Kuka minua, lapseton hoitaa, sittenkun olen vanhus?

Keskittykää elämäänne nyt, mistään muusta ei ole takeita.

Asun senioritalossa ja tässä on lähellä useita senioritaloja ja tunnen paljon naapureita jos syystä, että meillä on muutaman kerran vuodessa yhteisiä tilaisuuksia. Osa asukkaista on joutunut ottamaan kotiapua ja hyvin harvan kohdalla käy omaiset auttamassa. Esim omassa talossa vain kolmen asukkaan  luona auttaa lapsi tai lapset. Asukkaita on n 70 ja ikähaarukka 65  - liki sataan vuoteen. Meistä n 85% ei tarvitse muuta ulkopuolista apua, kuin siivouspalveluja. 

Vierailija kirjoitti:

Tuoreena kokemusasiantuntijana äitini ollesssa hoitokodissa ja siellä käydessäni toimintaa seuratessani sanoisin että lapsettomalla on hyvin vähän vieraita ja kukaan ei valvo etteivät esim. vaatteet häviä pyykinpesun jälkeen, lääkärikäynneille ei hoitajia riitä mukaan, kielitaitoista seuraa on niukasti tai edes vaihtelua päiviin. Tämä on suurempi ongelma, perushoito varmaan toimii.

Hoivayksikössä työskennelleenä voin sanoa että on paljon vanhuksia joilla on lapsia mutta lapset ei käy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan höpö aloitus taas..äidilläni oli neljä lasta eikä meistä yksikään häntä hoitanut. Aikansa yritti pärjäillä muistisairaana kotoaan, ja kun ei enää pärjännyt, sai paikan palvelukodista. Siellä oli hoitajat hoitamista varten. Minä en nähnyt tehtäväkseni ajella 130 kilometrin päähän häntä päivittäin hoitamaan.

Te siis että hoitaneet hänen mitään asioita esim. raha-asioita, ette järjestäneet hänelle apua mistään. Eli hän muistisairaana hoiti omat asiansa ihan itse loppuun asti ja ymmärsi milloin ja mistä hän saa kaiken tarvitsemansa avun ja taisteli saadakseen sen. Te vain soititte hänelle silloin tällöin puhelimeen jonka hän oli itse osannut hommata.

Jotenkin älytöntä, miten sokeita ihmiset on sille omalle työlleen. "ei meistä kukaan hoitanut, --- sai paikan palvelukodista". Siinä nimenomaan lapset tekevät HOITOTYÖTÄ kun toimivat linkkinä sen vanhuksen ja yhteiskunnan välillä. Ei ne kotihoito ja ruokapalvelu tule itsestään, jonkun pitää ne järjestää. Joku järjestää turvapuhelimen, hoitopaikat, lääkärikäynnit ja edunvalvonnat.

Ilman jotakuta täysjärkistä -joka usein on vanhuksen oma lapsi-  aika moni vanhus ihan kirjaimellisesti vaan näivettyisi ja kuolisi sinne rintamamiestaloonsa keskelle ei mitään. Kukaan ei tietäisi. 

Vierailija kirjoitti:

Tuoreena kokemusasiantuntijana äitini ollesssa hoitokodissa ja siellä käydessäni toimintaa seuratessani sanoisin että lapsettomalla on hyvin vähän vieraita ja kukaan ei valvo etteivät esim. vaatteet häviä pyykinpesun jälkeen, lääkärikäynneille ei hoitajia riitä mukaan, kielitaitoista seuraa on niukasti tai edes vaihtelua päiviin. Tämä on suurempi ongelma, perushoito varmaan toimii.

Miksi pitäisi valvoa että yksikään vaate ei mene hukkaan?

Miksi sinne lääkäri käynnilöe hoitajan pitäisi mennä mukaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuoreena kokemusasiantuntijana äitini ollesssa hoitokodissa ja siellä käydessäni toimintaa seuratessani sanoisin että lapsettomalla on hyvin vähän vieraita ja kukaan ei valvo etteivät esim. vaatteet häviä pyykinpesun jälkeen, lääkärikäynneille ei hoitajia riitä mukaan, kielitaitoista seuraa on niukasti tai edes vaihtelua päiviin. Tämä on suurempi ongelma, perushoito varmaan toimii.

Vanhana kokemusasiantuntijana sanon että niiden 18 vuoden aikana, jotka työskentelin vanhainkodissa, asukkaiden lapsia näkyi pääsääntöisesti hyvin vähän tai ei ollenkaan. Oli paljon heitä joiden lapset eivät käyneet koskaan. Yksi tytär lykkäsi joka jouluaatto ovenraosta kukan hoitajalle ja käski viedä äidilleen. Itse ei ehtinyt ikinä kun ennen saunaa piti vielä käydä haudoilla. 

Juu, lapsi ei ole mikään tae siitä että joku vierailee vanhainkodissa.  Ihan hirveän naiivi ajatus. 

Vanhuksilla käy tosi vähän vieraita. Monilla ei ketään vierailijoita, vaikka lapsia olisikin. Muistisairas umpidementikko ei ole kovin mukavaa seuraa, ja unohtaa samantien että joku kävi. - että en syyllistä, ymmärrän ihan hyvin miksi ei lähdetä käymään kovin usein. Toki nyt edes joskus voisi... vie vaikka kukan (jos dementti ei sitä syö), olisi huoneessaan edes jotain kaunista. Tai radion, josta voi kuunnella jotain puhekanavaa, tai musiikkia. Joillain vanhuksilla ei ole senkään vertaa viihdettä. Mutta ymmärrän että kovin usein ei tule käytyä, jos ei vanhus enää edes keskustele. Tai ei muista lainkaan kenen kanssa puhuu. Tai on aggressiivinen. Esim kovin pieniä lapsia ei tällaisten luokse mielellään veisikään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä nykyajan "nuorilla" on se etu et tekoäly hoitaaa/auttaa meitä ku ollaan vanhoja

Tekoälykö hoitaa sinun raha-asiat, maksaa laskut ja hoitaa yhteydenpidon viranomaisiin. Tekoälykö hoitaa sinun apteekkiasiat, lääkärikäynnit, liittymäasiat ja kaikki uudet vaatimukset mitä keksitään. Tekoälykö sinulle hommaa uuden puhelimen, tietokoneen, vaatteet, tekarit yms. kun et pysty niitä yksin hommaamaan. Vanhusten auttaminen alkaa jo huomattavasti aikaisemmin kuin he tarvitsevat varsinaista hoivaa. Jos nuoret nyt paukuttavat henkseleitä miten he ossavat käyttää tekoälyä niin tekoäly on heidän vanhuudessa yhtä aatamin aikuinen kuin ensimmäiset tietokoneet nykyvanhusten keski-iässä.

Aika monet asiat saa nykyään ihan koti ovelle

Muistisairaalta puuttuu kyky "saada asioita koti-ovelle". Ei edes tiedä että on joku palvelu olemassa. Ei ymmärrä että tarvii apua. 

- tämä on ehkä se pahin sudenkuoppa; ihmiset kuvittelevat, että kyllä minä itsestäni huolehdin. Kaikkea saa kun on rahaa jne. He eivät tunnu tietävän, miten muistisairaus estää sen itsestä huolehtimisen. Se tulee niin vaivihkaa, että et välttämättä tajua. Yhtäkkiä et enää sitten vaan osaakaan käyttää esim puhelinta, kun siitä loppuu akku, ja sen jälkeen et osaa sitä käyttää. Tai et osaa lämmittää taloasi. Mutta et ymmärrä mistä se johtuu, etkä osaa hakea apua. 

Paradoksaalisin skenaario - et tiedä mikä vuosi on, et tiedä miten vanha olet, luulet olevasi vaikkapa juuri 30 täyttänyt, eihän sen ikäiset tarvitse vanhustenhoitoapua! Joten miten ihmeessä tällainen ihminen hakisi apua? Ei hänellä ole sairaudentuntoa välttämättä ollenkaan. 

Myös fyysisen toimintakyvyn heikkeneminen tapahtuu niin, ettei sitä tunnu tajuavan. Tässä on seurattu useamman tutun vanhuksen kompurointia, pää pelaa, mutta jalat tai tasapaino ei. Ja sitä ei ymmärrä, ennen kuin on liian myöhäistä eli kaatuu niin että on päästävä paikattavaksi. Toivottavasti silloin ei ole ihan yksin, kun se kaatuminen yllättäin tapahtuu? Edes joku käy joskus tarkistamassa. Tai asuu ihmisten ilmoilla ja pystyy jotain hälyttämään. 

Vierailija kirjoitti:

Jos siihen mennään, että lasten pitää hoitaa, niin sitten kannattaa hankkia säästöt ja palkata joku hommaan. Niinhän se ei voi mennä, että jätetään lapset tekemättä ja sitten odotetaan, että toisten lapset hoitaa joko suoraan tai verojen kautta sen jälkeen, kun ensin hoitaa fyysisesti omat vanhempansa. 

 

Ehkä palaamme vanhaan systeemiin, jossa ihmisen turva oli jälkikasvu. Loppujen lopuksi se on paras keino taata jotenkin kelvollinen vanhuus. Paljon hoetaan, että "ei ne lapset välttämättä hoida". Niin, ei ole hoitanut viimeset 50 vuotta, kun on ollut mahdollisuus olla hoitamatta. Aiemminkin hoidettiin pakon edessä ja kyllä ihmiset sitten taipuu, jos vaihtoehtoja ei ole. 

Aiemmin ei ihmiset eläneet 80-vuotiaiksi kuin aniharvoin.  Läheskään kaikilla ei ollut niitä vanhempia hoidettavana, vanhukset saivat flunssasta keuhkokuumeen ja kuolivat pois. 

Nyt kitkutetaan vaikka kymmenen vuotta vuodepotilaana. Hoitotyö on yksittäiselle ihmiselle mahdoton tehtävä, jos ja kun se nykyvanhuksilla tarkoittaa 24/7 vastuuta ja jopa useita vuosia. 

Harvoin lapset käy niin usein että heistä esim. kaatumisissa on mitään hyötä. Paras varautuminen on se että sinulla on puhelin tai joku muu laite jolla hälyttää apua tarvittaessa tai joka hälyttää sitä tietyissä tilanteissa itse.

Mulla on kaksi poikaa, aikusia jo. Enpä usko että ovat kiinnostuneita hoitamaan mua vanhemmiten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuoreena kokemusasiantuntijana äitini ollesssa hoitokodissa ja siellä käydessäni toimintaa seuratessani sanoisin että lapsettomalla on hyvin vähän vieraita ja kukaan ei valvo etteivät esim. vaatteet häviä pyykinpesun jälkeen, lääkärikäynneille ei hoitajia riitä mukaan, kielitaitoista seuraa on niukasti tai edes vaihtelua päiviin. Tämä on suurempi ongelma, perushoito varmaan toimii.

Miksi pitäisi valvoa että yksikään vaate ei mene hukkaan?

Miksi sinne lääkäri käynnilöe hoitajan pitäisi mennä mukaan?

Jos ihminen on palvelukodissa eli ei kykene huolehtimaan itsestään, siinä on sulle viiden pisteen vihje, miksi jonkun pitäisi olla mukana lääkärikäynnillä. 

Muistisairas on taaperon tasolla, ei pikkulastakaan laiteta yksin lääkäriin. Siellä esim kerrotaan jatkotutkimuksista, tai lääkkeistä, tai mitä vaan. Vanhus ei näistä muista. Vanhus ei välttämättä osaa edes kertoa miksi on lääkäriin tullut, mitä oireita on. 

Mutta hoitajia ei riitä irrottautumaan että joku voisi lähteä mukaan. 

Liekö yksi syy vanhustenhoidon huonoon tasoon siinä, että poliittiset päättäjätkään eivät tajua, mitä se muistisairaan elämä on. Miten paljon on muiden ihmisten varassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuoreena kokemusasiantuntijana äitini ollesssa hoitokodissa ja siellä käydessäni toimintaa seuratessani sanoisin että lapsettomalla on hyvin vähän vieraita ja kukaan ei valvo etteivät esim. vaatteet häviä pyykinpesun jälkeen, lääkärikäynneille ei hoitajia riitä mukaan, kielitaitoista seuraa on niukasti tai edes vaihtelua päiviin. Tämä on suurempi ongelma, perushoito varmaan toimii.

Miksi pitäisi valvoa että yksikään vaate ei mene hukkaan?

Miksi sinne lääkäri käynnilöe hoitajan pitäisi mennä mukaan?

Jos ihminen on palvelukodissa eli ei kykene huolehtimaan itsestään, siinä on sulle viiden pisteen vihje, miksi jonkun pitäisi olla mukana lääkärikäynnillä. 

 

Muistisairas on taaperon tasolla, ei pikkulastakaan laiteta yksin lääkäriin. Siellä esim kerrotaan jatkotutkimuksista, tai lääkkeistä, tai mitä vaan. Vanhus ei näistä muista. Vanhus ei välttämättä osaa edes kertoa miksi on lääkäriin tullut, mitä oireita on. 

 

Mutta hoitajia ei riitä irrottautumaan että joku voisi lähteä mukaan. 

 

Liekö yksi syy vanhustenhoidon huonoon tasoon siinä, että poliittiset päättäjätkään eivät tajua, mitä se muistisairaan elämä on. Miten paljon on muiden ihmisten varassa. 

Kun muisti vanhuksella on taaperon tasolla niin miksi ihmeessä? Kaikkein paras olisi että edes se vanhus ei mene lääkäriin.

Ei, ap mutta kelle mä kerron sitten mitä olen kokenut ja nähnyt elämässäni? Kellekään vieraalle ei ole merkitystä elämälläni. Nämä velat eivät oikeasti ole ajatelleet mitä lapsettomuus merkitsee. Mulla se tarkoittaa koko maailmani romahtamista. Ajattelin nuorena saavani perheen ja joskus lapsenlapsia. Nyt tulevaisuus on vain tyhjää. Aina annetaan ohjeeksi. "Mene tekemään vapaaehtoistyötä". Mutta lapsettomuus tekee minussa sen etten piittaa tippaakaan myöskään muista. Jos Suomea uhkaisi sota en todellakaan aio osallistua sen puolustamiseen millään tavalla. Mulla ei ole mitään minkä vuoksi uhrautuisin. 

Olen vapaaehtoisesti lapseton koska en halua lapsia tälläiseen paskamaahan.

 Elän nuukasti ja sijoitan kaiken ylimääräisen rahan jotta pääsen pois työelämästä ennen kuin olen 60 vuotias. Perintöni menkööt vaikka valtiolle tai löytöeläinkotiin.

Kun olen vanha niin minua hoitaa vanhustenhoitaja kun makaan toimintakyvyttömänä sängyssä.

M35

Vierailija kirjoitti:

Vanhainkodin tai kotipalvelun työntekijät. Lapset eivät ole mikään automaatti vanhuudenturvaksi. Välit voivat olla poikki, ovat kiireisiä tai asuvat kaukana.

Aika kovasydämistä ja itsekästä käytöstä lapsilta, jos eivät iäkästä vanhempaansa hoida. Poikkeuksia tapaukset, joissa lapsi on itse jollain tapaa sairas tai vammainen, ettei kykene hoitamaan tai jos iäkkään vanhemman kunto ja terveydentila on liian haastava ei-ammattilaiselle hoidettavaksi ts. sellainen, ettei omaishoito tai kotihoito riitä. Mutta tuollainen "kiireellisyys" tai "kaukana asuminen" on pelkkiä tekosyitä ja järjestelykysymyksiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhainkodin tai kotipalvelun työntekijät. Lapset eivät ole mikään automaatti vanhuudenturvaksi. Välit voivat olla poikki, ovat kiireisiä tai asuvat kaukana.

Aika kovasydämistä ja itsekästä käytöstä lapsilta, jos eivät iäkästä vanhempaansa hoida. Poikkeuksia tapaukset, joissa lapsi on itse jollain tapaa sairas tai vammainen, ettei kykene hoitamaan tai jos iäkkään vanhemman kunto ja terveydentila on liian haastava ei-ammattilaiselle hoidettavaksi ts. sellainen, ettei omaishoito tai kotihoito riitä. Mutta tuollainen "kiireellisyys" tai "kaukana asuminen" on pelkkiä tekosyitä ja järjestelykysymyksiä!

Minua hakattiin ja haukuttiin pienestä asti. En kuullut vanhemmiltani yhtään hyväksyvää sanaa, en ollut sylissä, mustelmia kyllä sain. Minut saatettiin pitää päivä ilman ruokaa. Kolmikymppisenä katkaisin välit kokonaan. Vai oikein kovasydämistä ja itsekästä. Hoida sinä heidät kun olet niin hyvä ihminen. 

Kyllä täällä annetaan turhan pessimistinen kuva vanhustenhuollosta. Omat muistisairaat vanhempani menehtyivät viimeisen viiden vuoden aikana. Ensin saivat kotipalvelun apua kotiin ja ostivat siivous- ja kauppapalvelun. Sitten saivat hoitokotipaikat. Minä en osallistunut kuin muuttoihin ja toimin edunvalvontavaltuutettuna.

Omalla kohdallani asiat eivät ehkä toimi enää näin. Mutta minulla on säästöjä, joiden varassa toivon selviäväni. Eniten kuitenkin toivon menehtyväni ennen pitkittynyttä vanhuutta. Sekin hyvä puoli lapsettomuudessa on, että minua ei jää kukaan kaipaamaan eikä ole ketään, jonka vuoksi haluaisin elää mahdollisimman pitkään.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä täällä annetaan turhan pessimistinen kuva vanhustenhuollosta. Omat muistisairaat vanhempani menehtyivät viimeisen viiden vuoden aikana. Ensin saivat kotipalvelun apua kotiin ja ostivat siivous- ja kauppapalvelun. Sitten saivat hoitokotipaikat. Minä en osallistunut kuin muuttoihin ja toimin edunvalvontavaltuutettuna.

Omalla kohdallani asiat eivät ehkä toimi enää näin. Mutta minulla on säästöjä, joiden varassa toivon selviäväni. Eniten kuitenkin toivon menehtyväni ennen pitkittynyttä vanhuutta. Sekin hyvä puoli lapsettomuudessa on, että minua ei jää kukaan kaipaamaan eikä ole ketään, jonka vuoksi haluaisin elää mahdollisimman pitkään.

Sanoisin että lapsetkin kannattaa kasvattaa siihen että on luonnollista että ihminen ei elä ikuisesti vaikka menettämien toisinaan voi olla hyvinkin vaikeaa. Kasvatuksen tarkoitus on se että lapset selviävät aikuisina omillaan eivätkä takerru vanhempiinsa siten että nämä eivät saa kuolla kun sen aika on.

Olen miettinyt rärä asiaa paljon. Minulla ei ole omia lapsia, miehelläni on, muttaen kuvittelekaan, että he hoitaisivat minua. Itsemurha vielä tolkuissani ollessa tuntuu ainoalta mahdollisuudelta, vaikka se on mahdollisimman kaukana ajatusmaailmastani.  Mutta kuolema yksin, ilman että kukaan tulee vaikka yrittäisi apua soittaakin, tai hirttäytyä omaan tuoliinsa kun ei pääse pois.

Vielä tuohon, että kyllä lapset hoitaa tai ainakin huolehtii, että vanhus saa tarvitsemansa palvelut. Jos elää tarpeeksi pitkään, voi käydä niinkin, että niitä lapsia ei enää ole tai lapsetkin ovat jo itse siinä kunnossa, että eivät kykene äitinsä/isänsä asioista enää huolehtimaan. Joku plan B on siis hyvä olla sellaistakin tilannetta varten. Mulla on jo tehtynä edunvalvontavaltuutus, vaikka en ole vielä edes eläkkeellä. Siinä on lueteltu järjestyksessä neljä ehdokasta edunvalvojan hommiin. Ensin se lapsistani, joka todennäköisimmin pystyisi homman ottamaan vastaan. Sitten toinen lapseni, kolmantena siskoni ja neljäntenä eli se plan B n yksi lakitoimisto. Mulla on myös tehtynä hoitotahto ja siinä hyvin selvästi kuvattu,  millaisissa tilanteissa mua ei ylipäätään enää edes pidä viedä minnekään lääkäriin tai antaa mitään muita lääkkeitä enää kuin korkeintaan kipulääkkeitä. On aivan sama, olenko kotona vai laitoshoidossa, niin mun elämääni ei tule pidentää vain sen takia, että lääketiede on keksinyt elämän pidentämiseen keinot tai omaiseni eivät halua antaa mun mennä. Jos jonain päivänä en enää syö enkä juo, niin ei hyvänen aika mitään suuonensisäisiä nesteytyksiä. Sellaisella siirretään vain kuolemaa parilla viikolla eteenpäin. Tämä tuli nähtyä oman äitini kohdalla, kun isä ei halunnut jäädä yksin. Ymmärrän kyllä isää, mutta aika kidutusta se oli mun äidille.