Lue keskustelun säännöt.
Miksi kaikki muuttuu äidiksi tultua, mutta isän elämä jatkuu normaalisti?
29.04.2026 |
IS oli juttu kuinka Beata Leppilampi koki kateellisuutta Mikkoa kohtaan, koska Mikon elämä jatkui normaalisti ja hänellä muuttui kaikki.
Itsellä myös vastaava kokemus ja siitä syystä vain yksi lapsi. Yhteisesti päätetty lapsi kun syntyi, mies ulkoisti täysin lapsen hoidon minulle ja jaksoi valittaa, että kaikki muuttui, vaikka ei itse osallistunut lapsen hoitoon lainkaan, siis ihan oikeasti. Vasta ero sai kiinnostumaan lapsesta sen verran, että yhden viikonlopun kuukaudessa lapsi viettää isänsä luona aikaa.
Ja ei, mies ei edes elättänyt kumpaakaan meitä, minun ostettavaksi jäi kaikki ja edelleen maksoin pienestä äitiyspäivärahasta myös puolet asunnon kuluista.
Kommentit (158)
Vierailija kirjoitti:
Riippuu isästä.
Älkää pariutuko itsekkäiden mieslasten kanssa.
Pätee samoin naisiin: naislasten tai mieslasten ei pitäisi lisääntyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuttuu myös hyvillä ja osallistuvilla isillä. Niillä, joilla oma napa on jatkossakin tärkein, ei muutu. Sellaisista erotaan.
Ei vaan sellaisten kanssa ei ylipäätään kannata tehdä niitä lapsia!
Kunnon miehellä ei elämä jatku ilman mitään muutosta lapsen synnyttyä perheeseen.
Ei tietenkään. Mutta jos sattuu käymään niin, että kyseessä on osallistumista luvannut ja lupaukset pettävä tapaus, niistä erotaan.
Ja näinhän taitaa käydä hyvin tavallisesti. Jotkut sinnittelevät pikkulapsivaiheen yli, äiti tehden suurimman osan työstä, ja riippuen naisen joustavuudesta, kykenevät jatkamaan edelleen, arjen helpottuessa. Oman kokemukseni mukaan monet miehet eivät edes hahmota, miten iso ja raskas tämä prosessi on, uskovat naisten liioottelevan jne. Mutta hehän eivät ole itse kokeilleet sitä. Eivätkä halua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isältään opittu käytös, useimmiten.
Jatkuu sukupolvelta seuraavalle,niin kauan kuin joku on se ensimmäinen joka katkaisee tämän käytöksen siinä suvussa.
Naiset sitten jatkavat äitiensä käytöstä niin pahassa kuin hyvässä,elleivät tiedosta tätä ja muuta omaa käytöstään jossakin asiassa,joka tarvitsee muutosta/ parannusta.
Sukupuoliroolit ja kotitöihin liittyvät asenteet opitaan jo lapsuudessa. Kun aikuisena sitten muutetaan samaan huusholliin, sukupuolittuneet kaavat ovat olemassa. Yksi ”kristallipalloista” on se lapsuudenperhe.
Minun ex-appiukko oli se joka hoiti kotia enemmän ja laittoi ruokaa aina silloin kun oli kotona töistä vapaalla (teki reissutyötä), ja sitten varsinkin ensin eläkkeelle päästyään. Ihan terve työn- ja lastenhoitojako heillä oli ja silti kolmesta pojasta tästä minun erästä tuli ihan jäätävä vastuunpakoilija. Mistään ei ottanut vastuuta eikä osallistunut mihinkään, paitsi työnteosta. Hän oli todella pidetty ja haluttu työntekijä, kotona käyttäytyi kuin ainut asukas, jolla käy ulkopuolinen kodinhuoltaja ja seksityöntekijä. En ymmärrä miten jaksoin kymmenen vuotta. Tuosta meidän vahinkolapsesta olen yrittänyt kasvattaa arkeen osallistuvaa tasa-arvoisesti käyttäytyvää ihmistä ja ihan hyvin ainakin vielä menee. Mies vain tokaisi lapsen saatuamme, että toivottavasti ei tule homoa. 😐
Ex-appiukko siis hoiti, mutta ei vastuuttanut poikaansa hoitamaan? Jos se mies siellä lapsuudenkodissa heittäytyy siihen lapsuudenrooliin istumalla aina valmiiseen pöytään ei lupaa hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikki muuttuu äidiksi tultua, mutta isän elämä jatkuu normaalisti?
En osaa sanoa, kun väittämäsi ei pidä paikkaansa.
Otan esimerkin omasta elämästäni. (enkä usko, että minä olisin mikään erityinen poikkeus)
Jos vauva on valvottanut vaimoa yöllä, hän herättää minut aikaisemmin aamulla, jotta saa nukkua tunnin-pari ennen kuin aloitan työt ja hän ottaa vauvan työpäivän ajaksi - hän kun on vanhempainvapaalla. Teen työpäivän ja töiden jälkeen kotona huolehdin vauvasta suurin piirtein puoliksi sen ajan, mitä jää työpäivän ja nukkumaan menon väliin. Kerran viikossa mulla on harrastus, johon menen, mutta jos vauva on aivan mahdoton, voin jäädä pois, tämä on käynyt kerran. Lisäksi on satunnaisia menoja, joihin menen tilanteen mukaan. Kun vaimolla on menoja, niin minä huolehdin vauvasta. Illalla vaimo imettää vauvan ja yleensä minä nukutan sen, ellei vauva nukahda jo imetykseen.
Onhan tuo toki normaalia elämää, ei siinä. Mutta ei se ole minunkaan osalta samanlaista, mitä se oli ennen vauvaa.
Jos valitsee uraohjuksen, niin silloin toki elämä varmasti näyttää eriltä. Menestyvät miehet on monesti menestyviä syistä, jotka ei välttämättä ole perhe-elämässä suurta tilipussia lukuunottamatta eduksi. Ja toinen ääripää on tietenkin aikaansaamattomat vetelykset.
Noinhan sen pitäisikin mennä ja omassa kuplassa usein meneekin. Kaveripiirissä on yh-isää, on yrittäjäisää, joka järjestää työpäivänsä niin, että voi hakea lapset tarhasta, joku lähtee lastensa kanssa viikoksi mökille, jotta vaimo saa hetken ladata akkuja. Eli aivan ihania isiä ja siksi näen punaista, jos joku tulee mussuttamaan kuinka naisen pitäisi huolehtiä siitä isänkin osallisuudesta tai sitten on ihan oma vika. Oma puoliso ei ole mikään kodinhoitaja, mutta ei tämä tullut mitenkään yllätyksenä. Lapset hoitaa ja he ovat hänelle tärkeintä maailmassa, lohduttaa, pesee, pukee, valvoo heidän kanssaan jne. Jos minulle jää pyykinpesu, niin sitten se jää, puoliso tekee sitten jotain muuta. Ja aivan varmasti molempien elämä on muuttunut ja molemmat ollaan väsyneitä. Ei se tullut kummallekaan yllätyksenä eikä sitä tarvinnut mitenkään erikseen sopia tai varmistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuttuu myös hyvillä ja osallistuvilla isillä. Niillä, joilla oma napa on jatkossakin tärkein, ei muutu. Sellaisista erotaan.
Ei vaan sellaisten kanssa ei ylipäätään kannata tehdä niitä lapsia!
Kunnon miehellä ei elämä jatku ilman mitään muutosta lapsen synnyttyä perheeseen.
Ei tietenkään. Mutta jos sattuu käymään niin, että kyseessä on osallistumista luvannut ja lupaukset pettävä tapaus, niistä erotaan.
Ja näinhän taitaa käydä hyvin tavallisesti. Jotkut sinnittelevät pikkulapsivaiheen yli, äiti tehden suurimman osan työstä, ja riippuen naisen joustavuudesta, kykenevät jatkamaan edelleen, arjen helpottuessa. Oman kokemukseni mukaan monet miehet eivät edes hahmota, miten iso ja raskas tämä prosessi on, uskovat naisten liioottelevan jne. Mutta hehän eivät ole itse kokeilleet sitä. Eivätkä halua.
Pikkulasten kanssa on mielestäni tuhat kertaa helpompaa kuin käydä töissä univajeisena, eikä homma edes selity helpolla vauvalla, koska tyttö ei sitä tosiaan ollut.
T. Toisen lapsen kohdilla olin 9kk isyysvapailla, kun molemmat lapset oli alle 2v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
MIksi menet. yhteen ja hankit lapsia miehen kanssa, jota ei edes kiinnosta tukea perhettä taloudellisesti?
Vaimoni oli kotona yli 20 vuotta hoitaen lapsia. Sitten kun kaikki muuttivat omilleen hän meni töihin, koska halusi jotain tekemistä ja eläkettä, jota tosin ei tarvitse.
Miksi olla kaveri jonkun kanssa, joka myöhemmin puukottaa yllättäen selkään? Miksi olla ystävä jonkun kanssa, joka yhtäkkiä juovuksissa lainaa autoasi, romuttaa sen, ja alkaakin kertoa sinusta pahaa kylillä, miksi olit ystävä hänen kanssaan? Miten voisit valita elämääsi vain hyviä, ennustettavia ihmisiä, jotka kohtelevat sinua aina hyvin? Kerropa se.
Vierailija kirjoitti:
minun ostettavaksi jäi kaikki ja edelleen maksoin pienestä äitiyspäivärahasta myös puolet asunnon kuluista.
Noista asioista pitää sopia ENNEN lasten tekemistä. On hyvä laittaa ihan paperille ylös mitä sovittiin niin ei myöhemmin sitten tarvitse arvailla.
No oliko mies sitten sopinut etukäteen, että nainen hoitaa kaiken ja voi jatkaa elämäänsä kuten ennenkin? Jotenkin en nyt näe, että tälläistä olisi sovittu. Joten kertoisitko, miksi se on naisen tehtävä varmistaa mieheltä, että tämä ymmärtää lapsen saamisen tarkoittavan myös sen hoitamista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on miehen kanssa ollut vuoroviikko vanhemmuus lapsen syntymästä saakka vaikka olemme yhdessä. Päävastuu on kummallakin vuoro viikoin.
Miten se käytännössä toteutui? Eikö kumpikaan pitänyt vanhempainvapaata? Vai olitteko molemmat poissa töistä?
Tuo on varmasti hyvä järjestely myöhemmin, mutta eihän sitä pysty mitenkään toteuttamaan, jos toinen on kotona ja toinen töissä. Tai ainakin töissäkäyvän "päävastuu"viikolla on kotona oleva silti melkoisella siivulla vastuussa vauvasta.
Sinulla on kertomus siitä ettei pysty. Terve aikuinen ihminen selviää siitä työstään vaikka muutaman yön nukkuu huonommin. Kaikki on mahdotonta kun sen ottaa noin kirjaimellisesti. Olin 9kk kotona ja mies lähes kaksi vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuttuu myös hyvillä ja osallistuvilla isillä. Niillä, joilla oma napa on jatkossakin tärkein, ei muutu. Sellaisista erotaan.
Ei vaan sellaisten kanssa ei ylipäätään kannata tehdä niitä lapsia!
Kunnon miehellä ei elämä jatku ilman mitään muutosta lapsen synnyttyä perheeseen.
Ei tietenkään. Mutta jos sattuu käymään niin, että kyseessä on osallistumista luvannut ja lupaukset pettävä tapaus, niistä erotaan.
Ja näinhän taitaa käydä hyvin tavallisesti. Jotkut sinnittelevät pikkulapsivaiheen yli, äiti tehden suurimman osan työstä, ja riippuen naisen joustavuudesta, kykenevät jatkamaan edelleen, arjen helpottuessa. Oman kokemukseni mukaan monet miehet eivät edes hahmota, miten iso ja raskas tämä prosessi on, uskovat naisten liioottelevan jne. Mutta hehän eivät ole itse kokeilleet sitä. Eivätkä halua.
Pikkulasten kanssa on mielestäni tuhat kertaa helpompaa kuin käydä töissä univajeisena, eikä homma edes selity helpolla vauvalla, koska tyttö ei sitä tosiaan ollut.
T. Toisen lapsen kohdilla olin 9kk isyysvapailla, kun molemmat lapset oli alle 2v.
Ehkäpä puolisosi on hoitanut takenteet kuntoin, jolloin päivän kuluessa työtä ei ole niin paljon. Itse koin töihin menon niin valtavan suurena helpotuksena -saihan esimerkiksi istua alas ja syödä kokonaisen aterian ilman että mitäön tarvitsi tehdö tai huomioida- että muistan ikuisesti sen vapauden tunteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törkeää kun mies ei suostunut edes imettämään vauvaa että olisin itse saanut levätä ja toipua.
Ei vaan sen pitäisi mennä niin, että nainen keskittyy imettämiseen ja toipumiseen ensimmäiset viikot ja mies hoitaa kaiken muun. Imettäminen on vaikeaa eikä maitoa tule, jos nainen ei saa levätä eikä kunnon ravintoa. Pariuhdekin voisi paremmin, tuo ihan oikeasti ehkäisee eroja.
Puolet ja puolet, tietenkin. Excelillä lasketaan kuormitus yhdessä sovitun kuormittavuusmallin mukaisesti (muistakaa laittaa mallin rakentaminen Exceliin). Sitten jaetaan tehtävät niin että on tasan 50% molemmilla. Kaikki muu on epätasa-arvoista ja alistavaa. Esimerkiksi kun kuoritaan perunoita, niin yksi kuorii yhden puolen ja toinen toisen.
En ole yhtään isää tavannut koko elämäni aikana joka ei olisi sanonut että lapsen tulo muutti elämäni
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isältään opittu käytös, useimmiten.
Jatkuu sukupolvelta seuraavalle,niin kauan kuin joku on se ensimmäinen joka katkaisee tämän käytöksen siinä suvussa.
Naiset sitten jatkavat äitiensä käytöstä niin pahassa kuin hyvässä,elleivät tiedosta tätä ja muuta omaa käytöstään jossakin asiassa,joka tarvitsee muutosta/ parannusta.
Sukupuoliroolit ja kotitöihin liittyvät asenteet opitaan jo lapsuudessa. Kun aikuisena sitten muutetaan samaan huusholliin, sukupuolittuneet kaavat ovat olemassa. Yksi ”kristallipalloista” on se lapsuudenperhe.
Minun ex-appiukko oli se joka hoiti kotia enemmän ja laittoi ruokaa aina silloin kun oli kotona töistä vapaalla (teki reissutyötä), ja sitten varsinkin ensin eläkkeelle päästyään. Ihan terve työn- ja lastenhoitojako heillä oli ja silti kolmesta pojasta tästä minun erästä tuli ihan jäätävä vastuunpakoilija. Mistään ei ottanut vastuuta eikä osallistunut mihinkään, paitsi työnteosta. Hän oli todella pidetty ja haluttu työntekijä, kotona käyttäytyi kuin ainut asukas, jolla käy ulkopuolinen kodinhuoltaja ja seksityöntekijä. En ymmärrä miten jaksoin kymmenen vuotta. Tuosta meidän vahinkolapsesta olen yrittänyt kasvattaa arkeen osallistuvaa tasa-arvoisesti käyttäytyvää ihmistä ja ihan hyvin ainakin vielä menee. Mies vain tokaisi lapsen saatuamme, että toivottavasti ei tule homoa. 😐
Ex-appiukko siis hoiti, mutta ei vastuuttanut poikaansa hoitamaan? Jos se mies siellä lapsuudenkodissa heittäytyy siihen lapsuudenrooliin istumalla aina valmiiseen pöytään ei lupaa hyvää.
Kyllä yksilöiden täytyy myös itse ottaa vastuuta itsestään. Ei kaikkea voi ulkoistaa muille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuttuu myös hyvillä ja osallistuvilla isillä. Niillä, joilla oma napa on jatkossakin tärkein, ei muutu. Sellaisista erotaan.
Ei vaan sellaisten kanssa ei ylipäätään kannata tehdä niitä lapsia!
Kunnon miehellä ei elämä jatku ilman mitään muutosta lapsen synnyttyä perheeseen.
Ei tietenkään. Mutta jos sattuu käymään niin, että kyseessä on osallistumista luvannut ja lupaukset pettävä tapaus, niistä erotaan.
Ja näinhän taitaa käydä hyvin tavallisesti. Jotkut sinnittelevät pikkulapsivaiheen yli, äiti tehden suurimman osan työstä, ja riippuen naisen joustavuudesta, kykenevät jatkamaan edelleen, arjen helpottuessa. Oman kokemukseni mukaan monet miehet eivät edes hahmota, miten iso ja raskas tämä prosessi on, uskovat naisten liioottelevan jne. Mutta hehän eivät ole itse kokeilleet sitä. Eivätkä halua.
Pikkulasten kanssa on mielestäni tuhat kertaa helpompaa kuin käydä töissä univajeisena, eikä homma edes selity helpolla vauvalla, koska tyttö ei sitä tosiaan ollut.
T. Toisen lapsen kohdilla olin 9kk isyysvapailla, kun molemmat lapset oli alle 2v.
Ehkäpä puolisosi on hoitanut takenteet kuntoin, jolloin päivän kuluessa työtä ei ole niin paljon. Itse koin töihin menon niin valtavan suurena helpotuksena -saihan esimerkiksi istua alas ja syödä kokonaisen aterian ilman että mitäön tarvitsi tehdö tai huomioida- että muistan ikuisesti sen vapauden tunteen.
Anteeksi kirjoitusvirheet. Tarkoitin, arjen rakenteet kuntoon. Esimerkiksi kaapissa on jo ruokia, joita ottaa pöytään. Kylppärissä on vaippoja ja se on puhdas. Ja niin edelleen. Itse olin totaali-yh ja tein kaiken itse, uskon senkin vaikuttaneen kokemukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin mietin sitä, että miten joku mies vain yhtäkkiä muuttuu lapsen saatua mieslapseksi? Esimerkiksi oma mieheni on huolehtinut minusta koko parisuhteen ajan ja ei jättänyt minua, vaikka sairastuin vakavasti. Hoitanut aina tunnollisesti ja kunnolla kotityöt ja on muutenkin hyvin empaattinen, tunneälyinen ja oikeanlailla herkkä. Hän on vielä valmis kantamaan vauvan hoidosta enemmän vastuuta, jos en sairauden myötä ole niin jaksavainen. Lemmikit ovat hänelle myös todella rakkaita ja siinäkin näkyy hänen huolenpitonsa. Meille tosiaan syntymässä kohta ensimmäinen lapsi ja yhteisiä vuosia takana 5. Minua myös aidosti kiinnostaa, että miten nämä hyvät miehet muuttuvat vauvan saannin myötä niin radikaalisesti? Tiedän siis, että tuo kaikki on aivan totta, että miehet eivät huolehdi yhtään lapsistaan, ei minunkaan isäni todellakaan sitä tehnyt... Olemme mieheni kanssa myös keskustelleet paljon vanhemmuudesta ennen raskauttani ja paljon tehneet suunnitelmia myös raskauden aikana, ihan konkreettisia sellaisia.
Koska äiti ei yleensä voi valita vapautua vastuista, kun miehellä on mahdollisuus valita. Tosi moni isä valitsee vastuusta vapaan elämän vielä aikuisuudessakin, mikä on lapsen tasolle jäämistä siinä, missä naiset yleensä alkavat ottamaan vastuuta omasta elämästään sekä lastensa elämästä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuttuu myös hyvillä ja osallistuvilla isillä. Niillä, joilla oma napa on jatkossakin tärkein, ei muutu. Sellaisista erotaan.
Ei vaan sellaisten kanssa ei ylipäätään kannata tehdä niitä lapsia!
Kunnon miehellä ei elämä jatku ilman mitään muutosta lapsen synnyttyä perheeseen.
Ei tietenkään. Mutta jos sattuu käymään niin, että kyseessä on osallistumista luvannut ja lupaukset pettävä tapaus, niistä erotaan.
Ja näinhän taitaa käydä hyvin tavallisesti. Jotkut sinnittelevät pikkulapsivaiheen yli, äiti tehden suurimman osan työstä, ja riippuen naisen joustavuudesta, kykenevät jatkamaan edelleen, arjen helpottuessa. Oman kokemukseni mukaan monet miehet eivät edes hahmota, miten iso ja raskas tämä prosessi on, uskovat naisten liioottelevan jne. Mutta hehän eivät ole itse kokeilleet sitä. Eivätkä halua.
Pikkulasten kanssa on mielestäni tuhat kertaa helpompaa kuin käydä töissä univajeisena, eikä homma edes selity helpolla vauvalla, koska tyttö ei sitä tosiaan ollut.
T. Toisen lapsen kohdilla olin 9kk isyysvapailla, kun molemmat lapset oli alle 2v.
Ehkäpä puolisosi on hoitanut takenteet kuntoin, jolloin päivän kuluessa työtä ei ole niin paljon. Itse koin töihin menon niin valtavan suurena helpotuksena -saihan esimerkiksi istua alas ja syödä kokonaisen aterian ilman että mitäön tarvitsi tehdö tai huomioida- että muistan ikuisesti sen vapauden tunteen.
Anteeksi kirjoitusvirheet. Tarkoitin, arjen rakenteet kuntoon. Esimerkiksi kaapissa on jo ruokia, joita ottaa pöytään. Kylppärissä on vaippoja ja se on puhdas. Ja niin edelleen. Itse olin totaali-yh ja tein kaiken itse, uskon senkin vaikuttaneen kokemukseen.
En ole totaali-yh, mutta tunnistan kyllä tuon vapauden kun pääsi töihin. Sain käydä vessassa yksin ilman, että kukaan huusi oven takana, sain syödä lounaan rauhassa, sain ajatella ilman että kukaan vaati koko ajan huomiota. Ja toisaalta puoliso kyllä ymmärsi kotona olon raskauden, kun oli puolestaan isyysvapaalla lapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuttuu myös hyvillä ja osallistuvilla isillä. Niillä, joilla oma napa on jatkossakin tärkein, ei muutu. Sellaisista erotaan.
Ei vaan sellaisten kanssa ei ylipäätään kannata tehdä niitä lapsia!
Kunnon miehellä ei elämä jatku ilman mitään muutosta lapsen synnyttyä perheeseen.
Ei tietenkään. Mutta jos sattuu käymään niin, että kyseessä on osallistumista luvannut ja lupaukset pettävä tapaus, niistä erotaan.
Ja näinhän taitaa käydä hyvin tavallisesti. Jotkut sinnittelevät pikkulapsivaiheen yli, äiti tehden suurimman osan työstä, ja riippuen naisen joustavuudesta, kykenevät jatkamaan edelleen, arjen helpottuessa. Oman kokemukseni mukaan monet miehet eivät edes hahmota, miten iso ja raskas tämä prosessi on, uskovat naisten liioottelevan jne. Mutta hehän eivät ole itse kokeilleet sitä. Eivätkä halua.
Pikkulasten kanssa on mielestäni tuhat kertaa helpompaa kuin käydä töissä univajeisena, eikä homma edes selity helpolla vauvalla, koska tyttö ei sitä tosiaan ollut.
T. Toisen lapsen kohdilla olin 9kk isyysvapailla, kun molemmat lapset oli alle 2v.
Ehkäpä puolisosi on hoitanut takenteet kuntoin, jolloin päivän kuluessa työtä ei ole niin paljon. Itse koin töihin menon niin valtavan suurena helpotuksena -saihan esimerkiksi istua alas ja syödä kokonaisen aterian ilman että mitäön tarvitsi tehdö tai huomioida- että muistan ikuisesti sen vapauden tunteen.
Ei se tehnyt mitään, kun ei tarvinnut. Jos maidon pumppaamista ei lasketa.
Minulla oli lähinnä tylsää, koska tekemistä oli oikeasti melko rajallinen määrä. Etenkin loppua kohden kun molemmat lapset nukkuivat 2-3h päiväunia.
Vierailija kirjoitti:
Äidiltä odotetaan uhrautumista vedoten äidin rooliin. On ihan normaalia että äiti jättää syömättä jotta lapselle jää ruokaa, ei osta itselleen vaatteita jotta lapselle jää rahaa,ei nuku jos lapsi on sairas, jää hoitamaan lasta kotiin jne. Näin omalla kohdslla ja kaikkien tuntemieni perheiden kohdalla. Äidit tekevät yleensä lastensa puolesta vaikka mitä.
Itse tunsin ja näin maailman eri tavalla samalla sekunnilla kun lapsi syntyi. Se oli melkein absurdia.
Mies sen sijaan jatkoi melkein normaalisti elämää saman tien. Minulla oli muuttunut kaikki, keho ja mieli.
"Äidiltä odotetaan uhrautumista vedoten äidin rooliin. On ihan normaalia että äiti jättää syömättä jotta lapselle jää ruokaa, ei osta itselleen vaatteita jotta lapselle jää rahaa,ei nuku jos lapsi on sairas, jää hoitamaan lasta kotiin jne"
Tuo on kyllä kaukana normaalista jos isä on kuvioissa mukana.
Tuosta listasta voin ehkä pienellä varauksella yhtyä vain viimeiseen kohtaan ja silloinkaan niin ei tapahdu joka kerta.
Oma todellisuuteni on siis täysin eri kuin esittämäsi.
No en tiedä mistä se johtuu, mutta nuo sun piirit kuulostaa melko WT-meiningiltä.
Vierailija kirjoitti:
En ole yhtään isää tavannut koko elämäni aikana joka ei olisi sanonut että lapsen tulo muutti elämäni
Noin sanoo sellaisetkin, jotka ei kuitenkaan tee yhtään mitään lasten suhteen. Samalla tavalla työantajat kertovat juhlapuheissa, että henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara, mutta oikeasti pakollinen kulu, jota pitää saada pienemmäksi.
Mut sinähän ootkin selvästi hyvä isä. Hyvissä suhteissa vastuuta jaetaan reilusti ja kumpaakin kunnioittaen. Olennaista on, että kumpikaan ei ryhdy vapaamatkustajaksi, vaan on pyrkimys reiluuteen ja oman sekä kumppanin hyvinvoinnin arvostamiseen. Tällöin töitäkään ei tarvitse jakaa kinastellen, viivottimen kanssa. Ongelmia syntyy nimittäin siitä, jos toinen osapuoli on kovin itsekäs tai kykenemätön.