Arka aihe: syömishäiriö aikuisiässä

Vierailija kirjoitti:

Ahdistavia tällaiset syömishäiriöisten kokoontumisajot, jossa lähinnä haetaan tukea sille, ettei ikinä tarttekaan parantua ja vellotaan omassa pahassa olossa. Ja muut vaan läpsyttelee selkään, että just näin luovutetaan yhdessä, pidä toi itseinho ja eikun yhdessä vessaan oksentamaan.

Se on sitä sairastamista. Olisin itse triggeröitynyt ja loukkaantunut tuosta kommentistasi ihan valtavasti aikoinaan. En vain kyennyt tarkastelemaan itseäni ikäänkuin ulkopuolelta, ei ollut itsereflektiokykyä, mitään kykyä säädellä tunteita terveellä tavalla jne. Semmoista häpeässä ja itseinhossa uimista. Varmaan se voi lohduttaa ettei ole ainoa mutta eihän se sairaudessa vellominen ja lässyttäminen tosiaan mihinkään vie. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistavia tällaiset syömishäiriöisten kokoontumisajot, jossa lähinnä haetaan tukea sille, ettei ikinä tarttekaan parantua ja vellotaan omassa pahassa olossa. Ja muut vaan läpsyttelee selkään, että just näin luovutetaan yhdessä, pidä toi itseinho ja eikun yhdessä vessaan oksentamaan.

Se on sitä sairastamista. Olisin itse triggeröitynyt ja loukkaantunut tuosta kommentistasi ihan valtavasti aikoinaan. En vain kyennyt tarkastelemaan itseäni ikäänkuin ulkopuolelta, ei ollut itsereflektiokykyä, mitään kykyä säädellä tunteita terveellä tavalla jne. Semmoista häpeässä ja itseinhossa uimista. Varmaan se voi lohduttaa ettei ole ainoa mutta eihän se sairaudessa vellominen ja lässyttäminen tosiaan mihinkään vie. 

Jos nyt vie mikään. En minäkään triggeröidy, mutta näin yli viisikymppisenä, reippaasti 30 vuotta sairastaneena tiedän, ettei niitä parannuskeinoja juurikaan ole. Minusta on kiva keskustella aiheesta tällaisella rennolla otteella anonyymina. Sen lisäksi on todettava, etten ainakaan minä olen oksentanut nuoruusvuosieni jälkeen laihdutustarkoituksessa. Ihan muut keinot tässä on käytössä. 

Oksensin 8-10 kertaa päivässä lukioaikana, se oli anoreksiaa ja bulimiaa yhtäaikaa ja vuorotellen. Sitten oli poissa tai taustalla pitkää ja nyt taas hyvä laihdutus päällä. Ja ikää vähän alle 50. Tavoite on siinä 55kg ja nyt 75kg. Ja on ällöttävä olo, mutta vuosia vaan meni kun en jaksanut ajatella syömisiä. En ole oksentanut sentään, siitä tulee loppupäiväksi nykyään hirveä olo.

Mun syömiseni häiriintyi kroonisten suolistovaivojen myötä, joille ei löytynyt mitään selitystä. Tai no... Näin jälkeenpäin tuntuu, että kaikella on ollut psykologinen tausta. Etten koskaan edes oikeasti halunnut elää. Koska alussa niin perustavanlaatuisesti en tullut rakastetuksi ja opin, etten ole rakkauden arvoinen. Nyt kun näitä on pari vuosikymmentä käsitellyt, ehkä tässä voi vielä jotain muutosta tapahtuakin, neljänkympin korvilla ja tästä eteenpäin...

Edellinen jatkaa: ehkä noista siirrytty nyt ortoreksian puolelle. 

Must tuntuu että kaikki laihat keski-ikäiset sairastaa syömishäiriötä