Lue keskustelun säännöt.
Mikä on kamalin kommentti, jonka vanhempasi on sinulle sanonut?
27.05.2026 |
Olin varmaan 14v-15v ikäinen, kun isä huusi minulle riidan pääteeksi kurkku suorana: "Sinusta ei koskaan tule yhtään mitään, sinusta ei ole mihinkään! Muista tämä!" Ja kyllä muistan. Muistan liiankin hyvin vielä 42-vuotiaana.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Äiti haukkui huoraksi, kun aloin seurustelemaan 19-vuotiaana. Koko elämäni olen sitten sen jälkeen huorannut - saman "pojan" kanssa 30 vuotta ja jatketaan.
Aivan kauheeeeeeta hookanointia :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Tommosesta ei mitään tu, ei mitään, ei yhtään mitään."
Minut pyydettiin mukaan kaupungin paikalliseen missikisaan 2000-luvun alussa kun olin 19v. Jossain määrin pienehkö kisa mutta silti ihan kiva mennä, ja koska hyvät palkinnot.
Kerroin kotona äidille ja isälle kun olin käynyt ensimmäisen karsinnan jossa meitä oli 10 jäljellä finaalissa noin 30:stä ilmottautuneista, jolloin molemmat vanhemmat sanoivat päin naamaa että eikö tuollaiseen kisaan pitäisi ensinnäkin olla kaunis, että miksi ne ovat sinut sinne pyytäneet, eikö löydy tarpeeksi osallistujia. Tuli paha mieli, eivätkä he saapuneet paikalliseen ravintolaan katsomaan finaali-iltaa. Kaikkien muiden osallistujien vanhemmat olivat paikalla, kavereidensa lisäksi. Minulla oli sentään poikaystävä, muutama kaveri ja poikaystävän pari kaveria kannustamassa.
Voitin, ja kun näytin kruunua, nauhaa ja palkintoshekkiä ym. palkintojani vanhemmille, nämä väheksyivät että minulla oli vaan hyvä tuuri, ja vihjasivat että tunsinko ketään tuomaristosta ennestään. En tuntenut, silti törkeää oman lapsen väheksymistä tuollainen, ja rumana pitämistä :((
Tuon jälkeen sain mallin töitä, mutta lopetin ne kun pääsin isompaan kaupunkiin opiskelemaan.
Mutsi ja faija syötti meidät lapset ylipainoisiksi ja sitten antoivat meille ylipainoon liittyviä lempinimiä tyyliin Ihra-Inkeri.
Näistä on tullut mulle ja veljelle vähän jo sellainen sisäpiirivitsi.
"Pääsit tuurilla yliopistoon, sano sekin!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen jokaiselle: lopettakaa jo se vellominen ja jatkakaa eteenpäin. Mennyttä ette voi muuttaa, mutta voitte päättää, ettei se vaikuta eikä määritä teitä. Nyt on nyt ja edessä tulevaisuus.
No anteeksi nyt kauheasti kun kirjoitin kommentin, mikä tuli mieleen aloitusta lukiessa. Hyppää ihan rauhassa tällaiset ketjut ohi, jos tuntuu noin pahalle. En vello menneisyydessä vaikka jotkut äitini sanomiset ovat sellaisia, joita en itse ikinä sanoisi omille lapsilleni. Ei tulisi edes mieleen.
Mutta aloita vaikka ketju aiheesta Miltä minusta lapsena tuntui, kun lemmikkini kuoli. Lupaan tulla moralisoimaan, että mitä te vellotte vanhassa asiassa, nehän oli vaan elukoita.
Kun veljeni yritti itsemurhaa niin Isäni sanoi että älä sää vaan yritä, mitähän sukulaiset siitä sanoisivat. Sattuu vieläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä syö liikaa sitä pullaa, pojat ei tykkää lihavista.
Vierailija kirjoitti:
En mä muistele niitä. Niitä on ihan helvetin paljon. Pysyn terveempänä kun en kaivele menneitä.
Olet suunnattoman vahva ihminen. Onneksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutsi ja faija syötti meidät lapset ylipainoisiksi ja sitten antoivat meille ylipainoon liittyviä lempinimiä tyyliin Ihra-Inkeri.
Näistä on tullut mulle ja veljelle vähän jo sellainen sisäpiirivitsi.
Sori kun vähän nauroin tälle, vaikka tiedän kuinka kamalaa tuo on. Omat vanhemmat kutsuivat myös vähättelevillä lempinimillä.
Ylioppilasjuhlissa kun joku vieras kysyi, että minne meinasin mennä jatko-opiskelemaan. Ennen kuin ennätin kommentoids mitään edea, niin isäni nauroi ja ivaili, että eihän miusta ole edes kuin korkeintaan siivoojaksi tai koulun keittäjäksi.. Että olipas sitten kivat kannustukset ja varmasti vieraatkin ihmettelivät ilkkumistani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini mukaan syntymäni pilasi hänen elämänsä.
Aikanaan koko narsistis-psyko-sosiopaattinen suku naureskeli ja epäili etten pärjäisi intissä, lääkärikin kuulemma epäili. Minun piti lentää heti ensimmäisenä päivänä maitojunalla kotiin. Nyttemmin olen vielä hetken reservin ylikersantti ja voisin antaa koko porukalle kunnolla sikaa kassulla, metsässä ja sulkeiskentällä jos olisivat enää elossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä syö liikaa sitä pullaa, pojat ei tykkää lihavista.
Mulla vähän vastaavaa, kun olin ottamassa toista suklaakonvehtia (pituus 170 cm ja paino 60 kg).
Äitini sihahti tylysti hampaiden välistä: "Älä ota enempää, ettei perse leviä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti haukkui huoraksi, kun aloin seurustelemaan 19-vuotiaana. Koko elämäni olen sitten sen jälkeen huorannut - saman "pojan" kanssa 30 vuotta ja jatketaan.
Oletko ajatellut että Jeesus voisi pelastaa sinut huoraamiselta?
Ei se sinua ainakaan järjen menetykseltä pelastanut.
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen jokaiselle: lopettakaa jo se vellominen ja jatkakaa eteenpäin. Mennyttä ette voi muuttaa, mutta voitte päättää, ettei se vaikuta eikä määritä teitä. Nyt on nyt ja edessä tulevaisuus.
Tämähän on ihan hyvä neuvo. Miksi se on saanut niin paljon alapeukkuja?
En muista isäni koskaan sanoneen minulle mitään niin kamalaa, että se olisi jäänyt mieleen.
Mutta äitini ilkeili kerran puheviastani. En voi sille mitään eikä puheterapia auta, koska kyseessä on fyysinen vamma. Tuntui todella pahalta. Istuin pöydän ääressä juomassa kahvia ja juttelimme jotain, kun hän tiuskaisi minulle siihen puhevammaani liittyen. Jäin tuijottamaan kahvikuppia mieli mustana itkua nieleskellen. En sanonut mitään, vaikka mieli kyllä teki tokaista "ainakaan en ole läski niin kuin sinä".
Olen koko ikäni kärsinyt puhevammastani. Siitä, ettei ihmiset kuule tai saa selvää. Ja olen aina "se puhevammainen". Vammastani on pilkattu ihan aina ja minua syrjitään sen vuoksi. Olen ihan toisarvoinen muihin verrattuna ja kykenemätön moniin asioihin ja työtehtäviin puhevamman vuoksi. Mutta mitään vammaistukea tms. en silti saa, koska kela ei myönnä.
Joten kaikista pahinta on ollut se, kun äitinikin on minulle sanonut rumasti puhevammastani. Tekisi niin paljon mieli tokaista hänelle takaisin, että ei kai tollasesta läskistä muunlaista jälkelästä voikaan syntyä kuin tällainen paska ja vammainen.
No, puhevamman lisäksi en ainakaan ole läski. Äitini on lihavuutensa vuoksi invalidi. Syö siis ihan liikaa, joka päivä mm. litran jäätelöä ja koska häneltä poistettiin sappirakko jo ysärillä, niin paskoo rasvaisen jälkeen vuoksi housuun joka päivä, Mutta eihän ruokavaliota voi muuttaa kun ruoka on niin hyvää.
Minulle isä sanoi, että "älä itke ruma lapsi, ei äitiskään mikään ruusu ole", kun tulin kotiin koulusta itkien. Koulussa oli jo kiusattu siitä, että olin vähän ylipainoinen.
En vieläkään, vuosien jälkeen, pysty ottamaan ulkonäköön liittyviä kehuja vastaan tai usko niitä.
Mut pahoinpideltiin, olin 17-18 v. ja soitin puhelinkioskista (oli 70 lukua) kotiin itkien, tulisiko isä hakemaan. Oli matkaa n 4 km kotiin. Ei tullut. Äiti tuli taksilla, hänellä ei ollut ajokorttia. Kun päästiin kotiin, äiti päivitteli eteisessä mun ruhjeita, isä katsoi telkkaa selkä eteiseen päin ja sanoi, että ihan oikein sille.
Ei ole unohtunut N66