Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Haluanko lapsia vai en - kauhea kipuilu sen kanssa ja ikä tulee pian vastaan
06.05.2026 |
Olen 32-vuotias nainen, en siis mikään nuorukainen enää. Vakaa parisuhde ollut nyt useamman vuoden. Sitä ennen olin kymmenen vuotta sinkkuna, joten tiedän, mitä on olla ja elää yksin. En koskaan uskonut edes päätyväni parisuhteeseen, saatika halunnut, mutta se on elämäni parhaita asioita.
Mulla ei ole koskaan ollut palavaa halua äidiksi. Olen aika itsenäinen ja erakkoluonteinen ihminen. Elämän täyttää työt, harrastukset, yksinolo, puolison kanssa olo ja muutamia kertoja kuussa perheen/ystävien näkeminen.
Mulla on silti useampia kummilapsia ja sisarustenlapsia peräti kymmenen. Olin lapsi, kun musta tuli ekaa kertaa täti ja muistan kyllä jokaisesta lapsesta olleeni todella riemuissani ja aina kaikkien kimpussa, he olivat niin suloisia! Ja edelleen ovat.
Toisaalta lapset osaavat olla pirun raskaita ja uhmakkaita. Huokaisen syvään, kun pääsen kotiini, missä on vain mieheni ja minä.
Mieheni ei ollut koskaan halunnut lapsia, mutta minut tavatessani, kun muutama vuosi meni, tajusi haluavansa lapsia kanssani. Mulla ei ole suurta paloa äitiyteen ja periaatteessa ajatus lapsiperhe-elämästä ahdistaa.
Toisaalta olen helposti ahdistuva tyyppi muutenkin, ja yleensä sopeudun tilanteeseen aina suhteellisen hyvin. En tiedä, enkö halua lapsia siksi, että en oikeasti halua vai pelkäänkö vain etukäteen asioita liikaa, ja lapset saadessani huomaan, että tämä oli se, mitä elämääni tarvitsin ja se rakkaus.
Tiedän monia ihmisiä, ketkä ovat epäröineet lasten saantia, eivätkä oikeastaan ole edes halunneet lapsia sen koommin, mutta heidät saadessaan huomasi, että sitä rakkauden määrää ei voi edes kuvailla, mitä heihin kokee ja ei voisi kuvitellakaan elämää ilman lapsia. Toisaalta on sellaisia äitejä, jotka halusivat lapsia, mutta perhe-elämän kohdatessa eivät siitä pitäneetkään.
Mistä ihmeestä tiesit, että haluat lapsia? En usko siihenkään, että pitää olla 100% varma, jos niitä haluaa, koska niin paljon on heitä, ketkä ovat epäröineet, tehneet silti lapset ja silti eivät ole katunut päätöstään päivääkään.
Kommentit (115)
Kuulostat hyvin samanlaiselta luonteelta kuin minä, aloittaja. En ole itsekään "äiti-ihminen", vaan erakkoluonne, tarvitsen paljon omaa aikaa, tykkään puuhata työn ja harrastusten parissa. Minulla on pieniä lapsia ja onhan se kuluttavaa, kun niitä "ei pääse karkuun". Toisaalta, hyvin harva meistä äideistä on "superäiti", joka omistaa koko elämänsä äitiydelle ja joka ei rasitu pikkulapsiajasta!
Kun itse mietin lastenhankintaa, ajattelin äitiyttä enemmän jatkumona. Lapsi ei ole pieni ikuisesti, vaan kasvaa. Pohdin, mitä haluan, kun olen vanha - toivoisinko sitä, että aikuiset lapseni tulevat minua katsomaan, viettäisin joulut heidän kanssaan, joku jolle selitän höppänät juttuni? Entä haluanko olla se ihminen, joka opettaa pienelle ihmiselle maailman ihmeistä, järjestää synttärijuhlat, vie jalkapallotreeneihin, jolle olen tärkeä ja rakas aikuinen? Niin, eihän sitä voi tietää miten elämä menee, mutta haluanko edes sen mahdollisuuden?
Vaikka kuormitun melusta ja olen introvertti, nämä kysymykset painoivat enemmän kuin unettomat yöt ja kakkavaipat. Joo, lapset ottavat joskus koville. Mutta se rakkauden määrä on oikeasti sanoinkuvaamaton, en lapsettomana ollut koskaan kokenut sellaista rakkautta, mitä tunnen omia lapsiani kohtaan. Lasten kanssa elämä tuntuu täydemmältä ja merkityksellisemmältä (minulle), varmaan juuri siksi, että haluan ajatella lapseni osana elämääni myös kun olen itse vanhempi.
Eli kuvittele, mitä haluat tehdä 10v, 20v, 30v päästä ihan tavallisena arkipäivänä. Älä ylianalysoi, älä järkeile, vaan anna ensimmäisten mielikuvien tulla. Se kertoo paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pitkälti kuin sinä, välillä kaikki ahdistaa. Takana traumaattinen suhde omaan äitiin, ja pitkään ajattelin etten uskalla hankkia lapsia, ettei historia toista itseään. Mutta löysin puolisoni ja ymmärsin myös, että voin valita olla toisenlainen äiti kuin omani. Mulla on kolme tytärtä, joihin suhde on lämmin ja läheinen, samoin kuin heidän perheisiinsä, on ihanat lapsenlapset ja rehellisesti voin sanoa, että kyllä vanhemmuus ja isovanhemmuus oikeasti on tehnyt hyvää ja antanut valtavasti.
Niinpä rohkaise sinua uskaltamaan. Etenkin jos sinulla on välittävä puoliso, jonka kanssa yhdessä voit luottaa että saatte perheen toimimaan.
Vierailija kirjoitti:
Itse hankin lapsia, koska halusin lapsia. Olen tyytyväinen valintaani. Olen kasvanut ihmisenä todella paljon, mikä on ollut tärkeää. Raskasta on ollut, ja tulee myöhemminkin olemaan, mutta silti tekisin saman valinnan uudelleen. Aika on rajallinen. Se mitä teemme tänään voi kaikua ikuisuuteen
Iso osa naisista kaipaa äitiyttä - eikä uraa. He haluavat oman pikku vauvan
Monet eivät kaipaa kumpaakaan. Onhan elämässä muutakin.
Vierailija kirjoitti:
En olisi huolissani, jos uhmakkaat lapset ahdistavat. Itse muistan vielä esikoista odottaessani lähteneeni helpottuneena kotiin sukulaislapsiperheistä, että huh huh, onneksi ei tarvitse tuollaista kestää - ei kun hetkonen. Mutta lapset muuttavat ja kasvattavat sinua monella tapaa. Suurin osa kaikista ihmisistä kuormittuu ja rasittuu pienten lasten mökästä, mutta pienten lasten kanssa eläessään turtuu siihen, ja päätyy yhdeksi niistä äideistä, jotka eivät edes kuule kahvilassa kiekuvaa ja muita häiritsevää lastansa uppoutuessaan keskusteluun ystävän kanssa.
Ylipäätään en takertuisi kovin voimakkaasti pikkulapsiaikaan miettiessäni tuota asiaa, en hyvässä enkä pahassa (en siis antaisi myöskään vauvakuumeen ohjata liikaa ajatuksiani). Jos elät normaalin eliniänodotteen mukaisen elämän, niin suurimman osan elämästäsi olisit aikuisten lasten äiti. Mieti koko elämän kaarta tätä päätöstä tehdessäsi. Minkälaisia jouluja haluat viettää 10 tai 30 vuoden kuluttua?
Vaikka nykyään onkin hyvä, että kenenkään ei ole pakko tehdä lapsia, jos ei halua, niin mielestäni ollaan menty vähän toiseen ääripäähän ja unohdettu, että se on lähtökohtaisesti ihmiselle luonnollista, vaistojenmukaista, biologista ja lajinomaista toimintaa. Tarkoitan tällä sitä, että siihen ei pitäisi tarvita mitään elämää suurempia perusteluita, jos haluaa lapsia. Se on kautta aikojen ollut yksi keskeinen osa ihmisenä elämisen kokemusta. Se ei ole mitenkään epänormaalia, että tuntee selittämätöntä vetoa perheen perustamisen ajatusta kohtaan, eikä sinun tarvitse sitä erityisemmin kenellekään perustella.
Kiitos kommentista. Tällaisia rohkaisevia kommentteja toivon. Niin paljon tulee negatiivista puhetta lapsiarjesta, mutta kyllähän ihminen muuttuu ja sopeutuu. Eritoten tuo, että kiekuvat lapset kahvilassa, niitä ei edes äitinä kuule, koska tottuu ja turtuu.
Yks mitä mietin on, että lapsen hankkiminen tapahtuu monesti aika itsekkäistä syistä. Ei, mun ei ole tarkoitus syyllistää, vaikka suurin osa sen varmasti sellaisena ottaakin, totean vaan että niin se vaan tahtoo olla monilla. Silti maailmassa ja Suomessa ja omassa kotikunnassakin on onnettomia lapsia ja nuoria, jotka kaipaisivat sitä, että joku välittäisi. Ellei ehdottomasti halua omia lapsia, voisi olla tärkeä aikuinen jonkun muun tekemän lapsen elämässä. Vaikka eihän se sitä poissulje, mut varmaan pienentää todennäköisyyttä jaksaa enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En olisi huolissani, jos uhmakkaat lapset ahdistavat. Itse muistan vielä esikoista odottaessani lähteneeni helpottuneena kotiin sukulaislapsiperheistä, että huh huh, onneksi ei tarvitse tuollaista kestää - ei kun hetkonen. Mutta lapset muuttavat ja kasvattavat sinua monella tapaa. Suurin osa kaikista ihmisistä kuormittuu ja rasittuu pienten lasten mökästä, mutta pienten lasten kanssa eläessään turtuu siihen, ja päätyy yhdeksi niistä äideistä, jotka eivät edes kuule kahvilassa kiekuvaa ja muita häiritsevää lastansa uppoutuessaan keskusteluun ystävän kanssa.
Ylipäätään en takertuisi kovin voimakkaasti pikkulapsiaikaan miettiessäni tuota asiaa, en hyvässä enkä pahassa (en siis antaisi myöskään vauvakuumeen ohjata liikaa ajatuksiani). Jos elät normaalin eliniänodotteen mukaisen elämän, niin suurimman osan elämästäsi olisit aikuisten lasten äiti. Mieti koko elämän kaarta tätä päätöstä tehdessäsi. Minkälaisia jouluja haluat viettää 10 tai 30 vuoden kuluttua?
Vaikka nykyään onkin hyvä, että kenenkään ei ole pakko tehdä lapsia, jos ei halua, niin mielestäni ollaan menty vähän toiseen ääripäähän ja unohdettu, että se on lähtökohtaisesti ihmiselle luonnollista, vaistojenmukaista, biologista ja lajinomaista toimintaa. Tarkoitan tällä sitä, että siihen ei pitäisi tarvita mitään elämää suurempia perusteluita, jos haluaa lapsia. Se on kautta aikojen ollut yksi keskeinen osa ihmisenä elämisen kokemusta. Se ei ole mitenkään epänormaalia, että tuntee selittämätöntä vetoa perheen perustamisen ajatusta kohtaan, eikä sinun tarvitse sitä erityisemmin kenellekään perustella.Kiitos kommentista. Tällaisia rohkaisevia kommentteja toivon. Niin paljon tulee negatiivista puhetta lapsiarjesta, mutta kyllähän ihminen muuttuu ja sopeutuu. Eritoten tuo, että kiekuvat lapset kahvilassa, niitä ei edes äitinä kuule, koska tottuu ja turtuu.
Vaikuttaa siltä, että sinulla on ap jo itselläsi vastaus siihen, haluatko lapsia.
Saimme kahden keskenmenon jälkeen kaksi lasta peräkkäisinä vuosina. Ainoa asia mikä otti koville oli jälkimmäisen pitkään kestänyt koliikki. Tukijoukkoja ei kaivattu eikä tarvittu. Sama sukupuoli, pieni ikäero, touhusivat yhdessä, eivät kyselleet äiti mitä minä tekisin. Nyt jo aikuisia ja edelleen hyvissä väleissä keskenään. Päivääkään en vaihtaisi pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No... Jotkut joilla on lapsia ovat havainneet että äitiys on heille rasite... Rakastavat kyllä lapsiaan. Mutta äitinä oleminen on heille epäominaista, rasite, eivät haluaisi olla äiti.
Niin.
No jos et tiedä, niin sama kai, kumman valitset, kunhan päätös on tietoinen? Päätä jotain ja pysy siinä, äläkä katsele taaksepäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieti rauhassa muutama vuosi niin asia ratkeaa itsestään
Itse uskon että ihminen tietää kyllä jos varmasti haluaa lapsia. Jos on epävarma haluaako vai ei, en ainakaan yrittämällä yrittäisi saada lapsia, vaan käyttäisin jotain ehkäisyä ja jos silti tulisin raskaaksi, uskoisin että niin oli tarkoitettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja paskapuhetta taas. Kai nyt aikuinen ihminen tietää, tehdäkö lapsia vai ei. Ymmärrän, jos jahkailija olisi 16-vuotias. Typerä aloitus.
Vierailija kirjoitti:
Kukapa ei haluaisi vauvaa
Minä. Olen aina inhonnut lapsia, ja tulen inhoamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En olisi huolissani, jos uhmakkaat lapset ahdistavat. Itse muistan vielä esikoista odottaessani lähteneeni helpottuneena kotiin sukulaislapsiperheistä, että huh huh, onneksi ei tarvitse tuollaista kestää - ei kun hetkonen. Mutta lapset muuttavat ja kasvattavat sinua monella tapaa. Suurin osa kaikista ihmisistä kuormittuu ja rasittuu pienten lasten mökästä, mutta pienten lasten kanssa eläessään turtuu siihen, ja päätyy yhdeksi niistä äideistä, jotka eivät edes kuule kahvilassa kiekuvaa ja muita häiritsevää lastansa uppoutuessaan keskusteluun ystävän kanssa.
Ylipäätään en takertuisi kovin voimakkaasti pikkulapsiaikaan miettiessäni tuota asiaa, en hyvässä enkä pahassa (en siis antaisi myöskään vauvakuumeen ohjata liikaa ajatuksiani). Jos elät normaalin eliniänodotteen mukaisen elämän, niin suurimman osan elämästäsi olisit aikuisten lasten äiti. Mieti koko elämän kaarta tätä päätöstä tehdessäsi. Minkälaisia jouluja haluat viettää 10 tai 30 vuoden kuluttua?
Vaikka nykyään onkin hyvä, että kenenkään ei ole pakko tehdä lapsia, jos ei halua, niin mielestäni ollaan menty vähän toiseen ääripäähän ja unohdettu, että se on lähtökohtaisesti ihmiselle luonnollista, vaistojenmukaista, biologista ja lajinomaista toimintaa. Tarkoitan tällä sitä, että siihen ei pitäisi tarvita mitään elämää suurempia perusteluita, jos haluaa lapsia. Se on kautta aikojen ollut yksi keskeinen osa ihmisenä elämisen kokemusta. Se ei ole mitenkään epänormaalia, että tuntee selittämätöntä vetoa perheen perustamisen ajatusta kohtaan, eikä sinun tarvitse sitä erityisemmin kenellekään perustella.Kiitos kommentista. Tällaisia rohkaisevia kommentteja toivon. Niin paljon tulee negatiivista puhetta lapsiarjesta, mutta kyllähän ihminen muuttuu ja sopeutuu. Eritoten tuo, että kiekuvat lapset kahvilassa, niitä ei edes äitinä kuule, koska tottuu ja turtuu.
Vaikuttaa siltä, että sinulla on ap jo itselläsi vastaus siihen, haluatko lapsia.
eli et
Alue: Aihe vapaa
Samoin se vastuu on 24/7 koiran kanssa. Valvot yöt kun koira on mahataudissa ja kuskaat sitä ulos. Jos huonommin käy, niin vietätte yön päivystyksessä. Ja aamulla töihin. Ulkoilutat koiran myös kun olet kuumeessa, sateessa ja pakkasessakin. Semmoista se on, kun on toisen elämästä vastuussa.
En silti vaihtaisi koiraa mihinkään. Ne hyvät hetket ovat niin hyviä ja koiran seura on ihan parasta.