Miksi yli 40v ihminen säästää eikä elä?

Säästän JA elän.

Säästän, että voin elää.

Säästän, että lapseni voivat minun jälkeeni elää. 

Elämää voi olla jäljellä 50 vuotta.  Loppuun asti pitää pärjätä omillaan.

Säästän ja elän. Onko vaikeaa nähdä yhtäläisyyttä tässä? Mustavalkoinen ajattelu ap: llä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskimääräisellä suomalaisella on nykyään 40-vuotiaana nettona lähinnä velkaa kun käytännössä koko omaisuus (jos sitä edes on) on kiinni omistusasunnossa jonka 30v asuntolainaa ei ole kaikkien koronavuosien sun muiden kriisien aikana käytettyjen lyhennysvapaiden ansiosta juurikaan edes lyhennetty.

Mut jos sä myyt sen asunnon ja maksat sillä sen velan veke, niin sulle jää kuitenkin se minkä oot itse säästänyt asuntoon eli käytännössä oot saanut asua ilmaiseksi toisin kuin vuokralla.

Entäs ne jo maksetut lainat pankille korkoineen ja varainsiirtovero? 

Nelikymppisenä oli lapsi aloittelemassa koulua, siinä mitään aikaa ollut elää. Nyt 55 on sitten molempia: ruuhkavuosina jemmatut säästöt, varaa pitkiin lomiin ja työpäivänkin jälkeen omaa aikaa.

Enkä silti pistä vielä pitkään aikaan kaikkea leviäksi: kohtuullisen eläkkeen päälle on ihan kiva ottaa sijoituksista toimintatonni tarvittaessa.

AP taitaa olla niitä jotka on haksahtaneet säästämiseen/sijoittamiseen, kun se on ollut nyt lähes muoti-ilmiö. Kärsivällisyyttä ei kuitenkaan ole pidempiaikaisempaan säästämiseen ja oikeaan vaurastumiseen kun rahat polttelee tilillä ja pitää päästä tuhlaamaan.

Kukin taaplaa tyylillään. Voisiko joku kertoa, miksi joitakin tuntuu kaivelevan suunnattoman paljon se, kuinka joku muu elää omaa elämäänsä? 

Vierailija kirjoitti:

40-vuotiaana palkkatulot ovat yleensä niin korkeat, että ne riittävät mukavaan elämään. Osakkeet ja muut säästöt voivat odottaa sitä hetkeä, että tulot putoavat vääjäämättä, eläkkeellä tai sitten äkisti, työttömänä.

Jokainen voi tarkastaa paljonko saisi ansiosidonnaista. Älä unohda vähentää summasta veroja. Ota huomioon myös vähennysporrastukset. 
ota myös huomioon ikäsi ja ikäistesi todennäköisyys tulla rekrytoiduksi. Äkkiä huomaat, että säästösi eivät ole vieläkään riittävät. Eläkeikä ikäluokalla on seitsemässä kymmenessä.

Olet käsittänyt "elämisen" väärin. Elämä ei tarkoita tuhlaamista. shoppailua ja juoksemista.

Elämä on luonnossa kävelyä. Kalastamista. Hyvää ruokaa. Ystävien ja perheen kanssa olemista...

Moni vähän jo elämää nähnyt on tällaisen asian tajunnut.

Just nelikymppisenähän sitä pitää säästää, jos on vielä työpaikka, koska viisikymppisten jälkeen pois potkimisen riski kasvaa eksponentiaalisesti ja eläkeikään on siinä vaiheessä vielä parikymmentä vuotta, jotka pitäisi jollakin ilveellä kituuttaa, kun uuden työpaikan saaminen on lottovoittoon verrattavissa oleva mahdollisuus.

Kun nelikymppinen näkee että kuusikymppinen äitinsä ei saa uutta työpaikkaa kaikesta osaamisestaan huolimatta hänelle tulee elämän realiteetit erittäin selväksi.

Ainut looginen ratkaisu on varautuminen.

Vierailija kirjoitti:

Kun nelikymppinen näkee että kuusikymppinen äitinsä ei saa uutta työpaikkaa kaikesta osaamisestaan huolimatta hänelle tulee elämän realiteetit erittäin selväksi.

Ainut looginen ratkaisu on varautuminen.

Tilastojen mukaan noin puolet työttömistä on yli 50v. Nelikymppisellä on vielä hetki aikaa säästää rahaa. Syrjintä alkaa jo 45v ja aiemminkin, jos työnhakuhetkellä ei ole työsuhteessa.

Kun huomaat, ettei irtisanotut työkaverisi saa vuosiin uutta työtä… 

Minulla oli innokkaat matkustusvuodet iässä 28-41. Nyt olen 48-vuotias enkä tosiaan vuosiin ole käynyt ulkomailla. Jotenkin tuossa tuli maailmanmatkatarpeeni purettua, ja nyt pikemminkin koen, että elämä menee hukkaan, jos en näe päivittäistä luonnon vaihtelua lähimetsässä, jos ei ole aikaa lukea kiinnostavia kirjoja, jos en kokeile uusia ruokareseptejä. Rahaa säästän ihan siltä varalta, että elämääni ilmaantuukin vielä joku varoja vaativa intohimo, kuten mökin hankkiminen. Tällä hetkellä en kaipaa kalliita ajanvietteitä tai tuotteita.

Säästäminen on viisaan homma. Jos rahaa jää niin ne perii rakkaat lapset. En minä kelleen raportoi miksi säästän.

Elän ja säästän. Säästän siksi, että haluaisin jäädä pois työelämästä, ja myös siksi, että voin joutua potkituksi pois työelämästä. Molemmissa tapauksissa on hyvä olla paljon säästöjä, joilla voi elää mukavaa elämää. En jää vielä pois töistä, koska säästöjä ei ole riittävästi ja toisaalta en uskalla jättää hyvää tilannettani työelämässä, vaan taon vielä, kun rauta on kuumaa.

Vähän päälle nelikymppisenä olin maksanut asuntolainan pois, sijoittanut runsaasti jenkki-osakkeisiin ja vuosituloni oli noin 120k€/ vuosi. Mutta sitten totesin, että jos tässä elämässä meinaan panostaa kunnolla moottoriurheiluun, niin nyt on sen aika. Yhtään pidemmälle en voinut enää lykätä haaveilua kilvanajosta. Niinpä sitä moottoriurheilua tuli sitten harrastettua reilut 15 vuotta. Sinä aikana "jouduin" myymään kaikki osakkeeni, myös kesämökki sai lähteä. Sanomattakin on selvää, ettei palkasta jäänyt säästöön mitään. Mutta tulipahan elettyä, enkä kadu mitään. Muutama vuosi sitten jätin moottoriurheilun ja nyt olen taas saanut taas kerättyä säästöjä ja rahaa on tullut käytettyä normaaliharrastuksiin. Se hyvä puoli kalliissa harrastuksessa on ollut, että töitä on pitänyt painaa tosissaan, sitä rahoittaakseen. Nyt on mukava eläke tulossa, kun kahden vuoden jälkeen jään eläkkeelle.

Vierailija kirjoitti:

Säästäminen on viisaan homma. Jos rahaa jää niin ne perii rakkaat lapset. En minä kelleen raportoi miksi säästän.

Ja kun rahaa jää yli, niillä pystyy maksamaan perintöverot. Ei joudu lapset perintömantujen takia ongelmiin.

E L Ä N säästäen...

Joillekin SE ON ELÄMÄÄ kun voi säästää.