Mikä on kamalin kommentti, jonka vanhempasi on sinulle sanonut?

Meillä äitini aukoi päätään ja käyttäytyi ala-arvoisesti. Oli lapsilleen kateellinen ja häntä kiukutti, kun ei päässyt määräämään heidän elämästään. Hänen mallinsa mukaan sanoin samalla mitalla takaisin ja pahemminkin. Eipä hän siitä paremmaksi tullut. Vihasin häntä. Vihaan vähän vieläkin, vaikka hän on kuollut jo kauan sitten. Näin ikäihmisenä ei enää jaksa pitää vihaa kuten nuorena. Eikä juuri muitakaan tunteita.

I am extremely delighted in for this web journal. Its a useful subject. It help me all that much to take care of a few issues. Its chance are so awesome and working style so rapid. https://kneemassageraus.com.au/

Äiti on haukkunut huoraksi teininä.

( En tainnut olla silloin edes vielä ensisuudelma vaihtanut…)

Systemaattinen kritisointi ja lyttääminen koko lapsuuden ajan isän taholta. 

Kiitos vain tällaisen pohjan luomisesta elämälle.  

Karvosen Pentti kirjoitti:

No enpä lähde sitä nyt tässä kertomaan mitä hän joskus on sanonut suutuspäiten

Sittenhän tämä kommentti oli aivan turha.

Kuol emaani toivottiin moneen kertaan ääneen lapsena ja teini-ikäisenä. Tajuttomuuden aiheuttaneen päävamman vuoksi ei viety tutkimuksiin, mutta jokaisen räkätaudin vuoksi kyllä vietiin jotta saatiin antibioottikuuri jonka ottaminen oli kärsimystä. Ennen sai antibioottikuurin vähän vaivaan kuin vaivaan. Minua pahoinpideltiin myös niin että pissasin housuun ja silmistä lähti näkö, olin silloin 4-vuotias. Vietiinkö hoitoon, ei, koska pahoinpitelyvammat olivat niin näkyviä. Tämän jälkeen makasin tajuttomuuden rajamailla monta tuntia, ehkä olin tajutonkin. Tuo alussa kerrottu päävamma tapahtui teini-iässä, saattoi olla kolmekin eri tapausta kun päävamman vuoksi olin tajuton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun isäni kuoli, äitini totesi, että olisi selvinnyt paremmin minun kuolemastani, kuin puolisonsa. 

Tämä on aika paha.

"Sinä se isäskin tapoit, kun ei sulla koskaan ollut mitään muuta kuin huonoja uutisia." Näin sanoi minun äitini isän kuoleman jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Kuol emaani toivottiin moneen kertaan ääneen lapsena ja teini-ikäisenä. Tajuttomuuden aiheuttaneen päävamman vuoksi ei viety tutkimuksiin, mutta jokaisen räkätaudin vuoksi kyllä vietiin jotta saatiin antibioottikuuri jonka ottaminen oli kärsimystä. Ennen sai antibioottikuurin vähän vaivaan kuin vaivaan. Minua pahoinpideltiin myös niin että pissasin housuun ja silmistä lähti näkö, olin silloin 4-vuotias. Vietiinkö hoitoon, ei, koska pahoinpitelyvammat olivat niin näkyviä. Tämän jälkeen makasin tajuttomuuden rajamailla monta tuntia, ehkä olin tajutonkin. Tuo alussa kerrottu päävamma tapahtui teini-iässä, saattoi olla kolmekin eri tapausta kun päävamman vuoksi olin tajuton.

Olen tosi pahoillani.

Näistä pitäisi saada vankeusrangaistus vaikka vuosien jälkeen.  Voisitko vielä tehdä rikosilmoituksen?

olin usein tyhmä ja muutenkin huono ja aina syyllinen vanhempieni virheisiin. olin alakoululaisena auton kyydissä ja mutsi teki peräänajon, niin sekin oli mun vika. kerran puhuessani kaverini kanssa puhelimessa, yläkoulussa niin mutsi tuli ja hakkasi nyrkeillä selkään. en tiedä millaiselta asia kuulosti puhelimessa, en koskaan kaveriltani uskaltanut kysyä. usein mietin, että miten heidät on kasvatettu, että olivatko hekin aina huonoja ja paskoja lapsia, kun tällainen käytösmalli on siirtynyt eteenpäin, mutta en ole koskaan kysynyt. 

Vierailija kirjoitti:

En muista, että äitini olisi koskaan edes puhunut minulle mitään, mutta kerran kun isäni taas hakkasi minua, muistan hänen tulleen sanomaan isälle "lopeta jo, jos se viedään taas pois siitä ei saa enää rahaa". 

Tuo on mun ainoa kunnollinen muisto äidistä ja järjellä ajateltuna tuo kommentti oli varmaan aika ankea. Näin aikuisena se kuitenkin elää päässäni enemmän jonkinlaisena sketsihahmon hokemana, tulee oudoissa tilanteissa mieleen, mutta jätän sanomatta ääneen.

Kauheaa. Olivatko normaalijärkisiä? Millaiset vanhemmat heillä oli ollut?

Vierailija kirjoitti:

Pystytkö nyt ollenkaan olemaan, ap, vai tarvitsetko ambulanssia?

Ikävä ja tarpeeton kommentti. 

Mulle ei kyllä jäänyt traumoja isäni kommentista että "naamani on kuin petolinnun perä" kun se oli pahimmillaan finnien takia. Koska nyt vain nauran sille ja olen täysin samaa mieltä. Petolinnun perähän se siinä oli. Mutta äitini vei minua kosmetologille ihonpuhdistukseen ja minusta pidettiin huolta. Akneajoilta ei ole jäänyt arpia kasvoihin, vaan ihan normaali pärstä sieltä kuoriutui.

Olen muutenkin yrittänyt nyt kouluttaa ajatteluani siihen, etten anna jokaisen päänaukojan vaikuttaa itseeni. Olen vahvistanut omaa itsetuntoani Taivaan isän kanssa ja olen hänen luomuksensa. Jos joku sanoo minua vastaan, niin huutelijan pääkopassa se ongelma on, ei minun. Olen toki hyvin keskeneräinen ja voin huudella takaisinkin, vaikka ei se kovin rakkaudellista ole.

Äitini on ja oli äärimmäisen kateellinen kaikesta ja ihan kaikille.

Puhuu siksi äärimmäisen rumasti kaikista ja kaikesta. Jotenkin sairas, mutta osaa kyllä olla tarvittaessa todella vieraskorea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuol emaani toivottiin moneen kertaan ääneen lapsena ja teini-ikäisenä. Tajuttomuuden aiheuttaneen päävamman vuoksi ei viety tutkimuksiin, mutta jokaisen räkätaudin vuoksi kyllä vietiin jotta saatiin antibioottikuuri jonka ottaminen oli kärsimystä. Ennen sai antibioottikuurin vähän vaivaan kuin vaivaan. Minua pahoinpideltiin myös niin että pissasin housuun ja silmistä lähti näkö, olin silloin 4-vuotias. Vietiinkö hoitoon, ei, koska pahoinpitelyvammat olivat niin näkyviä. Tämän jälkeen makasin tajuttomuuden rajamailla monta tuntia, ehkä olin tajutonkin. Tuo alussa kerrottu päävamma tapahtui teini-iässä, saattoi olla kolmekin eri tapausta kun päävamman vuoksi olin tajuton.

Olen tosi pahoillani.

Näistä pitäisi saada vankeusrangaistus vaikka vuosien jälkeen.  Voisitko vielä tehdä rikosilmoituksen?

En varmaankaan, eiköhän nämä ole jo oikeuden näkökulmasta vanhentuneet. Lisäksi ins esti. Tämä aiheutti tuon 4-vuotiaana tapahtuneen pahoinpitelyn. Olin molempien vanhempien uhri, mutta äitini oli kuka pahoinpiteli fyysisesti, hän oli mustasukkainen minulle. Odotti tilannetta kun isäni (ped ofiili) oli pois ja keksi jonkin näennäisen syyn pahoinpitelylle saaden näin minut kokemaan itseni syylliseksi kohtalooni. Näistä ajoista on jo kymmeniä vuosia mutta yksikään terapeutti eikä lääkäri ole kyennyt auttamaan minua.

Vierailija kirjoitti:

Äiti sanoi minua vajaaälyiseksi, kun en 12-vuotiaana uskaltanut raapaista tulitikkua. Olin luokkani paras oppilas silti. 

En tiedä onko äitisi elossa, mutta nykyisin on vaarallista sytyttää tulitikku. Ne ovat huonoa laatua ja katkeavat helposti. Saa pelätä, että palava osa putoaa helposti syttyvälle alustalle. Olen aikuisena alkanut pelätä tulitikkuja.

Vierailija kirjoitti:

Äitini sanoi, että hänellä on vain yksi lapsi...veljeni.

Tämä voisi olla ystäväni äidin sanoma asia. Tosin hän piti myös perheen koiraa lapsenaan.

Meillä oli rakastavat ja mukavat vanhemmat, mutta olihan se 80-luvun lastenkasvatus sellaista perseilyä, ja vanhemmat olivat silloin itse sotatraumasukupolven kasvatteja, että ei siellä mitään nykyajan tyyliä ollut. Minut kasvatettiin häpeässä, todettiin ulkonäkö ja luonne ja tavat säännöllisesti aivan kamaliksi ja sopimattomiksi. En varmaan koskaan osannut olla missään sosiaalisessa tilanteessa, että jälkeenpäin ei olisi tullut nuhteita. Olin normaalipainoinen, mutta äiti vakuutti että olen lihava ja toi minulle 12-vuotiaana laihdutusoppaan ja käski siitä opettelemaan. Jos äiti hermostui niin tuli sitten huutamalla nämä opit, muuten vain "tosiasioita" latelemalla. Isä ei sanonut mitään pahaa, mutta ei osallistunut perhe-elämään muuta kuin jos joskus halusi retkilleen iloista seuraa minusta, muuten eli omaa elämäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen jokaiselle: lopettakaa jo se vellominen ja jatkakaa eteenpäin. Mennyttä ette voi muuttaa, mutta voitte päättää, ettei se vaikuta eikä määritä teitä. Nyt on nyt ja edessä tulevaisuus.

Tämähän on ihan hyvä neuvo. Miksi se on saanut niin paljon alapeukkuja?

Jos on koko lapsuutensa ajan saanut vanhemmilta vain moitteita, niin se kylläkin vaikuttaa kehitykseen ja koko loppuelämään, siihen miten ajattelee ja kokee ja toimii aikuisena. Kyllähän yksittäisen kommentin voi unohtaa, mutta ei koko lapsuus- ja nuoruusiän kestänyttä vähättelyä.

 

Sitten nää vanhemmat polvet ihmettelee, kun "nykynuoret" on niin loppuunpalaneita ja ahdistuneita ja terapiassa. He on siellä siks kun ovat saaneet epäterveen kasvatuksen. Heidän aivot on ohjelmoitu epäilemään ja vähättelemään itseään - ilman syytä.

Lapsuudenkoti vaikuttaa elämään aikuisenakin, mutta nykypäivänä on muitakin tekijöitä.  Monen työ ja elämä on tietokoneen tai kännykän äärellä tai palvelualalla.  Jos on onnekas ja käy työssä, työnantaja vaatii aina enemmän tehokkuutta. Mikään ei riitä. Onnekkaita olivat ihmiset, joiden työura sujui ennen näiden laitteiden aikaa. Ihminen oppi työnsä, teki sitä hyvin ja kohtalaisen tyytyväisenä. Kukaan ei hengittänyt niskaan. Kotona tehtiin ruokaa ja syötiin perheen kanssa. Yhteiset ateriat alkoivat vähetä, kun mikrouunit yleistyivät. Illalla katsottiin yhdessä TV:tä, käytiin kävelyllä ja tavattiin tuttavia. Huom! Silloin  ei tarvinnut sopia tapaamisista päivän ja minuutin tarkkuudella vaan pistäydyttiin spontaanisti toinen toistensa luona. Monet lukivat kirjoja ja sanomalehteä. Pikkulapset leikkivät leluilla tai olivat pihalla. Isommat olivat paljon ulkona kavereiden kanssa. Se, mitä yritän tässä sanoa, on se, että elämä oli rennompaa ja rauhallisempaa kuin nyt.  Meillä on valtavasti hienoja laitteita ja viihdettä, mutta jotakin arvokasta on kadonnut matkan varrella.

Vierailija kirjoitti:

Isä sanoi minulle ja äidilleni kun olin 5 tai 6v, että meidät pitäisi tappaa. Känniläisen höyryjä kai mutta aina vaivannut siitä asti kun äitini muutama vuosi sitten kertoi siitä. Isä on kyllä kuollut itse jo vuosia sitten.

Onneksi olet elossa. Hienoa. Koeta ajatella niinpäin.

Näissä monissa vanhemmat ovat kutsuneet lastaan sanoilla tuo ja se. Kyllä huomaa, etteivät pitäneet edes ihmisinä. 

Mulla sama kuin muutamalla täällä: Äiti sanoi, että hän ei halunnut naimisiin eikä lapsia - halusi elää itsenäisen naisen sinkkuelämää jossakin maailman suurkaupungissa. Minun ja isäni syytä, ettei hän saanut sitä elää. 
Hän oli kolmekymppisten lopussa saadessaan minut, ja oli 80-luvun loppu. Hän kävi töissä. Naimisiin menivät kans molempien ollessa kolmekymppisten loppupuolella. Eikö muka siihen aikaan olisi voinut valita oman elämänsä suuntaa mitenkään?