Arka aihe: syömishäiriö aikuisiässä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Johtuuko tuo itseinhosta vai mistä? Miksi vihaatte itseänne niin paljon?

Hei,

minun tapauksessani ainakin todennäköisesti johtuu. Olen epäonnistunut keskimäärin kaikessa, missä ihminen voi epäonnistua. En ole millään mittarilla arvokas tai edes kelvollinen. Minulla on kohtuullisen paljon osaamista kirjallisuuden, filosofian ja kielten alalla, mutta yhteiskunnalla ei ole kyvyilleni minkäänlaista käyttöä. Kaikki se, missä minulla on annettavaa, on muiden silmissä turhaa. Kaiken päätteeksi olen kesän korvalla jäämässä työttömäksi, kun nykyisen tutkimusprojektini rahoitus päättyy. Uutta työtä en ole löytänyt millään, vaikka kuinka olen yrittänyt. En näe minkäänlaista tulevaisuutta. Elämässäni ei ole koskaan ollut muita tärkeitä ihmisiä kuin omat vanhempani ja muutamat läheiset sukulaiseni. Kaikkien muiden silmissä olen roska.

Vihaan itseäni ihan syystä. Sen toteamiseksi riittää alkeellinen hyödyn kalkyyli.

T. Tuo ketjun alkupuolen 33-vuotias

Tiedän, että siinä vaiheessa kun kuva omasta itsestä on täysin vääristynyt, ulkopuolisten sanomiset eivät auta yhtään mitään. Silti sanon kuitenkin, että tässä ketjussa olevien kirjoitustesi perusteella en keksi yhtäkään syytä miksi sinun pitäisi vihata itseäsi. Kirjoitat hyvää ja analyyttista tekstiä ja selkeästi vaikeasta tilanteestasi huolimatta jaksat suhtautua myötämielisesti ja jopa kannustavasti muihin kirjoittajiin. Kirjoituksillasi on ollut suuri vertaistuellinen arvo ja ne ovat myös avanneet tätä ilmiötä hyvin.

Minulle sinusta välittyy kuva ihmisestä, joka on kohdannut valtavan vaikeita asioita ja yrittäessään selviytyä niistä, on menettänyt kaiken armollisuuden itseään kohtaan. Ei mitään sellaista mistä todellakaan pitäisi alkaa itseään vihaamaan. Toivon koko sydämestäni, että elämäsi tekisi sellaisen täyskäännöksen, että tulevaisuutesi olisi parempi ja ja sen myötä löytäisit oman arvosi.

Olen vähän jopa hämilläni, kun noin nätisti kirjoitit. Kiitos ystävällisyydestäsi ja kaikkea hyvää myös Sinulle!

Minkä laisia ne ajatukset sitten ovat, jotka estävät/rajoittavat syömistä? Jossette siis halua laihtua ja ihannoi hoikkuutta? Vaikka tässä itselläni ei varsinaista syömishäiriötä ole, niin on vaikea hyväksyä vanhentuvaa kehoa.

Vierailija kirjoitti:

Minkä laisia ne ajatukset sitten ovat, jotka estävät/rajoittavat syömistä? Jossette siis halua laihtua ja ihannoi hoikkuutta? Vaikka tässä itselläni ei varsinaista syömishäiriötä ole, niin on vaikea hyväksyä vanhentuvaa kehoa.

Jollakin tasolla hallitsen sekä tunne-elämäni että ympäristön kaaosta kontrolloimalla syömistäni. Mutta kuten sanottua; en pyri ulkonäöllisiin tavoitteisiin. Minulle merkityksettömiä. En pelkää vanhenemista, haluan kuolla joka päivä. Mitä nopeammin sen parempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä laisia ne ajatukset sitten ovat, jotka estävät/rajoittavat syömistä? Jossette siis halua laihtua ja ihannoi hoikkuutta? Vaikka tässä itselläni ei varsinaista syömishäiriötä ole, niin on vaikea hyväksyä vanhentuvaa kehoa.

Jollakin tasolla hallitsen sekä tunne-elämäni että ympäristön kaaosta kontrolloimalla syömistäni. Mutta kuten sanottua; en pyri ulkonäöllisiin tavoitteisiin. Minulle merkityksettömiä. En pelkää vanhenemista, haluan kuolla joka päivä. Mitä nopeammin sen parempi.

Olis voinut olla mun kirjoittamani tämä vastaus.

Palaan vielä ketjuun, Ylellä oli alkuviikosta Saga Ylihannukselan haastattelu syömishäiriöstä. Jos kiinnostaa niin käykää lukemassa! 

Omituinen ajatus että vertaistukea nimitetään kokoontumisajoiksi. Tässä ketjussa on ollut todella hyviä kommentteja! 

Kummallista että jonkun tai joidenkin kamppailu oman terveyden kanssa herättää suuttumusta ja jopa vihaa. Silti kuitenkin julkkikset jakavat ruokailuohjeita ilman mitään koulutusta ja näitä sitten ihaillaan. Miksi näin? 

Ainakin itse olisin toivonut omaan perheeseen normaalia ruokasuhdetta jotta sitä ei joutuisi enää tässä iässä rakentamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Palaan vielä ketjuun, Ylellä oli alkuviikosta Saga Ylihannukselan haastattelu syömishäiriöstä. Jos kiinnostaa niin käykää lukemassa! 

Omituinen ajatus että vertaistukea nimitetään kokoontumisajoiksi. Tässä ketjussa on ollut todella hyviä kommentteja! 

Kummallista että jonkun tai joidenkin kamppailu oman terveyden kanssa herättää suuttumusta ja jopa vihaa. Silti kuitenkin julkkikset jakavat ruokailuohjeita ilman mitään koulutusta ja näitä sitten ihaillaan. Miksi näin? 

Ainakin itse olisin toivonut omaan perheeseen normaalia ruokasuhdetta jotta sitä ei joutuisi enää tässä iässä rakentamaan. 

"Kummallista että jonkun tai joidenkin kamppailu oman terveyden kanssa herättää suuttumusta ja jopa vihaa."

Olen ihmetellyt ihan samaa! On kuin jotkut ottaisivat syömishäiriön (tai monet muutkin mielen ongelmat) henkilökohtaisina loukkauksina. Paljon tarvitaan vielä ymmärrystä siitä, ettei kukaan sairastu tahallaan. Tietenkin ymmärtää sen, että oireilu voi ainakin asiasta tietämättömän silmin näyttää oudolta, epäkohteliaalta ja tylyltä (vaikka tarjoiluista kieltäytyminen juhlissa tms.), mutta sitä en voi käsittää, että avoin keskustelu herättää aikuisissa ihmisissä raivoa. Olisi kiva kuulla, mitä tällaisen takana on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on muitakin. Näin aikuisena asiaa joutuu vain peittelemään enemmän, koska se on "teinien sairaus". Oikeasti meitä on aika paljonkin. En oikeastaan edes tiedä naisia, joilla olisi oikeasti normaali suhde ruokaan, kun koko ajan pitäisi laihduttaa. Toisilla on vaikeampi suhde kuin toisilla.

Tuosta ajattelutavasta pitää päästä eroon, että koko ajan pitäisi laihduttaa. Riittää, että syö kohtuu terveellisesti ja liikkuu, herkkuja kohtuudella. Siksi, koska se on hyväksi terveydelle ja omalle hyvinvoinnille, eikä siksi että pitäisi olla tikkulaiha. Olen itsekin syömishäiriöoireillut laihuutta ihannoivalla 90-luvulla, enkä ikinä enää halua takaisin siihen ajatusmaailmaan, että jokainen hetki pitäisi käyttää painosta ja syömisistä stressaamiseen. Toki koitan pysyä normaalipainossa, koska suvussa on monenlaista sukurasitetta eri sairauksille, mutta tahdon silti nauttia elämästä ja syödä silloin tällöin pullan kahvin kanssa tai hyvää pastaa kokematta siitä huonoa omaatuntoa. 

Tässä puhutaan nyt ulkonäkökeskeisestä syömishäiriöstä. Se kannattaisi (hoidossa) kategorisoida aivan erikseen. On myös rakenteellista syömihäiriöisyyttä, jossa keskiössä ei ole ulkonäkö tai paino. Tai ylipäätään mikään ulkoinen.

Mikä on rakenteellinen syömishäiriö?

En nyt osaa sanoa mitä kyseinen kirjoittaja on tarkoittanut termillä rakenteellinen, mutta ihan kaikki syömishäiriöt eivät liity ulkonäköön. Valtaosa liittyy, ja käytännössä tunnetaan vain yksi syömishäiriö, joka liittyy ruoan rakenteisiin ja erilaisiin pelkoihin ja tuntemuksiin liittyen nimenomaan siihen ruokaan.

Tuo syömishäiriö on arfid nimeltään (Avoidant-Restrictive Food Intake Disorder), joka linkittyy hyvin vahvasti autismiin.

Eli tuota pitäisi hoitaa autismin yhteydessä, siihen ei tepsi samat konstit kuin vaikkapa anoreksiaan, ja syntymekanismi on erilainen. 

Mulla on tämä arfid, ja on ollut koko elämäni ajan. Olen tosi pienikokoinen, ja syömisen vähyys varmasti vaikutti pituuskasvuun aikoinaan. Painon olen onnistunut saamaan nousemaan, mutta ruuan yksipuolisuus aiheuttaa puutoksia ravintoaineiden saannissa. Suurimman ongelman nykyään se aiheuttaa kuitenkin sosiaalisiin suhteisiin, varsinkin työelämässä. En saanut lapsena oikeastaan mitään apua tai ymmärrystä, koska ei tälle sairaudelle ollut nimeäkään silloin. Koulussa lähinnä vain kiusattiin sen takia. Virallista diagnoosia mulla ei ole vieläkään, mutta tiedän nyt, että tämä arfid se on. Uusien ruokien maistaminen pelottaa edelleen, ja usein se rakenne aiheuttaa heti oksennusefektin, joskus pelkkä haju. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä laisia ne ajatukset sitten ovat, jotka estävät/rajoittavat syömistä? Jossette siis halua laihtua ja ihannoi hoikkuutta? Vaikka tässä itselläni ei varsinaista syömishäiriötä ole, niin on vaikea hyväksyä vanhentuvaa kehoa.

Jollakin tasolla hallitsen sekä tunne-elämäni että ympäristön kaaosta kontrolloimalla syömistäni. Mutta kuten sanottua; en pyri ulkonäöllisiin tavoitteisiin. Minulle merkityksettömiä. En pelkää vanhenemista, haluan kuolla joka päivä. Mitä nopeammin sen parempi.

Miten voitte kuvitella hallitsevanne mitään syömishäiriöllä, kun olette syömishäiriön orjuuttama ja se hallitsee teitä?

Haluatteko edes parantua syömishäiriöstä ja luopua siitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä laisia ne ajatukset sitten ovat, jotka estävät/rajoittavat syömistä? Jossette siis halua laihtua ja ihannoi hoikkuutta? Vaikka tässä itselläni ei varsinaista syömishäiriötä ole, niin on vaikea hyväksyä vanhentuvaa kehoa.

Jollakin tasolla hallitsen sekä tunne-elämäni että ympäristön kaaosta kontrolloimalla syömistäni. Mutta kuten sanottua; en pyri ulkonäöllisiin tavoitteisiin. Minulle merkityksettömiä. En pelkää vanhenemista, haluan kuolla joka päivä. Mitä nopeammin sen parempi.

Miten voitte kuvitella hallitsevanne mitään syömishäiriöllä, kun olette syömishäiriön orjuuttama ja se hallitsee teitä?

Haluatteko edes parantua syömishäiriöstä ja luopua siitä?

Olen eri kuin lainaamasi. Mulle se, että voin tehdä päätöksiä ruoan suhteen - esim. etten syö tai ahmin tai syön "täydellisesti" - on antanut hallinnan tunteen elämässä, jossa on ollut muita asioita, joita en pysty hallitsemaan ja jotka ovat ylittäneet oman sietokyvyn. Ja kyllä, haluan parantua - mutta se on prosessi, jossa on pitänyt ymmärtää niitä muita, hallitsemattomia asioita, oppia sietämään emotionaalisesti, ettei niille voi tehdä mitään, ja oppia uusia tapoja olla maailmassa, jossa on asioita, jotka sattuvat saatanasti eikä niille voi tehdä mitään. Omista selviytymiskeinoista voi luopua vasta siinä vaiheessa, kun kokee olevansa tarpeeksi turvassa maailmassa ilman niitä.

Siinäpä se, alkuun syömisen rajoittaminen on keino hallita itseä ja omia tunteita, voi myös kokea onnistumista. Mutta kun sairaus pahenee ja kroonistuu niin se hallitseekin sinua. Sama juttu pakko-oireiden (ocd) kanssa, tietty järjestys ja rutiinit ovat hyvästä, mutta mitä sitten kun pää hajoaa kun niitä ei pääse tekemään ja noudattamaan? 

Mulla on molemmat ja haluan parantua. Tiedän että se on omalla vastuulla ja vaatii paljon työtä. Jos ei kuitenkaan ymmärrä asioita niin olettamuksia ei kannata esittää. Sinällään on ihan hyvä tehdä asiallinen kysymys, haluatko parantua?

Olen aina ollut huono syömään. Muistamaan syödä tai välittämään koko asiasta. Syön kyllä hyvin, monipuolisesti ja paljonkin kun maistuu. Se vaan helposti unohtuu kahdeksi kolmeksi päiväksi. Vuosi sitten sain autismipaperit ja uskon että tämä on yksi piirteitäni. Huijaan ravinteilla ja smoothieilla nykyään ja yritän syödä säännöllisesti mutta ei se aina suju kellonkaan kanssa keski-ikää kolkuttelevalta tädiltä. Kehokuvani on muutenkin outo, asun täällä sisällä enkä esim jaksaisi lähteä vessaan tekemisiltäni. Häiriöksi koko fyysinen keho jatkuvine tarpeineen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä laisia ne ajatukset sitten ovat, jotka estävät/rajoittavat syömistä? Jossette siis halua laihtua ja ihannoi hoikkuutta? Vaikka tässä itselläni ei varsinaista syömishäiriötä ole, niin on vaikea hyväksyä vanhentuvaa kehoa.

Jollakin tasolla hallitsen sekä tunne-elämäni että ympäristön kaaosta kontrolloimalla syömistäni. Mutta kuten sanottua; en pyri ulkonäöllisiin tavoitteisiin. Minulle merkityksettömiä. En pelkää vanhenemista, haluan kuolla joka päivä. Mitä nopeammin sen parempi.

Miten voitte kuvitella hallitsevanne mitään syömishäiriöllä, kun olette syömishäiriön orjuuttama ja se hallitsee teitä?

Haluatteko edes parantua syömishäiriöstä ja luopua siitä?

Olen eri kuin lainaamasi. Mulle se, että voin tehdä päätöksiä ruoan suhteen - esim. etten syö tai ahmin tai syön "täydellisesti" - on antanut hallinnan tunteen elämässä, jossa on ollut muita asioita, joita en pysty hallitsemaan ja jotka ovat ylittäneet oman sietokyvyn. Ja kyllä, haluan parantua - mutta se on prosessi, jossa on pitänyt ymmärtää niitä muita, hallitsemattomia asioita, oppia sietämään emotionaalisesti, ettei niille voi tehdä mitään, ja oppia uusia tapoja olla maailmassa, jossa on asioita, jotka sattuvat saatanasti eikä niille voi tehdä mitään. Omista selviytymiskeinoista voi luopua vasta siinä vaiheessa, kun kokee olevansa tarpeeksi turvassa maailmassa ilman niitä.

Tai löytää paremmat/uudet selviytymiskeinot. Jokaisella on omansa, toiset sairaampia osa terveempiä. Subjektiivista tuokin. Kukaan - yksikään- ei kestä ihmisyydessään maailmaa ilman jonkinlaisia pehmentimiä. Minulla tällaiset. Nuoremmille suosittelen ehdottomasti hoitoa ja parempien etsintää, itse olen jo liian vanha (ja sairaskin).

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ollut huono syömään. Muistamaan syödä tai välittämään koko asiasta. Syön kyllä hyvin, monipuolisesti ja paljonkin kun maistuu. Se vaan helposti unohtuu kahdeksi kolmeksi päiväksi. Vuosi sitten sain autismipaperit ja uskon että tämä on yksi piirteitäni. Huijaan ravinteilla ja smoothieilla nykyään ja yritän syödä säännöllisesti mutta ei se aina suju kellonkaan kanssa keski-ikää kolkuttelevalta tädiltä. Kehokuvani on muutenkin outo, asun täällä sisällä enkä esim jaksaisi lähteä vessaan tekemisiltäni. Häiriöksi koko fyysinen keho jatkuvine tarpeineen.

Tuo viimeinen virkkeesi - häiriöksi koko fyysinen keho jatkuvine tarpeineen - kiteyttää kaiken. Miten samastunkaan...! Tunnen aivan samoin. Aineellinen ruumis on kuin jatkuva ärsyke, huomiota vievä ja sitä alati vaativa. Se on kuin tauotta korvan juuressa piippaava pesukone tai itikka, jota ei voi hätistää pois. Turha, piinaava, vaativa, arvoton.

Tästä nimenomaisesta kysymyksestä päädyin kirjoittamaan kirjan, jonka naamioin fantasiaromaaniksi. Olisi hauska tietää, kuinka moni lukija hoksaa ytimen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ollut huono syömään. Muistamaan syödä tai välittämään koko asiasta. Syön kyllä hyvin, monipuolisesti ja paljonkin kun maistuu. Se vaan helposti unohtuu kahdeksi kolmeksi päiväksi. Vuosi sitten sain autismipaperit ja uskon että tämä on yksi piirteitäni. Huijaan ravinteilla ja smoothieilla nykyään ja yritän syödä säännöllisesti mutta ei se aina suju kellonkaan kanssa keski-ikää kolkuttelevalta tädiltä. Kehokuvani on muutenkin outo, asun täällä sisällä enkä esim jaksaisi lähteä vessaan tekemisiltäni. Häiriöksi koko fyysinen keho jatkuvine tarpeineen.

Tuo viimeinen virkkeesi - häiriöksi koko fyysinen keho jatkuvine tarpeineen - kiteyttää kaiken. Miten samastunkaan...! Tunnen aivan samoin. Aineellinen ruumis on kuin jatkuva ärsyke, huomiota vievä ja sitä alati vaativa. Se on kuin tauotta korvan juuressa piippaava pesukone tai itikka, jota ei voi hätistää pois. Turha, piinaava, vaativa, arvoton.

Tästä nimenomaisesta kysymyksestä päädyin kirjoittamaan kirjan, jonka naamioin fantasiaromaaniksi. Olisi hauska tietää, kuinka moni lukija hoksaa ytimen.

Kanssa-autistina - ja syömishäiriäisenä - romaanisi kiinnostaisi kovasti. Harmi että kirjoittelemme tällaisella perseilypalstalla ä, jossa jokainen tunniste olisi suisidaalisempaa kuin syömishäröily ikinä.

Miten koette vaihdevuosi-ikäisen naisen muuttuvan kehon ja mielen vaikutukset? Onko riski syömishäiriön syntymiselle tai uudelleen heräämiselle suuri? Kaikki tuntuu murenevan elämässä, vireys ja energia poissa, elämän hallinta kateissa. Mutta hei, voisinkin saada hallinnan takaisin… Houkutus on suuri. Vai onko?

Vierailija kirjoitti:

Miten koette vaihdevuosi-ikäisen naisen muuttuvan kehon ja mielen vaikutukset? Onko riski syömishäiriön syntymiselle tai uudelleen heräämiselle suuri? Kaikki tuntuu murenevan elämässä, vireys ja energia poissa, elämän hallinta kateissa. Mutta hei, voisinkin saada hallinnan takaisin… Houkutus on suuri. Vai onko?

En muista lähdettä mutta jostain olen lukenut että aina kun hormonitoiminta muuttuu kehossa, pääosin iän myötä, niin se on otollinen aika joko sairastua tai vanha sairaus voi pulpahtaa uudelleen esille. Toki hormonit vaikuttavat paljon myös mieleen joten ei ole pelkästään fyysinen juttu. Vähän ohiksena Suomessa on jankutettu iät ja ajat että allergiat on pikkulasten juttu, siedätystä vaan vaikka naama punaisena ja suu rakoilla. Kokemuksesta tiedän että allergiat tai yliherkkyydet voi puhjeta jopa vaihdevuosi-iässä. 

Älä loukkaannu mutta neuvoisin hakemaan hallintaa ja elämäniloa muusta kuin syömishäiriöstä. Tämä ei ole hyvää elämää kuten voit ketjusta lukea. Lisäksi jos tilanne pääsee tosi pahaksi niin hoitoa on vaikeaa saada ainakin julkiselta puolelta, eivät edes erikoislääkärit usko asiaasi. Saat todennäköisesti vaihdevuosilääkityksen tai masennuslääkkeet kouraan sekä melatoniinireseptin. On tietysti lääkärin ja potilaan asia pohtia ovatko nämä tarpeellisia? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ollut huono syömään. Muistamaan syödä tai välittämään koko asiasta. Syön kyllä hyvin, monipuolisesti ja paljonkin kun maistuu. Se vaan helposti unohtuu kahdeksi kolmeksi päiväksi. Vuosi sitten sain autismipaperit ja uskon että tämä on yksi piirteitäni. Huijaan ravinteilla ja smoothieilla nykyään ja yritän syödä säännöllisesti mutta ei se aina suju kellonkaan kanssa keski-ikää kolkuttelevalta tädiltä. Kehokuvani on muutenkin outo, asun täällä sisällä enkä esim jaksaisi lähteä vessaan tekemisiltäni. Häiriöksi koko fyysinen keho jatkuvine tarpeineen.

Tuo viimeinen virkkeesi - häiriöksi koko fyysinen keho jatkuvine tarpeineen - kiteyttää kaiken. Miten samastunkaan...! Tunnen aivan samoin. Aineellinen ruumis on kuin jatkuva ärsyke, huomiota vievä ja sitä alati vaativa. Se on kuin tauotta korvan juuressa piippaava pesukone tai itikka, jota ei voi hätistää pois. Turha, piinaava, vaativa, arvoton.

Tästä nimenomaisesta kysymyksestä päädyin kirjoittamaan kirjan, jonka naamioin fantasiaromaaniksi. Olisi hauska tietää, kuinka moni lukija hoksaa ytimen.

Kanssa-autistina - ja syömishäiriäisenä - romaanisi kiinnostaisi kovasti. Harmi että kirjoittelemme tällaisella perseilypalstalla ä, jossa jokainen tunniste olisi suisidaalisempaa kuin syömishäröily ikinä.

Ehkä uskallan sanoa, että pienehköltä kustantamolta viime vuonna tullut kirja. Kotimaista fantasiaa julkaistiin kumminkin melko paljon.

Vierailija kirjoitti:

Miten koette vaihdevuosi-ikäisen naisen muuttuvan kehon ja mielen vaikutukset? Onko riski syömishäiriön syntymiselle tai uudelleen heräämiselle suuri? Kaikki tuntuu murenevan elämässä, vireys ja energia poissa, elämän hallinta kateissa. Mutta hei, voisinkin saada hallinnan takaisin… Houkutus on suuri. Vai onko?

Elämän taitekohtiin liittyy suurempi uusiutumisen riski. Vaihdevuosissa kehossa tapahtuu niin paljon odotettua ja odottamatonta, ettei ole ihme, jos joitakin vanhoja kaavoja ja toimintamalleja nousee pintaan. Toisaalta haluaisin uskoa, että kertynyt elämänkokemus ja jo kertaalleen saadut osumat voisivat suojata ja auttaa karttamaan samoja vanhoja ansoja. Laukaisevia tekijöitä voi tulla paljonkin, mutta niihin reagoiminen lienee tosi yksilöllistä.

Minulla viimeisimpänä laukaisijana on ollut työttömäksi jääminen. Valitsen mieluummin VSED-tyyppisen poismenon kuin sen, että olisin taakka yhteiskunnalle. Vielä kuitenkin yritän työnhakua, vaikka heikolta näyttää.

Vierailija kirjoitti:

Miten koette vaihdevuosi-ikäisen naisen muuttuvan kehon ja mielen vaikutukset? Onko riski syömishäiriön syntymiselle tai uudelleen heräämiselle suuri? Kaikki tuntuu murenevan elämässä, vireys ja energia poissa, elämän hallinta kateissa. Mutta hei, voisinkin saada hallinnan takaisin… Houkutus on suuri. Vai onko?

Mulla ainakin on täysi työ saada pää pidettyä kasassa, kun kroppa romuttuu vähä vähältä. En todellakaan nauti tästä elämänvaiheesta. Liikaa tapahtuu hallitsemattomasti ja liian nopeasti, ja kyllä, oireilu totisesti houkuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten koette vaihdevuosi-ikäisen naisen muuttuvan kehon ja mielen vaikutukset? Onko riski syömishäiriön syntymiselle tai uudelleen heräämiselle suuri? Kaikki tuntuu murenevan elämässä, vireys ja energia poissa, elämän hallinta kateissa. Mutta hei, voisinkin saada hallinnan takaisin… Houkutus on suuri. Vai onko?

Mulla ainakin on täysi työ saada pää pidettyä kasassa, kun kroppa romuttuu vähä vähältä. En todellakaan nauti tästä elämänvaiheesta. Liikaa tapahtuu hallitsemattomasti ja liian nopeasti, ja kyllä, oireilu totisesti houkuttaa.

Minä oireilen ihan huolella 🙄 Koko homma starttasi pahemmin kuin koskaan.