Onko kumppanin musamaulla väliä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoastaan ei-musikaalisille ihmiselle ja sellaisille, jotka kuuntelee lähinnä jotain listahittejä ei ole väliä. Kukaan, joka aidosti harrastaa musiikkia ei ota kumppanikseen sellaista, joka suhtautuu musiikkimakuusi yhdentekevänä.

Älä nyt viitsi :D Aikuinen ihminen osaa tehdä kompromisseja, ja musiikki on aika mitätön juttu, jos kumppani on muuten hieno ihminen. Minä kuuntelen omaa musaani kuulokkeilla ja kumppani omaansa. Ei ole vaikeaa ja voi vielä kumpikin säätää voluumin mieleisekseen. Maailmassa on 1000 kertaa tärkeämpiäkin asioita pohdittavana.

Ajattelet aika yksipuolisesti ja oletat, että oma tapasi suhtautua musiikkiin on jotenkin se “oikea” tai yleispätevä malli, jonka mukaan muidenkin pitäisi elää ja arvottaa asioita. Todellisuudessa ihmisillä on täysin erilaisia arvoja ja intohimoja, ja se mikä sinulle on merkityksetöntä, voi olla jollekin toiselle todella tärkeää. En näe syytä tehdä kompromisseja minulle aidosti tärkeistä asioista, kun voin valita kumppanin, jonka kanssa nämä asiat kohtaavat luonnostaan ja joka jakaa saman intohimon musiikkiin.

On. En voi sietää mitään animevinkumista tai örinäheviä ja moni "gettomättö" eli gangstarappikin on hirveää. Eli jos mies haluaa tuollaista kuunnella, hänen täytyy käyttää kuulokkeita. Mutten kyllä siedä sitäkään, jos ei voi olla kuuntelematta musiikiia vaan olisi koko ajan luurit päässä ja mitään ei saisi elämässä aikaan kun paskoo ja lihoo vain sohvalla sitä paskamusaansa kuunnellen. 

Vierailija kirjoitti:

No, on. Ei voisi kuvitella, että olisin henkilön kanssa joka kuuntelisi vain jotain iskelmää, räppiä tai jotain dj-diskopaskaa.

Nooooh, senhän näkee sitten, jos joku oikeasti kolahtaa.

Vierailija kirjoitti:

On väliä. Räpistä pitävää on kelpuuttaisi puolisoksi. Räpin kuuntelu kertoo yleensä alhaisesta koulutustaustasta. 

Pikemminkin alhaisesta älykkyydestä kertoo se, että tekee yleistyksiä. Barack Obama kuuntelee rap-musiikkia ja on valmistunut Harvardin oikeustieteellisestä tiedekunnasta. 

Miksi olisi? Ei sitä musiikkia ole pakko kuunnella toisen läsnäollessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan teini-iässä on? 

Miksei aikuisena?

Jep, aktiivisemmille musiikin harrastajille kyse on elinikäisestä harrastuksesta, joka kattaa vähintäänkin useamman vuosikymmenen musiikkia ja erilaisia artisteja. Olisi outoa pitää vain siitä musiikista, joka on ollut suosittua kun itse on ollut noin 15-25 -vuotias. Esimerkiksi The Rolling Stones on ollut toiminnassa koko minun tähänastisen eliniän. Monelle musiikki on myös sekä kuuntelu- että keräilyharrastus tarkoittaen laajoja CD- ja LP-kokoelmia ja DVD-levyjä. 

Toki. Jos toinen haluaa tansseihin perinteisen: tango, faksi tai valssin pyörteisiin ja toinen Sinfoniakonserttiin, niin yhteiselo hajottaa.

Eipä oikeastaan ole. Olen yhteisten 27 vuoden aikana huomannut, että kummankin musiikkimaku on muuttunut. Kuuntelin nuorena esim. Nirvanaa. Se oli jotain uutta. Olin ollut Madonna-fani ja sitten tuli yhtäkkiä raskaampi rock. Madonna sai kyllä jäädä kokonaan. Mieheni kuunteli poppia. Kun lapset olivat pieniä, kotona raikui lastenlaulut, ei oikeastaan kummankaan lempimusiikkia ikinä. Olen itse tykästynyt vasta yli 30-vuotiaana jazziin. En nuorempana ymmärtänyt sitä. Toisaalta nyt pian 50 vuotta täyttävänä kuuntelen aika usein klassista. Toki Vivaödi tai Beethoven, Grieg ja Bach ovat olleet minulle tuttuja jo teininä, kun opiskelin pianon soittoa, mutta ei niihin syntynyt tunnesidettä. Nyt ne tuntuu jossain, herättää mielikuvia ja tunteita. Mieheni ei pidä klassisesta, joten kuuntelen sitä eniten autossa, pitkät työmatkat. Miehelläni on myös muuttunut musiikkimaku vuosien myötä. Olisiko jotenkin keski-ikäistynyt. Ainakaan ei kuuntele enää nuorisopoppia.

Vierailija kirjoitti:

Moni sanoo, että ei ole, mutta mun mielestä nämä ihmiset eivät ymmärrä, että joillekin musiikki ei ole vain satunnaista kuuntelua, vaan sitä kuunnellaan lähestulkoon koko ajan ja sitä käydään myös usein katsomassa livenä. 

Ei meillä ole 27 vuoteen ollut ongelmaa siinä, jos haluaa käydä katsomassa jotain livenä. Jestas sentään, kun lapset olivat pieniä, sehän oli pelkästään hyvä irtiotto. Jos kävi joskus jossain katsomassa live-keikkaa ilman puolisoa ja lapsia. Minä käyn jazz-klubeilla useamman kerran vuodessa, parin ystävän kanssa ja tarvittaessa vaikka yksin. Ei musiikin kuuntelun tarvitse olla mikään yhteinen harrastus. Ja jos toinen on joskus kuunnellut vaikka New kids ln the blockia, niin ei se nyt viisikymppisenä enää sitä kuuntele.

Vierailija kirjoitti:

Toki. Jos toinen haluaa tansseihin perinteisen: tango, faksi tai valssin pyörteisiin ja toinen Sinfoniakonserttiin, niin yhteiselo hajottaa.

Jep. Ja jos tällainen n. 50 v, haluaa niihin tansseihin, niin se on outo. Ei millään tavalla normaalia ainakaan kaupungissa. Ottaisin jalat alleni välittömästi.