeä siitä, että hoitanut sinnikkäästi kotona itse/miehensä/äitinsä avulla lapset, vaikka käynyt välillä töissä, mutta en mä tiedä onko se mitenkään huvittavaa. Ehkä se on, että hän pitää " ulkopuolisia" hoitopaikkoja niin pahoina...
kanssa kehuskelee kun tuntevat sen ja sen julkkiksen, blaah, huvittavaa se on..
Kaikesta pitää kehua, kuinka kallis on ollut. Tuotteen/tavaran laadulla ei ole mitään väliä, kunhan se vaan on kallein. Jotakin kun lähdetään ostamaan, niin otetaan se kallein, eikä piitata mitään ominaisuuksista.
Sitten kun omat ostokset on kehuttu ja ilmotettu hinnat, niin sitten kerrotaan vanhempien lomareissut ja niitten auton vaihdot...
Ja Merksu ( siis Merikukka Forsius ) on ehkä lähinnä perhetuttuja heille heidän puheissaan. Tosiasiassa asuvat Vihdissä ja ovat joskus kyseiset julkimot kaupassa nähneet.
Siis hän ajattelee että kaikki ovat kateellisia hänen urastaan: toimii pienellä paikkakunnalla pienen yhdityksen hallituksen puheenjohtajana. Välillä valittaa kun on niiiin kiire ja pitää käydä palavereissa (ehkä elämässään ollut kahdessa palaverissa, mutta on sanana niin hieno).
Mua ei vois vähempää kiinnostaa, mitä maksaa kaupassa uutena, ja millä rahalla sen nyt kirppikseltä sai.
Nytkin olen paasannut työkavereille halvoista markettihousuistani jo monta päivää! Jos oikeasti pukeutuisin tyylikkäästi, niin sopisi kehuakin, mutta kun olen vaan tällainen sulovilen.
Eräässä oikeen akateemisessa perheessä lapset on aivan ylimaallisen fiksuja, hienot harrastukset ja muutenkin siis aivan ihmeellisen lahjakkaita ja ennenkaikkea oppivat kaiken ennemmin kuin ikätoverinsa.
Noh, lapset kertovat vähän muuta näiden tämän perheen lasten koulutoilailuista...antavat mm. hyviä vinkkejä millä pornosivuilla kannattaa käydä ja muuta hauskaa. Suoraan sanottuna perheen lapsukaiset eivät vaikuta mitenkään erityisen fiksuilta, päinvastoin.
vaunut. En tuntenut kyseistä merkkiä (Emma Lastentarvikeliikkeestä) ja tutkailtiin niitä sitten yhdessä. Lopuksi tämä nainen kertoo että 199¿ maksoi ja hyvässä alennuksessa olivat, ovh. 500¿. Pikkaisenko repsahdin ku sain myöhemmin tietää että ko. vaunujen ovh. 269¿. Miksi pitää valehdella ostamiensa tavaroiden hinnat reilusti yläkanttiin?
ja tosiasiassa kun kävivät meillä kylässä pissasi housut märäksi 2 kertaa 3 tunnin vierailun aikana. Tämä siitä huolimatta että äiti kysyi lapselta 5 minuutin välein: pissattaako, mennäänkö potalle ja käyttikin potalla pariin otteeseen.
Etenkin silloin, kun tärkeämmät asiat ovat ihan lapsen kengissä; henkinen puoli ontuu.
Eli, että rahaa löytyy, mutta parisuhteessa ei ole aitoja tunteita tai välit omiin sukulaisiin ovat huonot jne.
Eiköhän se aito onni ja ilo elämässä tule ihan muista asioista, kuin siitä materiasta.
Ostaa kaiken astetta parempaa kuin meillä, näyttääkseen. Jos ostetaan joku tavara niin heti mene ostamaan asteen kalliimman samanlaisen. Vaatteet pitää olla kaikilla kalleimpia merkkejä ja tietysti niin, että logo on niin iso että sen kaikki näkee. Eli esim. puserossa täytyy lukea kissan kokoisilla kirjaimilla Hilfiger, pieni lippulogo hihan päässä on huono.
Hän on saanut tämän asian tuotua ilmi jokaisessa käymässämme keskustelussa, vaikka ollaan puhuttu ihan jostain muusta.
mua evvk mitkään autot (paitsi jos ne on jotenkin kivan näköisiä)
kaikki on itsellä hienointa ja varsinkin tyyli ylitse muiden. Jos kerron ostaneeni juuri äsken tämän tuotteen (vaate/kengät/laukku), niin katsoo kieroon ja sanoo, että " joo, itse haaveilen tuosta Luis Vuitton laukusta, ja se maksaa 600euroa - en ikinä ostaisi tuota, ei millään pahalla, mutta ei varmaan kestää kauaa, kun sait satasella" .
Vierailija:
energiankulutusta =) Hellan ja etenkin uunin lämmittäminen se vasta energiaa tuhlaakin.