Äitini ei suostu maksamaan kotihoidosta eikä suostu vanhainkotiin eikä muuttamaan lähemmäs meitä lapsiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei teidän tarvitse tehdä asialle mitään. Te olette ehdottaneet muuttoa joko lähemmäs teitä tai laitokseen ja hän on sanonut, että haluaa olla kotona. Viesteistänne ei käy ilmi, että hän olisi ylipäätään ketään pyytänyt muuttamaan hänen paikkakunnalleen? 

Se on ihan ymmärrettävää, että ihminen, joka on pyörittänyt omaa elämäänsä sen 60 vuotta, kasvattanut perheen, luonut uran, ostanut kodin yms ei ihan suorilta taivu ajatukseen, että nyt tulisi stoppi itsenäiselle elämälle ja omasta kodista pitäisi muuttaa johonkin laitokseen muiden hoidettavaksi. Erityisesti kun mielikuvat laitoksista eivät ole erityisen positiivisia mediassa.

Ymmärrän täysin niitä vanhuksia, jotka mieluiten sinnittelevät omassa kodissaan ja elämässään ja lähtevät saappaat jalassa, kun toinen vaihtoehto on alistua iälleen ja sairauksilleen, mennä hoitokotiin, laitostua ja kestää se, ettei ole oikein enää mitään itsenäisyyttä.

Niin. Tästä asiasta keskustellaan kerta toisensa jälkeen, mutta kenellekään ei tule mieleen puhua siitä, että ihmisen olisi hyvä opetella selväpäisinä vuosinaan sopeutumaan tulevaan. Ettei kaikki muutokset sitten tule väkisin ja kerralla. Täälläkin joku ylpeänä kertoo, ettei halua vieraan ihmisen koskevan itseensä? Jos se on niin tärkeää, sitten pitää järjestää itsensä pois päiviltä reilusti ennen sitä väistämätöntä elämänvaihetta. Tai toivoa sellaista muistisairautta, ettei tuotakaan ylpeilynaihettaan enää muista. 

Toinen ylpeilee, ettei halua lastensa tulevan katsomaan sitten kun on mykkä ja hoidettava. Ja hoitotahtoon tuollaista moskaa, joka varmasti auttaa omiin riippuvuudenpelkoihin, mutta aiheuttaa lapsissa häpeää ja syyllisyydentunteita toteutuessaan viimeistään kun alkavat itse heiketä, jos heillä on sydän. Hyvähän sitä on suunnitella vaikka ja mitä, mutta se on lapsellista kieroilua sitten lopulta. Huijaat siinä vain itseäsi. 

 

Normaali sydämellinen ihminen joutuu järkyttävään paineeseen moneksi vuodeksi, ennen kuin ollaan virallisesti hoitovaiheessa. Ei vain pidä välittää? Joo ei, mutta miten olet välittämättäkään? Etkö vastaa vanhemmallesi puhelimeen? Jos vastaat, kyllä se vanhemman pinnanalainen hätä sinua syö ja myös niitä perheesi voimavaroja, ratkoit asiaa miten hyvänsä. Joita voimia tai varoja ei nykyisin ole liikaa juuri kenelläkään. Ap on puun ja kuoren välissä, vaikka hänen stressinsä olisikin ennenaikaista. Hän kuitenkin vaistoaa, mitä on tulossa. Nyt vanhemman kanssa teoriassa olisi juuri oikea vaihe keskustella, mutta se ei onnistu. Tämä tilanne on aivan helvettiä ja oikeasti tappaa ja vammauttaa nuorempia. Sekä vanhusten lapsia että seuraavaa polvea. Samalla vanhusten elämä on paljon yksinäisempää ja pelottavampaa kuin tarvitsisi.

 

Hävetkää nyt kaikki tuota tyhjää viisastelua ja kaavamaisuuksien toistelua ja lähdetään siitä, että tässä on hirmuisia ongelmia, joille pitäisi yrittää tehdä jotain todellista. Olen pahoillani kaikkien puolesta, joita pelottaa. Eletään edelleen, niinkuin meillä olisi joku sellainen hyvinvointijärjestelmä, jota ei ole koskaan tässä mittakaavassa ollut eikä etenkään nyt ole. Välimatkat ovat pitkiä, moni elää kädestä suuhun, mutta kaikki se ryhmätyö ja maalaisjärki puuttuu, jolla köyhemmässä maassa nämä asiat ratkottaisiin. Suvun, naapurien ja ystävien pitäisi auttaa vanheneva ihminen ymmärtämään tilanteensa ja turvaamaan jälkeläisiinsä luottavaisemmin. Kärttyisyyttä suitsittaisiin koko ympäristön voimin ja muistuteltaisiin jo vuosia aiemmin, että mitäs sinä tälle asialle ajattelit tehdä kun et ole tuosta nuortumassakaan, ja oletko muistanut olla kiitollinen lapsistasi ja miettiä, miten heidänkin tilanteensa pitäisi ottaa huomioon... mutta ei, kaikki lyövät vain löylyä ja hymistelevät, että kyllähän ihmisen pitää saada olla juuri niin jäärä kuin haluaa. 

Tämä oli erinomainen kirjoitus. Ja syy siihen, miksi hallituksen ei tarvitse säätää lakia, jolla lapset velvoitetaan iäkkäiden vanhempiensa hoitoon. Riittää, kun ajetaan palvelut alas, niin 80% lapsista hoitaa kyllä vanhempansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei teidän tarvitse tehdä asialle mitään. Te olette ehdottaneet muuttoa joko lähemmäs teitä tai laitokseen ja hän on sanonut, että haluaa olla kotona. Viesteistänne ei käy ilmi, että hän olisi ylipäätään ketään pyytänyt muuttamaan hänen paikkakunnalleen? 

Se on ihan ymmärrettävää, että ihminen, joka on pyörittänyt omaa elämäänsä sen 60 vuotta, kasvattanut perheen, luonut uran, ostanut kodin yms ei ihan suorilta taivu ajatukseen, että nyt tulisi stoppi itsenäiselle elämälle ja omasta kodista pitäisi muuttaa johonkin laitokseen muiden hoidettavaksi. Erityisesti kun mielikuvat laitoksista eivät ole erityisen positiivisia mediassa.

Ymmärrän täysin niitä vanhuksia, jotka mieluiten sinnittelevät omassa kodissaan ja elämässään ja lähtevät saappaat jalassa, kun toinen vaihtoehto on alistua iälleen ja sairauksilleen, mennä hoitokotiin, laitostua ja kestää se, ettei ole oikein enää mitään itsenäisyyttä.

Niin. Tästä asiasta keskustellaan kerta toisensa jälkeen, mutta kenellekään ei tule mieleen puhua siitä, että ihmisen olisi hyvä opetella selväpäisinä vuosinaan sopeutumaan tulevaan. Ettei kaikki muutokset sitten tule väkisin ja kerralla. Täälläkin joku ylpeänä kertoo, ettei halua vieraan ihmisen koskevan itseensä? Jos se on niin tärkeää, sitten pitää järjestää itsensä pois päiviltä reilusti ennen sitä väistämätöntä elämänvaihetta. Tai toivoa sellaista muistisairautta, ettei tuotakaan ylpeilynaihettaan enää muista. 

Toinen ylpeilee, ettei halua lastensa tulevan katsomaan sitten kun on mykkä ja hoidettava. Ja hoitotahtoon tuollaista moskaa, joka varmasti auttaa omiin riippuvuudenpelkoihin, mutta aiheuttaa lapsissa häpeää ja syyllisyydentunteita toteutuessaan viimeistään kun alkavat itse heiketä, jos heillä on sydän. Hyvähän sitä on suunnitella vaikka ja mitä, mutta se on lapsellista kieroilua sitten lopulta. Huijaat siinä vain itseäsi. 

 

Normaali sydämellinen ihminen joutuu järkyttävään paineeseen moneksi vuodeksi, ennen kuin ollaan virallisesti hoitovaiheessa. Ei vain pidä välittää? Joo ei, mutta miten olet välittämättäkään? Etkö vastaa vanhemmallesi puhelimeen? Jos vastaat, kyllä se vanhemman pinnanalainen hätä sinua syö ja myös niitä perheesi voimavaroja, ratkoit asiaa miten hyvänsä. Joita voimia tai varoja ei nykyisin ole liikaa juuri kenelläkään. Ap on puun ja kuoren välissä, vaikka hänen stressinsä olisikin ennenaikaista. Hän kuitenkin vaistoaa, mitä on tulossa. Nyt vanhemman kanssa teoriassa olisi juuri oikea vaihe keskustella, mutta se ei onnistu. Tämä tilanne on aivan helvettiä ja oikeasti tappaa ja vammauttaa nuorempia. Sekä vanhusten lapsia että seuraavaa polvea. Samalla vanhusten elämä on paljon yksinäisempää ja pelottavampaa kuin tarvitsisi.

 

Hävetkää nyt kaikki tuota tyhjää viisastelua ja kaavamaisuuksien toistelua ja lähdetään siitä, että tässä on hirmuisia ongelmia, joille pitäisi yrittää tehdä jotain todellista. Olen pahoillani kaikkien puolesta, joita pelottaa. Eletään edelleen, niinkuin meillä olisi joku sellainen hyvinvointijärjestelmä, jota ei ole koskaan tässä mittakaavassa ollut eikä etenkään nyt ole. Välimatkat ovat pitkiä, moni elää kädestä suuhun, mutta kaikki se ryhmätyö ja maalaisjärki puuttuu, jolla köyhemmässä maassa nämä asiat ratkottaisiin. Suvun, naapurien ja ystävien pitäisi auttaa vanheneva ihminen ymmärtämään tilanteensa ja turvaamaan jälkeläisiinsä luottavaisemmin. Kärttyisyyttä suitsittaisiin koko ympäristön voimin ja muistuteltaisiin jo vuosia aiemmin, että mitäs sinä tälle asialle ajattelit tehdä kun et ole tuosta nuortumassakaan, ja oletko muistanut olla kiitollinen lapsistasi ja miettiä, miten heidänkin tilanteensa pitäisi ottaa huomioon... mutta ei, kaikki lyövät vain löylyä ja hymistelevät, että kyllähän ihmisen pitää saada olla juuri niin jäärä kuin haluaa. 

Tämä oli erinomainen kirjoitus. Ja syy siihen, miksi hallituksen ei tarvitse säätää lakia, jolla lapset velvoitetaan iäkkäiden vanhempiensa hoitoon. Riittää, kun ajetaan palvelut alas, niin 80% lapsista hoitaa kyllä vanhempansa.

Aamen!

Kun tulen vanhaksi niin eniten varmaan harmittaisi itsemääräämisen rajoittaminen, lapset tekevät päätöksen siitä mikä minulle sopii ja kuinka tulee elää, kuinka käytän rahaa ja ketä tapaan. Jos en suoraan pyydä heiltä apua niin antakaa olla ja eläkää omaa elämäänne. Lopulta toki tulee aika kun muutoksia on tehtävä ja siitäkin voisi kanssani neuvotella.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymyshän ei ole siitä ketä uskotaan ketä ei. Vaan edelleen siitä itsemääräämisoikeudesta. Itsestään voi määrätä ei siitä mitä muiden kuuluisi tehdä tai mikä sinusta olisi hänen kohdallaan tarpeellista.

Kysymys on nimenomaan siitä, ketä uskoa ja ketä ei. JOS siis jotain  sattuu ja aletaan kyselemään, miksi vanhuksesta ei ole huolehdittu. Vanhushan saattaa myöhemmin itse väittää, että "kyllä minä olisin apua halunnut, mutta kun...". Itsemääräämisoikeus on ihan hyvä asia ja vanhuksella on oikeus maata vaikka viikon lörssönit housuissaan, jos haluaa. Mutta se merkintä on tärkeä niin omaisille kuin viranomaisillekin, että jotain on sentään yritetty, mutta vanhus itse kieltäytynyt. 

Eu sillä merkinnällä ole mitään merkitystä enää viikon tai kahden päästä. Tilanne on voinut muuttua moneen kertaan.

Siitä että kotiapua ei ole järjestetty ei kyllä syytettä heitteillejätöstä oli siitä merkintä tai ei.

Heitteille jättö voi tulla kyseeseen jos henkilö selvästi on sairaalahoidon tarpeessa, eikä häntä sairaalahoitoon toimiteta tai soiteta sinne hätäkeskukseen. Sitä tilannetta ei kyllä tässä kohtaa on vaikea aloittajan tilanteessa olevan.

Nyt erehdyt. Läheskään kaikki kotona pärjäämättömät eivät tarvitse sairaalahoitoa. Varsin usein kyse on siitä, että eivät pärjää enää tavallisissa arkisissa toiminnoissaan. Kuten vessassa tai pesulla käynnistä, ruuanlaitosta, kaupassa käynnistä, siivouksesta jne. Ei nuo ongelmat edellytä lääketieteellistä hoitoa sairaalassa. Suomessa kyllä on iso ongelma siinä, että muutakaan akuuttipaikkaa ei tällaisille vanhuksille ole kuin sairaalan päivystys. Ja sitten ne päivystykset ruuhkautuvat, kun mummoja ja pappoja ei saada sieltä siirrettyä minnekään muuallekaan. Mitään sairaanhoitoa ( = tutkimuksia, hoitotoimenpiteitä, uusia lääkityksiä tms) he eivät tarvitse. Joo, vointi voi muuttua nopeastikin, mutta oikeasti on aika tärkeää, että ilmoitus vanhuksen kotona pärjäämättömyydestä menee viranomaisille tietoon ajoissa eikä vasta sitten, kun naapurit ilmoittaa seinän takaa tulevasta kalmon hajusta. Näin kärjistetysti sanottuna. 

Isäni halusi, että äiti saa olla loppuun asti kotona. Oli sen joskus aikoinaan äidille luvannutkin. Myös minä ja siskoni toivottiin, että äiti saa olla loppuun asti kotona. Koska isä kieltäytyi kuitenkin kaikesta ulkopuolisesta avusta eikä itsekään pystynyt äidistä huolehtimaan, alkoi koti-päivystys-koti-päivystys -rumba. Lopulta Peijaksessa lääkäri ilmoitti isälle, että äitiä ei enää kotiuteta, jos isä ei edelleenkään suostu ulkopuoliseen apuun. Sitten suostui. Tuokin rumba olisi jäänyt pois, jos isä olisi jo aiemmin suostunut ulkopuoliseen apuun. Ei äitikään mitään sairaalahoitoa tarvinnut, mutta kun isän piti olla känkkäränkkä. Nyt äitini katselee jo pilvenreunalta ja mun siskoni saa taistella känkkäränkän kanssa. 
 

En ole vittänyt että aina se joka ei pärjää kotona tarvitsisi sairaalahoitoa. Ihan turhaan jankkaat siitä. Kotoma pärjäämättömyus ilman että on sairaalahoidon tarvetta ei ole kyllä myöskään peruste heitteille jätölle kuten jossain aikaisemmassa kommentissasi väitit.

Huoli-ilmoitusta ei pidä tehdä jos pelkää että kyse olisi heitteillejätöstä. Silloin soitetaan häkeen.

Huoli-ilmoituksen voi tehdä mutta pitää myös ymmärtää että se välttättä ei johda mihinkään eikä sen avulla vastuuta siirretä kenellekään.

Ehkä teidän hyvinvointialueella näin, mutta ainakin täällä Vantaa-Kerava -hyvinvointialueella ovat olleet varsin tyytyväisiä, että olen ottanut sinne yhteyttä ajoissa enkä vasta sitten, kun nk paska on jo osunut tuulettimeen. 

Huoli-ilmoitus tehdään silloin, kun ollaan huoiissaan jonkun ihmisen pärjäämisestä. Ja lähes poikkeuksetta huoli-ilmoitus ei liity terveydenhuoltoon yhtään mitenkään vaan on sosiaalihuollon asia. Alaikäisten kohdalla tehdään lastensuojeluilmoitus eikä niitä lapsiakaan minnekään sairaalan päivystykseen kärrätä. Ellei ole jokin lääketieteellinen syy (esim suicidaalisuus) kärrätä. 

Tässä olisi kyllä oikeasti ihan laajemmankin yhteiskunnnalisen keskustelun paikka. Tarkoitan ihan poliittisella ja päättäjätasolla.  112 pitäisi olla niitä varten, joilla on oikeasti  hengestä kyse. Ja joku 666 -numero niitä varten, joilla mitään hengenhätää ei ole, mutta pissat kirvelee vaipassa. Ei ole järkevää kuormittaa sasiraaloita asiakkailla,  jotka tarvitsevat soaiaalipuolen palveluita. Pitäisi kehitellä jonkinlainen sosiaalipäivystys, johon voitaisiin ottaa tilapäisesti kotona pärjäämättömiä vanhuksia. Nämä vastuukysymyksetkin olisi hyvä miettiä ihan uusiksi. Kenellä on vastuu ja kenellä ei? Vai onko kenelläkään? 

Oletko oikeasti sitä mieltä että ihmsten pitäisi pystyä miettumään kun esim. äitisi harhailer missä sattuu soittavatko he hätänumeroon vai jonnekin muualle? Numerot on olemassa vanhuspalveluihin joista saa neuvo niissä tilanteissa kun on tarve vain palveluille. 

Yhtään monimutakisemmaksi järjestelmää ei ole tarve muuttaa.

Okei, numero voisi olla sama, mihin soittaa. Mutta puhelun vastaanottajan pitäisi voida ohjata reipas omilla jaloillaan kulkeva muistisairas hattarapää  jonnekin muualle kuin just sairaalan päivystykseen, missä on kaikki sydäninfarktin yms saaneetkin. Vaikka dementiakin on sairaus, niin HOIVAN tarve on eri asia kuin HOIDON tarve. Pitäisi olla eri päivystysyksiköt sairaille, jotka tarvitsevat lääketieteellistä hoitoa, ja eri päivystysyksiköt niille, jotka tarvitsee vain ruokaa ja puhtaan vaipan pari kertaa vuorokaudessa. Tai jonkun katsomaan perään, ettei ihan nakupellenäkään lähde talvipakkaseen. Eli hoivaa eikä hoitoa. Vanhusten määrä kasvaa tässä maassa koko ajan, mutta mitään ei ole tehty sen eteen, että sairaaloiden päivystysten lisäksi meillä olisi sosilaaihuollon vanhuspäivystyksiäkin. Mun äiti oli kolmen kuukauden aikana neljä kertaa Peijaksen sairaalan päivytstyksessä. Ei se siellä mitään sairaanhoitoa tarvinnut, mutta oli siellä vain siksi, että isäkään ei sen kanssa kotona enää pärjännyt. Äidille olisi riittänyt varsin hyvin joku varastohalli, jossa muitakin samanlaisia ja pari järjestyksenvalvojaa vahtimassa, että eivät karkuunaan pääse. Ja tuomassa ruokaa ja juotavaa. Viiden tähden palvelu, jos olisivat auttaneet vielä vessaankin, mutta Peijaksen päivystyksessäkin laittoivat äidille heti vaipat, niin ei tarvinnut käyttää vessassakaan. 

Mikä olisi sun ratkaisusi alati pahenevaan ongelmaan? Siis siihen, että päivystykset täyttyvät tällaisista vanhuksista ja ne oikeasti sairaat joutuvat kivuissaan odottamaan?  Mun ratkaisu on, että vaikka nyt sama puhelinnumero olisikin, niin linjalla  vasemmalle ne, jotka eivät lääketieteellistä hoitoa tarvitse ja linjalla oikealle ne, jotka tarvitsevat. Tällä hetkellä meiltä puuttuu tuo vasen linja ja kaikki ohjataan opikealle linjalle. 

Voisitko hieman jaotella tuota tekstiäsi? Ei jaksa tuommoista yhtä pötköä lukea vaikka kiinnostaisikin.

Hieman vaikea sitä on nähdä päällepäin johtuuko vanhuksen harhailu tai sekavuus muistisairaudesta vai jostakin muusta. Vaikka se johtuisi muistisairaudesta voi lääkärin tutkimus olla tarpeen esim. sen vuoksi että arvioidaan onko tarpeen tehdä muutoksia lääkitykseen.

En näe ongelmalliseksi sitä että myös ne harhailevat ja sekavat vanhukset ohjautuu päivystykseen. Suurempi ongelma on se että niitä tarkoituksen mukaisia jatkohoitopaikkoja ei ole vapaana kun asiakasta ei voi kotiuttaa mutta hän ei myöskään ole sairaalahoidon tarpessa.