G: Millä huvittavilla asioilla tuttavanne " kerskailevat" ?
Tai pitävät hienoina ja itse olet asiasta eri mieltä tai sinulle se on yhdentekevää
Yhden tuttuni mielestä on hienoa nukkua viileässä tai jopa ikkuna auki, ja myös se on hienoa, ettei kotona katso televisiota, vaikka sellainen onkin olemassa (paitsi sen yhden sarjan viikossa).
Kommentit (124)
Miksi ihmeessä sitten tapaatte näitä ihmisiä?? Ymmärrän ettei sukuaan voi valita, mutta ystävät voi. Ettekö ole itsekin vähän hölmöjä kun vietätte aikaanne ärsyttävien henkilöiden seurassa?
Kyllä minuakin ärsyttää moni asia esim. työkavereissa, mutten heidän kanssa vapaa-aikaani vapaaehtoisesti vietäkään. Ystävien suhteen on eri asia, ja jos joskus aikanaan on joku asia ärsyttänyt, niin sitten on luontaisesti yhteydenpito jäänyt vähiin. Päin vastoin tietenkin sellaisten ystävien kanssa, joiden kanssa molemmilla osapuolilla on mukavaa.
Ei ole tullut mieleenkään edes että, se olisi kerskumista.
Yksi kaveri kyllä huvittaa yhdellä jutulla. Se osti viime syksynä miehensä kanssa auton joka maksoi 200 euroa. Hyvin usein kertoo miten se auto on niin hyvän näköinen ja kulkee kuin unelma, vaikka hinta oli vaan se 200 euroa.
Hieno homma, ei siinä mitään! mutta en jaksais millään kuunnella sitä samaa virttä tuhannetta kertaa.
Ja jos suoraan saan tässä sanoa, niin mä en sitä autoa olis huolinut edes ilmaiseksi, mielummin olisin vaikka ilman autoa ja käyttäisin yleisiä. Mutta makujahan on monia.
niinkään se, että joku kertoo lapsensa kehittymisen vauhdista, vaan se asiayhteys.
Meidän yhdet tutut rupeavat aina kertomaan pitkiä tarinoita oman tyttärensä (vähän vanhempi kuin meidän) hyvistä käytöstavoista ja niiden tavattoman aikaisesta oppimisesta (tyyliin yksivuotiaana) juuri silloin kun meidän kaksivuotias on juuri kiipeämmässä ikkunaverhoihin..
Ja heidän lapsensa oikeasti aina kun nähdään saa ennemmin tai myöhemmin paskaraivarin siitä että kielletään tekemästä jotain vaarallista
Että täällä päin varttuneet voivat puhua asioistaan, esim ulkomaanmatkoistaan, uralla etenemisestään, kivoista kokemuksistaan ylipäänsä ilman että se on kerskumista. Työkavereistani ne, jotka tulevat yläsavo-karjalasta ja lapista ovat ihan raivona, kun kehuskellaan niin kauheesti. Itsekin olen sortunut mainitsemaan lasten varhaisista oppimisista tai muusta itseäni ilahduttavasta ja saanut mulkaisut ja jäätävän hiljaisuuden osakseni. Jopa ulkomailla asuvat tuttavat ovat leuhkimista!
Varsinaiseen kysymykseen vastaus,
tuttavaperhe muisti vauvan saatuaan kertoa joka kerta että heidän vaunut ovat " vaunujen mercedes" . Lisäksi kaikki tekniset vimpaimet ovat heidän perheellään aina esittelyssä, kun kyläillään.