Lue keskustelun säännöt.
Äitini ei suostu maksamaan kotihoidosta eikä suostu vanhainkotiin eikä muuttamaan lähemmäs meitä lapsiaan.
21.04.2026 |
Silti meidän pitäisi hänet huoltaa ja hänt auttaa. Asuu omakotitalossa yksin eikä suostu myymään eikä muuttamaan toiselle paikkakunnalle. On laittanut totaalisesti liinat kiinni kaiken suhteen eikä suostu tulemaan yhtään vastaan. Kun puhun siitä, kun hänen vointinsa huononee eikä pärjää enää itsekseen niin sitten ei ole vaihtoehtoja kuin paikka vanhainkodista, jos ei huoli ulkopuolisia kotiinsa eikä suostu muuttamaan paikkakunnalta hän aloittaa rähjäämisen mitem häntä ei mihinkään laitokseen suljeta.
Mitä tässä nyt pitäisis siis tehdä? Asun itse perheeni kanssa 3 tunnin ajomatkan päässä hänestä ja meillä on tosiaan oma elämämme täällä, oma koti, työt ja lapsen koulu, emme tosiaan ole muuttamassa pois. Siskoni asuu vielä kauempana eikä hänellä muutto tule kysymykseenkään miehen työn takia.
Mikä tässä siis auttaa? Antaa olla, lopettaa vääntäminen ja paha sanoa näin, mutta mitä muita vaihtoehtoja on kuin jättää hänet sitten oman onnensa nojaan? Alan olemaan loppu tähän touhuun.
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
76-vuotias ei ole vielä kovin vanha ja voi hyvin pärjätä omakotitalossa yksin vielä 10 vuotta. Ymmärrän, ettei halua muuttaa jos kaikki tuttavatkin samalla paikkakunnalla. Alkaisin pikkuhiljaa esittelemään helpompi vaihtoehtoja elämään, esim. valmisruoka kerran tai kaksi viikossa ruoanlaiton sijaan, ostettu apu ikkunanpesuun tms. Näkisi, ettei se niin vaarallista ole jos ei kaikkea tee itse.
Tämä! Ei ap:n äiti vielä missään hoivakoti-iässä ole. Eikä ollenkaan kaikille tule muistisairautta, vaikka sitä täällä aina tarjotaan. Oma äitini oli samanlainen jäärä, tosin osti kyllä siivousapua.
Olisin äidin kanssa yhteyksissä voimieni mukaan. Auttaisin joissain asioissa (asioiden järjestely/selvittely, laskut, jos tarvitsee niissä apua, ym.), mutta en auta asioissa, jotka ovat oma valinta (omakotitalon työt) tai joihin on helposti apua saatavissa/ostettavissa. Enkä hyppäisi minkään kaukosäätimen pariston takia, voisin kyllä puhelimessa neuvoa vaihtoa.
Pidä ap omat rajasi. Älä turhaan jankkaa äitisi kanssa, hän on valintansa tehnyt. Jos valittaa asioista, toteat kylmän rauhallisesti, että niihin on kyllä apua paikkakunnalta saatavissa.
Juuri näin. En minäkään usko, että aloittajan äiti olisi vielä mitään hoivakotipaikkaa saamassa, mutta jos tarvitsee erilaisia palveluita, sitten hankkii niitä. Jos paikkakunnalta ei palveluita löydy, muuttaa sellaiseen paikkaan, mistä löytyy.
Tähän kyllä sanoisin sellaisenkin asian, että joskus vanhus heittäytyy omaisilleen avuttomaksi, mutta muille ihmisille taas ei. Syynä ei ole se, että tarvitsisi just silloin ja just sitä apua, vaan haluaa vain omaistensa seuraa. Havahduin itse tähän silloin, kun äitini muistisairaus paheni niin, että äidistä ei ollut enää isälle juttuseuraa. Isä saattoi laittaa tekstarin, että tarvitsee mun apua, ja mä vastasin, että olen just eäpalaverissa ja tulen käymään lounastauolla. Kun menin vanhemmilleni, siellä oli kahvit keitetty ja pöytä katettu koreaksi. Alussa jäinkin isän kanssa kahville kunnnes huomasin kuvion. Isä olisi ihan itsekin saanut vaihdettua kaukosäätimeen pariston tai kukkaruukun siirtäminen parvekkeelle voinut odottaa parikin viikkoa. Lakkasin jäämästä kahville ja hoidin vaan paristonvaihdon tai kukkaruukun siirtämisen ja menin takaisin kotiin jatkamaan etätyöpäivää. Tämän tapaiset isän yhteydenotot sitten loppuuivatkin. Vanhus siis saattaa käyttää avuntarvettaan tekosyynä saadakseen läheisistään seuraa. Siivousfirman työntekijä ei ole sama asia kuin oma tytär tai poika. Vanhusten - kuten muidenkin - yksinäisyys on kipeä asia. Varsinkin, jos elää niin vanhaksi, että on siinä sisarus- ja serkussarjassa viimeinen elossa. Kenties kaikki ystävätkin jo joko haudassa tai hoivakodeissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kutsu sinne tai käyttäkää juttelemassa asiasta jonkun terveyspuolen henkilön kanssa. Ehkä kuuntelee häntä paremmin, kun vielä selostatte kaikki ongelmat tuolle ammattilaiselle etukäteen. Jos näkee, että on kivoja ammattilaisia ja homma sujuu ihan juohevasti, niin mieluummin kai kumminkin niin kuin että lapsille tarvitsisi kaikki asiat kertoa.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymyshän ei ole siitä ketä uskotaan ketä ei. Vaan edelleen siitä itsemääräämisoikeudesta. Itsestään voi määrätä ei siitä mitä muiden kuuluisi tehdä tai mikä sinusta olisi hänen kohdallaan tarpeellista.
Kysymys on nimenomaan siitä, ketä uskoa ja ketä ei. JOS siis jotain sattuu ja aletaan kyselemään, miksi vanhuksesta ei ole huolehdittu. Vanhushan saattaa myöhemmin itse väittää, että "kyllä minä olisin apua halunnut, mutta kun...". Itsemääräämisoikeus on ihan hyvä asia ja vanhuksella on oikeus maata vaikka viikon lörssönit housuissaan, jos haluaa. Mutta se merkintä on tärkeä niin omaisille kuin viranomaisillekin, että jotain on sentään yritetty, mutta vanhus itse kieltäytynyt.
Eu sillä merkinnällä ole mitään merkitystä enää viikon tai kahden päästä. Tilanne on voinut muuttua moneen kertaan.
Siitä että kotiapua ei ole järjestetty ei kyllä syytettä heitteillejätöstä oli siitä merkintä tai ei.
Heitteille jättö voi tulla kyseeseen jos henkilö selvästi on sairaalahoidon tarpeessa, eikä häntä sairaalahoitoon toimiteta tai soiteta sinne hätäkeskukseen. Sitä tilannetta ei kyllä tässä kohtaa on vaikea aloittajan tilanteessa olevan.
Nyt erehdyt. Läheskään kaikki kotona pärjäämättömät eivät tarvitse sairaalahoitoa. Varsin usein kyse on siitä, että eivät pärjää enää tavallisissa arkisissa toiminnoissaan. Kuten vessassa tai pesulla käynnistä, ruuanlaitosta, kaupassa käynnistä, siivouksesta jne. Ei nuo ongelmat edellytä lääketieteellistä hoitoa sairaalassa. Suomessa kyllä on iso ongelma siinä, että muutakaan akuuttipaikkaa ei tällaisille vanhuksille ole kuin sairaalan päivystys. Ja sitten ne päivystykset ruuhkautuvat, kun mummoja ja pappoja ei saada sieltä siirrettyä minnekään muuallekaan. Mitään sairaanhoitoa ( = tutkimuksia, hoitotoimenpiteitä, uusia lääkityksiä tms) he eivät tarvitse. Joo, vointi voi muuttua nopeastikin, mutta oikeasti on aika tärkeää, että ilmoitus vanhuksen kotona pärjäämättömyydestä menee viranomaisille tietoon ajoissa eikä vasta sitten, kun naapurit ilmoittaa seinän takaa tulevasta kalmon hajusta. Näin kärjistetysti sanottuna.
Isäni halusi, että äiti saa olla loppuun asti kotona. Oli sen joskus aikoinaan äidille luvannutkin. Myös minä ja siskoni toivottiin, että äiti saa olla loppuun asti kotona. Koska isä kieltäytyi kuitenkin kaikesta ulkopuolisesta avusta eikä itsekään pystynyt äidistä huolehtimaan, alkoi koti-päivystys-koti-päivystys -rumba. Lopulta Peijaksessa lääkäri ilmoitti isälle, että äitiä ei enää kotiuteta, jos isä ei edelleenkään suostu ulkopuoliseen apuun. Sitten suostui. Tuokin rumba olisi jäänyt pois, jos isä olisi jo aiemmin suostunut ulkopuoliseen apuun. Ei äitikään mitään sairaalahoitoa tarvinnut, mutta kun isän piti olla känkkäränkkä. Nyt äitini katselee jo pilvenreunalta ja mun siskoni saa taistella känkkäränkän kanssa.
En ole vittänyt että aina se joka ei pärjää kotona tarvitsisi sairaalahoitoa. Ihan turhaan jankkaat siitä. Kotoma pärjäämättömyus ilman että on sairaalahoidon tarvetta ei ole kyllä myöskään peruste heitteille jätölle kuten jossain aikaisemmassa kommentissasi väitit.
Huoli-ilmoitusta ei pidä tehdä jos pelkää että kyse olisi heitteillejätöstä. Silloin soitetaan häkeen.
Huoli-ilmoituksen voi tehdä mutta pitää myös ymmärtää että se välttättä ei johda mihinkään eikä sen avulla vastuuta siirretä kenellekään.
Minun äitini oli 80-vuotias kun huomasin, että muisti alkoi mennä ja pärjääminen heikkoa. Häntä ei huolittu hoitolaitokseen, vaan lääkäri kysyi äidiltäni, haluaako hän olla kotona? Arvaatteko, mitä vanha ihminen vastaa tuollaiseen kysymykseen.
Sitten eräänä syysiltana hän oli lähtenyt t-paita päällään pimeään hortoilemaan. Onneksi oli pieni kylä, jossa asui ja vastaan tuli naapuri, joka tunsi hänet ja vei kotiin.
Vasta tämän jälkeen pääsi hoitolaitokseen.
On todella vaikeaa saada vanhuksille asianmukaista hoitoa.
Vierailija kirjoitti:
No ei hän pääsisi kuin yksityiseen n. 7000 euroa kuussa. Ei edes talon myymisellä montaa vuotra siellä asuttaisi.
Palvelu asuminen on 85% tuloista, yksityiselle saa pienempi tuloinen tarvittaessa palvelu setelin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymyshän ei ole siitä ketä uskotaan ketä ei. Vaan edelleen siitä itsemääräämisoikeudesta. Itsestään voi määrätä ei siitä mitä muiden kuuluisi tehdä tai mikä sinusta olisi hänen kohdallaan tarpeellista.
Kysymys on nimenomaan siitä, ketä uskoa ja ketä ei. JOS siis jotain sattuu ja aletaan kyselemään, miksi vanhuksesta ei ole huolehdittu. Vanhushan saattaa myöhemmin itse väittää, että "kyllä minä olisin apua halunnut, mutta kun...". Itsemääräämisoikeus on ihan hyvä asia ja vanhuksella on oikeus maata vaikka viikon lörssönit housuissaan, jos haluaa. Mutta se merkintä on tärkeä niin omaisille kuin viranomaisillekin, että jotain on sentään yritetty, mutta vanhus itse kieltäytynyt.
Eu sillä merkinnällä ole mitään merkitystä enää viikon tai kahden päästä. Tilanne on voinut muuttua moneen kertaan.
Siitä että kotiapua ei ole järjestetty ei kyllä syytettä heitteillejätöstä oli siitä merkintä tai ei.
Heitteille jättö voi tulla kyseeseen jos henkilö selvästi on sairaalahoidon tarpeessa, eikä häntä sairaalahoitoon toimiteta tai soiteta sinne hätäkeskukseen. Sitä tilannetta ei kyllä tässä kohtaa on vaikea aloittajan tilanteessa olevan.
Nyt erehdyt. Läheskään kaikki kotona pärjäämättömät eivät tarvitse sairaalahoitoa. Varsin usein kyse on siitä, että eivät pärjää enää tavallisissa arkisissa toiminnoissaan. Kuten vessassa tai pesulla käynnistä, ruuanlaitosta, kaupassa käynnistä, siivouksesta jne. Ei nuo ongelmat edellytä lääketieteellistä hoitoa sairaalassa. Suomessa kyllä on iso ongelma siinä, että muutakaan akuuttipaikkaa ei tällaisille vanhuksille ole kuin sairaalan päivystys. Ja sitten ne päivystykset ruuhkautuvat, kun mummoja ja pappoja ei saada sieltä siirrettyä minnekään muuallekaan. Mitään sairaanhoitoa ( = tutkimuksia, hoitotoimenpiteitä, uusia lääkityksiä tms) he eivät tarvitse. Joo, vointi voi muuttua nopeastikin, mutta oikeasti on aika tärkeää, että ilmoitus vanhuksen kotona pärjäämättömyydestä menee viranomaisille tietoon ajoissa eikä vasta sitten, kun naapurit ilmoittaa seinän takaa tulevasta kalmon hajusta. Näin kärjistetysti sanottuna.
Isäni halusi, että äiti saa olla loppuun asti kotona. Oli sen joskus aikoinaan äidille luvannutkin. Myös minä ja siskoni toivottiin, että äiti saa olla loppuun asti kotona. Koska isä kieltäytyi kuitenkin kaikesta ulkopuolisesta avusta eikä itsekään pystynyt äidistä huolehtimaan, alkoi koti-päivystys-koti-päivystys -rumba. Lopulta Peijaksessa lääkäri ilmoitti isälle, että äitiä ei enää kotiuteta, jos isä ei edelleenkään suostu ulkopuoliseen apuun. Sitten suostui. Tuokin rumba olisi jäänyt pois, jos isä olisi jo aiemmin suostunut ulkopuoliseen apuun. Ei äitikään mitään sairaalahoitoa tarvinnut, mutta kun isän piti olla känkkäränkkä. Nyt äitini katselee jo pilvenreunalta ja mun siskoni saa taistella känkkäränkän kanssa.
No jos ihminen ei yhtäkkiä pääse esimerkiksi vessaan (käyttämäsi esimerkki), niin kyllä syy pitäisi ensin selvittää, vaikka olis 100v. Toi ajatus, että ei sairalaa tarvita, on vaan vanha, on kyllä aika yleinen. Jos kotihoidon asiakkaan voinnissa tapahtuu muutosta, niin usein vaan lisätään apua, esim. aletaan auttaa sinne vessaan. Mut mitä siellä on taustalla? Joku sairaus, lääkkeen vaikutus, ravinto, kivut? Edes pissanäytettä ei aina oteta. Nämä sun tyyliset, jotka jo aloittaa toiselle vastaamisen "Nyt erehdyt." tyypit on pahimpia. Kun MINÄ vain tiedän ja olen oikeassa.
Tottakai syy on hyvä selvittää, mutta sairaalan päivystys ei nyt välttämättä ole se oikea paikka, mihin housuihinsa pissannut vanhus pitää ensimmäisenä toimittaa. Ihan hyvin riittää, että varaa ajan lääkäriin. Kotihoitokin voi sen pissanäytteen ottaa, mutta jos vanhus ei edes huoli mitään kotihoitoa, niin omaisenko pitäisi se pissanäyte käydä ottamassa? Vai naapurin? Tässä koko ketjussahan puhutaan siitä, että vanhus EI HALUA ulkopuolista apua. Ei edes kotihoitoa.
Mun isäni kohdalla liikkumisen vaikeuksien syy selvisi jo vuosia sitten. Etenevä nivelrikko. Jos mä nyt kärräisin isän kottikärryillä Peijaksen päivystykseen, niin ei ne siellä sille nivelrikolle mitään tekisi. Miettisivät vaan, voiko isän vielä kotiuttaa vai pitääkö löytää joku muu loppusijoituspaikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei hän pääsisi kuin yksityiseen n. 7000 euroa kuussa. Ei edes talon myymisellä montaa vuotra siellä asuttaisi.
Palvelu asuminen on 85% tuloista, yksityiselle saa pienempi tuloinen tarvittaessa palvelu setelin
Niin mikäli on hoidon tarve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaiha puhelinumeros ja anna toisen kuolla pois vittuilemasta
Pissanäytteenhän pitää jonkun määrätä. Jos vanhuksella on kotihoito kotihoito voi määräyksen joissakin tapauksissa pyytää lääkäriltä. Jos sitä mahdollisuutta ei ole vanhus menee lääkäriin ja lääkäri määrää se otetaanko pissanäyte vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millaista apua hän siis tarvitsee? Aloituksesta saa sen kuvan, että hän vaatii kyllä hyppäämään sinne avuksi?
Muutenhan hän saa asua talossaan jos ei alasti ja sekavana hortoa pihoilla tai aivan liikuntakyvyttömänä makaa jossain. Mutta teidänkään ei tarvitse autoilla sinne häntä auttamaan kun muu ei kelpaa.
Asun itse ilman juoksevaa vettä tai autoa aika syrjässä ja olen liikunta -ja näkövammainen ja ajokiellossa (ihan syystä). Jotkut tätä välillä kauhistelleet ja kerran sairaalan sossu jolle minulla ei edes ollut mitään asiakkuutta teki minusta huoli-ilmoituksen, minkä koin hyvin loukkaavana. Onneksi se hoitui puhelimessa nopeasti. Yleensäkään en enää halua edes hoitoa vaivoihini.
Minulla ei ole pyörätuolia, koska en halua, eikä vanhassa talossa sillä pitkälle pääsisi. Kepit hyvä kun toinen käsi kuitenkin toimii hyvin ja toinen ok. Huonoina päivinä sitten ryömin tai laahaudun, semmoista se on. En halua tänne ulkopuolista apua, en halua että vieras ihminen koskee minuun.
Ihmetyttää välillä kun ihan minua paremmassa kunnossa olevaa vanhusta kohdellaan kuin syyntakeetonta vain koska läheisillä olisi parempi olo jos hänet laitettaisiin laitokseen tai johonkin vanhusyksiöön.
Kai sä tiedät ettei sinne vanhainkotiin tai ympärivuorokautiseen laitoshoitoon noin vain mennä asumaan? Palvelutarve arvioidaan, tietyt kriteerit ja pitää täyttyä ja siltikin paikkaa joutuu jonottamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos äiti on terve päästään, hän kyllä tajuaa aikanaan ettei enää jaksa yksin talossaan. Silloin on pakko antaa periksi ja muuttaa tai hyväksyä kotiin apua. Jos taas on muistisairautta niin silloin on eri asia.
Antaa itse siivota ja valmistaa ruokansa. Silloin pystyy elämään kotonaan pitempään, kun on toimintakykyinen. Jos kaikki tehdään valmiiksi, taantuu nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymyshän ei ole siitä ketä uskotaan ketä ei. Vaan edelleen siitä itsemääräämisoikeudesta. Itsestään voi määrätä ei siitä mitä muiden kuuluisi tehdä tai mikä sinusta olisi hänen kohdallaan tarpeellista.
Nämä itsestään määrääjäät määräävät myös mieluusti muiden ajankäytöstä, kohtuuttomuus on heille tuntematon käsite. Ei haluaa ketään kotihoitajaa ja sitten soitellaan päivittäin saatan kuolla pian puheluita. Lopulta on 2...3 päivää kotona kaatuneena, sen jälkeen 6 kk sairaalassa ja lopulta hoitokodissa. Kunto ja ymmärrys romahti siihen kaatumiseen.
Niin itsemääräämisoikeus on myös sillä jolle soitetaan. Ei mikään pakota vastaamaan äidin puheluun. Sinä päätät vastaatko vai et. Samoin kuin äiti päättää vastaako hän viranomaisen yhteydenottoon vai ei.
Siinä on omainen tukalassa välikädessä kun.se soittelija on oikeasti en pärjää kotona, mutta en halua kotihoitajaa kunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotihoito ei ole mistään kotoisin. Jakaa pillerit. Kalliskin kuin mikä. Enolla oli, eikä tyttöset suostuneet auttamaan peseytymisessäkään. Rahat meni.
Eno ei taida olla enää elossa? Nykyään lääkkeet jakaa lääkeautomaatti eikä hoitaja. Se tulee halvaksi. Kotihoito ei ehdi auttaa peseytymisessä, sitä varten on eri taho.
Jos vanhus ei kykene peseytymään niin sitten ei peseydy.
Ei sovellu enää yksin kotona asumaan, jos ei pysty peseytymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymyshän ei ole siitä ketä uskotaan ketä ei. Vaan edelleen siitä itsemääräämisoikeudesta. Itsestään voi määrätä ei siitä mitä muiden kuuluisi tehdä tai mikä sinusta olisi hänen kohdallaan tarpeellista.
Nämä itsestään määrääjäät määräävät myös mieluusti muiden ajankäytöstä, kohtuuttomuus on heille tuntematon käsite. Ei haluaa ketään kotihoitajaa ja sitten soitellaan päivittäin saatan kuolla pian puheluita. Lopulta on 2...3 päivää kotona kaatuneena, sen jälkeen 6 kk sairaalassa ja lopulta hoitokodissa. Kunto ja ymmärrys romahti siihen kaatumiseen.
Niin itsemääräämisoikeus on myös sillä jolle soitetaan. Ei mikään pakota vastaamaan äidin puheluun. Sinä päätät vastaatko vai et. Samoin kuin äiti päättää vastaako hän viranomaisen yhteydenottoon vai ei.
Siinä on omainen tukalassa välikädessä kun.se soittelija on oikeasti en pärjää kotona, mutta en halua kotihoitajaa kunnossa.
Riippuu ihan ihmisestä. Jos ymmärtää että siinä tilanteessa ei ole juurikaan tehtävissä niin ei välttämättä.
Asioista kannattaa puhua suoraan. Se hyvin harvoin mihinkään johtaa että taistellaan tarvitaanko kotihoitoa vai ei. Kannattaa tehdä selväksi että se ei ole mahdollista että kotonapärjäminen olisi omaisten vastuulla. Jos vanhus haluaa asua kotona hänen on joko hyväksyttävä ne palvelut tai pärjättävä ilman.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymyshän ei ole siitä ketä uskotaan ketä ei. Vaan edelleen siitä itsemääräämisoikeudesta. Itsestään voi määrätä ei siitä mitä muiden kuuluisi tehdä tai mikä sinusta olisi hänen kohdallaan tarpeellista.
Kysymys on nimenomaan siitä, ketä uskoa ja ketä ei. JOS siis jotain sattuu ja aletaan kyselemään, miksi vanhuksesta ei ole huolehdittu. Vanhushan saattaa myöhemmin itse väittää, että "kyllä minä olisin apua halunnut, mutta kun...". Itsemääräämisoikeus on ihan hyvä asia ja vanhuksella on oikeus maata vaikka viikon lörssönit housuissaan, jos haluaa. Mutta se merkintä on tärkeä niin omaisille kuin viranomaisillekin, että jotain on sentään yritetty, mutta vanhus itse kieltäytynyt.
Eu sillä merkinnällä ole mitään merkitystä enää viikon tai kahden päästä. Tilanne on voinut muuttua moneen kertaan.
Siitä että kotiapua ei ole järjestetty ei kyllä syytettä heitteillejätöstä oli siitä merkintä tai ei.
Heitteille jättö voi tulla kyseeseen jos henkilö selvästi on sairaalahoidon tarpeessa, eikä häntä sairaalahoitoon toimiteta tai soiteta sinne hätäkeskukseen. Sitä tilannetta ei kyllä tässä kohtaa on vaikea aloittajan tilanteessa olevan.
Nyt erehdyt. Läheskään kaikki kotona pärjäämättömät eivät tarvitse sairaalahoitoa. Varsin usein kyse on siitä, että eivät pärjää enää tavallisissa arkisissa toiminnoissaan. Kuten vessassa tai pesulla käynnistä, ruuanlaitosta, kaupassa käynnistä, siivouksesta jne. Ei nuo ongelmat edellytä lääketieteellistä hoitoa sairaalassa. Suomessa kyllä on iso ongelma siinä, että muutakaan akuuttipaikkaa ei tällaisille vanhuksille ole kuin sairaalan päivystys. Ja sitten ne päivystykset ruuhkautuvat, kun mummoja ja pappoja ei saada sieltä siirrettyä minnekään muuallekaan. Mitään sairaanhoitoa ( = tutkimuksia, hoitotoimenpiteitä, uusia lääkityksiä tms) he eivät tarvitse. Joo, vointi voi muuttua nopeastikin, mutta oikeasti on aika tärkeää, että ilmoitus vanhuksen kotona pärjäämättömyydestä menee viranomaisille tietoon ajoissa eikä vasta sitten, kun naapurit ilmoittaa seinän takaa tulevasta kalmon hajusta. Näin kärjistetysti sanottuna.
Isäni halusi, että äiti saa olla loppuun asti kotona. Oli sen joskus aikoinaan äidille luvannutkin. Myös minä ja siskoni toivottiin, että äiti saa olla loppuun asti kotona. Koska isä kieltäytyi kuitenkin kaikesta ulkopuolisesta avusta eikä itsekään pystynyt äidistä huolehtimaan, alkoi koti-päivystys-koti-päivystys -rumba. Lopulta Peijaksessa lääkäri ilmoitti isälle, että äitiä ei enää kotiuteta, jos isä ei edelleenkään suostu ulkopuoliseen apuun. Sitten suostui. Tuokin rumba olisi jäänyt pois, jos isä olisi jo aiemmin suostunut ulkopuoliseen apuun. Ei äitikään mitään sairaalahoitoa tarvinnut, mutta kun isän piti olla känkkäränkkä. Nyt äitini katselee jo pilvenreunalta ja mun siskoni saa taistella känkkäränkän kanssa.
En ole vittänyt että aina se joka ei pärjää kotona tarvitsisi sairaalahoitoa. Ihan turhaan jankkaat siitä. Kotoma pärjäämättömyus ilman että on sairaalahoidon tarvetta ei ole kyllä myöskään peruste heitteille jätölle kuten jossain aikaisemmassa kommentissasi väitit.
Huoli-ilmoitusta ei pidä tehdä jos pelkää että kyse olisi heitteillejätöstä. Silloin soitetaan häkeen.
Huoli-ilmoituksen voi tehdä mutta pitää myös ymmärtää että se välttättä ei johda mihinkään eikä sen avulla vastuuta siirretä kenellekään.
Ehkä teidän hyvinvointialueella näin, mutta ainakin täällä Vantaa-Kerava -hyvinvointialueella ovat olleet varsin tyytyväisiä, että olen ottanut sinne yhteyttä ajoissa enkä vasta sitten, kun nk paska on jo osunut tuulettimeen.
Huoli-ilmoitus tehdään silloin, kun ollaan huoiissaan jonkun ihmisen pärjäämisestä. Ja lähes poikkeuksetta huoli-ilmoitus ei liity terveydenhuoltoon yhtään mitenkään vaan on sosiaalihuollon asia. Alaikäisten kohdalla tehdään lastensuojeluilmoitus eikä niitä lapsiakaan minnekään sairaalan päivystykseen kärrätä. Ellei ole jokin lääketieteellinen syy (esim suicidaalisuus) kärrätä.
Tässä olisi kyllä oikeasti ihan laajemmankin yhteiskunnnalisen keskustelun paikka. Tarkoitan ihan poliittisella ja päättäjätasolla. 112 pitäisi olla niitä varten, joilla on oikeasti hengestä kyse. Ja joku 666 -numero niitä varten, joilla mitään hengenhätää ei ole, mutta pissat kirvelee vaipassa. Ei ole järkevää kuormittaa sasiraaloita asiakkailla, jotka tarvitsevat soaiaalipuolen palveluita. Pitäisi kehitellä jonkinlainen sosiaalipäivystys, johon voitaisiin ottaa tilapäisesti kotona pärjäämättömiä vanhuksia. Nämä vastuukysymyksetkin olisi hyvä miettiä ihan uusiksi. Kenellä on vastuu ja kenellä ei? Vai onko kenelläkään?
Kaverilla on iso talo ja tilaa. Hän haki anoppinsa asumaan heidän luokse. On vanha ja huono liikkumaan. Kaverin vaimo oli katsonut äitilleen paikkaa just palvtalosta, niin kaveri sanoi ettei sun äitis mene mihinkään laitokseen kuolemaan. Meillä on tilaa ja äitis on kasvattanut yksin 4 lasta ja raaatanut teidän eteeen. Hän tulee tänne omien pariin, missä on lapsi ja lapsenlapset. Mummi on aina mummi ja äiti. Kysyin kaverilta miten homma on mennyt, niin anoppi piristynyt, vaikka on vanha jo jne. Mutta piristynyt. Saa syödä perheensä parissa eikä ole yksin. Kaverin lapset käy kävelyllä hänen kanssa jne. Hyvissä käsissä. Mulle tuli tosta hyvä fiilis. Noin sen pitöisi mennä, mutta kaikilla ole mahdollisuutta siihen. Sekin on ymmärrettävää.
Äitini alkoi dementoitua vähitellen 75-vuotta täytettyään. Aluksi oireet olivat vähäisiä ja hänellä oli paljon hyväkin päiviä. Mutta viiden vuoden kuluttua vauhti kiihtyi ja oireet pahenivat nopeasti. Sai kyllä kotihoidon alkuun käymään muutaman kerran viikossa.
Äiti kutsuttiin usean kertaa muistitesteihin, mutta hän väitti kaikille, ettei muistissaan mitään vikaa ole eikä mennyt. Huonoon kuntoon ja sairaalaan jouduttuaan soitin omahoitajallensa. Tiesin kyllä, että mitään tietoja en saa, koska lähiomainen on isäni.
Kerroin kuitenkin puhelimessa, että äitini on mielestäni pahasti muistisairas, aggressiivinen ja että hänellä on aistiharhoja. Vasta sen jälkeen kutsuttiin isäni kuultavaksi lääkärin luo ja hän kertoi kaiken. Ei siihen asti ollut osannut ottaa yhteyttä mihinkään ja yritti vain selvitä kaikesta kunnialla. Oli toki mukana vastaanotoilla, mutta passiivisena kuulijana. En koskaan ole paljastanut isälleni, mitä hoitajalle kerroin. Kuitenkin sen jälkeen äiti sai uusia lääkkeitä ja lakkasi näkemästä ja kuulemasta kaikenlaista epätotta.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymyshän ei ole siitä ketä uskotaan ketä ei. Vaan edelleen siitä itsemääräämisoikeudesta. Itsestään voi määrätä ei siitä mitä muiden kuuluisi tehdä tai mikä sinusta olisi hänen kohdallaan tarpeellista.
Kysymys on nimenomaan siitä, ketä uskoa ja ketä ei. JOS siis jotain sattuu ja aletaan kyselemään, miksi vanhuksesta ei ole huolehdittu. Vanhushan saattaa myöhemmin itse väittää, että "kyllä minä olisin apua halunnut, mutta kun...". Itsemääräämisoikeus on ihan hyvä asia ja vanhuksella on oikeus maata vaikka viikon lörssönit housuissaan, jos haluaa. Mutta se merkintä on tärkeä niin omaisille kuin viranomaisillekin, että jotain on sentään yritetty, mutta vanhus itse kieltäytynyt.
Eu sillä merkinnällä ole mitään merkitystä enää viikon tai kahden päästä. Tilanne on voinut muuttua moneen kertaan.
Siitä että kotiapua ei ole järjestetty ei kyllä syytettä heitteillejätöstä oli siitä merkintä tai ei.
Heitteille jättö voi tulla kyseeseen jos henkilö selvästi on sairaalahoidon tarpeessa, eikä häntä sairaalahoitoon toimiteta tai soiteta sinne hätäkeskukseen. Sitä tilannetta ei kyllä tässä kohtaa on vaikea aloittajan tilanteessa olevan.
Nyt erehdyt. Läheskään kaikki kotona pärjäämättömät eivät tarvitse sairaalahoitoa. Varsin usein kyse on siitä, että eivät pärjää enää tavallisissa arkisissa toiminnoissaan. Kuten vessassa tai pesulla käynnistä, ruuanlaitosta, kaupassa käynnistä, siivouksesta jne. Ei nuo ongelmat edellytä lääketieteellistä hoitoa sairaalassa. Suomessa kyllä on iso ongelma siinä, että muutakaan akuuttipaikkaa ei tällaisille vanhuksille ole kuin sairaalan päivystys. Ja sitten ne päivystykset ruuhkautuvat, kun mummoja ja pappoja ei saada sieltä siirrettyä minnekään muuallekaan. Mitään sairaanhoitoa ( = tutkimuksia, hoitotoimenpiteitä, uusia lääkityksiä tms) he eivät tarvitse. Joo, vointi voi muuttua nopeastikin, mutta oikeasti on aika tärkeää, että ilmoitus vanhuksen kotona pärjäämättömyydestä menee viranomaisille tietoon ajoissa eikä vasta sitten, kun naapurit ilmoittaa seinän takaa tulevasta kalmon hajusta. Näin kärjistetysti sanottuna.
Isäni halusi, että äiti saa olla loppuun asti kotona. Oli sen joskus aikoinaan äidille luvannutkin. Myös minä ja siskoni toivottiin, että äiti saa olla loppuun asti kotona. Koska isä kieltäytyi kuitenkin kaikesta ulkopuolisesta avusta eikä itsekään pystynyt äidistä huolehtimaan, alkoi koti-päivystys-koti-päivystys -rumba. Lopulta Peijaksessa lääkäri ilmoitti isälle, että äitiä ei enää kotiuteta, jos isä ei edelleenkään suostu ulkopuoliseen apuun. Sitten suostui. Tuokin rumba olisi jäänyt pois, jos isä olisi jo aiemmin suostunut ulkopuoliseen apuun. Ei äitikään mitään sairaalahoitoa tarvinnut, mutta kun isän piti olla känkkäränkkä. Nyt äitini katselee jo pilvenreunalta ja mun siskoni saa taistella känkkäränkän kanssa.
En ole vittänyt että aina se joka ei pärjää kotona tarvitsisi sairaalahoitoa. Ihan turhaan jankkaat siitä. Kotoma pärjäämättömyus ilman että on sairaalahoidon tarvetta ei ole kyllä myöskään peruste heitteille jätölle kuten jossain aikaisemmassa kommentissasi väitit.
Huoli-ilmoitusta ei pidä tehdä jos pelkää että kyse olisi heitteillejätöstä. Silloin soitetaan häkeen.
Huoli-ilmoituksen voi tehdä mutta pitää myös ymmärtää että se välttättä ei johda mihinkään eikä sen avulla vastuuta siirretä kenellekään.
Ehkä teidän hyvinvointialueella näin, mutta ainakin täällä Vantaa-Kerava -hyvinvointialueella ovat olleet varsin tyytyväisiä, että olen ottanut sinne yhteyttä ajoissa enkä vasta sitten, kun nk paska on jo osunut tuulettimeen.
Huoli-ilmoitus tehdään silloin, kun ollaan huoiissaan jonkun ihmisen pärjäämisestä. Ja lähes poikkeuksetta huoli-ilmoitus ei liity terveydenhuoltoon yhtään mitenkään vaan on sosiaalihuollon asia. Alaikäisten kohdalla tehdään lastensuojeluilmoitus eikä niitä lapsiakaan minnekään sairaalan päivystykseen kärrätä. Ellei ole jokin lääketieteellinen syy (esim suicidaalisuus) kärrätä.
Tässä olisi kyllä oikeasti ihan laajemmankin yhteiskunnnalisen keskustelun paikka. Tarkoitan ihan poliittisella ja päättäjätasolla. 112 pitäisi olla niitä varten, joilla on oikeasti hengestä kyse. Ja joku 666 -numero niitä varten, joilla mitään hengenhätää ei ole, mutta pissat kirvelee vaipassa. Ei ole järkevää kuormittaa sasiraaloita asiakkailla, jotka tarvitsevat soaiaalipuolen palveluita. Pitäisi kehitellä jonkinlainen sosiaalipäivystys, johon voitaisiin ottaa tilapäisesti kotona pärjäämättömiä vanhuksia. Nämä vastuukysymyksetkin olisi hyvä miettiä ihan uusiksi. Kenellä on vastuu ja kenellä ei? Vai onko kenelläkään?
Oletko oikeasti sitä mieltä että ihmsten pitäisi pystyä miettumään kun esim. äitisi harhailer missä sattuu soittavatko he hätänumeroon vai jonnekin muualle? Numerot on olemassa vanhuspalveluihin joista saa neuvo niissä tilanteissa kun on tarve vain palveluille.
Yhtään monimutakisemmaksi järjestelmää ei ole tarve muuttaa.
No jos ihminen ei yhtäkkiä pääse esimerkiksi vessaan (käyttämäsi esimerkki), niin kyllä syy pitäisi ensin selvittää, vaikka olis 100v. Toi ajatus, että ei sairalaa tarvita, on vaan vanha, on kyllä aika yleinen. Jos kotihoidon asiakkaan voinnissa tapahtuu muutosta, niin usein vaan lisätään apua, esim. aletaan auttaa sinne vessaan. Mut mitä siellä on taustalla? Joku sairaus, lääkkeen vaikutus, ravinto, kivut? Edes pissanäytettä ei aina oteta. Nämä sun tyyliset, jotka jo aloittaa toiselle vastaamisen "Nyt erehdyt." tyypit on pahimpia. Kun MINÄ vain tiedän ja olen oikeassa.