Lähes 35v sinkku ja kaipuu äidiksi

"Mitä sitten oikeastaan täältä kaipaat, jos et neuvoja?

Klinikoista tietoa saa Googlesta ja sen alan keskustelupalstoilta."

En kaipaa valistusta hedelmällisyydestä tai biologiasta, olen niistä täysin tietoinen. Kaipaan pohdintaa tai kokemuksia miten muut toimisivat tai ovat toimineet tässä tilanteessa. Näkökulmia. Siitä en kaipaa muistutusta ettei lasta välttämättä kuulu, tiedän sen erittäin kipeästi. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilanteita voi olla monenlaisia. Itse löysin puolison 37-vuotiaana ja kaksi lasta saatiin, en tiedä olisiko tullut enemmän kun ei haluttu. Useamman muunkin tiedän joilla näin tapahtunut. Ei tässä iässä tarvitse vuosia tutustumiseen vaan sopivan ihmisen löytyessä asiat voi edetä nopeastikin. Tarkoitan tällä siis sanoa, että ei ole ollenkaan mahdotonta löytää sitä oikeaa myöhemmälläkin iällä ja saada lapsia.

Aina jollain käy hyvä tuuri. Joillain toisilla käy huono. Se, että joku onnistui perustamaan ydinperheen yli kolmevitosena tai joku voitti lotossa ei ihan yllättäen tarkoita, että kaikille käy niin.

 

Jotkut väittävät, että asioillaon tapana järjestyä. Minun kokemukseni on, että niillä on tapana odottaa että ne järjestetään.

 

Miehen voit etsiä lapsenteon jälkeenkin. Hommaa ensin se lapsi.

Niin. Kyllä se on samaa arpapeliä myös nuoremmillakin. Tunnen pariskunnan, jotka yrittivät lasta alle kolmekymppisenä eikä edes hedelmöityshoidot auttaneet. Ovat edelleen lapsettomia nelikymppisiä.

Nuoremmillakin on haasteita. Mutta heillä on enemmän aikaa yrittää voittaa ne. Naisilla aika edes yrittää alkaa loppua, kun neljäkymmentä lähestyy. (Dannyilla tietysti eri, ja varmasti oikein kiva pikkulapsiaika hänelle tiedossa.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet jo kuusi vuotta etsinyt ukkoa, viimeiset hedelmälliset vuodet menossa. Käytännössä mahdollisuudet hankkia useampi lapsi järkevällä ikäerolla ovat jo hyvin pienet. Ei ole myöskään aikaa enää tutustua rauhassa kumppaniin ennen lapsentekoa. Mahdollisuuksia on noin kolme:

1) hanki lapsi yksin

2) jää lapsettomaksi

3) unelmien prinssi saapuu valkealla hepalla, lapset putkahtavat helposti ja elätte onnellisina

 

Aika moni ihana ydiperhe eroaa ennen kuin lapset 10 v. Mutta silloin on lapset tehtynä, vauva-aika ohitettu yhdessä, elatus ja huolto kunnossa. Ainakin hyvissä tapauksissa. Tietysti sitten usein tulee lapsille reissaamista ja voi tulla riitojakin. Luultavasti kelpuutettu riittävän hyvä kumppani perheen perustamiseen, mutta naama alkaa ärsyttää kun perhe kasassa. 

Monilla siis taktiikka on tehdä lapset "jonkun" kanssa ja sitten myöhemmin hakea sitä kumppania jonka oikeasti haluaa?

 

Aika törkeää ja itsekästä.

Ei se ole törkeää jos on koko ajan tunteistaan rehellinen ja avoin. Se on sitten eri asia jos esittää hirveän rakastunutta. Niin kauan kun molemmat tietävät missä mennään ja mitä toinen tuntee tai ei tunne niin mitään ongelmaa ei ole.

En usko että ihmiset on noissa tilanteissa ikinä rehellisiä. Ei kukaan nainen sano rehellisesti miehelle:

"Hei, mä en koe mitään romanttista vetoa suhun, mutta haluisin kuitenkin hankkia lapsen sun kanssa, koska multa loppuu kohta hedelmällisyys". 

Vierailija kirjoitti:

Tunnen  naisen joka vielä 37-vuotiaana viiletti sinkkuna, mutta haaveili perheestä. No sitten löysi miehen, jonka kanssa muutti yhteen asumaan. 40-vuotiaana hän sai esikoisen ja 42-vuotiaana toisen lapsen. Sitten perheonni särkyi ja nyt hän asuu pienten lasten kanssa kolmistaan. Elämä on sitten sellaista kun köyhän, työttömän yh-äidin elämä on. 

Että kannattaa miettiä sitä lasten hankintaa pari kertaa. 

Mikä tässä on pointti? Eihän tuo ikään liity, vastaavaa tapahtuu jatkuvasti kaiken ikäisille. Jokaisen joka perhettä perustaa on tiedostettava se fakta, että voi jäädä lasten kanssa yksin.

Mieti, mitkä ovat voimavarasi ja tukiverkkosi. 

Itse olen yksin 9v adhd-lapsen kanssa ja eihän tätä yksin jaksa. Eikä tähän kyllä kukaan kovin helpolla mukaan hyppää. No eipä sillä, ei tässä suhteeseen olisikaan aikaa, enkä taida olla sellaisessa kunnossa, että kukaan kiinnostuisikaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet jo kuusi vuotta etsinyt ukkoa, viimeiset hedelmälliset vuodet menossa. Käytännössä mahdollisuudet hankkia useampi lapsi järkevällä ikäerolla ovat jo hyvin pienet. Ei ole myöskään aikaa enää tutustua rauhassa kumppaniin ennen lapsentekoa. Mahdollisuuksia on noin kolme:

1) hanki lapsi yksin

2) jää lapsettomaksi

3) unelmien prinssi saapuu valkealla hepalla, lapset putkahtavat helposti ja elätte onnellisina

 

Aika moni ihana ydiperhe eroaa ennen kuin lapset 10 v. Mutta silloin on lapset tehtynä, vauva-aika ohitettu yhdessä, elatus ja huolto kunnossa. Ainakin hyvissä tapauksissa. Tietysti sitten usein tulee lapsille reissaamista ja voi tulla riitojakin. Luultavasti kelpuutettu riittävän hyvä kumppani perheen perustamiseen, mutta naama alkaa ärsyttää kun perhe kasassa. 

Monilla siis taktiikka on tehdä lapset "jonkun" kanssa ja sitten myöhemmin hakea sitä kumppania jonka oikeasti haluaa?

 

Aika törkeää ja itsekästä.

Tätä minäkin. Suurin osa naisista kuten miehistäkin haluaa omat lapset, jos ylipäätään lapsiperhe-elämää kaipaa. Sukulaislapsetkin ovat rakkaita, mutta että lapset, joiden kumpikaan vanhempi ei ole edes etäistä sukua??

Juu ei.

Vierailija kirjoitti:

"Mitä sitten oikeastaan täältä kaipaat, jos et neuvoja?

 

Klinikoista tietoa saa Googlesta ja sen alan keskustelupalstoilta."

 

En kaipaa valistusta hedelmällisyydestä tai biologiasta, olen niistä täysin tietoinen. Kaipaan pohdintaa tai kokemuksia miten muut toimisivat tai ovat toimineet tässä tilanteessa. Näkökulmia. Siitä en kaipaa muistutusta ettei lasta välttämättä kuulu, tiedän sen erittäin kipeästi. Ap

Jos olisit oikeasti tietoinen, niin et kyselisi täällä. Jos sinulla ei ole mitään erikoisemmin vastaan hedelmöityshoitoja ja rahaakin löytyy, niin hyvä aika mennä klinikalle olisi ollut jo muutama vuosi sitten. Mutta vieläkin se kannattaa.

Lapsia ei ole mikään pakko hankkia, lapsettomuuskin on vaihtoehto.

Ja kuten moni on sanonut, ehkä löydät huomenna sopivan miehen, ehkä tulet sitten heti helposti raskaaksi, ehkä kaikki järjestyy kuin itsestään. Vaikka toisaalta miksi sitten kaikki ei järjestynyt itsestään jo vuosia sitten, jos niin on taipumus käydä? 🤔

Vierailija kirjoitti:

"Hommaat sen kersan itse ja sitä myötä myös maksat sen itse. Ainakin jos meinaat ukon vielä joskus saada. 

Kukaan järkevä mies ei ala makselemaan kenenkään akan kersakuumeita. "

 

Kiitos tiedosta, mutta pärjään taloudellisesti oikein hyvin ilman miestäkin :) Ap

Niin, se on vain hyväksyttävä ettei sitä oikeaa vaan löydy. Sellaista se on

Tyhjät munakennot

"En usko että ihmiset on noissa tilanteissa ikinä rehellisiä. Ei kukaan nainen sano rehellisesti miehelle:

"Hei, mä en koe mitään romanttista vetoa suhun, mutta haluisin kuitenkin hankkia lapsen sun kanssa, koska multa loppuu kohta hedelmällisyys". "

Tähän on nyt kyllä tartuttava, koska tästä on kokemusta. Minulla on ollut parikin tapailusuhdetta, joissa miehellä on ollut kova halu saada lapsia ja perustaa perhe, mutta mulla ei ole ollut mitään romanttista kiinnostusta heihin. Olen rehellisesti kertonut, että en tunne heihin romanttista vetoa tai mitään muutakaan, mutta he ovat halunneet siitä huolimatta jatkaa. Olen aina ollut näissä tilanteissa täysin avoin. Lopulta homma on kaatunut siihen, kun kertakaikkiaan mikään fyysinen läheisyys ei vain puoleltani onnistu ja olen viheltänyt pelin poikki. Ap

Tarviiko tunteita välttämättä, jos suhde muuten hyvä?

"Tarviiko tunteita välttämättä, jos suhde muuten hyvä?"

Se riittäisi oikein hyvin jos olisi hyvä olla ja välittäisi toisesta. Mutta ilman näitä on aika vaikeaa. Saati jos fyysinen läheisyys tuntuu luotaantyöntävältä. Ap

Vierailija kirjoitti:

"Tarviiko tunteita välttämättä, jos suhde muuten hyvä?"

 

Se riittäisi oikein hyvin jos olisi hyvä olla ja välittäisi toisesta. Mutta ilman näitä on aika vaikeaa. Saati jos fyysinen läheisyys tuntuu luotaantyöntävältä. Ap

No joo, kyllä nuo vaaditaan.

"Jos olisit oikeasti tietoinen, niin et kyselisi täällä. Jos sinulla ei ole mitään erikoisemmin vastaan hedelmöityshoitoja ja rahaakin löytyy, niin hyvä aika mennä klinikalle olisi ollut jo muutama vuosi sitten. Mutta vieläkin se kannattaa."

Joskus sitä vaan haluaa pohtia ja jakaa ajatuksia toisten kanssa, kun omassa päässä ajatukset kiertävät kehää. Nämä on kuitenkin isoja päätöksiä ja on ollut valtavasti mietittävää siinä onko minusta lähtemään prosessiin yksin. Kyse ei ole tiedon puutteesta. Olen pohtinut asiaa useasta näkökulmasta. Tässä ei ole kyse vain minusta tai minun halustani saada lapsi, vaan siitä millä tavalla lapsi saisi parhaat edellytykset elämälle. Onko hänelle parempi, että hän tulee maailmaan tilanteessa jossa kaksi ihmistä on mennyt yhteen vailla rakkautta koska halusivat lapsen. Silloin lapsella on kaksi vanhempaa, mutta sitä en tiedä kuinka onnellisia he toistensa kanssa ovat tai tulisiko yhteisvanhemmuusesta vaikeaa. Vai onko parempi hankkia lapsi lähtökohtaisesti yksin, jolloin hänen elämään voi ehkä myöhemmin tulla isähahmo. Onko riittäviä tukiverkostoja ja turvallisia aikuisia. Niin paljon isoja kysymyksiä. Tiedän kyllä, että olisi pitänyt tehdä ratkaisuja jo ehkä viisi vuotta sitten, mutta en vain ole ollut silloin valmis tällaiseen yksinäni. Ja olen kuitenkin lähtökohtaisesti aiemmin toivonut sen puolison löytämistä. Ap

Lisään vielä edelliseen viestiini, että minulla meni myös kauan aikaa toipua edellisestä rakkaudesta ja siitä traumaattisesta erosta. En ainakaan 2-3 vuoteen sen jälkeen ollut siinä pisteessä, että olisin pystynyt jonkinlaisia päätöksiä tekemään. Olin todella kauan rikki sen suhteen jälkeen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Tilanteita voi olla monenlaisia. Itse löysin puolison 37-vuotiaana ja kaksi lasta saatiin, en tiedä olisiko tullut enemmän kun ei haluttu. Useamman muunkin tiedän joilla näin tapahtunut. Ei tässä iässä tarvitse vuosia tutustumiseen vaan sopivan ihmisen löytyessä asiat voi edetä nopeastikin. Tarkoitan tällä siis sanoa, että ei ole ollenkaan mahdotonta löytää sitä oikeaa myöhemmälläkin iällä ja saada lapsia.

Minä sain viimeisen lapseni 35-vuotiaana. Sen jälkeen oli lukemattomia keskenmenoja, joista lääkärit vain totesivat, että liian vanha... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilanteita voi olla monenlaisia. Itse löysin puolison 37-vuotiaana ja kaksi lasta saatiin, en tiedä olisiko tullut enemmän kun ei haluttu. Useamman muunkin tiedän joilla näin tapahtunut. Ei tässä iässä tarvitse vuosia tutustumiseen vaan sopivan ihmisen löytyessä asiat voi edetä nopeastikin. Tarkoitan tällä siis sanoa, että ei ole ollenkaan mahdotonta löytää sitä oikeaa myöhemmälläkin iällä ja saada lapsia.

Minä sain viimeisen lapseni 35-vuotiaana. Sen jälkeen oli lukemattomia keskenmenoja, joista lääkärit vain totesivat, että liian vanha... 

Niin, nämä on yksilöllisiä asioita. Itse sain luonnollisesti kolme lasta ikävälillä 35-42 eikä kukaan terveydenhuollossa kommentoinut iästä yhtään mitään muuta kun että hyvin tavallista nykypäivänä.

Ap: Sinuna lähtisin nyt edistämään asiaa yksin, jonot julkisella voi olla vuodenkin mittaiset. Ainahan voit siinä rinnalla jatkaa vielä deittailua ja ehkä tapaatkin sopivan miehen ennen kuin hoidot ehtivät alkaa. Tietysti jos raha ei ole este niin yksityiselle pääsee saman tien.

Vierailija kirjoitti:

"Jos olisit oikeasti tietoinen, niin et kyselisi täällä. Jos sinulla ei ole mitään erikoisemmin vastaan hedelmöityshoitoja ja rahaakin löytyy, niin hyvä aika mennä klinikalle olisi ollut jo muutama vuosi sitten. Mutta vieläkin se kannattaa."

 

Joskus sitä vaan haluaa pohtia ja jakaa ajatuksia toisten kanssa, kun omassa päässä ajatukset kiertävät kehää. Nämä on kuitenkin isoja päätöksiä ja on ollut valtavasti mietittävää siinä onko minusta lähtemään prosessiin yksin. Kyse ei ole tiedon puutteesta. Olen pohtinut asiaa useasta näkökulmasta. Tässä ei ole kyse vain minusta tai minun halustani saada lapsi, vaan siitä millä tavalla lapsi saisi parhaat edellytykset elämälle. Onko hänelle parempi, että hän tulee maailmaan tilanteessa jossa kaksi ihmistä on mennyt yhteen vailla rakkautta koska halusivat lapsen. Silloin lapsella on kaksi vanhempaa, mutta sitä en tiedä kuinka onnellisia he toistensa kanssa ovat tai tulisiko yhteisvanhemmuusesta vaikeaa. Vai onko parempi hankkia lapsi lähtökohtaisesti yksin, jolloin hänen elämään voi ehkä myöhemmin tulla isähahmo. Onko riittäviä tukiverkostoja ja turvallisia aikuisia. Niin paljon isoja kysymyksiä. Tiedän kyllä, että olisi pitänyt tehdä ratkaisuja jo ehkä viisi vuotta sitten, mutta en vain ole ollut silloin valmis tällaiseen yksinäni. Ja olen kuitenkin lähtökohtaisesti aiemmin toivonut sen puolison löytämistä. Ap

No, näihin pohdintoihin kuuluu ikä ja hedelmällisyyden lasku mukaan. Ei niitä voi jättää pois laskuista.

Jos olisit 25, niin sinulla olisi useita realistisia vaihtoehtoja perheen perustamiseen (mutta ei kypsyyttä pohtia niitä). Nyt vaihtoehtoja on enää vähän jos ollenkaan (ja pohdit niitä vähän liiankin tarkasti).

Jos kaikki ihmiset miettisivät lapsenhankintaa joka näkökulmasta, niin lapsia syntyisi tosi vähän. Niin kuin syntyykin. Eikä todellakaan niin, että vain ne hankkisivat lapsia joilla on parhaat edellytykset.

Ennen vanhaan lapsia vain tuli. Ei niistä aina niin hyvin huolehdittu. Sitten vanhemmat kuolivat johonkin tautiin tai äiti kuoli kymmenenteen synnytykseen. Ei se mitään ihannetta ollut, mutta ilman sitä ihmiskunta olisi sukupuutossa. Nyt on menty ääripäähän toiseen suuntaan. Mikään ei ole riittävää lapsille.

"No, näihin pohdintoihin kuuluu ikä ja hedelmällisyyden lasku mukaan. Ei niitä voi jättää pois laskuista"

Minä tiedän kyllä ikään ja hedelmällisyyteen liittyvät faktat, en ymmärrä miksi luulet niiden jääneen laskuista pois. Olen myös muutaman viime vuoden aikana käynyt hedelmällisyysklinikalla pariin otteeseen tutkituttamassa tilannettani ja samalla puhumassa vaihtoehdoista. Viimeksi tämän vuoden alussa. On tehty ihan hedelmällisyyskartoitukset, joten nämä asiat on käyty asiantuntijan kanssa läpi ja edetty sen mukaisesti. Mitä suuremmassa määrin siis se puoli on otettu huomioon. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen  naisen joka vielä 37-vuotiaana viiletti sinkkuna, mutta haaveili perheestä. No sitten löysi miehen, jonka kanssa muutti yhteen asumaan. 40-vuotiaana hän sai esikoisen ja 42-vuotiaana toisen lapsen. Sitten perheonni särkyi ja nyt hän asuu pienten lasten kanssa kolmistaan. Elämä on sitten sellaista kun köyhän, työttömän yh-äidin elämä on. 

Että kannattaa miettiä sitä lasten hankintaa pari kertaa. 

Mikä tässä on pointti? Eihän tuo ikään liity, vastaavaa tapahtuu jatkuvasti kaiken ikäisille. Jokaisen joka perhettä perustaa on tiedostettava se fakta, että voi jäädä lasten kanssa yksin.

Vanhempana se tosin saattaa olla raskaampaa