Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista) vol 3.1

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tanssista vielä puheen ollen, eikö teitä keskustelijoita yhtään ihmetyttäisi, jos esimerkiksi joku vl harrastaisi vaikkapa twerkkausta? Mietin vain, eikö minkäänlaisen tanssin kohdalla ymmärretä sitä, että se ei ehkä ole paras harrastus uskonelämän kannalta?

Sivusta huikkaan, että pitääkö nyt oikeasti ihan kaiken olla "uskoa rakentavaa" tai hyväksi "uskonelämän kannalta"? Eikö nyt voi joskus olla ihan vain iloista ja hauskaa ilman minkäänlaista  uskonnollista pohjavirettä?

Minä jatkan vielä, kun mieleeni tuli. Eikö ole ristiriitaista, että toisaalta vanhoillislestadiolainen usko on hyvin, miten sen sanoisi, voimakasta ja vahvaa. Ainoa ero näyttää olevan siinä, ajatellaanko, että  se on  ihan ainoa pelastuksen tarjoava usko kaikkien muiden ollessa väärässä ja harhaoppisia vai ajatellaanko, että muista en tiedä, mutta että ainakin tällä tavalla uskomassa pelastuu. Erittäin vahvaa ja todella väkevää luottamusta oman uskomistavan ja ajattelutavan oikeellisuuteen siis joka tapauksessa. 

 

Mutta sitten toisaalta asia muuttuu ihan toiseksi, kun puhutaan mistään ei-uskonelämään kuuluvasta, "maallisesta" asiasta. Silloin ilmeisesti mikä tahansa parin tunnin kokemus katsomossa vaikka katsomassa balettia tai teatteria tai elokuvaa tai kilpaurheilua ja mitänäitänyton saman tien "vaarantaa uskon" ja sellaista pitää sen tähden varoa. Ikään kuin usko olisikin herkkä ja hauras kuin saippuakupla, joka menee rikki ihan vain puhaltamalla, 

 

En ymmärrä tätä ristiriitaa. 

Se perustuu siihen, että haluamme olla kuuliaisia Raamatun ohjeille.

Raamattu varoittaa, että laumasta erkaantuminen ei ole mitään "uusiin asioihin tutustumista", vaan uskon kannalta hengenvaara.

"Olkaa raittiit, valvokaa; teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä."  

Petoeläinkään ei hyökkää lauman keskelle, vaan se etsii yksinäisen, uupuneen tai uteliaan lampaan, joka on kulkenut muista erilleen. Siksi Raamattu kehottaa: "Älkää jättäkö omaa seurakunnankokoustanne" (Hebr. 10:25).

 

Haluamme siis uskoa suojellaksemme pysyä lauman turvissa, emme kokeilla "heikkoja jäitä", josko sieltä löytyisi jotain parempaa. Ja kyllä, saan sanoa, että me haluamme, sillä jos olettaisin ettei joku uskovainen halua turvata omaa uskoaan, niin se olisi kyllä loukkaava oletus.

On siis todellakin yhtä aikaa totta, että "tämä on ainoa oikea usko", mutta että se voi vaarantua todella, todella pienestä. 

Outoa, perin outoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tanssista vielä puheen ollen, eikö teitä keskustelijoita yhtään ihmetyttäisi, jos esimerkiksi joku vl harrastaisi vaikkapa twerkkausta? Mietin vain, eikö minkäänlaisen tanssin kohdalla ymmärretä sitä, että se ei ehkä ole paras harrastus uskonelämän kannalta?

Sivusta huikkaan, että pitääkö nyt oikeasti ihan kaiken olla "uskoa rakentavaa" tai hyväksi "uskonelämän kannalta"? Eikö nyt voi joskus olla ihan vain iloista ja hauskaa ilman minkäänlaista  uskonnollista pohjavirettä?

Minä jatkan vielä, kun mieleeni tuli. Eikö ole ristiriitaista, että toisaalta vanhoillislestadiolainen usko on hyvin, miten sen sanoisi, voimakasta ja vahvaa. Ainoa ero näyttää olevan siinä, ajatellaanko, että  se on  ihan ainoa pelastuksen tarjoava usko kaikkien muiden ollessa väärässä ja harhaoppisia vai ajatellaanko, että muista en tiedä, mutta että ainakin tällä tavalla uskomassa pelastuu. Erittäin vahvaa ja todella väkevää luottamusta oman uskomistavan ja ajattelutavan oikeellisuuteen siis joka tapauksessa. 

 

Mutta sitten toisaalta asia muuttuu ihan toiseksi, kun puhutaan mistään ei-uskonelämään kuuluvasta, "maallisesta" asiasta. Silloin ilmeisesti mikä tahansa parin tunnin kokemus katsomossa vaikka katsomassa balettia tai teatteria tai elokuvaa tai kilpaurheilua ja mitänäitänyton saman tien "vaarantaa uskon" ja sellaista pitää sen tähden varoa. Ikään kuin usko olisikin herkkä ja hauras kuin saippuakupla, joka menee rikki ihan vain puhaltamalla, 

 

En ymmärrä tätä ristiriitaa. 

Se perustuu siihen, että haluamme olla kuuliaisia Raamatun ohjeille.

Raamattu varoittaa, että laumasta erkaantuminen ei ole mitään "uusiin asioihin tutustumista", vaan uskon kannalta hengenvaara.

"Olkaa raittiit, valvokaa; teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä."  

Petoeläinkään ei hyökkää lauman keskelle, vaan se etsii yksinäisen, uupuneen tai uteliaan lampaan, joka on kulkenut muista erilleen. Siksi Raamattu kehottaa: "Älkää jättäkö omaa seurakunnankokoustanne" (Hebr. 10:25).

 

Haluamme siis uskoa suojellaksemme pysyä lauman turvissa, emme kokeilla "heikkoja jäitä", josko sieltä löytyisi jotain parempaa. Ja kyllä, saan sanoa, että me haluamme, sillä jos olettaisin ettei joku uskovainen halua turvata omaa uskoaan, niin se olisi kyllä loukkaava oletus.

Taidat lainata jotain maallikkopuhujaa? Vai onko teille normaalia kielenkäyttöä puhua noin?

Nykyään puhutaan usein turvallisesta tai turvallisemmasta tilasta ja osalle ihmisiä on itsestään selvää, että kanssaihmisillä on oikeus turvalliseen tilaan.

Turvallise(mma)n tilan periaatteet ovat joukko toimintatapoja, joiden tavoitteena on luoda ympäristö, jossa jokainen voi osallistua ja tulla kuulluksi ilman pelkoa syrjinnästä, häirinnästä tai vähättelystä.

Keskeisimmät kohdat:

Kunnioitus: Arvostetaan toisen henkilökohtaisia rajoja, itsemäärittelyoikeutta ja mielipiteitä, vaikka ne poikkeaisivat omista.

Oletuksista luopumin: Ei tehdä ennakko-oletuksia toisen taustasta, motiiveista, sukupuolesta tai vakaumuksesta, vaan kysytään ja kuunnellaan.

Tilan antaminen: Huolehditaan siitä, että keskustelu on tasapainoista ja jokaisella on mahdollisuus osallistua ilman jyräämistä.

Vastuullisuus: Jokainen on vastuussa omasta käytöksestään. Virheet myönnetään, pyydetään anteeksi ja niistä opitaan.

Onko minulla vl-naisena oikeutta turvalliseen tilaan? 

Käytännössä joka paikassa (paitsi siellä, missä on vain meikäläisiä) altistun kiroilulle, kaksimielisille jutuille, musiikille, joka on minulle epämiellyttävän maallista, humalaisille tai muuten päihtyneille jne. Minulla ei ole mahdollisuutta poistaa noita elementtejä tästä yhteiskunnasta, enkä sitä toki vaadikaan. 

Tässä keskustelussa tuntuu kohtuuttomalta, että koen, että minua suorastaan syyllistetään, jos en kuuntele tietynlaista musiikkia, en käy teatterissa tai elokuvissa, en harrasta kilpaurheilua, tanssia, en meikkaa, en värjää hiuksia tmv. 

Onko minulla oikeutta turvalliseen tilaan? En tuputa vakaumustani muille, enkä rajoita muiden elämää. Miksi muiden pitäisi sanella se, millaista elämää minä saan elää?

Jos turvallisemman tilan periaatteet tarkoittavat vain niiden suojelemista, jotka ajattelevat samalla tavalla kuin enemmistö, ne menettävät merkityksensä. Suvaitsevaisuus punnitaan vasta silloin, kun kohdataan ihminen, jonka elämänvalinnat tuntuvat itselle vierailta. Miksi minun vakaumukseni nähdään uhkana tai syynä pilkkaan, jos minä annan muiden elää juuri niin kuin he haluavat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tanssista vielä puheen ollen, eikö teitä keskustelijoita yhtään ihmetyttäisi, jos esimerkiksi joku vl harrastaisi vaikkapa twerkkausta? Mietin vain, eikö minkäänlaisen tanssin kohdalla ymmärretä sitä, että se ei ehkä ole paras harrastus uskonelämän kannalta?

Sivusta huikkaan, että pitääkö nyt oikeasti ihan kaiken olla "uskoa rakentavaa" tai hyväksi "uskonelämän kannalta"? Eikö nyt voi joskus olla ihan vain iloista ja hauskaa ilman minkäänlaista  uskonnollista pohjavirettä?

Minä jatkan vielä, kun mieleeni tuli. Eikö ole ristiriitaista, että toisaalta vanhoillislestadiolainen usko on hyvin, miten sen sanoisi, voimakasta ja vahvaa. Ainoa ero näyttää olevan siinä, ajatellaanko, että  se on  ihan ainoa pelastuksen tarjoava usko kaikkien muiden ollessa väärässä ja harhaoppisia vai ajatellaanko, että muista en tiedä, mutta että ainakin tällä tavalla uskomassa pelastuu. Erittäin vahvaa ja todella väkevää luottamusta oman uskomistavan ja ajattelutavan oikeellisuuteen siis joka tapauksessa. 

 

Mutta sitten toisaalta asia muuttuu ihan toiseksi, kun puhutaan mistään ei-uskonelämään kuuluvasta, "maallisesta" asiasta. Silloin ilmeisesti mikä tahansa parin tunnin kokemus katsomossa vaikka katsomassa balettia tai teatteria tai elokuvaa tai kilpaurheilua ja mitänäitänyton saman tien "vaarantaa uskon" ja sellaista pitää sen tähden varoa. Ikään kuin usko olisikin herkkä ja hauras kuin saippuakupla, joka menee rikki ihan vain puhaltamalla, 

 

En ymmärrä tätä ristiriitaa. 

Se perustuu siihen, että haluamme olla kuuliaisia Raamatun ohjeille.

Raamattu varoittaa, että laumasta erkaantuminen ei ole mitään "uusiin asioihin tutustumista", vaan uskon kannalta hengenvaara.

"Olkaa raittiit, valvokaa; teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä."  

Petoeläinkään ei hyökkää lauman keskelle, vaan se etsii yksinäisen, uupuneen tai uteliaan lampaan, joka on kulkenut muista erilleen. Siksi Raamattu kehottaa: "Älkää jättäkö omaa seurakunnankokoustanne" (Hebr. 10:25).

 

Haluamme siis uskoa suojellaksemme pysyä lauman turvissa, emme kokeilla "heikkoja jäitä", josko sieltä löytyisi jotain parempaa. Ja kyllä, saan sanoa, että me haluamme, sillä jos olettaisin ettei joku uskovainen halua turvata omaa uskoaan, niin se olisi kyllä loukkaava oletus.

Taidat lainata jotain maallikkopuhujaa? Vai onko teille normaalia kielenkäyttöä puhua noin?

Olen eri kuin jolle vastaat, mutta saa kai täällä kukin puhua omaan tyyliinsä ilman kummasteluja

Vierailija kirjoitti:

Nykyään puhutaan usein turvallisesta tai turvallisemmasta tilasta ja osalle ihmisiä on itsestään selvää, että kanssaihmisillä on oikeus turvalliseen tilaan.

Turvallise(mma)n tilan periaatteet ovat joukko toimintatapoja, joiden tavoitteena on luoda ympäristö, jossa jokainen voi osallistua ja tulla kuulluksi ilman pelkoa syrjinnästä, häirinnästä tai vähättelystä.

Keskeisimmät kohdat:

Kunnioitus: Arvostetaan toisen henkilökohtaisia rajoja, itsemäärittelyoikeutta ja mielipiteitä, vaikka ne poikkeaisivat omista.

Oletuksista luopumin: Ei tehdä ennakko-oletuksia toisen taustasta, motiiveista, sukupuolesta tai vakaumuksesta, vaan kysytään ja kuunnellaan.

Tilan antaminen: Huolehditaan siitä, että keskustelu on tasapainoista ja jokaisella on mahdollisuus osallistua ilman jyräämistä.

Vastuullisuus: Jokainen on vastuussa omasta käytöksestään. Virheet myönnetään, pyydetään anteeksi ja niistä opitaan.

 

Onko minulla vl-naisena oikeutta turvalliseen tilaan? 

Käytännössä joka paikassa (paitsi siellä, missä on vain meikäläisiä) altistun kiroilulle, kaksimielisille jutuille, musiikille, joka on minulle epämiellyttävän maallista, humalaisille tai muuten päihtyneille jne. Minulla ei ole mahdollisuutta poistaa noita elementtejä tästä yhteiskunnasta, enkä sitä toki vaadikaan. 

Tässä keskustelussa tuntuu kohtuuttomalta, että koen, että minua suorastaan syyllistetään, jos en kuuntele tietynlaista musiikkia, en käy teatterissa tai elokuvissa, en harrasta kilpaurheilua, tanssia, en meikkaa, en värjää hiuksia tmv. 

Onko minulla oikeutta turvalliseen tilaan? En tuputa vakaumustani muille, enkä rajoita muiden elämää. Miksi muiden pitäisi sanella se, millaista elämää minä saan elää?

Jos turvallisemman tilan periaatteet tarkoittavat vain niiden suojelemista, jotka ajattelevat samalla tavalla kuin enemmistö, ne menettävät merkityksensä. Suvaitsevaisuus punnitaan vasta silloin, kun kohdataan ihminen, jonka elämänvalinnat tuntuvat itselle vierailta. Miksi minun vakaumukseni nähdään uhkana tai syynä pilkkaan, jos minä annan muiden elää juuri niin kuin he haluavat?

Hyvä viesti, toivottavasti tätä ei poisteta🙏

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku vl vastata:

Olen kirkolla töissä sen verran pienellä paikkakunnalla, jossa tunnen ihmiset hyvin. Tiedän siis, ketkä kirkossa käyvät ja ketkä ovat vanhoillislestadiolaisia. Vanhoillislestadiolaiset käyvät mielellään omissa seuroissaan, mutta ev. lut. kirkon ehtoolliselle tulemista ei pidetä tärkeänä. Useampikin vanhoillislestadiolainen on sanonut, että seuroissa käyminen on tärkeää, mutta ehtoollista ei kaivata. Moni sanoo, että saattaa käydä ehtoollisella kerran vuodessa - Suviseuroissa. Täysi-ikäistyneen pojan kanssa jutellessani poika totesi, ettei ole käynyt ev. lut. kirkossa ja ehtoollisella kolmeen vuoteen. Edellinen kerta oli pakollinen rippikoulukäynti kotiseurakunnassa.

Tätä on ollut hämmentävä seurata, sillä ei-vanhoillislestadiolaiset, aktiiviset kirkossa kävijät sanovat, miten tärkeä säännöllinen ehtoollisella käyminen heille on hengellisen elämän kannalta. Mietin, eivätkö vanhoillislestadiolaiset samalla tavalla kaipaa ehtoollista, syntien anteeksiantamuksen ateriaa? Vai vietetäänkö ehtoollista sunnuntaisin seurojen yhteydessä?

Ehtoollinen on tärkeä ja vahvistaa aina uskoa. Syntien anteeksi saamiseen sitä ei kuitenkaan tarvita, vaan synnit saa uskoa anteeksi toisen uskovaisen saarnaamasta evankeliumista. Tuota evankeliumia ainakin meidän perheessä tarvitaan ihan joka päivä.

Vl

Olen tuo aiempi: jos ehtoollinen on tärkeä ja vahvistaa aina uskoa, miksi vanhoillislestadiolaiset eivät käy ehtoollisella useammin? 

Olen eri kuin jolle vastasit, mutta: jotenkin ahdistavaa tämä tarkkailu. Laskeeko joku oikeasti, kuka ja milloin käy ehtoollisella? 

Laskeeko joku oikeasti, kuka ja milloin käy seuroissa/värjää hiuksia/ meikkaa/harrastaa kilpaurheilua...?

Minä en ainakaan laske. EI tuollaiset asiat voisi juuri vähempää kiinnostaa. Jotkin muut ehkä, jos joku toimii oikeasti jotenkin syntisesti esimerkiksi. Pettää puolisoaan tms.

Mutta ei, en tutki ja laske kuka on seuroissa ja milloinkin ja että onkohan tuolla värjätty tukka. Ahdistavaa olisi elää vahtien toisia noin.

-vl

Taidat olla poikkeusyksilö.

Ei hän ole poikkeusyksilö, vaan ilmeisesti nainen, joka ei ole kotiseurakunnassaan missään vastuuasemassa.  Menikö oikein`?

 

Niillä, jotka ovat niitä "vanhimpia" tai muuten vastuullisessa asemassa, on ihan toinen meininki.

Setäni on seurakuntavanhin (ei puhuja) eikä hän ole koskaan kytännyt minua. Sama pappani (puhuja) kanssa.

Vl yhdistyksillä ei ole titteliä ”seurakuntavanhin” kenelläkään. Puhutaanko tässä esikoislestadiolaisista?

Ei puhuta.

- - SRK järjestää vuosittain kaksi kokousta, joihin kutsutaan kaikki rauhanyhdistysten puhujat. Perinteinen puhujien ja seurakuntavanhinten kokous pidetään Suviseurojen yhteydessä. Tähän kokoukseen osallistuvat myös rauhanyhdistysten valitsemat seurakuntavanhimmat.  - - (srk.fi)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku vl vastata:

Olen kirkolla töissä sen verran pienellä paikkakunnalla, jossa tunnen ihmiset hyvin. Tiedän siis, ketkä kirkossa käyvät ja ketkä ovat vanhoillislestadiolaisia. Vanhoillislestadiolaiset käyvät mielellään omissa seuroissaan, mutta ev. lut. kirkon ehtoolliselle tulemista ei pidetä tärkeänä. Useampikin vanhoillislestadiolainen on sanonut, että seuroissa käyminen on tärkeää, mutta ehtoollista ei kaivata. Moni sanoo, että saattaa käydä ehtoollisella kerran vuodessa - Suviseuroissa. Täysi-ikäistyneen pojan kanssa jutellessani poika totesi, ettei ole käynyt ev. lut. kirkossa ja ehtoollisella kolmeen vuoteen. Edellinen kerta oli pakollinen rippikoulukäynti kotiseurakunnassa.

Tätä on ollut hämmentävä seurata, sillä ei-vanhoillislestadiolaiset, aktiiviset kirkossa kävijät sanovat, miten tärkeä säännöllinen ehtoollisella käyminen heille on hengellisen elämän kannalta. Mietin, eivätkö vanhoillislestadiolaiset samalla tavalla kaipaa ehtoollista, syntien anteeksiantamuksen ateriaa? Vai vietetäänkö ehtoollista sunnuntaisin seurojen yhteydessä?

Ehtoollinen on tärkeä ja vahvistaa aina uskoa. Syntien anteeksi saamiseen sitä ei kuitenkaan tarvita, vaan synnit saa uskoa anteeksi toisen uskovaisen saarnaamasta evankeliumista. Tuota evankeliumia ainakin meidän perheessä tarvitaan ihan joka päivä.

Vl

Olen tuo aiempi: jos ehtoollinen on tärkeä ja vahvistaa aina uskoa, miksi vanhoillislestadiolaiset eivät käy ehtoollisella useammin? 

Olen eri kuin jolle vastasit, mutta: jotenkin ahdistavaa tämä tarkkailu. Laskeeko joku oikeasti, kuka ja milloin käy ehtoollisella? 

Laskeeko joku oikeasti, kuka ja milloin käy seuroissa/värjää hiuksia/ meikkaa/harrastaa kilpaurheilua...?

Minä en ainakaan laske. EI tuollaiset asiat voisi juuri vähempää kiinnostaa. Jotkin muut ehkä, jos joku toimii oikeasti jotenkin syntisesti esimerkiksi. Pettää puolisoaan tms.

Mutta ei, en tutki ja laske kuka on seuroissa ja milloinkin ja että onkohan tuolla värjätty tukka. Ahdistavaa olisi elää vahtien toisia noin.

-vl

Taidat olla poikkeusyksilö.

Ei hän ole poikkeusyksilö, vaan ilmeisesti nainen, joka ei ole kotiseurakunnassaan missään vastuuasemassa.  Menikö oikein`?

 

Niillä, jotka ovat niitä "vanhimpia" tai muuten vastuullisessa asemassa, on ihan toinen meininki.

Setäni on seurakuntavanhin (ei puhuja) eikä hän ole koskaan kytännyt minua. Sama pappani (puhuja) kanssa.

Vl yhdistyksillä ei ole titteliä ”seurakuntavanhin” kenelläkään. Puhutaanko tässä esikoislestadiolaisista?

Ei puhuta.

- - SRK järjestää vuosittain kaksi kokousta, joihin kutsutaan kaikki rauhanyhdistysten puhujat. Perinteinen puhujien ja seurakuntavanhinten kokous pidetään Suviseurojen yhteydessä. Tähän kokoukseen osallistuvat myös rauhanyhdistysten valitsemat seurakuntavanhimmat.  - - (srk.fi)

Anteeksi, olet aivan oikeassa! Siitä puhutaan (ainakin meidä ry;llä) vain niin, että ketkä lähtevät edustajiksi puhujainkokoukseen. Yleensä lähtee joku pariskunta, kun kaksi kai vähintään tarvitaan (?). Siksi en tunnistanut termiä.

Pahoittelen mokaani.

Ok eli vlt voi kuunnella siionin lauluja ja klassista, sekä virsiä. Akustinen kitara ja panhuilu käy kanssa.  Jos rytmi menee jalan alle niin siitä on joku sanontakin ettei se ole sopivaa.  Tarratoimikunta ohjelmassa oli tekstipätkä että naisten olisi hyvä pukeutumisessa muistaa se että uskonveljienkin pitää päästä taivaaseen ja varmaan tämä koskee ihan tanssiliikkeitäkin.  Sitten on myös ok harrastaa liikuntaa joten voi kai tanssiakin kun ottaa nuo huomioon. 

Varmasti rajatut mahdollisuudet käytännössä kun tanssipaikoissa on monesti musiikkia ja muuta mutta voihan sitä ainakin kotona tanssia

Vierailija kirjoitti:

Ok eli vlt voi kuunnella siionin lauluja ja klassista, sekä virsiä. Akustinen kitara ja panhuilu käy kanssa.  Jos rytmi menee jalan alle niin siitä on joku sanontakin ettei se ole sopivaa.  Tarratoimikunta ohjelmassa oli tekstipätkä että naisten olisi hyvä pukeutumisessa muistaa se että uskonveljienkin pitää päästä taivaaseen ja varmaan tämä koskee ihan tanssiliikkeitäkin.  Sitten on myös ok harrastaa liikuntaa joten voi kai tanssiakin kun ottaa nuo huomioon. 

 

Varmasti rajatut mahdollisuudet käytännössä kun tanssipaikoissa on monesti musiikkia ja muuta mutta voihan sitä ainakin kotona tanssia

Miksi minun pitäisi kotona(kaan) tanssia? 😅 Olen täysin tumpelo kaikessa musiikintuottamisessa, en osaa soittaa enkä laulaa (niitä taitoja kadehdin lapsena kavereilta), eikä minulla ole rytmitajua nimeksikään. Mutta kuunnella osaan ja siitä nautin. Jos se riittää minulle, sen pitäisi riittää myös muille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku vl vastata:

Olen kirkolla töissä sen verran pienellä paikkakunnalla, jossa tunnen ihmiset hyvin. Tiedän siis, ketkä kirkossa käyvät ja ketkä ovat vanhoillislestadiolaisia. Vanhoillislestadiolaiset käyvät mielellään omissa seuroissaan, mutta ev. lut. kirkon ehtoolliselle tulemista ei pidetä tärkeänä. Useampikin vanhoillislestadiolainen on sanonut, että seuroissa käyminen on tärkeää, mutta ehtoollista ei kaivata. Moni sanoo, että saattaa käydä ehtoollisella kerran vuodessa - Suviseuroissa. Täysi-ikäistyneen pojan kanssa jutellessani poika totesi, ettei ole käynyt ev. lut. kirkossa ja ehtoollisella kolmeen vuoteen. Edellinen kerta oli pakollinen rippikoulukäynti kotiseurakunnassa.

Tätä on ollut hämmentävä seurata, sillä ei-vanhoillislestadiolaiset, aktiiviset kirkossa kävijät sanovat, miten tärkeä säännöllinen ehtoollisella käyminen heille on hengellisen elämän kannalta. Mietin, eivätkö vanhoillislestadiolaiset samalla tavalla kaipaa ehtoollista, syntien anteeksiantamuksen ateriaa? Vai vietetäänkö ehtoollista sunnuntaisin seurojen yhteydessä?

Olen siinä käsityksessä että  uskottomien eli tavallisten kirkkouskovaisten kanssa ei käydä ehtoollisella koska ne uskoo väärin eikä pääse heidän mielestä taivaaseen. "Älä istu sielä missä pilkkaajat istuvat". Jotkut modernimmat saattaa käydä mutta ei he uskottomalta papilta voi saada syntejä anteeksi kun anteeksi voi antaa vain toinen vl. 

 

Heillä on omat ehtoolliset joissa halataan ja itketään ja kadutaan kaikkia mahdollisia syntejä ja ne on myös pakko antaa anteeksi. Tosi painostava tilaisuus, kuin hautajaiset Käy joskus katsomassa.

Huomaatko itse kuinka rumasti kirjoitat? Täällä on useissa viesteissä sellainen sävy, että varmasti ei kehtaisi livenä noin rumasti toisellle puhua. Saa olla eri mieltä, mutta on jotenkin tosi noloa, jos aikuinen ihminen ei pysty asialliseen viestintään. 

Vierailija kirjoitti:

Nykyään puhutaan usein turvallisesta tai turvallisemmasta tilasta ja osalle ihmisiä on itsestään selvää, että kanssaihmisillä on oikeus turvalliseen tilaan.

Turvallise(mma)n tilan periaatteet ovat joukko toimintatapoja, joiden tavoitteena on luoda ympäristö, jossa jokainen voi osallistua ja tulla kuulluksi ilman pelkoa syrjinnästä, häirinnästä tai vähättelystä.

Keskeisimmät kohdat:

Kunnioitus: Arvostetaan toisen henkilökohtaisia rajoja, itsemäärittelyoikeutta ja mielipiteitä, vaikka ne poikkeaisivat omista.

Oletuksista luopumin: Ei tehdä ennakko-oletuksia toisen taustasta, motiiveista, sukupuolesta tai vakaumuksesta, vaan kysytään ja kuunnellaan.

Tilan antaminen: Huolehditaan siitä, että keskustelu on tasapainoista ja jokaisella on mahdollisuus osallistua ilman jyräämistä.

Vastuullisuus: Jokainen on vastuussa omasta käytöksestään. Virheet myönnetään, pyydetään anteeksi ja niistä opitaan.

 

Onko minulla vl-naisena oikeutta turvalliseen tilaan? 

Käytännössä joka paikassa (paitsi siellä, missä on vain meikäläisiä) altistun kiroilulle, kaksimielisille jutuille, musiikille, joka on minulle epämiellyttävän maallista, humalaisille tai muuten päihtyneille jne. Minulla ei ole mahdollisuutta poistaa noita elementtejä tästä yhteiskunnasta, enkä sitä toki vaadikaan. 

Tässä keskustelussa tuntuu kohtuuttomalta, että koen, että minua suorastaan syyllistetään, jos en kuuntele tietynlaista musiikkia, en käy teatterissa tai elokuvissa, en harrasta kilpaurheilua, tanssia, en meikkaa, en värjää hiuksia tmv. 

Onko minulla oikeutta turvalliseen tilaan? En tuputa vakaumustani muille, enkä rajoita muiden elämää. Miksi muiden pitäisi sanella se, millaista elämää minä saan elää?

Jos turvallisemman tilan periaatteet tarkoittavat vain niiden suojelemista, jotka ajattelevat samalla tavalla kuin enemmistö, ne menettävät merkityksensä. Suvaitsevaisuus punnitaan vasta silloin, kun kohdataan ihminen, jonka elämänvalinnat tuntuvat itselle vierailta. Miksi minun vakaumukseni nähdään uhkana tai syynä pilkkaan, jos minä annan muiden elää juuri niin kuin he haluavat?

Hyvä lista. Myös tärkeä on muistaa että ihminen joka haluaa olla vl mutta joka myös meikkaa tai käy elokuvissa on yhtä paljon vl kuin sinä, joka et halua tehdä niin mutta teet jotain muuta mitä tämä toinen ei. Ongelmallista on ollut se että erilaisten tapojen ja tarpeiden perusteella on aikoinaan jopa potkittu ulos laumasta ja kielletty toisen usko. Vähintään nuhdeltu vääränlaisista tavoista vaikka samaan aikaan on sanottu, että ei ole mitään sääntöjä eikä vaatimuksia vaan usko riittää. Ihmisten omat "säännöt" on nousseet tärkeämmäksi kuin anteeksiantamuksen sovitus. Näistä on puhuttava suoraan, että enää ei tapahdu samaa harhaa kun ylhäältä katsoen viedään toiselta usko tai todetaan se kelpaamattomaksi ehdonvallan asioiden perustella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku vl vastata:

Olen kirkolla töissä sen verran pienellä paikkakunnalla, jossa tunnen ihmiset hyvin. Tiedän siis, ketkä kirkossa käyvät ja ketkä ovat vanhoillislestadiolaisia. Vanhoillislestadiolaiset käyvät mielellään omissa seuroissaan, mutta ev. lut. kirkon ehtoolliselle tulemista ei pidetä tärkeänä. Useampikin vanhoillislestadiolainen on sanonut, että seuroissa käyminen on tärkeää, mutta ehtoollista ei kaivata. Moni sanoo, että saattaa käydä ehtoollisella kerran vuodessa - Suviseuroissa. Täysi-ikäistyneen pojan kanssa jutellessani poika totesi, ettei ole käynyt ev. lut. kirkossa ja ehtoollisella kolmeen vuoteen. Edellinen kerta oli pakollinen rippikoulukäynti kotiseurakunnassa.

Tätä on ollut hämmentävä seurata, sillä ei-vanhoillislestadiolaiset, aktiiviset kirkossa kävijät sanovat, miten tärkeä säännöllinen ehtoollisella käyminen heille on hengellisen elämän kannalta. Mietin, eivätkö vanhoillislestadiolaiset samalla tavalla kaipaa ehtoollista, syntien anteeksiantamuksen ateriaa? Vai vietetäänkö ehtoollista sunnuntaisin seurojen yhteydessä?

Ehtoollinen on tärkeä ja vahvistaa aina uskoa. Syntien anteeksi saamiseen sitä ei kuitenkaan tarvita, vaan synnit saa uskoa anteeksi toisen uskovaisen saarnaamasta evankeliumista. Tuota evankeliumia ainakin meidän perheessä tarvitaan ihan joka päivä.

Vl

Olen tuo aiempi: jos ehtoollinen on tärkeä ja vahvistaa aina uskoa, miksi vanhoillislestadiolaiset eivät käy ehtoollisella useammin? 

Olen eri kuin jolle vastasit, mutta: jotenkin ahdistavaa tämä tarkkailu. Laskeeko joku oikeasti, kuka ja milloin käy ehtoollisella? 

Laskeeko joku oikeasti, kuka ja milloin käy seuroissa/värjää hiuksia/ meikkaa/harrastaa kilpaurheilua...?

Minä en ainakaan laske. EI tuollaiset asiat voisi juuri vähempää kiinnostaa. Jotkin muut ehkä, jos joku toimii oikeasti jotenkin syntisesti esimerkiksi. Pettää puolisoaan tms.

Mutta ei, en tutki ja laske kuka on seuroissa ja milloinkin ja että onkohan tuolla värjätty tukka. Ahdistavaa olisi elää vahtien toisia noin.

-vl

Taidat olla poikkeusyksilö.

Ei hän ole poikkeusyksilö, vaan ilmeisesti nainen, joka ei ole kotiseurakunnassaan missään vastuuasemassa.  Menikö oikein`?

 

Niillä, jotka ovat niitä "vanhimpia" tai muuten vastuullisessa asemassa, on ihan toinen meininki.

Setäni on seurakuntavanhin (ei puhuja) eikä hän ole koskaan kytännyt minua. Sama pappani (puhuja) kanssa.

Vl yhdistyksillä ei ole titteliä ”seurakuntavanhin” kenelläkään. Puhutaanko tässä esikoislestadiolaisista?

Kyllä on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään puhutaan usein turvallisesta tai turvallisemmasta tilasta ja osalle ihmisiä on itsestään selvää, että kanssaihmisillä on oikeus turvalliseen tilaan.

Turvallise(mma)n tilan periaatteet ovat joukko toimintatapoja, joiden tavoitteena on luoda ympäristö, jossa jokainen voi osallistua ja tulla kuulluksi ilman pelkoa syrjinnästä, häirinnästä tai vähättelystä.

Keskeisimmät kohdat:

Kunnioitus: Arvostetaan toisen henkilökohtaisia rajoja, itsemäärittelyoikeutta ja mielipiteitä, vaikka ne poikkeaisivat omista.

Oletuksista luopumin: Ei tehdä ennakko-oletuksia toisen taustasta, motiiveista, sukupuolesta tai vakaumuksesta, vaan kysytään ja kuunnellaan.

Tilan antaminen: Huolehditaan siitä, että keskustelu on tasapainoista ja jokaisella on mahdollisuus osallistua ilman jyräämistä.

Vastuullisuus: Jokainen on vastuussa omasta käytöksestään. Virheet myönnetään, pyydetään anteeksi ja niistä opitaan.

 

Onko minulla vl-naisena oikeutta turvalliseen tilaan? 

Käytännössä joka paikassa (paitsi siellä, missä on vain meikäläisiä) altistun kiroilulle, kaksimielisille jutuille, musiikille, joka on minulle epämiellyttävän maallista, humalaisille tai muuten päihtyneille jne. Minulla ei ole mahdollisuutta poistaa noita elementtejä tästä yhteiskunnasta, enkä sitä toki vaadikaan. 

Tässä keskustelussa tuntuu kohtuuttomalta, että koen, että minua suorastaan syyllistetään, jos en kuuntele tietynlaista musiikkia, en käy teatterissa tai elokuvissa, en harrasta kilpaurheilua, tanssia, en meikkaa, en värjää hiuksia tmv. 

Onko minulla oikeutta turvalliseen tilaan? En tuputa vakaumustani muille, enkä rajoita muiden elämää. Miksi muiden pitäisi sanella se, millaista elämää minä saan elää?

Jos turvallisemman tilan periaatteet tarkoittavat vain niiden suojelemista, jotka ajattelevat samalla tavalla kuin enemmistö, ne menettävät merkityksensä. Suvaitsevaisuus punnitaan vasta silloin, kun kohdataan ihminen, jonka elämänvalinnat tuntuvat itselle vierailta. Miksi minun vakaumukseni nähdään uhkana tai syynä pilkkaan, jos minä annan muiden elää juuri niin kuin he haluavat?

Hyvä lista. Myös tärkeä on muistaa että ihminen joka haluaa olla vl mutta joka myös meikkaa tai käy elokuvissa on yhtä paljon vl kuin sinä, joka et halua tehdä niin mutta teet jotain muuta mitä tämä toinen ei. Ongelmallista on ollut se että erilaisten tapojen ja tarpeiden perusteella on aikoinaan jopa potkittu ulos laumasta ja kielletty toisen usko. Vähintään nuhdeltu vääränlaisista tavoista vaikka samaan aikaan on sanottu, että ei ole mitään sääntöjä eikä vaatimuksia vaan usko riittää. Ihmisten omat "säännöt" on nousseet tärkeämmäksi kuin anteeksiantamuksen sovitus. Näistä on puhuttava suoraan, että enää ei tapahdu samaa harhaa kun ylhäältä katsoen viedään toiselta usko tai todetaan se kelpaamattomaksi ehdonvallan asioiden perustella.

Ketään ei saa potkia ulos laumasta, eikä toisen uskoa voi kieltää. Ihminen voi itse kieltää uskonsa joko sanoillaan tai teoillaan.

Raamatussa kehotetaan rakkaudella neuvomaan uskonystävää, joka näyttää jostain syystä käyttäytyvän juuri aiemmin puhutun "laumasta pois harhailevan lampaan lailla".  Ei siis ole kyttäämistä eikä nuhtelemista, jos on huolissaan toisen uskosta. Se on rakkautta. Jos minulta tulisi joku kysymään, että onko sulla kaikki hyvin, kun sua ei ole pitkään aikaan näkynyt seuroissa, niin se lämmittäisi minun mieltä. Ihana, että joku on muistanut minua ja haluaa minun pysyvän tässä laumassa.

"Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja joku palauttaa hänet, niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden."(Jaakob 5:19–20)

Kyse ei siis ole sääntöjen valvomisesta, vaan siitä, että välitetään toisen kuolemattomasta sielusta. Vaikeneminen olisi rakkaudettomuutta ja välinpitämättömyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku vl vastata:

Olen kirkolla töissä sen verran pienellä paikkakunnalla, jossa tunnen ihmiset hyvin. Tiedän siis, ketkä kirkossa käyvät ja ketkä ovat vanhoillislestadiolaisia. Vanhoillislestadiolaiset käyvät mielellään omissa seuroissaan, mutta ev. lut. kirkon ehtoolliselle tulemista ei pidetä tärkeänä. Useampikin vanhoillislestadiolainen on sanonut, että seuroissa käyminen on tärkeää, mutta ehtoollista ei kaivata. Moni sanoo, että saattaa käydä ehtoollisella kerran vuodessa - Suviseuroissa. Täysi-ikäistyneen pojan kanssa jutellessani poika totesi, ettei ole käynyt ev. lut. kirkossa ja ehtoollisella kolmeen vuoteen. Edellinen kerta oli pakollinen rippikoulukäynti kotiseurakunnassa.

Tätä on ollut hämmentävä seurata, sillä ei-vanhoillislestadiolaiset, aktiiviset kirkossa kävijät sanovat, miten tärkeä säännöllinen ehtoollisella käyminen heille on hengellisen elämän kannalta. Mietin, eivätkö vanhoillislestadiolaiset samalla tavalla kaipaa ehtoollista, syntien anteeksiantamuksen ateriaa? Vai vietetäänkö ehtoollista sunnuntaisin seurojen yhteydessä?

Olen siinä käsityksessä että  uskottomien eli tavallisten kirkkouskovaisten kanssa ei käydä ehtoollisella koska ne uskoo väärin eikä pääse heidän mielestä taivaaseen. "Älä istu sielä missä pilkkaajat istuvat". Jotkut modernimmat saattaa käydä mutta ei he uskottomalta papilta voi saada syntejä anteeksi kun anteeksi voi antaa vain toinen vl. 

 

Heillä on omat ehtoolliset joissa halataan ja itketään ja kadutaan kaikkia mahdollisia syntejä ja ne on myös pakko antaa anteeksi. Tosi painostava tilaisuus, kuin hautajaiset Käy joskus katsomassa.

Tämä oli kyllä ilkeä viesti, pakko myöntää. Ei arvioida sitä, miten tulisi käyttäytyä ehtoollisella, kiitos. (Jos ei häiritse ketään muita, niin saa käydä miten haluaa).

Vierailija kirjoitti:

Yhä vieläkin on ihmisiä, jotka supisee selän takana onko joku "oikein" ja "kunnolla" uskovainen vai ei. Eli noudattaako vl-tapoja. Niin kauan kuin tämmöistä on, asiasta on puhuttava. "Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä."

Tuollainen selän takana supiseminen on kyllä väärin. Jos on huolissaan toisesta, pitää mennä suoraan (kahden kesken) juttelemaan.

-vl

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään puhutaan usein turvallisesta tai turvallisemmasta tilasta ja osalle ihmisiä on itsestään selvää, että kanssaihmisillä on oikeus turvalliseen tilaan.

Turvallise(mma)n tilan periaatteet ovat joukko toimintatapoja, joiden tavoitteena on luoda ympäristö, jossa jokainen voi osallistua ja tulla kuulluksi ilman pelkoa syrjinnästä, häirinnästä tai vähättelystä.

Keskeisimmät kohdat:

Kunnioitus: Arvostetaan toisen henkilökohtaisia rajoja, itsemäärittelyoikeutta ja mielipiteitä, vaikka ne poikkeaisivat omista.

Oletuksista luopumin: Ei tehdä ennakko-oletuksia toisen taustasta, motiiveista, sukupuolesta tai vakaumuksesta, vaan kysytään ja kuunnellaan.

Tilan antaminen: Huolehditaan siitä, että keskustelu on tasapainoista ja jokaisella on mahdollisuus osallistua ilman jyräämistä.

Vastuullisuus: Jokainen on vastuussa omasta käytöksestään. Virheet myönnetään, pyydetään anteeksi ja niistä opitaan.

 

Onko minulla vl-naisena oikeutta turvalliseen tilaan? 

Käytännössä joka paikassa (paitsi siellä, missä on vain meikäläisiä) altistun kiroilulle, kaksimielisille jutuille, musiikille, joka on minulle epämiellyttävän maallista, humalaisille tai muuten päihtyneille jne. Minulla ei ole mahdollisuutta poistaa noita elementtejä tästä yhteiskunnasta, enkä sitä toki vaadikaan. 

Tässä keskustelussa tuntuu kohtuuttomalta, että koen, että minua suorastaan syyllistetään, jos en kuuntele tietynlaista musiikkia, en käy teatterissa tai elokuvissa, en harrasta kilpaurheilua, tanssia, en meikkaa, en värjää hiuksia tmv. 

Onko minulla oikeutta turvalliseen tilaan? En tuputa vakaumustani muille, enkä rajoita muiden elämää. Miksi muiden pitäisi sanella se, millaista elämää minä saan elää?

Jos turvallisemman tilan periaatteet tarkoittavat vain niiden suojelemista, jotka ajattelevat samalla tavalla kuin enemmistö, ne menettävät merkityksensä. Suvaitsevaisuus punnitaan vasta silloin, kun kohdataan ihminen, jonka elämänvalinnat tuntuvat itselle vierailta. Miksi minun vakaumukseni nähdään uhkana tai syynä pilkkaan, jos minä annan muiden elää juuri niin kuin he haluavat?

Hyvä lista. Myös tärkeä on muistaa että ihminen joka haluaa olla vl mutta joka myös meikkaa tai käy elokuvissa on yhtä paljon vl kuin sinä, joka et halua tehdä niin mutta teet jotain muuta mitä tämä toinen ei. Ongelmallista on ollut se että erilaisten tapojen ja tarpeiden perusteella on aikoinaan jopa potkittu ulos laumasta ja kielletty toisen usko. Vähintään nuhdeltu vääränlaisista tavoista vaikka samaan aikaan on sanottu, että ei ole mitään sääntöjä eikä vaatimuksia vaan usko riittää. Ihmisten omat "säännöt" on nousseet tärkeämmäksi kuin anteeksiantamuksen sovitus. Näistä on puhuttava suoraan, että enää ei tapahdu samaa harhaa kun ylhäältä katsoen viedään toiselta usko tai todetaan se kelpaamattomaksi ehdonvallan asioiden perustella.

Ketään ei saa potkia ulos laumasta, eikä toisen uskoa voi kieltää. Ihminen voi itse kieltää uskonsa joko sanoillaan tai teoillaan.

Raamatussa kehotetaan rakkaudella neuvomaan uskonystävää, joka näyttää jostain syystä käyttäytyvän juuri aiemmin puhutun "laumasta pois harhailevan lampaan lailla".  Ei siis ole kyttäämistä eikä nuhtelemista, jos on huolissaan toisen uskosta. Se on rakkautta. Jos minulta tulisi joku kysymään, että onko sulla kaikki hyvin, kun sua ei ole pitkään aikaan näkynyt seuroissa, niin se lämmittäisi minun mieltä. Ihana, että joku on muistanut minua ja haluaa minun pysyvän tässä laumassa.

"Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja joku palauttaa hänet, niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden."(Jaakob 5:19–20)

Kyse ei siis ole sääntöjen valvomisesta, vaan siitä, että välitetään toisen kuolemattomasta sielusta. Vaikeneminen olisi rakkaudettomuutta ja välinpitämättömyyttä.

Ja mitä Raamattu pitää syntinä? Ei ainakaan korvakoruja tai telkkarin katsomista. Jeesus sanoi Matteuksen evankeliumin 15. luvussa, että ihmisen saastuttaa pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset.

Vierailija kirjoitti:

Ok eli vlt voi kuunnella siionin lauluja ja klassista, sekä virsiä. Akustinen kitara ja panhuilu käy kanssa.  Jos rytmi menee jalan alle niin siitä on joku sanontakin ettei se ole sopivaa.  Tarratoimikunta ohjelmassa oli tekstipätkä että naisten olisi hyvä pukeutumisessa muistaa se että uskonveljienkin pitää päästä taivaaseen ja varmaan tämä koskee ihan tanssiliikkeitäkin.  Sitten on myös ok harrastaa liikuntaa joten voi kai tanssiakin kun ottaa nuo huomioon. 

 

Varmasti rajatut mahdollisuudet käytännössä kun tanssipaikoissa on monesti musiikkia ja muuta mutta voihan sitä ainakin kotona tanssia

Miesten taivaaseen pääsy on siis naisten vastuulla?

voiko näin sovinistista ajattelua olla missään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ok eli vlt voi kuunnella siionin lauluja ja klassista, sekä virsiä. Akustinen kitara ja panhuilu käy kanssa.  Jos rytmi menee jalan alle niin siitä on joku sanontakin ettei se ole sopivaa.  Tarratoimikunta ohjelmassa oli tekstipätkä että naisten olisi hyvä pukeutumisessa muistaa se että uskonveljienkin pitää päästä taivaaseen ja varmaan tämä koskee ihan tanssiliikkeitäkin.  Sitten on myös ok harrastaa liikuntaa joten voi kai tanssiakin kun ottaa nuo huomioon. 

 

Varmasti rajatut mahdollisuudet käytännössä kun tanssipaikoissa on monesti musiikkia ja muuta mutta voihan sitä ainakin kotona tanssia

Miesten taivaaseen pääsy on siis naisten vastuulla?

voiko näin sovinistista ajattelua olla missään?

Ei tietenkään ole. Kuka sen tekstinpätkän oli kirjoittanut tai sanoi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään puhutaan usein turvallisesta tai turvallisemmasta tilasta ja osalle ihmisiä on itsestään selvää, että kanssaihmisillä on oikeus turvalliseen tilaan.

Turvallise(mma)n tilan periaatteet ovat joukko toimintatapoja, joiden tavoitteena on luoda ympäristö, jossa jokainen voi osallistua ja tulla kuulluksi ilman pelkoa syrjinnästä, häirinnästä tai vähättelystä.

Keskeisimmät kohdat:

Kunnioitus: Arvostetaan toisen henkilökohtaisia rajoja, itsemäärittelyoikeutta ja mielipiteitä, vaikka ne poikkeaisivat omista.

Oletuksista luopumin: Ei tehdä ennakko-oletuksia toisen taustasta, motiiveista, sukupuolesta tai vakaumuksesta, vaan kysytään ja kuunnellaan.

Tilan antaminen: Huolehditaan siitä, että keskustelu on tasapainoista ja jokaisella on mahdollisuus osallistua ilman jyräämistä.

Vastuullisuus: Jokainen on vastuussa omasta käytöksestään. Virheet myönnetään, pyydetään anteeksi ja niistä opitaan.

 

Onko minulla vl-naisena oikeutta turvalliseen tilaan? 

Käytännössä joka paikassa (paitsi siellä, missä on vain meikäläisiä) altistun kiroilulle, kaksimielisille jutuille, musiikille, joka on minulle epämiellyttävän maallista, humalaisille tai muuten päihtyneille jne. Minulla ei ole mahdollisuutta poistaa noita elementtejä tästä yhteiskunnasta, enkä sitä toki vaadikaan. 

Tässä keskustelussa tuntuu kohtuuttomalta, että koen, että minua suorastaan syyllistetään, jos en kuuntele tietynlaista musiikkia, en käy teatterissa tai elokuvissa, en harrasta kilpaurheilua, tanssia, en meikkaa, en värjää hiuksia tmv. 

Onko minulla oikeutta turvalliseen tilaan? En tuputa vakaumustani muille, enkä rajoita muiden elämää. Miksi muiden pitäisi sanella se, millaista elämää minä saan elää?

Jos turvallisemman tilan periaatteet tarkoittavat vain niiden suojelemista, jotka ajattelevat samalla tavalla kuin enemmistö, ne menettävät merkityksensä. Suvaitsevaisuus punnitaan vasta silloin, kun kohdataan ihminen, jonka elämänvalinnat tuntuvat itselle vierailta. Miksi minun vakaumukseni nähdään uhkana tai syynä pilkkaan, jos minä annan muiden elää juuri niin kuin he haluavat?

Hyvä lista. Myös tärkeä on muistaa että ihminen joka haluaa olla vl mutta joka myös meikkaa tai käy elokuvissa on yhtä paljon vl kuin sinä, joka et halua tehdä niin mutta teet jotain muuta mitä tämä toinen ei. Ongelmallista on ollut se että erilaisten tapojen ja tarpeiden perusteella on aikoinaan jopa potkittu ulos laumasta ja kielletty toisen usko. Vähintään nuhdeltu vääränlaisista tavoista vaikka samaan aikaan on sanottu, että ei ole mitään sääntöjä eikä vaatimuksia vaan usko riittää. Ihmisten omat "säännöt" on nousseet tärkeämmäksi kuin anteeksiantamuksen sovitus. Näistä on puhuttava suoraan, että enää ei tapahdu samaa harhaa kun ylhäältä katsoen viedään toiselta usko tai todetaan se kelpaamattomaksi ehdonvallan asioiden perustella.

Ketään ei saa potkia ulos laumasta, eikä toisen uskoa voi kieltää. Ihminen voi itse kieltää uskonsa joko sanoillaan tai teoillaan.

Raamatussa kehotetaan rakkaudella neuvomaan uskonystävää, joka näyttää jostain syystä käyttäytyvän juuri aiemmin puhutun "laumasta pois harhailevan lampaan lailla".  Ei siis ole kyttäämistä eikä nuhtelemista, jos on huolissaan toisen uskosta. Se on rakkautta. Jos minulta tulisi joku kysymään, että onko sulla kaikki hyvin, kun sua ei ole pitkään aikaan näkynyt seuroissa, niin se lämmittäisi minun mieltä. Ihana, että joku on muistanut minua ja haluaa minun pysyvän tässä laumassa.

"Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja joku palauttaa hänet, niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden."(Jaakob 5:19–20)

Kyse ei siis ole sääntöjen valvomisesta, vaan siitä, että välitetään toisen kuolemattomasta sielusta. Vaikeneminen olisi rakkaudettomuutta ja välinpitämättömyyttä.

Ja mitä Raamattu pitää syntinä? Ei ainakaan korvakoruja tai telkkarin katsomista. Jeesus sanoi Matteuksen evankeliumin 15. luvussa, että ihmisen saastuttaa pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset.

Olet oikeassa, korvakoruja ei pidetä Raamatussa syntinä . Sen sijaan jos ulkonäkö ja koristautuminen nousee liian tärkeään asemaan ihmisellä, niin sitten se vie kauemmas Jumalasta ja on syntiä. Voi olla, että meikäläisten tapakulttuuriin korvakoruttomuus on jäänyt jo muinaisten kirkkoisien (ainakin Klemens) varoituksesta: "Ei ole myöskään oikein lävistää korviaan vastoin luontoa, jotta niihin voisi ripustaa korvarenkaita ja riipuksia. Sillä korvat on tarkoitettu kuulemaan, ei kantamaan painoja." 

Mooseksen kirjasta: Jos orja rakasti isäntäänsä eikä halunnut vapaaksi, hänet vietiin oven luokse ja hänen korvansa lävistettiin naskalilla. Tämä oli merkki siitä, että hän oli isäntänsä orja ikuisesti.

Teologinen tulkinta tästä kirkkoisien (kuten Klemens) mukaan oli että korvan lävistäminen oli merkki orjuudesta. Kristitty on taas kutsuttu vapauteen. Miksi siis ottaa vapaaehtoisesti "orjan merkki" korvaansa vain koristautumisen vuoksi?

Telkkarin katsominen ei ole syntiä, jos sieltä katsoo kunnollisia ohjelmia. Sen sijaan nämä ohjelmat, joissa on huoruutta, seksiä, pettämistä, päihteidenkäyttöä jne. eivät varmasti ole hyväksi, vaan vievät nekin kauemmas Jumalasta ja siitä turvallisesta laumasta.

"Ihminen voi itse kieltää uskonsa joko sanoillaan tai teoillaan."

Toivon kuitenkin, että kynnys mennä itse arvioimaan kenenkään toisen uskon kieltämistä tai kieltämättömyyttä hänen jokapäiväisen elämänsä tekojen perusteella (liittyi tanssiseuraan, värjäsi hiuksensa jne sama vanha lista) olisi mahdollisimman korkealla. 

Ehkä juuri joku selän takana supiseminen yms on sellainen teko, josta voisi jo arvellakin, että nyt on usko mennyt tai ainakin kovaa vauhtia menossa. Jos sitä on oikealla tavalla koskaan ollutkaan.