Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista) vol 3.1

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

”Ehkä jossain vaiheessa voisi olla terveellistä huomata, ettei lestadiolaisuus ole sama asia kuin omat kokemukset lestadiolaisuudesta.”

Lestadiolaisuus  = kokemukset lestadiolaisuuden sisällä. Jos yhteisö aiheuttaa sen, että osa porukasta traumatisoituu, se ihan yhtä lailla lestadiolaisuutta. Ei ole rehellistä valikoida kokemuksia oman mielen mukaan ja väittää, että ne omat valinnat on lestadiolaisuutta.

”Ei ole rehellistä valikoida kokemuksia oman mielen mukaan ja väittää, että ne omat valinnat on lestadiolaisuutta.”

Miksi sitten teet niin? Miksi ei riitä että puhut vain omalla suullasi ja et hyväky muiden erilaisia kokemuksia yhtä aitoina?

 

Jos lestadiolaisuus määritellään ”kaikiksi kokemuksiksi lestadiolaisuuden sisällä”, määritelmään kuuluvat aivan yhtä lailla myönteiset, neutraalit ja uskovaisten omat kokemukset. Niitä ei voi johdonmukaisesti ottaa mukaan vain silloin, kun ne tukevat haluttua kuvaa.

Kokemusten kuunteleminen on eri asia kuin yhden kokemustyypin käyttäminen koko ilmiön määritelmänä.

Totta kai hyväksyn. Oon vaan niin totaalisen väsynyt siihen, että kaikki vahingollinen pyritään ohittamaan ja selittelemään parhain päin, ”ei se oikeasti noin, ei tuo ole totta, ei tuo kuvaa sitä ja sitä”. Jne. Surullinen fakta on, että olisin saanut huomattavasti paremman lapsuuden vähemmillä vaurioilla tavallisessa suomalaisessa perheessä, ilman vl-yhteisöä.  Mutta en jaksa kinata, ihmiset ei yleensä näe sitä mitä ei halua nähdä. Joskus yhteisö muuttaa ”rauhan, vapauden ja ilon”, turvattomuudeksi, kahleiksi ja suruksi. Muuten, ehdoton anteeksianto käytäntö johtaa välillä siihen, että vääriä asioita katsotaan läpi sormien, moraali vinoutuu kun kaiken saa aina anteeksi. 

”ei se oikeasti noin, ei tuo ole totta, ei tuo kuvaa sitä ja sitä”

Nyt et ole rehellinen. Ei ole kiistetty kokemuksia, on vain tuotu esille MYÖS erilaisia kokemuksia. Sitä tässä ketjussa ei siedetä.

Mutta kun niiden myönteisten asioiden esiin tuominen - joka siis sinänsä on toki aivan ok - ei ole vastaamista niihin asioihin, joita se toinen keskustelija on tuonut esiin. Vertaan: 

Keskustelija 1, tummaihoinen. "Olen kokenut Suomessa rasismia ja minulla on todella ikäviä kokemuksia asiasta.  Moni asia on minua haavoittanut ja kannan niitä haavoja lopun elämäni."

Keskustelija 2, myös tummaihoinen. "En ole koskaan kokemus Suomessa rasismia ja minulla on vain myönteisiä kokemuksia lähiympäristöstäni!"

Montako "empatiapistettä" antaisit keskustelijalle 2?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

”Ehkä jossain vaiheessa voisi olla terveellistä huomata, ettei lestadiolaisuus ole sama asia kuin omat kokemukset lestadiolaisuudesta.”

Lestadiolaisuus  = kokemukset lestadiolaisuuden sisällä. Jos yhteisö aiheuttaa sen, että osa porukasta traumatisoituu, se ihan yhtä lailla lestadiolaisuutta. Ei ole rehellistä valikoida kokemuksia oman mielen mukaan ja väittää, että ne omat valinnat on lestadiolaisuutta.

”Ei ole rehellistä valikoida kokemuksia oman mielen mukaan ja väittää, että ne omat valinnat on lestadiolaisuutta.”

Miksi sitten teet niin? Miksi ei riitä että puhut vain omalla suullasi ja et hyväky muiden erilaisia kokemuksia yhtä aitoina?

 

Jos lestadiolaisuus määritellään ”kaikiksi kokemuksiksi lestadiolaisuuden sisällä”, määritelmään kuuluvat aivan yhtä lailla myönteiset, neutraalit ja uskovaisten omat kokemukset. Niitä ei voi johdonmukaisesti ottaa mukaan vain silloin, kun ne tukevat haluttua kuvaa.

Kokemusten kuunteleminen on eri asia kuin yhden kokemustyypin käyttäminen koko ilmiön määritelmänä.

Totta kai hyväksyn. Oon vaan niin totaalisen väsynyt siihen, että kaikki vahingollinen pyritään ohittamaan ja selittelemään parhain päin, ”ei se oikeasti noin, ei tuo ole totta, ei tuo kuvaa sitä ja sitä”. Jne. Surullinen fakta on, että olisin saanut huomattavasti paremman lapsuuden vähemmillä vaurioilla tavallisessa suomalaisessa perheessä, ilman vl-yhteisöä.  Mutta en jaksa kinata, ihmiset ei yleensä näe sitä mitä ei halua nähdä. Joskus yhteisö muuttaa ”rauhan, vapauden ja ilon”, turvattomuudeksi, kahleiksi ja suruksi. Muuten, ehdoton anteeksianto käytäntö johtaa välillä siihen, että vääriä asioita katsotaan läpi sormien, moraali vinoutuu kun kaiken saa aina anteeksi. 

”ei se oikeasti noin, ei tuo ole totta, ei tuo kuvaa sitä ja sitä”

Nyt et ole rehellinen. Ei ole kiistetty kokemuksia, on vain tuotu esille MYÖS erilaisia kokemuksia. Sitä tässä ketjussa ei siedetä.

Mutta kun niiden myönteisten asioiden esiin tuominen - joka siis sinänsä on toki aivan ok - ei ole vastaamista niihin asioihin, joita se toinen keskustelija on tuonut esiin. Vertaan: 

 

Keskustelija 1, tummaihoinen. "Olen kokenut Suomessa rasismia ja minulla on todella ikäviä kokemuksia asiasta.  Moni asia on minua haavoittanut ja kannan niitä haavoja lopun elämäni."

 

Keskustelija 2, myös tummaihoinen. "En ole koskaan kokemus Suomessa rasismia ja minulla on vain myönteisiä kokemuksia lähiympäristöstäni!"

 

Montako "empatiapistettä" antaisit keskustelijalle 2?

Kiitos. Kerrankin joku älyää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

”Ehkä jossain vaiheessa voisi olla terveellistä huomata, ettei lestadiolaisuus ole sama asia kuin omat kokemukset lestadiolaisuudesta.”

Lestadiolaisuus  = kokemukset lestadiolaisuuden sisällä. Jos yhteisö aiheuttaa sen, että osa porukasta traumatisoituu, se ihan yhtä lailla lestadiolaisuutta. Ei ole rehellistä valikoida kokemuksia oman mielen mukaan ja väittää, että ne omat valinnat on lestadiolaisuutta.

”Ei ole rehellistä valikoida kokemuksia oman mielen mukaan ja väittää, että ne omat valinnat on lestadiolaisuutta.”

Miksi sitten teet niin? Miksi ei riitä että puhut vain omalla suullasi ja et hyväky muiden erilaisia kokemuksia yhtä aitoina?

 

Jos lestadiolaisuus määritellään ”kaikiksi kokemuksiksi lestadiolaisuuden sisällä”, määritelmään kuuluvat aivan yhtä lailla myönteiset, neutraalit ja uskovaisten omat kokemukset. Niitä ei voi johdonmukaisesti ottaa mukaan vain silloin, kun ne tukevat haluttua kuvaa.

Kokemusten kuunteleminen on eri asia kuin yhden kokemustyypin käyttäminen koko ilmiön määritelmänä.

Totta kai hyväksyn. Oon vaan niin totaalisen väsynyt siihen, että kaikki vahingollinen pyritään ohittamaan ja selittelemään parhain päin, ”ei se oikeasti noin, ei tuo ole totta, ei tuo kuvaa sitä ja sitä”. Jne. Surullinen fakta on, että olisin saanut huomattavasti paremman lapsuuden vähemmillä vaurioilla tavallisessa suomalaisessa perheessä, ilman vl-yhteisöä.  Mutta en jaksa kinata, ihmiset ei yleensä näe sitä mitä ei halua nähdä. Joskus yhteisö muuttaa ”rauhan, vapauden ja ilon”, turvattomuudeksi, kahleiksi ja suruksi. Muuten, ehdoton anteeksianto käytäntö johtaa välillä siihen, että vääriä asioita katsotaan läpi sormien, moraali vinoutuu kun kaiken saa aina anteeksi. 

”ei se oikeasti noin, ei tuo ole totta, ei tuo kuvaa sitä ja sitä”

Nyt et ole rehellinen. Ei ole kiistetty kokemuksia, on vain tuotu esille MYÖS erilaisia kokemuksia. Sitä tässä ketjussa ei siedetä.

Mutta kun niiden myönteisten asioiden esiin tuominen - joka siis sinänsä on toki aivan ok - ei ole vastaamista niihin asioihin, joita se toinen keskustelija on tuonut esiin. Vertaan: 

 

Keskustelija 1, tummaihoinen. "Olen kokenut Suomessa rasismia ja minulla on todella ikäviä kokemuksia asiasta.  Moni asia on minua haavoittanut ja kannan niitä haavoja lopun elämäni."

 

Keskustelija 2, myös tummaihoinen. "En ole koskaan kokemus Suomessa rasismia ja minulla on vain myönteisiä kokemuksia lähiympäristöstäni!"

 

Montako "empatiapistettä" antaisit keskustelijalle 2?

No, tämä viesti selvensikin asiaa!

Osa keskustelijoista siis kokee, että ketjussa pitäisi niiden ihmisten, joiden vakaumusta kritisoidaan – ja paikoin myös solvaataan – ensisijaisesti osoittaa empatiaa kritiikin kohteena olevien kokemuksia kohtaan. Enpä ollut ymmärtänyt, että tämä olisi keskustelun lähtökohta.

Olin jo hyväksynyt sen, että Eevan ja Ollen kokemuksista käynnistynyt ketju on laajentunut yleiseksi keskusteluksi vanhoillislestadiolaisuudesta. Mutta jos vl-keskustelijalta edellytetään vielä empatiaa aina silloin, kun hänen omaa vakaumustaan käsitellään hyvin kielteisesti, niin silloin keskusteluun jää varsin vähän tilaa vl-näkökulmalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

”Ehkä jossain vaiheessa voisi olla terveellistä huomata, ettei lestadiolaisuus ole sama asia kuin omat kokemukset lestadiolaisuudesta.”

Lestadiolaisuus  = kokemukset lestadiolaisuuden sisällä. Jos yhteisö aiheuttaa sen, että osa porukasta traumatisoituu, se ihan yhtä lailla lestadiolaisuutta. Ei ole rehellistä valikoida kokemuksia oman mielen mukaan ja väittää, että ne omat valinnat on lestadiolaisuutta.

”Ei ole rehellistä valikoida kokemuksia oman mielen mukaan ja väittää, että ne omat valinnat on lestadiolaisuutta.”

Miksi sitten teet niin? Miksi ei riitä että puhut vain omalla suullasi ja et hyväky muiden erilaisia kokemuksia yhtä aitoina?

 

Jos lestadiolaisuus määritellään ”kaikiksi kokemuksiksi lestadiolaisuuden sisällä”, määritelmään kuuluvat aivan yhtä lailla myönteiset, neutraalit ja uskovaisten omat kokemukset. Niitä ei voi johdonmukaisesti ottaa mukaan vain silloin, kun ne tukevat haluttua kuvaa.

Kokemusten kuunteleminen on eri asia kuin yhden kokemustyypin käyttäminen koko ilmiön määritelmänä.

Totta kai hyväksyn. Oon vaan niin totaalisen väsynyt siihen, että kaikki vahingollinen pyritään ohittamaan ja selittelemään parhain päin, ”ei se oikeasti noin, ei tuo ole totta, ei tuo kuvaa sitä ja sitä”. Jne. Surullinen fakta on, että olisin saanut huomattavasti paremman lapsuuden vähemmillä vaurioilla tavallisessa suomalaisessa perheessä, ilman vl-yhteisöä.  Mutta en jaksa kinata, ihmiset ei yleensä näe sitä mitä ei halua nähdä. Joskus yhteisö muuttaa ”rauhan, vapauden ja ilon”, turvattomuudeksi, kahleiksi ja suruksi. Muuten, ehdoton anteeksianto käytäntö johtaa välillä siihen, että vääriä asioita katsotaan läpi sormien, moraali vinoutuu kun kaiken saa aina anteeksi. 

”ei se oikeasti noin, ei tuo ole totta, ei tuo kuvaa sitä ja sitä”

Nyt et ole rehellinen. Ei ole kiistetty kokemuksia, on vain tuotu esille MYÖS erilaisia kokemuksia. Sitä tässä ketjussa ei siedetä.

Mutta kun niiden myönteisten asioiden esiin tuominen - joka siis sinänsä on toki aivan ok - ei ole vastaamista niihin asioihin, joita se toinen keskustelija on tuonut esiin. Vertaan: 

 

Keskustelija 1, tummaihoinen. "Olen kokenut Suomessa rasismia ja minulla on todella ikäviä kokemuksia asiasta.  Moni asia on minua haavoittanut ja kannan niitä haavoja lopun elämäni."

 

Keskustelija 2, myös tummaihoinen. "En ole koskaan kokemus Suomessa rasismia ja minulla on vain myönteisiä kokemuksia lähiympäristöstäni!"

 

Montako "empatiapistettä" antaisit keskustelijalle 2?

No, tämä viesti selvensikin asiaa!

Osa keskustelijoista siis kokee, että ketjussa pitäisi niiden ihmisten, joiden vakaumusta kritisoidaan – ja paikoin myös solvaataan – ensisijaisesti osoittaa empatiaa kritiikin kohteena olevien kokemuksia kohtaan. Enpä ollut ymmärtänyt, että tämä olisi keskustelun lähtökohta.

Olin jo hyväksynyt sen, että Eevan ja Ollen kokemuksista käynnistynyt ketju on laajentunut yleiseksi keskusteluksi vanhoillislestadiolaisuudesta. Mutta jos vl-keskustelijalta edellytetään vielä empatiaa aina silloin, kun hänen omaa vakaumustaan käsitellään hyvin kielteisesti, niin silloin keskusteluun jää varsin vähän tilaa vl-näkökulmalle.

Siis vlihmisillä on noin kapea käsitys siitä, mitä empatia on ja mihin se voi ulottua? Puhutkohan nyt kaikkien puolesta?

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen kertoo vaikeista asioista, niin se ei yleensä tunnu kovin mukavalta, jos ohitetaan ja ruvetaan ylistämään trauman lähdettä. 

Niin, ehkä empatian minimitaso voisi olla, että tuo "ylistäminen" jätettäisiin vähän vähemmälle ainakin silloin, jos joku on juuri kertonut omista kielteisistä kokemuksistaan. Ja siitä seuraava ykkösporras voisi olla jotain sellaista, että "ikävä kuulla, olen pahoillani, haluatko kertoa lisää, en ihan vielä ymmärtänyt, mitä tarkoitat?" Vaikka ymmärrän, että fiilis voi olla nimenomaan sellainen, että ei halua kuulla lisää. Mutta toisaalta, ei täällä ole kenenkään pakko olla, voi olla olemattakin, jos ei halua keskustella eikä ottaa vastaan myös sellaista, joka voi olla itselle uutta ja pohdituttavaa. 

”kun hänen omaa vakaumustaan käsitellään hyvin kielteisesti”

Miten ihmeessä sä kerrot ei-kielteisesti vaikka siitä, että vl-oppi aiheutti vaikeita pelkotiloja vuosien ajan? Aivan absurdia. Hyvin vaikea löytää positiivista näkökulmaa. ”Pelkäsin helvettiä, pelkäsin kuolemaa, pelkäsin Jumalan rankaisevan myös piirrettyjen katsomisesta naapurissa, mutta on tää yhteisö oikea lintukoto. Mitään en vaihtaisi. Ei koskaan tarvinnut pelätä vanhempien alkoholinkäyttöä.” 
🥰🥰🥰🥰 😅

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen kertoo vaikeista asioista, niin se ei yleensä tunnu kovin mukavalta, jos ohitetaan ja ruvetaan ylistämään trauman lähdettä. 

Niin, ehkä empatian minimitaso voisi olla, että tuo "ylistäminen" jätettäisiin vähän vähemmälle ainakin silloin, jos joku on juuri kertonut omista kielteisistä kokemuksistaan. Ja siitä seuraava ykkösporras voisi olla jotain sellaista, että "ikävä kuulla, olen pahoillani, haluatko kertoa lisää, en ihan vielä ymmärtänyt, mitä tarkoitat?" Vaikka ymmärrän, että fiilis voi olla nimenomaan sellainen, että ei halua kuulla lisää. Mutta toisaalta, ei täällä ole kenenkään pakko olla, voi olla olemattakin, jos ei halua keskustella eikä ottaa vastaan myös sellaista, joka voi olla itselle uutta ja pohdituttavaa. 

Luetaankohan me edes samaa ketjua?

Ehkä viimeiset 10 sivua on käsitelty väitteitä uskovaisten vanhempien kasvatuksesta:

-rajatonta

-väkivaltaista

-vaipoissa resutaan ympäri kyliä

-sylitön lapsuus

-kovuus jne jne

Nämä kaikki on yleistetty vl-ominaisuuksiksi, ei yksittäistapauksiksi. 
Yksi mainostamasi ”ylistysviesti” löytyi: ”täällä päin vl-perheiden käytös  ei poikkea muista, vaikka lapsia on enemmän”

Tuo ”ylistys” oli kerännyt useita alapeukkuja.

Jos kertoisitte lapsuudestanne omana kokemuksena, mitä se on, voisi empatiaa tunteakin. Mutta tuo perusteeton yleistäminen on röyhkeää.

Yrittäkää olla rehellisiä edes itsellenne, tuo on jo noloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen kertoo vaikeista asioista, niin se ei yleensä tunnu kovin mukavalta, jos ohitetaan ja ruvetaan ylistämään trauman lähdettä. 

Niin, ehkä empatian minimitaso voisi olla, että tuo "ylistäminen" jätettäisiin vähän vähemmälle ainakin silloin, jos joku on juuri kertonut omista kielteisistä kokemuksistaan. Ja siitä seuraava ykkösporras voisi olla jotain sellaista, että "ikävä kuulla, olen pahoillani, haluatko kertoa lisää, en ihan vielä ymmärtänyt, mitä tarkoitat?" Vaikka ymmärrän, että fiilis voi olla nimenomaan sellainen, että ei halua kuulla lisää. Mutta toisaalta, ei täällä ole kenenkään pakko olla, voi olla olemattakin, jos ei halua keskustella eikä ottaa vastaan myös sellaista, joka voi olla itselle uutta ja pohdituttavaa. 

Luetaankohan me edes samaa ketjua?

Ehkä viimeiset 10 sivua on käsitelty väitteitä uskovaisten vanhempien kasvatuksesta:

-rajatonta

-väkivaltaista

-vaipoissa resutaan ympäri kyliä

-sylitön lapsuus

-kovuus jne jne

Nämä kaikki on yleistetty vl-ominaisuuksiksi, ei yksittäistapauksiksi. 
Yksi mainostamasi ”ylistysviesti” löytyi: ”täällä päin vl-perheiden käytös  ei poikkea muista, vaikka lapsia on enemmän”

Tuo ”ylistys” oli kerännyt useita alapeukkuja.

Jos kertoisitte lapsuudestanne omana kokemuksena, mitä se on, voisi empatiaa tunteakin. Mutta tuo perusteeton yleistäminen on röyhkeää.

Yrittäkää olla rehellisiä edes itsellenne, tuo on jo noloa.

Olepa itse rehellinen. Esimerkiksi " sylittömästä" lapsuudesta kertoi yksi kirjoittaja ja hän kertoi omasta miehestään. Siinä se.

Jos joku ( sinä?) tekee siitä yleistyksen, se ei ole kirjoittajan vika. 

Joku ihmetteli sitä, että miksi sanotaan että suuri perhe lapsineen on mukamas riski siihen, ettei lapsista huolehdita tai he eivät saa huomiota ja aikaa jne. Silti kyllähän jokainen ymmärtää sen, että jos perheessä on monia lapsia niin silloin riski siihen, että joku jää vähemmälle huomiolle on isompi kuin, vaikka 2 lapsen perheessä. Samoin jos perheeseen syntyy aina uusi pieni niin tällöin pakostakin joku isommista lapsista saa vähemmän huomiota. Ei riitä enää aika kaikille niin hyvin. En syyllistä tässä vaan totean vaan ihan loogisen seurauksen. Ja tähän ei liity se onko perhe edes liikkeeseen kuuluva vai ei. Jos on kaksi perhettä A joka kuuluu liikkeeseen ja 10 lasta ja B joka ei kuulu, mutta myös 10 lasta niin heillä näkyy sama tilanne molemmissa. Näin tämäkään et ole syyllistämistä vain ihan normaali ajatus. 

En minäkään sanoisi tai edes voisi omantuntoni pohjalta todeta, että huolehdin yhtä hyvin 10 lapsesta kuin vaikka kahdesta. En pystyisi siihen, kun tietäisin sen, että isossa perheessä joku jää aina vähemmälle. Se on ihan selvää ja ymmärrettävää. Silti niitä näkymättömiä on liikaa tai joku jää omilleen vaikeuksien kanssa tai hoitaa pienempiään liialla vastuulla. 

Itsekin tiedän sen, että tosi pienet kulkevat isompien vastuulla pitkin pihoja ja sitten välillä etsitään näitä pieniä. Näin joku itsekin vasta 7-9 v (tai tästä vanhempikaan) ei voi vastata jonkun 3 tai jopa 2-v:n turvallisuudesta. Se ei mene niin.

Entä jos vertaisin vl liikettä ja tätä keskustelua vaikka partioon. Kuvitellaan, että olen intohimoinen partiolainen ja partio on iso osa identiteettiäni ja minulla on partiosta vain ihania kokemuksia; minulle muut partiolaiset ovat rakas ja turvallinen yhteisö.

Kuitenkin korviini alkaa kantautua enenevässä määrin myös erilaisia ikäviä kokemuksia toisilta partiolaisilta. Kaikille partio ei olekaan turvallinen ja ihana paikka, vaan kuulen, että moni kokee partioliikkeen jopa suoranaisesti traumatisoineen itsensä.

 Kauhukseni huomaan myös, että on perustettu "Harrastusten uhrien tuki ry," ja saan selville, että iso osa kävijöistä on partiotaustaisia.

Tämä kaikki totta kai järkyttää minua ja vaadin johdolta pikaisia ja perusteellisia toimia ja selvitystä siitä, mistä nämä kielteiset kokemukset kumpuavat. Voiko olla totta -kuten jotkut sanovat- että partio on terve ja täysin turvallinen harrastus ja kaikki kielteisiksi väitetyt asiat johtuvat ainoastaan yksilöistä itsestään; he ovat yksinkertaisesti liian herkkiä, jotenkin omituisia, tai heidän perheensä ja kotikasvatuksensa ovat vinksallaan.

Onko tämä siis totta, vai voiko sittenkin olla niin, että partiossa tapahtuu minun tietämättäni myös joitakin ikäviä asioita? Entä ovatko kaikki toimintatapamme sittenkään niin turvallisia ja rakkaudellisia kuin olen tähän asti luullut?

En halua luopua rakkaasta harrastuksestani siltä istumalta, mutta totta mooses alan pitää äläkkää ja vaatia, että asiaa aletaan selvittää. Haluan ehdottomasti, että kielteisiä kokemuksia saaneita kuullaan ja kootaan dataa siitä, mitä nämä kokemukset ovat, ja mitä tekemistä partiolla on näiden kokemusten kanssa, vai onko mitään. Ja jos huomataan että on, niin sitten kiitetään kokemuksistaan kertoneita rohkeita ja muutetaan toimintatapoja tai poistetaan niitä kenties kokonaan käytöstä, että saadaan ikävät kokemukset niin minimiin kuin vain mahdollista.

(mutta näinhän ei voi vl liike toimia??) 

Samoin itselläni edelliseen viestiin liittyen omia ajatuksia. Jos itse esim kerron joistakin huonoista kokemuksista johonkin kouluun liittyen kuinka olen ollut kiusattu yms niin se ei silti tarkoita, etteikö muilla voisi olla tosi hyviä kokemuksia vastaavasta koulusta ja tosi hyvät vuodet siellä. Näin minusta se ei ole yleistystä jos ihminen kertoo asioistaan ja jokainen huono kokemus yms ei ole mitään jonkun asian mustamaalausta vaan sen ihmisen oma todellisuus siihen asiaan. Minäkin voisin jonkun takia kaunistella kouluvuosiani ja sanoa, että kivaa oli tuossa koulussa yms, mutta silloin jättäisin omat kokemukseni kertomatta toisten vuoksi. 

Samoin jos olen asunut paikkakunnalla missä tosi moni viihtyy ja suorastaan ylistää sitä paikkaa niin silti minulla pitäisi olla oikeus sanoa, etten omaa samoja kokemuksia. Tämä vaikka vieressa 100 ihmistä sanoisi, että se on maailman paras asuinpaikka. Usein se ei vaan mene niin ja sitten vika nähdään siinä ihmisessä joka ei siellä ole viihtynyt, vaikka häntä oltaisiin kiusattu kaikki vuodet siellä asuessa.

Kävin äsken alkossa ja tulipa syyllinen olo vaikka ostin vaan alkoholitonta. 😂 Näitä ei tajua, jos ei ole kasvatettu absolutismiin. 😅

Vierailija kirjoitti:

Entä jos vertaisin vl liikettä ja tätä keskustelua vaikka partioon. Kuvitellaan, että olen intohimoinen partiolainen ja partio on iso osa identiteettiäni ja minulla on partiosta vain ihania kokemuksia; minulle muut partiolaiset ovat rakas ja turvallinen yhteisö.

Kuitenkin korviini alkaa kantautua enenevässä määrin myös erilaisia ikäviä kokemuksia toisilta partiolaisilta. Kaikille partio ei olekaan turvallinen ja ihana paikka, vaan kuulen, että moni kokee partioliikkeen jopa suoranaisesti traumatisoineen itsensä.

 Kauhukseni huomaan myös, että on perustettu "Harrastusten uhrien tuki ry," ja saan selville, että iso osa kävijöistä on partiotaustaisia.

Tämä kaikki totta kai järkyttää minua ja vaadin johdolta pikaisia ja perusteellisia toimia ja selvitystä siitä, mistä nämä kielteiset kokemukset kumpuavat. Voiko olla totta -kuten jotkut sanovat- että partio on terve ja täysin turvallinen harrastus ja kaikki kielteisiksi väitetyt asiat johtuvat ainoastaan yksilöistä itsestään; he ovat yksinkertaisesti liian herkkiä, jotenkin omituisia, tai heidän perheensä ja kotikasvatuksensa ovat vinksallaan.

Onko tämä siis totta, vai voiko sittenkin olla niin, että partiossa tapahtuu minun tietämättäni myös joitakin ikäviä asioita? Entä ovatko kaikki toimintatapamme sittenkään niin turvallisia ja rakkaudellisia kuin olen tähän asti luullut?

En halua luopua rakkaasta harrastuksestani siltä istumalta, mutta totta mooses alan pitää äläkkää ja vaatia, että asiaa aletaan selvittää. Haluan ehdottomasti, että kielteisiä kokemuksia saaneita kuullaan ja kootaan dataa siitä, mitä nämä kokemukset ovat, ja mitä tekemistä partiolla on näiden kokemusten kanssa, vai onko mitään. Ja jos huomataan että on, niin sitten kiitetään kokemuksistaan kertoneita rohkeita ja muutetaan toimintatapoja tai poistetaan niitä kenties kokonaan käytöstä, että saadaan ikävät kokemukset niin minimiin kuin vain mahdollista.

(mutta näinhän ei voi vl liike toimia??) 

Kiitos, kun yritit avata ajatteluasi.

Ymmärrän hyvin huolesi, ja olemme varmasti samaa mieltä siitä, että kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan turvattomuutta. Partio-vertaus ei kuitenkaan toimi, koska uskonto ei ole harrastus. Partion sääntöjä voi muuttaa yhdistyksen kokouksessa palautteen perusteella, mutta meidän opetus kumpuaa hengellisestä vakaumuksesta Raamattuun perustuen, ei hallinnollisista päätöksistä. Raamattua emme voi käydä muuttamaan.

Lisäksi on tärkeää erottaa yhteisö ja yksilöt. Se, miten rakkautta, lämpöä ja turvaa osoitetaan arjessa, on kiinni jokaisen perheen omista vanhemmista – heidän persoonastaan ja voimavaroistaan. Kuten kaikissa ihmisryhmissä, myös lestadiolaisissa on hyviä ja huonoja kasvattajia. Mahdolliset traumat syntyvät usein nimenomaan näissä yksilöllisissä kodin ihmissuhteissa ja perhedynamiikoissa, eivät yhteisön teologiassa sinänsä. Siksi yksittäisten perheiden ongelmista ei voi vetää suoraa yhtäläisyysmerkkiä siihen, että koko yhteisö olisi turvaton.

Mutta useinhan perheen vanhemmat toimivat yhteisön odottamalla tavalla, koska eivät halua rikkoa normeja. Silloin esim. se, että lapsia syntyy rajattomasti voi ajaa sen edelle, että lapsia kohdeltaisiin hyvin ja huolellisesti. Tässä ajatusvinoumassa oleellisempaa on, ettei vanhemmat ehkäise kuin se miten lapset hoidetaan. Paine kuulua yhteisöön voi myös ajaa siihen, että rikokset kuitataan evankeliumilla, ”omaa pesää ei haluta liata”. Kuten on nähty. Ei opeteta lapsille moraalia, koska oletetaan, että seuroissa käyttäminen riittää. Jne. Näissä on tietynlaisia rakenteellisia riskejä, joita voi olla vaikea havaita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos vertaisin vl liikettä ja tätä keskustelua vaikka partioon. Kuvitellaan, että olen intohimoinen partiolainen ja partio on iso osa identiteettiäni ja minulla on partiosta vain ihania kokemuksia; minulle muut partiolaiset ovat rakas ja turvallinen yhteisö.

Kuitenkin korviini alkaa kantautua enenevässä määrin myös erilaisia ikäviä kokemuksia toisilta partiolaisilta. Kaikille partio ei olekaan turvallinen ja ihana paikka, vaan kuulen, että moni kokee partioliikkeen jopa suoranaisesti traumatisoineen itsensä.

 Kauhukseni huomaan myös, että on perustettu "Harrastusten uhrien tuki ry," ja saan selville, että iso osa kävijöistä on partiotaustaisia.

Tämä kaikki totta kai järkyttää minua ja vaadin johdolta pikaisia ja perusteellisia toimia ja selvitystä siitä, mistä nämä kielteiset kokemukset kumpuavat. Voiko olla totta -kuten jotkut sanovat- että partio on terve ja täysin turvallinen harrastus ja kaikki kielteisiksi väitetyt asiat johtuvat ainoastaan yksilöistä itsestään; he ovat yksinkertaisesti liian herkkiä, jotenkin omituisia, tai heidän perheensä ja kotikasvatuksensa ovat vinksallaan.

Onko tämä siis totta, vai voiko sittenkin olla niin, että partiossa tapahtuu minun tietämättäni myös joitakin ikäviä asioita? Entä ovatko kaikki toimintatapamme sittenkään niin turvallisia ja rakkaudellisia kuin olen tähän asti luullut?

En halua luopua rakkaasta harrastuksestani siltä istumalta, mutta totta mooses alan pitää äläkkää ja vaatia, että asiaa aletaan selvittää. Haluan ehdottomasti, että kielteisiä kokemuksia saaneita kuullaan ja kootaan dataa siitä, mitä nämä kokemukset ovat, ja mitä tekemistä partiolla on näiden kokemusten kanssa, vai onko mitään. Ja jos huomataan että on, niin sitten kiitetään kokemuksistaan kertoneita rohkeita ja muutetaan toimintatapoja tai poistetaan niitä kenties kokonaan käytöstä, että saadaan ikävät kokemukset niin minimiin kuin vain mahdollista.

(mutta näinhän ei voi vl liike toimia??) 

Kiitos, kun yritit avata ajatteluasi.

Ymmärrän hyvin huolesi, ja olemme varmasti samaa mieltä siitä, että kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan turvattomuutta. Partio-vertaus ei kuitenkaan toimi, koska uskonto ei ole harrastus. Partion sääntöjä voi muuttaa yhdistyksen kokouksessa palautteen perusteella, mutta meidän opetus kumpuaa hengellisestä vakaumuksesta Raamattuun perustuen, ei hallinnollisista päätöksistä. Raamattua emme voi käydä muuttamaan.

Lisäksi on tärkeää erottaa yhteisö ja yksilöt. Se, miten rakkautta, lämpöä ja turvaa osoitetaan arjessa, on kiinni jokaisen perheen omista vanhemmista – heidän persoonastaan ja voimavaroistaan. Kuten kaikissa ihmisryhmissä, myös lestadiolaisissa on hyviä ja huonoja kasvattajia. Mahdolliset traumat syntyvät usein nimenomaan näissä yksilöllisissä kodin ihmissuhteissa ja perhedynamiikoissa, eivät yhteisön teologiassa sinänsä. Siksi yksittäisten perheiden ongelmista ei voi vetää suoraa yhtäläisyysmerkkiä siihen, että koko yhteisö olisi turvaton.

Ja taas tuo, ihan uskomatonta, kuin hakkaisi päätään tiiliseinään.  Oikein boldilla: kaikki on aina kiinni kunkin perheen vanhemmista. Siis yksilöistä vain. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos vertaisin vl liikettä ja tätä keskustelua vaikka partioon. Kuvitellaan, että olen intohimoinen partiolainen ja partio on iso osa identiteettiäni ja minulla on partiosta vain ihania kokemuksia; minulle muut partiolaiset ovat rakas ja turvallinen yhteisö.

Kuitenkin korviini alkaa kantautua enenevässä määrin myös erilaisia ikäviä kokemuksia toisilta partiolaisilta. Kaikille partio ei olekaan turvallinen ja ihana paikka, vaan kuulen, että moni kokee partioliikkeen jopa suoranaisesti traumatisoineen itsensä.

 Kauhukseni huomaan myös, että on perustettu "Harrastusten uhrien tuki ry," ja saan selville, että iso osa kävijöistä on partiotaustaisia.

Tämä kaikki totta kai järkyttää minua ja vaadin johdolta pikaisia ja perusteellisia toimia ja selvitystä siitä, mistä nämä kielteiset kokemukset kumpuavat. Voiko olla totta -kuten jotkut sanovat- että partio on terve ja täysin turvallinen harrastus ja kaikki kielteisiksi väitetyt asiat johtuvat ainoastaan yksilöistä itsestään; he ovat yksinkertaisesti liian herkkiä, jotenkin omituisia, tai heidän perheensä ja kotikasvatuksensa ovat vinksallaan.

Onko tämä siis totta, vai voiko sittenkin olla niin, että partiossa tapahtuu minun tietämättäni myös joitakin ikäviä asioita? Entä ovatko kaikki toimintatapamme sittenkään niin turvallisia ja rakkaudellisia kuin olen tähän asti luullut?

En halua luopua rakkaasta harrastuksestani siltä istumalta, mutta totta mooses alan pitää äläkkää ja vaatia, että asiaa aletaan selvittää. Haluan ehdottomasti, että kielteisiä kokemuksia saaneita kuullaan ja kootaan dataa siitä, mitä nämä kokemukset ovat, ja mitä tekemistä partiolla on näiden kokemusten kanssa, vai onko mitään. Ja jos huomataan että on, niin sitten kiitetään kokemuksistaan kertoneita rohkeita ja muutetaan toimintatapoja tai poistetaan niitä kenties kokonaan käytöstä, että saadaan ikävät kokemukset niin minimiin kuin vain mahdollista.

(mutta näinhän ei voi vl liike toimia??) 

Kiitos, kun yritit avata ajatteluasi.

Ymmärrän hyvin huolesi, ja olemme varmasti samaa mieltä siitä, että kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan turvattomuutta. Partio-vertaus ei kuitenkaan toimi, koska uskonto ei ole harrastus. Partion sääntöjä voi muuttaa yhdistyksen kokouksessa palautteen perusteella, mutta meidän opetus kumpuaa hengellisestä vakaumuksesta Raamattuun perustuen, ei hallinnollisista päätöksistä. Raamattua emme voi käydä muuttamaan.

Lisäksi on tärkeää erottaa yhteisö ja yksilöt. Se, miten rakkautta, lämpöä ja turvaa osoitetaan arjessa, on kiinni jokaisen perheen omista vanhemmista – heidän persoonastaan ja voimavaroistaan. Kuten kaikissa ihmisryhmissä, myös lestadiolaisissa on hyviä ja huonoja kasvattajia. Mahdolliset traumat syntyvät usein nimenomaan näissä yksilöllisissä kodin ihmissuhteissa ja perhedynamiikoissa, eivät yhteisön teologiassa sinänsä. Siksi yksittäisten perheiden ongelmista ei voi vetää suoraa yhtäläisyysmerkkiä siihen, että koko yhteisö olisi turvaton.

Ja taas tuo, ihan uskomatonta, kuin hakkaisi päätään tiiliseinään.  Oikein boldilla: kaikki on aina kiinni kunkin perheen vanhemmista. Siis yksilöistä vain. 

Ihan kuin he jossain omassa kuplassaan vain eläisivät. 

Ihan kuin jokainen nykyvanhempi, jos nyt näin vertaisi, ei eläisi nykyään sen kanssa, mitä some tuo mukanaan ja miten se vaikuttaa lapsiin ja koko perheeseen, yhteiskuntaan. Sanopa siinä, että kukin kasvattaa ja on hyviä ja huonoja kasvattajia. Mikä on totta, mutta ei pyyhi pois laajempaa kuvaa. 

Laita somen tilalle "uskonnollinen yhteisö" ja yhteiskunnan tilalle " uskonnollinen yhteisö". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos vertaisin vl liikettä ja tätä keskustelua vaikka partioon. Kuvitellaan, että olen intohimoinen partiolainen ja partio on iso osa identiteettiäni ja minulla on partiosta vain ihania kokemuksia; minulle muut partiolaiset ovat rakas ja turvallinen yhteisö.

Kuitenkin korviini alkaa kantautua enenevässä määrin myös erilaisia ikäviä kokemuksia toisilta partiolaisilta. Kaikille partio ei olekaan turvallinen ja ihana paikka, vaan kuulen, että moni kokee partioliikkeen jopa suoranaisesti traumatisoineen itsensä.

 Kauhukseni huomaan myös, että on perustettu "Harrastusten uhrien tuki ry," ja saan selville, että iso osa kävijöistä on partiotaustaisia.

Tämä kaikki totta kai järkyttää minua ja vaadin johdolta pikaisia ja perusteellisia toimia ja selvitystä siitä, mistä nämä kielteiset kokemukset kumpuavat. Voiko olla totta -kuten jotkut sanovat- että partio on terve ja täysin turvallinen harrastus ja kaikki kielteisiksi väitetyt asiat johtuvat ainoastaan yksilöistä itsestään; he ovat yksinkertaisesti liian herkkiä, jotenkin omituisia, tai heidän perheensä ja kotikasvatuksensa ovat vinksallaan.

Onko tämä siis totta, vai voiko sittenkin olla niin, että partiossa tapahtuu minun tietämättäni myös joitakin ikäviä asioita? Entä ovatko kaikki toimintatapamme sittenkään niin turvallisia ja rakkaudellisia kuin olen tähän asti luullut?

En halua luopua rakkaasta harrastuksestani siltä istumalta, mutta totta mooses alan pitää äläkkää ja vaatia, että asiaa aletaan selvittää. Haluan ehdottomasti, että kielteisiä kokemuksia saaneita kuullaan ja kootaan dataa siitä, mitä nämä kokemukset ovat, ja mitä tekemistä partiolla on näiden kokemusten kanssa, vai onko mitään. Ja jos huomataan että on, niin sitten kiitetään kokemuksistaan kertoneita rohkeita ja muutetaan toimintatapoja tai poistetaan niitä kenties kokonaan käytöstä, että saadaan ikävät kokemukset niin minimiin kuin vain mahdollista.

(mutta näinhän ei voi vl liike toimia??) 

Kiitos, kun yritit avata ajatteluasi.

Ymmärrän hyvin huolesi, ja olemme varmasti samaa mieltä siitä, että kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan turvattomuutta. Partio-vertaus ei kuitenkaan toimi, koska uskonto ei ole harrastus. Partion sääntöjä voi muuttaa yhdistyksen kokouksessa palautteen perusteella, mutta meidän opetus kumpuaa hengellisestä vakaumuksesta Raamattuun perustuen, ei hallinnollisista päätöksistä. Raamattua emme voi käydä muuttamaan.

Lisäksi on tärkeää erottaa yhteisö ja yksilöt. Se, miten rakkautta, lämpöä ja turvaa osoitetaan arjessa, on kiinni jokaisen perheen omista vanhemmista – heidän persoonastaan ja voimavaroistaan. Kuten kaikissa ihmisryhmissä, myös lestadiolaisissa on hyviä ja huonoja kasvattajia. Mahdolliset traumat syntyvät usein nimenomaan näissä yksilöllisissä kodin ihmissuhteissa ja perhedynamiikoissa, eivät yhteisön teologiassa sinänsä. Siksi yksittäisten perheiden ongelmista ei voi vetää suoraa yhtäläisyysmerkkiä siihen, että koko yhteisö olisi turvaton.

Ja taas tuo, ihan uskomatonta, kuin hakkaisi päätään tiiliseinään.  Oikein boldilla: kaikki on aina kiinni kunkin perheen vanhemmista. Siis yksilöistä vain. 

Koska se on totuus. Sori siitä.

Vai ei auta raamattua käydä muuttamaan. Jos Etiopian kristityiltä kysyy, niin me ollaan vaan omalla päätöksellä heivattu parikyt kirjaa ulos raamatusta. Jos katolisilta kysyy, me ollaan myös heivattu kymmenkunta kirjaa tuosta noin vaan ulos kaanonista. Kaikki on suhteellista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos vertaisin vl liikettä ja tätä keskustelua vaikka partioon. Kuvitellaan, että olen intohimoinen partiolainen ja partio on iso osa identiteettiäni ja minulla on partiosta vain ihania kokemuksia; minulle muut partiolaiset ovat rakas ja turvallinen yhteisö.

Kuitenkin korviini alkaa kantautua enenevässä määrin myös erilaisia ikäviä kokemuksia toisilta partiolaisilta. Kaikille partio ei olekaan turvallinen ja ihana paikka, vaan kuulen, että moni kokee partioliikkeen jopa suoranaisesti traumatisoineen itsensä.

 Kauhukseni huomaan myös, että on perustettu "Harrastusten uhrien tuki ry," ja saan selville, että iso osa kävijöistä on partiotaustaisia.

Tämä kaikki totta kai järkyttää minua ja vaadin johdolta pikaisia ja perusteellisia toimia ja selvitystä siitä, mistä nämä kielteiset kokemukset kumpuavat. Voiko olla totta -kuten jotkut sanovat- että partio on terve ja täysin turvallinen harrastus ja kaikki kielteisiksi väitetyt asiat johtuvat ainoastaan yksilöistä itsestään; he ovat yksinkertaisesti liian herkkiä, jotenkin omituisia, tai heidän perheensä ja kotikasvatuksensa ovat vinksallaan.

Onko tämä siis totta, vai voiko sittenkin olla niin, että partiossa tapahtuu minun tietämättäni myös joitakin ikäviä asioita? Entä ovatko kaikki toimintatapamme sittenkään niin turvallisia ja rakkaudellisia kuin olen tähän asti luullut?

En halua luopua rakkaasta harrastuksestani siltä istumalta, mutta totta mooses alan pitää äläkkää ja vaatia, että asiaa aletaan selvittää. Haluan ehdottomasti, että kielteisiä kokemuksia saaneita kuullaan ja kootaan dataa siitä, mitä nämä kokemukset ovat, ja mitä tekemistä partiolla on näiden kokemusten kanssa, vai onko mitään. Ja jos huomataan että on, niin sitten kiitetään kokemuksistaan kertoneita rohkeita ja muutetaan toimintatapoja tai poistetaan niitä kenties kokonaan käytöstä, että saadaan ikävät kokemukset niin minimiin kuin vain mahdollista.

(mutta näinhän ei voi vl liike toimia??) 

Kiitos, kun yritit avata ajatteluasi.

Ymmärrän hyvin huolesi, ja olemme varmasti samaa mieltä siitä, että kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan turvattomuutta. Partio-vertaus ei kuitenkaan toimi, koska uskonto ei ole harrastus. Partion sääntöjä voi muuttaa yhdistyksen kokouksessa palautteen perusteella, mutta meidän opetus kumpuaa hengellisestä vakaumuksesta Raamattuun perustuen, ei hallinnollisista päätöksistä. Raamattua emme voi käydä muuttamaan.

Lisäksi on tärkeää erottaa yhteisö ja yksilöt. Se, miten rakkautta, lämpöä ja turvaa osoitetaan arjessa, on kiinni jokaisen perheen omista vanhemmista – heidän persoonastaan ja voimavaroistaan. Kuten kaikissa ihmisryhmissä, myös lestadiolaisissa on hyviä ja huonoja kasvattajia. Mahdolliset traumat syntyvät usein nimenomaan näissä yksilöllisissä kodin ihmissuhteissa ja perhedynamiikoissa, eivät yhteisön teologiassa sinänsä. Siksi yksittäisten perheiden ongelmista ei voi vetää suoraa yhtäläisyysmerkkiä siihen, että koko yhteisö olisi turvaton.

Kyllä jokainen uskonyhteisökin voi muuttaa tapojaan sellaiseksi, että ihmisillä on parempi olla sen parissa ja että elämä on ns ihmillistä. Jos ajatellaan, vaikka muslimeja niin heitäkin on erilaisia. Voit olla muslimi joka kohtelee naisia hyvin ja yhteisö myös opettaa tähän ja sitten toisessa ääripäässä taas ihan toista ja yhteisössä alistetaan naisia. Näin uskonnollinen liike voi olla inhimillinen sääntöineen tai sitten ei. Jos Raamattua näkyään tulkittaisiin kirjaimellisesti niin sitten kivittäisimme toisiamme jo ihan oikeasti. Näin raamattu kuvastaa myös julmaa aikaa tietyine sääntöineen. 

Samoin sellainen yhteisö missä on tiukat raamit missä toimia on omiaan aiheuttamaan vääryyttä ja ihmiselle tulee paineita esim jaksaa yhtä hyvin kuin joku muu tai hyväksyä samat säännöt tai muuten sopia muottiin. Tämä aiheuttaa sen, että vaikka ihminen ei esim jaksaisi enää enempää lapsia niin tulee se paine, että esim  ystävällänikin on iso perhe ja minullakin täytyy olla ja minun täytyy ottaa lapset vastaan. Se ajatus, että olet kelvollinen vasta sitten ja pitää luottaa Jumalaan näissä jutuissa. Silti joku voi ajatella toisin. Kuitenkin liike opettaa myös siihen, että kaikkien pitäisi toimia näissä jutuissa samoin ja yhdistettynä oppiin ja muiden ihmisten tuomaan paineeseen esim muutkin jaksavat yms niin tämä voi aiheuttaa pahaa. Sivusta tähän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos vertaisin vl liikettä ja tätä keskustelua vaikka partioon. Kuvitellaan, että olen intohimoinen partiolainen ja partio on iso osa identiteettiäni ja minulla on partiosta vain ihania kokemuksia; minulle muut partiolaiset ovat rakas ja turvallinen yhteisö.

Kuitenkin korviini alkaa kantautua enenevässä määrin myös erilaisia ikäviä kokemuksia toisilta partiolaisilta. Kaikille partio ei olekaan turvallinen ja ihana paikka, vaan kuulen, että moni kokee partioliikkeen jopa suoranaisesti traumatisoineen itsensä.

 Kauhukseni huomaan myös, että on perustettu "Harrastusten uhrien tuki ry," ja saan selville, että iso osa kävijöistä on partiotaustaisia.

Tämä kaikki totta kai järkyttää minua ja vaadin johdolta pikaisia ja perusteellisia toimia ja selvitystä siitä, mistä nämä kielteiset kokemukset kumpuavat. Voiko olla totta -kuten jotkut sanovat- että partio on terve ja täysin turvallinen harrastus ja kaikki kielteisiksi väitetyt asiat johtuvat ainoastaan yksilöistä itsestään; he ovat yksinkertaisesti liian herkkiä, jotenkin omituisia, tai heidän perheensä ja kotikasvatuksensa ovat vinksallaan.

Onko tämä siis totta, vai voiko sittenkin olla niin, että partiossa tapahtuu minun tietämättäni myös joitakin ikäviä asioita? Entä ovatko kaikki toimintatapamme sittenkään niin turvallisia ja rakkaudellisia kuin olen tähän asti luullut?

En halua luopua rakkaasta harrastuksestani siltä istumalta, mutta totta mooses alan pitää äläkkää ja vaatia, että asiaa aletaan selvittää. Haluan ehdottomasti, että kielteisiä kokemuksia saaneita kuullaan ja kootaan dataa siitä, mitä nämä kokemukset ovat, ja mitä tekemistä partiolla on näiden kokemusten kanssa, vai onko mitään. Ja jos huomataan että on, niin sitten kiitetään kokemuksistaan kertoneita rohkeita ja muutetaan toimintatapoja tai poistetaan niitä kenties kokonaan käytöstä, että saadaan ikävät kokemukset niin minimiin kuin vain mahdollista.

(mutta näinhän ei voi vl liike toimia??) 

Kiitos, kun yritit avata ajatteluasi.

Ymmärrän hyvin huolesi, ja olemme varmasti samaa mieltä siitä, että kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan turvattomuutta. Partio-vertaus ei kuitenkaan toimi, koska uskonto ei ole harrastus. Partion sääntöjä voi muuttaa yhdistyksen kokouksessa palautteen perusteella, mutta meidän opetus kumpuaa hengellisestä vakaumuksesta Raamattuun perustuen, ei hallinnollisista päätöksistä. Raamattua emme voi käydä muuttamaan.

Lisäksi on tärkeää erottaa yhteisö ja yksilöt. Se, miten rakkautta, lämpöä ja turvaa osoitetaan arjessa, on kiinni jokaisen perheen omista vanhemmista – heidän persoonastaan ja voimavaroistaan. Kuten kaikissa ihmisryhmissä, myös lestadiolaisissa on hyviä ja huonoja kasvattajia. Mahdolliset traumat syntyvät usein nimenomaan näissä yksilöllisissä kodin ihmissuhteissa ja perhedynamiikoissa, eivät yhteisön teologiassa sinänsä. Siksi yksittäisten perheiden ongelmista ei voi vetää suoraa yhtäläisyysmerkkiä siihen, että koko yhteisö olisi turvaton.

Ja taas tuo, ihan uskomatonta, kuin hakkaisi päätään tiiliseinään.  Oikein boldilla: kaikki on aina kiinni kunkin perheen vanhemmista. Siis yksilöistä vain. 

Koska se on totuus. Sori siitä.

Se ei ole totuus. 
Mikä yhdistävä tekijä on Jehovan todistajien perheiden vanhemmilla? Mikä yhdistävä tekijä on mormoniperheiden vanhemmilla? Mikä yhdistävä tekijä on konservatiivimuslimiperheiden vanhemmilla? 

Uskonto ja yhteisö vaikuttaa vanhemmuuteen erittäin paljon. 

Pikemminki on niin, että viisaat ja älykkäät vl-vanhemmat on osanneet toimia oikein, yhteisön opetuksesta ja käytännöistä huolimatta.