Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista) vol 3.1

1. Vertaus laupiaasta samarialaisesta (Luukas 10:25–37)

Tämä on Raamatun tunnetuin opetus lähimmäisenrakkaudesta ja myötätunnosta. Kun lainopettaja kysyy Jeesukselta, kuka on hänen lähimmäisensä, Jeesus kertoo miehestä, joka ryöstetään ja jätetään tienvarteen virumaan. Ohi kulkevat uskonnolliset johtajat väistävät hänet, mutta halveksittu samarialainen pysähtyy.

Avainkohta (Luukas 10:33): "Mutta matkaa tekevät samarialainen tuli hänen kohdalleen; ja kun hän näki hänet, armahti hän häntä." (Joissakin käännöksissä "hän tunsi myötätuntoa"). Jeesus kehottaa tekstin lopussa: "Mene ja tee sinä samoin."

2. Vertaus viimeisestä tuomiosta (Matteus 25:31–46)

Jeesus opettaa, että kaikki se myötätunto ja apu, jota osoitamme vähäosaisille, kohdistuu suoraan häneen itseensä. Laiminlyönti taas on laiminlyönti häntä kohtaan.

Avainkohta (Matteus 25:40): "Kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle." Opetuksessa mainitaan konkreettinen myötätunto: nälkäisten ruokkiminen, alastomien vaatettaminen ja sairaiden luona vieraileminen.

3. Vuorisaarna (Matteus 5–7)

Jeesuksen laajassa eettisessä opetuksessa myötätunto ja laupeus ovat keskiössä.

Autuudenlauseet (Matteus 5:7): "Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden." (Laupeus tarkoittaa aktiivista, toimivaa myötätuntoa).

Kultainen sääntö (Matteus 7:12): "Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää sekin heille."

4. Vertaus armottomasta palvelijasta (Matteus 18:21–35)

Jeesus opettaa, että koska Jumala on osoittanut meitä kohtaan käsittämätöntä myötätuntoa ja anteeksiantoa, meidän on oltava valmiita osoittamaan sitä muille.

Avainkohta (Matteus 18:33):"Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niin kuin minä armahdin sinua?"

Jeesuksen oma esimerkki

Opetusten lisäksi evankeliumit kuvaavat usein, kuinka Jeesus itse toimi myötätunnon (alkukielellä usein sisäisen liikutuksen tai säälin) ajamana:

Matteus 9:36: Kun Jeesus näki ihmisjoukot, hänen tuli heitä sääli, koska he olivat nääntyneet ja hyljätyt kuin lampaat ilman paimentansa.

Markus 1:41: Kohdatessaan spitaalisen miehen Jeesus tunsi sääliä (myötätuntoa), ojensi kätensä, kosketti häntä ja paransi hänet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole mitään lestadiolaisia ja heidän uskoaan vastaan yleisesti. Minulle on ihan sama meikkaavatko he vai haluavatko synnyttää 10 lasta tai kokevatko uskonsa olevan oikeampi kuin muiden (en usko Jumalalle olevan oikeasti väliä oletko muslimi, hellari, lesta vai luterilainen). Nämä asiat eivät vahingoita muita ihmisiä ja esimerkiksi työkavereina he ovat olleet oikein mukavia.

Se mikä minusta on kurjaa, on se, että asumme vahvasti lestadiolaisten alueella (uudehko okt-alue, jossa isoja taloja ja tontteja) ja he eivät pidä lapsistaan huolta! Tai siis toki lapset saavat ruokaa ja varmaan sinällään turvallisen kodin jne. Mutta lapset pyörivät jo 3vuotiaana yksin täysin ilman aikuisen valvontaa. Heti, kun oppivat pyöräilemään, niin menevät isojen joukkojen jatkona jääden välillä jälkeen ja eksyen. Ei ole järkeviä nukkumaanmenoaikoja ja en ymmärrä miten lapset jaksavat esimerkiksi koulussa, kun valvovat yömyöhään. Pojat(osa) ovat järkyttäviä koulukiusaajia ja ei saada kuriin, kun vanhemmat eivät tee mitään. Vielä siinä vaiheessa, kun omilla lapsillani on kotiintuloaika, niin nämä lähtevät toisille kavereille tai ulos pyörimään. Kukaan vanhempi ei yksinkertaisesti katso lasten perään ja tämä alkaa jo tosi pienenä. 

Myös turvaistuimien käyttö lopetetaan todella aikaisin ja pyöräilevät aina ilman kypärää. Vaatteet saattavat myös talvipakkasilla olla vain t-paita, kun kukaan ei katso miten ulos lähdetään. Telkkaria ei saa katsoa, mutta pleikkaa pelataan niin, että siitä on jo koulussa ongelmia.

Ihan turha tulla sanomaan, että tämä ei pidä paikkaansa, kun näen tätä todella useiden perheiden taholta joka ikinen päivä!

En aio tulla sanomaan, ettei tämä pidä paikkaansa. Meidän lapsilla on "serkkuperheitä" yli 15 perhettä ja tuossa joukossa on tasan 2 perhettä, joissa toimitaan kuvaamallasi tavalla. Yksi on oman sisarukseni perhe ja yksi puolisoni sisaruksen perhe. Muut huolehtivat pilkuntarkasti turvaistuimet, kypärät, kotiintuloajat, eivät päästä lapsia valvomatta pihalle. 

Haluan tällä siis sanoa, ettei tuo johdu vakaumuksesta eikä vanhempien omasta kasvatuksesta minun mielestäni. Se johtuu siitä, että juuri noissa perheissä vanhemmat eivät syystä tai toisesta kanna tarpeeksi vastuuta lapsistaan, onko se luonnekysymys vai mikä, en tiedä. Noissa perheissä ei ole muista poikkeavaa kuormitusta lasten osalta.

Yhtä lailla on pieniä perheitä (meillä naapurustossa ja lasten luokkatovereita), joissa saattaa olla vanhemmuus hukassa. En tiedä mitä noiden kanssa tekisi. Kerran olen lasun tehnyt (oli vl-perheestä), mutta enpä tiedä oliko siitä apua.

t. vl siis itsekin

Kyllä tämä ihan selkeästi vl-perheisiin rajoittuu tällä alueella. Ja ihan kaikkiin lasteni kavereiden vl-perheisiin, joita on siis USEITA. Samoin naapuruston vl-perheisiin. Tässä on myös helluntalaisia ja heillä on ihan ns.normaali kasvatusperiaate, eikä heidän lapsensa hillu 2vuotiaana vaipoissa pitkin naapureiden pihoja tai liiku valvomatta ympäriinsä ilman kotiintuloaikoja.

Tottakai tälläisiä perheitä voi olla muissakin kuin lestadiolaisissa, mutta jostain syystä tämä on todella yleistä vl-perheissä. Myös niissä, joissa ei ole kymmentä lasta.

Voi johtua siitä, että vaikka tällaisen henkilön omassa perheessä on kolme lasta, niin hän itse on kasvanut kymmenen lapsen perheessä ja siitä syytä itse toistaa lapsuutensa perheen malleja.  Luulee, että on normaalia tuo "vaipoissa pihoilla juoksentelu". Pohdin vain. 

1. Matteus 9:10–13 (Ateria publikaanien ja syntisten kanssa)

Jeesus on kutsunut opetuslapsekseen tullimies Matteuksen ja istuu iltaa syöden yhteiskunnan hyljeksimien ihmisten kanssa. Fariseukset paheksuvat tätä ja kysyvät opetuslapsilta, miksi Jeesus syö "syntisten" seurassa.

Jeesuksen vastaus: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja opetelkaa, mitä tämä tarkoittaa: 'Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhria.' En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."

Merkitys: Jeesus osoittaa, että myötätunto apua tarvitsevia kohtaan menee uskonnollisten puhtaussääntöjen ja eristäytymisen edelle.

2. Matteus 12:1–8 (Opetuslapset poimivat tähkiä sapattina)

Jeesuksen opetuslapset ovat nälkäisiä ja alkavat sapattina kävellessään repiä viljantähkiä syödäkseen. Fariseukset syyttävät heitä sapattikäskyn rikkomisesta (työn tekemisestä sapattina).

Jeesuksen vastaus: Jeesus muistuttaa heitä siitä, miten jopa kuningas Daavid miehineen söi nälissään pyhiä uhrileipiä, ja sanoo: "Jos te tietäisitte, mitä tämä tarkoittaa: 'Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhria', te ette tuomitse syyttömiä. Sillä Ihmisen Poika on sapatin herra."

Merkitys: Lain kirjain tai uskonnolliset säännöt eivät saa ajaa ihmisen perustarpeiden ja hätään vastaamisen ohi. Jumalan laki on tarkoitettu ihmisen suojaksi, ei hänen piinaamisekseen

-

”Voi teitä, oppineet ja fariseukset! Te teeskentelijät annatte kyllä Jumalalle kymmenesosan mintusta, tillistä ja kuminasta. Ette kuitenkaan välitä siitä, mikä laissa on tärkeintä: oikeudesta, myötätunnosta ja uskollisuudesta.”

Mitä Jeesus tässä tarkoittaa?

Jeesus kohdistaa sanansa fariseuksille ja kirjanoppineille, jotka olivat äärimmäisen tarkkoja uskonnollisten sääntöjen ja pienten yksityiskohtien kanssa. He saattoivat kirjaimellisesti laskea maustekasvien lehtiä takaisin antaakseen niistä tarkan kymmenenprosenttisen uskonnollisen veron (kymmenykset). [1, 2, 3]

Jeesuksen kritiikin ydin on se, että he keskittyvät lillukanvarsiin, mutta unohtavat sen, mikä Jumalan laissa ja tahdossa on kaikkein painavinta: [1, 2]

Oikeudenmukaisuuden (heikkojen ja sorrettujen puolustamisen).

Myötätunnon (laupeuden ja ihmisten hädän näkemisen).

Uskollisuuden (aidon, sisäisen uskon ja luotettavuuden). [1, 2, 3]

Heti seuraavassa jakeessa Jeesus tiivistää tämän tunnetulla vertauksella: "Te sokeat oppaat! Te siivilöitte hyttysen mutta nielette kamelin!" [1]
 

Lasaruksen kuolema

Jeesuksen hyvä ystävä Lasarus on sairastunut ja kuollut Betaniassa. Kun Jeesus saapuu paikalle, Lasarus on ollut haudassa jo neljä päivää. Jeesus kohtaa Lasaruksen surevat sisaret, Marian ja Martan.

Kun Jeesus näkee Marian ja hänen kanssaan tulleiden ihmisten itkevän, evankeliumi kuvailee Jeesuksen reaktiota näin:

11:33 Kun Jeesus näki Marian itkevän ja huomasi, että hänen kanssaan tulleet juutalaisetkin itkivät, syvä liikutus valtasi hänet, ja hän järkyttyi.
11:34 Hän kysyi: ”Missä hänen hautansa on?” ”Herra, tule katsomaan”, he vastasivat.
11:35 Jeesus itki.
11:36 Juutalaiset sanoivat: ”Katsokaa, kuinka rakas Lasarus hänelle oli.”

Miksi Jeesus itki?

Tämä jae on merkittävä siksi, että Jeesus tiesi aivan kohta herättävänsä Lasaruksen takaisin henkiin (mikä tapahtuukin vain hetkeä myöhemmin). Hän ei siis itkenyt pelkästään siksi, että Lasarus oli poissa.

Jeesus itki, koska hän tunsi niin syvää myötätuntoa Marian, Martan ja muiden surevien ihmisten tuskaa kohtaan. Hän eli mukana heidän surussaan ja kohtasi kuoleman aiheuttaman tragedian ihmisen rinnalla. Se osoittaa, että Jeesuksen myötätunto ei ollut vain teoreettista, vaan hän koki ihmisyyden tuskan ja surun kaikessa painossaan.

Oikeudenmukaisuuden (heikkojen ja sorrettujen puolustamisen).

Myötätunnon (laupeuden ja ihmisten hädän näkemisen).

Uskollisuuden (aidon, sisäisen uskon ja luotettavuuden). [1, 2, 3]

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole mitään lestadiolaisia ja heidän uskoaan vastaan yleisesti. Minulle on ihan sama meikkaavatko he vai haluavatko synnyttää 10 lasta tai kokevatko uskonsa olevan oikeampi kuin muiden (en usko Jumalalle olevan oikeasti väliä oletko muslimi, hellari, lesta vai luterilainen). Nämä asiat eivät vahingoita muita ihmisiä ja esimerkiksi työkavereina he ovat olleet oikein mukavia.

Se mikä minusta on kurjaa, on se, että asumme vahvasti lestadiolaisten alueella (uudehko okt-alue, jossa isoja taloja ja tontteja) ja he eivät pidä lapsistaan huolta! Tai siis toki lapset saavat ruokaa ja varmaan sinällään turvallisen kodin jne. Mutta lapset pyörivät jo 3vuotiaana yksin täysin ilman aikuisen valvontaa. Heti, kun oppivat pyöräilemään, niin menevät isojen joukkojen jatkona jääden välillä jälkeen ja eksyen. Ei ole järkeviä nukkumaanmenoaikoja ja en ymmärrä miten lapset jaksavat esimerkiksi koulussa, kun valvovat yömyöhään. Pojat(osa) ovat järkyttäviä koulukiusaajia ja ei saada kuriin, kun vanhemmat eivät tee mitään. Vielä siinä vaiheessa, kun omilla lapsillani on kotiintuloaika, niin nämä lähtevät toisille kavereille tai ulos pyörimään. Kukaan vanhempi ei yksinkertaisesti katso lasten perään ja tämä alkaa jo tosi pienenä. 

Myös turvaistuimien käyttö lopetetaan todella aikaisin ja pyöräilevät aina ilman kypärää. Vaatteet saattavat myös talvipakkasilla olla vain t-paita, kun kukaan ei katso miten ulos lähdetään. Telkkaria ei saa katsoa, mutta pleikkaa pelataan niin, että siitä on jo koulussa ongelmia.

Ihan turha tulla sanomaan, että tämä ei pidä paikkaansa, kun näen tätä todella useiden perheiden taholta joka ikinen päivä!

En aio tulla sanomaan, ettei tämä pidä paikkaansa. Meidän lapsilla on "serkkuperheitä" yli 15 perhettä ja tuossa joukossa on tasan 2 perhettä, joissa toimitaan kuvaamallasi tavalla. Yksi on oman sisarukseni perhe ja yksi puolisoni sisaruksen perhe. Muut huolehtivat pilkuntarkasti turvaistuimet, kypärät, kotiintuloajat, eivät päästä lapsia valvomatta pihalle. 

Haluan tällä siis sanoa, ettei tuo johdu vakaumuksesta eikä vanhempien omasta kasvatuksesta minun mielestäni. Se johtuu siitä, että juuri noissa perheissä vanhemmat eivät syystä tai toisesta kanna tarpeeksi vastuuta lapsistaan, onko se luonnekysymys vai mikä, en tiedä. Noissa perheissä ei ole muista poikkeavaa kuormitusta lasten osalta.

Yhtä lailla on pieniä perheitä (meillä naapurustossa ja lasten luokkatovereita), joissa saattaa olla vanhemmuus hukassa. En tiedä mitä noiden kanssa tekisi. Kerran olen lasun tehnyt (oli vl-perheestä), mutta enpä tiedä oliko siitä apua.

t. vl siis itsekin

Kyllä tämä ihan selkeästi vl-perheisiin rajoittuu tällä alueella. Ja ihan kaikkiin lasteni kavereiden vl-perheisiin, joita on siis USEITA. Samoin naapuruston vl-perheisiin. Tässä on myös helluntalaisia ja heillä on ihan ns.normaali kasvatusperiaate, eikä heidän lapsensa hillu 2vuotiaana vaipoissa pitkin naapureiden pihoja tai liiku valvomatta ympäriinsä ilman kotiintuloaikoja.

Tottakai tälläisiä perheitä voi olla muissakin kuin lestadiolaisissa, mutta jostain syystä tämä on todella yleistä vl-perheissä. Myös niissä, joissa ei ole kymmentä lasta.

Voi johtua siitä, että vaikka tällaisen henkilön omassa perheessä on kolme lasta, niin hän itse on kasvanut kymmenen lapsen perheessä ja siitä syytä itse toistaa lapsuutensa perheen malleja.  Luulee, että on normaalia tuo "vaipoissa pihoilla juoksentelu". Pohdin vain. 

Minäkin luulen, että tämä on niinkuin jatkumoa siihen, miten on itse kasvanut. Ja sitten kun muutkin yhteisössä toimivat niin ja lapset toki ovat yhteydessä toisiinsa ja kavereita, niin on helppo jatkaa samaa toimintamallia. Ehkä jopa karsastetaan, jos joku on "tiukkis" ja toimii eri tavalla ja toki lapsetkin jäävät porukoista, jos muut saavat resuta ympäriinsä miten tykkäävät ja yksi ei (kuten pelkään omalle ei-vl-lapselleni käyvän).

Sitten käy helposti niin, että kun joutuu ohittamaan oman kärsimyksen ja todelliset tarpeet vailla myötätuntoa, tulee kovuus myös muita kohtaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja toinen mitä en ymmärrä ollenkaan ja mikä on minun mielestä jopa raamattua vastaan on nämä ihmisten ulkonäkösäännöt. Saa olla meikkaamatta ja värjäämättä mutta ei saa oletta muilta samaa. Koska ei Jeesuskaan niihin ota kantaa. Miksi ihminen voi itse kehittää tämmöisiä sääntöjä ohi raamatun. Ymmärrän että ne on kulttuurikysymyksiä ja ennen prostituoidun merkki. Mutta miksi nykyään pidetään kiinni samoista säännöistä kun ei ole enää sitä synnillistä sivumerkitystä. Nehän on muuttuneet tyhjiksi perinnäissäännöiksi. Ja jos perustellaan vaatimattomalla ulkonäöllä niin silloin pitäisi pukeutua tyyliin säkkeihin ja ryysyihin ja antaa hiusten ja parran sojottaa miten sattuu. Epäloogisuus hiertää tämmöisissä kysymyksissä. Ja se että niistä tehdään uskon kysymyksiä. Yhäkin voidaan sanoa että sillä ja tällä on maailmallinen ulkonäkö. Mikä edes on maailmallinen. Mehän kaikki ihmiset ollaan maailmasta ja maailmallisia. Ei se ole sen kummempaa kuin kauniit vaatteet ja kampaajan leikkaamat kampaukset tai kodin koristaminen. Mikä logiikka että ihmisen pitäisi näyttää eriltä kuin itse haluaa. Miksi nämä on merkkejä uskosta mutta moni muu vastaava ei ole. Eikö näissä haise ihmisen kädenjälki aika vahvasti,

Minusta isompi ongelma on se, että nämä ulkonäkösäännöt eivät ole yhtään loogisia. Miksi korviksia ei saa käyttää, mutta muut korut ovat ok. Miksei kaikki korut ole koreiluna kielletty? Miksi meikkaaminen ei ole ok, mutta monien v-lestadiolaisten mielestä kulmat voi nyppiä, laittaa väritöntä kulmageeliä ja värillistä huulirasvaa? Miksi hiuksia ei voi värjätä, mutta permanentit ja hienot kampaukset on ok? Miksi ei kielletä kaikkea hiusten käsittelyä? 

Minä ymmärtäisin paremmin sen, jos pidättäydyttäisiin kaikesta laittautumisesta. Mutta tuollainen nypitään rusinat seurapullasta lajittelu kuulostaa oudolta.

Tämähän se olis. On epäloogista koska perustuu ihmisten ajatteluun ja sääntöihin. Raamatun sanoma ei ole tällaisia yksityiskohtia vaan laajoja kokonaisuuksia. Miten kohdellaan toisia ihmisiä. Miten uskotaan Jumalaan. Miten turvaudutaan Jeesukseen pelastajana. Ei tillien ja minttujen kymmenyksiä tai nykyaikaan sovellettuna ripsien väri ja sitä onko kyseessä huulirasva vai huulipuna. Kokonaisuudet eli laupeus, oikeudenmukaisuus, myötätunto ja armahtavaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päivämiehen kolumnissa oli näin: "Vaikuttaako se, kuinka kehollinen ihminen on, siihen, millaisia kiusauksia hänelle tulee? Pohdin tätä ystäväni kanssa. Hän kertoi, ettei hän koe vahvaa viettelystä kaunistautumisen suhteen, mutta hän ihanan rehellisesti tunnusti sortuneensa tuomitseviin ajatuksiin niiden tuttavien kohdalla, jotka eivät ole syystä tai toisesta vastustaneet näitä kaunistautumisen kiusauksia. Tämä tuomitsevuus on lähellä myös itseäni. Onko helpompaa tuomita muita siitä, mikä itselle ei ole niin vaikeaa, ja onko helpompi tukea ja ymmärtää sellaisia, jotka lankeavat samantyyppisiin kiusauksiin kuin itse?

Itse olen silloin tällöin kokenut kiusausta kaunistautua esimerkiksi kynsilakalla. Lopulta viimeksi, kun tämä kiusaus tuli taas mieleeni, muistin, miten edellisellä kerralla oli käynyt: vaikka kiiltävän kynsilakan käyttö ei sinänsä himmennä Jumalan luomistyön kauneutta, häpesin kuitenkin näyttää kynsiäni muille. Pelkäsin, että minut nähtäisiin turhamaisena, ja lopulta olo lakat kynsissä oli aika tukala ja häpeilevä. Olo helpottui, kun sain lakat pois."

 

On surullista että omia tarpeita näyttää kauniilta pidetään kiusauksena. Eikö se ole luonnollista että jokainen haluaa näyttää hyvältä muiden seurassa. Jo pienet lapset. Muuten ei peilejäkään tarvittaisi. Se että katsotaan toisia ja arvioidaan ulkositen perusteella heidän uskoa. Tuomitaan muita kynsilakan käytöstä. Eihän tämä ollenkaan raamatun neuvojen mukaista "älkää tuomitko". Vaan pelkistää uskon omiksi teoiksi, ulkonäöksi. Ei kaikilla kyse olekkaan omasta valinnasta että ei halua lakata kynsiä vaan mitä muut sanoo. Onko tämä epäluottamusta siin että Jeesuksen ristinkuolema riittää. Toisille näyttämistä että ollaan hyviä. Tarvitaanko lakkaamattomia kynsiä taivaaseen pääsyyn sen enempää kuin muita omia tekoja jos uskoo että kaikki laki on täytetty ristillä.

Mun täytyy sanoa, että suorastan hirvittää ja rintaa pusertavasti ahdistaa ja surettaa lukea tuollaista. Että jostain niin pienestä ja viattomasta asiasta kuin kynsilakasta, voi tulla jollekin tuollainen taakka!  Miten ahtaaseen poteroon ihmiset on puserrettu, ihan loppuu itseltäkin happi, kun ajatteleekin. 

Missä ilo, missä armo, missä vapaus, missä leikki? En usko, että usko on tarkoitettu tuollaiseksi kivireeksi. 

Ja sitten taas toisaalta: jos et elä tätä, miten voit kenenkään puolesta sanoa että usko on kivireki. 

Niin, ehkä. Paitsi, että jos joku kirjoittaa omasta elämästään noin, että pelkkä kynsilakka ahdistaa ja hävettää ja pään täyttää " mitähän ne muut ajattelevat" - ajatukset, niin silloin voi. 

Kaiken voi vääntää negatiiviseksi kun niin vain sitkeästi päättää. Sinä varmaan vastaat hyvän huomenen toivotukseenkin jotain hankalaa. Tai sitten asioita voisi mietiskellä monitahoisemmin. Mihin kirjoitus oikeaan tähtäsi? Mikä oli sen lopputulema? Sekö, että haluaa vain roikkua mukana tässä uskossa vaikka kaikki on niin kovin ahdistavaa ja kaikin tavoin huonoa - vai sittenkin jokin muu? 

Onko tuon kolumnin ydinsanoma että haluaa olla uskossa ja tekee siksi uhrauksai muiden takia. Ettei muut ajattele ettei ole uskossa oikein. Jeesushan itse sanoi että hän ei halua uhreja vaan oikeudenmukaisuutta ja armahtavaisuutta. Siinä valossa joku kynsilakka ja kolumnistin kaverin tuomitsevat ajatukset muita kohtaan tuntuvat väärältä omahurskaudelta. Ja että kaunistautuminen nähdään kiusauksena. Mistä se ajattelu tulee ihmiseen?

"Raamatussa kiusaus (kreikaksi peirasmos) tarkoittaa tilannetta, jossa ihmisen uskoa, kuuliaisuutta tai moraalia koetellaan, tai jossa häntä houkutellaan syntiin. Sanalla on Raamatun alkuteksteissä kaksi päämerkitystä: houkutteleminen pahaan ja uskon koetteleminen."

Onko kynsilakka jotenkin moraalikysymys tai pahuutta? Onko kaunistautuminen sitä kun raamatussakin ylistetään kaunistautumista? Se hämmentää että moraali ja kuuliaisuus ajatellaan yleensä paljon syvemmistä asioista. Ulkonäköön keskittyminen tuntuu kovin pinnalliselta ja farisealaiselta pinnan kiillottamiselta. Soisi että taistelua käytäisiin sydämessä enemmän siitä miten kohtelen muita, heikommassa asemassa olevia ja minkä roolin annan Jumalalle ja Jeesukselle omassa elämässäni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähes tulkoon kaikki vl- naiset sanovat että heitä ei kaunistautuminen kiinnosta. No minä taas sanon että minua kaunistautuminen kiinnostaa ja meikkaan kyllä esim. Työpaikalle ja kovasti toivon että vl- naiset voisi irtautua tästä ajattelutavasta että meikkaus olisi syntiä. Ei ole. 

Ei se syntiä olekaan, omantunnon asioita. 

Jos olisi omantunnon asia, niin ry:lle saisi varmaan sunnuntaina tulla täydessä tällingissä? Kukaan ei kommentoisi, että oletko sinä luopunut uskostasi, kun näytät tuolta?

En ole tuo jolle vastasit, mutta jäin pohtimaan tätä. 

Onhan se totta että tässä on tiettyä ristiriitaa, juuri esimerkiksi sen suhteen miksi jotain asiaa saa tehdä ja jotain ei. Ehkä permanentti on sallittu, koska papiljotit ja lettikiharatkin ovat ok 🤔 

Eihän tuo sinänsä mikään uskomisen asia ole, minusta enemmänkin osa tapoja ja perinteitä sen osalta millainen raja itsensä kaunistamiseen on nähty hyväksi.

Sinänsä hiusten värjääminen ei minun käsityksen mukaan itsessään tee ihmisestä epäuskoista tai tarkoita että hän olisi kieltänyt uskon. Mutta joskus tällaiset asiat voivat viedä kauemmas Jumalasta ja kohta ihminen huomaa tekevänsä monenlaista muutakin asiaa ensin kauneudenhoidon, sitten kenties jo muiden asioiden saralla. Näistä voi tulla helposti epäjumalia.

Minäkin haluan kommentoida tähän: Kun usko on elämän kallein asia, sitä haluaa vaalia ja suojella viimeiseen asti. Haluaa tehdä vain niitä asioita, jotka vievät lähemmäs Jumalaa eivätkä aseta omaa uskoa vaaralle alttiiksi. Silloin väistämättä miettii muitakin uskovaisia, myös jo edesmenneitä. Miten he uskoivat, kuinka he käyttäytyivät ja millaisia tapoja oli heillä, jotka säilyttivät uskonsa loppuun saakka? Entä ne, jotka jossain matkan vaiheessa tulivat eksytetyiksi ja luopuivat uskosta - oliko heidän kohdallaan olemassa jotain varoittavia merkkejä?

Minulle varoittavia merkkejä ovat asiat, joissa sydän kiintyy liikaa maailmaan ja ihminen etsii omaa kunniaansa ennen Jumalan kunniaa. Siksi en halua harrastuksissa edetä niin pitkälle, että maallinen kunnia vie uskon. En halua liukua liian ulkonäkökeskeiseksi, koska tiedän henkilöitä, jotka pikkuhiljaa lisäsivät "tällinkiään" (sana, jota kysyjä käytti) ja jotka sitten lopulta eivät enää jaksaneetkaan uskoa. Haluan pysyä "entisten pyhien" askelmerkeissä ja turvallisesti lauman keskellä. Ajattelen siis noita irtiottoja tapakulttuurista tavallaan porttiteorian kautta: kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden.

Kun ajattelee jos poismenneitä uskovaisia. Paljon on tavat muuttunut eri ajoilta. Ennen naisilla oli pakko olla hame ja pitkät hiukset letillä, nutturalla. Ei seuroissa näkynyt housunaisia tai lyhyttukkaisia. Ulkonäkö muuttuu koska on aika ja kulttuurisidonnainen. Sitä ei voi kytkeä uskoon koska se muuttuu.  "En halua liukua liian ulkonäkökeskeiseksi, koska tiedän henkilöitä, jotka pikkuhiljaa lisäsivät "tällinkiään" (sana, jota kysyjä käytti) ja jotka sitten lopulta eivät enää jaksaneetkaan uskoa." Moni ex-vl on sanonut että toiset ei enää pitäneet uskovaisena kun oli esim. laittanut korvikset. Että toiset ajoi suhtautumisella ja kyseenalaistamisella laumasta ulos. Tämä ei ole ollenkaan Jeesuksen opetuksen mukaista että pidetään laumassa vain tietyn näköiset. Se on omaa ulkoista näyttämistä jota jo fariseukset harrasti. He näytti omaa uskoa laittamalla viittoihin tupsut. Eikö tässä ole samasta kyse että oikean uskon merkkinä pidetään tietynlaista ulkonäköä? Ja sehän ei ole hyvä. Käyttämäsi sana "Irtiottoja" vie pohjan siltä että kyse on tapakulttuurista ja todellisesta omantunnon vapaudesta. Henkilö on "irti" totutusta eli ei enää kiinteä osa laumaa. Tähän  ei löydy raamatusta perustaa.

Irtiotto ryhmän sosiaalisista normeista tarkoittaa sitä, että yksilö tietoisesti tai tiedostamattaan lakkaa noudattamasta tietyn ryhmän yhteisiä, usein kirjoittamattomia sääntöjä, odotuksia ja käyttäytymismalleja.

Sosiaaliset normit ovat liima, joka pitää ryhmän (kuten kaveriporukan, työyhteisön, uskonnollisen yhteisön tai kokonaisen yhteiskunnan) kasassa. Niiden rikkominen tai niistä irtautuminen vaatii yksilöltä usein huomattavaa henkistä rohkeutta, sillä siihen kohdistuu melkein aina sosiaalista painetta.

Sosiaalisessa psykologiassa ja sosiologiassa tämä ilmiö jaetaan useisiin eri ulottuvuuksiin:

1. Konformismista (mukautumisesta) kieltäytyminen

Normaalisti ihmisillä on vahva taipumus mukautua ryhmän mielipiteisiin ja tapoihin (konformismi), jotta he tulisivat hyväksytyiksi. Irtiotto tarkoittaa tämän taipumuksen murtamista. Yksilö alkaa toimia oman arvomaailmansa, kriittisen ajattelunsa tai tarpeidensa mukaan sen sijaan, että tekisi niin kuin "kuuluu tehdä" tai mitä muut odottavat.

2. Erilaiset syyt irtiottoon

Irtautuminen normeista voi tapahtua monesta eri syystä:

Arvokonflikti: Ryhmän normit sotivat yksilön omaa moraalia vastaan.

Itsenäistyminen ja kasvu: Yksilö haluaa löytää oman identiteettinsä. Joskus normeista on uskallettava irrottautua, jotta voidaan luoda jotain uutta – uudistukset vaativat aina jonkun, joka rikkoo vanhat normit.

3. Irtioton seuraukset yksilölle

Koska ryhmät pyrkivät säilyttämään yhtenäisyytensä, normeista irtautuvaan yksilöön kohdistetaan usein sosiaalisia sanktioita:

Lievät reaktiot: Paheksuvat katseet, vitsailu, hienovaraiset huomautukset tai "ruotuun palauttamisen" yritykset.

Vakavat reaktiot: Ryhmän ulkopuolelle sulkeminen (ostrakismi), selän takana puhuminen, eristäminen tai suora vihamielisyys.

Positiiviset seuraukset: Lisääntynyt vapauden tunne, aitous, oman itsetunnon vahvistuminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähes tulkoon kaikki vl- naiset sanovat että heitä ei kaunistautuminen kiinnosta. No minä taas sanon että minua kaunistautuminen kiinnostaa ja meikkaan kyllä esim. Työpaikalle ja kovasti toivon että vl- naiset voisi irtautua tästä ajattelutavasta että meikkaus olisi syntiä. Ei ole. 

Ei se syntiä olekaan, omantunnon asioita. 

Jos olisi omantunnon asia, niin ry:lle saisi varmaan sunnuntaina tulla täydessä tällingissä? Kukaan ei kommentoisi, että oletko sinä luopunut uskostasi, kun näytät tuolta?

En ole tuo jolle vastasit, mutta jäin pohtimaan tätä. 

Onhan se totta että tässä on tiettyä ristiriitaa, juuri esimerkiksi sen suhteen miksi jotain asiaa saa tehdä ja jotain ei. Ehkä permanentti on sallittu, koska papiljotit ja lettikiharatkin ovat ok 🤔 

Eihän tuo sinänsä mikään uskomisen asia ole, minusta enemmänkin osa tapoja ja perinteitä sen osalta millainen raja itsensä kaunistamiseen on nähty hyväksi.

Sinänsä hiusten värjääminen ei minun käsityksen mukaan itsessään tee ihmisestä epäuskoista tai tarkoita että hän olisi kieltänyt uskon. Mutta joskus tällaiset asiat voivat viedä kauemmas Jumalasta ja kohta ihminen huomaa tekevänsä monenlaista muutakin asiaa ensin kauneudenhoidon, sitten kenties jo muiden asioiden saralla. Näistä voi tulla helposti epäjumalia.

Minäkin haluan kommentoida tähän: Kun usko on elämän kallein asia, sitä haluaa vaalia ja suojella viimeiseen asti. Haluaa tehdä vain niitä asioita, jotka vievät lähemmäs Jumalaa eivätkä aseta omaa uskoa vaaralle alttiiksi. Silloin väistämättä miettii muitakin uskovaisia, myös jo edesmenneitä. Miten he uskoivat, kuinka he käyttäytyivät ja millaisia tapoja oli heillä, jotka säilyttivät uskonsa loppuun saakka? Entä ne, jotka jossain matkan vaiheessa tulivat eksytetyiksi ja luopuivat uskosta - oliko heidän kohdallaan olemassa jotain varoittavia merkkejä?

Minulle varoittavia merkkejä ovat asiat, joissa sydän kiintyy liikaa maailmaan ja ihminen etsii omaa kunniaansa ennen Jumalan kunniaa. Siksi en halua harrastuksissa edetä niin pitkälle, että maallinen kunnia vie uskon. En halua liukua liian ulkonäkökeskeiseksi, koska tiedän henkilöitä, jotka pikkuhiljaa lisäsivät "tällinkiään" (sana, jota kysyjä käytti) ja jotka sitten lopulta eivät enää jaksaneetkaan uskoa. Haluan pysyä "entisten pyhien" askelmerkeissä ja turvallisesti lauman keskellä. Ajattelen siis noita irtiottoja tapakulttuurista tavallaan porttiteorian kautta: kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden.

Kun ajattelee jos poismenneitä uskovaisia. Paljon on tavat muuttunut eri ajoilta. Ennen naisilla oli pakko olla hame ja pitkät hiukset letillä, nutturalla. Ei seuroissa näkynyt housunaisia tai lyhyttukkaisia. Ulkonäkö muuttuu koska on aika ja kulttuurisidonnainen. Sitä ei voi kytkeä uskoon koska se muuttuu.  "En halua liukua liian ulkonäkökeskeiseksi, koska tiedän henkilöitä, jotka pikkuhiljaa lisäsivät "tällinkiään" (sana, jota kysyjä käytti) ja jotka sitten lopulta eivät enää jaksaneetkaan uskoa." Moni ex-vl on sanonut että toiset ei enää pitäneet uskovaisena kun oli esim. laittanut korvikset. Että toiset ajoi suhtautumisella ja kyseenalaistamisella laumasta ulos. Tämä ei ole ollenkaan Jeesuksen opetuksen mukaista että pidetään laumassa vain tietyn näköiset. Se on omaa ulkoista näyttämistä jota jo fariseukset harrasti. He näytti omaa uskoa laittamalla viittoihin tupsut. Eikö tässä ole samasta kyse että oikean uskon merkkinä pidetään tietynlaista ulkonäköä? Ja sehän ei ole hyvä. Käyttämäsi sana "Irtiottoja" vie pohjan siltä että kyse on tapakulttuurista ja todellisesta omantunnon vapaudesta. Henkilö on "irti" totutusta eli ei enää kiinteä osa laumaa. Tähän  ei löydy raamatusta perustaa.

 

Irtiotto ryhmän sosiaalisista normeista tarkoittaa sitä, että yksilö tietoisesti tai tiedostamattaan lakkaa noudattamasta tietyn ryhmän yhteisiä, usein kirjoittamattomia sääntöjä, odotuksia ja käyttäytymismalleja.

Sosiaaliset normit ovat liima, joka pitää ryhmän (kuten kaveriporukan, työyhteisön, uskonnollisen yhteisön tai kokonaisen yhteiskunnan) kasassa. Niiden rikkominen tai niistä irtautuminen vaatii yksilöltä usein huomattavaa henkistä rohkeutta, sillä siihen kohdistuu melkein aina sosiaalista painetta.

Sosiaalisessa psykologiassa ja sosiologiassa tämä ilmiö jaetaan useisiin eri ulottuvuuksiin:

1. Konformismista (mukautumisesta) kieltäytyminen

Normaalisti ihmisillä on vahva taipumus mukautua ryhmän mielipiteisiin ja tapoihin (konformismi), jotta he tulisivat hyväksytyiksi. Irtiotto tarkoittaa tämän taipumuksen murtamista. Yksilö alkaa toimia oman arvomaailmansa, kriittisen ajattelunsa tai tarpeidensa mukaan sen sijaan, että tekisi niin kuin "kuuluu tehdä" tai mitä muut odottavat.

2. Erilaiset syyt irtiottoon

Irtautuminen normeista voi tapahtua monesta eri syystä:

Arvokonflikti: Ryhmän normit sotivat yksilön omaa moraalia vastaan.

Itsenäistyminen ja kasvu: Yksilö haluaa löytää oman identiteettinsä. Joskus normeista on uskallettava irrottautua, jotta voidaan luoda jotain uutta – uudistukset vaativat aina jonkun, joka rikkoo vanhat normit.

3. Irtioton seuraukset yksilölle

Koska ryhmät pyrkivät säilyttämään yhtenäisyytensä, normeista irtautuvaan yksilöön kohdistetaan usein sosiaalisia sanktioita:

Lievät reaktiot: Paheksuvat katseet, vitsailu, hienovaraiset huomautukset tai "ruotuun palauttamisen" yritykset.

Vakavat reaktiot: Ryhmän ulkopuolelle sulkeminen (ostrakismi), selän takana puhuminen, eristäminen tai suora vihamielisyys.

Positiiviset seuraukset: Lisääntynyt vapauden tunne, aitous, oman itsetunnon vahvistuminen.

Ot, mutta aika tylsää keskustella AI:n kanssa. Mitä jos kirjoittaisit itse?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua ihan oikeasti järkyttää syvästi toi myötätunnon puute. Jos nainen kärsii jatkuvista raskauksista, silloin rakkaudellisinta on ettei nainen ole jatkuvasti raskaana. Jos ei tätä yksinkertaista asiaa ymmärrä, silloin ei kyllä seuraa Jeesusta. 

Asiahan on todettu jo täällä, että kun ihmisellä on sellainen uskonnollinen vakaumus, jonka keskiössä pääasiana on (ns oikea) oppi, niin tällaisen näkemyksen pääasia on silloin nimenomaan oppi, ei myötätunto.

Silloin kun elämässä tärkeintä on oppi, niin ihmisen tulee "alistua" opille ja tämä periaate nyt vaan johtaa siihen, että myötätuntoa ei ole lähtökohtaisesti olemassa. Sitä on siis turha ainakaan vl joukosta etsiä tai peräänkuuluttaa, koska he ovat valinneet tärkemmäksi asiakseen opin. Puhe myötätunnosta kaikuu kuuroille korville, koska se ei kuulu kuvaan. 

Tämä varmaan myös osaltaan ainakin selittää sen, miksi kuulee niin paljon vl puhetta "matkan vaivoista". Ja siitä, miten vaikeata on pysyä 'uskomassa'. Toki hyvin monet asiat ymmärrettävästi alkaa tuntua raskailta vaivoilta, ja koko uskokin sitä myöten, jos ja kun myötätuntoa ja empatiaa ei lähipiirin ihmisiltä (jotka oletettavasti myös vl) saa.

Ei tällaista matkan vaivoja korostavaa puhetta kuule oman kokemuksen mukaan muiden kristittyjen suusta samalla tavalla. 

Jos kaikkea saa tehdä ja tehdään eikä elämä eroa millään tavalla epäuskoisen elämästä, mikä uskovaisen sitten erottaa epäuskoisesta? Eikö muissa yhteisöissä esiinny kilvoittelua? Jos ei, niin pitääkö tämä tulkita niin että kaikkea vain tehdään sumeilematta? 

Kyllähän Jumala myös vaikuttaa ihmisessä niin että tulee halu elää Jumalan sanan mukaan. Uskon siihen että Jumala riisuu ihmiseltä turhaa pois, ja toisaalta lisää sitä, mitä tarvitaan.

Mistä uskovaisen tunnistaa Raamatun mukaan? Ei ainakaan tietynlaisesta ulkonäöstä ja parveilusta vain keskenään.

Kristillisen teologian mukaan aito usko muuttaa ihmisen sydämen, mikä näkyy hänen suhteessaan muihin ihmisiin. Jeesus sanoi suoraan: "Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, että teillä on keskinäinen rakkaus." (Joh. 13:35).

Hengen hedelmät: Galatalaiskirjeessä (Gal. 5:22) luetellaan piirteitä, joiden pitäisi näkyä uskovan elämässä: rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.

Armollisuus ja anteeksianto: Halukas pyytämään anteeksi omia virheitään ja antamaan anteeksi muille, koska kokee saaneensa itsekin anteeksi Jumalalta.

Apu ja lähimmäisenrakkaus: Heikoimmista, sairaista tai vaikeuksissa olevista huolehtiminen ilman oman edun tavoittelua.

2. Elämäntavat ja valinnat (Arki)

Uskovan ihmisen prioriteetit eroavat usein valtavirrasta, mikä voi näkyä arjen valinnoissa:

Ajanvietto: Osallistuminen seurakunnan toimintaan, jumalanpalveluksiin, raamattupiireihin tai hengellisiin tapahtumiin.

Puheenparsi: Kielenkäyttö on usein rakentavaa. Puheessa saattaa vilahtaa luontevasti Jumala, rukoileminen tai kiitollisuus hengellisistä asioista (ilman, että kyseessä on tuomitseva saarnaaminen).

Moraaliset rajat (Irtiotto normeista): Kuten edellä käsiteltiin, uskovainen saattaa tehdä tietoisen irtioton maallisista laumakulttuureista. Hän saattaa kieltäytyy asioista, jotka sotivat hänen omaatuntoaan vastaan (esim. rehellisyys työelämässä, kieltäytyminen muiden panettelusta tai päihteiden väärinkäytöstä).

Voisitko sinä yksi henkilö lopettaa tuon AI spämmäyksen? Keskustele toki tekoälyn kanssa itseksesi, mutta tämä on ihmiskeskustelijoille tarkoitettu palsta.

Vierailija kirjoitti:

Voisitko sinä yksi henkilö lopettaa tuon AI spämmäyksen? Keskustele toki tekoälyn kanssa itseksesi, mutta tämä on ihmiskeskustelijoille tarkoitettu palsta.

Huomaa että muu keskustelu kuolee, kun spämmäys alkaa

"Kun ajattelee jos poismenneitä uskovaisia. Paljon on tavat muuttunut eri ajoilta. Ennen naisilla oli pakko olla hame ja pitkät hiukset letillä, nutturalla. Ei seuroissa näkynyt housunaisia tai lyhyttukkaisia. Ulkonäkö muuttuu koska on aika ja kulttuurisidonnainen. "

Jos minä muuttaisin jonnekin sellaiseen paikkaan (esim. Aasiassa), jossa uskovaisilla voi olla hyvin perinteinen tapakulttuuri: naisilla huivi päässä ja hame yms. niin ehdottomasti näkisin tärkeämpänä vaalia yhteistä rakkautta kuin rummuttaa yksilön "oikeuksia". Pukeutuisin mielelläni heidän tapojensa mukaan, ennemmin kuin haluaisin loukata heitä tai jättää käymättä seuroissa. 

Miksi juuri minä olisin niin tärkeä, että minun pitäisi julistaa oman ilmaisuni vapautta rikkomalla heille tuttuja tapoja? Minusta se olisi itsekkyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Voisitko sinä yksi henkilö lopettaa tuon AI spämmäyksen? Keskustele toki tekoälyn kanssa itseksesi, mutta tämä on ihmiskeskustelijoille tarkoitettu palsta.

Täällä useampi laittaa noita. Esim. minä laitan noita välillä koska ai etsii tietyt kohdat ja asiat niin paljon nopeammin ja tehokkaammin. En sitten tiedä mitä muut laittaa, seuraan vaan joskus tätä ketjua. Tälläinen kohta voi tietysti olla aika radikaali vl-yhteisössä kasvaneelle (ei pitäisi olla):

'Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhria', te ette tuomitse syyttömiä. Sillä Ihmisen Poika on sapatin herra."

Merkitys: Lain kirjain tai uskonnolliset säännöt eivät saa ajaa ihmisen perustarpeiden ja hätään vastaamisen ohi. Jumalan laki on tarkoitettu ihmisen suojaksi, ei hänen piinaamisekseen

"Haluan pysyä "entisten pyhien" askelmerkeissä ja turvallisesti lauman keskellä. Ajattelen siis noita irtiottoja tapakulttuurista tavallaan porttiteorian kautta: kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden."

Ymmärrän, koska usko on maailman tärkein asia. Kuitenkin miksi kauneus on "paha" jolle antaa pikkusormen? Kohtuullisena se on jumalan luomislahja josta ihminen voi ja saa pitää huolta. Siihen ei ole yksittäisiä ohjeita mitä se kellekkin on. Kunhan se ei muutu liian tärkeäksi ja sisäinen kauneus on tärkein. Jos ihmisellä on parempi olo kun vähän ehostaa ei se ole mitenkään väärin. Historiassa tyttöyteen ja naiseuteen liittyvät asiat (kuten kaunistautuminen) on nähty huonoina ja pahoina muissakin kulttuureissa ja uskonnoissa. Liittyy poikalasten ja miesten arvokkaampaan asemaan. Naisten on pitänyt piilottaa naiseutensa. Se on kulttuuria eikä uskoa.

"Haluan" on sinun henkilökohtainen halu ja sallittu. Kunhan halu ei ala haluamaan toisten puolesta kuten liian usein on käynyt ja moni on haavoittunut siitä. Että oma usko on asetettu epäilyksen alaiseksi tai että ei ole enää pidetty oikein uskovaisena. Silloinhan ei ole enää oma halu vaan yhteisön normi ja toisten osoittama kontrolli. Tuossa linkitetyssä kolumnissa oli että nainen itse halusi mutta pelkäsi muiden reaktioita. Ja että ystävä ihanan rehellisesti kertoi tuomitsevista ajatuksista muita kohtaan jotka ei ole taistelleet kaunistautumis tarvetta vastaan. Ei siinä ole mitään ihanaa että tuomitaan muita. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan" Paljon on kovuutta toisia kohtaan. Joku kirjoitti hyvin että asiat joissa itse on joutunut koville on niitä missa tuomitaan muita. Hyväkin asia muuttuu ihmiskäsissä huonoksi kun ihminen ottaa mestarin ja tuomarin roolin.

Vierailija kirjoitti:

"Kun ajattelee jos poismenneitä uskovaisia. Paljon on tavat muuttunut eri ajoilta. Ennen naisilla oli pakko olla hame ja pitkät hiukset letillä, nutturalla. Ei seuroissa näkynyt housunaisia tai lyhyttukkaisia. Ulkonäkö muuttuu koska on aika ja kulttuurisidonnainen. "

Jos minä muuttaisin jonnekin sellaiseen paikkaan (esim. Aasiassa), jossa uskovaisilla voi olla hyvin perinteinen tapakulttuuri: naisilla huivi päässä ja hame yms. niin ehdottomasti näkisin tärkeämpänä vaalia yhteistä rakkautta kuin rummuttaa yksilön "oikeuksia". Pukeutuisin mielelläni heidän tapojensa mukaan, ennemmin kuin haluaisin loukata heitä tai jättää käymättä seuroissa. 

Miksi juuri minä olisin niin tärkeä, että minun pitäisi julistaa oman ilmaisuni vapautta rikkomalla heille tuttuja tapoja? Minusta se olisi itsekkyyttä.

Ei vl:llä ole mitään yhteistä tapanormistoa. Ne on ehdonvallan asioita ja siitä on saarnattu seuroissa nykyisin monta kertaa. Se että tehdään uskomisen ehto ja vaatimus on väärin. Siksi. Kaikki ei halua olla mukana asettamassa ulkoisia sääntöjä kun Jeesus oli niitä vastaan. Kokee moraalisesti vääräksi ja Jeesuksen opetuksen vastaiseksi ylläpitää perinnäissääntöjä. "Yksin uskosta. Yksin armosta. Yksin Kristuksen tähden." Jos näin on opetettu, mikä oikeus ihmisillä on lisätä omia sääntöjä jotka sisältää piilotetun vaatimusken? Eihän vaadita tietyn värisiä vaatteitakaan tai hiusten piilottamista. Itsekästä on vaatia muilta koska minä. Koska minä. Muut tehköön samoin kuin minä. Epäitsekästä on se että ei katso muita ja antaa muiden elää omalla tavallaan.

Vierailija kirjoitti:

"Kun ajattelee jos poismenneitä uskovaisia. Paljon on tavat muuttunut eri ajoilta. Ennen naisilla oli pakko olla hame ja pitkät hiukset letillä, nutturalla. Ei seuroissa näkynyt housunaisia tai lyhyttukkaisia. Ulkonäkö muuttuu koska on aika ja kulttuurisidonnainen. "

Jos minä muuttaisin jonnekin sellaiseen paikkaan (esim. Aasiassa), jossa uskovaisilla voi olla hyvin perinteinen tapakulttuuri: naisilla huivi päässä ja hame yms. niin ehdottomasti näkisin tärkeämpänä vaalia yhteistä rakkautta kuin rummuttaa yksilön "oikeuksia". Pukeutuisin mielelläni heidän tapojensa mukaan, ennemmin kuin haluaisin loukata heitä tai jättää käymättä seuroissa. 

Miksi juuri minä olisin niin tärkeä, että minun pitäisi julistaa oman ilmaisuni vapautta rikkomalla heille tuttuja tapoja? Minusta se olisi itsekkyyttä.

Jos seuroissa naisilla olisi hame ja huivi, laittaisin itsekkin sellaiset. Näin ei ole vaan seuroihin on kaikille ja kaiken näköisille avoin pääsy. Kun nyt menen seuroihin näen monenlaisia vaatteita, kampauksia, koruja jne.  Ei ole yhtenäistä pukeutumista. Kristinuskossa korostuu sisäinen usko, ei ulkonäkö vaikka joillekkin se tuntuu olevan se keskeinen.

Täällä etelän isoissa ry:ssä on jo ihan tavallista että seuroissa on pienesti ehostusta ja hiuksia on sävytetty. Tavat muuttuu ja on aina muuttunut yhteiskunnan mukana. Uskon ydin säilyy samana. Sanoma syntien anteeksi antamisesta ja armosta. Myös siitä kumpuavasta ihmisen osoittamasta armosta ja rakkaudesta muita kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

"Haluan pysyä "entisten pyhien" askelmerkeissä ja turvallisesti lauman keskellä. Ajattelen siis noita irtiottoja tapakulttuurista tavallaan porttiteorian kautta: kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden."

 

Ymmärrän, koska usko on maailman tärkein asia. Kuitenkin miksi kauneus on "paha" jolle antaa pikkusormen? Kohtuullisena se on jumalan luomislahja josta ihminen voi ja saa pitää huolta. Siihen ei ole yksittäisiä ohjeita mitä se kellekkin on. Kunhan se ei muutu liian tärkeäksi ja sisäinen kauneus on tärkein. Jos ihmisellä on parempi olo kun vähän ehostaa ei se ole mitenkään väärin. Historiassa tyttöyteen ja naiseuteen liittyvät asiat (kuten kaunistautuminen) on nähty huonoina ja pahoina muissakin kulttuureissa ja uskonnoissa. Liittyy poikalasten ja miesten arvokkaampaan asemaan. Naisten on pitänyt piilottaa naiseutensa. Se on kulttuuria eikä uskoa.

"Haluan" on sinun henkilökohtainen halu ja sallittu. Kunhan halu ei ala haluamaan toisten puolesta kuten liian usein on käynyt ja moni on haavoittunut siitä. Että oma usko on asetettu epäilyksen alaiseksi tai että ei ole enää pidetty oikein uskovaisena. Silloinhan ei ole enää oma halu vaan yhteisön normi ja toisten osoittama kontrolli. Tuossa linkitetyssä kolumnissa oli että nainen itse halusi mutta pelkäsi muiden reaktioita. Ja että ystävä ihanan rehellisesti kertoi tuomitsevista ajatuksista muita kohtaan jotka ei ole taistelleet kaunistautumis tarvetta vastaan. Ei siinä ole mitään ihanaa että tuomitaan muita. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan" Paljon on kovuutta toisia kohtaan. Joku kirjoitti hyvin että asiat joissa itse on joutunut koville on niitä missa tuomitaan muita. Hyväkin asia muuttuu ihmiskäsissä huonoksi kun ihminen ottaa mestarin ja tuomarin roolin.

Kauneus? Minulle kauneus ei tarkoita meikkejä tai hiusväriä. (Suomalaisittain noloa sanoa, mutta minua on kyllä kauniiksikin kutsuttu (muutkin kuin puoliso), vaikken ole koskaan meikkejä tai muuta vastaavaa käyttänyt.)  

Minua ei yhtään haittaa muiden uskovaisten kaunistautumisen muodot. Olen se, joka kirjoitin, että katson heitä lempeästi ja koen asian liittyvän (ainakin nuorten naisten kohdalla) itsetuntoon. Kun yksi meikkaamisen aloittanut tuttavani tuli seuroihin, niin entistä hanakammin menin aina juttelemaan ja halusin, että hän kokisi olonsa hyväksytyksi ja tervetulleeksi. Mutta niin vain hänellä seuravälit kasvoivat ja lopulta loppuivat kokonaan. Ei hän ole enää uskomassa. Minä haluan ottaa vaarin noista pelottavista esimerkeistä. En halua asettaa uskoani uhatuksi. 

Tuosta halusta verbinä vielä:

Raamatun mukaan uskovainen ei noudata Jumalan lakia ulkoisesta pakosta, vaan aidosta sisäisestä halusta. Kun laki on kirjoitettu ihmisen sydämeen, oikein tekemisestä tulee ilon aihe, ei suorittamista pakotettuna . Motivaationa on rakkaus, mikä tiivistyy suoraan Raamatun sanoihin: "Sillä rakkautta Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Eivätkä hänen käskynsä ole raskaat."