Miksi kaikki muuttuu äidiksi tultua, mutta isän elämä jatkuu normaalisti?

Perheitä on varmasti joka lähtöön, mutta kyllä meillä ainakin mullistui molempien vanhempien elämä ensimmäisen rakkaan pienokaisemme saadessamme. Vauva-aikana tietysti on normaalia jo imetyksen vuoksi, että vauva on kirjaimellisesti enemmän kiinni äidissä, kun taas isän on ehkä "paperilla helpompi" jatkaa työn tekemistä entiseen malliin, jos otsikko siihen työhön/uraan, mutta ainakin meillä on myös iso taloudellinen paine siihen, että ainakin toisella olisi järkevät tulot, eli ainakaan itselleni mikään helppo rasti olla käytännössä yksin vastuussa koko perheen taloudesta. On joka tapauksessa reilua ja minusta myös itsestäänselvää, että taakkoja jaetaan puolin ja toisin, eikä lasketa, että olen oman osani tehnyt, jos toinen on jatkuvasti väsynyt. On myös mahtavaa olla paljon pienten lastemme elämässä heti alusta asti, lukea heille kirjoja ja leikkiä heidän kanssaan, vaipanvaihtojen ym. lisäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu isästä. 

Älkää pariutuko itsekkäiden mieslasten kanssa.

Pätee samoin naisiin: naislasten tai mieslasten ei pitäisi lisääntyä.

Ei pitäisi, ei. On noita prinsessoja tullut nähtyä, joilla elämä pyörii treenin, ulkonäön, meikkaamisen, kahviloissa istumisen ja somettamisen ympärillä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti ap ajattelee ongelman olevan miehessä (tai vain miehessä). Ongelmahan on myös naisessa. Harva mies haluaa että nainen muuttuu kärttyisäksi sisäänpäinkääntyneeksi putkiaivoksi jonka ajatukset pyörii vain lapsen ympärillä. 

Jumalauta, että miehet osaavatkin olla itsekkäitä ja kateellisia, kun nainen huomioi LASTA enemmän kuin miestä. Juuri tällaiset aivokääpiöt sitten vänisevät palstoilla, kun ero tuli ihan puskista. Yök, mitä miehenkuvatuksia.

Sisälukutaito hoi! Enemmän huomioiminen on eriasia kuin se että ajatukset pyörivät vain lapsen ympärillä. Mikään lapsi ei tarvitse 24/7-huomiota. 

Ja kyllä, kokemusta on! Kyse on ihan siitä miten asiat (kuten lapsen hoito) tekee. 

Vierailija kirjoitti:

Koska äiti ei yleensä voi valita vapautua vastuista, kun miehellä on mahdollisuus valita. Tosi moni isä valitsee vastuusta vapaan elämän vielä aikuisuudessakin, mikä on lapsen tasolle jäämistä siinä, missä naiset yleensä alkavat ottamaan vastuuta omasta elämästään sekä lastensa elämästä 

Asioita voi tehdä maximi-muutoksilla tai minimi-muutoksilla. Miehet enemmän realisteina valitsee yleensä sen minimi-muutoksen tai tuolta väliltä. Naisten tarve on pyöräyttää koko elämä ympäriinsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isältään opittu käytös, useimmiten.

Jatkuu sukupolvelta seuraavalle,niin kauan kuin joku on se ensimmäinen joka katkaisee tämän käytöksen siinä suvussa.

Naiset sitten jatkavat äitiensä käytöstä niin pahassa kuin hyvässä,elleivät tiedosta tätä ja muuta omaa käytöstään jossakin asiassa,joka tarvitsee muutosta/ parannusta.

Sukupuoliroolit ja kotitöihin liittyvät asenteet opitaan jo lapsuudessa. Kun aikuisena sitten muutetaan samaan huusholliin, sukupuolittuneet kaavat ovat olemassa. Yksi ”kristallipalloista” on se lapsuudenperhe. 

Minun ex-appiukko oli se joka hoiti kotia enemmän ja laittoi ruokaa aina silloin kun oli kotona töistä vapaalla (teki reissutyötä), ja sitten varsinkin ensin eläkkeelle päästyään. Ihan terve työn- ja lastenhoitojako heillä oli ja silti kolmesta pojasta tästä minun erästä tuli ihan jäätävä vastuunpakoilija. Mistään ei ottanut vastuuta eikä osallistunut mihinkään, paitsi työnteosta. Hän oli todella pidetty ja haluttu työntekijä, kotona käyttäytyi kuin ainut asukas, jolla käy ulkopuolinen kodinhuoltaja ja seksityöntekijä. En ymmärrä miten jaksoin kymmenen vuotta. Tuosta meidän vahinkolapsesta olen yrittänyt kasvattaa arkeen osallistuvaa tasa-arvoisesti käyttäytyvää ihmistä ja ihan hyvin ainakin vielä menee. Mies vain tokaisi lapsen saatuamme, että toivottavasti ei tule homoa. 😐

Ex-appiukko siis hoiti, mutta ei vastuuttanut poikaansa hoitamaan? Jos se mies siellä lapsuudenkodissa heittäytyy siihen lapsuudenrooliin istumalla aina valmiiseen pöytään ei lupaa hyvää. 

Kyllä yksilöiden täytyy myös itse ottaa vastuuta itsestään. Ei kaikkea voi ulkoistaa muille.

Really?! Elin päihde- ja väkivaltaperheessä ja minulle se väkivalta oli pitkälle aikuisuuteen normaalia eli olin  elänyt aika hiton monta päivää oppien, että se on ihan fine saada turpaansa. Ja nyt kuvitellaan, että kertomalla tämä koko lapsuuden ja hyvän osaa aikuusuuttakin kestänyt, joka suunnasta tykitettävä ”aivopesu”, buffff vain katoaa pois? Homma hoidettu, aika heittää high five? Voisiko naivimpaa suhtautumista enää mitenkään olla? Petra, reipastupa nyt ja ota sitä vastuuta. Joo joo, koka ajan, olen vasta alussa siinä mihin sinulla oli aikaa se koko lapsuus. Ei sitä repalaista ihmistä kannatta taakaksi ottaa, kyllä se siitä sitten muuttuu kun saadaan lapsia ja minä sitä oikein rakastan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isältään opittu käytös, useimmiten.

Jatkuu sukupolvelta seuraavalle,niin kauan kuin joku on se ensimmäinen joka katkaisee tämän käytöksen siinä suvussa.

Naiset sitten jatkavat äitiensä käytöstä niin pahassa kuin hyvässä,elleivät tiedosta tätä ja muuta omaa käytöstään jossakin asiassa,joka tarvitsee muutosta/ parannusta.

Sukupuoliroolit ja kotitöihin liittyvät asenteet opitaan jo lapsuudessa. Kun aikuisena sitten muutetaan samaan huusholliin, sukupuolittuneet kaavat ovat olemassa. Yksi ”kristallipalloista” on se lapsuudenperhe. 

Minun ex-appiukko oli se joka hoiti kotia enemmän ja laittoi ruokaa aina silloin kun oli kotona töistä vapaalla (teki reissutyötä), ja sitten varsinkin ensin eläkkeelle päästyään. Ihan terve työn- ja lastenhoitojako heillä oli ja silti kolmesta pojasta tästä minun erästä tuli ihan jäätävä vastuunpakoilija. Mistään ei ottanut vastuuta eikä osallistunut mihinkään, paitsi työnteosta. Hän oli todella pidetty ja haluttu työntekijä, kotona käyttäytyi kuin ainut asukas, jolla käy ulkopuolinen kodinhuoltaja ja seksityöntekijä. En ymmärrä miten jaksoin kymmenen vuotta. Tuosta meidän vahinkolapsesta olen yrittänyt kasvattaa arkeen osallistuvaa tasa-arvoisesti käyttäytyvää ihmistä ja ihan hyvin ainakin vielä menee. Mies vain tokaisi lapsen saatuamme, että toivottavasti ei tule homoa. 😐

Ex-appiukko siis hoiti, mutta ei vastuuttanut poikaansa hoitamaan? Jos se mies siellä lapsuudenkodissa heittäytyy siihen lapsuudenrooliin istumalla aina valmiiseen pöytään ei lupaa hyvää. 

Kyllä yksilöiden täytyy myös itse ottaa vastuuta itsestään. Ei kaikkea voi ulkoistaa muille.

Lapsuus ei ole siltikään puku, jonka voi vain riisua eteisessä, kun muuttaa jonkun kanssa samaan huusholliin. Se on syvälle juurtunut käyttöjärjestelmä, joka muokkaa tapoja toimia ja ajatella. Aikuistuminen on massiivinen henkinen urakka, joka vaatii yksilöltä itseltään valtavasti työtä ja aikaa. Ja yleensä niitä lapsia tulee kesken tämän urakan. 

Ei ole ensimmäinen mies joka lupaa kuun taivaalta mutta toiminta on sitten jotain muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isältään opittu käytös, useimmiten.

Jatkuu sukupolvelta seuraavalle,niin kauan kuin joku on se ensimmäinen joka katkaisee tämän käytöksen siinä suvussa.

Naiset sitten jatkavat äitiensä käytöstä niin pahassa kuin hyvässä,elleivät tiedosta tätä ja muuta omaa käytöstään jossakin asiassa,joka tarvitsee muutosta/ parannusta.

Sukupuoliroolit ja kotitöihin liittyvät asenteet opitaan jo lapsuudessa. Kun aikuisena sitten muutetaan samaan huusholliin, sukupuolittuneet kaavat ovat olemassa. Yksi ”kristallipalloista” on se lapsuudenperhe. 

Minun ex-appiukko oli se joka hoiti kotia enemmän ja laittoi ruokaa aina silloin kun oli kotona töistä vapaalla (teki reissutyötä), ja sitten varsinkin ensin eläkkeelle päästyään. Ihan terve työn- ja lastenhoitojako heillä oli ja silti kolmesta pojasta tästä minun erästä tuli ihan jäätävä vastuunpakoilija. Mistään ei ottanut vastuuta eikä osallistunut mihinkään, paitsi työnteosta. Hän oli todella pidetty ja haluttu työntekijä, kotona käyttäytyi kuin ainut asukas, jolla käy ulkopuolinen kodinhuoltaja ja seksityöntekijä. En ymmärrä miten jaksoin kymmenen vuotta. Tuosta meidän vahinkolapsesta olen yrittänyt kasvattaa arkeen osallistuvaa tasa-arvoisesti käyttäytyvää ihmistä ja ihan hyvin ainakin vielä menee. Mies vain tokaisi lapsen saatuamme, että toivottavasti ei tule homoa. 😐

Ex-appiukko siis hoiti, mutta ei vastuuttanut poikaansa hoitamaan? Jos se mies siellä lapsuudenkodissa heittäytyy siihen lapsuudenrooliin istumalla aina valmiiseen pöytään ei lupaa hyvää. 

Kyllä yksilöiden täytyy myös itse ottaa vastuuta itsestään. Ei kaikkea voi ulkoistaa muille.

Really?! Elin päihde- ja väkivaltaperheessä ja minulle se väkivalta oli pitkälle aikuisuuteen normaalia eli olin  elänyt aika hiton monta päivää oppien, että se on ihan fine saada turpaansa. Ja nyt kuvitellaan, että kertomalla tämä koko lapsuuden ja hyvän osaa aikuusuuttakin kestänyt, joka suunnasta tykitettävä ”aivopesu”, buffff vain katoaa pois? Homma hoidettu, aika heittää high five? Voisiko naivimpaa suhtautumista enää mitenkään olla? Petra, reipastupa nyt ja ota sitä vastuuta. Joo joo, koka ajan, olen vasta alussa siinä mihin sinulla oli aikaa se koko lapsuus. Ei sitä repalaista ihmistä kannatta taakaksi ottaa, kyllä se siitä sitten muuttuu kun saadaan lapsia ja minä sitä oikein rakastan. 

Joo, mutta sinulla on vastuu olla jatkamatta tuota kokemaasi päihde- ja väkivaltalapsuutta enää omille lapsille! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isältään opittu käytös, useimmiten.

Jatkuu sukupolvelta seuraavalle,niin kauan kuin joku on se ensimmäinen joka katkaisee tämän käytöksen siinä suvussa.

Naiset sitten jatkavat äitiensä käytöstä niin pahassa kuin hyvässä,elleivät tiedosta tätä ja muuta omaa käytöstään jossakin asiassa,joka tarvitsee muutosta/ parannusta.

Sukupuoliroolit ja kotitöihin liittyvät asenteet opitaan jo lapsuudessa. Kun aikuisena sitten muutetaan samaan huusholliin, sukupuolittuneet kaavat ovat olemassa. Yksi ”kristallipalloista” on se lapsuudenperhe. 

Minun ex-appiukko oli se joka hoiti kotia enemmän ja laittoi ruokaa aina silloin kun oli kotona töistä vapaalla (teki reissutyötä), ja sitten varsinkin ensin eläkkeelle päästyään. Ihan terve työn- ja lastenhoitojako heillä oli ja silti kolmesta pojasta tästä minun erästä tuli ihan jäätävä vastuunpakoilija. Mistään ei ottanut vastuuta eikä osallistunut mihinkään, paitsi työnteosta. Hän oli todella pidetty ja haluttu työntekijä, kotona käyttäytyi kuin ainut asukas, jolla käy ulkopuolinen kodinhuoltaja ja seksityöntekijä. En ymmärrä miten jaksoin kymmenen vuotta. Tuosta meidän vahinkolapsesta olen yrittänyt kasvattaa arkeen osallistuvaa tasa-arvoisesti käyttäytyvää ihmistä ja ihan hyvin ainakin vielä menee. Mies vain tokaisi lapsen saatuamme, että toivottavasti ei tule homoa. 😐

Ex-appiukko siis hoiti, mutta ei vastuuttanut poikaansa hoitamaan? Jos se mies siellä lapsuudenkodissa heittäytyy siihen lapsuudenrooliin istumalla aina valmiiseen pöytään ei lupaa hyvää. 

Kyllä yksilöiden täytyy myös itse ottaa vastuuta itsestään. Ei kaikkea voi ulkoistaa muille.

Lapsuus ei ole siltikään puku, jonka voi vain riisua eteisessä, kun muuttaa jonkun kanssa samaan huusholliin. Se on syvälle juurtunut käyttöjärjestelmä, joka muokkaa tapoja toimia ja ajatella. Aikuistuminen on massiivinen henkinen urakka, joka vaatii yksilöltä itseltään valtavasti työtä ja aikaa. Ja yleensä niitä lapsia tulee kesken tämän urakan. 

Mutta jos perhe on ns normaali ja kaikki muut lapdrt käyttäytyy aivan normaalisti ja vain yksi sekoilee miten haluaa, niin kyllä siinä astuu kuvaan yksilön vastuu ja turha lapsuutta syytellä.

Ja puhun nyt edelleen ns normaaleista perheistä, en väkivaltaisista, päihdeongelmaisista, narsistisista vanhemmista tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska äiti ei yleensä voi valita vapautua vastuista, kun miehellä on mahdollisuus valita. Tosi moni isä valitsee vastuusta vapaan elämän vielä aikuisuudessakin, mikä on lapsen tasolle jäämistä siinä, missä naiset yleensä alkavat ottamaan vastuuta omasta elämästään sekä lastensa elämästä 

Asioita voi tehdä maximi-muutoksilla tai minimi-muutoksilla. Miehet enemmän realisteina valitsee yleensä sen minimi-muutoksen tai tuolta väliltä. Naisten tarve on pyöräyttää koko elämä ympäriinsä.

Minimimuutoksen valinta kun perheeseen syntyy lapsi on loisimista toisen ajalla ja voimilla, usein rahoillakin.

Vierailija kirjoitti:

Muuttuu myös hyvillä ja osallistuvilla isillä. Niillä, joilla oma napa on jatkossakin tärkein, ei muutu. Sellaisista erotaan.

Tottakai elämä ja arki muuttuu lapsen myötä. Ja pitääkin muuttua. Mutta sen vuoksi siinä arjessa pitäisi olla kaksi tasavertaista huoltajaa, jotta kaikki ei kaadu toisen niskaan. On todella epäreilua, jos toinen on vain vapaamatkustaja eikä arki ja elämä muutu, mutta toinen ei pääse edes vessaan yksin ja omatkin sairastelut pitää sairastella lapsia hoitaen samalla.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu isästä. 

Älkää pariutuko itsekkäiden mieslasten kanssa.

Eihän fiksut nuoret naiset enää pariudukaan. Ovat oppineet vanhemmilta sukupolvilta, että aniharva mies kykenee tosissaan ottamaan vastuuta perhearjesta. Ne oikeasti kunnolliset miehet viedään käsistä jo nuorena, ja jäljellä olevat mieslapset vinkuvat mediassa, miksi eivät kelpaa naisille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska äiti ei yleensä voi valita vapautua vastuista, kun miehellä on mahdollisuus valita. Tosi moni isä valitsee vastuusta vapaan elämän vielä aikuisuudessakin, mikä on lapsen tasolle jäämistä siinä, missä naiset yleensä alkavat ottamaan vastuuta omasta elämästään sekä lastensa elämästä 

Asioita voi tehdä maximi-muutoksilla tai minimi-muutoksilla. Miehet enemmän realisteina valitsee yleensä sen minimi-muutoksen tai tuolta väliltä. Naisten tarve on pyöräyttää koko elämä ympäriinsä.

Kyllä se on aika maksimimuutos, kun sinun vanhempana pitää ottaa vastuu jostakin toisesta eikä miettiä vaan omaa napaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isältään opittu käytös, useimmiten.

Jatkuu sukupolvelta seuraavalle,niin kauan kuin joku on se ensimmäinen joka katkaisee tämän käytöksen siinä suvussa.

Naiset sitten jatkavat äitiensä käytöstä niin pahassa kuin hyvässä,elleivät tiedosta tätä ja muuta omaa käytöstään jossakin asiassa,joka tarvitsee muutosta/ parannusta.

Sukupuoliroolit ja kotitöihin liittyvät asenteet opitaan jo lapsuudessa. Kun aikuisena sitten muutetaan samaan huusholliin, sukupuolittuneet kaavat ovat olemassa. Yksi ”kristallipalloista” on se lapsuudenperhe. 

Minun ex-appiukko oli se joka hoiti kotia enemmän ja laittoi ruokaa aina silloin kun oli kotona töistä vapaalla (teki reissutyötä), ja sitten varsinkin ensin eläkkeelle päästyään. Ihan terve työn- ja lastenhoitojako heillä oli ja silti kolmesta pojasta tästä minun erästä tuli ihan jäätävä vastuunpakoilija. Mistään ei ottanut vastuuta eikä osallistunut mihinkään, paitsi työnteosta. Hän oli todella pidetty ja haluttu työntekijä, kotona käyttäytyi kuin ainut asukas, jolla käy ulkopuolinen kodinhuoltaja ja seksityöntekijä. En ymmärrä miten jaksoin kymmenen vuotta. Tuosta meidän vahinkolapsesta olen yrittänyt kasvattaa arkeen osallistuvaa tasa-arvoisesti käyttäytyvää ihmistä ja ihan hyvin ainakin vielä menee. Mies vain tokaisi lapsen saatuamme, että toivottavasti ei tule homoa. 😐

Ex-appiukko siis hoiti, mutta ei vastuuttanut poikaansa hoitamaan? Jos se mies siellä lapsuudenkodissa heittäytyy siihen lapsuudenrooliin istumalla aina valmiiseen pöytään ei lupaa hyvää. 

Kyllä yksilöiden täytyy myös itse ottaa vastuuta itsestään. Ei kaikkea voi ulkoistaa muille.

Lapsuus ei ole siltikään puku, jonka voi vain riisua eteisessä, kun muuttaa jonkun kanssa samaan huusholliin. Se on syvälle juurtunut käyttöjärjestelmä, joka muokkaa tapoja toimia ja ajatella. Aikuistuminen on massiivinen henkinen urakka, joka vaatii yksilöltä itseltään valtavasti työtä ja aikaa. Ja yleensä niitä lapsia tulee kesken tämän urakan. 

Näinhän se on, mutta kaikilla se lapsuus ei anna käyttöjärjestelmää, koska emme elä perheen kuplassa. Kaveripiiri, omat totutut tavat ja yhteiskunta palveluineen vaikuttavat paljon. Lisäksi lapsen oma temperamentti. Hyvänkin kodin lapsesta voi tulla täysi hunsvotti, roisto, tuuliviiri, mitä vaan. Toisaalta joku saa huonot eväät jo lapsuudessa ja silti pärjää, jopa menestyy.,

Ei minulla itsellänikään ole parhaat eväät ollut kotoa ja silti olen empaattinen, tasapainoinen, ihan kunnon ammatissa ja perheenäiti. Isä lähti kun olin vasta alle 3 v. Hän lähti töihin Ruotsiin, kun ei ollut töitä Suomessa. Tapasin kesälomilla, ja vaikka hän palasi Suomeen, ei meistä tullut läheisiä. Äitini oli kroonisesti sairas. Jotkut ihmiset ovat. Se on ollut näin maailman sivu. Oli skolioosin takia tullut selkävika, ei parantunut leikkauksilla, oli sydänvika ja rytmihäiriöt, ja kun olin teini, häneen iski niin kova katkeruus, että tuli keskivaikea masennus. Mummo ja ukko ja täti auttoivat minua paljon ja monella tavalla, antamalla neuvoja, rahallisesti, kuljettamalla jonnekin (esim. rippileirille ja takaisin kotiin). Kotona oli aina vähän rahaa. Kotona oli hiljaista. Äidin maailma pyöri sairauksien, kipujen ja minun ympärillä. Kun peruskoulu oli loppumassa, ukki sanoi, että lukioon menet, hän ostaa kirjat. Isällä oli uusi perhe ja vaikeuksia alkoholin kanssa, ja hänen uudella vaimollaan myös, joten lakkasin pitämästä yhteyttä. Välillä hän pyysi rahaa lainaksi. Esim. kun olin 17-vuotiaana kesätöissä kotipalvelussa, isä pyysi monta sataa markkaa lainaksi, pikkuveljeni menoihin. Annoin. En ole katunut. Mutta osoittaa se jotain isäni ajatusmaailmasta, että hän pyytää rahaa tyttäreltä, joka on 17-vuotias lukiolainen. Äitini kuoli juuri kun aloitin lukion jälkeen opinnot. Ei niihin syihin mitä tiedettiin, vaan eri sairauteen, jota ei tiedetty ja tutkimukset jäi kesken. Minä loin ns. uuden perheen opiskeluaikoina, johon kuului läheisiä ystäviä opiskelupaikkakunnalla. Sitkeys, sitä minulla on aina ollut. 

Äitiyttä olen opetellut kirjoista. Minulla oli niin erilainen äiti kuin kenelläkään muulla, että olen opetellut sitä roolia. Kun aloin odottaa esikoista, luin valtavan määrän kasvatuskirjoja, ihan alkaen siitä, kuinka vauvoja hoidetaan ja miten lapsi kasvaa ja kehittyy, millaista on hyvä vanhemmuus. Ei ole ollut pahitteeksi.

Ainahan sen vauvan voi hukuttaa vessanpönttöön jos on liian rankkaa.

Kyllä meillä muuttui molemmilla. Mies hoiti yösyötöt usein pullolla. Kävi vaunulenkeillä ja neuvoloissa. Yleensäkin tekee meillä kaikki ruuat ja käy kaupassa. Kuskaa lapsen harrastuksiin, hoitaa lääkärit ja hammashuollot. Minä hoidan siivouksen ja vaatetuksen. Molemmat käy töissä. Ehkä ei kannata pariutua ihmisen kanssa, joka ei jo ennen lasta hoida puolta taloudesta.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ensimmäinen mies joka lupaa kuun taivaalta mutta toiminta on sitten jotain muuta.

Ja sinä ääliö uskot joka kerta.

Taas sellainen ketju jossa vain valehdellaan. Kyllä muuttui elämä isäksi tulon myötä. Iskäx3

Vierailija kirjoitti:

Taas sellainen ketju jossa vain valehdellaan. Kyllä muuttui elämä isäksi tulon myötä. Iskäx3

Miten se muuttui?

Eikö jo järki sano että kaikki muuttuu siinä vaiheessa kun sun sisällä elää uus ihminen, ja äiti on luonnollisesti se jonka kuuluukin tästä ihmisestä olla vastuussa, hän synnyttää ja imettää, ei mies tuollaista koe.