Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Haluanko lapsia vai en - kauhea kipuilu sen kanssa ja ikä tulee pian vastaan
06.05.2026 |
Olen 32-vuotias nainen, en siis mikään nuorukainen enää. Vakaa parisuhde ollut nyt useamman vuoden. Sitä ennen olin kymmenen vuotta sinkkuna, joten tiedän, mitä on olla ja elää yksin. En koskaan uskonut edes päätyväni parisuhteeseen, saatika halunnut, mutta se on elämäni parhaita asioita.
Mulla ei ole koskaan ollut palavaa halua äidiksi. Olen aika itsenäinen ja erakkoluonteinen ihminen. Elämän täyttää työt, harrastukset, yksinolo, puolison kanssa olo ja muutamia kertoja kuussa perheen/ystävien näkeminen.
Mulla on silti useampia kummilapsia ja sisarustenlapsia peräti kymmenen. Olin lapsi, kun musta tuli ekaa kertaa täti ja muistan kyllä jokaisesta lapsesta olleeni todella riemuissani ja aina kaikkien kimpussa, he olivat niin suloisia! Ja edelleen ovat.
Toisaalta lapset osaavat olla pirun raskaita ja uhmakkaita. Huokaisen syvään, kun pääsen kotiini, missä on vain mieheni ja minä.
Mieheni ei ollut koskaan halunnut lapsia, mutta minut tavatessani, kun muutama vuosi meni, tajusi haluavansa lapsia kanssani. Mulla ei ole suurta paloa äitiyteen ja periaatteessa ajatus lapsiperhe-elämästä ahdistaa.
Toisaalta olen helposti ahdistuva tyyppi muutenkin, ja yleensä sopeudun tilanteeseen aina suhteellisen hyvin. En tiedä, enkö halua lapsia siksi, että en oikeasti halua vai pelkäänkö vain etukäteen asioita liikaa, ja lapset saadessani huomaan, että tämä oli se, mitä elämääni tarvitsin ja se rakkaus.
Tiedän monia ihmisiä, ketkä ovat epäröineet lasten saantia, eivätkä oikeastaan ole edes halunneet lapsia sen koommin, mutta heidät saadessaan huomasi, että sitä rakkauden määrää ei voi edes kuvailla, mitä heihin kokee ja ei voisi kuvitellakaan elämää ilman lapsia. Toisaalta on sellaisia äitejä, jotka halusivat lapsia, mutta perhe-elämän kohdatessa eivät siitä pitäneetkään.
Mistä ihmeestä tiesit, että haluat lapsia? En usko siihenkään, että pitää olla 100% varma, jos niitä haluaa, koska niin paljon on heitä, ketkä ovat epäröineet, tehneet silti lapset ja silti eivät ole katunut päätöstään päivääkään.
Kommentit (115)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisko se henkilö joka spämmää noita videoita vaikka hankkiutua hoitoon. Pilaat jokaisen tätä asiaa sivuavan ketjun tällä samalla paskalla. Kukaan ei ensinnäkään katso noita videoitasi ja toisekseen on hankala erottaa oikeaa sisältöä sisältävät viestit niiden joukosta.
Da Pjotr. Mitäs jos työntäisit sen kusisen pääsi takaisin siihen kaalisoppasinkkimpäriin siellä idän rottakansan trollitehtaassa.
Luuletko, että ketään kiinnostaa pzkakommenttisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Helsingin Sanomat
Tutkimus: Suomessa pikkulasten vanhemmat ovat muita tyytyväisempiä elämäänsä
Alle 7-vuotiaiden lasten vanhempien elintapoja ja hyvinvointia verrattiin 18-50-vuotiaisiin suomalaisiin aikuisiin, joilla ei ollut pieniä lapsia. Kyselyyn vastasi lähes 800 pikkulapsen vanhempaa ja noin 1 800 samanikäistä aikuista.
Pikkulasten vanhemmat ovat Suomessa tyytyväisempiä perhe-elämäänsä ja saavutuksiinsa elämässä kuin muut samanikäiset aikuiset.
Tutkimus: Vanhemman rakkaus lapseen on muita rakkauden muotoja voimakkaampi
No nyt on tämäkin tutkitti
Tutkimus: Naiset joilla lapsia ovat onnellisempia, kuin lapsettomat
Naiset joilla lapsia ovat onnellisempia ja menestyneimpiä myös
Kuten tämäkin julkaisu todistaa:
Tutkimus:
Yes, Married Mothers Really Are Happier Than Unmarried and Childless Women
But children bring not only happiness. These sociologists report that women who are mothers tend to be better off financially than their childless peers.
https://dailycitizen.focusonthefamily.com/yes-married-mothers-really-ar…
Se, että lapseton ei voi koskaan tajuta täysin, millaista on olla vanhempi. Lapseton kuvittelee tajuavansa, niin itsekin kuvittelin. Ei sitä tajua, jos ei itse ole vanhempi. Eikä sisarusten/kaverien lasten seuraaminen vierestä ole sama asia. Vanhempana se vastuu on ihan oikeasti 24/7, eikä sitä kukaan perheen ulkopuolinen näe.
Enkä siis tällä kommentillani tarkoita, että lapseton olisi jotenkin huonompi tai jollain tavalla vajaa. Hän ei vain voi täysin tajuta vanhemmuutta. Ihan samalla tavalla kuin en itse vaikka ymmärrä, mitä koiran omistajan elämä oikeasti on, kun minulla ei ole koiraa.
Rakkaus omaan lapseen on paljon suurempaa, kuin etukäteen kuvittelin. Ei sitä edes voi sanoin kuvailla. Tosin se rakkaus ei välttämättä syty heti, minullakin se kasvoi vauvavuoden aikana.
Plus siinä lapsiarjessa on paljon sellaista ihanaa, jota kukaan ulkopuolinen ei pääse näkemään. Se tunne, kun lapsi kömpii aamulla viereen, sanoo rakastavansa tai kun lapsi kikattaa sydämensä kyllyydestä, kun hänelle hassuttelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todennäköisyys saada vauva, jos harrastaa seksiä joka ovulaation aikaan ja vähän sitä ennen, kun on 40 vuotias on 60,8 %
Koska:
25-vuotiaana raskauden mahdollisuus on 25 prosenttia yhden kierron aikana. 35-vuotiaana se laskee 12 prosenttiin. 40-vuotiaana mahdollisuus on enää 6 prosenttia ja 45-vuotiaana 0,5 prosenttia, Poranen täsmentää.
Lähde:
https://aamuset.fi/artikkeli/4745605
Todennäköisyys tulla raskaaksi sen vuoden aikana kun on 40, on kuitenkin
P = ( 1 - 0,94^12 )* 100 % = 52,4 %
Todennäköisyys tulla raskaaksi sen vuoden aikana kun on 40 vuotias on 52,4 %
Todennäköisyys että 40-vuotias ei saa keskenmenoa on 71 %
Lähde:
The miscarriage rate after ultrasound confirmation of pregnancy was approximately: 29% at age 40
https://advancedfertility.com/patient-education/causes-of-infertility/a…
Todennäköisyys tulla raskakaaksi, eikä se pääty keskenmenoon on
P = 0,71 *( 1 - 0,94^12 ) * 100 % = 37,2 %
Jos 40 vuotias nainen mittaa tarkasti ovulaation, tämä todennäköisyys nousee 10-20 % asti per kierto. Jos oletamme sen olevan sama kuin jäädytetyistä siittiöistä tehty inseminaation naisen ovuloidessa. Inseminaation onnistumisen todennäköisyys yhtä hoitokertaa kohti vaihtelee 10-20 % välillä. Jäädytetyistä siittiöistä kuolee puolet, jota voidaan pitää positiivisena asiana, jos sitä verrataan luonnollisesti tehtyyn hedelmöitykseen.
Lähde:
https://felicitas.mehilainen.fi/palvelut/lapsettomuushoidot/hoitotuloks…
Tällöin:
P = 0,71 * ( 1 - 0,85^12 )* 100 % = 60,8 %
Todennäköisyys tulla raskakaaksi, jos harrastaa seksiä joka ovulaation aikaan ja vähän sitä ennen, eikä se pääty keskenmenoon on sen vuoden aikana kun on 40 vuotias on 60,8 %
Vierailija kirjoitti:
Lapset ja vauvat on ihania. Niiden seura on mukavaa ja näet niissä itsesi ikään kuin lapsena. Upea kokemus.
Niinpä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kipuilin saman asian kanssa suurinpiirtein saman ikäisenä kuin sinä olet nyt. Halusin lykätä ja lykätä asiaa. Lopulta silloinen tyttöystävä kolmikymppinen myös tuolloin (oli aina halunnut lapsia) ilmoitti, että jos lapsia et halua niin suhde tulee päättymään.
Muutaman viikon asiaa mietin ja ehkäisy jätettiin pois. Nyt niitä mukuloita on kolme. Hyvä, että on. Vaikka velat mitä väittäisivät niin kyllä he jäävät paitsi aika isosta asiasta.
Eihän ne lapset aina helppoja ja onhan niistä riesaa, mutta kyllä ne tuovat myös paljon positiivista. Esimerkiksi mulla oli eksistentialistinen kriisi päällä teini vuosista lähtien, ei ole enää, nyt on tarkoitusta ja jatkumoa.
M43
Tämä. Vain ja ainoastaan tämä! Kiitos sinä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tiennyt lapsesta lähtien, että en halua enkä saa lapsia.
No minun vinkki on vähän päinvastainen. Jos mietit, että pitäisiköhän tehdä lapsi/lapsia, niin ei se selviä mitenkään muuten kuin tekemällä lapsia. Ilman niiden tekemistä et koskaan saa tietää, millaista se olisi ollut. Lapsettomuudesta sulla sen sijaan on jo yli 30v edestä kokemusta.
Omalla kohdalla ratkaiseva asia oli, kun mieheni teki hedelmällisyystestin ja sai tulokseksi, että hänen voi olla vaikea saada omia lapsia. Tuo oli itselle aikamoinen wake up call: aloin miettiä, että entä jos niitä ei koskaan saakaan, entä jos sitä ei pääsekään kokemaan. Silloin tajusin, että kyllä haluan yrittää ainakin yhden lapsen verran. Haluan tietää, miltä se kaikki tuntuu.
Meillä kävi sekä onni että epäonni: tulin raskaaksi ja vauva syntyi terveenä, mutta nyttemmin hänellä on todettu synnynnäinen (ei periytyvä) syndrooma, joka vakavuudessaan on pahempi kuin esim. Down. Eliniänodotteeseen se ei onneksi vaikuta, mutta lapsella tulee olemaan monenlaisia haasteita. Silti, tuosta huolimatta, en kadu lapsen hankintaa enkä sitä, että saimme juuri tällaisen lapsen. Tyttö on nyt 9kk, ja meille hän on oma iloinen itsensä. Tiedän, että hänen kauttaan tulen oppimaan paljon: sekä tavallisen lapsen kautta opittavissa olevia asioita, että vammaisen lapsen kautta opittavia. Sehän minulla tavallaan motivaattorina alun perin olikin: halusin oppia jotain uutta itsestäni ja elämästä, mitä en muilla tavoilla voi saavuttaa. Tiedän nyt jo melko varmaksi myös, että haluan vielä ainakin yhden lapsen lisää, kunhan esikoinen on vähän varttunut.
Ja joo, minäkin olen omaa aikaa tarvitseva ja lapsista helposti rasittuva ihminen. Ennen lasta omaa mukavuutta tuli maksimoitua monesti vähän ylimäärin: nyt siitä nauttii paljon enemmän, kun se ei enää ole itsestään selvää.
Vielä yksi vinkki: mieti myös sitä, paljonko sulla on turvaverkkoja ympärillä. Jos esim. vanhempanne/sukulaisenne/ystävänne asuvat lähellä ja ovat halukkaita auttamaan lapsen kanssa, sitä omaa aikaa yksin ja puolison kanssa ilman lasta on verrattain helppo järjestää. Se auttaa omaa jaksamista todella paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitinä sanoisin.
Jos et varmasti haluavasi lapsia, älä ryhdy vanhemmaksi. Vanhemmuus on monella tavalla työlästä ja vielä raskaampaa, jos siihen ei koe aitoa halua ja kiinnostusta. Lisäksi sanon, että on ihan eri asia olla täti, kummi tms vs. itse vastata lapsesta 24/7.
Sekin on hyvä muistaa, että mahdollinen lasta halunnut mies ei välttämättä seisokaan rinnallasi. Mies voi todeta lapsen syntymän jälkeen, ettei tämä olekaan hänen juttunsa. Mies voi lähteä, voi tulla ero tai voit jäädä puolison kuoleman myötä yksin. Olisitko yksin valmis kantamaan vastuun lapsesta?
Minusta siitä ei voi olla koskaan 100% varma. Sain esikoisen 29-vuotiaana ja en ole katunut. Päätimme miehen kanssa yrittää eli jättää ehkäisyn pois ja tavallaan ajattelin sen olevan kohtalon johdatusta, koska kaikki meni hyvin. Silti, jos et ole varma haluatko äidiksi, kannattaa sitä ääntä kuunnella. Ei ole helppoa olla äiti, mutta itse olen kasvanut tässä samalla ihmisenä. Ei taida olla oikeaa vastausta, sinä tiedät sen kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ne joilla ei ole omia lapsia ei voi ymmärtää kuinka mahtava tunne on olla isä. Se rakkaus on erilaista ja syvempää kuin mikään muu rakkaus mitä ikinä voit kokea
Eipä se rakkaus kaikilla vanhemmilla kummoistakaan ole.
Toisaalta ihminen voi rakastaa lemmikkiään syvästi. Sitä on tutkittukin, että ihminen rakastaa lemmikkiään samalla tavalla kuin lastaan. Se tapahtuu siis fysikaalisesti samalla tavalla, samat hormonit ym.
Vierailija kirjoitti:
Todella vinksahtanutta nähdä tässäkin ketjussa ryxcävaikuttamista. :D
Jep, en mä hanki tai jätä hankkimatta lapsia sen perusteella, mitä itänaapurin vinksahtanut johtaja suoltaa suustaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne joilla ei ole omia lapsia ei voi ymmärtää kuinka mahtava tunne on olla isä. Se rakkaus on erilaista ja syvempää kuin mikään muu rakkaus mitä ikinä voit kokea
Eipä se rakkaus kaikilla vanhemmilla kummoistakaan ole.
Toisaalta ihminen voi rakastaa lemmikkiään syvästi. Sitä on tutkittukin, että ihminen rakastaa lemmikkiään samalla tavalla kuin lastaan. Se tapahtuu siis fysikaalisesti samalla tavalla, samat hormonit ym.
Minun isäni rakasti alkoholia yli kaiken. Lapsi oli kuluerä.
Ei ollut mullakaan hinkua, mutta uteliaisuus otti vallan, että mitäköhän näistä geeneistä syntyy. Ja oli (on edelleen) hyvä parisuhde, johon uskalsi lasta yrittää. Jos ei olisi ollut pakka koossa (työ, parisuhde, talous, asunto, tukiverkot) en olisi hommaan ruvennut.
Yksi tehtiin ja oikein hyvä päätös. Ihana, rauhallinen, älykäs lapsi tuli. Ja huomaan, että lapsi karsi minusta ainakin itsekkyyttä, kasvattaa monin tasoin henkisesti olla vanhempi. Alussa oli rankkaa, mutta koululaisen kanssa on tosi helppoa.
Mutta ei se kaikille sovi, eikä kaikkii elämäntilanteisiin. Kunkin pitää punnita nämä asiat ihan itse.
Voi ap, oon täsmälleen samassa tilanteessa ja samanikäinenkin vielä. Olin aina aiemmin ehdoton siitä, etten lapsia halua. Nykyisen miehen tavattuani muutin mieltäni osittain, koska mies kertoi haluavansa kanssani lapsia ja tiedän jollain syvällisellä tasolla että hän olisi hyvä isä ja hänen kanssaan sen perheen haluaisin tehdä.
Mutta nyt on alkanut tätä maailmankuvaa katsellessa ja elämän realiteettien painaessa päälle tuntua taas siltä, etten halua lasta.
Olen tällä hetkellä vakavasti uupunut enkä ole missään vaiheessa elämääni ollut siinä kunnossa, että jaksaisin työpäivän jälkeen tehdä mitään ylimääräistä. Lisäksi en usko haluavani lasta niin paljoa, että haluaisin sen vaikka se syntyisi vakavasti vammautuneena tai huolehtisin siitä yksin jos miehelleni tapahtuisi jotain.
Tietysti yritän kokoajan käännellä tätä asiaa monelta kantilta enkä halua tehdä lopullista päätöstä vielä - melkein jopa toivon että ne biologiset kellot alkaisi kilkattamaan - mutta tajuan kyllä että aika on käymässä vähiin. Kohta on pakko tehdä isoja päätöksiä ja hyväksyä niiden seuraukset.
Voimia sinulle, mitä ikinä päätätkään. Tässä asiassa on oltava itsekäs, tällaisessa päätöksessä ei voi tehdä kompromisseja.
Kiinnitä näihin huomiota:
-Vaikka sinulla olisi nyt ympärillä tukiverkkoja, he eivät välttämättä olekaan apuna lapsen synnyttyä. Voi olla, että heille tulee sairautta, muuttavat tai ei vain kiinnostakaan olla apuna. Miten pärjäisit lapsen kanssa, jos tukiverkkoja ei olisi?
-Miten pärjäisit taloudellisesti, jos puoliso ei enää eron tai kuoleman vuoksi olisikaan taloudessanne? Tulisitko toimeen omilla tuloillasi? Tai tulisitteko toimeen yhden aikuisen tuloilla, jos toinen teistä vanhemmista sairastuisi pysyvästi?
-Et voi tietää, millaisen lapsen saat. Toki toivoisit kaltaistasi rauhallista lasta. Mitä jos lapsi onkin hyvin vilkas ekstrovertti? Miten jaksaisit lapsen kanssa, jonka temperamentti on aivan toista kuin sinulla?
-Et voi tietää, onko lapsi terve. Moni ajattelee vanhemmuuden siitä näkökulmasta, että jaksaa terveen lapsen kanssa. Miten reagoisit, jos lapsi olisikin sairas? Jaksaisitko hoitaa häntä?
Aina suosittelen, että lapsiluku pitäisi mitoittaa niin, että pärjäisit lapsen/lasten kanssa yksinkin. Voi olla, että puoliso ei lopulta haluakaan vanhemmaksi, tulee ero tai puoliso kuolee. Eivätkä tukiverkot välttämättä olekaan tukena. Meillä lapsiluku jäi yhteen siksi, että lapsi on hyvin vilkas, toiselle vanhemmalle tuli pysyvää sairautta ja tukiverkkoja ei lupauksista huolimatta ollutkaan. Yhden lapsen kanssa vielä selviää tilanteessamme, useamman kanssa olisi menty äärirajoille.
Alue: Aihe vapaa
Lapset ja vauvat on ihania. Niiden seura on mukavaa ja näet niissä itsesi ikään kuin lapsena. Upea kokemus.