Mikä on kamalin kommentti, jonka vanhempasi on sinulle sanonut?

Koko nuoruuteni ajan vanhempani vahtivat meikkaamistani ja huomauttelivat siitä. Meikkasin hyvin hillitysti, mutta aina oli heidän mielestään joku pielessä siinä meikissä. Olisi ollut kai parempi ilman. 

Aikuisiällä heidän luonaan käydessäni sitten kerran toinen vanhemmistani totesi, etten näytä miltään ilman meikkiä. Menihän siinä häneltä jokunen vuosi tajuta se. 

Meillä etenkin isä jaksoi toistella jatkuvasti, ettei meistä lapsista ole mihinkään, eikä meistä koskaan tule mitään. Se on jäänyt takaraivoon. Kadehdin lapsia joita omat vanhemmat kehuivat. Jos näen että jossain ohjelmassa lapsia kehutaam ja kannustetaan, tulee kyyneleet silmiin.  Olen jo yli kuusikymppinen.

Kun lapseni syntyi, äitini sanoi, ettei ikinä ajatellut, että edes sopisin äidiksi. 
Jotenkin sisuunnuin ja ajattelin mielessäni, että sovin paremmin äidiksi kuin oma äitini. 
Jollain tasolla näin ehkä onkin.  Uskon kuitenkin, että minunkin äiti teki parhaansa. En ole hänelle katkera, vaikka ikävästi sanoikin. 

Minkähän niistä valitsisi kun koko lapsuus oli yhtä vähättelyä ja v*ttuilua. Eron jälkeen tappelivat vanhemmat veljen huoltajuudesta, minä en olisi varmaan kelvannut kummalekkaan. Olisiko alkoholin liottamien aivojen aikaansaannosta.

Seurustelin kauhean pojan kanssa parikymppisenä: ensin oli kiva ja iloinen, sitten yhtäkkiä hän alkoi lyödä minua pienestäkin tekosyystä. Erosin hänestä, menetin asuntoni (se hullu jätkä rikkoi mm. ulko-oveni), jouduin Turvakotiin asumaan. Kaverini kävivät kylässä + auttoivat mm. etsimään uuden asunnon myöhemmin, vanhempiani ei kiinnostanut. Tuli isäni syntymäpäiväjuhlat. Veli tuli hakemaan minut Turvakodista lapsuudenkotiini isän juhliin, vaikka estelin. Läsnä oli vain oma perhe. Kun saavuin sinne, äitini alkoi huutaa: "Miksi sinä tulet tänne tuon näköisenä? Hyi kamalaa!" Veljeni mutisi jotain hänelle vastaan. Maistoimme kakkua ja veli tarjoutui viemään minut takaisin. Silloin äitini alkoi rääkyä: "Älä sinä kuskaa sitä mihinkään! Mitä jos se hullu käy sinun kimppuusi! Kyllä tuo voi kävelläkin sinne."  Sain silti kyydin takaisin. Noita äidin sanoja en unohda koskaan. 

Ollessani noin kolmen ikäinen isä heitti pallon, ja kun en saanut sitä kiinni, hän sanoi minua mämmikouraksi. Sen jälkeen en ole mämmiä maistanut.

Vierailija kirjoitti:

Äitini mukaan syntymäni pilasi hänen elämänsä.

Tämä on tyypillinen epäkypsäksi jääneen ihmisen ulostulo. 
Ei ole kasvanut vanhemman rooliinsa, eikä muutenkaan.  Tuollaiset ihmiset laittavat yleensä koko lähipiirinsä kärsimään tavalla tai toisella. 

Olin 13 v kun laitoin jotain tuoksuvaa kasvovoidetta, jonka olin ostanut säästämilläni pennosilla. Äiti sanoi hyvin vihaisella äänellä "tuollaisia tuoksukiihottimia.....".

Siinä sanassa oli jotain hyvin inhottavaa ja likaista, enkä oikeastaan edes tiennyt mitä kyseinen sana tarkoittaa. 

Sama äiti tokaisi sitten kerran, että " sinulle ei taida koskaan kasvaa tissit". Olin joku 13 v silloinkin. Naiseuteni olen aina yrittänyt piilottaa, niin edelleenkin, ehkä häpeäntunteeni ovat peräisin noista ajoista. 

Vierailija kirjoitti:

Ylioppilasjuhlissa kun joku vieras kysyi, että minne meinasin mennä jatko-opiskelemaan. Ennen kuin ennätin kommentoids mitään edea, niin isäni nauroi ja ivaili, että eihän miusta ole edes kuin korkeintaan siivoojaksi tai koulun keittäjäksi..  Että olipas sitten kivat kannustukset ja varmasti vieraatkin ihmettelivät ilkkumistani.

No tuossahan pitää nauraa itsekin ja sitten vain tyynesti vastata kysymykseen. 

Ei pelkästään se mitä sanoo vaan myös äänensävy...

Vierailija kirjoitti:

On täällä kyllä huumorintajutonta jengiä

Mennyvittuun huumoreinesi. 

Vierailija kirjoitti:

Olisitte onnellisia että teillä on vanhemmat

Minä olin vähällä joutua lastenkotiin noin vuoden ikäisenä. Harmittaa vieläkin, että niin ei käynyt. Olisi ollut luultavasti helpompaa ja onnellisempaa. 

Äiti oli hyvin nopeasti kiihtyvä ihminen ja suuttuessaan saattoi sanoa ihan mitä vain satuttavaa. Välillä tuntui että hän ajoi ihan tarkoituksella itseään kiukkuun, jotta pääsi sanomaan pahasti. Minä ja isä olimme useimmiten tulilinjalla, nuoremmat sisarukset eivät niinkään. Vasta äidin kuoleman jälkeen oikeastaan tajusin, kuinka epätoivotuksi tunsin itseni kotona. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini mukaan syntymäni pilasi hänen elämänsä.

Tämä on tyypillinen epäkypsäksi jääneen ihmisen ulostulo. 
Ei ole kasvanut vanhemman rooliinsa, eikä muutenkaan.  Tuollaiset ihmiset laittavat yleensä koko lähipiirinsä kärsimään tavalla tai toisella. 

Ja tämän lauseen on kuullut suunnilleen jokainen boomerin lapsi. Kertoo tuosta sukupolvesta kaiken. 

Mun äiti sanoi, että on noloa, kun olen vain insinööri, kun kaikilla hänen kavereidensa lapsilla on yliopistotutkinto. 

Niinpä luin itseni DI:ksi. Tuolla äitini lausumalla oli suuri merkitys sille, että aloin opiskella lisää. 

No, kun olin valmis DI, niin muistutin äitiäni sanoistaan ja sanoin, että ei enää tarvitse hävetä. Hän vaan kauhisteli, että onko hän noin kamalia sanonut. Ei muistanut ollenkaan. Pyysi anteeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Seurustelin kauhean pojan kanssa parikymppisenä: ensin oli kiva ja iloinen, sitten yhtäkkiä hän alkoi lyödä minua pienestäkin tekosyystä. Erosin hänestä, menetin asuntoni (se hullu jätkä rikkoi mm. ulko-oveni), jouduin Turvakotiin asumaan. Kaverini kävivät kylässä + auttoivat mm. etsimään uuden asunnon myöhemmin, vanhempiani ei kiinnostanut. Tuli isäni syntymäpäiväjuhlat. Veli tuli hakemaan minut Turvakodista lapsuudenkotiini isän juhliin, vaikka estelin. Läsnä oli vain oma perhe. Kun saavuin sinne, äitini alkoi huutaa: "Miksi sinä tulet tänne tuon näköisenä? Hyi kamalaa!" Veljeni mutisi jotain hänelle vastaan. Maistoimme kakkua ja veli tarjoutui viemään minut takaisin. Silloin äitini alkoi rääkyä: "Älä sinä kuskaa sitä mihinkään! Mitä jos se hullu käy sinun kimppuusi! Kyllä tuo voi kävelläkin sinne."  Sain silti kyydin takaisin. Noita äidin sanoja en unohda koskaan. 

Kai tuolle käytökselle jokin syy oli? Olitko itse huumeidenkäyttäjä tms?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seurustelin kauhean pojan kanssa parikymppisenä: ensin oli kiva ja iloinen, sitten yhtäkkiä hän alkoi lyödä minua pienestäkin tekosyystä. Erosin hänestä, menetin asuntoni (se hullu jätkä rikkoi mm. ulko-oveni), jouduin Turvakotiin asumaan. Kaverini kävivät kylässä + auttoivat mm. etsimään uuden asunnon myöhemmin, vanhempiani ei kiinnostanut. Tuli isäni syntymäpäiväjuhlat. Veli tuli hakemaan minut Turvakodista lapsuudenkotiini isän juhliin, vaikka estelin. Läsnä oli vain oma perhe. Kun saavuin sinne, äitini alkoi huutaa: "Miksi sinä tulet tänne tuon näköisenä? Hyi kamalaa!" Veljeni mutisi jotain hänelle vastaan. Maistoimme kakkua ja veli tarjoutui viemään minut takaisin. Silloin äitini alkoi rääkyä: "Älä sinä kuskaa sitä mihinkään! Mitä jos se hullu käy sinun kimppuusi! Kyllä tuo voi kävelläkin sinne."  Sain silti kyydin takaisin. Noita äidin sanoja en unohda koskaan. 

Kai tuolle käytökselle jokin syy oli? Olitko itse huumeidenkäyttäjä tms?

Oletpa hävytön. En todellakaan, mutta sinä taidat olla huumetyyppi. 

Olin kai 9 ja toipumassa vaineasta sairaudesta - en yliipainoinen mutta kortisonin takia hyvin pulloposkinen ja minua pidettiin possuna. Olin luvsnnut tehdä jotain aamulla nopeuttaakaeni äidin töihinmenoa ja sitten unohtanut, niin äiti kivahti vihapäissään että senkin porsas. 

Muistan 55 vuoden jälkeen. Hän oli monin tavoin hyvä äiti ja silloin kovin stressaantunut. Välimme pysyivät hyvänä hänen kuolemaansa saakka, mutta tuo ei unohdu. Se osui niin kipeästi.

Kuten moni minun sukupolveni edustaja, voin sanoa olevani sekä parempi puoliso että parempi vanhempi kuin omat vanhempani.  Ehkä osin siksi että olen saanut riittävästi opastusta molempiin tai ehkä siksi että omat vanhempani olivat kuitenkin parempia kuin heidän omat vanhempansa.

Ei niinkään sanonut, vaan jätti sanomatta. Olisipa kerrankin kehunut ja huomannut onnistumiset. Kun sain kesätöitä, hän sanoi: "Mutta ethän sinä osaa!"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini mukaan syntymäni pilasi hänen elämänsä.

Tämä on tyypillinen epäkypsäksi jääneen ihmisen ulostulo. 
Ei ole kasvanut vanhemman rooliinsa, eikä muutenkaan.  Tuollaiset ihmiset laittavat yleensä koko lähipiirinsä kärsimään tavalla tai toisella. 

Ja tämän lauseen on kuullut suunnilleen jokainen boomerin lapsi. Kertoo tuosta sukupolvesta kaiken. 

Myös boomerien outo tapa kasvattaa, lapsi ei saisi kasvaa ja kehittyä, tehdä mitään ominpäin koska ei osaa ja pariutua ei ainakaan saisi koska valitsee kuitenkin huonosti.