Lue keskustelun säännöt.
Muistellaan, millaista oli käydä koulua 80- ja 90-luvuilla!
Minä kävin kouluni noina vuosikymmeninä.
80-luvulla ala-asteella oli todella tiukka kuri. Häiriköitä ei ollut, sillä heidät oli siirretty tarkkikselle (eli tarkkailuluokalle).
Oppitunneilla kaikki istuivat hiljaa omissa pulpeteissaan ja puhuivat vain luvalla ja silloinkin piti nousta seisomaan. Kun opettaja tuli luokkaan, piti nousta seisomaan. Istua sai vasta, kun annettiin lupa. Ruokarukous luettiin ja ruokalaan mentiin siistissä parijonossa hiljaa. Opettajille ei ikinä huudeltu, ei vängätty vastaan.
Ruokaa ei itse saanut ottaa, vaan se annosteltiin sinulle. Ruokaa ei saanut jättää, jos jätti, sai pahoja mulkaisuja. Kaunokirjoitusta harjoiteltiin todella paljon, myös aineiden kirjoitusta kaunokirjoituksella. Kun välituntikello soi, piti asettua siistiin jonoon ulos oven eteen luokittain. Vasta kun jono oli hiljainen ja suora, opettaja päästi sisään. Maahanmuuttajia ei ollut ensimmäistäkään koko koulussa. Kaikkien äidinkieli oli suomi. Tällaista Espoossa kasarilla.
Kommentit (93)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaunokirjoituksen opettelu oli ainakin ihan turhaa. Lopetin sen käytön, kun huomasin kuinka hidasta sillä on kirjoittaa. Myöhemmin tärkeämpää on ollut osata kirjoittaa tietokoneella nopeasti.
Missä ja milloin olet koulusi käynyt? 😳
Aloitin koulun 1987 ja Helsingissä. Yläasteelle asti jaksoin käyttää kaunokirjoitusta, mutta lopulta aloin vihaamaan koko kirjoitustyyliä. 10-sormijärjestelmän opittuani, niin ei paljon tarvitse sormiaan katsoa, kun kirjoittaa tietokoneella.
Kaunokirjoitus on todella tärkeää aivojen kehityksen kannalta. Tästä on kiinnostavaa tutkimusta olemassa.
Minäkin kirjoitan poikkeuksellisen nopeasti kymmensormijärjestelmällä -todennäköisesti siksi, että osaan myös kaunoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan kun rehtori nosti oppilaan rynnyksistä ja ripusti naulakkoon. Siinähän räpisteli.
Tyypillisiä rangaistuksia: ei saa käyttää koulussa vessaa, pitää käyttää pihan ikivanhaa huussia & ruoka pitää syödä lautaselta kokonaan vaikka olisi oksentanut sille. Ruokalassa istutaan vaikka monta tuntia kunnes ruoka on syöty.
Uskonnonopettaja pelotteli lapset hiljaiseksi synnistä ja helvetistä puhuen. Pikkuveli tuli kotiin itkien että maailmanloppu on tulossa.
80-luvulla tapahtunutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
90-luvulla yläasteilla oli kaikennäköisiä kaikille yhteisiä esitelmiä. Siis esim. kaikki seiskat tai kasit (useampi luokka jokaista vuosiluokkaa) koottiin auditorioon kuuntelemaan vierailevaa luennoitsijaa esim. huumeista tai sukupuolitaudeista.
Ja väkivallasta! Kamalia kuvia rautalangalla sidotuista hampaista kun leuka oli murtunut jne.
Tosiaan nousta piti kun opettaja tuli luokkaan ja se antoi luvan istua. En muista, että vastatessa olisi pitänyt enää nousta (äitini aikoina kyllä). Aloitin koulun 1986. Päivänavaus tuli keskusradiosta joka aamu vielä lukiossakin (lukiossa muistaakseni enää maanantai-aamuisin, peruskoulussa taisi olla joka aamu), ja 90 % ajasta se oli uskonnollinen.
Olinkin jo miltei unohtanut nuo auditorio esitykset, esim. Timo Nuutinen taisi käydä luennoimassa väkivallan seurauksista karmeine kuvineen. Yläasteella 1987 - 1990.
Yläasteella oli myös kielistudio, kasettinauhuri ja mikrofonikuulokkeet, melkein kuin nykyajan striimaajien headset :D
Kiusaamiseen ei puututtu vaikka se olisi ollut fyysistä. Opettajat meni mobbaukseen mukaan. Aika lohdutonta oli.
Pojat on poikia, sanottiin. Rakkaudesta se hevonenkin potkii. No ei potki, vaan vihasta ja kivusta.
Aamu alkoi aamunavauksella, jonka päätteeksi laulettiin yleensä joku virsi, mutta joskus joku isänmaallinen laulu. Tämä 90-luvulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku mainitsi kirjaston jossain vaiheessa, käytiin mekin koulun kanssa muutaman kerran kirjastossa ja ensimmäisellä reissulla ekaluokalla syksyllä 1981 sain ensimmäisen kirjastokorttinikin, semmoinen pahvinen. Se taitaa olla vielä tallessakin, samoin myöhemmin itse ottamani kirjastoautokortti.
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvinnut noista seisomaan kun vastasi, en oikein usko että missään on koskaan tarvinnut, tekee ihan liian kömpelöä opetuksesta.
Minulla oli opettaja 1979-1982 joka vaati vastauksen seisoen. Ikää opettajalla oli jo silloin varmaan 80+
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Häiriköitä oli mielestäni enemmän kuin nykyään, ja huono koulumenestys jonkinlainen ylpeyden aihe. Tosin oma kokemukseni pikkukunnan koulusta, jossa koko paikkakunnan oppilasaines oli sekaisin. Omat lapseni käyvät taas koulua keskiluokkaisella asuinalueella. Lapset suorastaan kilpailevat arvosanoista, hikipingoista ja nipottajista ei ole kuultukaan.
Myös tunnevammaisia opettajia on nykyään vähemmän. Omassa lapsuudessani nöyryyttäminen ja simätikuksi ottaminen olivat arkipäivää. Kynnys valittaa opettajista oli todella korkealla, vanhemmillakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
90-luvulla yläasteilla oli kaikennäköisiä kaikille yhteisiä esitelmiä. Siis esim. kaikki seiskat tai kasit (useampi luokka jokaista vuosiluokkaa) koottiin auditorioon kuuntelemaan vierailevaa luennoitsijaa esim. huumeista tai sukupuolitaudeista.
Niin muuten olikin. Poliisitkin olivat useampaan kertaan. Huumeista oli esitelmiä paljon.
Meillä kävi joku huumevalistaja, joka kertoi, että LSD:tä ottanut oli silponut itsensä veitsellä luullen olevansa appelsiini. Ja toinen hypännyt talon ikkunasta luullen että osaa lentää. Muuta minulle ei jäänyt päähän tuosta valistuksesta.
Meillä on varmaan ollut sama valistaja 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kouluaamut alkoivat niin, että jokainen oppilas vuorollaan piti hengellisen aamunavauksen tietystä kirjasta. Opettaja aina edellisenä päivänä sanoi, että kenen vuoro on seuraavaksi ja mistä kohdasta pitää lukea. Aamulla pidettiin rukous ja lounasaikaan pidettiin ruokarukous. Evankelis-luterilaisittain edettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei meillä ainakaan 80-luvulla ja 90-luvun alussa pitänyt nousta seisomaan, jos puhui. Ihan viitattiin ja opettaja kysyi ja pulpetissa istuen sai vastata. Ja jo 80-luvun lopussa meillä oli tummaihoinen ja yksi turkista kotoisin ollut perhe pienessä itäsuomalaiskaupungissa.
Koko ala-asteen ajan piti nousta seisomaan pulpetin viereen sen jälkeen, kun opettaja antoi luvan puhumiselle.
Tämä 80-luvulla. Piti siis aina puhua seisten.
90-luvulla yläasteella ei enää ollut noin.
Espoo.
En ainakaan ite ole tehnyt noin. Aloitin koulun 1987.
No ei sitten varmaan kukaan missään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi koulussa oli sentään silloin tällöin mehudiskoja. Dingo ja Europe soivat kovaa. Hitaat olivat parhaita, silloin jopa se koulun kiltti poika pääsi tanssimaan tytön kanssa, ihan ilman pakottamista. Aina jotkut tytöt olivat niin mukavia, että huomioivat nämäkin pojat.
Ja väkivallasta! Kamalia kuvia rautalangalla sidotuista hampaista kun leuka oli murtunut jne.
Tosiaan nousta piti kun opettaja tuli luokkaan ja se antoi luvan istua. En muista, että vastatessa olisi pitänyt enää nousta (äitini aikoina kyllä). Aloitin koulun 1986. Päivänavaus tuli keskusradiosta joka aamu vielä lukiossakin (lukiossa muistaakseni enää maanantai-aamuisin, peruskoulussa taisi olla joka aamu), ja 90 % ajasta se oli uskonnollinen.