Lue keskustelun säännöt.
Pystytkö tietoisesti muuttamaan tunnetilaasi?
Jos oikein on paha tai kiukkuinen mieli niin keskittymällä vain tuntemaan sitä hyvää sen tunteen voi muuttaa. Ei aina onnistu, mutta aika hyvällä prosentilla.
Kommentit (169)
Välillä. Oon kylläkin kroonisesti masentunut ja siksi kai se sairaus onkin, kun en pysty yleensä tekemään paljonkaan olotilani kohentamiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus,riippuu sen hetkisen mielentilan voimakkuudesta. Kyllä ainakin laimentaa voi,hillitä tunteita tietysti. Joskus olotila voi oikeasti muuttua positiivisemmaksi kun päättää niin. Ajattele positiivisemmin. Yritä keksiä enemmän hyviä puolia asiasta. Asenne ratkaisee.
Jos oikein kovasti v*tuttaa, niin tunnetilan muuttaminen on kyllä tosi vaikeaa. Riippuu siitäkin, onko joku läheinen ihminen mut suututtanut, vai johtuuko kenkku mielentila jostain epämääräisestä. Jos mun mies on aiheuttanut mulle negatiivisen tunnetilan, tarvitaan aika paljon, että se kääntyy positiiviseksi.
Vitutuskäyrän saa taivaisiin, jos ajattelee kettumaisia ja ärsyttäviä ihmisiä. Käyrän laskeminen on vaikeampaa.
En. Roolia voin vetää, mutta jos ahdistaa niin ahdistaa. Etenkin pms:n aikaan on mahdotonta olla hyvällä tuulella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunteet/ajattelu tahtoo viedä mennessään.
Ajattelu jää junnaamaan kunnes asia prosessoitu, ja kaikki mahdollisuudet käsitelty. Aika rasittavaa.
Mutta siksi olen minä.
Siksi myös olen menestynyt.
Jossain tilanteessa pystyn säätelemään tunnetilojani nimenomaan niin, että työnnän ikävät ajatukset pois ja ajattelen jotain positiivista. Toimii tietenkin vain väliaikaisesti, mutta esim, kun itsellä on stressiä ja huolia vaikka työasioista ja olen menossa tekemään / kokemaan jotain kivaa, niin päätän, että nyt en ajattele työasioita, vaan keskityn nauttimaan tästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmänen askel on huomata ja tunnistaa tunne. Sitten tunnen tunteen koko sen voimalla. Jos mahdollista, laitan silmät kiinni ja kuvittelen, kuinka tunne täyttää kehon joka sopukan. Kas - se väistyy, haihtuu pois sekunneissa.
Monet täällä puhuvat tunteen välttelystä tai hallitsemisesta, jotka oikeasti vain jättävät tunteet kehoon tai mieleen kasautumaan.
Kun tunne on haihtunut, kykenen tarvittaessa järjellä ja myötätuntoisesti käsittelemään, mistä tunne tuli.
109 jatkaa...
Jos kyseessä on enemmänkin ikävä mielentila kuin varsinainen tunne, pyrin palauttamaan ajatukset meneillään olevaan hetkeen. Menneisyyden vatvominen aiheuttaa masentunutta oloa ja tulevien asioiden pohtiminen ahdistusta. Palautan itseni hetkeen vaikkapa miettimällä, miltä vaate tuntuu ihoa vasten, jalat lattiaa vasten, ilma iholla ja niin edelleen. Läsnäolosta pystyn helpommin tunnistamaan, mitä tarvitsen, esim. lepoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka hetki voi valita mitä ajattelee ja miten toimii. Emme ole ohjelmoituja robotteja vaan meillä on oma tahto ja vapaa valinta päättää, miten toimimme. Huijaamme itseämme alistumalla ”olosuhteisiin”. Elämä ei ole vankila, vaikka aika moni tuntuu niin välillä uskovan. Kun tunteet tekevät aivoistani munakasta ja muuttavat kroppani ruiskunvaihtopisteen asiakkaan näköiseksi, olen kiitollinen, että maailmassa on bruttokansatuotteita ja sotahistoriaa, joita voin ajatella. Sen sijaan, että joku pakottaisi minut kuvailemaan, miltä tämä elämäksi kutsuttu vitsi minusta tuntuu, tai sitten menen vaan hakkaamaan halkoja. . Ja ennen kaikkea, jo alakoulussa pitäisi opettaa, että tunteet eivät ole totta. Ne ovat kropan hälytysjärjestelmä. Jos minusta tuntuu siltä, että kaikki työkaverini suunnittelevat myrkyttämistäni, tämä ei tarkoita, että se olisi totta. (Ruuan voi aina kaiken varalta testata omilla lapsilla. Elossa ovat molemmat.)
Se vaan että tiede on tuota väitettäsi vastaan. Missään kohtaa ajattelun ja tunteiden prosesseja ei ole tilaa tuolle "vapaalle valinnalle" vaan kyseessä on ketjureaktioiden sarja johon et pysty vaikuttamaan. Olemme eläimiä ja fysiikan lakien alaisia kuten kaikki muukin tällä planeetalla. Sekin että sinusta vaikuttaa siltä, että itse suuntaat ajatuksesi toisaalle on vaatinut monenlaisia aiempia tapahtumia ja ketjureaktioita jotka sitten aktivoituvat tietyissä tilanteissa.
Tiede kyllä päin vastoin todistaa, että ihminen kykelee muuttamaan ajatus- ja käytösmallejaan.
Älä projisoi muihin itseäsi. Jos sinulla ei tuota taitoa ole, niin ei se tarkoita etteikö muilla voisi olla.
Se että meillä ei ole vapaata tahtoa ei ole sama asia kuin että emme voisi muuttua. Voimme toki, tietyissä rajoissa. Mutta sen muutoksen koko prosessi alkusysäyksestä ylläpitoon on myös alisteinen aivojemme toiminalle SEKÄ ulkopuolelta tuleville impulsseille ja rajoitteille, mitkä ovat pääosin myös satunnaisia. Jos esimerkiksi alkoholistista rikkaaksi menestyjäksi muuttuminen olisi kaikille aina mahdollista niin kukaan ei olisi alkoholisti ja kaikki olisivat rikkaita.
Typerä vertaus. Rikkaaksi tuleminen vaatii sitä, että muut haluavat ostaa sinulta jotain sellaista osaamista tai tavaraa josta ovat valmiita maksamaan. Siinä siis täytyy vaikuttaa muihin ihmisiin ja heidän haluihin ja tarpeisiin. Rikkaaksi tuleminen ei ole siis pelkästään haluamiskysymys, vaan se vaatii että muut ovat syystä tai toisesta valmiita sinulle rahaa antamaan. Alkoholismista kyllä voi toipua jos tahtoa riittää.
Omia tunteita voi säädellä ja muuttaa niiden suuntaa, muiden ei.
Miten päätät säädellä omia tunteitasi? Mistä koko idea edes tulee? Ymmärrätkö että aivosi toimivat ketjureaktion tavoin eikä siellä lähtöpisteessä ole mitään "sinua" tekemässä päätöksiä? Siis tieteellisesti sellaista "sielua" ei löydy, toki saat uskoa siihen jos haluat ja suurin osa uskookin, mutta se ei tee siitä totta.
Kvanttifysiikka mahdollistaa vapaan tahdon olemassaolon. Tietoisesti asiaa tarkastellessa hiukkaset toimivat eri tavoin kuin ilman tarkkailua. Kvanttifysiikka mahdollistaa myös sattumanvaraisuuden ja sen kautta oppimisen.
Aivot eivät siis ole pelkkää ketjureaktiota.
Eikös tää oo niitä tunnetaitoja joita opetetaan muksuillekkin
Tiettyyn rajaan asti tottakai. Kuuluu normaaliin itsesäätelyyn. Eli pari syvää hengenvetoa ja focus pois siitä vitutuksesta yleensä tasaa tunnetilan tavalliseksi harmitukseksi joka ei vaikuta niin paljon toimintakykyyn.
Ja iloisia asioita muistelemalla saa ainakin neutraalin tunnetilan muuttumaan iloisen puolelle. Ja synkkiä juttuja muistelemalla sama käänteisesti. Joka on ihan looginen juttu tottakai.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunne kestää 15-30 sekuntia jos sitä ei ala ruokkimaan ajatuksillaan, joten sen voi hyvin kokea läpi eikä tarvitse muuttaa mihinkään.
Juuri näin. Tosin se vaatii harjoittelua, ettei ala ruokkimaan tunnetta ajatuksillaan. Ja ajatuksillaan yrittää ratkaista jotain mennyttä solmua, niin ikävä tunne vain vahvistuu.
Joskus on myös aika ratkaista jotain solmua, jos sellainen on nousseen tunteen taustalla.
Se ikävä tunne voi myös hetkellisesti voimistua, kun sen tunteen ja asian näin syvemmin kohtaa, mutta näin siitä voi päästä myös pysyvämmin yli. Eikä se taas nouse toisella ja taas uudella kerralla uudestaan.
Asioiden ja tunteiden käsittelylle on annattava joskus myös aikaa. Ikävienkin tunteiden tunteminen kuuluu olennaisena osana ihmisyyteen.
On mielestäni vähän ihmisyydestä vieraantunutta pyrkiä koko ajan kontorolloimaan voimakkaasti tunteitaan. Sellainen menee helposti feikiksi ja feikkaamiseksi, sekä tunteiden tukahduttamiseksi.
En nyt tässä yhteydessä puhuisi mistään vahvasta kontrollista. Tunnetilan muuttaminen ainakin minulla tapahtuu hetkellä lempeyttä itseäni kohtaan. Nimenomaan tunteen hyväksymistä, mutta jäämättä siihen vellomaan. Vellominen ei koskaan ole hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu tunteen intensiteetistä. Esim. pakokauhua en pysty muuttamaan miksikään muuksi.
Kyllä senkin pystyy, ja sitäkin voi harjoitella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vain mielikuvat ovat tahdonalaisia.
Haluaisin osata enemmän ainakin töissä hillitsemään impulsiivista "hermostumista" jostain typerästä jutusta tai kun jotain hyvin simppeliä juttua on jankattu vit...u kohta vuosi eikä millään meinata saada vietyä asiaa maaliin kun johto ja kehitysyksikkö pallottelee vastuuta ja päätöstä, ai että turhaannuttaa ja menee helv. etti hermo tähän ja moneen muuhunkin vatulointiin ja se pursuaa joskus ulos. Toivoosin että osaodin vain katsella kaukaiduuteen ja olla sanomatta mitään, hymyillä vaan "kyllä tämä tästä tyylillä".
Toisaalta olen kerran tullut jätetyksi 1/2 v seurustelun jälkeen tekstarilla kesken työpäibän. No se ei tullut täytenä yllätyksenä mutta olihan se surullista ja jos olisin ollut yksin kotona olisin itkenyt silmät päästäni. Mutta keskellä päivää töissä minulla alkoi 15 min päästä esihenkilöni & muutaman kollegan kanssa tunnin palaveri. Jollain ihmeen kaupalla sivuutin täysin lukemani viestin, ihan kun olisin lokeroinut sen jonnekin muualle "hold" tilaan, marssin läppäri kainalossa neukkariin ja vedin palaverin kun mitään ei olisi tapahtunut. Olin ihan yllättynyt miten pystyin siihen ihan pokkana kukaan ei varmasti huomannut mitään, keskityin vain työadiaan, ignoorasin eroviestin aivoistani hetkeksi täysin. Luin jostain jälkeenpäin että tätä sanotaan hetkelliseksi kieltämisdefenssiksi... no en tiedä oliko noin koska en kieltänyt jätetyksi tulemista, suljin vaan sen pois aivoistani ja keskityin palaveriin 100% enkä antanut sen viestin sisällön ajatuksenkaan päästä päähäni.
Olen saanut verenperintönä varmaan vähän negatiivisen luonteen vaikka olen petrannutvarmaan 50% edellisestä sukupolvesta. Olen todella tunteikas (leijona tähtimerkiltäni, jos sillä on jotain osuutta asiaan), kiihdyn vieläkin 55v nollasta sataan ihan sekunnissa tosin lepyn myös kolmessa sekunnissa.
Haluaisin kehittyä siinä etten antaisi joidenkin asioiden, joihin en voi itse vaikuttaa, ärsyttää niin hitokseen. Kun joku alkaa ärsyttää en meinaa päästä siitä ajatuksesta eroon millään vaikken voi asialle mitään. Ja kun ärsytysmoodi jää päälle niin kohta ärsyttää kaikki.
Haluaisin opetella vaikka feikkaamaan aivojani siihen tilaan et
"ei haittaa, mitä sitten jos työkaveri on tyhmä kun saapas ja nokittelee minua, neuvoo kun jotain vasta-alkavaa noviisia ym ym. Ei haittaa että kumppani sivuuttaa toistamiseen minun toiveet ja pyynnöt, mitä siitä, elämä on laiffii."
Olis ihana kun olis sellanen "teflonaivo" ettei mikään tuntuis miltään ja jos hetken tuntuu niin sen osais sivuuttaa olankohautuksella. Elämä ois paljon helpompaa ja kepeempää.
Osaan kyllä sen, että joissain tilanteissa kun en ole ihan tyytväinen tilanteeseen enkä voi muuttaa sitä, ajattelen että 'no, tilanne on nyt tämä. .. joo.... otetaan tämä nyt kokemuksen kannalta ' tms ja yritän löytää edes jotain hyviä puolia. Silloin ne negatiiviset jää vähän taka-alalle.
No kyllä, mutta en ihan nappia painamalla...
Ei ole enää mitään tunnetiloja, ei pahoja eikä hyviä. Pitänee siis vastata ei.
Pitää päästä yksinäisyyteen rauhoittumaan ilman katseita.