Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista) vol 3.1

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kun ajattelee jos poismenneitä uskovaisia. Paljon on tavat muuttunut eri ajoilta. Ennen naisilla oli pakko olla hame ja pitkät hiukset letillä, nutturalla. Ei seuroissa näkynyt housunaisia tai lyhyttukkaisia. Ulkonäkö muuttuu koska on aika ja kulttuurisidonnainen. "

Jos minä muuttaisin jonnekin sellaiseen paikkaan (esim. Aasiassa), jossa uskovaisilla voi olla hyvin perinteinen tapakulttuuri: naisilla huivi päässä ja hame yms. niin ehdottomasti näkisin tärkeämpänä vaalia yhteistä rakkautta kuin rummuttaa yksilön "oikeuksia". Pukeutuisin mielelläni heidän tapojensa mukaan, ennemmin kuin haluaisin loukata heitä tai jättää käymättä seuroissa. 

Miksi juuri minä olisin niin tärkeä, että minun pitäisi julistaa oman ilmaisuni vapautta rikkomalla heille tuttuja tapoja? Minusta se olisi itsekkyyttä.

Jos seuroissa naisilla olisi hame ja huivi, laittaisin itsekkin sellaiset. Näin ei ole vaan seuroihin on kaikille ja kaiken näköisille avoin pääsy. Kun nyt menen seuroihin näen monenlaisia vaatteita, kampauksia, koruja jne.  Ei ole yhtenäistä pukeutumista. Kristinuskossa korostuu sisäinen usko, ei ulkonäkö vaikka joillekkin se tuntuu olevan se keskeinen.

Täällä etelän isoissa ry:ssä on jo ihan tavallista että seuroissa on pienesti ehostusta ja hiuksia on sävytetty. Tavat muuttuu ja on aina muuttunut yhteiskunnan mukana. Uskon ydin säilyy samana. Sanoma syntien anteeksi antamisesta ja armosta. Myös siitä kumpuavasta ihmisen osoittamasta armosta ja rakkaudesta muita kohtaan.

Juuri näin <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole mitään lestadiolaisia ja heidän uskoaan vastaan yleisesti. Minulle on ihan sama meikkaavatko he vai haluavatko synnyttää 10 lasta tai kokevatko uskonsa olevan oikeampi kuin muiden (en usko Jumalalle olevan oikeasti väliä oletko muslimi, hellari, lesta vai luterilainen). Nämä asiat eivät vahingoita muita ihmisiä ja esimerkiksi työkavereina he ovat olleet oikein mukavia.

Se mikä minusta on kurjaa, on se, että asumme vahvasti lestadiolaisten alueella (uudehko okt-alue, jossa isoja taloja ja tontteja) ja he eivät pidä lapsistaan huolta! Tai siis toki lapset saavat ruokaa ja varmaan sinällään turvallisen kodin jne. Mutta lapset pyörivät jo 3vuotiaana yksin täysin ilman aikuisen valvontaa. Heti, kun oppivat pyöräilemään, niin menevät isojen joukkojen jatkona jääden välillä jälkeen ja eksyen. Ei ole järkeviä nukkumaanmenoaikoja ja en ymmärrä miten lapset jaksavat esimerkiksi koulussa, kun valvovat yömyöhään. Pojat(osa) ovat järkyttäviä koulukiusaajia ja ei saada kuriin, kun vanhemmat eivät tee mitään. Vielä siinä vaiheessa, kun omilla lapsillani on kotiintuloaika, niin nämä lähtevät toisille kavereille tai ulos pyörimään. Kukaan vanhempi ei yksinkertaisesti katso lasten perään ja tämä alkaa jo tosi pienenä. 

Myös turvaistuimien käyttö lopetetaan todella aikaisin ja pyöräilevät aina ilman kypärää. Vaatteet saattavat myös talvipakkasilla olla vain t-paita, kun kukaan ei katso miten ulos lähdetään. Telkkaria ei saa katsoa, mutta pleikkaa pelataan niin, että siitä on jo koulussa ongelmia.

Ihan turha tulla sanomaan, että tämä ei pidä paikkaansa, kun näen tätä todella useiden perheiden taholta joka ikinen päivä!

En aio tulla sanomaan, ettei tämä pidä paikkaansa. Meidän lapsilla on "serkkuperheitä" yli 15 perhettä ja tuossa joukossa on tasan 2 perhettä, joissa toimitaan kuvaamallasi tavalla. Yksi on oman sisarukseni perhe ja yksi puolisoni sisaruksen perhe. Muut huolehtivat pilkuntarkasti turvaistuimet, kypärät, kotiintuloajat, eivät päästä lapsia valvomatta pihalle. 

Haluan tällä siis sanoa, ettei tuo johdu vakaumuksesta eikä vanhempien omasta kasvatuksesta minun mielestäni. Se johtuu siitä, että juuri noissa perheissä vanhemmat eivät syystä tai toisesta kanna tarpeeksi vastuuta lapsistaan, onko se luonnekysymys vai mikä, en tiedä. Noissa perheissä ei ole muista poikkeavaa kuormitusta lasten osalta.

Yhtä lailla on pieniä perheitä (meillä naapurustossa ja lasten luokkatovereita), joissa saattaa olla vanhemmuus hukassa. En tiedä mitä noiden kanssa tekisi. Kerran olen lasun tehnyt (oli vl-perheestä), mutta enpä tiedä oliko siitä apua.

t. vl siis itsekin

Kyllä tämä ihan selkeästi vl-perheisiin rajoittuu tällä alueella. Ja ihan kaikkiin lasteni kavereiden vl-perheisiin, joita on siis USEITA. Samoin naapuruston vl-perheisiin. Tässä on myös helluntalaisia ja heillä on ihan ns.normaali kasvatusperiaate, eikä heidän lapsensa hillu 2vuotiaana vaipoissa pitkin naapureiden pihoja tai liiku valvomatta ympäriinsä ilman kotiintuloaikoja.

Tottakai tälläisiä perheitä voi olla muissakin kuin lestadiolaisissa, mutta jostain syystä tämä on todella yleistä vl-perheissä. Myös niissä, joissa ei ole kymmentä lasta.

Täällä päin vanhoillislestadiolaiset ei taas hillu miten lystäävät, ihan perusperheitä keskimääräistä suuresta koosta huolimatta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähes tulkoon kaikki vl- naiset sanovat että heitä ei kaunistautuminen kiinnosta. No minä taas sanon että minua kaunistautuminen kiinnostaa ja meikkaan kyllä esim. Työpaikalle ja kovasti toivon että vl- naiset voisi irtautua tästä ajattelutavasta että meikkaus olisi syntiä. Ei ole. 

Ei se syntiä olekaan, omantunnon asioita. 

Jos olisi omantunnon asia, niin ry:lle saisi varmaan sunnuntaina tulla täydessä tällingissä? Kukaan ei kommentoisi, että oletko sinä luopunut uskostasi, kun näytät tuolta?

En ole tuo jolle vastasit, mutta jäin pohtimaan tätä. 

Onhan se totta että tässä on tiettyä ristiriitaa, juuri esimerkiksi sen suhteen miksi jotain asiaa saa tehdä ja jotain ei. Ehkä permanentti on sallittu, koska papiljotit ja lettikiharatkin ovat ok 🤔 

Eihän tuo sinänsä mikään uskomisen asia ole, minusta enemmänkin osa tapoja ja perinteitä sen osalta millainen raja itsensä kaunistamiseen on nähty hyväksi.

Sinänsä hiusten värjääminen ei minun käsityksen mukaan itsessään tee ihmisestä epäuskoista tai tarkoita että hän olisi kieltänyt uskon. Mutta joskus tällaiset asiat voivat viedä kauemmas Jumalasta ja kohta ihminen huomaa tekevänsä monenlaista muutakin asiaa ensin kauneudenhoidon, sitten kenties jo muiden asioiden saralla. Näistä voi tulla helposti epäjumalia.

Minäkin haluan kommentoida tähän: Kun usko on elämän kallein asia, sitä haluaa vaalia ja suojella viimeiseen asti. Haluaa tehdä vain niitä asioita, jotka vievät lähemmäs Jumalaa eivätkä aseta omaa uskoa vaaralle alttiiksi. Silloin väistämättä miettii muitakin uskovaisia, myös jo edesmenneitä. Miten he uskoivat, kuinka he käyttäytyivät ja millaisia tapoja oli heillä, jotka säilyttivät uskonsa loppuun saakka? Entä ne, jotka jossain matkan vaiheessa tulivat eksytetyiksi ja luopuivat uskosta - oliko heidän kohdallaan olemassa jotain varoittavia merkkejä?

Minulle varoittavia merkkejä ovat asiat, joissa sydän kiintyy liikaa maailmaan ja ihminen etsii omaa kunniaansa ennen Jumalan kunniaa. Siksi en halua harrastuksissa edetä niin pitkälle, että maallinen kunnia vie uskon. En halua liukua liian ulkonäkökeskeiseksi, koska tiedän henkilöitä, jotka pikkuhiljaa lisäsivät "tällinkiään" (sana, jota kysyjä käytti) ja jotka sitten lopulta eivät enää jaksaneetkaan uskoa. Haluan pysyä "entisten pyhien" askelmerkeissä ja turvallisesti lauman keskellä. Ajattelen siis noita irtiottoja tapakulttuurista tavallaan porttiteorian kautta: kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden.

Kun nyt vl uskoa levitetään esim Venäjälle, niin siellähän naisten perus kaunistautumiskulttuuriin kuuluu (vahvatkin) meikit, korvakorut, hiusten laitto yms. Ja täällä on vl sanoneet, että heille tuo kaikki on "sallittua" vaikka he olisivat vl, juuri siksi koska se "kuuluu kulttuuriin".

Ja nyt sinä kuitenkin ajattelet heistä, uskonsisaristasi noin että he 'antavat pahalle pikkusormen'?!

Ja siellä jos joku nainen nyt lopettaa kaiken tuon, niin eikö se käytös nyt vuorostaan ole hänelle "vaarallinen irtiotto tapakulttuurista" ja omiaan johtamaan esim siihen, että ihmissäännöt ja omavanhurskaus ovat ottamassa vallan? Eli heillä ulkonäkösäännöt kääntyisivät toimimaan täysin päinvastoin mitä Suomessa. Ja jos tämä ei mielestäsi toimi näin päin niin voitko perustella.

Tuo teidän ikuisesti jankkaama "keskinäinen rakkaus ei minusta nöin ollen kestä minkäänlaista päivänvaloa. Ja jos todella haluat kunnioittaa niitä menneitäkin uskovia, niin laitat sen huivin päähän ihan ensimmäisenä, muuten juttusi ovat sanahelinää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Haluan pysyä "entisten pyhien" askelmerkeissä ja turvallisesti lauman keskellä. Ajattelen siis noita irtiottoja tapakulttuurista tavallaan porttiteorian kautta: kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden."

 

Ymmärrän, koska usko on maailman tärkein asia. Kuitenkin miksi kauneus on "paha" jolle antaa pikkusormen? Kohtuullisena se on jumalan luomislahja josta ihminen voi ja saa pitää huolta. Siihen ei ole yksittäisiä ohjeita mitä se kellekkin on. Kunhan se ei muutu liian tärkeäksi ja sisäinen kauneus on tärkein. Jos ihmisellä on parempi olo kun vähän ehostaa ei se ole mitenkään väärin. Historiassa tyttöyteen ja naiseuteen liittyvät asiat (kuten kaunistautuminen) on nähty huonoina ja pahoina muissakin kulttuureissa ja uskonnoissa. Liittyy poikalasten ja miesten arvokkaampaan asemaan. Naisten on pitänyt piilottaa naiseutensa. Se on kulttuuria eikä uskoa.

"Haluan" on sinun henkilökohtainen halu ja sallittu. Kunhan halu ei ala haluamaan toisten puolesta kuten liian usein on käynyt ja moni on haavoittunut siitä. Että oma usko on asetettu epäilyksen alaiseksi tai että ei ole enää pidetty oikein uskovaisena. Silloinhan ei ole enää oma halu vaan yhteisön normi ja toisten osoittama kontrolli. Tuossa linkitetyssä kolumnissa oli että nainen itse halusi mutta pelkäsi muiden reaktioita. Ja että ystävä ihanan rehellisesti kertoi tuomitsevista ajatuksista muita kohtaan jotka ei ole taistelleet kaunistautumis tarvetta vastaan. Ei siinä ole mitään ihanaa että tuomitaan muita. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan" Paljon on kovuutta toisia kohtaan. Joku kirjoitti hyvin että asiat joissa itse on joutunut koville on niitä missa tuomitaan muita. Hyväkin asia muuttuu ihmiskäsissä huonoksi kun ihminen ottaa mestarin ja tuomarin roolin.

Kauneus? Minulle kauneus ei tarkoita meikkejä tai hiusväriä. (Suomalaisittain noloa sanoa, mutta minua on kyllä kauniiksikin kutsuttu (muutkin kuin puoliso), vaikken ole koskaan meikkejä tai muuta vastaavaa käyttänyt.)  

Minua ei yhtään haittaa muiden uskovaisten kaunistautumisen muodot. Olen se, joka kirjoitin, että katson heitä lempeästi ja koen asian liittyvän (ainakin nuorten naisten kohdalla) itsetuntoon. Kun yksi meikkaamisen aloittanut tuttavani tuli seuroihin, niin entistä hanakammin menin aina juttelemaan ja halusin, että hän kokisi olonsa hyväksytyksi ja tervetulleeksi. Mutta niin vain hänellä seuravälit kasvoivat ja lopulta loppuivat kokonaan. Ei hän ole enää uskomassa. Minä haluan ottaa vaarin noista pelottavista esimerkeistä. En halua asettaa uskoani uhatuksi. 

Tuosta halusta verbinä vielä:

Raamatun mukaan uskovainen ei noudata Jumalan lakia ulkoisesta pakosta, vaan aidosta sisäisestä halusta. Kun laki on kirjoitettu ihmisen sydämeen, oikein tekemisestä tulee ilon aihe, ei suorittamista pakotettuna . Motivaationa on rakkaus, mikä tiivistyy suoraan Raamatun sanoihin: "Sillä rakkautta Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Eivätkä hänen käskynsä ole raskaat."

Kyllä, mutta kun Jumala ei ole sanonut mitään - varsinkaan kielteistä - käskyä liittyen näihin ulkonäkökysymyksiin, niin miten voit puhua tässä yhteydessä jostain "Jumalan käskystä". Ihmisen käskyjä ne ovat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Haluan pysyä "entisten pyhien" askelmerkeissä ja turvallisesti lauman keskellä. Ajattelen siis noita irtiottoja tapakulttuurista tavallaan porttiteorian kautta: kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden."

 

Ymmärrän, koska usko on maailman tärkein asia. Kuitenkin miksi kauneus on "paha" jolle antaa pikkusormen? Kohtuullisena se on jumalan luomislahja josta ihminen voi ja saa pitää huolta. Siihen ei ole yksittäisiä ohjeita mitä se kellekkin on. Kunhan se ei muutu liian tärkeäksi ja sisäinen kauneus on tärkein. Jos ihmisellä on parempi olo kun vähän ehostaa ei se ole mitenkään väärin. Historiassa tyttöyteen ja naiseuteen liittyvät asiat (kuten kaunistautuminen) on nähty huonoina ja pahoina muissakin kulttuureissa ja uskonnoissa. Liittyy poikalasten ja miesten arvokkaampaan asemaan. Naisten on pitänyt piilottaa naiseutensa. Se on kulttuuria eikä uskoa.

"Haluan" on sinun henkilökohtainen halu ja sallittu. Kunhan halu ei ala haluamaan toisten puolesta kuten liian usein on käynyt ja moni on haavoittunut siitä. Että oma usko on asetettu epäilyksen alaiseksi tai että ei ole enää pidetty oikein uskovaisena. Silloinhan ei ole enää oma halu vaan yhteisön normi ja toisten osoittama kontrolli. Tuossa linkitetyssä kolumnissa oli että nainen itse halusi mutta pelkäsi muiden reaktioita. Ja että ystävä ihanan rehellisesti kertoi tuomitsevista ajatuksista muita kohtaan jotka ei ole taistelleet kaunistautumis tarvetta vastaan. Ei siinä ole mitään ihanaa että tuomitaan muita. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan" Paljon on kovuutta toisia kohtaan. Joku kirjoitti hyvin että asiat joissa itse on joutunut koville on niitä missa tuomitaan muita. Hyväkin asia muuttuu ihmiskäsissä huonoksi kun ihminen ottaa mestarin ja tuomarin roolin.

Kauneus? Minulle kauneus ei tarkoita meikkejä tai hiusväriä. (Suomalaisittain noloa sanoa, mutta minua on kyllä kauniiksikin kutsuttu (muutkin kuin puoliso), vaikken ole koskaan meikkejä tai muuta vastaavaa käyttänyt.)  

Minua ei yhtään haittaa muiden uskovaisten kaunistautumisen muodot. Olen se, joka kirjoitin, että katson heitä lempeästi ja koen asian liittyvän (ainakin nuorten naisten kohdalla) itsetuntoon. Kun yksi meikkaamisen aloittanut tuttavani tuli seuroihin, niin entistä hanakammin menin aina juttelemaan ja halusin, että hän kokisi olonsa hyväksytyksi ja tervetulleeksi. Mutta niin vain hänellä seuravälit kasvoivat ja lopulta loppuivat kokonaan. Ei hän ole enää uskomassa. Minä haluan ottaa vaarin noista pelottavista esimerkeistä. En halua asettaa uskoani uhatuksi. 

Tuosta halusta verbinä vielä:

Raamatun mukaan uskovainen ei noudata Jumalan lakia ulkoisesta pakosta, vaan aidosta sisäisestä halusta. Kun laki on kirjoitettu ihmisen sydämeen, oikein tekemisestä tulee ilon aihe, ei suorittamista pakotettuna . Motivaationa on rakkaus, mikä tiivistyy suoraan Raamatun sanoihin: "Sillä rakkautta Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Eivätkä hänen käskynsä ole raskaat."

Viimeinen kappale on tärkeä. Noudatamme sisäisestä halusta hänen käskyjään ja tahtoaan. Mielestäni hänen tahtonsa on se että kaikennäköiset ihmiset pelastuvat ja että me ihmiset emme keksi omia ehtoja ja sääntöjä. Että sisin on tärkein. Hänen tahtonsa on ilmoitettu Raamatussa. Se on aika yksiselitteisesti rakkautta, armoa ja myötätuntoa. Ei ulkonäkösääntöjä. Uskovainen haluaa noudattaa Jumalan tahtoa ja pitää sitä tärkeänä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähes tulkoon kaikki vl- naiset sanovat että heitä ei kaunistautuminen kiinnosta. No minä taas sanon että minua kaunistautuminen kiinnostaa ja meikkaan kyllä esim. Työpaikalle ja kovasti toivon että vl- naiset voisi irtautua tästä ajattelutavasta että meikkaus olisi syntiä. Ei ole. 

Ei se syntiä olekaan, omantunnon asioita. 

Jos olisi omantunnon asia, niin ry:lle saisi varmaan sunnuntaina tulla täydessä tällingissä? Kukaan ei kommentoisi, että oletko sinä luopunut uskostasi, kun näytät tuolta?

En ole tuo jolle vastasit, mutta jäin pohtimaan tätä. 

Onhan se totta että tässä on tiettyä ristiriitaa, juuri esimerkiksi sen suhteen miksi jotain asiaa saa tehdä ja jotain ei. Ehkä permanentti on sallittu, koska papiljotit ja lettikiharatkin ovat ok 🤔 

Eihän tuo sinänsä mikään uskomisen asia ole, minusta enemmänkin osa tapoja ja perinteitä sen osalta millainen raja itsensä kaunistamiseen on nähty hyväksi.

Sinänsä hiusten värjääminen ei minun käsityksen mukaan itsessään tee ihmisestä epäuskoista tai tarkoita että hän olisi kieltänyt uskon. Mutta joskus tällaiset asiat voivat viedä kauemmas Jumalasta ja kohta ihminen huomaa tekevänsä monenlaista muutakin asiaa ensin kauneudenhoidon, sitten kenties jo muiden asioiden saralla. Näistä voi tulla helposti epäjumalia.

Minäkin haluan kommentoida tähän: Kun usko on elämän kallein asia, sitä haluaa vaalia ja suojella viimeiseen asti. Haluaa tehdä vain niitä asioita, jotka vievät lähemmäs Jumalaa eivätkä aseta omaa uskoa vaaralle alttiiksi. Silloin väistämättä miettii muitakin uskovaisia, myös jo edesmenneitä. Miten he uskoivat, kuinka he käyttäytyivät ja millaisia tapoja oli heillä, jotka säilyttivät uskonsa loppuun saakka? Entä ne, jotka jossain matkan vaiheessa tulivat eksytetyiksi ja luopuivat uskosta - oliko heidän kohdallaan olemassa jotain varoittavia merkkejä?

Minulle varoittavia merkkejä ovat asiat, joissa sydän kiintyy liikaa maailmaan ja ihminen etsii omaa kunniaansa ennen Jumalan kunniaa. Siksi en halua harrastuksissa edetä niin pitkälle, että maallinen kunnia vie uskon. En halua liukua liian ulkonäkökeskeiseksi, koska tiedän henkilöitä, jotka pikkuhiljaa lisäsivät "tällinkiään" (sana, jota kysyjä käytti) ja jotka sitten lopulta eivät enää jaksaneetkaan uskoa. Haluan pysyä "entisten pyhien" askelmerkeissä ja turvallisesti lauman keskellä. Ajattelen siis noita irtiottoja tapakulttuurista tavallaan porttiteorian kautta: kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden.

Kun nyt vl uskoa levitetään esim Venäjälle, niin siellähän naisten perus kaunistautumiskulttuuriin kuuluu (vahvatkin) meikit, korvakorut, hiusten laitto yms. Ja täällä on vl sanoneet, että heille tuo kaikki on "sallittua" vaikka he olisivat vl, juuri siksi koska se "kuuluu kulttuuriin".

Ja nyt sinä kuitenkin ajattelet heistä, uskonsisaristasi noin että he 'antavat pahalle pikkusormen'?!

Ja siellä jos joku nainen nyt lopettaa kaiken tuon, niin eikö se käytös nyt vuorostaan ole hänelle "vaarallinen irtiotto tapakulttuurista" ja omiaan johtamaan esim siihen, että ihmissäännöt ja omavanhurskaus ovat ottamassa vallan? Eli heillä ulkonäkösäännöt kääntyisivät toimimaan täysin päinvastoin mitä Suomessa. Ja jos tämä ei mielestäsi toimi näin päin niin voitko perustella.

Tuo teidän ikuisesti jankkaama "keskinäinen rakkaus ei minusta nöin ollen kestä minkäänlaista päivänvaloa. Ja jos todella haluat kunnioittaa niitä menneitäkin uskovia, niin laitat sen huivin päähän ihan ensimmäisenä, muuten juttusi ovat sanahelinää.

"Ja nyt sinä kuitenkin ajattelet heistä, uskonsisaristasi noin että he 'antavat pahalle pikkusormen'?!"

En ajattele. Tulkitset minua väärin. He kulkevat seuroissaan sen näköisinä kuin heillä on ollut tapana, myös Suomessa. Se on kaikille ihan ok ja heitä pidetään ihan yhtä uskovaisina kuin muitakin. En haluaisi, että kirjoituksestani irrotetaan tuo ulkonäköasia, kun siinä oli puhe ylipäätään oman uskon suojaamisesta. 

Haluan pysyä "entisten pyhien" askelmerkeissä ja turvallisesti lauman keskellä. Ajattelen siis noita irtiottoja tapakulttuurista tavallaan porttiteorian kautta: kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden.

Tuon kohdan tarkoitin ulottumaan kaikkiin ehdonvallan juttuihin, ei vain ulkonäköön.

Ulkonäkö on nykyajan individualistisessa (some)kulttuurissa niin pinnalla, surullista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Haluan pysyä "entisten pyhien" askelmerkeissä ja turvallisesti lauman keskellä. Ajattelen siis noita irtiottoja tapakulttuurista tavallaan porttiteorian kautta: kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden."

 

Ymmärrän, koska usko on maailman tärkein asia. Kuitenkin miksi kauneus on "paha" jolle antaa pikkusormen? Kohtuullisena se on jumalan luomislahja josta ihminen voi ja saa pitää huolta. Siihen ei ole yksittäisiä ohjeita mitä se kellekkin on. Kunhan se ei muutu liian tärkeäksi ja sisäinen kauneus on tärkein. Jos ihmisellä on parempi olo kun vähän ehostaa ei se ole mitenkään väärin. Historiassa tyttöyteen ja naiseuteen liittyvät asiat (kuten kaunistautuminen) on nähty huonoina ja pahoina muissakin kulttuureissa ja uskonnoissa. Liittyy poikalasten ja miesten arvokkaampaan asemaan. Naisten on pitänyt piilottaa naiseutensa. Se on kulttuuria eikä uskoa.

"Haluan" on sinun henkilökohtainen halu ja sallittu. Kunhan halu ei ala haluamaan toisten puolesta kuten liian usein on käynyt ja moni on haavoittunut siitä. Että oma usko on asetettu epäilyksen alaiseksi tai että ei ole enää pidetty oikein uskovaisena. Silloinhan ei ole enää oma halu vaan yhteisön normi ja toisten osoittama kontrolli. Tuossa linkitetyssä kolumnissa oli että nainen itse halusi mutta pelkäsi muiden reaktioita. Ja että ystävä ihanan rehellisesti kertoi tuomitsevista ajatuksista muita kohtaan jotka ei ole taistelleet kaunistautumis tarvetta vastaan. Ei siinä ole mitään ihanaa että tuomitaan muita. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan" Paljon on kovuutta toisia kohtaan. Joku kirjoitti hyvin että asiat joissa itse on joutunut koville on niitä missa tuomitaan muita. Hyväkin asia muuttuu ihmiskäsissä huonoksi kun ihminen ottaa mestarin ja tuomarin roolin.

Kauneus? Minulle kauneus ei tarkoita meikkejä tai hiusväriä. (Suomalaisittain noloa sanoa, mutta minua on kyllä kauniiksikin kutsuttu (muutkin kuin puoliso), vaikken ole koskaan meikkejä tai muuta vastaavaa käyttänyt.)  

Minua ei yhtään haittaa muiden uskovaisten kaunistautumisen muodot. Olen se, joka kirjoitin, että katson heitä lempeästi ja koen asian liittyvän (ainakin nuorten naisten kohdalla) itsetuntoon. Kun yksi meikkaamisen aloittanut tuttavani tuli seuroihin, niin entistä hanakammin menin aina juttelemaan ja halusin, että hän kokisi olonsa hyväksytyksi ja tervetulleeksi. Mutta niin vain hänellä seuravälit kasvoivat ja lopulta loppuivat kokonaan. Ei hän ole enää uskomassa. Minä haluan ottaa vaarin noista pelottavista esimerkeistä. En halua asettaa uskoani uhatuksi. 

Tuosta halusta verbinä vielä:

Raamatun mukaan uskovainen ei noudata Jumalan lakia ulkoisesta pakosta, vaan aidosta sisäisestä halusta. Kun laki on kirjoitettu ihmisen sydämeen, oikein tekemisestä tulee ilon aihe, ei suorittamista pakotettuna . Motivaationa on rakkaus, mikä tiivistyy suoraan Raamatun sanoihin: "Sillä rakkautta Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Eivätkä hänen käskynsä ole raskaat."

Viimeinen kappale on tärkeä. Noudatamme sisäisestä halusta hänen käskyjään ja tahtoaan. Mielestäni hänen tahtonsa on se että kaikennäköiset ihmiset pelastuvat ja että me ihmiset emme keksi omia ehtoja ja sääntöjä. Että sisin on tärkein. Hänen tahtonsa on ilmoitettu Raamatussa. Se on aika yksiselitteisesti rakkautta, armoa ja myötätuntoa. Ei ulkonäkösääntöjä. Uskovainen haluaa noudattaa Jumalan tahtoa ja pitää sitä tärkeänä. 

Kyllä Raamatusta löytyy naisille ulkonäköohjeita. Ainakin Paavalin käsky käyttää huivia. Eivät taida olla kuitenkaan käytössä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Haluan pysyä "entisten pyhien" askelmerkeissä ja turvallisesti lauman keskellä. Ajattelen siis noita irtiottoja tapakulttuurista tavallaan porttiteorian kautta: kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden."

 

Ymmärrän, koska usko on maailman tärkein asia. Kuitenkin miksi kauneus on "paha" jolle antaa pikkusormen? Kohtuullisena se on jumalan luomislahja josta ihminen voi ja saa pitää huolta. Siihen ei ole yksittäisiä ohjeita mitä se kellekkin on. Kunhan se ei muutu liian tärkeäksi ja sisäinen kauneus on tärkein. Jos ihmisellä on parempi olo kun vähän ehostaa ei se ole mitenkään väärin. Historiassa tyttöyteen ja naiseuteen liittyvät asiat (kuten kaunistautuminen) on nähty huonoina ja pahoina muissakin kulttuureissa ja uskonnoissa. Liittyy poikalasten ja miesten arvokkaampaan asemaan. Naisten on pitänyt piilottaa naiseutensa. Se on kulttuuria eikä uskoa.

"Haluan" on sinun henkilökohtainen halu ja sallittu. Kunhan halu ei ala haluamaan toisten puolesta kuten liian usein on käynyt ja moni on haavoittunut siitä. Että oma usko on asetettu epäilyksen alaiseksi tai että ei ole enää pidetty oikein uskovaisena. Silloinhan ei ole enää oma halu vaan yhteisön normi ja toisten osoittama kontrolli. Tuossa linkitetyssä kolumnissa oli että nainen itse halusi mutta pelkäsi muiden reaktioita. Ja että ystävä ihanan rehellisesti kertoi tuomitsevista ajatuksista muita kohtaan jotka ei ole taistelleet kaunistautumis tarvetta vastaan. Ei siinä ole mitään ihanaa että tuomitaan muita. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan" Paljon on kovuutta toisia kohtaan. Joku kirjoitti hyvin että asiat joissa itse on joutunut koville on niitä missa tuomitaan muita. Hyväkin asia muuttuu ihmiskäsissä huonoksi kun ihminen ottaa mestarin ja tuomarin roolin.

Kauneus? Minulle kauneus ei tarkoita meikkejä tai hiusväriä. (Suomalaisittain noloa sanoa, mutta minua on kyllä kauniiksikin kutsuttu (muutkin kuin puoliso), vaikken ole koskaan meikkejä tai muuta vastaavaa käyttänyt.)  

Minua ei yhtään haittaa muiden uskovaisten kaunistautumisen muodot. Olen se, joka kirjoitin, että katson heitä lempeästi ja koen asian liittyvän (ainakin nuorten naisten kohdalla) itsetuntoon. Kun yksi meikkaamisen aloittanut tuttavani tuli seuroihin, niin entistä hanakammin menin aina juttelemaan ja halusin, että hän kokisi olonsa hyväksytyksi ja tervetulleeksi. Mutta niin vain hänellä seuravälit kasvoivat ja lopulta loppuivat kokonaan. Ei hän ole enää uskomassa. Minä haluan ottaa vaarin noista pelottavista esimerkeistä. En halua asettaa uskoani uhatuksi. 

Tuosta halusta verbinä vielä:

Raamatun mukaan uskovainen ei noudata Jumalan lakia ulkoisesta pakosta, vaan aidosta sisäisestä halusta. Kun laki on kirjoitettu ihmisen sydämeen, oikein tekemisestä tulee ilon aihe, ei suorittamista pakotettuna . Motivaationa on rakkaus, mikä tiivistyy suoraan Raamatun sanoihin: "Sillä rakkautta Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Eivätkä hänen käskynsä ole raskaat."

Viimeinen kappale on tärkeä. Noudatamme sisäisestä halusta hänen käskyjään ja tahtoaan. Mielestäni hänen tahtonsa on se että kaikennäköiset ihmiset pelastuvat ja että me ihmiset emme keksi omia ehtoja ja sääntöjä. Että sisin on tärkein. Hänen tahtonsa on ilmoitettu Raamatussa. Se on aika yksiselitteisesti rakkautta, armoa ja myötätuntoa. Ei ulkonäkösääntöjä. Uskovainen haluaa noudattaa Jumalan tahtoa ja pitää sitä tärkeänä. 

Kyllä Raamatusta löytyy naisille ulkonäköohjeita. Ainakin Paavalin käsky käyttää huivia. Eivät taida olla kuitenkaan käytössä...

Niinpä. Ja samaan aikaan muissa asioissa vedotaan siihen, että "Paavali sanoi". Make it make sense. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Haluan pysyä "entisten pyhien" askelmerkeissä ja turvallisesti lauman keskellä. Ajattelen siis noita irtiottoja tapakulttuurista tavallaan porttiteorian kautta: kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden."

 

Ymmärrän, koska usko on maailman tärkein asia. Kuitenkin miksi kauneus on "paha" jolle antaa pikkusormen? Kohtuullisena se on jumalan luomislahja josta ihminen voi ja saa pitää huolta. Siihen ei ole yksittäisiä ohjeita mitä se kellekkin on. Kunhan se ei muutu liian tärkeäksi ja sisäinen kauneus on tärkein. Jos ihmisellä on parempi olo kun vähän ehostaa ei se ole mitenkään väärin. Historiassa tyttöyteen ja naiseuteen liittyvät asiat (kuten kaunistautuminen) on nähty huonoina ja pahoina muissakin kulttuureissa ja uskonnoissa. Liittyy poikalasten ja miesten arvokkaampaan asemaan. Naisten on pitänyt piilottaa naiseutensa. Se on kulttuuria eikä uskoa.

"Haluan" on sinun henkilökohtainen halu ja sallittu. Kunhan halu ei ala haluamaan toisten puolesta kuten liian usein on käynyt ja moni on haavoittunut siitä. Että oma usko on asetettu epäilyksen alaiseksi tai että ei ole enää pidetty oikein uskovaisena. Silloinhan ei ole enää oma halu vaan yhteisön normi ja toisten osoittama kontrolli. Tuossa linkitetyssä kolumnissa oli että nainen itse halusi mutta pelkäsi muiden reaktioita. Ja että ystävä ihanan rehellisesti kertoi tuomitsevista ajatuksista muita kohtaan jotka ei ole taistelleet kaunistautumis tarvetta vastaan. Ei siinä ole mitään ihanaa että tuomitaan muita. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan" Paljon on kovuutta toisia kohtaan. Joku kirjoitti hyvin että asiat joissa itse on joutunut koville on niitä missa tuomitaan muita. Hyväkin asia muuttuu ihmiskäsissä huonoksi kun ihminen ottaa mestarin ja tuomarin roolin.

Kauneus? Minulle kauneus ei tarkoita meikkejä tai hiusväriä. (Suomalaisittain noloa sanoa, mutta minua on kyllä kauniiksikin kutsuttu (muutkin kuin puoliso), vaikken ole koskaan meikkejä tai muuta vastaavaa käyttänyt.)  

Minua ei yhtään haittaa muiden uskovaisten kaunistautumisen muodot. Olen se, joka kirjoitin, että katson heitä lempeästi ja koen asian liittyvän (ainakin nuorten naisten kohdalla) itsetuntoon. Kun yksi meikkaamisen aloittanut tuttavani tuli seuroihin, niin entistä hanakammin menin aina juttelemaan ja halusin, että hän kokisi olonsa hyväksytyksi ja tervetulleeksi. Mutta niin vain hänellä seuravälit kasvoivat ja lopulta loppuivat kokonaan. Ei hän ole enää uskomassa. Minä haluan ottaa vaarin noista pelottavista esimerkeistä. En halua asettaa uskoani uhatuksi. 

Tuosta halusta verbinä vielä:

Raamatun mukaan uskovainen ei noudata Jumalan lakia ulkoisesta pakosta, vaan aidosta sisäisestä halusta. Kun laki on kirjoitettu ihmisen sydämeen, oikein tekemisestä tulee ilon aihe, ei suorittamista pakotettuna . Motivaationa on rakkaus, mikä tiivistyy suoraan Raamatun sanoihin: "Sillä rakkautta Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Eivätkä hänen käskynsä ole raskaat."

Uskon kyllä aika vahvasti, että kuvailemasi henkilön sisäinen irtautumisprosessi vl liikkeestä tapahtui todellisuudessa juuri päinvastoin kuin mitä itse tulkitsit. Ennemminkin luulen, että hän oli alkanut pohtia irtautumista jo kauan ennen meikkaamista ja meikki oli vain yksi ulospäin näkyvä merkki hänen ajattelunsa muutoksesta. Harva uskaltaa lähteä repäisemällä vaan monet lähtevät juurikin vähitellen hivuttamalla.

Ja ties vaikka hän olisi löytänyt todellisen, oikean sydämen uskon ja juuri siksi lähtenyt, ettei jaksanut enää ulkokultaisia vl tapasääntöjä.

Mitkähän muut kuin ulkonäköön liittyvät asiat edustavat kirjoittajan mielestä "pahuutta"? Hänen terminsä, ei  minun. 

"kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Haluan pysyä "entisten pyhien" askelmerkeissä ja turvallisesti lauman keskellä. Ajattelen siis noita irtiottoja tapakulttuurista tavallaan porttiteorian kautta: kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden."

 

Ymmärrän, koska usko on maailman tärkein asia. Kuitenkin miksi kauneus on "paha" jolle antaa pikkusormen? Kohtuullisena se on jumalan luomislahja josta ihminen voi ja saa pitää huolta. Siihen ei ole yksittäisiä ohjeita mitä se kellekkin on. Kunhan se ei muutu liian tärkeäksi ja sisäinen kauneus on tärkein. Jos ihmisellä on parempi olo kun vähän ehostaa ei se ole mitenkään väärin. Historiassa tyttöyteen ja naiseuteen liittyvät asiat (kuten kaunistautuminen) on nähty huonoina ja pahoina muissakin kulttuureissa ja uskonnoissa. Liittyy poikalasten ja miesten arvokkaampaan asemaan. Naisten on pitänyt piilottaa naiseutensa. Se on kulttuuria eikä uskoa.

"Haluan" on sinun henkilökohtainen halu ja sallittu. Kunhan halu ei ala haluamaan toisten puolesta kuten liian usein on käynyt ja moni on haavoittunut siitä. Että oma usko on asetettu epäilyksen alaiseksi tai että ei ole enää pidetty oikein uskovaisena. Silloinhan ei ole enää oma halu vaan yhteisön normi ja toisten osoittama kontrolli. Tuossa linkitetyssä kolumnissa oli että nainen itse halusi mutta pelkäsi muiden reaktioita. Ja että ystävä ihanan rehellisesti kertoi tuomitsevista ajatuksista muita kohtaan jotka ei ole taistelleet kaunistautumis tarvetta vastaan. Ei siinä ole mitään ihanaa että tuomitaan muita. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan" Paljon on kovuutta toisia kohtaan. Joku kirjoitti hyvin että asiat joissa itse on joutunut koville on niitä missa tuomitaan muita. Hyväkin asia muuttuu ihmiskäsissä huonoksi kun ihminen ottaa mestarin ja tuomarin roolin.

Kauneus? Minulle kauneus ei tarkoita meikkejä tai hiusväriä. (Suomalaisittain noloa sanoa, mutta minua on kyllä kauniiksikin kutsuttu (muutkin kuin puoliso), vaikken ole koskaan meikkejä tai muuta vastaavaa käyttänyt.)  

Minua ei yhtään haittaa muiden uskovaisten kaunistautumisen muodot. Olen se, joka kirjoitin, että katson heitä lempeästi ja koen asian liittyvän (ainakin nuorten naisten kohdalla) itsetuntoon. Kun yksi meikkaamisen aloittanut tuttavani tuli seuroihin, niin entistä hanakammin menin aina juttelemaan ja halusin, että hän kokisi olonsa hyväksytyksi ja tervetulleeksi. Mutta niin vain hänellä seuravälit kasvoivat ja lopulta loppuivat kokonaan. Ei hän ole enää uskomassa. Minä haluan ottaa vaarin noista pelottavista esimerkeistä. En halua asettaa uskoani uhatuksi. 

Tuosta halusta verbinä vielä:

Raamatun mukaan uskovainen ei noudata Jumalan lakia ulkoisesta pakosta, vaan aidosta sisäisestä halusta. Kun laki on kirjoitettu ihmisen sydämeen, oikein tekemisestä tulee ilon aihe, ei suorittamista pakotettuna . Motivaationa on rakkaus, mikä tiivistyy suoraan Raamatun sanoihin: "Sillä rakkautta Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Eivätkä hänen käskynsä ole raskaat."

Viimeinen kappale on tärkeä. Noudatamme sisäisestä halusta hänen käskyjään ja tahtoaan. Mielestäni hänen tahtonsa on se että kaikennäköiset ihmiset pelastuvat ja että me ihmiset emme keksi omia ehtoja ja sääntöjä. Että sisin on tärkein. Hänen tahtonsa on ilmoitettu Raamatussa. Se on aika yksiselitteisesti rakkautta, armoa ja myötätuntoa. Ei ulkonäkösääntöjä. Uskovainen haluaa noudattaa Jumalan tahtoa ja pitää sitä tärkeänä. 

Muuten samaa mieltä, mutta kyllä Jumalan Raamatussa ilmaisema tahto on se, että kaikki tekisivät parannuksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähes tulkoon kaikki vl- naiset sanovat että heitä ei kaunistautuminen kiinnosta. No minä taas sanon että minua kaunistautuminen kiinnostaa ja meikkaan kyllä esim. Työpaikalle ja kovasti toivon että vl- naiset voisi irtautua tästä ajattelutavasta että meikkaus olisi syntiä. Ei ole. 

Ei se syntiä olekaan, omantunnon asioita. 

Jos olisi omantunnon asia, niin ry:lle saisi varmaan sunnuntaina tulla täydessä tällingissä? Kukaan ei kommentoisi, että oletko sinä luopunut uskostasi, kun näytät tuolta?

En ole tuo jolle vastasit, mutta jäin pohtimaan tätä. 

Onhan se totta että tässä on tiettyä ristiriitaa, juuri esimerkiksi sen suhteen miksi jotain asiaa saa tehdä ja jotain ei. Ehkä permanentti on sallittu, koska papiljotit ja lettikiharatkin ovat ok 🤔 

Eihän tuo sinänsä mikään uskomisen asia ole, minusta enemmänkin osa tapoja ja perinteitä sen osalta millainen raja itsensä kaunistamiseen on nähty hyväksi.

Sinänsä hiusten värjääminen ei minun käsityksen mukaan itsessään tee ihmisestä epäuskoista tai tarkoita että hän olisi kieltänyt uskon. Mutta joskus tällaiset asiat voivat viedä kauemmas Jumalasta ja kohta ihminen huomaa tekevänsä monenlaista muutakin asiaa ensin kauneudenhoidon, sitten kenties jo muiden asioiden saralla. Näistä voi tulla helposti epäjumalia.

Minäkin haluan kommentoida tähän: Kun usko on elämän kallein asia, sitä haluaa vaalia ja suojella viimeiseen asti. Haluaa tehdä vain niitä asioita, jotka vievät lähemmäs Jumalaa eivätkä aseta omaa uskoa vaaralle alttiiksi. Silloin väistämättä miettii muitakin uskovaisia, myös jo edesmenneitä. Miten he uskoivat, kuinka he käyttäytyivät ja millaisia tapoja oli heillä, jotka säilyttivät uskonsa loppuun saakka? Entä ne, jotka jossain matkan vaiheessa tulivat eksytetyiksi ja luopuivat uskosta - oliko heidän kohdallaan olemassa jotain varoittavia merkkejä?

Minulle varoittavia merkkejä ovat asiat, joissa sydän kiintyy liikaa maailmaan ja ihminen etsii omaa kunniaansa ennen Jumalan kunniaa. Siksi en halua harrastuksissa edetä niin pitkälle, että maallinen kunnia vie uskon. En halua liukua liian ulkonäkökeskeiseksi, koska tiedän henkilöitä, jotka pikkuhiljaa lisäsivät "tällinkiään" (sana, jota kysyjä käytti) ja jotka sitten lopulta eivät enää jaksaneetkaan uskoa. Haluan pysyä "entisten pyhien" askelmerkeissä ja turvallisesti lauman keskellä. Ajattelen siis noita irtiottoja tapakulttuurista tavallaan porttiteorian kautta: kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden.

Kun nyt vl uskoa levitetään esim Venäjälle, niin siellähän naisten perus kaunistautumiskulttuuriin kuuluu (vahvatkin) meikit, korvakorut, hiusten laitto yms. Ja täällä on vl sanoneet, että heille tuo kaikki on "sallittua" vaikka he olisivat vl, juuri siksi koska se "kuuluu kulttuuriin".

Ja nyt sinä kuitenkin ajattelet heistä, uskonsisaristasi noin että he 'antavat pahalle pikkusormen'?!

Ja siellä jos joku nainen nyt lopettaa kaiken tuon, niin eikö se käytös nyt vuorostaan ole hänelle "vaarallinen irtiotto tapakulttuurista" ja omiaan johtamaan esim siihen, että ihmissäännöt ja omavanhurskaus ovat ottamassa vallan? Eli heillä ulkonäkösäännöt kääntyisivät toimimaan täysin päinvastoin mitä Suomessa. Ja jos tämä ei mielestäsi toimi näin päin niin voitko perustella.

Tuo teidän ikuisesti jankkaama "keskinäinen rakkaus ei minusta nöin ollen kestä minkäänlaista päivänvaloa. Ja jos todella haluat kunnioittaa niitä menneitäkin uskovia, niin laitat sen huivin päähän ihan ensimmäisenä, muuten juttusi ovat sanahelinää.

"Ja nyt sinä kuitenkin ajattelet heistä, uskonsisaristasi noin että he 'antavat pahalle pikkusormen'?!"

 

En ajattele. Tulkitset minua väärin. He kulkevat seuroissaan sen näköisinä kuin heillä on ollut tapana, myös Suomessa. Se on kaikille ihan ok ja heitä pidetään ihan yhtä uskovaisina kuin muitakin. En haluaisi, että kirjoituksestani irrotetaan tuo ulkonäköasia, kun siinä oli puhe ylipäätään oman uskon suojaamisesta. 

Haluan pysyä "entisten pyhien" askelmerkeissä ja turvallisesti lauman keskellä. Ajattelen siis noita irtiottoja tapakulttuurista tavallaan porttiteorian kautta: kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden.

Tuon kohdan tarkoitin ulottumaan kaikkiin ehdonvallan juttuihin, ei vain ulkonäköön.

Ulkonäkö on nykyajan individualistisessa (some)kulttuurissa niin pinnalla, surullista. 

"Ulkonäkö on nykyajan individualistisessa (some)kulttuurissa niin pinnalla, surullista. "

Se on todella surullista. Ulkonäkö on somessa noussut  melkeinkuin epäjumalan asemaan ja sen palvonta menee ihan liiallisuuksiin.

Silti on eriasia jos vähän huomaamattomasti ja siististi ehostaa oman hyvän olon vuoksi samalla tavalla kuin ostaa vaikka kauniin puseron. Ulkonäkö on aina kiinnostanut ihmisiä. Itseasiassa se oli raamatun ajan naisille yksin tärkein keino päästä hyviin naimisiin ja siihen käytettiin paljon aikaa ja kosmetiikkaa. Se on ollut aina kiinnostuksen luontainen kohde. Ei kaikilla mutta monilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähes tulkoon kaikki vl- naiset sanovat että heitä ei kaunistautuminen kiinnosta. No minä taas sanon että minua kaunistautuminen kiinnostaa ja meikkaan kyllä esim. Työpaikalle ja kovasti toivon että vl- naiset voisi irtautua tästä ajattelutavasta että meikkaus olisi syntiä. Ei ole. 

Ei se syntiä olekaan, omantunnon asioita. 

Jos olisi omantunnon asia, niin ry:lle saisi varmaan sunnuntaina tulla täydessä tällingissä? Kukaan ei kommentoisi, että oletko sinä luopunut uskostasi, kun näytät tuolta?

En ole tuo jolle vastasit, mutta jäin pohtimaan tätä. 

Onhan se totta että tässä on tiettyä ristiriitaa, juuri esimerkiksi sen suhteen miksi jotain asiaa saa tehdä ja jotain ei. Ehkä permanentti on sallittu, koska papiljotit ja lettikiharatkin ovat ok 🤔 

Eihän tuo sinänsä mikään uskomisen asia ole, minusta enemmänkin osa tapoja ja perinteitä sen osalta millainen raja itsensä kaunistamiseen on nähty hyväksi.

Sinänsä hiusten värjääminen ei minun käsityksen mukaan itsessään tee ihmisestä epäuskoista tai tarkoita että hän olisi kieltänyt uskon. Mutta joskus tällaiset asiat voivat viedä kauemmas Jumalasta ja kohta ihminen huomaa tekevänsä monenlaista muutakin asiaa ensin kauneudenhoidon, sitten kenties jo muiden asioiden saralla. Näistä voi tulla helposti epäjumalia.

Minäkin haluan kommentoida tähän: Kun usko on elämän kallein asia, sitä haluaa vaalia ja suojella viimeiseen asti. Haluaa tehdä vain niitä asioita, jotka vievät lähemmäs Jumalaa eivätkä aseta omaa uskoa vaaralle alttiiksi. Silloin väistämättä miettii muitakin uskovaisia, myös jo edesmenneitä. Miten he uskoivat, kuinka he käyttäytyivät ja millaisia tapoja oli heillä, jotka säilyttivät uskonsa loppuun saakka? Entä ne, jotka jossain matkan vaiheessa tulivat eksytetyiksi ja luopuivat uskosta - oliko heidän kohdallaan olemassa jotain varoittavia merkkejä?

Minulle varoittavia merkkejä ovat asiat, joissa sydän kiintyy liikaa maailmaan ja ihminen etsii omaa kunniaansa ennen Jumalan kunniaa. Siksi en halua harrastuksissa edetä niin pitkälle, että maallinen kunnia vie uskon. En halua liukua liian ulkonäkökeskeiseksi, koska tiedän henkilöitä, jotka pikkuhiljaa lisäsivät "tällinkiään" (sana, jota kysyjä käytti) ja jotka sitten lopulta eivät enää jaksaneetkaan uskoa. Haluan pysyä "entisten pyhien" askelmerkeissä ja turvallisesti lauman keskellä. Ajattelen siis noita irtiottoja tapakulttuurista tavallaan porttiteorian kautta: kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden.

Kun nyt vl uskoa levitetään esim Venäjälle, niin siellähän naisten perus kaunistautumiskulttuuriin kuuluu (vahvatkin) meikit, korvakorut, hiusten laitto yms. Ja täällä on vl sanoneet, että heille tuo kaikki on "sallittua" vaikka he olisivat vl, juuri siksi koska se "kuuluu kulttuuriin".

Ja nyt sinä kuitenkin ajattelet heistä, uskonsisaristasi noin että he 'antavat pahalle pikkusormen'?!

Ja siellä jos joku nainen nyt lopettaa kaiken tuon, niin eikö se käytös nyt vuorostaan ole hänelle "vaarallinen irtiotto tapakulttuurista" ja omiaan johtamaan esim siihen, että ihmissäännöt ja omavanhurskaus ovat ottamassa vallan? Eli heillä ulkonäkösäännöt kääntyisivät toimimaan täysin päinvastoin mitä Suomessa. Ja jos tämä ei mielestäsi toimi näin päin niin voitko perustella.

Tuo teidän ikuisesti jankkaama "keskinäinen rakkaus ei minusta nöin ollen kestä minkäänlaista päivänvaloa. Ja jos todella haluat kunnioittaa niitä menneitäkin uskovia, niin laitat sen huivin päähän ihan ensimmäisenä, muuten juttusi ovat sanahelinää.

"Ja nyt sinä kuitenkin ajattelet heistä, uskonsisaristasi noin että he 'antavat pahalle pikkusormen'?!"

 

En ajattele. Tulkitset minua väärin. He kulkevat seuroissaan sen näköisinä kuin heillä on ollut tapana, myös Suomessa. Se on kaikille ihan ok ja heitä pidetään ihan yhtä uskovaisina kuin muitakin. En haluaisi, että kirjoituksestani irrotetaan tuo ulkonäköasia, kun siinä oli puhe ylipäätään oman uskon suojaamisesta. 

Haluan pysyä "entisten pyhien" askelmerkeissä ja turvallisesti lauman keskellä. Ajattelen siis noita irtiottoja tapakulttuurista tavallaan porttiteorian kautta: kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden.

Tuon kohdan tarkoitin ulottumaan kaikkiin ehdonvallan juttuihin, ei vain ulkonäköön.

Ulkonäkö on nykyajan individualistisessa (some)kulttuurissa niin pinnalla, surullista. 

Ilmeisesti heitä kuitenkin jotkut vl paheksuvat, kun he eivät "kunnioita" Suomen vl ihmisiä pyyhkimällä meikit naamasta Suomen seuroissa? Täällähän sanottiin, että pitäisi toimia tyyliin 'maassa maan tavalla' ja 'keskinäinen rakkaus' ja yms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Haluan pysyä "entisten pyhien" askelmerkeissä ja turvallisesti lauman keskellä. Ajattelen siis noita irtiottoja tapakulttuurista tavallaan porttiteorian kautta: kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden."

 

Ymmärrän, koska usko on maailman tärkein asia. Kuitenkin miksi kauneus on "paha" jolle antaa pikkusormen? Kohtuullisena se on jumalan luomislahja josta ihminen voi ja saa pitää huolta. Siihen ei ole yksittäisiä ohjeita mitä se kellekkin on. Kunhan se ei muutu liian tärkeäksi ja sisäinen kauneus on tärkein. Jos ihmisellä on parempi olo kun vähän ehostaa ei se ole mitenkään väärin. Historiassa tyttöyteen ja naiseuteen liittyvät asiat (kuten kaunistautuminen) on nähty huonoina ja pahoina muissakin kulttuureissa ja uskonnoissa. Liittyy poikalasten ja miesten arvokkaampaan asemaan. Naisten on pitänyt piilottaa naiseutensa. Se on kulttuuria eikä uskoa.

"Haluan" on sinun henkilökohtainen halu ja sallittu. Kunhan halu ei ala haluamaan toisten puolesta kuten liian usein on käynyt ja moni on haavoittunut siitä. Että oma usko on asetettu epäilyksen alaiseksi tai että ei ole enää pidetty oikein uskovaisena. Silloinhan ei ole enää oma halu vaan yhteisön normi ja toisten osoittama kontrolli. Tuossa linkitetyssä kolumnissa oli että nainen itse halusi mutta pelkäsi muiden reaktioita. Ja että ystävä ihanan rehellisesti kertoi tuomitsevista ajatuksista muita kohtaan jotka ei ole taistelleet kaunistautumis tarvetta vastaan. Ei siinä ole mitään ihanaa että tuomitaan muita. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan" Paljon on kovuutta toisia kohtaan. Joku kirjoitti hyvin että asiat joissa itse on joutunut koville on niitä missa tuomitaan muita. Hyväkin asia muuttuu ihmiskäsissä huonoksi kun ihminen ottaa mestarin ja tuomarin roolin.

Kauneus? Minulle kauneus ei tarkoita meikkejä tai hiusväriä. (Suomalaisittain noloa sanoa, mutta minua on kyllä kauniiksikin kutsuttu (muutkin kuin puoliso), vaikken ole koskaan meikkejä tai muuta vastaavaa käyttänyt.)  

Minua ei yhtään haittaa muiden uskovaisten kaunistautumisen muodot. Olen se, joka kirjoitin, että katson heitä lempeästi ja koen asian liittyvän (ainakin nuorten naisten kohdalla) itsetuntoon. Kun yksi meikkaamisen aloittanut tuttavani tuli seuroihin, niin entistä hanakammin menin aina juttelemaan ja halusin, että hän kokisi olonsa hyväksytyksi ja tervetulleeksi. Mutta niin vain hänellä seuravälit kasvoivat ja lopulta loppuivat kokonaan. Ei hän ole enää uskomassa. Minä haluan ottaa vaarin noista pelottavista esimerkeistä. En halua asettaa uskoani uhatuksi. 

Tuosta halusta verbinä vielä:

Raamatun mukaan uskovainen ei noudata Jumalan lakia ulkoisesta pakosta, vaan aidosta sisäisestä halusta. Kun laki on kirjoitettu ihmisen sydämeen, oikein tekemisestä tulee ilon aihe, ei suorittamista pakotettuna . Motivaationa on rakkaus, mikä tiivistyy suoraan Raamatun sanoihin: "Sillä rakkautta Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Eivätkä hänen käskynsä ole raskaat."

Viimeinen kappale on tärkeä. Noudatamme sisäisestä halusta hänen käskyjään ja tahtoaan. Mielestäni hänen tahtonsa on se että kaikennäköiset ihmiset pelastuvat ja että me ihmiset emme keksi omia ehtoja ja sääntöjä. Että sisin on tärkein. Hänen tahtonsa on ilmoitettu Raamatussa. Se on aika yksiselitteisesti rakkautta, armoa ja myötätuntoa. Ei ulkonäkösääntöjä. Uskovainen haluaa noudattaa Jumalan tahtoa ja pitää sitä tärkeänä. 

Kyllä Raamatusta löytyy naisille ulkonäköohjeita. Ainakin Paavalin käsky käyttää huivia. Eivät taida olla kuitenkaan käytössä...

Paavalin neuvoja on ulkonäöstä mutta niitähän ei nykyisin noudateta. Sen sijaan on omia joita ei löydy.

”Minä tahdon siis, että kaikkialla miehet rukoilevat kohottaen pyhät kätensä ilman vihaa ja epäilystä ja että naiset ovat säädyllisessä asussa ja kaunistavat itseään vaatimattomasti ja siveästi, ei tukkalaitteilla, kullalla, helmillä eikä kalliilla vaatteilla vaan hyvillä teoilla, niin kuin sopii naisille, jotka tunnustautuvat jumalaapelkääviksi.” 

Myös 1.Piet.3:3 ”Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, turhamaisilla tukkalaitteilla ja kultakoruilla koristautumista tai hienoihin vaatteisiin pukeutumista”

Eli hienot vaatteet, korut, tukkalaitteet jne. mainitaan mutta ei meikkejä jotka oli käytössä jo tuolloin.

Tässä taitaa olla kysymyksessä että uskovainen on ulkonäön suhteen kohtuullisesti siisti ja kaunis. Sisäinen kauneus on tärkeintä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Haluan pysyä "entisten pyhien" askelmerkeissä ja turvallisesti lauman keskellä. Ajattelen siis noita irtiottoja tapakulttuurista tavallaan porttiteorian kautta: kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden."

 

Ymmärrän, koska usko on maailman tärkein asia. Kuitenkin miksi kauneus on "paha" jolle antaa pikkusormen? Kohtuullisena se on jumalan luomislahja josta ihminen voi ja saa pitää huolta. Siihen ei ole yksittäisiä ohjeita mitä se kellekkin on. Kunhan se ei muutu liian tärkeäksi ja sisäinen kauneus on tärkein. Jos ihmisellä on parempi olo kun vähän ehostaa ei se ole mitenkään väärin. Historiassa tyttöyteen ja naiseuteen liittyvät asiat (kuten kaunistautuminen) on nähty huonoina ja pahoina muissakin kulttuureissa ja uskonnoissa. Liittyy poikalasten ja miesten arvokkaampaan asemaan. Naisten on pitänyt piilottaa naiseutensa. Se on kulttuuria eikä uskoa.

"Haluan" on sinun henkilökohtainen halu ja sallittu. Kunhan halu ei ala haluamaan toisten puolesta kuten liian usein on käynyt ja moni on haavoittunut siitä. Että oma usko on asetettu epäilyksen alaiseksi tai että ei ole enää pidetty oikein uskovaisena. Silloinhan ei ole enää oma halu vaan yhteisön normi ja toisten osoittama kontrolli. Tuossa linkitetyssä kolumnissa oli että nainen itse halusi mutta pelkäsi muiden reaktioita. Ja että ystävä ihanan rehellisesti kertoi tuomitsevista ajatuksista muita kohtaan jotka ei ole taistelleet kaunistautumis tarvetta vastaan. Ei siinä ole mitään ihanaa että tuomitaan muita. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan" Paljon on kovuutta toisia kohtaan. Joku kirjoitti hyvin että asiat joissa itse on joutunut koville on niitä missa tuomitaan muita. Hyväkin asia muuttuu ihmiskäsissä huonoksi kun ihminen ottaa mestarin ja tuomarin roolin.

Kauneus? Minulle kauneus ei tarkoita meikkejä tai hiusväriä. (Suomalaisittain noloa sanoa, mutta minua on kyllä kauniiksikin kutsuttu (muutkin kuin puoliso), vaikken ole koskaan meikkejä tai muuta vastaavaa käyttänyt.)  

Minua ei yhtään haittaa muiden uskovaisten kaunistautumisen muodot. Olen se, joka kirjoitin, että katson heitä lempeästi ja koen asian liittyvän (ainakin nuorten naisten kohdalla) itsetuntoon. Kun yksi meikkaamisen aloittanut tuttavani tuli seuroihin, niin entistä hanakammin menin aina juttelemaan ja halusin, että hän kokisi olonsa hyväksytyksi ja tervetulleeksi. Mutta niin vain hänellä seuravälit kasvoivat ja lopulta loppuivat kokonaan. Ei hän ole enää uskomassa. Minä haluan ottaa vaarin noista pelottavista esimerkeistä. En halua asettaa uskoani uhatuksi. 

Tuosta halusta verbinä vielä:

Raamatun mukaan uskovainen ei noudata Jumalan lakia ulkoisesta pakosta, vaan aidosta sisäisestä halusta. Kun laki on kirjoitettu ihmisen sydämeen, oikein tekemisestä tulee ilon aihe, ei suorittamista pakotettuna . Motivaationa on rakkaus, mikä tiivistyy suoraan Raamatun sanoihin: "Sillä rakkautta Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Eivätkä hänen käskynsä ole raskaat."

Viimeinen kappale on tärkeä. Noudatamme sisäisestä halusta hänen käskyjään ja tahtoaan. Mielestäni hänen tahtonsa on se että kaikennäköiset ihmiset pelastuvat ja että me ihmiset emme keksi omia ehtoja ja sääntöjä. Että sisin on tärkein. Hänen tahtonsa on ilmoitettu Raamatussa. Se on aika yksiselitteisesti rakkautta, armoa ja myötätuntoa. Ei ulkonäkösääntöjä. Uskovainen haluaa noudattaa Jumalan tahtoa ja pitää sitä tärkeänä. 

Kyllä Raamatusta löytyy naisille ulkonäköohjeita. Ainakin Paavalin käsky käyttää huivia. Eivät taida olla kuitenkaan käytössä...

Niinpä. Ja samaan aikaan muissa asioissa vedotaan siihen, että "Paavali sanoi". Make it make sense. 

Käsittääkseni sitä on tulkittu niin, että huivikäsky liittyi kiinteästi sen ajan naisia koskeviin sääntöihin ja tapoihin. Miksi sitten toisissa asioissa ei oteta huomioon, että Paavali oli kiinteästi sidoksissa sen ajan naisia koskeviin sääntöihin ja tapoihin? Sitä en tiedä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole mitään lestadiolaisia ja heidän uskoaan vastaan yleisesti. Minulle on ihan sama meikkaavatko he vai haluavatko synnyttää 10 lasta tai kokevatko uskonsa olevan oikeampi kuin muiden (en usko Jumalalle olevan oikeasti väliä oletko muslimi, hellari, lesta vai luterilainen). Nämä asiat eivät vahingoita muita ihmisiä ja esimerkiksi työkavereina he ovat olleet oikein mukavia.

Se mikä minusta on kurjaa, on se, että asumme vahvasti lestadiolaisten alueella (uudehko okt-alue, jossa isoja taloja ja tontteja) ja he eivät pidä lapsistaan huolta! Tai siis toki lapset saavat ruokaa ja varmaan sinällään turvallisen kodin jne. Mutta lapset pyörivät jo 3vuotiaana yksin täysin ilman aikuisen valvontaa. Heti, kun oppivat pyöräilemään, niin menevät isojen joukkojen jatkona jääden välillä jälkeen ja eksyen. Ei ole järkeviä nukkumaanmenoaikoja ja en ymmärrä miten lapset jaksavat esimerkiksi koulussa, kun valvovat yömyöhään. Pojat(osa) ovat järkyttäviä koulukiusaajia ja ei saada kuriin, kun vanhemmat eivät tee mitään. Vielä siinä vaiheessa, kun omilla lapsillani on kotiintuloaika, niin nämä lähtevät toisille kavereille tai ulos pyörimään. Kukaan vanhempi ei yksinkertaisesti katso lasten perään ja tämä alkaa jo tosi pienenä. 

Myös turvaistuimien käyttö lopetetaan todella aikaisin ja pyöräilevät aina ilman kypärää. Vaatteet saattavat myös talvipakkasilla olla vain t-paita, kun kukaan ei katso miten ulos lähdetään. Telkkaria ei saa katsoa, mutta pleikkaa pelataan niin, että siitä on jo koulussa ongelmia.

Ihan turha tulla sanomaan, että tämä ei pidä paikkaansa, kun näen tätä todella useiden perheiden taholta joka ikinen päivä!

En aio tulla sanomaan, ettei tämä pidä paikkaansa. Meidän lapsilla on "serkkuperheitä" yli 15 perhettä ja tuossa joukossa on tasan 2 perhettä, joissa toimitaan kuvaamallasi tavalla. Yksi on oman sisarukseni perhe ja yksi puolisoni sisaruksen perhe. Muut huolehtivat pilkuntarkasti turvaistuimet, kypärät, kotiintuloajat, eivät päästä lapsia valvomatta pihalle. 

Haluan tällä siis sanoa, ettei tuo johdu vakaumuksesta eikä vanhempien omasta kasvatuksesta minun mielestäni. Se johtuu siitä, että juuri noissa perheissä vanhemmat eivät syystä tai toisesta kanna tarpeeksi vastuuta lapsistaan, onko se luonnekysymys vai mikä, en tiedä. Noissa perheissä ei ole muista poikkeavaa kuormitusta lasten osalta.

Yhtä lailla on pieniä perheitä (meillä naapurustossa ja lasten luokkatovereita), joissa saattaa olla vanhemmuus hukassa. En tiedä mitä noiden kanssa tekisi. Kerran olen lasun tehnyt (oli vl-perheestä), mutta enpä tiedä oliko siitä apua.

t. vl siis itsekin

Kyllä tämä ihan selkeästi vl-perheisiin rajoittuu tällä alueella. Ja ihan kaikkiin lasteni kavereiden vl-perheisiin, joita on siis USEITA. Samoin naapuruston vl-perheisiin. Tässä on myös helluntalaisia ja heillä on ihan ns.normaali kasvatusperiaate, eikä heidän lapsensa hillu 2vuotiaana vaipoissa pitkin naapureiden pihoja tai liiku valvomatta ympäriinsä ilman kotiintuloaikoja.

Tottakai tälläisiä perheitä voi olla muissakin kuin lestadiolaisissa, mutta jostain syystä tämä on todella yleistä vl-perheissä. Myös niissä, joissa ei ole kymmentä lasta.

Täällä päin vanhoillislestadiolaiset ei taas hillu miten lystäävät, ihan perusperheitä keskimääräistä suuresta koosta huolimatta. 

Hyvä juttu. Mutta yksikin perhe, jossa lapset ovat vailla riittävää huolenpitoa, on erittäin huono asia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole mitään lestadiolaisia ja heidän uskoaan vastaan yleisesti. Minulle on ihan sama meikkaavatko he vai haluavatko synnyttää 10 lasta tai kokevatko uskonsa olevan oikeampi kuin muiden (en usko Jumalalle olevan oikeasti väliä oletko muslimi, hellari, lesta vai luterilainen). Nämä asiat eivät vahingoita muita ihmisiä ja esimerkiksi työkavereina he ovat olleet oikein mukavia.

Se mikä minusta on kurjaa, on se, että asumme vahvasti lestadiolaisten alueella (uudehko okt-alue, jossa isoja taloja ja tontteja) ja he eivät pidä lapsistaan huolta! Tai siis toki lapset saavat ruokaa ja varmaan sinällään turvallisen kodin jne. Mutta lapset pyörivät jo 3vuotiaana yksin täysin ilman aikuisen valvontaa. Heti, kun oppivat pyöräilemään, niin menevät isojen joukkojen jatkona jääden välillä jälkeen ja eksyen. Ei ole järkeviä nukkumaanmenoaikoja ja en ymmärrä miten lapset jaksavat esimerkiksi koulussa, kun valvovat yömyöhään. Pojat(osa) ovat järkyttäviä koulukiusaajia ja ei saada kuriin, kun vanhemmat eivät tee mitään. Vielä siinä vaiheessa, kun omilla lapsillani on kotiintuloaika, niin nämä lähtevät toisille kavereille tai ulos pyörimään. Kukaan vanhempi ei yksinkertaisesti katso lasten perään ja tämä alkaa jo tosi pienenä. 

Myös turvaistuimien käyttö lopetetaan todella aikaisin ja pyöräilevät aina ilman kypärää. Vaatteet saattavat myös talvipakkasilla olla vain t-paita, kun kukaan ei katso miten ulos lähdetään. Telkkaria ei saa katsoa, mutta pleikkaa pelataan niin, että siitä on jo koulussa ongelmia.

Ihan turha tulla sanomaan, että tämä ei pidä paikkaansa, kun näen tätä todella useiden perheiden taholta joka ikinen päivä!

En aio tulla sanomaan, ettei tämä pidä paikkaansa. Meidän lapsilla on "serkkuperheitä" yli 15 perhettä ja tuossa joukossa on tasan 2 perhettä, joissa toimitaan kuvaamallasi tavalla. Yksi on oman sisarukseni perhe ja yksi puolisoni sisaruksen perhe. Muut huolehtivat pilkuntarkasti turvaistuimet, kypärät, kotiintuloajat, eivät päästä lapsia valvomatta pihalle. 

Haluan tällä siis sanoa, ettei tuo johdu vakaumuksesta eikä vanhempien omasta kasvatuksesta minun mielestäni. Se johtuu siitä, että juuri noissa perheissä vanhemmat eivät syystä tai toisesta kanna tarpeeksi vastuuta lapsistaan, onko se luonnekysymys vai mikä, en tiedä. Noissa perheissä ei ole muista poikkeavaa kuormitusta lasten osalta.

Yhtä lailla on pieniä perheitä (meillä naapurustossa ja lasten luokkatovereita), joissa saattaa olla vanhemmuus hukassa. En tiedä mitä noiden kanssa tekisi. Kerran olen lasun tehnyt (oli vl-perheestä), mutta enpä tiedä oliko siitä apua.

t. vl siis itsekin

Osuit kuules miestäni asian ytimeen. On ihmisiä, jotka ovat aina haaveilleet suuresta perheestä ja ovat siitä onnellisia, ovat lapsirakkaita, soveltuvat hyvin vanhemmiksi, huolehtivat lapsistaan hyvin. He ovat lestadiolaisia tai sitten eivät ole.  

 

Ja sitten on niitä toisia. Heitä, joiden osan ei pitäisi olla suurperheen vanhempi kuin he eivät ole sitä osaa koskaan itselleen halunneet. Mutta kun he ovat lestadiolaisia, niin heillekin on se osa sitten kuitenkin langennut.  Lapsia tulee ja tulee, mutta eivät he ole vanhempiensa kiinnostuksen kohteita. 

 

Ja se on väärin, ennen kaikkea niitä lapsia kohtaan. 

Tämä asia on yksi sitkeimmistä vltabuista. Kukaan ei koskaan kommentoi sitä, että miten ehkäisykielto suhtautuu siihen, että kaikkia ihmisiä nyt ei vaan yksinkertaisesti ole tarkoitettu suurperheen vanhemmiksi. He eivät sitä halua, eikä heillä ole siihen voimia eikä resursseja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua ihan oikeasti järkyttää syvästi toi myötätunnon puute. Jos nainen kärsii jatkuvista raskauksista, silloin rakkaudellisinta on ettei nainen ole jatkuvasti raskaana. Jos ei tätä yksinkertaista asiaa ymmärrä, silloin ei kyllä seuraa Jeesusta. 

Asiahan on todettu jo täällä, että kun ihmisellä on sellainen uskonnollinen vakaumus, jonka keskiössä pääasiana on (ns oikea) oppi, niin tällaisen näkemyksen pääasia on silloin nimenomaan oppi, ei myötätunto.

Silloin kun elämässä tärkeintä on oppi, niin ihmisen tulee "alistua" opille ja tämä periaate nyt vaan johtaa siihen, että myötätuntoa ei ole lähtökohtaisesti olemassa. Sitä on siis turha ainakaan vl joukosta etsiä tai peräänkuuluttaa, koska he ovat valinneet tärkemmäksi asiakseen opin. Puhe myötätunnosta kaikuu kuuroille korville, koska se ei kuulu kuvaan. 

Tämä varmaan myös osaltaan ainakin selittää sen, miksi kuulee niin paljon vl puhetta "matkan vaivoista". Ja siitä, miten vaikeata on pysyä 'uskomassa'. Toki hyvin monet asiat ymmärrettävästi alkaa tuntua raskailta vaivoilta, ja koko uskokin sitä myöten, jos ja kun myötätuntoa ja empatiaa ei lähipiirin ihmisiltä (jotka oletettavasti myös vl) saa.

Ei tällaista matkan vaivoja korostavaa puhetta kuule oman kokemuksen mukaan muiden kristittyjen suusta samalla tavalla. 

Mistä sinulla on tällainen käsitys että empatiaa ei heru? 

No en tiedä ovatko vl itse niin tottuneet tai "turtuneet" vl puheeseen mutta minun korvaan erittäin epäempaattiselta kuulostaa esim ehkäisyn suhteen, että "se on jokaisen oma asia". Kun kuitenkin virallinen oppi on, että kaikki lapset otetaan vastaan ja että joskus äärimmäisessä tilanteessa voi olla hyvä kuunnella lääkäriä, jos äidin henki on vaarassa. (ulkomuistista siteerattu)

Niin jos nyt on perheessä vaikka se viisi vaativaa nepsylasta -mutta äidin "henki ei ole vaarassa" niin opin mukaan tuo ei ole tilanne, jossa äiti 'saisi' ehkäistä. Joten tietenkään tällaiselle äidille ei voi virallisen opin mukaan sanoa " hyvänen aika, jos yhtään epäilet omaa tai puolisosi jaksamista tai lasten hyvinvointia niin tietenkin saat ehkäistä! Eihän asiasta ole puolta sanaa ettetkö saisi ehkäistä tai että sen vuoksi olisit vaarassa joutua he*vettiin! 

Ei, vaan pakko on ns pestä kätensä ja sanoa että "se on sinun oma asiasi" kun kuitenkin kaikki tietää, että siinä on mukana ajatus: "en Minä vaan ikinä uskaltaisi uhmata Jumalaa niin että tuollaisessa tilanteessa ehkäisisin, mutta omapa on asiasi!"

Viiden nepsylapsen tilalle voit laittaa minkä tahansa potentiaalisen jaksamisriskitekijän, jossa 'äidin henki ei ole vaarassa'.

Ja minusta tämä on kohtuuttoman kovaa ja epäempaattista. Ja se omantunnon taistelu, jonka äiti (tai isä) joutuu kantamaan, voi olla järkyttävän iso, tai jopa täysin kohtuuton taakka. 

Mutta kuten sanottua, ehkä se ei sitten ole epäempaattista vl mielestä ja myös se, että kun kyseessä on "oikea oppi" niin se menee elämän asioissa lähtökohtaisesti ihmisen edelle. Elämä on valintoja ja vl liike nyt on valinnut tämän lähtökohdan. 

Lisäys ed. pitkään viestiin, että luultavasti "se on jokaisen oma asia" nähdään vl liikkeessä itse nimenomaan empaattisena asiana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähes tulkoon kaikki vl- naiset sanovat että heitä ei kaunistautuminen kiinnosta. No minä taas sanon että minua kaunistautuminen kiinnostaa ja meikkaan kyllä esim. Työpaikalle ja kovasti toivon että vl- naiset voisi irtautua tästä ajattelutavasta että meikkaus olisi syntiä. Ei ole. 

Ei se syntiä olekaan, omantunnon asioita. 

Jos olisi omantunnon asia, niin ry:lle saisi varmaan sunnuntaina tulla täydessä tällingissä? Kukaan ei kommentoisi, että oletko sinä luopunut uskostasi, kun näytät tuolta?

En ole tuo jolle vastasit, mutta jäin pohtimaan tätä. 

Onhan se totta että tässä on tiettyä ristiriitaa, juuri esimerkiksi sen suhteen miksi jotain asiaa saa tehdä ja jotain ei. Ehkä permanentti on sallittu, koska papiljotit ja lettikiharatkin ovat ok 🤔 

Eihän tuo sinänsä mikään uskomisen asia ole, minusta enemmänkin osa tapoja ja perinteitä sen osalta millainen raja itsensä kaunistamiseen on nähty hyväksi.

Sinänsä hiusten värjääminen ei minun käsityksen mukaan itsessään tee ihmisestä epäuskoista tai tarkoita että hän olisi kieltänyt uskon. Mutta joskus tällaiset asiat voivat viedä kauemmas Jumalasta ja kohta ihminen huomaa tekevänsä monenlaista muutakin asiaa ensin kauneudenhoidon, sitten kenties jo muiden asioiden saralla. Näistä voi tulla helposti epäjumalia.

Tajuan mitä ajat takaa. Ja olen kuullut koko elämäni että se ja se asia voi viedä kauemmas Jumalasta. Ihmettelen kuitenkin miksi noin sanotaan vain joistain asioista. Esimerkiksi kirjallisuuden, leipomisen, sisustamisen tai autoilun ei koskaan pelätä vievän kauemmas Jumalasta. Kun mikä vaan voi olla epäjumala jos se nousee Jumalan paikalle.