Arka aihe: syömishäiriö aikuisiässä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syömishäiriö myöhemmällä iällä ei ole mitenkään harvinainen. Kannattaa hakea mahdollisimman pian apua. Vanhentuva elimistö ei tahdo kestää nälkiintymistä niin hyvin kuin esim. nuoren

Tämähän se on. Minulla tosiaan ns näkyy tämä tasan ajatusten tasolla, mutta ne ajatukset ovat todella vinoutuneita. Huomaan lopen uupuneena ja stressaantuneena miettiväni, että saatana katoan tällä konstin (syömättömyydellä) kokonaan. Minulta ei voi silloin haluta/vaatia/odottaa mitään, koska olemattomalta ei voi niin tehdä. En jaksa olla olemassa psyykkisesti enkä fyysisesti. Mitään ulkonäöllistä tähän ei toden totta liity, tämä oirehdinta on ihan syvällä minussa rakenteissa pelastautumismekanismina elämää vastaan.

Kyse on psyykkisestä sairaudesta, ihan samalla tavalla kuin ahdistuneisuushäiriössä, masennuksessa, ocd:ssa jne. Eli tämä SINUN on mielesi tapa oireilla kuormitukseen ja vaikeisiin elämäntilanteisiin. Kaikki syömishäiriöt eivät johdu esim sivullisten kommenteista tai muista ulkonäköpaineista. Joku masentuu, joku sairastuu syömishäiriöön, joku sitten johonkin muuhun mielenterveysongelmaan tai pakkomielteiseen käytökseen. Asiaa ei tarvitse hävetä vaan kannattaa hakeutua avun piiriin. Kuvittele, että ystäväsi kertoisi sinulle uupumisestaan ja itsetuhoisista ajatuksistaan. Pitäisikö hänen sinun mielestäsi hävetä ja piilottaa ajatuksensa? Aivan. Olisit myötätuntoinen ja auttaisit avun piiriin. Tunne tätä samaa myötätuntoa myös itseäsi kohtaan 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syömishäiriö myöhemmällä iällä ei ole mitenkään harvinainen. Kannattaa hakea mahdollisimman pian apua. Vanhentuva elimistö ei tahdo kestää nälkiintymistä niin hyvin kuin esim. nuoren

Tämähän se on. Minulla tosiaan ns näkyy tämä tasan ajatusten tasolla, mutta ne ajatukset ovat todella vinoutuneita. Huomaan lopen uupuneena ja stressaantuneena miettiväni, että saatana katoan tällä konstin (syömättömyydellä) kokonaan. Minulta ei voi silloin haluta/vaatia/odottaa mitään, koska olemattomalta ei voi niin tehdä. En jaksa olla olemassa psyykkisesti enkä fyysisesti. Mitään ulkonäöllistä tähän ei toden totta liity, tämä oirehdinta on ihan syvällä minussa rakenteissa pelastautumismekanismina elämää vastaan.

Kyse on psyykkisestä sairaudesta, ihan samalla tavalla kuin ahdistuneisuushäiriössä, masennuksessa, ocd:ssa jne. Eli tämä SINUN on mielesi tapa oireilla kuormitukseen ja vaikeisiin elämäntilanteisiin. Kaikki syömishäiriöt eivät johdu esim sivullisten kommenteista tai muista ulkonäköpaineista. Joku masentuu, joku sairastuu syömishäiriöön, joku sitten johonkin muuhun mielenterveysongelmaan tai pakkomielteiseen käytökseen. Asiaa ei tarvitse hävetä vaan kannattaa hakeutua avun piiriin. Kuvittele, että ystäväsi kertoisi sinulle uupumisestaan ja itsetuhoisista ajatuksistaan. Pitäisikö hänen sinun mielestäsi hävetä ja piilottaa ajatuksensa? Aivan. Olisit myötätuntoinen ja auttaisit avun piiriin. Tunne tätä samaa myötätuntoa myös itseäsi kohtaan 

Kiitos sanoistasi. Pitäisi varmaan hävetä kun ei hävetä, mutta ei minua hävetä. Tässä iässä (50+) ei enää jaksa moisia. Apua olen nuorempana hakenut - sitä oikeastaan löytämättä - nykyisin pärjäilen oirekirjoni kanssa vaihtelevasti. Halusin kirjoituksellani lähinnä tuoda esiin, ettei tämä kaikilla liity mitenkään laihuuden ihannointiin tai ulkonäköön. Tämä on jo syvällä persoonassani ja rakenteissani; taivun taivun - vaan en katkea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ollut huono syömään. Muistamaan syödä tai välittämään koko asiasta. Syön kyllä hyvin, monipuolisesti ja paljonkin kun maistuu. Se vaan helposti unohtuu kahdeksi kolmeksi päiväksi. Vuosi sitten sain autismipaperit ja uskon että tämä on yksi piirteitäni. Huijaan ravinteilla ja smoothieilla nykyään ja yritän syödä säännöllisesti mutta ei se aina suju kellonkaan kanssa keski-ikää kolkuttelevalta tädiltä. Kehokuvani on muutenkin outo, asun täällä sisällä enkä esim jaksaisi lähteä vessaan tekemisiltäni. Häiriöksi koko fyysinen keho jatkuvine tarpeineen.

Tuo viimeinen virkkeesi - häiriöksi koko fyysinen keho jatkuvine tarpeineen - kiteyttää kaiken. Miten samastunkaan...! Tunnen aivan samoin. Aineellinen ruumis on kuin jatkuva ärsyke, huomiota vievä ja sitä alati vaativa. Se on kuin tauotta korvan juuressa piippaava pesukone tai itikka, jota ei voi hätistää pois. Turha, piinaava, vaativa, arvoton.

Tästä nimenomaisesta kysymyksestä päädyin kirjoittamaan kirjan, jonka naamioin fantasiaromaaniksi. Olisi hauska tietää, kuinka moni lukija hoksaa ytimen.

Kanssa-autistina - ja syömishäiriäisenä - romaanisi kiinnostaisi kovasti. Harmi että kirjoittelemme tällaisella perseilypalstalla ä, jossa jokainen tunniste olisi suisidaalisempaa kuin syömishäröily ikinä.

Ehkä uskallan sanoa, että pienehköltä kustantamolta viime vuonna tullut kirja. Kotimaista fantasiaa julkaistiin kumminkin melko paljon.

Taisin sitkeällä googlettelulla löytää oikean, jos asiaan liittyy Grosseteste...

Vierailija kirjoitti:

Siinäpä se, alkuun syömisen rajoittaminen on keino hallita itseä ja omia tunteita, voi myös kokea onnistumista. Mutta kun sairaus pahenee ja kroonistuu niin se hallitseekin sinua. Sama juttu pakko-oireiden (ocd) kanssa, tietty järjestys ja rutiinit ovat hyvästä, mutta mitä sitten kun pää hajoaa kun niitä ei pääse tekemään ja noudattamaan? 

Mulla on molemmat ja haluan parantua. Tiedän että se on omalla vastuulla ja vaatii paljon työtä. Jos ei kuitenkaan ymmärrä asioita niin olettamuksia ei kannata esittää. Sinällään on ihan hyvä tehdä asiallinen kysymys, haluatko parantua?

Hep, täällä myös yksi, jolla on ocd mukana soppaa hämmentämässä! Ei ole ihan kauhean helppo yhdistelmä loputtomine toistoineen ja pakkoajatuksineen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ollut huono syömään. Muistamaan syödä tai välittämään koko asiasta. Syön kyllä hyvin, monipuolisesti ja paljonkin kun maistuu. Se vaan helposti unohtuu kahdeksi kolmeksi päiväksi. Vuosi sitten sain autismipaperit ja uskon että tämä on yksi piirteitäni. Huijaan ravinteilla ja smoothieilla nykyään ja yritän syödä säännöllisesti mutta ei se aina suju kellonkaan kanssa keski-ikää kolkuttelevalta tädiltä. Kehokuvani on muutenkin outo, asun täällä sisällä enkä esim jaksaisi lähteä vessaan tekemisiltäni. Häiriöksi koko fyysinen keho jatkuvine tarpeineen.

Tuo viimeinen virkkeesi - häiriöksi koko fyysinen keho jatkuvine tarpeineen - kiteyttää kaiken. Miten samastunkaan...! Tunnen aivan samoin. Aineellinen ruumis on kuin jatkuva ärsyke, huomiota vievä ja sitä alati vaativa. Se on kuin tauotta korvan juuressa piippaava pesukone tai itikka, jota ei voi hätistää pois. Turha, piinaava, vaativa, arvoton.

Tästä nimenomaisesta kysymyksestä päädyin kirjoittamaan kirjan, jonka naamioin fantasiaromaaniksi. Olisi hauska tietää, kuinka moni lukija hoksaa ytimen.

Kanssa-autistina - ja syömishäiriäisenä - romaanisi kiinnostaisi kovasti. Harmi että kirjoittelemme tällaisella perseilypalstalla ä, jossa jokainen tunniste olisi suisidaalisempaa kuin syömishäröily ikinä.

Ehkä uskallan sanoa, että pienehköltä kustantamolta viime vuonna tullut kirja. Kotimaista fantasiaa julkaistiin kumminkin melko paljon.

Taisin sitkeällä googlettelulla löytää oikean, jos asiaan liittyy Grosseteste...

Tämä osui munkin silmääni, olisikohan se se... 🤔