Lue keskustelun säännöt.
Pystytkö tietoisesti muuttamaan tunnetilaasi?
Jos oikein on paha tai kiukkuinen mieli niin keskittymällä vain tuntemaan sitä hyvää sen tunteen voi muuttaa. Ei aina onnistu, mutta aika hyvällä prosentilla.
Kommentit (169)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut verenperintönä varmaan vähän negatiivisen luonteen vaikka olen petrannutvarmaan 50% edellisestä sukupolvesta. Olen todella tunteikas (leijona tähtimerkiltäni, jos sillä on jotain osuutta asiaan), kiihdyn vieläkin 55v nollasta sataan ihan sekunnissa tosin lepyn myös kolmessa sekunnissa.
Haluaisin kehittyä siinä etten antaisi joidenkin asioiden, joihin en voi itse vaikuttaa, ärsyttää niin hitokseen. Kun joku alkaa ärsyttää en meinaa päästä siitä ajatuksesta eroon millään vaikken voi asialle mitään. Ja kun ärsytysmoodi jää päälle niin kohta ärsyttää kaikki.
Haluaisin opetella vaikka feikkaamaan aivojani siihen tilaan et
"ei haittaa, mitä sitten jos työkaveri on tyhmä kun saapas ja nokittelee minua, neuvoo kun jotain vasta-alkavaa noviisia ym ym. Ei haittaa että kumppani sivuuttaa toistamiseen minun toiveet ja pyynnöt, mitä siitä, elämä on laiffii."
Olis ihana kun olis sellanen "teflonaivo" ettei mikään tuntuis miltään ja jos hetken tuntuu niin sen osais sivuuttaa olankohautuksella. Elämä ois paljon helpompaa ja kepeempää.
Osaan kyllä sen, että joissain tilanteissa kun en ole ihan tyytväinen tilanteeseen enkä voi muuttaa sitä, ajattelen että 'no, tilanne on nyt tämä. .. joo.... otetaan tämä nyt kokemuksen kannalta ' tms ja yritän löytää edes jotain hyviä puolia. Silloin ne negatiiviset jää vähän taka-alalle.
Mä pystyn feikkaamaan aivojani vaikka vuosikausia, että "kaikki on ok ja kyllä tämä tästä", vaikka elämäntilanne olisi millainen, mutta sitten tulee romahdus. En suosittele tätäkään tapaa. Toivon joskus, että osaisin päästellä höyryjä silloin, kun se on tarpeen, ajankohtaista ja oikeutettua, mut ei.
Nimim. Terapian tarpeessa
Tuolla on aika vähän tekemistä ketjun aiheen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toistan vielä aiemman viestini sisällön:
Tuotamme itse oman tunnetilamme sillä, mitä ajattelemme maailmasta ympärillämme (tai itsestämme). Ainoat poikkeukset tästä ovat tunnetartunta - esim. nauru tarttuu - ja mantelitumakereaktio.
Ja tismalleen samasta maailman tapahtumasta voi ajatella monin eri tavoin, jotka tuottavat erilaisia tunnetiloja. Monasti lapsena ympäristön aikuisilta opitaan ajattelutapoja, jotka tuottavat negatiivisia tunnetiloja, näitä kutsutaan kognitiivisiksi häiriöiksi. Niistä voi päästä eroon ja kannattaakin: Ihan omilla ajatuksilla voi aiheuttaa itselleen jopa yleistyneen ahdistushäiriön.
Ja kyse EI ole siitä, että ajattelisi väkisin positiivisia, tämä on yleinen harhakäsitys. Riittää kun karsii pois negatiiviset tuhon ennustelut jne. joille ei ole todellisuuspohjaa ja esimerkiksi yliyleistämisen, joka on hyvä esimerkki kognitiivisesta häiriöstä:
"Kukaan ei pidä minusta!" Jos et ole kysynyt jokaiselta planeetan yli 8 miljardilta asukkaalta pitävätkö ja saanut kielteisen vastauksen, tuo ajatus on epätosi. Mutta alitajunta uskoo sen silti ja siitä seuraa negatiivinen tunnetila.
Hakukoneeseen vaikkapa seuraavat, niin löytyy hyvä lista ja parhailta sivuilta myös apuja karsimiseen:
Kymmenen kognitiivista häiriötä
Ten cognitive distortions
Pystyn. Kun selvitän itselleni syyn tilanteeseen.
En osaa vielä. Asahissa tätä kyllä opetetaan. Yritän harjoitella, sen minkä kykenen. Tämä taito olisi minulle ihan välttämätön.
Lisäksi teen ohjattuja Mielikuva matkoja, yhden viikossa.
Olen vasta alkaja ja huono kaikessa tälläisessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka hetki voi valita mitä ajattelee ja miten toimii. Emme ole ohjelmoituja robotteja vaan meillä on oma tahto ja vapaa valinta päättää, miten toimimme. Huijaamme itseämme alistumalla ”olosuhteisiin”. Elämä ei ole vankila, vaikka aika moni tuntuu niin välillä uskovan. Kun tunteet tekevät aivoistani munakasta ja muuttavat kroppani ruiskunvaihtopisteen asiakkaan näköiseksi, olen kiitollinen, että maailmassa on bruttokansatuotteita ja sotahistoriaa, joita voin ajatella. Sen sijaan, että joku pakottaisi minut kuvailemaan, miltä tämä elämäksi kutsuttu vitsi minusta tuntuu, tai sitten menen vaan hakkaamaan halkoja. . Ja ennen kaikkea, jo alakoulussa pitäisi opettaa, että tunteet eivät ole totta. Ne ovat kropan hälytysjärjestelmä. Jos minusta tuntuu siltä, että kaikki työkaverini suunnittelevat myrkyttämistäni, tämä ei tarkoita, että se olisi totta. (Ruuan voi aina kaiken varalta testata omilla lapsilla. Elossa ovat molemmat.)
Se vaan että tiede on tuota väitettäsi vastaan. Missään kohtaa ajattelun ja tunteiden prosesseja ei ole tilaa tuolle "vapaalle valinnalle" vaan kyseessä on ketjureaktioiden sarja johon et pysty vaikuttamaan. Olemme eläimiä ja fysiikan lakien alaisia kuten kaikki muukin tällä planeetalla. Sekin että sinusta vaikuttaa siltä, että itse suuntaat ajatuksesi toisaalle on vaatinut monenlaisia aiempia tapahtumia ja ketjureaktioita jotka sitten aktivoituvat tietyissä tilanteissa.
Tiede kyllä päin vastoin todistaa, että ihminen kykelee muuttamaan ajatus- ja käytösmallejaan.
Älä projisoi muihin itseäsi. Jos sinulla ei tuota taitoa ole, niin ei se tarkoita etteikö muilla voisi olla.
Se että meillä ei ole vapaata tahtoa ei ole sama asia kuin että emme voisi muuttua. Voimme toki, tietyissä rajoissa. Mutta sen muutoksen koko prosessi alkusysäyksestä ylläpitoon on myös alisteinen aivojemme toiminalle SEKÄ ulkopuolelta tuleville impulsseille ja rajoitteille, mitkä ovat pääosin myös satunnaisia. Jos esimerkiksi alkoholistista rikkaaksi menestyjäksi muuttuminen olisi kaikille aina mahdollista niin kukaan ei olisi alkoholisti ja kaikki olisivat rikkaita.
Typerä vertaus. Rikkaaksi tuleminen vaatii sitä, että muut haluavat ostaa sinulta jotain sellaista osaamista tai tavaraa josta ovat valmiita maksamaan. Siinä siis täytyy vaikuttaa muihin ihmisiin ja heidän haluihin ja tarpeisiin. Rikkaaksi tuleminen ei ole siis pelkästään haluamiskysymys, vaan se vaatii että muut ovat syystä tai toisesta valmiita sinulle rahaa antamaan. Alkoholismista kyllä voi toipua jos tahtoa riittää.
Omia tunteita voi säädellä ja muuttaa niiden suuntaa, muiden ei.
Miten päätät säädellä omia tunteitasi? Mistä koko idea edes tulee? Ymmärrätkö että aivosi toimivat ketjureaktion tavoin eikä siellä lähtöpisteessä ole mitään "sinua" tekemässä päätöksiä? Siis tieteellisesti sellaista "sielua" ei löydy, toki saat uskoa siihen jos haluat ja suurin osa uskookin, mutta se ei tee siitä totta.
Kvanttifysiikka mahdollistaa vapaan tahdon olemassaolon. Tietoisesti asiaa tarkastellessa hiukkaset toimivat eri tavoin kuin ilman tarkkailua. Kvanttifysiikka mahdollistaa myös sattumanvaraisuuden ja sen kautta oppimisen.
Aivot eivät siis ole pelkkää ketjureaktiota.
Sapolskyn kirja puhuu myös tästä, eikä väitteellesi ole järjeviä perusteita. Jos satunnaisuutta olisikin, niin se olisi nimenomaan satunnaisuutta ilman jatkuvuutta, ei siis mitään loogista ja harmonista sinuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pystyn. Jotenkin "eristän" sen tunnetilan päässäni, keskityn siihen että minkälaisia tuntemuksia se missäkin kohtaa kropassa aiheuttaa. Tämä on hyvä tapa hahmottaa, että se tunnetila ei ole "minä". Sen jälkeen sen voi tavallaan vain heittää pois.
Pystyn. Pystyn poistamaan vallitsevat tunteet kokonaan halutessani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko että on mitään varsinaista tietoisuutta joka päättää tuntea tai olla tuntematta jotakin, koska en usko dualismiin, eli henkisen olemassaoloon, mutta joidenkin ihmisten aivot tekevät tuota onnistuneesti, koska omaavat tarvittavat ominaisuudet siihen, erinäsistä syistä.
Omat aivoni ovat tässä suhteessa kehittyneet iän myötä, lähinnä kiitos altistumisen buddhalaisille ajatuksille, mutta tarpeeksi kova ahdistus on edelleen sellainen tunne, että en pysty sitä muuksi muuttamaan. Tai oikeammin sanottuna, aivoni reagoivat ahdistukseen niin voimakkaasti, että tähän mennessä aivoni oppimat keinot ja ylipäätään aivojeni rakenne ei salli muuta lopputulemaa kuin ahdistuksen jatkumisen kunnes jokin saa sen lakkaamaan.
Onkohan tämmöinen sitten hyvä asia, vai ei? Jokainen ihminen pystyy varmaan tukahduttamaan, pakenemaan ja kieltämään tunteitaan, mutta ei ne nätisti sisälle sullottuina pysy loputtomiin, vaan se kuorma kasvaa. Varsinkin epämiellyttävien tunteiden kohdalla.
Tunnustan ihan suoraan, etten pysty kontrolloimaan ja hallitsemaan tunteitani, ja sitä mitä tunnen. Ainoa asia minkä voin tehdä on vaikuttaa siihen ilmaisenko niitä tunteita, jos ilmaisen, niin miten, missä ja milloin. Tunteita voi kanssa olla lietsomatta ja ruokkimatta, mutta jos jokin asia herättää minussa jonkinlaisen tunteen, niin sitten se pitää vaan tuntea. Veikkaan, että monet luovat alitajuntaan melkoisia pelkotiloja leimaamalla osaa tunteista "huonoksi" ja "kielletyiksi" tuntea, vaikka kaikenlaisia tunteita voi elämän varrella tulla vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pystyn. Kun selvitän itselleni syyn tilanteeseen.
Niin, on varmaan viisaampaa otta selvää miksi tunne tuli ja mistä se johtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut verenperintönä varmaan vähän negatiivisen luonteen vaikka olen petrannutvarmaan 50% edellisestä sukupolvesta. Olen todella tunteikas (leijona tähtimerkiltäni, jos sillä on jotain osuutta asiaan), kiihdyn vieläkin 55v nollasta sataan ihan sekunnissa tosin lepyn myös kolmessa sekunnissa.
Haluaisin kehittyä siinä etten antaisi joidenkin asioiden, joihin en voi itse vaikuttaa, ärsyttää niin hitokseen. Kun joku alkaa ärsyttää en meinaa päästä siitä ajatuksesta eroon millään vaikken voi asialle mitään. Ja kun ärsytysmoodi jää päälle niin kohta ärsyttää kaikki.
Haluaisin opetella vaikka feikkaamaan aivojani siihen tilaan et
"ei haittaa, mitä sitten jos työkaveri on tyhmä kun saapas ja nokittelee minua, neuvoo kun jotain vasta-alkavaa noviisia ym ym. Ei haittaa että kumppani sivuuttaa toistamiseen minun toiveet ja pyynnöt, mitä siitä, elämä on laiffii."
Olis ihana kun olis sellanen "teflonaivo" ettei mikään tuntuis miltään ja jos hetken tuntuu niin sen osais sivuuttaa olankohautuksella. Elämä ois paljon helpompaa ja kepeempää.
Osaan kyllä sen, että joissain tilanteissa kun en ole ihan tyytväinen tilanteeseen enkä voi muuttaa sitä, ajattelen että 'no, tilanne on nyt tämä. .. joo.... otetaan tämä nyt kokemuksen kannalta ' tms ja yritän löytää edes jotain hyviä puolia. Silloin ne negatiiviset jää vähän taka-alalle.
Mä pystyn feikkaamaan aivojani vaikka vuosikausia, että "kaikki on ok ja kyllä tämä tästä", vaikka elämäntilanne olisi millainen, mutta sitten tulee romahdus. En suosittele tätäkään tapaa. Toivon joskus, että osaisin päästellä höyryjä silloin, kun se on tarpeen, ajankohtaista ja oikeutettua, mut ei.
Nimim. Terapian tarpeessa
Tuolla on aika vähän tekemistä ketjun aiheen kanssa.
Miten niin?
Aloituksen Kysymys kuuluu: "Pystytkö tietoisesti muuttamaan tunnetilaasi?"
Tunteiden tietoinen muuttaminen voi olla tervettä tai epätervettä, riippuen esim. siitä, miten, miksi tai missä tilanteissa näin tekee. Joskus kyse voi olla myös vaikkapa kykenemättömyydestä tai peloista kohdata omia tunteita.
Aihealue on laaja ja siihen liittyy niin positiivisia kuin negatiivisiakin ulottuvuuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toistan vielä aiemman viestini sisällön:
Tuotamme itse oman tunnetilamme sillä, mitä ajattelemme maailmasta ympärillämme (tai itsestämme). Ainoat poikkeukset tästä ovat tunnetartunta - esim. nauru tarttuu - ja mantelitumakereaktio.
Ja tismalleen samasta maailman tapahtumasta voi ajatella monin eri tavoin, jotka tuottavat erilaisia tunnetiloja. Monasti lapsena ympäristön aikuisilta opitaan ajattelutapoja, jotka tuottavat negatiivisia tunnetiloja, näitä kutsutaan kognitiivisiksi häiriöiksi. Niistä voi päästä eroon ja kannattaakin: Ihan omilla ajatuksilla voi aiheuttaa itselleen jopa yleistyneen ahdistushäiriön.
Ja kyse EI ole siitä, että ajattelisi väkisin positiivisia, tämä on yleinen harhakäsitys. Riittää kun karsii pois negatiiviset tuhon ennustelut jne. joille ei ole todellisuuspohjaa ja esimerkiksi yliyleistämisen, joka on hyvä esimerkki kognitiivisesta häiriöstä:
"Kukaan ei pidä minusta!" Jos et ole kysynyt jokaiselta planeetan yli 8 miljardilta asukkaalta pitävätkö ja saanut kielteisen vastauksen, tuo ajatus on epätosi. Mutta alitajunta uskoo sen silti ja siitä seuraa negatiivinen tunnetila.
Hakukoneeseen vaikkapa seuraavat, niin löytyy hyvä lista ja parhailta sivuilta myös apuja karsimiseen:
Kymmenen kognitiivista häiriötäTen cognitive distortions
"Monasti lapsena ympäristön aikuisilta opitaan ajattelutapoja, jotka tuottavat negatiivisia tunnetiloja, näitä kutsutaan kognitiivisiksi häiriöiksi. Niistä voi päästä eroon ja kannattaakin: Ihan omilla ajatuksilla voi aiheuttaa itselleen jopa yleistyneen ahdistushäiriön."
No just joo. Ihan oma vika, "itselleen aiheuttanut" , jos ahdistaa tai vaikka tulee ptsd. Vaikka olisi pahoinpidelty tai ra iskattu tai ollut sodan keskeellä. Tai tuntee surua, vihaa jne jos joku vaikka kohtelee väärin ja satuttaa, tai kohtaat elämässä suuria vastoikäymisiä ja suruja.
Sinä unohdat / kiistät nyt lähes kaikkien ulkopuolisten tekijöiden vääjäämättömän merkityksen ja vaikutuksen. Mutkun "on vastuussa omista tunteitaan" Suksi kuule suolle vääristyneen kokonaiskuvasi kanssa. Ei todellinen kokonainen ihmisyys ole tuollaista.
Negatiiviset tunteet ja tunnetilat ensinnäkin todellakin kuuluu tärkeänä osana elämään ja ihmisen terveeseen normaaliin psykologiaan. Koitat leipoa kaikista ihmisen normaaleistakin (negatiivisista) ja tunteista ja raktioita jotain "kognitiivisia häiriöitä" tai muuten "väärää ajattelua" tms. Ja myös traumasta reagointi on mielestäsi vain oma valinta. Näin ei esim. kiusaajan tarvitsisi ottaa mitään todellista vastuuta vaikkapa aiheuttamastaan mielipahasta ja kiusaamisensa seurauksista, ja voi pestä kätensä: "olet vastuussa omista tunteistasi" "Itse syyttä loukkaannuit, kun olet tuollainen yliherkkä" tms. Ei se nyt vain mene noin.
On tietenkin myös ulkopuolisia syitä, tekoja, tapahtumia ja inhimillisiä normaaleja seurauksia, kuten se että sattuu, suuttuu tai tuntee surua. On täysin epäinhimillistä ja todellisuudesta vieraantunutta kuvitella, ettei myös negatiivisilla tunteilla ole tärkeää tervettä roolia ihmisten elämässä monissa tilanteissa. On täysin loogisista ja inhimillistä, että jos satuttaa, niin se sattuu toista. On syitä ja on seurauksia.
Ja kyllä, olet langennut ajattelussasi myös ihmisen psykologisesta todellisuudesta irtaantuneeseen ja haitalliseen pakkopositiivisuuden suohon, eikä siihen auta yhtään, että jatkuvan positiivisuuden pitäisi sinusta tulla helposti. Mikä paradoksi itsessään. Ei tuollainen ole ihan tervettä ajattelua eikä tervettä psykologiaa. Olet vienyt ajatuksesi tässä asiaa nyt niin pitkälle, että olet irtaantuunut todellisuudesta. On itse asiassa haitallista julistaa noin vääristynyttä tuubaa.
ps. ymmärrän kyllä ylipäätään esim. ajatuksen valtavan voiman ja vaikkapa positiivisen ajattelun vaikutuksen, mutta sinä unohdat nämä kaikki muut asiat.
Useimmille tulee elämässä se oman itsenkin rajallisuus jossain vaiheessa vastaan. Sellainen kaikkivoipuuden tunne siinä sitten usein karisee pois.
Vierailija kirjoitti:
Pystyn valitsemalla, mitä ajattelen. Mutta miksi muuttaisin? Haluan tuntea, mitä tunnen.
Haluat tuntea ahdistusta, surua, vihaa, pelkoa, häpeää, turhautumista, avuttomuutta, toivottomuutta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole enää mitään tunnetiloja, ei pahoja eikä hyviä. Pitänee siis vastata ei.
Erikoista, miksei ole?
Eräs tuntemani nuori mies viheltelee. Hän kertoi, että jos joku asia työssä tai muuten kenkuttaa niin hän viheltelee, siis jotain musiikkikappaletta. ” eihän se itse asiaa korjaa, mutta siirtää harmituksen itsen ulkopuolelle, koska viheltäminen on niin hassunkurista toimintaa”
Hän siis osaa viheltää tunnistettavia biisejä, eikä vaan puhaltele ilmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystyn valitsemalla, mitä ajattelen. Mutta miksi muuttaisin? Haluan tuntea, mitä tunnen.
Haluat tuntea ahdistusta, surua, vihaa, pelkoa, häpeää, turhautumista, avuttomuutta, toivottomuutta?
Tuota kaikkea kutsutaan ihmisyydeksi. Se, että ihminen ignoroi tai totaalisesti kieltää ko tunteet sairastuttaa vähitellen fysiikan. Usko minua, kokemusta löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystyn valitsemalla, mitä ajattelen. Mutta miksi muuttaisin? Haluan tuntea, mitä tunnen.
Haluat tuntea ahdistusta, surua, vihaa, pelkoa, häpeää, turhautumista, avuttomuutta, toivottomuutta?
Tuota kaikkea kutsutaan ihmisyydeksi. Se, että ihminen ignoroi tai totaalisesti kieltää ko tunteet sairastuttaa vähitellen fysiikan. Usko minua, kokemusta löytyy.
Tunteiden tunteminen on eri asia kuin se, että niihin jää jumiin. Niin lääketiede kuin henkiset opit korostavat, että tunteita ei tarvitse tukahduttaa, mutta niitä voi oppia käsittelemään. Esimerkiksi meditaatio ja hengitysharjoitukset auttavat kohtaamaan ikäviä tunteita rakentavalla tavalla.
Onnistun, ja väittäisin että 99% vanhemmista oppii sen taidon ihan pakosta.
Ei lapsille sovi nykyään rähjätä ja raivota aivan pienestä, aina kun itse vituttaa, vaan omat tunteet pitää oppia hanskaamaan, jopa muuttamaan. Aika moni kesäloma on päin v-a jos ei kykene laskemaan irti omasta silkasta raivon ja katkeruuden tunteesta, mitä ne kiittämättömät kakarat on tehneet, automatka yhtä helvettiä, käytös taukopaikalla yhtä helvettiä jne. Vaikka ollaan järjestetty isolla rahalla ja vaivalla heille lomamatka. ...jep, erittäin tuttua.
En kuitenkaan tee kuten ap "keskittymällä vain tuntemaan sitä hyvää sen tunteen voi muuttaa" vaan pelkästään lasken siitä vitutuksesta irti. "tää ei haittaa, tää ei ole oikeasti iso asia" tms. Eli yritän laittaa sen asian mittasuhteisiin. Pyrin laskemaa huonosta tunteesta irti, nollaamalla sen (yleensä ne huonot tunteet on just niin huonoja, että niistä tosiaan kyllä kannattaa vain laskea irti, älä jää pyörittämään niitä.) Tilalle tulee joku neutraali fiilis, ei silkkaa iloa mutta "tän kanssa pystyy elämään".
***
Sama myös jos on oikeasti iso ja paha asia, rikoksen uhriksi joutuminen esim. Vähän samaan tapaan laitan asiaa mittasuhteisiin, että vielä olisi pahemminkin voinut mennä tms, mutta kun oikeasti paha asia, niin silloin tunteesta irtipääseminen kestää kyllä paljon kauemmin.
Vierailija kirjoitti:
Pystyn valitsemalla, mitä ajattelen. Mutta miksi muuttaisin? Haluan tuntea, mitä tunnen.
Joskus siitä on hyötyä.
Elämässä voi tulla vastaan tilanteita, jossa voi olla tarvetta agressiviselle tunnetilalle - ja päinvastoin.
Mm. brittien - ja varmaan monien muidenkin maiden - SAS erikoisjoukkoja koulutetaan tunnetilojen hallinnassa.
Mä pystyn feikkaamaan aivojani vaikka vuosikausia, että "kaikki on ok ja kyllä tämä tästä", vaikka elämäntilanne olisi millainen, mutta sitten tulee romahdus. En suosittele tätäkään tapaa. Toivon joskus, että osaisin päästellä höyryjä silloin, kun se on tarpeen, ajankohtaista ja oikeutettua, mut ei.
Nimim. Terapian tarpeessa