6-vuotiaan pojan ystävättömyys, surettaa poikaa ja äitiä:(

senkään puolesta.

eikä "osaa lukea", näitä väkivaltaisten lasten äitejä. Menkää itseenne, ja antakaa lapsillenne aikaa ja rakkautta.

Pph:ssa ollessaan oli tosi rauhallinen ja kiltti kaikinpuolin ja nyt päiväkotiin mentyään meno on selvästi hiukan muuttunut. Poika on pitkä ikäisekseen ja kokee nyt eskarilaiset pojat ilmeisesti "enemmän omikseen". Selvästi on nyt tämän myötä havaittavissa käytöksen muuttumista rajumpaan suuntaan, pätemistä ja isottelua jne. esiintyy, ilmeisesti sen takia, että pärjäisi isompien poikien isommissa porukoissa. Ennen elämä oli niin "suojattua ja turvallista" pph:ssa. Olen tässä sivusta touhua seurannut ja miettinyt mielessäni että kyllä on "raskasta" pysyä porukoissa valtavirran mukana, hiljaiset/ujot/rauhalliset tuppaa jäämään taka-alalle. Tuleeko näistä rauhallisemmista lapsista myöhemmin koulussa ehkä mahdollisesti helpommin koulukiusattuja. Tuntuu että kaikkien pitäisi reuhoja ja osata nenät verissä tapella että porukkaan hyväksytään...

miksi aloin kannustaa rauhallista poikaani tiettyyn suuntaan ennen eskarin alkua. En tarkoita, että lasta pitäisi pakottaa, lapsen temperamentti tulee aina ottaa huomioon - mutta aikuinen voi tukea tiettyjä osa-alueita. Eikä ap:n kuvailemaa alistamista tai huonoa kielenkäyttöä tietenkään tule sallia, siihen tulee puuttua.

ja 3 kertaa viikossa harrastusta. Aika paljolta kuulostaa 6-vuotiaalle? Ei kai nyt noin pienen tarvi koko ajan olla kavereiden kanssa vaan myös perheen kanssa.

Meillä kohta 7-v ekaluokkalainen joka on myös yksinäinen poika. Eskarissa oli yksi hyvä (ja eka) kaveri, jonka luona myös kävi muutamia kertoja. Nyt pääsivät samalle luokalle mutta tämä hyvä kaveri on enemmä ja enemmän alkanut leikkiä pyssy- ja sotaleikkejä tai sitten juoksee kovaa toisten poikien kanssa, tyttöjen perässä tms.



Ekaluokan alussa oli aivan toivotonta, nyt on tilanne vähän parantunut kun poikani on alkanut uskaltautua muiden poikien mukaan... Mutta ketään erityistä ystävää ei ole ja se surettaa minuakin!! Kun ei ole ketään ketä kutsua kylään tai joka soittaisi ja kutsuisi kylään. Tämä on alkanut vaivata poikaakin ja hän joskus valittaa kun ei kukaan tule koskaan käymään:((. Tarkoittaa siis tällä ystäviä!



Täytyy sen vain olla niin että rauhallisen pojan on aika vaikea löytää paikkansa. Tai sitten se paikka ja kaveri löytyy myöhemmin kun muutkin pojat rauhoittuvat iän myötä? Useinhan monet pojat ovat vielä tässä iässä tosi rauhattomia ja "lapsellisia".

on eskarilainen ja 5-vuotias kotona kun vauva syntyi perheeseen...ehtivät kyllä kaverinsa löytää koulustakin ja miehistyä viimeistään armeijassa

ihan hyvä jos pojallasi on noin paljon harrastuksia mutta tosiaan mietin minäkin etteikö se sitten riitä? Ja jos hänellä kuitenkin käy joku kaveri joskus leikkimässä? Mun pojalla ei juuri nyt käy ketään leikkimässä koskaan ja se alkaa olla kova paikka. Toisaalta on ONNEKSI sisaruksia. Muuten olisi tosi yksinäinen! Ajattelen kuitenkin että poika viihtyy myös hyvin kotona ja ehdimme olla paljon yhdessä. Sekin on hyvä juttu!



Mun poika on nyt myös aloittanut soittoharrastuksen. Täällä maalla ei oikein ole paljon valittavaa mitä tulee harrastuksiin, edes partioryhmää täällä ei ole. Futiksesta ei ole yhtään kiinnostunut vaikka sen kautta varmaan löytäisi ystäviä.



t. se äiti joka kirjoitti tässä viimeksi ekaluokkalaisestaan

Meilläkin ollut niin, että poika leikkinyt päiväkodissa aamulla aikaisin yhden kaverin kanssa, ja tämä sama kaveri käynyt meillä iltaisin silloin tällöin. Iltapäivisin päiväkodissa tämä poika on aina villimmissä leikeissä, ja oma poikamme leikkiin pienempien tai tyttöjen kanssa. Esitämme asian lapsellemme positiivisessa valossa, että kivä kun sinulla on tämä kaveri, vaikka ette aina tykkääkään samoista asioista. Ei ton ikäisen pojan tartte sitoutua toisen vakiystäväksi. Jos muutaman kerran viikossa leikkivät yhdessä, poikasi saa seuraa ja oppii sosiaalisia taitoja, ja valmiudet kasvavat saada seuraa myös koulussa. Eli älä ihmeessä sano pojallesi, että kaveri ei ollut kaveri, jos menee välillä muiden matkaan.

Meillä myös samanlainen poika. Uskon et syynä on juuri tuo erilaisuus, miksi kiusataan ja jää leikeistä pois. Pojat vaan yleisesti ottaen on niin rajuja!

Meillä oli ekalla luokalla paljon vaikeuksia. Nyt kolmannella tuntuu et tuo ystäväpiiri on laajentunut ja ehkä hieman vakiintunutkin. Myös minusta tuo partio on kiva harrastus, koska siellä on juuri tuota sosiaalista kanssakäymistä.

Meillä ainakin ikä on tuonut hieman rohkeutta lisää. Ja kyllä olemme todellakin yrittäneet rakastaa ja kannustaa poikaamme kaikissa asioissa. Mutta sanoisin et kyllä on rankkaa ollut koulun alettua. Koulussa on niin erilaista kuin jossain päiväkodissa. Se tietty turvallisuus häviää.

niin, ettei suorastaan kuuluu asiaan, että eri päivinä tavataan eri kavereita. Ei siis haittaa, että sekin, joka käy teillä pari(!) kertaa viikossa, leikkii muidenkin kanssa. Normaalia!



Meidän viisivuotias leikkii pph:lla kavereiden kanssa pitkin päivää. Illalla meillä käy kavereita ehkä kerran kahdessa viikossa. Pikkuveli on, ja hänen kanssaan alkaa jo irrota hyvät leikit. Harrastuksia ei ole. Ja minusta perheemme tilanne on juuri passeli.

eikä "osaa lukea", näitä väkivaltaisten lasten äitejä. Menkää itseenne, ja antakaa lapsillenne aikaa ja rakkautta.

Kouluampujathan olivat aktiivisesti harrastavia ja sosiaalia nuoria.

niin, ettei suorastaan kuuluu asiaan, että eri päivinä tavataan eri kavereita. Ei siis haittaa, että sekin, joka käy teillä pari(!) kertaa viikossa, leikkii muidenkin kanssa. Normaalia!

Meidän viisivuotias leikkii pph:lla kavereiden kanssa pitkin päivää. Illalla meillä käy kavereita ehkä kerran kahdessa viikossa. Pikkuveli on, ja hänen kanssaan alkaa jo irrota hyvät leikit. Harrastuksia ei ole. Ja minusta perheemme tilanne on juuri passeli.

jos on vaan se yksi? Jos sanoo lapselle, että on normaalia, että eri päivinä leikitään eri kavereiden kanssa niin mitä tämä lapsi ajattelee sitten itsestään jos hänellä ei niitä muita kavereita ole? Että hän ei ole normaali?

...kuulostaa 6-vuotiaalle oikein sopivalta. Toki lapsi voi haluta, että olisi kaveriseuraa jokaisena päivänä, mutta lienee normaalia, ettei kenelläkään ole eikä tarvitsekaan olla ihan koko ajan kaveriseuraa.



Kiinnittäisin muuten huomiota asiaan, johon kukaan ei ole kiinnittänyt huomiota: sanot, että nämä pari kaveria, joiden rajuista leikeistä olet huolissasi (ja siis siitä ettei poikaasi oteta mukaan) ovat KAKSI vuotta vanhempia.

6- ja 8-vuotiassa pojissa on tietenkin jättisuuri ero. Aika harva 6-vuotias pysyy 8-vuotiaiden tahdissa mukana, se on ihan normaalia. Siitä ei todellakaan tarvitse huolestua. Nämä 8-vuotiaat ovat tokaluokkalaisia koululaisia ja 6-vuotias ei ole vielä koulua nähnytkään. Ero on iso lapsen elämässä, ymmärrä tämä.

lapsilla vai vanhemmilla?



Kehoittaisin miettimään omaa suhtautumista ja miten lähtee "lietsomaan" lapsen mieleen kuvaa, ettei häntä oteta leikkeihin, hän ei kelpaa seuraksi, muut on huonoja kavereita.



Vanhemmat eivät voi elää elämää lapsen puolesta, kyllä lapsen täytyy itse solmia suhteensa. Varsinkin pojilla nämä ystävyyssuhteet ovat hieman "erikoisia". Ei tarvitse olla bestistä, niinkuin tytöillä. He pärjäävät kyllä, vaikka ei jatkuvasti ole sitä parasta kaveria vieressä.



Itselläni on kaksi poikaa, hieman jo vanhempi ja kohta eskarilainen. Kummallakin tutut hoidosta/koulusta. Koululaisella käy kavereita, mutta ei tuolla hoitolaisella meillä ramppaa kavereita pitkin iltaa. Ehkä muutaman kerran kuussa serkuilla käydään. Eikä tästä ole tehty mitään numeroa. Ei ollut vanhemmallakaan tuossa iässä, mutta nyt on jo ihan pysyviäkin.



Eli hillitkää itseänne ja antakaa lastenne pärjätä myös itse. MIettikää onko ongelma oikeasti lapsella vai onko se teillä itsellänne. Keskustelkaa miestenne kanssa, voitte saada miehistä näkökulmaa.

mutta jos/kun itse on ollut lapsena syrjitty ja muistaa sen kamalan fiiliksen niin ei todellakaan halua sitä omalle lapselle ja yrittää kaikkensa tehdä että lapsi siltä välttyisi. Itselleni se teki sen, että olen vieläkin tosi arka, en uskalla olla ihmisten kanssa, en keksi mitään sanomista, jännitän kamalasti sosiaalisia tilanteita. Haluaisin suojella lastani tältä, että hänellä olisi tulevaisuudessa helpompaa. Se syrjiminen kun tahtoo olla sellainen juttu, että jos siihen lapsena joutuu niin se seuraa koko loppuelämän. Ja se ei ole kivaa.

Mun nuorin pikkuveli oli myös koko kouluajan aika lailla ilman pysyvää ystävää. Johtuen juuri siitä, että pikkuveljeni ei viihtynyt porukoissa joissa tapettiin lintuja, hajotettiin tavaroita ja painittiin. Hänellä kuitenkin on hyvä itsetunto ja koulukiusatuksi joutui, mutta siihen laitettiin nopeasti stoppi kun otettiin yhteyttä kiusaajan vanhempiin.

Sanoisin että jokainen lapsi on erilainen. Tänäkään päivänä (nyt 19v) pikkuveljelläni ei ole kuin muutama ystävä joiden kanssa käy leffassa tms mutta hän on aika yksinäinen. Hän tulee toimeen huomattavasti paljon vanhempien ihmisten kanssa.



Sun ei auta kuin vahvistaa pojan itsetuntoa ja muistaa mainita se, että ei se ystävien määrä ole tärkeää. KOulussa voi hyvinkin olla kaveri joka on samanlainen. Tästä poikasi asiasta kannattaa hyvissä ajoissa ottaa yhteyttä sitten opettajaan. Onko hän nyt eskarissa?

Hän itse kyllä sanoo, että ei häiritse, että ei oteta leikkiin mukaan, että ei hänellä oikein luokalla vaan ole sellaista kaveria jonka kanssa haluaa olla. Että ei haittaa että on välitunnit yksin. Mietin vaan, että voiko se olla niin, oikeasti? Kai sellainen nyt kaikkia haittaa? Yrittääkö vaan olla reipas, eikä halua aiheuttaa minulle huolta? Kuitenkin näkee öisin usein painajaisia yms.

jos näyttää, että kouluiässä jää syrjään porukasta ilman, että itse näin haluaa. SIttenhän jo lähestytään koulukiusausta.



Mutta pointtini kuitenkin on, että ei vielä alle kouluikäiset todellakaan tarvitse eivätkä edes välttämättä osaa sitoa mitään kaverisuhteita. Eivät niitä luultavasti kamalasti kaipaakaan. Mutta, jos kaveriasioista tehdään numero, niin kyllähän se sitten alkaa jo pientäkin ihmistä mietityttämään, vaikkei vielä ehkä asiaa edes ymmärrä. Ja miten tämä sitten vaikuttaa lapsukaisen tulevaisuuteen, osaako hän luoda hyviä ihmissuhteita?



En siis ap:n tilanteessa huolestuisi. Viettäisin normaalia perhe-elämää. Välillä kavereiden kera ja välillä ihan yksinään. Ei ole vielä missään sanottu, että lasta tultaisiin syrjimään tai kiusaamaan.

leikkivät keskenään joskus" ei tarvitse mainita ollenkaan sitä ettei omalla pojalla ole niinä päivinä toista kaveria. Sano vaikka, että "sopipa hyvin, että Jaakolla on Mikko kaverinaan juuri tänään, kun meillä on sauna".



Ymmärrän, että lapset ovat erilaisia ja reagoivat asioihin eri tavalla. Mutta oikeasti vanhempien kuunteleva, reipas ja kannustava suhtautuminen pyyhkii pois monta pienen ihmisen surua! Iloitkaa siitä yhdesta kaverista! Muina iltoina iloitkaa muusta.



Minun mielipiteeni taustalla on kyllä selkeästi se, etteivät meidän lapset osaa yhtään kaivata kavereita iltaisin. Päivisin siis hoitopaikassa leikitään, ja satunnaisesti tulevat muut kaverit ovat pelkkää plussaa.