Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tindermiehestä paljastui järkyttäviä asioita

Vierailija
12.06.2022 |

Homman nimi on siis tämä : tapasin tinderissä mukavan oloisen miehen. Hän oli entuudestaan etäisesti tuttu, meillä on yhteisiä tuttavia.
Sen lähemmin emme ole olleet aiemmin tekemisissä.
Mies kertoi, että hänen pitkä parisuhteensa päättyi vastikää. Tämä oli jo hieman turn off, koska olen aiemmin ollut suhteessa juuri eronneen miehen kanssa, eikä homma juuri siistä syystä toiminut.
Päätin kuitenkin lähteä vielä toisille treffeille, koska mies tosiaan vaikutti mukavalta ja oli hyvää seuraa.
Nyt viikonloppuna sain eräältä kaverilta viestiä. Hän oli siis tietoinen, että olen käynyt kyseisen miehen kanssa treffeillä.
Kaveri osasi kertoa, että tapailemani mies vainoaa järjestelmällisesti exäänsä, viimeisin häiriköinti oli loppuviikolta.
Näin kuvakaappauksia hänen exälleen lähettämistä uhkailuista (kaverini ja tämä miejen ex siis tuntevat ja ex oli jakanut somessa nämä uhkailut useammalle ihmiselle).
Jutut olivat sen verran sekopäisiä, että mietin tässä parasta keinoa poistua nopeasti takavasemmalle.
Mies siis hiippailee exänsä rapussa, laittelee postiluukusta kirjeitä, viestittää ettei ikinä lopeta vainoamista ym.
MITEN pääsen tyypistä eroon nyt heti?
Vaikuttaa olevan exässään sen verran kiinni, että tuskin sen suuremmin noteeraa jis perun seuraavat treffit, mutta koska on selvästi jinkin sortin psykopaatti, en tahtoisi riskeerata.
Ex on ollut yhteydessä poliisiin jo aiemminkin, mutta mitään ei tapahdu.
Hieman ahdistaa juuri nyt.

Kommentit (41)

Vierailija
1/41 |
12.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ghostaa ja äkkiä.

Vierailija
2/41 |
12.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Todella vaikea tilanne.

En edes uskalla neuvoa etten sano jotain joka veisi tilanteen huonompaan suuntaan. Mutta Ei kannata tavata tuota tyyppiä enää ikinä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/41 |
12.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos sanot sille, että kuulin sinun vainoavan exääsi.

Vierailija
4/41 |
12.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Blokkaa

Vierailija
5/41 |
12.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos sanot sille, että kuulin sinun vainoavan exääsi.

Alkaa vainoamaan aloittajaa. Viisas vaikenee.

Vierailija
6/41 |
12.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

No annat kerran pimpparaa, niin siihen loppuu, koska sen jälkeen jätkä katoaisi kuvioista muutoinkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/41 |
12.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos sanot sille, että kuulin sinun vainoavan exääsi.

Hui. On puhunut niin, että erosivat yhteisymmärryksessä, kasvoivat erilleen jne.

Paljon on kyllä exästään puhunut. Olisi ehkä pitänyt hälytyskellojen soida jo siinä vaiheessa.

Miten tuon ottaisi esille? Suoraan vai vihjaillen?

Vierailija
8/41 |
12.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sanot sille, että kuulin sinun vainoavan exääsi.

Hui. On puhunut niin, että erosivat yhteisymmärryksessä, kasvoivat erilleen jne.

Paljon on kyllä exästään puhunut. Olisi ehkä pitänyt hälytyskellojen soida jo siinä vaiheessa.

Miten tuon ottaisi esille? Suoraan vai vihjaillen?

Ei mitenkään!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/41 |
12.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Estot päälle ja heti. Ei kai mies tiedä, missä asut? Älä enää tapaa ikinä. Tuollainen tyyppi voi olla vaarallinen.

Vierailija
10/41 |
12.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Veikkaan, että tämä mustamaalaaja-tyyppi on vain mustasukkainen kun olet tavannut kivan miehen, josta tämä mustiskin olisi kiinnostunut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/41 |
12.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et todellakaan mitenkään ota puheeksi. Nyt vaan häivyt ja olet mahdollisimman eleetön, se etsii seuraavan.

Vierailija
12/41 |
12.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Estot päälle ja heti. Ei kai mies tiedä, missä asut? Älä enää tapaa ikinä. Tuollainen tyyppi voi olla vaarallinen.

Ei tiedä tarkkaa osoitetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/41 |
12.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tinderistä löytää miehistä parhaimmat ja naisista uskollisimmat.

Vierailija
14/41 |
12.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No annat kerran pimpparaa, niin siihen loppuu, koska sen jälkeen jätkä katoaisi kuvioista muutoinkin.

Veikkaan sen jo antaneen, vai mitä ap?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/41 |
12.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan, että tämä mustamaalaaja-tyyppi on vain mustasukkainen kun olet tavannut kivan miehen, josta tämä mustiskin olisi kiinnostunut.

Ei ole. Näin ne kuvakaappaukset omin silmin ja että ne ovat tämän exän somesta.

Eikä kaverilla ole mitään syytä yrittää sabotoida ihmissuhteitani.

Vierailija
16/41 |
12.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ghostaa.

Vierailija
17/41 |
12.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No annat kerran pimpparaa, niin siihen loppuu, koska sen jälkeen jätkä katoaisi kuvioista muutoinkin.

Veikkaan sen jo antaneen, vai mitä ap?

Onneksi en.

Vierailija
18/41 |
12.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanot että et ole vielä valmis tapailemaan ketään. Tai sanot että perhepiirissä on sattunut jotain, minkä vuoksi et pysty nyt keskittymään muuhun.

Vierailija
19/41 |
12.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos tuntuu siltä että joku viesti on laitettava, niin joku mahdollisimman neutraali tyyliin tulit toisiin ajatuksiin treffeistä ja (joku valkoinen valhe tähän esim olet vielä kiinni omassa exässä tai jotain 🙄) toivot tyypille tosi hyvää kesää. Sitten blokkaus.

Vierailija
20/41 |
12.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Keksi joku tarina miksi et voi nähdä ja joka voi tehdä sinusta jopa jotenkin vastenmielisen?

Olet sairaalassa syystä x, etkä pysty tapailemaan häntä enää. Jotenkin neutraalisti ja niin, ettei huomaa sinun tietävän mitään.

Itse keksisin jonkun tarinan. Tyyliin varvas irtosi. En mä tiedä, hätä keksii keinot :D

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän seitsemän viisi